Uusi Seelanti

Ruotsin valtiopäivävaaleissa jytkyi. Blogin pimeiden voimien lukijat ovat Rähmispossusta lukeneet, että maan poliittinen ilmapiiri on ahdistava. Historiaa lukeneille nousee väkisinkin mieleen 30-luvun Saksan kehitys. Toisinajattelijoita ei suvaita. Ruotsin vaalivalvojaisissa vasemmistopuolueen kannattajat huusivat nyrkkejään ilmaan puiden itsensä hurmoksiin, ja aina kun Ruotsidemokraattien johtaja puhui televisiossa, kommunistit huusivat kuin sonnilauma.

Ylen haastatteleman sosiaalidemokraatin mukaan Ruotsidemokraattien kannatus johtui "työttömyyden uhasta" ja Sosiaalidemokraattien tärkein tehtävä on "turvata työpaikat". Vapailla markkinoilla se ei ole vain päätöksin mahdollista, joten ilmeisesti Ruotsi siirtyy 30-luvun Saksan tavoin puhtaaseen sosialismiin. Tutkimusten mukaan Ruotsidemokraattien suurin kannatus tuli entisiltä Kokoomuksen äänestäjiltä ja nimenomaan Etelä-Ruotsista, jossa maahanmuutto on ollut näkyvintä. Suomen tavoin hulluuden sinfonia soi äänekkäimmin pääkaupungissa, jossa äärivasemmistolainen Feministipuolue voitti Ruotsidemokraatit. Olettaa sopii, että Helsingin tavoin 40-vuotiaat tukholmalaisnaiset ovat sinkkuja, lapsettomia ja humanististen tieteiden maistereita.

Muut puolueet halveksivat oman virheelliseksi osoittautuneen maahanmuuttopolitiikan arvostelua niin dogmaattisesti, että sulkevat Ruotsidemokraatit pois vallasta. Suomalainen poliittinen eliitti on myös niin vieraantunut arkielämästä, että se vakavin kasvoin selittää ruotsidemokraattien olevan rasisteja. Entinen pääministeri Lipponen tulkitsee Ruotsin ongelmien ytimen majailevan koululaitoksessa.

Suomessa puhistiin muutama vuosi sitten mahdollisuudesta kehittää uusiutuvasta energiasta uusi Nokian kaltainen vientituote. Valtiososialismin jakamin tukiaisin perustetun Merventon piti työllistää 8.000 ihmistä, mutta tuulet ovat kääntyneet ja yhtiön taru lähenee loppuaan. Mervento edustaa pohjoismaisen sosialismin todellisia kasvoja. 80-luvun alkuun asti Uusi Seelanti rakensi hyvinvointivaltiota. Romanian ja Pohjois-Korean tavoin valuuttavarantoa valvottiin tarkasti eikä edes ulkomaisia lehtiä voinut tilata ilman virkamiehen myöntämää lupaa. Palkat ja hinnat olivat säänneltyjä. Itäsaksalaisten tavoin nuoret pyrkivät pois maasta.

Avoimella sektorilla ja kotitalouksissa ihmiset jatkuvasti miettivät saamansa palvelun tai tavaran hyötyä: kannattaako hankkia tuo tai tämä vai säästänkö rahani johonkin muuhun. Ruotsissa, Suomessa ja 80-luvun Uudessa Seelannissa valtio ei moisia pohdiskele. Rahaa on ja se näkyy. Uuden Seelannin moninkertainen ministeri - myös maahanmuuton - kertoo puheessaan, miten julkinen hallinto ajettiin alas. Maurice McTiguen mukaan ennen Toista maailmansotaa julkinen sektori yleensä kulutti noin kuusi prosenttia kansantuotteesta. Nykyisin jopa 60% kansantuotteesta kiertää julkisen sektorin valvovan katseen alle. Sen lisäksi julkinen sektori säätää asetuksia ja lakeja, joilla se ohjaa ja rajoittaa sellaistakin yksityiselämää ja liiketoimintaa, johon sillä ei oikeasti ole moraalista oikeutta puuttua.

