tiistai 2. syyskuuta 2014

Etniset ravintolat

Jotenkin osasin odottaa vesi kielellä (sic!) tälle Soininvaaran vuodatukselle etnisistä ravintoloista kepeitä multia:
Elintarvikkeet ovat laadukkaita, mutta tarjontaa hallitsee pyrkimys logistiseen ja tuotannolliseen tehokkuuteen.
Eikä tarvinnut pettyä! Tänään tuli vastaus Iltalehdessä:
Länsi-Uudenmaan poliisin ja Rajavartiolaitoksen tarkastuskäynneillä tarkistettiin yhteensä 52 etnistä ravintolaa.

11 ravintolaa selvisi tehovalvonnasta puhtain paperein.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Minna Immosen äänessä kuuluu turhautunut nuotti, kun hän kertoo vuodesta toiseen tehtävistä tarkastuksista.
Tämä voi kuulostaa uskomattomalta ainakin myöhemmin tähän maahanmuuttoa arvostelevaan keskusteluun mukaan tulleille, että kymmenkunta vuotta sitten ihan aikuisten oikeasti monet "puolustelivat" antamaansa tukea rajojen avaamiselle juuri sillä, että saadaan "etnisiä" ravintoloita Suomeen. Soininvaaran sanoin - pois tuotannollisesta tehokkuudesta...

33 kommenttia:

GM kirjoitti...

Libertaarina olen sitä mieltä että nuo "valvontaviraston tarkastuskäynnit" ovat viimeisen päälle fascismia. Antaisivat niitten tehdä jotain niillä sopimuksilla kuin haluavat tehdä. Usein nuo etniset ravintolat on jonkun sukulais- tai kaveriporukan yhteistoimintaa eikä siellä lasketa työtunteja, kuten ei muuten jossain maaseudullakaan lasketa kun perhe paiskii nyt puintiaikaan 24/7 hommia. Minä olen helvetin tyytyväinen siihen että saan pizzaa täältä Oulusta 5.2€ hintaan per lätty eikä tartte maksaa jotain kymppiä kuten Kotipizzassa.

Unknown kirjoitti...

Libertaarina olen GM:n (General Motors?) kanssa periaatteessa samaa mieltä, mutta eritoten pidän kiinni siitä, että samojen sääntöjen on koskettava kaikkia toimijoita.

Jos kukin toimija valitsee itselleen omat sääntönsä, seurauksena on anarkia, ei libertarismi.

Kari kirjoitti...

Hintaan saat paikkakunnan ravintoloidenpoltot ja reviirien puukkotappelut kadulla kaupan päälle.
Oulussa ei vielä ole tainnut löytyä vuohia ja lampaita pitserian kellarista kuten Ruotsissa?

Venäjällä ei olla tyydytty nelijalkaisiin, vaan paikkakunnan puliukotkin ovat löytäneet tiensä kulinaristien lautasille, mutta ei Suomessakaan usein edes aavista, mitä gourmet menuun sisältyy, muuta kuin yliaikaisesti riiputettua ja taatusti verovapaata. 5.2€:n suur-pitzan herkuttelun yhteiskunnalliset kulut kun maksatetaan pääsääntöisesti muilla.

Kumitonttu kirjoitti...

Minä olen helvetin tyytyväinen siihen että saan pizzaa täältä Oulusta 5.2€ hintaan per lätty eikä tartte maksaa jotain kymppiä kuten Kotipizzassa.

Nyrkkisääntö on, että lounasravintolassa annoksen keskihinta on noin 2-3 euroa raaka-aineiden osalta ja toinen mokoma palkoista. Joten jos syöt pitsan 5,2 eurolla, niin varmaa on, että paikka kiertää veroja.

Se, onko veronkierto libertaaria, anarkismia vai mitä, on tyystin toinen asia. Itse pidän libertaarina tärkeänä sitä, että samat säännöt koskevat kaikkia. Vapaiden markkinoiden toiminnan takia on tärkeää, että samat pelisäännöt koskevat kaikkia. Muutoin joku pääsee kusemaan linssiin muita, ja minun oikeustajuni mukaan kusettaminen on väärin ja riittävässä laajuudessa rangaistavaa.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Eikös pikku pizzanpyörittäjän veronkierto ole vain menestyneempien ihmisten matkimista? No jaa, maan tapahan on viis veisata miljonäärien satojentuhansien tai miljoonien veronkierrosta, mutta suu vaahdossa mekastaa pienyrittäjän 7653,45€ suuruisesta veronkierrosta koko verovuonna 2013...

Pizzanpaistajien päät vadille!

Kumitonttu kirjoitti...

