torstai 30. syyskuuta 2010

Työperäinen maahanmuutto

Maahanmuuttokeskustelu on kuluneen vuoden aikana syventynyt. Aluksi Halla-ahon arvostelu holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta leimattiin pelkästään rasismiksi. Nyt osataan jo rakentaa olkiukko, jonka mukaan maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevat haluavat suorastaan sinetöidä rajat. Vaaditaan ymmärtämään, että Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa.

Esimerkiksi kelvannee Olkiluoto, joka lienee Suomen suurin ulkomaisen työvoiman keskittymä. Edellisen ydinvoimalan rakensivat suomalaiset ihan itse, ja käyttöaste on ollut maailman korkein jo vuosikymmeniä. Ammattitaito jäi Suomeen, joten huoltoseisokit ovat lyhyitä. Uusi Suomi tietää kertoa, että Olkiluodon ydinvoimalaa rakennetaan parhaaseen orjatyövoiman tyyliin. Onko tämä sitä työperäistä maahanmuuttoa?

Toinen kummallinen kirjoitus oli Hesarin ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YYA) toimittajalta Kari Huhdalta. Huhta toteaa
Kuitenkin muslimivastaisten puolueiden nousuun suhtaudutaan Euroopassa tyyneydellä, jota tuskin nähtäisiin, jos kyseessä olisi juutalaisviha tai mustiin kohdistuva rotusyrjintä.
Jos joku ei ole nähnyt uutisia Ranskasta ja Ruotsista, joissa kummassakin juutalaiset pakenevat maasta heihin kohdistuneiden hyökkäysten takia, niin komenttiosastossa voin tarjota linkkejä. Että tavallaan Huhta on ihan oikeassakin - ihan tyynesti ne on otettu vastaan. Työperäiset maahanmuuttajat suurella tyyneydellä käyvät siellä vain ruokatauolla puhdistamassa monikulttuurista ympäristöään.

Vihreät ja sharia-laki

Tänään on kulunut 33 vuotta siitä, kun ensimmäinen suomalainen lentokonekaappaus tapahtui (Yle). Sitä ennen oli yksi yritys, mutta siihen maailman aikaan katsottiin, että sivullisilla on oikeus ja velvollisuus puuttua rikosten torjuntaan. Yksi keskeisimmistä maahanmuuton yhteydessä säännöllisesti esiin kumpuavista ajatuksista on, että meillä on jotain opittavaa muista kulttuureista. Yleensä tämä puetaan muotoon "yhteisöllisyys". Yhteisöllisyys tarkoittaa mummojen ja vaarien oikeutta muuttaa Suomeen asumaan lastensa luo. Se tarkoittaa kaupunginosayhdistysten järjestämiä kesätapahtumia ja uimarannoille kokoontuvia yhteisöjä (kunhan eivät ole suomalaisnuoria). Kun suomalaiset kokoontuvat jonnekin, paikalla juodaan alkoholia ja se on väärin, koska "kansanterveyden nimissä" niin ei saa tehdä. Ei, vaikka koko kansa on parantanut alkoholin kulutusta kuin siat vatukossa juoksuaan. Ei, vaikka humalassa on tehty parhaat iskurepliikit ja hankittu nopeimmat porttikiellot.

Yhteisöllisyys tarkoittaa toisten asioihin puuttumista. Äidit vahtivat tytärtensä kunniallisuutta ja isät poikiensa kuuliaisuutta. Vääriksi koettujen lakien rikkomiset vaietaan perhepiirin sisäisiksi salaisuuksiksi. Yhteisö on haluton oppimaan uusia tapoja ja vastustaa loppuun asti kaikkea, mikä uhkaa yhteisön eheyttä. On yhteisöllisyydessä hyviäkin puolia, kuten järjestyksen ja esivallan kunnioitus. Punavihreä liberaali eliitti haluaa kuitenkin, että rangaistukset ovat lieviä, yhteisö ei saa käyttää oman käden oikeutta ja yhteisön sääntöjen on oltava - liberaaleja! Se ei oikein tunnu ymmärtävän, että "yhteisöllisyys" ja "valinnan vapaus" eivät viihdy samassa lauseessa.

Vuonna ´79 konekaapparille mätkäistiin seitsemän vuotta ehdotonta kakkua, vaikka tekijä oli osin syyntakeeton. Tänä vuonna seitsemän vuotta saa suunnitellusta murhasta. Jos haluamme ehkäistä rikoksia, emme kykene siihen lisäämällä yhteisöllisyyttä, koska kelloa ei voi kääntää taaksepäin. Vapaista yksilöistä koostuva yhteiskunta on turvallisin, kun se on yksikulttuurinen ja sen jäsenillä on oikeus puolustautua tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.

En ihmettele, ettei Helsingissä kukaan puutu järjestyshäiriöihin, kun uutisissa lukee vähän väliä, kuinka missä nyt milloinkin käytöshäiriöisiä sivullisia ojentanut on piesty sairaalakuntoon. Maalla asumisessa on se hyvä puoli, että yhteisö tuntee jäsenensä. Häiriköitä hivutetaan sakilla, mutta nuorison puhutteluun ei tarvita kuin viitseliäisyyttä. Miksi punavihreälle eliitille maalla asuminen nähdään vain "ympäristörikoksena" ja kustannuskysymyksenä?

Vasemmisto valehtelee siitä, mitä se haluaa. Ei vasemmisto ole liberaali.

Vasemmisto haluaa tiukan kaikki elämän osa-alueet kattavan lainsäädännön ja kattavan kontrollin. Siis yhteisöllisyyttä.

Hetki - sillähän on nimikin!

Sharia.

Tupakan natsit

Amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu voimakas tarve, halu, kyky tai oikeus riidellä. Amerikkalaiset nuoret opettelevat koulussa väittelemään ja mikään ei ole tutumpaa kuin amerikkalaisessa elokuvassa suutuspäissään huudahdettu "minä haastan sinut oikeuteen". Amerikkalainen bisneselämä on vastaavalla tavalla käsittämättömän kova meikäläiseen verrattuna. Jälkiteollisen yhteiskunnan sivujuonteena Amerikka tuottaa juristeja yhtä paljon kuin koko muu maailma yhteensä ja (muistaakseni) kymmenen kertaa enemmän kuin insinöörejä. Palveluyhteiskunta on toistemme paitojen pesun sijaan toistemme lakimiesten laskujen maksamista.

Amerikassa vastapuolen mustamaalaaminen ei ole yleistä vaan se on maan tapa, keskeinen osa kulttuuria. Suomen luetuin englanninkielinen blogi Tundra Tabloids käyttää tyylilajinaan ironiaa, joka on meille vaikea tyylilaji mutta uuden mantereen asukkaille se aukeaa heti. Meillä kauhistellaan republikaanien Obamaa kohtaan käymää parjauskampanjaa, koska suomalainen media pitää sitä epäoikeutettuna mutta demokraattien parjauskampanjaa esimerkiksi Bushia vastaan uutisoitiin neutraalina. Samaan sarjaan kuuluu se Hesarin entisen päätoimittajan Janne Virkkusen toteamus, että "ei Israelia kohdella Suomen mediassa puolueellisesti". Janne ihan varmasti uskoo noin, tiedän asian.

Eräs amerikkalaisia kovasti riepova asia on julkinen terveydenhuolto. Julkisen terveydenhuollon keskeinen, tai oikeastaan ainoa, peruste on taloudellisuus. Väitetään, että sairaanhoidon kokonaiskustannukset kansantalouden tasolla ovat matalammat, jos valtio tarjoaa kaikille (lue: köyhille) maksuttoman hoidon. Ainoa asia joka on varmaa on se, että asiaa ei pysty aukottomasti todistamaan suuntaan eikä toiseen. Suomen terveydenhuollon kokonaiskustannukset ovat noin 4.000 euroa asukasta kohti vuodessa (stakes, stm, lääketeollisuus). Tavallista ydinperhettä (kaksi isovanhempaa, kaksi työssäkäyvää ja kaksi lasta) kohti tämä tarkoittaa 24.000 euroa vuodessa. Kun - kuten tiedetään - työssäkäyvät maksavat kaiken lystin, niin kumpikin vanhempi maksaa terveydenhuollon kuluja 1.000 euroa kuukaudessa. Ei ihan koko työuraa, koska jossain vaiheessa vanhemmat siirtyvät manan majoille ja lapset kasvavat työmarkkinoille, mutta ajatus on siis tuo.

Amerikkalaista terveydenhuoltoa pidetään tuhlailevana ja kalliina. Sitähän se meistä katsottuna onkin, koska kansantuote on siellä noin 30% meitä korkeampi. Samalla tavalla meitä köyhemmät maat tuottavat terveydenhuoltonsa meitä halvemmalla. Usein väitetään, että Suomi tuottaa terveydenhuoltonsa tehokkaasti, kun se käyttää siihen vähemmän rahaa kuin muut maat suhteessa kansantuotteeseen. Väite on tietenkin väärä, koska tuo mittari vain osoittaa, että Suomi käyttää vähemmän - ei että tehokkaammin.

Mitä halusin sanoa? Sen, että julkinen terveydenhuolto on vaarallinen väline, koska se helposti lipsahtaa valtion taholta sellaiseksi valvonnaksi, että mitä tahansa yksilönvapauteen kuuluvaa asiaa voidaan rajoittaa mitä moraalisesti parhaimmalla perustelulla: "kansanterveys, sinun terveytesi ja yhteiskunnan etu". Suomessa tätä ei oikein ymmärretä (Yle), mutta tsekkiläiset ovatkin vanha kulttuurikansa, jossa asia on ymmärretty (Lubos).