McTigue kertoo hallituksensa pohtineen, että tärkeää ei ole se, kuinka sosiaalitukia saadaan vaan se, kuinka vähennetään sosiaalitukien saajien määrää. He loivat käänteisen Curley-ilmiön. Hän kertoo, että ensimmäiseksi virastojen johdolta tiedusteltiin, mitä he tekevät ja sen jälkeen mitä heidän pitäisi tehdä. Lopuksi kysyttiin, kenen pitäisi maksaa heidän tekemisensä: työssäkäyvien, palvelun käyttäjien, palvelun saajien vai elinkeinoelämän. Yleensä työssäkäyvä joutuu maksamaan sellaisia pelveluita, jotka eivät hyödytä häntä. Jos palvelun maksaja ja käyttäjä eivät ole sama taho, palvelua ylikäytetään surutta ja sen nauttima arvostus romahtaa.
McTigue kertoo, että kun palvelujen uudelleenrahoitus aloitettiin, Liikenneministeriössä työskenteli 5.600 työntekijää. Kun se lopetettiin, siellä työskenteli 53. Metsätalousministeriössä työskenteli alussa 17.000 henkilöä ja lopussa 17. Työministeriössä palkkaa nosti 28.000 ihmistä, ja palvelujen tehostamisen päättyessä yksi ainoa. Valtio lopetti työllistämistuet, mutta työpaikat eivät loppuneet - ne vain siirtyivät niiden maksettavaksi, jotka työstä hyötyivät. Palkat nousivat ja työmäärä lisääntyi. Tämän ei pitäisi olla yllätys kenellekään, joka on joskus käynyt Neuvostoliitossa. Ei sieltäkään työt loppuneet kuten luddiitit ja muut kommarit ovat satoja vuosia ennustaneet, vaan sosialismin päätettyä työmäärä kasvoi ja kohdentui eri aloille.

Uuden Seelannin valtionhallinnosta leikattiin 65% työntekijöistä pois. Heidän työnsä eivät loppuneet, mutta virastojen palkkamenot laskivat samassa suhteessa ja sitä kautta verorasitus. Kansalaiset ostivat - tai olivat ostamatta - haluamiaan palveluita ja maksoivat niistä tarpeittensa mukaan. Nämä taas kertyivät pieninä puroina valtion veroiksi liikelaitosten voittoina. Toiminta tehostui ja kustannukset laskivat. Julkisen sektorin osuus kansantuotteesta laski noin 44%:sta noin 27%:iin. Budjetit kääntyivät ylijäämäisiksi ja valtion velka laski 63%:sta 17%:iin. Tuloverot romahtivat puoleen ja lukuisat muut verot lopetettiin kokonaan.

Sääntelystä ovat vastuussa virkamiehet, joita ei ole vaaleilla valittu, mutta silti heillä on oikeus määritellä rajoituksia kansalaisten elämään ilman minkäänlaista pätevyyttä. Tällaista sääntelyä on käytännössä mahdotonta purkaa, joten Uudessa Seelannissa säädettiin uudet lait. Ympäristölaki kutistui puolen metrin säädöskirjoista 348 sivuiseksi kansioksi. Verotus, maatalous, työsuojelu, terveydenhoito ja kaikki muut lait suunniteltiin alusta asti parhaiden asiantuntijoiden voimin. Heille sanottiin tavoitteeksi, että saavat kirjoittaa lait ilman mitään rajoitteita, kunhan ne tuovat kansalaisille töitä ja vaurautta. Sen jälkeen uudet lait säädettiin voimaan ja kaikki vanha sääntely lakkasi siihen paikkaan.

McTigue muistuttaa, että valtion tuet tekevät ihmiset niistä riippuvaisiksi ja lopettavat innovaation. Curley-ilmiö perustuu ajatukseen, että jos et halua meiltä tukea voit pakata laukkusi ja muuttaa muualle. Uudessa Seelannissa 1984 valtio maksoi 44% lammasfarmarien tuloista. Yhdestä ruhosta he saivat markkinoilta 12,50 dollaria ja valtiolta toisen mokoman. Tuet lakkautettiin ja farmarit joutuivat miettimään uuden tavan toimia. Kaksi vuotta myöhemmin ruhon hinta oli jo 30 dollaria, viisi vuotta myöhemmin yli 40 dollaria ja kymmenen vuotta myöhemmin yli sata dollaria. Markkinatalous oli näyttänyt kyntensä.