Turkkulaanen - näinhän se on. Oma kritiikkini kohdistuu siihen, että kebabpitserioissa kyse on elinkeinotoiminnasta, jota emme olisi täällä oikeasti tarvinneet. Nyt kun sitä on, se on poissa ns. rehellisten suomalaisten pitserioiden ja pitsayrittäjien tulovirrasta. Sama kuin nimimerkki Ekun taksifirma vs. pimeät taksit.

Korneinta on, että näihin liittyy ihmiskauppaa. Ja se, että näitä "yrittäjiä" käytetään esimerkkeinä ONNISTUNEESTA kotoutumisesta...

GM kirjoitti...

Monelle voi tulla yllätyksenä että se karvakäsi siellä pizzeriassa on tyytyväinen 5€:n tuntiliksaan, kun suomalainen vaatii kolminkertaisen määrän, saa 5vk lomaa + lakisääteiset palkalliset vapaapäivät ja sairastaa sen 2kk vuodessa kiitokseksi. Nuo ravintola-alan 2-3€ per pizza työstä ovat täyttä valetta. Täällä on mm. Pizzeria Napoli joka myy 5.2€ per pizza ja on käsittääkseni suomalaisessa omistuksessa, ainakin pizzan pyörittäjät ovat kaikki suomalaisia.
Minä ainakin olen kaivannut halpaa pikaruokaa tänne pohjoiseen, ja sitä on saatu: Kiinalaista irtoaa 7€:n hintaan sellainen annos ettei jaksa riiseineen syödä, intialaista suunnilleen samaan, pizzat ja kebabit tuli jo mainittua.

Kumitonttu kirjoitti...

Monelle voi tulla yllätyksenä että se karvakäsi siellä pizzeriassa on tyytyväinen 5€:n tuntiliksaan

Epäilemättä täällä on parempi olla kun paskastanissa, vaikka sitä ei mielestäni voi pitää minään syynä maahanmuutolle. Ymmärrän libertaarina, että maahanmuutto hajottaa pohjoismaisen liberaalin fascismin, mutta seuraukset ovat karmeat tällä tavalla toteutettuna. Olen itsekin pohtinut useasti, että pitäisikö minunkin kannattaa maahanmuuttoa, jotta saataisiin nykysysteemi hajotettua. Pitkän harkinnan jälkeenkään en tiedä, miten tämän saa hajotettua, mutta näin sitä ei pitäisi mielestäni toteuttaa.

kun suomalainen vaatii kolminkertaisen määrän, saa 5vk lomaa + lakisääteiset palkalliset vapaapäivät ja sairastaa sen 2kk vuodessa kiitokseksi.

Omat keskusteluni suomalaisten pienyrittäjien kanssa eivät tue tuollaista näkemystä. Ei suomalainen pienyrittäjä pääse nauttimaan moisista etuoikeuksista. Kyllä nuo etuudet kuuluvat julkishallintoon ja suuryrityksiin.

Nuo ravintola-alan 2-3€ per pizza työstä ovat täyttä valetta.

Ilmeisesti sinulta on jäänyt pakolliset taloushallinnon kurssit käymättä kauppaopistossa. Aiheesta jotain tuntevat tietävät, että yksi ihminen ruokkii lounasravintolassa noin 100 ihmistä maksimissaan. Kun muistetaan, että suomalaisen elintason saavuttaakseen pitää työnantajan tienata noin 200 euroa maksaakseen 80 euroa palkkaa päivässä, niin se tekee lyhyen matematiikan mukaan 2 euroa per annos. Ehkä GM elää virtuaalitaloudessa, johon nykyinen eurosukupolvi on päässyt tutustumaan jyrkikäteisen opetuksessa.

Täällä on mm. Pizzeria Napoli joka myy 5.2€ per pizza ja on käsittääkseni suomalaisessa omistuksessa, ainakin pizzan pyörittäjät ovat kaikki suomalaisia.

Anekdoottien todistusvoimaa.

Ekku kirjoitti...

Ihan noin yksinkertaisella matematiikalla voi laskea, että jos kaupunkien keskustoissa, parhailla paikoilla myydään 5 euron pitsaa vuokratiloissa, niin joku mättää.

Se nyt vaan ei voi olla millään laskuopilla sellaista liiketoimintaa, että se elättää ketään, jos verot tms. hoidetaan edes lähes asiallisesti.

Paljonkas on pelkkä arvonlisäveron osuus tuosta viidestä eurosta?

Ilmaisia lounaita kun ei ole olemassa.