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Vasemmiston tappion taustat

Suomen itsenäistymisen aikoihin valtakunnan merkittävin poliittinen liike oli sosialistinen työväenliike, joka tsaarin aikana oli toiminut piilossa raittiusliikkeen nimellä. Oikeistovoimista merkittävimmät oli suomettarelainen, joka kannatti vahvaa valtiota ja sosiaalisia uudistuksia, sekä nuorsuomalaiset, jotka kannattivat kuningasvaltaa ja yksilön oikeuksia. Nuorsuomalaisten taloudellista liberalismia ajanut linja vei voiton vanhasuomalaisten sosiaalisemmalta linjalta. Nuorsuomalainen linja ajoi kiville sosialististen diktaattoreiden keskinäisen välienselvittelyn sivujuonena, ja sotien jälkeen Suomessa ei oikeistolaista, siis markkinaliberaalia, talouspolitiikkaa ole tehtykään.

20-luvulla Ranska, Italia ja etenkin Saksa olivat lähellä ajautua kommunistien haltuun. Saksassa kommunistit pääsivätkin valtaan joissain osavaltioissa ja Neuvosto-Venäjä odotti kieli pitkällä tilaisuutta tuoda omat kuularuiskunsa tovereittensa tueksi. Suomessa kokoomus irtautui kommunismin vastaisesta taistelusta vasta IKL:n myötä, mutta yhä sotien jälkeenkin se korosti taloudellista liberalismia. Vuonna 1947 Ville Pessin johdolla kommunistit suunnittelivat järjestävänsä eduskunnassa äänestyksen Suomen siirtymisestä sosialismiin, mikä kuvastaa hyvin vasemmiston todellista voimaa sen ajan yhteiskunnassa. Äänestystä ei koskaan tehty, koska SKDL:n johdolla oli tarkka kuva työväen keskuudessa vallitsevasta yleisestä ilmapiiristä, joka ei hyväksynyt ajatustakaan neuvostokomennosta juuri päättyneen sodan jälkeen.

Jarmo Virmavirta (Kanava 6/2010 s. 10) viittaa 60-luvulla Onni Rantalan tekemään tutkimukseen kokoomusäänestäjistä. Rantalan mukaan he tunnustivat olevansa oikeistolaisia, mutta konservatiiveiksi heistä luki itsensä vain kolmasosa. Myöskään oikeistolainen ei ollut konsensus-ilmapiirissä poliittisesti hyväksytty termi, joten 2/3 ilmaisi olevansa porvareita. 70-luvulla kokoomus nimitti politiikkaansa yksilökeskeiseksi vastavoimana vasemmistonuorten luomaan haasteeseen. Edelleen konservatiivisuus oli leimaava ilmaisu. Koko 80-luvun Uuden Suomen päätoimittaja Pentti Poukka kannatti konservatiivisia poliitikkoja kuten Tuure Junnilaa vastoin puolueen virallista linjaa. Uusi Suomi ei kuollut valitsemansa linjan hupenemiseen, mutta sen mukana noussut konservatiivisuus nimenä kuopattiin - jälleen kerran.

2000-luvun Sekoomus painii samojen ongelmien kanssa. Vastakkain ovat halu laajentaa kannattajakuntaa (saada valtaa) ja arvopohjan rapautuminen ajautumalla yleispuolueeksi. Kolmen suuren keskinäinen kilpailu on johtanut siihen, että 40 vuoteen mitään eroa ei ole ollut sillä, mitkä kaksi hallituksen muodostivat. Ns. reaalipolitiikan aikana (56-86) Sekoomus ja Kepu vapaaehtoisesti luopuivat periaatteistaan kilpaillessaan valtaan pääsystä. Vasemmistolla on hiukan samanlainen kehityskaari. Ennen sotia kommunistien julkinen toiminta oli kiellettyä. Sotien jälkeen Suomen suurimman vasemmistopuolueen paikasta kamppailivat SKDL ja SDP, kunnes vasta 87-vaaleissa SKDL jäi pysyvästi jälkeen. SKDL:n edustajista kolmasosa eli 10-15 edustajaa oli aina kovan linjan kommunisteja, mutta valtaosa SKDL:n kannatuksesta muodostui vasemmistodemareista, jotka syystä tai toisesta eivät löytäneet aatteellista kotiaan "yleispuolue" demareista (Arvo Tuominen Myrskyn mentyä, 1971, s. 24).

Vielä vuoden 87-vaaleissa Vihreät eivät lyöneet itseään läpi voimalla, mutta jo seuraavissa vuoden 91-vaaleissa murros oli tapahtunut: SKDL:n vasemmistosiipi jatkoi kommunismin romahduksen takia vuotta aiemmin perustettuna Vasemmistoliittona ja vasemmistodemarit siirtyivät Vihreisiin. Kolmen suuren paikkamäärä pysyi ennallaan. Demareiden nykyahdinko ei johdu Urpilaisen persoonasta tai puolueen epäselvästä poliittisesta linjasta, mitä se toki on, mutta samalla tavalla on Sekoomuksen ja Kepunkin.

Suomeen on luotu demokraattinen mutta sosialistinen yhteiskunta, jollaisesta forssalaiset vain uneksivat. Suomeksi sanottuna: on saatu mitä tilattiin. Kuten unelmilla usein käy, ne eivät toteutuessaan vastaakaan odotuksia. Lottomiljonääri tappaa itsensä ahdistuneena, joulupukki toi väärät lahjat ja uusi puoliso ei olekaan sen parempi. Enemmistö äänestäjistä toivoo, että he voisivat tehdä mitä vain ja valtio huolehtisi heidän elannostaan. Äänioikeutetuista (4,1 miljoonaa) työssäkäyvät (2,4 miljoonaa) maksavat kaikki edut. Työssäkäyvistäkin vain 1,7 miljoonaa toimii yksityisellä sektorilla eli ns. omalla riskillään (Tilastokeskus). Tämä porukka on ajettu katkeamispisteeseen. Se maksaa itsensä kipeäksi veroista ja pelkää kiinailmiötä ja lomautuksia. Tätä vasten kannattaa lukea pääministeri Kiviniemen täysin sokea viesti: Verotus kiristyy lähivuosina (HS). Lisäys klo 1230: Toimihenkilöt eivät halua lisää rahaa vaan vapaa-aikaa. Kansa, joka ei halua vaurastua on heikoilla kansainvälisessä kaupassa. Verotus lienee keskeinen syy, miksi toimihenkilöt eivät arvosta vaurastumista (Iltalehti).

Forssan unelmat eivät olleet realistisia, mahdollisia ja saavutettavia koko kansalle. Ihmisten pitää ensisijaisesti huolehtia itsestään, kuten vielä 80-luvulla tapana oli. Ilmaista rahaa ei ole, kuten forssalaiset tiesivät, mutta unohtivat kertoa seuraajilleen. Julkiset luottamustoimet täyttävät pääasiassa ne 700.000 ihmistä, joiden tulot riippuvat kuntien ja valtion päätöksistä. Suomalaisessa politiikassa on suuri, rakenteellinen jääviysongelma. Kaikki puolueet ja poliitikot saavat rahoituksensa verovaroista. Vanhasen ja Kaikkosen epäilty rikos oli siirtää julkista rahaa suoraan omaan taskuun - maan tapa kun oli siirtää ne puolueelle, joka jakoi ne ehdokkaille.

Vihreiden kyky vastustaa yleistä vasemmiston alamäkeä on vihdoin katkolla. Ilmaston lämpenemisen varjolla yritetty sosiaalinen yhteiskuntapolitiikka (vihreät verot) koki samanlaisen lopun kuin 20 sitten SKDL:n väreissä "sosiaalisen reformin" -nimissä yritetty huijaus. Nyt keski-ikäinen vallassa oleva ikäluokka määrittää seuraavat 20 politiikan suuntaa, ja vasemmiston aatteesta on ilmat pois. Politiikan suunnan päävaihtoehdot ovat konservatiivismieliset kristilliset, kepu ja persut sekä liberaalit (ei-klassisessa mielessä) sekoomus ja muu vasemmisto. Markkinaliberalismia kukaan ei uskalla julistaa pelätessään saavansa leiman "kovasta ja ihmisvihamielisestä kapitalismin kannattamisesta", mutta markkinat pakottavat kaikki Euroopan maat ottamaan oppia Kreikasta. Markkinoiden viesti on, että saatte tehdä mitä haluatte niissä puitteissa, jotka markkinat sallivat. Koska rajat ovat kaikille samat, parhaiten menestyvät ne puolueet, jotka osaavat korostaa omaa aatettaan rehellisesti ja avoimesti. Netti ja vapaa kansalaiskeskustelu haastaa poliitikot vuosikymmenien jälkeen keskustelemaan arvoista.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Kehitys(apu) ja älykkyys

Tutkija Tatu Vanhasen selvitys kansakuntien erilaisista älykkyysosamääristä aiheutti valtavan kohun muutama vuosi sitten. Vanhasen tutkimusta arvosteltiin voimakkaasti, koska se iski juuri siihen väitteeseen, että kaikkien kansojen kultuurit eivät ole yhtä hyviä. Tämähän on vaiettu salaisuus, josta ei Natsisaksan jälkeen ole saanut puhua. Natsisaksa taas aiheutti sen, että valkoinen mies luopui siirtomaistaan periaatteessa yhdessä yössä jättäen ne täysin oman onnensa nojaan. Kuten kirjoitin (Sääkirja 23.9.10), siirtomaavallasta luovuttiin hätiköidysti, koska uskottiin heimokuninkaiden muuttuvan kansaansa rakastaviksi demokraateiksi.

Toinen Vanhasen tutkimuksen arvostelun syy oli se, että kokonaisen kansan älykkyyden tutkiminen on mahdotonta. Tämä on toki väärä väite, koska kyllähän yksittäisten ihmisten älykkyyttä voidaan tutkia, niin silloin voidaan tutkia myös kokonaisten kansojen älykkyyttä. Tässäkin väitteessä näkyy taustalla huoli siitä, että kansat ovat eriarvoisia, koska on kulttuureita, joissa älyllä on enemmän tarvetta kuin toisissa.