Uuden Seelannin koululaitos oli myös huonossa kunnossa. Erityisesti köyhien lasten asema oli jatkuvasti heikentynyt, vaikka rahoitusta oli lisätty ja kohdennettu tarkemmin ongelmakouluille. Paljastui että 70% määrärahoista kului hallintoon. Heti tämän selvittyä koulujen hallinto annettiin vanhempien käsiin. Jokainen koulu perusti oman hallintonsa, sai oppilaiden lukumäärän mukaan rahaa ja vanhemmat saivat vapaasti valita lapsensa koulun. Ajatus siitä, että valtio pakottaa lapsen käymään huonoa koulua oli sairas. Yhdessä yössä koko valtion 4.500 koulua sai uuden alun. Opettajat ymmärsivät, että jos koulu menettää oppilaansa, se menettää saamansa tuet ja sitä kautta opettaja menettää työpaikkansa. Yksityiskoulujen ja julkisten koulujen tasoerot tasaantuivat, kun opettajat saivat takaisin valtuutensa johtaa opetusta.

Virkamiehiä ja heidän työpaikkojaan suojaavat monet lait. Yksityisellä puolella mikään ei estä ihmisiä ja erityisesti yrityksiä vaihtamasta maata tai maanosaa. Lakiensa suojassa lymyävät virkamiehet eivät tajua missään päin maailmaa, että ainoa tapa työllistää ihmisiä ja luoda työpaikkoja on tarjota elinkeinoelämälle hyvä toimintaympäristö. Hallitus päätti luopua ohjaamasta ihmisiä verotuksen keinoin jonkinlaiiin toivottuihin toimintamalleihin. Ihmisillä oli oikeus päättää miten he elämänsä elävät ja rahansa kuluttavat. Tulovero laski hyvätuloisilla 66%:sta puoleen ja matalapalkkaisten taseveroksi asettui 19%, joka sekin oli tasan puolet vanhasta. Arvonlisäveroksi isäädettiin 10% ja mitä tapahtui? Valtion verokertymä nousi lähti tasaiseen nousuun, kun ihmisten ei enää kannattanut kiertää veroja.

Esimerkki peuroista kuvastaa hyvin Uuden seelannin julkisen hallinnon ajattelutapaa. Aiemmin se käytti vuosittain suuren summan rahaa peurojen aiheuttamiin vahinkoihin. Uusi hallinto antoi maanviljelijöille luvan tarhata peuroja, mutta niiden sivullisille aiheuttama tuho on farmarin vastuulla. Sen jälkeen valtio ei ole käyttänyt penniäkään peurojen hävittämiseksi ja 40% maailman huippuravintoloiden peuranlihatarjonnasta on uusiseelantilaista.

Liikenneministeriön alainen Liikennevirasto halusi korottaa ajokorttien hintaa, koska korttien uusinta säännöllisin väliajoin oli kallista. Kyseenalaistimme korttien uusinnan ja annoimme virastolle kaksi viikkoa aikaa perustella uusinnan tarve. Viraston mukaan perustelulle ei ollut tarvetta, koska jokainen tarvitsee ajokortin. Hallitus vastasi ettei kortin uusinta millään muotoa varmista ajotaitoa. Virasto selvitti, että ajokortti toimii myös henkilökorttina. Vastasimme että sitä varten on henkilkortti ja passi. Lopuksi Liikennevirasto joutui myöntämään että ajokortin määräaikainen uusinta on tarpeetonta, se ei lisää turvallisuutta tieliikenteessä ja aiheuttaa turhia kustannuksia ja vaivaa kansalaisille. Ajokortti myönnetään 74-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen sen saa uusia lääkärintarkastuksella vuosittain. Ajokortin hinnankorotuksen sijaan Liikenneviraston koko ajokorttiosasto lopetettiin. Tätä tarkoitti uusi Uusi Seelantilainen ajattelu.