Jyväskylässä on yksi kiinalainen ravintola, josta haen ruokaa aika usein. Annos maksaa 9-11 euroa, mutta uskoisin, etä siitä saa suomalainen yhteiskuntakin osansa. Yrittäjä-pariskunta näyttää aina olevan itse töissä kavelen sitten sisään ihan mihin kellonaikaan tahansa.

Kuulostaa toki turhan rankalta, mutta näin pienyrittäjänä osaan kyllä arvostaa sellaista työmoraalia.

GM kirjoitti...

Olen nähnyt erään tällaisen pizzerian kirjanpidon, kun tuttuni oli sitä ostamassa. Mitään epäselvää ei ollut, nuo suomalaisten ravintola-ala kartellien tutkimukset ovat paskaa. Ne karvakädet tekee 16h/pv töitä ja myyvät jopa 300-400 pizzaa päivässä etenkin pe-la, lounaalla menee 100-150. Vuokran, raaka-aineiden ym.s jälkeen itselle otetaan naurettavan pieni osuus, koska se riittää heidän elämäntyylilleen johon ei kuulu viina, auto tai 200m2 omakotitalo merenrannalta.

Jos käteen jää 1000€/kk niin se on ok.

En puhu lounasravintoloista, puhun pizzeria-kebab paikoista jotka ovat auki aamusta aamuyöhön. Minä ymmärrän täydellisesti että suomalaiseen työmentaliteettiin 16h työpäivät korkeintaan yhdellä vapaapäivälla viikossa eivät uppoa. Joskus käytetään sukulaispoikaa "harjoittelemassa", mikä on ainakin täällä Oulun IT-maailmassa ihan standardijuttu että harjoittelijat tekevät osan projektin töistä (harjoittelijat ovat siis entisiä irtisanottuja täysammattilaisia). Vain yksin elävä suomalainen yrittäjä pystyy pitemmän päälle tuohon (jos ei hajoa alkoholistiksi), kun se nalkuttava läskiläjä lähtee kävelemään muutamassa kuukaudessa "kun mies on vain töissä".

Tietysti osa näistä mamu yrittäjistä maksaa palkkansa pimeänä, niin itsekin tekisin yrittäjänä aina kun mahdollista. Verojen maksaminen on tämän paskan systeemin ylläpitoa ja ryöstöön vapaaehtoisesti suostumista mikä ei mene minun kaaliin.

Ja tuota Napoli Pizzeriaa käytin esimerkkinä aiemmin koska sitä tämä keskustelu selvästi kaipasi.

Kumitonttu kirjoitti...

Olen nähnyt erään tällaisen pizzerian kirjanpidon, kun tuttuni oli sitä ostamassa.

Tää on paras! Keskustellaan aiheesta "kebabpitseriat kiertävät veroja" ja sinä toteat nähneesi tällaisen paikan kirjanpidon! Ei jumankekka :)

Luuletko että jos joku kiertää veroja niin sitten kirjanpito on rehellinen?

Kuten Ekku tuossa yllä jo totesi, niin ilman veronkiertoa ei voi myydä pitsaa hintaan 5 euroa. Se, onko veronkierto oikein, on toinen asia, kuten jo aiemmin todettiin.

GM kirjoitti...

No joo, voihan sen kirjanpidon väärentäänkin.

Se on silti paskanjauhantaa ettei ahkera yrittäjä joka ei tunteja laske, pystyisi myymään halvinta pizzaansa hintaa 5.2€. Ei se lasku useinkaan jää siihen 5.2€ muuten kuin kotipakettiin otettaessa, raanavedestäkin joutuu maksamaan.
Jos möisi niin vähän kuin vaikka 150 pizzaa päivässä, niin se on viikossa 1050 ja kuukaudessa 4200 roiskeläppää. Jos siitä jää edes yksi (0.5€) käteen niin eikö se ole ok? Myyntimäärät ovat kuitenkin vakiintuneilla yrittäjillä paljon enemmän ja pizzan hinta vain halvimmillaan tuo mainittu josta nämä kartellipellet aina revittelevät.

Nykyisin täällä saa aina kuitin, joten mikä on oikein selityksenne ettei tämä bisnes ole ok? Se että sinun mielestäsi tässä ceississä mamun täytyisi maksaa randomista veljenpojastaan joka pari kertaa viikossa käy auttamassa suorittaa kaikki työnantajamaksut joita kirjassa vaaditaan on tekopyhää paskanjauhantaa. Tuskin kukaan natiivi suomalainenkaan maksaa, ei edes tuolla "rehellisellä" maaseudulla jossa maatilayrittäjillä pyörii hommissa vaikka ketä kesälomalaista kaupunkiasuntoihinsa vuokratukia nostellen.