Korkeaa älykkyyttä käytetään tekosyynä, jonka mukaan älykkäät ihmiset ovat moraalisesti parempia ja siten kykenevämpiä johtamaan muita kuin vähemmän älylliset. Sosialistisia yhteiskuntia piti johtaman tieteellisen sosialismin opein, huippuälykkäiden kansankynttilöiden arvioidessa virastoissaan viiden vuoden kysyntää ja laskiessaan sitä vastaavia tuotantotavoitteita. Kansakunnan ja puolueen eliitin piti olla markkinoita - siis koko kansaa - viisaampia. Lopputulos tiedetään, mutta pääosa vasemmistolaisista (big government) edelleen uskoo, että älykkyys tuo oikeutuksen hallita kansaa.

Mitäpä miettii punavihreän sosialismin GOM Osmo Soininvaara aiheesta? Katsotaanpa (Poliitikoivat poliisit kommentti 27.9.10 klo 23:02):
Kansanedustajista huomatava osa kuuluu älynlahjoiltaan kymmeneen ylimpään prosenttiin. Onko tämä jotenkin epädemokraattista. Onko valtio vaarassa? Nyt kun rikos on vahvasti vanhentunut, voin paljastaa, että kun huikea sotilasurani vei minut Helsingin sotilaspiirin esikuntaan panemaan kortteja aakkosjärjestykseen, aikani kuluksi katsoin kaikkien poliitiikassa tuntemieni p-luvut (älykkyystesti), noin neljäkymmentä. Heistä noin 39 oli saanut arvon yhdeksän (korkein) ja yksi arvon kahddeksan.
Mitä tämä viestii? Ensiksi tietysti sen, että poliitikko, nuorikin sellainen, urkkii toisten tietoja, jos pääsee niihin käsiksi ilman mitään moraalisia ongelmia. Toiseksi, älykkyys sopii poliitikolle perusteluksi hallita suomalaisia, mutta suomalainen ei saa sanoa kansansa olevan älykkäämpi kuin joku afrikkalainen kansa.

Kirjoituksen alussa mainitsin, että Natsisaksan tuhon jälkeen eurooppalaiset imperiumit joutuivat luopumaan mertentakaisista siirtomaistaan. Pitkään itsekin pidin siirtomaista luopumiseen johtaneita syitä siirtomaiden kansalaisten heräämisenä vaatimaan omaa kansallista hallintoa. Lopuksi annan vuoron Arvo Tuomiselle, joka kertoo oman arvionsa niistä tapahtumista, jotka johtivat siirtomaiden itsenäistymiseen ja valkoisen miehen taakan syntymiseen:
Kommunismin vaikutuspiirin laajentamiseksi käytettiin Kominternia, joka koulutti ja antoi taloudellista tukea kolmansien maiden vallankumouksellisille. Pääosin Afrikassa ja Aasiassa toteutettu "miinoitus" alkoi räjähdellä toisen maailmansodan jälkeen aiheuttaen varsinaisen siirtomaapolitiikan luhistumisen.
Lyhyesti sanottuna: valkoisen miehen taakka on punalipun taakka. Niin hyvin olemme roolimme hyväksyneet, että kominternin perilliset punavihreissä toimistoissaan maksattavat meillä aiheuttamansa tuhon miljardeihin nousevilla kehitysavuilla.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Suomalainen Suomi

Jokainen lienee kuullut jossain vaiheessa Kanava -lehdestä (Wikipedia). Nimihän tuo mieleen Stalinin orjatyönä toteuteut kanavahankkeet, mutta todellisuudessa lehti on kallellaan klassiseen liberalismiin. 70-luvulla yhteiskunnallinen liikehdintä (sosialismin nousu) vaikutti lehden sisältöön niin, että se suunniteltiin tyydyttämään sekä liberaalien että sosialistien maailmankuvaa. Valittu linja kuitenkin karkoitti liberaalit lukijat (siis ne, joilla oli rahaa maksaa), ja sillä verukkeella lehteä uhkasi viimeisen numeron toimitus. Lopettamisen takana vaikutti paljon halu myötäillä valtaapitäviä, ja lopettamista ajoi kiihkeimmin muuan Paavo Haavikko, joka nousee sodan jälkeisen ikäluokan arvioissa suureksi neroksi. Haavikon toinen tahra oli vastenmielinen Tarja Haloseen kohdistunut palvonta, joten Haavikko ei oikein koskaan oppinut elämään ilman eliitin antamaa hyväksyntää.

Kanavan juuret ovat suomalaisuuden liitossa ja lehden kannessa lukee edelleen muistona sen alkuperäinen nimi: Suomalainen Suomi. Heti siinä Kanavan alapuolella. Uudessa lehdessä (6/2010) on mielenkiintoinen Antero Holmilan kirjoitus otsikolla "Kolmannen valtakunnan humanismi". Holmila kirjoittaa, että natsit - siis se surullisen kuuluisaksi noussut "äärioikeisto", johon Ruotsi Demokraatteja ja Perussuomalaisia liitetään - muistetaan hiukan Hollywood-tyyliin, jossa asiat nähdään hyvin mustavalkoisesti. Meille on annettu viihdeteollisuuden luoma kuva Hitlerin valtakunnasta uhrien näkökulmasta. Suuren yleisön edessä käsittelemättä on jäänyt väkivallan tekijöiden näkökulma, vaikka niitäkin on tarjolla. Saksassa uskottiin aivan yleisesti 30-luvulla, että natsismi on sosialismin sukulaisliike, joka ajaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Natsien humanismi oli luonteeltaan sellaista, että perinteisiä moraalikäsityksen mukaisia normeja sovellettiin omiin mutta "niihin muihin" ei. Natsien sosiaalitoimistona toimineen Nationalsozialistische Volkswohlfartin talvijuhlat, joissa kerättiin vähäosaisille avustuksia, olivat todellisia kansanjuhlia, joihin osallistuivat kaikki kynnelle kykenevät.

Himmlerin kuuluisa puhe Posenissa sisältää seuraavan kohdan: "Olemme ottaneet juutalaisten varallisuuden, mutta meillä ei ole oikeutta rikastuttaa sillä itseämme." Kuten syväkielessä usein, niin myös tässä tapauksessa asia oli juuri toisin päin. Suuri osa kansantuhoon osallistuneista sai motiivin ilmeisesti juuri mahdollisuudesta rikastua henkilökohtaisesti ryöstösaaliilla, ja tätä murhaajien motiivia ei yleensä käsitellä elokuvissa. Kirjoituksessaan Holmila toteaakin, että tavalliset natsit eivät olleet mitään sadisteja joukkomurhaajia eikä joukkotuhon toteutuksesta voi käyttää nimeä "teollinen massamurha", sillä sellaista ei ole olemassa. On vain kuvauksia pitkissä junakuljetuksissa kuolleista ihmisistä, vuoroaan odottelevista maahan jaloistaan jäätyneistä lapsista ja epätoimintaan joutuneiden kaasukammioiden sisällä pitkittyneiden kärsimystensä kanssa kamppailevista uhreista. Jos haluaa ymmärtää natsismia, joutuu ikään kuin flirttailemaan sen ajatusmaailman kanssa, jonka suuret massat siinä näkivät, ja se on pelottavaa. Missä tuo raja menee, kysyy Holmila lopuksi.

On paljon helpompaa olla perehtymättä (kansallis)sosialismiin ja sen huuruiseen maailmankuvaan. On helpompaa olla perehtymättä siihen, miksi totalitaariset liikkeet saavat käyttövoimansa kateudesta ja taloudellisen oman edun tavoittelusta. Ja miksi nämä sinänsä ihan tavalliset, inhimilliset ominaisuudet paisuvat yli äyräitten silloin, kun valtio toteuttaa politiikkaansa pakolla. Viime vuonna vastustin jyrkästi pakkoa syöttää kerran viikossa pelkkää kasvisruokaa Helsingin kouluissa. Aavistelin mielessäni, että ei tämä tähän jää, ja niinhän siinä kävi. Nyt Vihreät haluavat, että 25% julkisten keittiöiden raaka-aineista on luomua (Vihreä lanka). Miksi Vihreät rakastavat luomua, mutta eivät geenimuunneltua maissia? Vastaus on yksinkertainen ja selkeä kuin sarjamurhaajan mieli: luomuviljelijöillä on kasvot, heistä ei ole vaaraa eivätkä he uhkaa ketään. Geeniohjaus vaatii kliinisen hohtavat työtasot, paljon rahaa ja kasvottomia tutkijoita pipettiensä ääreen. Se on uhkaavaa ja pelottavaa. Se luo mielikuvan maailmasta, joka ei ole se romanttinen esiteollinen yhteisö, jossa virkamiehiä kunnioitettiin ja katsottiin ylöspäin - suurin osa vihreistähän on virkamiehiä tai opiskelemassa sellaisiksi. Esiteollisessa yhteisössä käsityöläiset eivät voineet ansaita professoria enemmän, mutta nykymaailmassa taitavat kädet tienaavat paremmin kuin likinäköiset silmät.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Täti Monika ja virkavastuu

Olen ymmärtänyt, että vuoden 2011 alkaen ihminen voidaan viranomaispäätöksellä laittaa pakkohoitoon tahtonsa vastaisesti. Käytännössä vahvin kansalaisten julkiselle vallalle antama oikeus on rajoittaa henkilökohtaista koskemattomuutta ja vapautta. Kun siis viranomainen riistää kansalaiselta vapauden, tämä käytännössä alistuu koiraksi jääden omistajansa mielihalujen varaan. Jokainen varusmiespalvelunsa suorittanut mies - nykyään myös nainen - on kokenut täysi-ikäisenä vapaudenriiston samoin kuin jokainen pidätetty tai vankeuteen tuomittu. Vapaudenriisto on osalle ihmisiä pienempi juttu kuin toisille ja ajan myötä ihminen laitostuu, mitä kuvataan hienosti elokuvassa Shawshank redemption.