Ja kyllä, minua vituttaa jo tämä puhe jossa edes jotain yrittävät mamut ovat kaikki paskiaisia jotka vain loisivat täällä tekemättä mitään. Ne jotka tänne ovat jotain tulleet tekemään, hakkaavat työmoraaliltaan 100-0 tavan suomalaisen tulonsiirtovätyksen, lukuunottamatta niitä helvetin byrokraatteja jotka haukkoina ovat valvomassa että tuleehan jokainen maksu ajallaan perille omien 8vk:n vuosilomiensa rahoittamiseksi. Vittuilkaa niille jotka eivät mitään edes yritä tai ikinä haluakaan yrittää.

Juha kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kumitonttu kirjoitti...

Ainoa oikea libertaari on sellainen, jonka mielestä suomalaisten ei kannata järjestää oman maansa puolustusta parhaalla mahdollisella tavalla (jos parhuus tarkoittaa kustannustehokkainta) vaan antautua putlerille päivänkakkarat korvan takana, lakien ei pidä olla samat kaikille (olkoon verolaki kuinka järjetön tahansa) samat vaan jokainen saa poimia haluamansa veroasteen ja ei ole vittuuntunut pizzakebabählyjen ihmiskauppaan.

Ehkä maailmankuvani on rajoittunut, kun minusta valtion tehtävä on turvata tasavertainen kilpailumahdollisuus kaikille markkinoille pyrkiville. Sinä voinet ehkä kertoa, miten libertaarin pitäisi nähdä valtion rooli?

Kari kirjoitti...

GM: "s jälkeen itselle otetaan naurettavan pieni osuus, koska se riittää heidän elämäntyylilleen johon ei kuulu viina, auto tai 200m2 omakotitalo merenrannalta."

Mutta heidän elämäntyyliinsä ja uskontoonsa kuuluu p****stanien perustaminen Suomen kaltaisiin maihin, joissa asukkaat ovat tarpeeksi naiveja tai tyhmiä vastaanottamaan ja vielä fanittamaan koko ihanuutta parista epämääräisestä pitsasta.

GM: "Tietysti osa näistä mamu yrittäjistä maksaa palkkansa pimeänä, niin itsekin tekisin yrittäjänä aina kun mahdollista. Verojen maksaminen on tämän paskan systeemin ylläpitoa ja ryöstöön vapaaehtoisesti suostumista mikä ei mene minun kaaliin.

Minun kaaliini taas ei mahdu, että mitä järkeä on raahata tänne elintasopakolaisia tekemään Suomestakin p*****stania, kun kerta lähtömaissa asiat ovat jo sillä tolalla, millä kaltaisesi "libertaanit", vasemmisto liberaalit ynnä muut muslimit haluavat niiden täälläkin olevan?

Juha kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kumitonttu kirjoitti...

Asia nyt vain on niin, että libertaarille valtiolla ei ole mitään tehtävää koska sitä ei pitäisi olla edes olemassa.

Minä en ole perehtynyt syvällisesti libertaareina pidettyjen filosofien pohdintoihin, joten en todellakaan väitä tietäväni, mikä on "oikeaa" libertaariutta. Mutta esimerkiksi tässä kirjoituksessa todetaan näin:

Let’s think of the ideal libertarian country. It would have an economy based on low taxes and free markets. Its legal system would be tolerant of vices like drugs and prostitution. Its government would be decentralized, with most authority sitting with local communities. Its foreign policy would be scrupulously non-interventionist. Its patriotism–for surely its citizens would be proud to live in such a place–would be low-key instead of jingoistic. Citizens would be armed. We can even fantasize that, in such a country, politics would matter so little that most citizens could not even name the leaders of the government.

In reality, such a country exists: it’s Switzerland. Libertarians often hold up Switzerland as an example, and they are right to. Outside of some microstates, Switzerland is easily the richest country on Earth. It has been at peace for almost all its history. It is a shining example of democracy.

Switzerland also has mandatory military service.


On selvää, että ideologioissa on sisäisiä ristiriitaisuuksia ja saman ideologian jakavat yksilöt eivät jaa kaikkea sanasta sanaan tai edes ajatuksesta ajatukseen. Voi hyvin olla, että valtaosa libertaareista ei jaa tuon kyseisen Pascal-Emmanuel Gobryn maailmankuvaa, mutta minä jaan.

Hirveä vittuilu kaikille

Minua rasittaa lukea keskeneräisiä puolihuolimattomasti tehtyjä tokaisuja tyyliin "et ole oikea libertaari koska kannatat asepalvelusta". Okei, se on pelkkä blogikommentissa esitetty mielipide eikä mikään kiveen hakattu totuus. Ja se on paljon arvostamani Juha Kettusen mielipide, mutta se on siitä huolimatta täysin perustelematon tai ainakin hyvin huonosti perusteltu mielipide.

GM kirjoitti...

Kun puhutaan sellaisista maahanmuuttajista jotka tekevät täällä töitä, kuten vaikkapa monista näistä pizzeriayrittäjistä, niin monelle jää mysteeriksi millainen se maahanmuuttajien keskuudessa vallitseva taloudellinen dynamiikka oikein on.
Kun joku irakilainen, iranilainen tai marokkolainen maahanmuuttaja vääntää täällä pizzaa, hän yrittää saada siitä toiminnasta kaiken irti, ja tarkoitan kaiken. Joutilaat kaverit käyvät auttamassa, sukulaiset auttavat, aina ostetaan halvinta sieltä mistä sitä saa ja bisnesvaistoa on sen verran että asiakkaiden ei haluta sairastuvan ja heidän toivotaan tulevan uudelleenkin. Ja niillä hinnoilla he tulevat aina uudelleen ja uudelleen. Työnantajamaksuja, kuten jotain käsittämättömän korkeaa työeläkevakuutusmaksua halutaan karttaa koska yksikään näistä mamuista ei halua olla täällä loppuun saakka eikä ajattele Suomen valtion maksamaa eläkettä hetkeäkään. Harva heistä edes uskoo sitä saavansa vaikka jäisi tänne. Joka palkasta, vaikka se olisi kuinka pieni, lähetetään merkittävä osa kotimaahan ja säästetään pahanpäivän varalle. Täältä ei osteta asuntoja, vaan asutaan vuokralla, mieluiten kimpassa. Ruokaa menee minimimäärä rahaa, se valmistetaan itse ja kiertävä kaveriporukan kotimaassaan kampaajankoulutuksen saanut tyyppi muotoilee tukat taskurahalla pimeästi. Autoja ei osteta ja ravintoloissa juodaan raanavettä, muotivaatteet ovat usein jäljitelmiä tai hankitaan muualta kuin Stockmannilta.
Sitä voi olla vaikea uskoa, mutta näillä pizzerioiden apupojillakin jää säästöön uskomattomia summia rahaa joka vuosi. Väitän tuntevani 20-30 tämän kaltaista työtä tekevää mamua, ja useilla tällaisella pizzerioissa auttavalla kaverilla on kymmeniätuhansia euroja säästössä kotimaansa tilillä jotka on täältä hankittuja. Ne on tarkoitettu sitä hetkeä varten jolloin hän palaa kotimaahansa ja perustaa perheen. Toki sillä välin voi täällä pyörittää finskimuijia ja jos lykästää, löytää sellaisen jonka kanssa voi elääkin.
Tätä ei täällä usein tajuta, miten vähällä määrätietoinen mamu pärjää ja menestyy.Suomalainen yh-mamma elää rock-tähden elämää heihin verrattuna kosteine baari-iltoineen ja tissutteluineen. Italiassa työskentelevä marokkolainen rakennusmies jonka Bergamolaisessa kimppavuokratussa luukussa yövyin muutaman yön, oli rakentanut Marokkoon italialaisilla liksoilla muutamassa vuodessa perheelleen 300 neliön kodin (siellä asuu useita sukupolvia). Kävin siellä myöhemmin pyörähtämässä, ja talo oli viimeisen päälle.

Sitten tämä "miten niillä voi olla varaa käydä kotimaassaan joka vuosi varmasti sossu maksaa nekin".
Tuttuja ja tutun tuttuja käytetään koko ajan erilaisin ristiinmenevin palveluksin. Jokaisesta Euroopan kaupungista löytyy aina joku etäisesti tuttu tai sitten jonkun tuntema henkilö johon voi mennä tutustumaan ja jonka luona voi yöpyä matkustellessa. Ryanair kuljettaa Tampereelta Marokkoon viiteen eri kaupunkiin alle 100€ menopaluu (tosin vain Lontoon kautta pääsee saman päivän aikana). Oulusta Tampereelle mennään tuttujen kyydillä tai Onnibussilla muutamalla eurolla.

jatkuu tilarajoituksen vuoksi ...

GM kirjoitti...


...jatkuu edellisestä...