Olen huomannut, että valtio kiristää valvontaansa jatkuvasti ja säätää yhä uusia asioita rangaistavaksi. Uusimpana on nuuskan tilaaminen netistä. Pelottavaa - jos veikkonieminen saa netin auki ja lukee sieltä toisessa demokraattisessa (jos Ruotsin kohdalta niin voi enää puhua) maassa olevan pellesvenssonin myyvän nuuskaa, niin nieminen saa sakon... Ei jumalauta - eihän tuo voi olla totta! Ymmärrän, jos netistä tilaisi lapsipornoa tai hermokaasua, mutta nuuskaa. Toinen hyvä esimerkki ovat tolppakamerat. Niitä väitettiin aluksi pystytettävän paikkoihoin, joissa nopeudenvalvonnalla on erityinen vaikutus liikenneturvallisuuteen. Tällä hetkellä niitä käytetään keskinopeuden valvontaan.

Nykyisen käytännön mukaan ihminen voidaan ottaa vastoin tahtoa hoitoon tilanteissa, joissa hän on vaarallinen muille kuin itselleen. Päätöksen tekee käytännössä useampi lääkäri joka kerta, mutta virheitä sattuu toisinaan. Mielenterveysongelmat ja päihteet kulkevat valitettavasti usein käsikynkkää. Kun ihminen on kaikkein haavoittuvaisimmillaan, hän on myös kaikkein kykenemättömimmillään puolustamaan itseään ja ajamaan etuaan. Tämän takia pakkokeinoja käyttävän viranomaisen toimintaan kuuluu selkeästi rajattu virkavastuu. Virheistä ovat siis vastuussa sekä virkamies että hänen työnantajansa. Ongelma onkin siinä, että monessa kunnassa terveyspalvelut ostetaan ns. keikkalääkäriltä. Ylivoimainen enemmistö kaikista lääkäreistä (n. 16.000) työskentelee julkisella sektorilla, eli ovat virkasuhteessa, mutta osa lääkäreistä työskentelee avoimella sektorilla joko työaikoihin, rahaan tai tehtäviin liittyvien asioiden takia. Jos keikkalääkäri tienaa 25% enemmän kuin virassa oleva, on aika lailla tekopyhää syyttää keikkalääkäriä ahneeksi.

Tähän asti melkeinpä tärkein lääkäreille sälytetty viranomaisvastuu on ajokortin pois ottamisen jättäminen silmälääkäreille. Muuten lääkärikunta on saanut olla melko rauhassa punavihreiden ideologioiden täytäntöönpanossa. Kun siis jatkossa omaiset soittavat, että täti moonikalla jäi ryyppyputki päälle toissa vuoden kesälomalla, voi nuorehko keikkalääkäri määrätä moonikan pakkohoitoon. Eihän tätä tietenkään tapahdu, mutta onko nyt taas avattu pää, jonka loppua ei näy. Kuinka päihteiden väärinkäyttö määritellään ja kuka määrittelee? Onko tupakka kohta nuuskan lailla päihdettä? Tässä on siis kaksi suurta ongelmaa. Toinen on se, että virkavastuu ei rajoita toimijaa ja toisaalta se, että valtiovalta saa rajattoman vallan, jota varmasti käytetään tulevaisuudessa yhä hanakammin.

En halua loukata ketään lukijaani, jolla saattaa olla juuri nytkin ajankohtaisena ongelmana läheinen, joka kieltäytyy hoidosta. En tiedä itse mitä tekisin tilanteessa, jossa tunteet sekoittavat kylmät teoreettiset lähestymistavat. Silti olen varma, että nykyiset epäselvät lait, kattava valvonta ja  kovat rangaistukset ovat vaarallinen yhdistelmä, joka muistuttaa Neuvosto-Venäjää, jossa pahin rangaistus oli joutua tuomituksi mielisairaalaan.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Oras Tynkkysen promilleralli

Vihreiden Oras Tynkkynen yrittää olla viisas, mutta onnistuu vain munaamaan itsensä (Perussuomalaisten kannattaisi kuunnella kansaa). Oras vastaa Perussuomalaisten apupapille Vesa-Matti Saarakkalalle. Johan herrojen nimet kertovat perhetaustasta - Oras ja Vesa-Matti. Tiedostavan virkamiesperheen ja aamuisin kukonlaulun aikaan työnsä aloittaneen duunariperheen pojat. Saarakkala kertoo tympiytyneensä homoseksuaalisuuden korostamiseen ja ympäristöverojen nimellä kulkevaan kusetukseen. Ihan suoraa puhetta, vaikka Saarakkalakaan ei vaadi valtion menoja pienemmäksi - jollainhan ne verot on kerättävä, jos rahaa halutaan jakaa. Tuskin se Saarakkalan mallikaan valtion menoja vähentäisi.


Tynkkynen vastaa, että 80% suomalaisista haluaa yläpitää lähes hyödytöntä virkamieskuntaa jakamassa 700 miljoonaa euroa maailman köyhille. Varmaan 80% ihmisistä uskoo myös Jumalaan, mutta ei se tarkoita, että Jumala on olemassa tai Jumala on edes hyväntahtoinen. Vielä jos sanoisi, että 800 promillea kannattaa kehitysapua, luku olisi vielä uskottavampi. Tynkkysen mukaan "yli puolet" (hyvä sanavalinta sekin) kannattaa homosuhteiden tasavertaista kohtelua heteropareihin verrattuna. Tynkkynen ihmetteleekin,
"miten erkaantuneita perussuomalaiset todellisuudessa ovat kansan mielipiteistä".
Väite on tietysti melko pelottava, jos joku sen uskoo, ja Tynkkysen kannattajista varmaan moni uskoo - ei kai hän muuten niin olisi sanonut. Tynkkynen silti jättää tuomasta esiin, että melkein 90% äänestää jotain muuta puoluetta kuin Vihreitä. 90% luottaa poliisiin ja armeijaan, mutta niille ei vaan löydy rahaa.

Tynkkyselle joku prosenttimäärä, esimerkiksi "yli puolet", tarkoittaa sitä, että vähintään 50 ihmistä sadasta tukee Vihreitä. Koska siis "yli puolet" kannattaa homoliittoja, niille on moraalinen oikeutus Tynkkysen mielestä.

Tutkimuksen mukaan siis yli puolet kansalaisista ei vastusta homojen mahdollisuutta mennä naimisiin ja periä toisensa ilman erillistä testamenttia tai muuta järjestelyä. Se ei tarkoita, että se "vajaa puolet" vastustaisi homoja tai heidän oikeuttaan olla homoja. Niitäkin on, mutta Tynkkynen asettaa vastakkain kaksi näkemystä, joista toinen ei ole edes todellinen. Tynkkynen antaa ymmärtää, että kansan enemmistö kannattaa punavihreää politiikkaa. On pakko kysyä, että jos nyt jostain syystä kuitenkin olisi niin, että vain "vajaa puolet" kannattaisi homoliittoja, niin olisiko Tynkkynen sitä mieltä, että homoliitoille ei ole moraalista oikeutusta? Ei tietenkään, koska Tynkkynen on oikeamielinen ja moraalisesti muiden yläpuolella, joten hän on aina oikeassa. Jos enemmistö vastustaa Tynkkysen politiikkaa, kyse on vain siitä, että kansalla on huono moraali.

Kuten lukijani lienevät huomanneet, arvostan vanhan kommunistin Arvo Tuomisen näkemyksiä politiikasta, vaikka en ideologisesti paljoa kauempana voi olla. Tuominen kertoo muistelmissaan "Myrskyn aikaa", että "Suomen kaltaisessa demokraattisessa maassa kansan mielialat ja yleinen mielipide on aina otettava huomioon" kuvaillessaan syitä Suomen ja Saksan liittosuhteelle. Tuominen muistelee, miten presidentti Kallio allekirjoittaessaan rauhansopimuksen totesi, että "tämä on kamalin paperi, jonka olen koskaan allekirjoittanut. Kuivettukoon käteni, joka on tällaiseen pakotettu." Ja kuten tiedetään, Kallion oikea käsi halvaantui muutama kuukausi myöhemmin.

Mitä Tynkkynen siis voi ottaa oppia Tuomiselta ja Kalliolta? Ainakin sen, että kansaa ei johdeta prosenteilla vaan teoilla. Vaikeat poliittiset päätökset vaativat yleisen mielipiteen tuntemista - helpompia päätöksiä voidaan oikeuttaa prosenttiluvuilla.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Helsinki itsenäiseksi!

Kaupunkisuunnittelu on taas kovasti esillä, kun valtiot ja kunnat voivottelevat käyttövarojensa rajallisuutta. Ei tietenkään ole puhettakaan siitä, että julkinen sektori ottaisi itseään niskasta kiinni ja alkaisi siivota pöytää. Ei, entinen pääkanisteri saanee syytteet junailtuaan valtion rahoja omiin tarpeisiinsa, ja tästäkös Vihreät innostuivat, kun Vihreillä ainoana puolueena ei tainnut käydä käryä ehdokkaiden rahoituksen osalta. Mitä se kuvanneekaan poliittisesta järjestelmästä, että ilman yksityistä rahoitusta jääneet vasemmistopuolueet paheksuvat yksityisen rahoituksen käyttämistä vaaleissa? Yksityinen raha kelpaa kyllä verottaa ja jakaa puolueille, mutta rahan omistaja ei saa päättää, mihin rahansa laittaa. Moraalisesti aika mätä järjestelmä.

Helsingin kaupungin sosiaalitoimen johtaja joutuu käräjille virkavelvollisuuden rikkomisesta. Voutilainen osti ilman kilpailutusta ökyauton verran maksaneet sohvat toimistoonsa (HS, Fifi). Mikään yllätys ei tietenkään ole, että Voutilainen oli Vihreiden ehdokas. Joten Vihreille tuntuu olevan yhtä miellyttävää kuluttaa nahkasohvia kuin kapitalisteillekin, mutta ainoa ero on siinä, että kapitalisti on tienannut ne sohvat ihan itse, kun taas Vihreät parhaaseen Ceausescun tyyliin maksattavat kullatut hanansa kansalla. Pelottavaa on, että sosiaalilautakunta siunasi tilauksen, joten ainakin tällaisen yksinkertaisen veronmaksajan silmissä myös sosiaalilautakunnan jäsenet olisi syytä laittaa raastupaan.