Entä suomalainen systeemi sitten? Toki siitä otetaan kaikki irti jos vain pystytään ja uskalletaan. Don't blame the players, blame the game, sanotaan. Jos on mahdollista vetää jotain kautta jotain tukea kotiin, se vedetään. Wahlroo$ vetää maataloustukea himaan, minä täytän veroilmoituseni vähennysosion viimeisen päälle ja jos jotenkin pystyisin, vetäisin maksamiani veroja korkojen kanssa takaisin kotiin. On täysin kohtuuton moraalinen valinta olla maksimoimatta omaa potentiaalista rahavirtaa jos se on helposti tehtävissä.
Itsekin nuorempana (20v sitten) turvesuolla kesätöissä ollessani tein hommat pimeänä, kaupunkiasunnosta vuokratuet perien, sossusta täydennykset ja satojen kilometrien työmatkat verotuksessa vähentäen. Asuin siellä saatanan suon reunalla työmaakopissa viikon putkeen ja tein jopa 45h:n työputkia nukkumatta, usein yli 400h/kk. Viimeinen asia jonka olisin sinne kaivannut olisi ollut joku työnsuojeluviranomainen motkottamaan työvuorolistoista sun muusta paskasta. Traktorin kopissa luin ajaessa ohjelmointioppaita ja sain paremman ammatin. Halusin vain tehdä duunia ja päästä jotenkin eteenpäin. Lakipykälien mukaan orjallisesti toimien olisin tienannut hilloja poimimalla paremmin jos olisi huvittanut tehdä yhtään mitään.

Sekava teksti, ja vitutuksen keskellä kirjoitettu. Yritän vissiin sanoa että systeemi on mikä on, ja sitä hyväksikäyttävät eivät ole syyllisiä. Mielestäni mitään systeemiä ei pitäisi ollakaan, vapaat markkinat ilman valvontaa riittäisivät alustaksi. Toisena asiana haluan korostaa sitä että täällä on oikeasti työtä tekevää mamua joille kelpaa sellaiset palkat ja sellaiset hommat jotka viranomaisten, ja vain viranomaisten mukaan ovat mahdottomia. Esimerkiksi itse työllistämäni yksityinen lastenhoitaja, jonka 1100€:n bruttopalkka 35h/kk oli liian matala viranomaisille, ja työlupaa ei uusittu. 6kk:n aikana hän asui omassa vuokrakämpässä ilman tukia ja ajoi täällä ajokortin (3000€), elätti kolme Marokossa asuvaa 16-24v lastaan ja tykkäsi olostaan täällä omissa sosiaalisissa verkostoissaan. Veikkaan että nämä Karit ja muut saatanan luuserit olisivat vetäneet itsensä kiikkuun ennen kuin suostuneet noihin hommiin jotka hänelle olivat taivas maan päällä.

Kumitonttu kirjoitti...

Yritän vissiin sanoa että systeemi on mikä on, ja sitä hyväksikäyttävät eivät ole syyllisiä.

Systeemi on paska, sen myönnän, mutta kokemus on osoittanut että ählämien omat yhteiskunnat ja heidän länsimaihin luomansa vähemmistöt ovat toimimattomia ja perustuvat sortoon, joka on mahdollisimman kaukana libertaarin ihmisen ihanteista.

GM kirjoitti...

Toki, ja kaikki valtiot perustuvat aina sorrolle ja uskonnot ovat perseestä IMHO.

Paras alusta maahanmuutolle olisi anarkokapitalismi jossa kukaan ei saa aloittaa pakkoa, ts. kajota toisen kehoon tai omaisuuteen ilman tämän lupaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Samaa mieltä. Nykyinen maahanmuutto perustuu siihen, että se pyörii verorahoin ja kaiken lisäksi sortaa sitä elättävää keskiluokkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kun tekee itselleen omat säännöt joita muuttaa mielensä mukaan, niin silloin voi sanoa toisille että noudattaa saantöjä. Silloin voi aina sanoa että noudattaa sääntöjä ja että tekee sitä mikä on oikein.

Arabimaat ja muut islamilaiset maat eivät tosiaankaan ole libertaarisia maita. Ne ovat ensinnäkin valtioita koska ovat sillä tavoin järjestäytyneet hallinnollisesti. Jos valtiota ei libertaarin (siis minkä libertarismin haaran?) näkemyksen mukaan tule olla, niin en tajua miksi kukaan libertaari fanittaisi noita maita. Islamissa on uskonto, ideologia ja elämäntapamalli samassa paketissa mikä muodostaa kokonaisuuden. Se kattaa kaiken, sekä uskonnollisen että maallisen elämän, siis mukaan luettuna hallinto ja talouselämä.