Ajatelkaapas nyt, Helsingissä on 550.000 asukasta, joista työikäisiä on noin 350.000 eli 2/3. Hämmästyttävää on, että 45% työikäisistä hesalaisista on hankkinut korkea-asteen tutkinnon (HS). Mitenkään korkeakoulutusta arvostelematta, on melko selvää, että kaupunki ei ole omavarainen, jos sen asukasrakenne on tuollainen. Millä tämä maisterien työmarkkinaralli rahoitetaan? 350.000 työikäisestä työmarkkinoiden käytössä on noin 2/3 eli 240.000 henkilöä. Tästä määrästä 12.000 eli 5% työskentelee Voutilaisen alaisuudessa Helsingin sosiaalivirastossa (organisaatio). Näistä 12.000 työntekijästä 90% on naisia. Melkoinen yhteiskunnallinen tulonsiirto sukupuolten kesken, vai mitä? Kaikenlaiseen puuhasteluun sitä näemmä rahaa riittää, kun "sotia aloittamaan kykenemättömät miehiä empaattisemmat naispoliitikot", saavat vapaat kädet. No, turha siitä nyt on pelkästään naisia syyttää, istuuhan siellä päättäjinä myös munattomia miehiä (Hajanainen kuntajako ja yhdyskuntarakenne), joilla on munaa mennä opettamaan muita, vaikka ei syytä siis olisi.

Kuten Hesari pääkirjoituksessaan toteaa
Vantaa tuottaa palvelut selvästi halvemmalla kuin rikkaampi Helsinki. Helsinki ei edes talouskriisin aikana pystynyt karsimaan tiheää ja laadukasta palveluverkkoaan. Kun kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esitti viime talvena 80 kohteen lakkautuslistan, eri kaupunginosien aktivistit estivät pienten päiväkotien, nuorisotalojen ja kirjastojen karsimisen. Helsingissä tuntuu olevan poliittisesti mahdotonta tehdä säästöjä. Selvityksissä laskettiin, että jos Helsingin palvelut pudotettaisiin Vantaan tasolle, vuodessa säästyisi 300 miljoonaa euroa. Vantaan poliitikot kauhistuivat, miten paljon rahaa Helsinki kuluttaa palveluihin. Erot olivat suuremmat kuin he olivat odottaneet. Heidän kantansa kuntaliitokseen muuttuivat hyvin epäileviksi, ja jotkut olivat jo valmiit luopumaan ajatuksesta. Yhdistymistä ei pidä kuitenkaan katsoa nykylukujen valossa vaan etsiä tulevaisuuden ratkaisuja, jossa kaikki voittavat.

HAH HAH HAA!!! Niinpä niin, ei taida olla yhtään voittavaa vantaalaista, mutta sehän ei hesalaisia, joiden pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat tietysti on, huoleta. Hesari päättääkin julistuksensa näihin sanoihin:
Kuntien yhdistäminen on ajan mittaan välttämätöntä. Jos kunnat eivät pysty yhdistymisestä päättämään, asia siirtyy hallitukselle. Koko Suomen kannalta on tärkeää, että sen merkittävin keskus toimii tehokkaasti niin asukkaiden kuin yritystenkin kannalta.
Siis mitä vittua kysyy nimimerkki epätietoinen maalainen? Juurihan tuossa todettiin, että Helsingin talous ei ole kenenkään kontrollissa ja se on tehoton ja tuhlaileva. Ja sitten se sama hallintotapa pitäisi laajentaa esimerkiksi koko maalle - niinkö? Vasemmistossa, jossa perinteisesti on puolustettu demokratiaa, huudetaan kilpaa kuntien yhdistämisen puolesta ja kyse on samasta asiasta kuin oli peruskoulujen ja terveyskeskusten syrjäytettyä yksityiskoulut ja kunnanlääkärit: jos meillä menee päin mäntyä, pitää myös teillä mennä.

torstai 23. syyskuuta 2010

Kun kolikko kirstuun kilahtaa...

...sielu virastoon vilahtaa.

Sain lukijalta hauskan linkin, joka vie Kaupparekisterille toimitettuihin tilinpäätöstietoihin perustuviin yhteenvetoihin.

Hmmm... Katsotaanpa, mikä "yritys" toimii Y-tunnuksella 0245992-3:

Sisäasiainministeriö Maahanmuutto-osasto
Kotisivut
Perustettu 1869
Ei vientiä eikä tuontia
Päättäjät:
Mervi Virtanen, maahanmuuttojohtaja
Sirkku Päivärinne, maahanmuuttojohtaja
Tuomo Kurri, maahanmuuttojohtaja
sen jälkeen on muutamakymmen henkilöä toimenkuvilla eli titteleillä hallitusneuvos, lainsäädäntöneuvos, kehitysjohtaja, ylitarkastaja ja osastopäällikkö.

Kova on yritys! Perinteikästä bisnestä 141 vuoden kokemuksella.

Toinen kansantuotteen kasvattaja, joka tuo mieleen iranilaisen Hyvyyden edistämisen ja pahuuden vastustamisen virasto, on Sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto. Osaston johtoon on merkitty nelisenkymmentä ihmistä, joiden toimenkuvia ovat sosiaalineuvokset, hallitusneuvokset, hallitussihteerit, neuvottelevat virkamiehet, ylitarkastajat, johtajat, ohjelmajohtajat, osastopäälliköt ja osastosihteerit. Perustamisvuotta eivät sentään ilkeä laittaa, mutta osaston taloutta kuvataan lyhyesti ja ytimekkäästi: "Liikevaihto tuntematon".

Niin sitä pitää!

Sääkirja

Sain lukijaltani Matti Mäkelän vuonna 1998 kirjoittaman Sääkirjan. Mäkelä vetää kirjassaan yhteen paljon hajallaan olevia langanpäitä, joita vasta viimeisen muutaman vuoden aikana on alettu tarkastella paljon laajemmin. Mäkelä arvioi kirjassaan, että nimenomaan internetin mahdolliseksi tekemä tiedon vaihto on tuonut poliittisesti epäkorrektit mielipiteet kaikkien ulottuville. Mäkelä vertaa tilannetta 70-luvun Suomeen, jossa Kekkosen valta perustui siihen, että kansa ei lukenut eikä lehdistö kirjoittanut eurooppalaisista keskustelun aiheista. Kirja on kokonaisuudessaan niin erinomainen, että suosittelen jokaista lukijaani hankkimaan sen käsiinsä. Pienenä täkynä tiivistän seuraavaksi kirjan sivuilla 107-115 tekemiäni huomioita. Ne ovat ehdottomasti köykäisimmästä päästä kirjaa kokonaisuutena tarkastellen, mutta silti mainitsemisen arvoisia.

Toisen maailmansodan jälkeen länsimainen ihminen oli lajina pitkän aikaa häpeissään niin kuin kaksi aikansa verissäpäin tapellutta pikkupoikaa, jotka tajuavat, miten järjetöntä heidän käytöksensä oli. Häpeän yksi ilmenemismuoto oli kansanluonteiden kieltäminen, koska rotuopit ja kansalliskiihko olivat olleet sodan syynä. Kuitenkin, kansat ovat niin kuin yksilötkin kulttuurievoluution vuoksi erilaisia. Kansoilla on erilaisia arvoja kansoina ja nämä arvot ja niistä johtuvat käytöstavat ovat kenen tahansa nähtävissä ja tutkittavissa. Hiljaisuus laskeutui juuri siihen ajanjaksoon jolloin kansallisvaltiot syntyivät. Kun siirtomaavallasta luovuttiin, heimopäälliköiden kansoista piti yhdessä yössä tuleman YK:n jäsenvaltioita ja heimopäälliköistä pääministereitä. Seurauksia eurooppalaisten äkillisestä näkökyvyn katoamisesta maksetaan edelleen mm. Ruandassa, Somaliassa ja Kongossa.

Näihin päiviin asti meidän on pitänyt vaieta kansanluonteista. Niistä ei saa puhua julkisuudessa, koska kansanluonteita ei ole olemassa. Jos joku sanoo fraasin "...niin kuin venäläisillä on tapana", tulee häntä heti pitää tyhmänä rasistina ja jonkun toisen velvollisuudentunteisen ihmisen on heti selitettävä, että myös "venäläisissä on kaikenlaisia ihmisiä" ja on tyhmää yleistämistä puhua jostakin kansasta ikään kuin heillä olisi tietyntyyppisiä ominaisuuksia. Tämän valheen alla olemme eläneet Hitlerin hirmutekojen vuoksi [Kumitontun huom: ja sieltä kumpuaa "paha äärioikeisto] koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Ajatuksellisena konseptina kansanluonne on yhä tabu.

Valheen synnyn ymmärtäminen on tärkeää. Jos pidämme eilisiä ihmisiä pöljinä, emme ymmärrä, että heidän käyttäytymisensä perustui johonkin järkeen ja tarkoitukseen, emmekä siten voi itsekään olla tässä uudessa tilanteessa kuin idiootteja. Valhe kansanluonteiden kätkemisestä tulee nähdä eurooppalaisen sodan kärsimyksiin perustuvana. Voimme reippaasti jo sanoa, että valhe ei ole enää tarpeellinen. Kun puhutaan ilmastosta tai kulttuureista, valhetta ei käytännössä voi ylläpitää. Ilmastolla on vaikutuksensa kansanluonteeseen, arvoihin ja kulttuuriin nimenomaan kansana, ei yksilöinä.

Huomattava osa "kansalliskiihkosta" olisi voitu välttää puhumalla kansallisista luonteenpiirteistä, jotka liittyvät leveyspiireihin, jokikulttuureihin, kaskiviljelyyn - eikä saksalaisista, juutalaisista ja neekereistä [Kumitontun huom: sana neekeri oli vielä 1998 hyväksytty]. Oleellista kansojen erilaisuudessa on kulttuurinen, ilmastollinen, maantieteellinen ja elinkeinorakenteisiin liittyvät erot, ei rajoilla ja lipuilla varustettu valtio. Ensimmäiset suuret valtiot kehittyivät jokilaaksoihin. Kun ihminen voi levittää asuinaluettaan ja kohottaa elintasoaan, hän valitsee yksilöllisyyden. Kun resurssit vähenevät, kuten jokilaaksoissa välttämättä ajan mittaan käy, hän valitsee jonkun toisen tekemään epämiellyttävät päätökset. Lopulta ajaudutaan yhden päätöksentekijän malliin eli diktatuuriin. Kun jaettavaa ei ole, yksilölle muodostuu tärkeäksi se, että joku suojelee häntä saamaan oman osansa. Mielenkiintoista on, että aikamme puhutuin diktatuuri, Irak, sijaitsee Eufratin ja Tigrisin alueella.

Sellaista tekstiä! Tämä on pitkälti lainattu jopa yksittäisiä lauseita myöden tuosta kirjasta. Kannattaa lukea. Siinä käsitellään paljon laajemmin asioita kuin pelkästään tämä, mutta näin nyt tällä kertaa. Tämä on samalla eräänlainen vastaus Sammalkielen esittämään kysymykseen, missä mielessä kommunismi on ollut vaarallista. Vastaus on, että kantamalla päävastuun kansallismielisyyden demonisoinnista ja edesauttamalla poliittisen ilmapiirin muuttumista ahdasmieliseksi. Tulos näkyy myös eurooppalaisen ja amerikkalaisen poliittisen kulttuurin erona, joka kyllä kutistuu kuin mies kylmässä vedessä.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Vinkki Suomi Demokraateille

Lähestyviä vaaleja silmälläpitäen annan vihjeen Perussuomalaisille. Työssäkäyvä keskiluokka - joka siis kaiken kustantaa - on väsynyt poliittiseen korruptioon, jonka yhtenä ilmentymänä on julkisen sektorin jatkuva paisuminen. Jos ihan yksinkertaisesti kuvaan asian, niin 10 vuotta sitten ei tarvittu mopokorttia, nyt tarvitaan. 10 vuotta sitten tultiin toimeen ilman näin tiukkoja rakentamisen sääntöjä, mutta silti rakentamisen laatu ei ole parantunut. (Rakennusalalla on muuten julkinen salaisuus, että alihankinnan ketjutuksen seurauksena virolaiset maalarit eivät noudata määräyksiä. Esimerkiksi sisätiloja maalataan ihan yleisesti sinne sopimattomilla, eli M1-luokkaan kuulumattomilla, maaleilla).

Kun sitten Perussuomalaisten puheenjohtajalta kysytään vaalitentissä, että "mitenkä te sitten leikkaisitte julkista sektoria, että konkretiaa esiin", niin tässä tulee. Sovitaan, että julkisen sektorin alijäämästä pitää leikata vuodessa 1/3 pois eli noin 5 miljardia pyörein luvuin. Revitään koko budjetti (n. 50 miljardia) auki Excel-taulukoksi pienintä kuluerittelyä myöten, ja jaetaan 40 miljardia tasan kaikkien kansanedustajien kesken - tekee noin 200 miljoonaa per edustaja. Ylimääräinen viisi miljardia jätetään valtiopäiville käytettäväksi odottamattomia menoja varten. Sen jälkeen jokainen kansanedustaja latoo käyttöönsä annetut varat Exceliin ja laskelma vedetään yhteen. Se on ainoa tapa saada kansanedustajat kantamaan vastuuta taloudenpidosta. Ei sitä kukaan muu tee. Tilanne toistetaan pariin kolmeen otteeseen muutaman kuukauden välein, koska varmasti jotkut ryhmät korostuisivat aivan liikaa ja osa jäisi täysin ilman. Sen muutaman kuukauden aikana kansanedustajat pääsisivät keskustelemaan eturyhmiensä kanssa taktiikasta.

Ajatuksena siis on, että jos budjetissa on tärkeitä asioita, niistä pitää ottaa vastuu. Pöyristyttää katsella jotain Sekoomuksen Kataista (saati Kivikankkua), joka seisoo naama virneessä kuin botoxia saaneena, vaikka otamme velkaa kehitysapua, Kreikan lainoja, kotoutusprosesseja ja Venäjän jätevesipuhdistamoita varten. Onhan se kuvaavaa, että Ruotsin johtava oikeistopuolue on "maltilliset". Mitä hyvää voi valtion hallinnolta odottaa, jos taloudenpito on sosialistien ja maltillisten (sosialistien) käsissä? No, mitäänhän ei tule tapahtumaan, koska poliitikot eivät uskalla tehdä ikäviä päätöksiä, mikä tarkoittaa jokaisen työpaikan ja parisuhteen tuntevalle sitä, että asiat pitää asettaa tärkeysjärjestykseen. Jos menet harrastuksiin, se aika on pois jostain muusta. Jos ostat tietokoneen, se on pois jostain muusta. Ja niin edelleen.

Todellinen äärioikeisto

Kaikki muistavat, kuinka voimakkaasti Israelia arvosteltiin, kun sitä epäiltiin fosforiammusten käyttämisestä palestiinalaisterroristeja vastaan hyökkäyksessään Gazaan. Yleensäkin suomalainen punavihreä antisemitistinen aate pitää Israelin voimankäyttöä aina liioiteltuna, vaikka mikään sotahan ei lopu, jos osapuolet eivät voi käyttää voimaa toisiaan vastaan. Samalla logiikalla varmaan mikään sota ei silloin myöskään alkaisi, mutta sen mielekkyydestä voi olla perustellusti eri mieltä. Samalla tavalla IDF:ää epäiltiin liiallisesta voimankäytöstä Mavi Marmaralla ja listaa voi jatkaa loputtomiin, mikä ei ole tämän kirjoituksen tarkoitus.

Uusien tietojen mukaan Hamas käytti - ensimmäistä kertaa - fosforiammuksia hyökätessään Israeliin 15.9.2010 (Debka). Kuten arvata saattaa, kotimainen media hiljenee tämän kansainvälisen lain vastaisen iskun edessä. Onhan sillä muutakin pohdittavaa, kun Ruotsissa käytiin vaalit, joiden anal ysissä on mielipiteenvaikuttajillemme ihan riittävästi pureskeltavaa, kuinka paha saadaan ruumiillistettua. Huvittavaa oli, että kun Ylen reportteri kävi tutustumassa Ruotsi Demokraattien toimintaan vieden heidät pahamaineiseen tukholmalaislähiöön ja joutuivat lähtemään tilanteen kärjistymisen takia häntä koipien välissä pakoon, Yle antoi ymmärtää, että syy tähän oli SD eikä kuvassa näkyneet lähi-itämaalaiset nuoret (tm).

Myös toinen mielenkiintoinen uutinen on Debkalla (linkki). Sen saamien tietojen mukaan Hamasin korkea-arvoinen "kenraali" Muhamad Habis Dababah, joka osallistui aiemmin tässä kuussa neljän israelilaisen siviilin salamurhaan, pidätettiin Kairossa. Kuulusteluissa paljastui, että neljä uhria menettivät henkensä, vaikka Hamas huijasi yrittäen vaihtaa heidät vankilassa olleisiin terroristitovereihinsa. Kun asia selvivi, Egypti antoi tiedon - aiemmin kuin koskaan aikaisemmin ja erityisesti palestiinalaisten osalta - jo seuraavana päivänä Israelille. Egypti odotti Israelin voimakasta kostoiskua, joka oli yhtenä iskun motiiveista saada "rauhanneuvottelut" loppumaan. Kun Israel ei reagoinut, Egypti vuosi tiedon julkisuuteen. Tämäkään ei vielä saanut Israelia kostoiskuun, joten egyptiläiset joutuivat ikävän tosiasian eteen. Israel antaa palestiinalaisongelman osin Egyptille. Egypti joutui miettimään, johtaako sen politiikka tosiasiassa siihen, että se antaa Hamasille vapaat kädet ja sitä kautta tosiasiassa Mahmoud Abbasin hallinnon kaatumiseen. Abbas on siis se "fiksumpi" osapuoli, joka hallitsee Juudeaa ja Samariaa (jonka ranskalaiset mediat ristivät Länsirannaksi poliittisesti korrektista syystä).

Mitäpä tästä pitäisi ajatella, kun Eurooppa tukee Hamasin terroristihallintoa Gazassa? Onnistuisiko vastaava Euroopan ja YK:n yksipuolinen tuki terroristijärjestölle missään muussa maailmankolkassa kuin tuolla, jossa juutalaiset ottavat iskut vastaan? Oppiiko Eurooppa koskaan mitään?

tiistai 21. syyskuuta 2010

Uschanovilta lirahti korvista

Poliittisesti hyväksytyn kielenkäytön tarkoituksena on rajata osa keskustelijoista pois vetoamalla siihen, että he eivät saa puhua jostain aiheesta ollenkaan tai aiheeseen liittyvistä epäkohdista. Syväkielessä sen sijaan sana saa useita merkityksiä, jolloin puhuja voi väittää, että enhän minä niin sanonut, vaan juuri päin vastoin. On myös muita keinoja hallita ihmisten mahdollisuutta osallistua keskusteluun, ja paras tapa on pilkka, iva ja leimaaminen, kun internetin aikaan yleisönosastokirjoituksia ei voi enää hallita. Vaatimukset nimimerkin käyttökiellolle internetin keskustelupalstoissa juontaa juurensa samaan asiaan: haluun rajoittaa kansan puheita.

Ruumiin- ja elekieli kertovat paljon puhujan statuksesta, asemasta yhteiskunnassa. Vakavasti otettavat pukeutuvat tummaan (jakku)pukuun, puhuvat matalalla äänellä ja välttävät ylenmääristä käsien heiluttelua. Homoilla on oikeus koreilla riikinkukkoina, mutta eduskunnan julkihomotkin välttävät värikästä pukeutumista ja yrittävät sulautua joukkoon. Yksi keino hämärtää puheessa olevaa asiapitoisuutta eli substanssia on puhua ohi aiheen tai käyttää sivistyssanoja. Itse jäin tästä kiinni (Pennuille luomujaffaa 28.6.10), kun Matruuna opasti minua, että valtiouskoisuus, josta käytin huonoa käännöstä englannista eli statismi (engl. state) on sivistyssanana etatismi. Sivistyssanoilla voi osoittaa hallitsevansa asiasta sellaisia ulottuvuuksia, joita tavalliset sukankuluttajat eivät ole edes ajatelleet. En nyt tarkoita Matruunaa, koska hän ystävällisesti vaan halusi laajentaa sanavarastoani.