Ei kuullosta libertaarilta. Tai jos sitten libertaarien (mikä haara libertarismista?) ihailun kohteena onkin perheisiin, sukuihin, klaaneihin, heimoihin, etnisiin ryhmiin ja uskontokuntiin perustuva lojaalisuus. Tuollaisissa maissa lojaalisuus kohdistuu nimenomaan noihin, ei valtioon, etenkään jos samassa maassa asuu kilpailevia vastaavia tahoja. Valtioon luotetaan ainoastaan jos omalla perheellä, suvulla, klaanilla, heimolla, etnisellä ryhmällä tai uskontokunnalla on hallussaan valtionhallinnon avainpaikat poliittisten asemien sekä virkamiesten, varsinkin armeijan, poliisin ja tiedusteluorganisaatioiden osalta. Noiden avulla voidaan toteuttaa nepotismia ja haalia omalle viiteryhmälleen valtaa, rahaa ja etuisuuksia, työpaikkoja jne. muuta kivaa.

Voi olla että islamilaisssa maissa on semmoisia jotka eivät tykkää siitä millaista niissä on. Siksi he haluavat siirtyä niistä pois. Mutta kun he ovat päässeet johonkin maahan, niin kuitenkin pian sen jälkeen he ovat kuin olisivat alkuperäisessä kotimaassaan. He pakenivat alkuperäisten kotimaidensa oloja mutta luovat samanlaiset olot niihin uusiin paikkoihin joihin ovat päässeet. Mikä heitä vaivaa?

5 euron tuntipalkalla elää kehnosti Suomen hintatasolla vaikka tekis pimeänä. Vuokran ja laskujen jälkeen ei jää paljoa käytettäväksi. Nuo eläisivät 5 euron tuntipalkkalla mukavammin jos tienaisivat sen alkuperämaissaan kun niissä on alempi hintataso.

Kuinka monta prosenttia etnisten ravintoloiden työntekijöistä ja yleensäkin ulkomaalaisista (laillisesti ja laittomasti massa olevista) tekee pimeitä töitä ja kuittaa samalla työttömyyskorvauksia, asumistukia ja toimeentulotukia sekä harkinnanvaraisia tukia ja muuta kivaa...Kiinnostaisi tietää

Viroon pystyy menemään varmaankin yhtä helposti kuin Suomeen. Virossa on kuitenkin matalat verot joten siellä ei ole ruhtinaallisia sosiaalitukia eikä intressiryhmiä jotka saavat verorahoitteisen elantonsa maahanmuutosta. Siksi siellä ei ole maahanmuuttajia. Virossa ollaan näköjään älykkäämpiä kuin täällä.

GM kirjoitti...

En tiedä kenelle tuo edellinen vuodatus on suunnattu, mutta jos jollain on täällä sellainen käsitys että minä fanitan jotain muslimivaltiota, klaanisysteemiä tai uskontoa niin ei ole tajunnut mitään siitä mitä olen kirjoittanut.
Mistä ihmeestä sekin ajatus että joku täällä olisi puhunut muslimivaltioista libertaareina valtioina, on oikein kummunnut?

Tässä ketjussa olen puolustanut tiettyä mamu ryhmää joka tekee täällä hurjasti töitä jotka eivät suomalaisille lusuhousuille kelpaa.

"Elää kehnosti" on subjektiivinen arvio jolla voi pyyhkiä persettä kuten olen yrittänyt osoittaa.

Kari kirjoitti...

GM: " Veikkaan että nämä Karit ja muut saatanan luuserit olisivat vetäneet itsensä kiikkuun ennen kuin suostuneet noihin hommiin jotka hänelle olivat taivas maan päällä."

Kari: Veikkaan, että Karin historialla kiikusta löytyisi joku muu. Rakennusten parakkielämä, parastaikaa mamuna ulkomailla, on enemmän kuin tuttua, eikä tuo sinun muinainen kesätyötahtisi mitenkään ihmeelliseltä kuulosta. Päinvastoin. Minulla vain 12 t työpäivät ovat jatkuneet näihin päiviin asti. Yli jääneellä vapaa-ajalla olen yleensä rakennellut omia. Nytkin on omakotitaloprojekti käynnissä 1600 kilometrin päässä. Verot ym velvollisuudet olen sitävastoin aina pyrkinyt hoitamaan.

Mitä mamuihin ja luusereihin tulee, niin viimeiset kymmenen vuotta olen tehnyt heille sosiaalikämppiä, joten tunnen yhteiskunnan alimmilla oksilla istujat kuin omat taskuni. Tänäänkin tein remonttia vähän yli parikymppiselle somalinaiselle, viiden lapsen äidille(taitaa nytkin olla pieniin päin), jolta Al-Shabaab on ruhjonut pommilla oikean käden vuonna 2006. Totesi kait kohteliaisuutena että somali-miehet eivät tekisi mitä minä teen, kun töiden sivussa konffasin hänelle langattoman purkin, että pääsee soittamaan Somaliaan.