Ihminen häpeää tai nolostuu, kun hän jää kiinni valehtelusta, vaikka kaikki valehtelevat. Kun paljastuu, että ei tiedä jotain asiaa, moni ihminen ei kehtaa asiaa myöntää, vaan selittelee laveasti ja ympäripyöreästi jotain. Suurimmalle osalle ihmisiä on yllätys, kun joku avoimesti tunnustaa, että "no kappas vaan, enpä tiennyt tuota aiemmin". Takin kääntämisessä tai oman tietämättömyytensä tunnustamisessa ei ole mitään pahaa, koska kaikkihan me täällä opimme uusia asioita. Ja koko blogosfäärin ajatus on, että jotain voi oppia tai jos ei opi tai halua opetella, on syytä pitää turpa tukossa, ettei ala trolliksi.

Koskaan ennen - tai ainakaan en muista aiemmin - en ole törmännyt tällaiseen ylimielisyyteen, johon valtakunnan punavihreä filosofi Tommi Uschanov sortuu kommentoidessaan Soininvaaran kirjoitusta Ruotsin Vihreiden vaikea valinta. Ensiksi nimimerkki Artturi kirjoittaa, että "statismi" kuvaa paremmin äärioikeiston poliittista linjaa kuin oikeistolaisuuteen liitetty markkinamyönteisyys. Sen jälkeen Uschanov päättää oikein kädestä pitäen todistaa, että silinterihatun ympärysmitan ei todellakaan tarvitse olla hepin päätä isompi vastatessaan Artturille näin:
Kuten valtio-oppia oikeasti suomen kielellä opiskelleet tietävät, kielessämme on jo perinteisesti, monien vuosikymmenten ajan, ollut käytössä lainasana etatismi (ranskan sanasta état ‘valtio’). Joka ei tätä tiedä, leimautuu kyllä melkoiseksi statistiksi niissä keskusteluissa, joihin vaivautuu osallistumaan.
Mitäpä tuohon lisäämään - nyt tarvitsee hallita sivistyssanat osallistuakseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, vai? Mutta kuten kaikissa lavuaareissa on ylitäytön suojaksi reikä kyljessä, myös päässä on korvat.

(Hui)vituttaa

Sain eräältälukijaltani Matti Mäkelän vuonna 1998 kirjoittaman Sääkirjan. Mäkelä vetää kirjassaan yhteen paljon hajallaan olevia langanpäitä, joita vasta viimeisen muutaman vuoden aikana on alettu tarkastella paljon laajemmin. Mäkelä arvioi kirjassaan, että nimenomaan internetin mahdolliseksi tekemä tiedon vaihto on tuonut poliittisesti epäkorrektit mielipiteet kaikkien ulottuville. Mäkelä vertaa tilannetta 70-luvun Suomeen, jossa Kekkosen valta perustui siihen, että kansa ei lukenut eikä lehdistö kirjoittanut eurooppalaisista keskustelun aiheista. Kirja on kokonaisuudessaan niin erinomainen, että suosittelen jokaista lukijaani hankkimaan sen käsiinsä. Pienenä täkynä tiivistän seuraavaksi kirjan sivuilla 107-115 tekemiäni huomioita. Ne ovat ehdottomasti köykäisimmästä päästä kirjaa kokonaisuutena tarkastellen, mutta silti mainitsemisen arvoisia.

Toisen maailmansodan jälkeen länsimainen ihminen oli lajina pitkän aikaa häpeissään niin kuin kaksi aikansa verissäpäin tapellutta pikkupoikaa, jotka tajuavat, miten järjetöntä heidän käytöksensä oli. Häpeän yksi ilmenemismuoto oli kansanluonteiden kieltäminen, koska rotuopit ja kansalliskiihko olivat olleet sodan syynä. Kuitenkin, kansat ovat niin kuin yksilötkin kulttuurievoluution vuoksi erilaisia. Kansoilla on erilaisia arvoja kansoina ja nämä arvot ja niistä johtuvat käytöstavat ovat kenen tahansa nähtävissä ja tutkittavissa. Hiljaisuus laskeutui juuri siihen ajanjaksoon jolloin kansallisvaltiot syntyivät. Kun siirtomaavallasta luovuttiin, heimopäälliköiden kansoista piti yhdessä yössä tuleman YK:n jäsenvaltioita ja heimopäälliköistä pääministereitä. Seurauksia eurooppalaisten äkillisestä näkökyvyn katoamisesta maksetaan edelleen mm. Ruandassa, Somaliassa ja Kongossa.

Näihin päiviin asti meidän on pitänyt vaieta kansanluonteista. Niistä ei saa puhua julkisuudessa, koska kansanluonteita ei ole olemassa. Jos joku sanoo fraasin "...niin kuin venäläisillä on tapana", tulee häntä heti pitää tyhmänä rasistina ja jonkun toisen velvollisuudentunteisen ihmisen on heti selitettävä, että myös "venäläisissä on kaikenlaisia ihmisiä" ja on tyhmää yleistämistä puhua jostakin kansasta ikään kuin heillä olisi tietyntyyppisiä ominaisuuksia. Tämän valheen alla olemme eläneet Hitlerin hirmutekojen vuoksi [Kumitontun huom: ja sieltä kumpuaa "paha äärioikeisto] koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Ajatuksellisena konseptina kansanluonne on yhä tabu.

Valheen synnyn ymmärtäminen on tärkeää. Jos pidämme eilisiä ihmisiä pöljinä, emme ymmärrä, että heidän käyttäytymisensä perustui johonkin järkeen ja tarkoitukseen, emmekä siten voi itsekään olla tässä uudessa tilanteessa kuin idiootteja. Valhe kansanluonteiden kätkemisestä tulee nähdä eurooppalaisen sodan kärsimyksiin perustuvana. Voimme reippaasti jo sanoa, että valhe ei ole enää tarpeellinen. Kun puhutaan ilmastosta tai kulttuureista, valhetta ei käytännössä voi ylläpitää. Ilmastolla on vaikutuksensa kansanluonteeseen, arvoihin ja kulttuuriin nimenomaan kansana, ei yksilöinä.

Huomattava osa "kansalliskiihkosta" olisi voitu välttää puhumalla kansallisista luonteenpiirteistä, jotka liittyvät leveyspiireihin, jokikulttuureihin, kaskiviljelyyn - eikä saksalaisista, juutalaisista ja neekereistä [Kumitontun huom: sana neekeri oli vielä 1998 hyväksytty]. Oleellista kansojen erilaisuudessa on kulttuurinen, ilmastollinen, maantieteellinen ja elinkeinorakenteisiin liittyvät erot, ei rajoilla ja lipuilla varustettu valtio. Ensimmäiset suuret valtiot kehittyivät jokilaaksoihin. Kun ihminen voi levittää asuinaluettaan ja kohottaa elintasoaan, hän valitsee yksilöllisyyden. Kun resurssit vähenevät, kuten jokilaaksoissa välttämättä ajan mittaan käy, hän valitsee jonkun toisen tekemään epämiellyttävät päätökset. Lopulta ajaudutaan yhden päätöksentekijän malliin eli diktatuuriin. Kun jaettavaa ei ole, yksilölle muodostuu tärkeäksi se, että joku suojelee häntä saamaan oman osansa. Mielenkiintoista on, että aikamme puhutuin diktatuuri, Irak, sijaitsee Eufratin ja Tigrisin alueella.

Sellaista tekstiä! Tämä on pitkälti lainattu jopa yksittäisiä lauseita myöden tuosta kirjasta. Kannattaa lukea. Siinä käsitellään paljon laajemmin asioita kuin pelkästään tämä, mutta näin nyt tällä kertaa. Tämä on samalla eräänlainen vastaus Sammalkielen esittämään kysymykseen, missä mielessä kommunismi on ollut vaarallista. Vastaus on, että kantamalla päävastuun kansallismielisyyden demonisoinnista ja edesauttamalla poliittisen ilmapiirin muuttumista ahdasmieliseksi. Tulos näkyy myös eurooppalaisen ja amerikkalaisen poliittisen kulttuurin erona, joka kyllä kutistuu kuin mies kylmässä vedessä.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Äärivasemmisto

Odotin Ruotsi Demokraattien nousevan valtiopäiville reilun viiden prosentin kannatuksella, ja niin kävikin. Se ei todellakaan ole paljoa, mutta kovaa on ollut pelikin. Media lahden molemmin puolin on uutterasti lätkinyt rasistikorttia pöytään, ja aivan varmasti on paljon ihmisiä, joiden mielestä RD:n äänestäminen on hulluutta. Suomen sosiaalidemokraattien pj Jutta Urpilainen toteaa, että "populistien äänestäminen on puoli ääntä porvareille ja liittoutuminen äärivasemmiston ja vihreiden kanssa syö demarien kannatusta". Tästä voi tietysti vetää sen johtopäätöksen, että "äärioikeistolaisten populistipuolueiden" kannattajat ovat sosialistien peruskannattajajoukkoa. Ja näinhän se onkin - siksi olen koko ajan arvostellut "äärioikeisto"-nimityksen käyttöä puhuttaessa vasemmistoryhmistä.

Äärioikeisto tarkoittaa samaa kuin saksalainen kansallissosialismi. Vaikka Aadolfin aate oli yhtä sairas kuin Josifin, vain ensimmäinen muoto kansallissosialismista on yleisesti tuomittu. Suomalaiset menivät jopa niin pitkälle tuomitsemisessa, että moni piti ja pitää Venäjän toimia 1939 perusteltuina ja jopa oikeutettuina. Heille Ryti ja Mannerheim edustivat Suomea tuhon tielle vienyttä epäisänmaallista kaksikkoa. Tukholma-syndroomassa panttivangiksi otettu alkaa yllättäen osoittaa myötätuntoa kaappaajalleen. Suomalaiset jäivät yksin ja hylättyinä seisomaan idän karhua vastaan samalla tavalla kuin juutalaiset seisovat nyt Juudeassa ja Samariassa.