Useimmiten maahanmuuttajien sapuskat, vaatteet ym releet ovat parempia kuin itsellä(autot huonosta huollosta johtuen romumpia) eikä kukaan yleensä suostu tulemaan näihin töihin, koska ala heille on sosiaalisesti aliarvostettua ja koska sosiaalihuolto maksaa oleskelusta usein jopa moninkertaisesti enemmän kuin mihin me pystymme työnteosta. Ovathan he poliittisesti suojeltuja meiltä tavallisilta ihmisiltä ja meidän arjen raadannalta.

Minulla ei ole ihmisinä maahanmuuttajia vastaan mitään, mutta paljonkin niitä vastaan, jotka utopistisista ideologioista johtuen ovat valmiita lisäämään naapureiden verotaakkaa syömällä kuormasta ja lisäksi hankkimaan Suomeen poliittisia elättejä/vaalikarjaa muiden kustannuksella. Vieläpä elättejä, jotka aikanaan ideologiansa mukaisesti aiheuttavat todennäköisesti sisällissodan isoon osaan Eurooppaa.

GM kirjoitti...

Ok. Olen pahoillani nimimerkkisi käyttöä tässä yhteydessä.

Kari kirjoitti...

You are welcome. Sait mukavan keskustelun aikaan avauksellasi.:)

Tiedemies kirjoitti...

Jälkijättöinen kommentti tähän:
http://www.habanerokitchen.com/2014/09/raholan-pizza-ja-kebab-kioski-oikeasti.html

Olen käynyt tuolla hakemassa pizza pari kertaa. Se ukko siellä painaa duunia aivan hulluna. Kunnioituksen ansaitsee.

Kumitonttu kirjoitti...

Varmasti on enkä yhtään väheksy hänen yritteliäisyyttään. Anekdoottien todistusarvo vain on valitettavan vähäinen.

Tiedemies kirjoitti...

Kumpi on parempi tiedonlähde, anekdootti vai ennakkoluulo?

Kumitonttu kirjoitti...

Anekdootit muodostavat ennakkoluulot. Evoluutiossa ennakkoluuloinen ihminen on menestynyt paremmin kuin sinisilmäinen, kuten voimme ympäristöämme tarkkailemalla havaita.

En osaa antaa vastausta, mitä mieltä itse olet?

Kari kirjoitti...

Ovatko nämä anekdootteja? En tiedä.

Poliisi ratsaa ja pidättää parasta aikaa Norjalaisen Lime ruokatavara ketjun liikkeitä ja omistajia suurratsiassa. Syynä ovat karkeat ihmiskauppa- ja veropetos epäilyt. liikkeet omistaa Sajjad Hussainin sukuklaani.

Joku vuosi sitten kärähti n. 2000 Oslon ulkomaalaistaustaista taksisuharia(25% Oslon taksikuskeista), jotka olivat perustaneet veropetos ringin. Se tuotti jäsenilleen n. 700 miljoonaa pimeitä tuloja.
Ja nyt ei siis puhuta Oslon mittavasta piraatti-taksi toiminnasta, vaan taksi bisneksen "laillisesta" maahanmuuttaja puolesta. Lähes kaikki saivat myös jonkinlaista sosiaalitukea.

n. 40% Oslon työikäisistä pakistanilais taustaisista miehistä osallistui petokseen.

https://www.google.no/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=8&cad=rja&uact=8&ved=0CGQQFjAH&url=http%3A%2F%2Fwww.minervanett.no%2Fsvindel-uten-grenser%2F&ei=uP8OVOHkGqb9ywPOgIHIBw&usg=AFQjCNEenbygW_k9rytJFS73eH4MrdkV5A&sig2=ig69w_TWDTvbbTPA1A0mzw&bvm=bv.74649129,d.bGQ





Kumitonttu kirjoitti...

Noin 3/4 Euroopan muslimeista laittaa sharian maan oman lainsäädännön eteen. Eivät nuo ole rikoksia heidän moraalissaan. Länsimainen ihminen pelkää kasvojen menetystä epäonnistumisen takia, japanilainen sen luomaa sosiaalista painetta. Eurooppalainen syyllistyy itsemurhaan nimenomaan sisäisen paineen takia, japanilainen ulkoisen. Mitä tekevät arabit? Räjäyttävät itsensä ja vääräuskoiset. Heidän itsemurhatilastonsa osoittavat erittäin matalaa tasoa. Vaikka tilastoinnilla suojeltaisiin vainajaa uskonnollisessa tarkoituksessa.

Silti Suomea pidetään jotenkin "henkisen pahoinvoinnin maana", jossa korkeat itsemurhat todistavat milloin mitäkin geneettistä erityispiirrettä ja suomalaisen kulttuurin olematonta todellisuutta.