Koitin hiukan lueskella Juha Molarin, Abdullah Tammen ja Johan Bäckmanin kirjoituksia. Nämä kolme miestähän ovat Safkan eli Suomen antifasistisen komitean hengessä mukana. Kaikkia miehiä yhdistää isovenäläinen reaalisosialismin ihannointi. Suomeksi sanottuna, he ovat äärivasemmistolaisia. Ja koska "äärioikeistolaisuus" on saatanasta seuraava kehitysvaihe kohti ihmistä, nämä kolme älykköä ovat vastaavalla janalla hyvyyden toisessa ääripäässä. Heitä tulkitaan väärin ja he ovat olosuhteiden uhreja, mutta heidän etunsa on olla edistyksellisiä, oikeamielisiä ja puhdasoppisia. He ovat niitä miehiä, joiden taivaspaikka - jos sellainen sosialistisessa utopiassa olisi - on taattu. He linjaavat, mikä on äärioikeistolaisuutta eli siis pahaa. Jostain syystä valtaosa kanssaihmisistämme ymmärtää ja tajuaa, että noiden kolmen miehen ajatuksenkulku hieman takeltelee, mutta silti heitä ei pidetä vaarallisina tai heitä ei mediassa demonisoida. Jopa Seppo Lehto vaikuttaa pyhäkoululaiselta näiden hurjapäiden seurassa. Kuvitelkaa nyt - seurakunnan pastori, islamiin palannut entinen KGB:n agentti ja yliopistossa dosentin arvonimen edestä ahkeroinut kommunisti lyövät hynttyyt yhteen. Mutta ei tuu lasta eikä paskaa, kuten vanha kansa viisaasti kiteytti.

[Lisäys 20.9.10 klo 12
Soininvaaralle täytyy antaa tunnustusta hänen uusimman kirjoituksensa Ruotsin Vihreiden vaikea valinta kommenttiosiossa klo 11:21. Nimimerkki TomiA toteaa edeltävässä kommentissaan, että Ruotsi Demokraatit kannattavat kansankotia ja joka neljäs kannattaja on suomalaissukuinen. Soininvaara vastaa, että
“Äärioikeisto” on aina ollut sosiaalipoliittisesti vasemmalla kansallisSOSIALISTEISTA alkaen.
Tämä on ihan hieno veto, jonka soisi tarttuvan poliittiseen keskusteluun laajemminkin. Kun puhutaan "äärioikeistosta, tarkoitetaan itseasiassa (ääri)vasemmistoa. On turha leimata ja mustamaalata oikeistolaisuutta aatteena tai oppina väittämällä, että taloudellisen ja yksilönvapauksien laajentaminen "äärimmilleen" johtaisi kommunismiin.]

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Vihreä opettaja

Igor tuossa kyseenalaisti väitteeni, että kouluissa opetettaisiin vilpittömästi puhtaasti tieteellisiä tosiasioita. Amerikassa on havahduttu siihen tosiasiaan, että julkisen sektorin työntekijöillä on paremmat palkat, paremmat muut edut, paremmat eläkkeet ja aikaisempi eläkeikä kuin yksityisen puolen työntekijöillä. Kansan palvelijoista on tullut kansan herroja (USNews).

Mikäpä siinä, mukavia töitä julkisella puolella on paljon, mutta suurin etu on tietysti se, ettei niistä ole kellekään vastuussa. Katsotaanpa erään Helsingin kaupungin verovaroilla ylläpidetyn oppilaitoksen opettajienhuoneen hengentuotosta alla. Jos ja kun GPI on kerran sitä mieltä, ettei kouluissa mitään aivopesua harrasteta, niin ehkä minä sitten en vaan ymmärrä tätä:

VIHREÄ LIPPU (VL) ja KESTÄVÄN KEHITYKSEN (KEKE) –toiminta…

Arvoisa kotiväki,

Tämä on ensimmäinen vihreä lippu –tiedoitteemme. Tiedoitteen tarkoitus on lyhyesti kertoa mitä VL-toiminta tarkoittaa käytännössä koulumme arjessa.

Vihrea lippu -ohjelman periaatteet ovat:

•Ympäristökuormituksen vähentäminen

•Kestävän kehityksen kasvatus osana jokapäiväistä arkea
 

Koulumme osallistuu tänä lukuvuonna jo kolmatta kertaa VL –ohjelmaan. Aikaisempien vuosinen teemoja ovat olleet:
-Sekajätteen määrän vähentäminen, josta koulullemme myönnettiin Vihreä lippu lokakuussa 2008
-Energian säästäminen, Vihreä lippu myönnettiin huhtikuussa 2010

Tänä lukuvuonna olemme valinneet uudeksi teemaksi veden säästämisen. Uusista (myös vanhojakin on edelleen ilahduttava määrä mukana toiminnassa) opiskelijoista on valittu uusi ympäristöraati siten, että jokaisesta RO-ryhmästä on vähintään kaksi opiskelijaa mukana toiminnassa. Ympäristöraati kokoontuu säännöllisesti ja suunnittelee koko lukuvuoden VL-toiminnan, tiedottaa muulle koulun väelle ympäristöasioista, lisäksi ympäristöraati tekee alkukartoituksen teemaan liittyen (koskee mm. tietotasoa ja ympäristökuormistusta) lukuvuoden alussa, järjestää tempauksia ja tekee aloitteita tavoitteena ympäristökuormituksen väheneminen.


VL toiminta koskee koko koulua ja myös opettajat sekä muu henkilökunta ovat aktiivisesti mukana toiminnassa :)!
 

Tällä hetkellä työn alla on toimintasuunnitelman kirjoittaminen ja alkukartoitusten tekeminen. Sitten alkavatkin: autoton päivä, jätteen määrän vähentämisen –viikko, vesi-päivä,.. eli tositoimet :)!

KESTÄVÄ KEHITYS (KEKE)

Koulumme on myös aloittanut määrätietoisen työskentelyn kestävän kehityksen sertifioinnin eteen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koulumme ympäristötyöhön on tullut mukaan uusia elementtejä sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden puolelta


Olemme valinneet kehitystyön kohteena olevat teemat:

Ekologinen ja taloudellinen kestävyys

•Jätteen synnyn ehkäisy ja kierrätys
•Energia ja vesi
•Kuljetukset ja liikkuminen

Tässä tiivistettynä koulumme ympäristötoiminta.  Mikäli haluatte omalla toiminnallanne tukea toimintaamme mm.yhteistyökumppanit ovat erittäin tervetulleita. Vastaan myös mielelläni, jos haluatte kuulla lisää VL- tai KEKE –toiminnastamme.


Syysterveisin,
 
VIHREÄ OPE eli
ympäristöraadin ohjaava opettaja
kestävän kehityksen tiiminvetäjä

lauantai 18. syyskuuta 2010

Plös, tunga o språk

Vihreä lanka antaa puheenvuoron miehelle nimeltä Esa Salminen (Väsynyt reissaaja). Esa on toiminut vasemmistolaisen Kepan agenttina Afrikassa ja kirjoitanut pari kirjaa kehitysyhteistyön arkipäivästä. Esan sanoin “On turhaa viisastelua puhua kehitysyhteistyöstä, sillä apua tämä on. Rahan vastalahjaksi vaaditaan raportteja, välillä Suomesta käydään seurantamatkalla. Raportit ja tilintarkastukset ovat aina myöhässä, sillä niiden valmistelu aloitetaan viime tingassa. Kumppanuudesta ja keskinäisestä tuntemisesta suomalaisten ja sambialaisten välillä – saati kunnioittamisesta – ei usein ole tietoakaan. Ainoa kerta kun etelän järjestö ottaa Suomeen yhteyttä on silloin kun rahat ovat myöhässä.“ Haastattelussa Esa ottaa vähän sanojaan takaisin, mutta aikahan se on, mikä muistot kultaa. Eihän Vihreä lanka olisi vihreä, jos se ei kuitenkin muistuttaisi meitä monikulttuurisuuden autuudesta: Afrikka on muutakin kuin korruptiota ja köyhyyttä. Monet Afrikan maat ovat sopeutuneet aidosti monikulttuurisuuteen. Esimerkiksi Mosambik oli kansanvälinen maa jo 2000 vuotta sitten, kun kiinalaiset ja arabit kävivät siellä kauppaa. Viiden Afrikan vuotensa aikana Salminen ei kokenut juurikaan rasismia. Häntä ei kohdeltu ikävällä tavalla ulkopuolisena, vaikka kulttuurisia kömmähdyksiä sattui. ”Sellaista aitoa suvaitsevaisuutta ja kansainvälisyyttä me urpot voisimme afrikkalaisilta oppia.” En ollenkaan epäile, että Esan piireissä ei rasismia näkynyt. Esa kun oli se, kenellä oli raha ja valta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Afrikassa ole rasismia siinä missä muuallakin. Maailmaa kiertämätön ystäväni ihmetteli kauan aikaa sitten vilpittömästi kerrottuani kohtaamastani rasismista Aasiassa, että "mikä syy niillä vinosilmillä on luulla olevansa meitä parempia?"

Vihreät ovat ottaneet kantaa myös pakkoruotsiin (Soininvaara, HBL). Periaatteessa Vihreät haluavat antaa itsestään kuvan liberaaleina ja erilaisia pakkoja vastustavina, mutta todellisuudessahan punavihreys on tyylipuhdas vasemmistolainen pakottava aate, ja syväkieli on puolue-eliitin hallussa kuin pyyt povessa. Vihreiden luulisi kannattavan pakkoruotsia, koska ruotsia puhuvathan ovat minimaalinen vähemmistö. Mutta ehkä tällä vähemmistöllä on väärä ihonväri tai liikaa varallisuutta ansaitakseen mitään myötätuntoa. Luulisi silti monikulttuurisuuden nimissä juuri Vihreiden äänestäjien olevan kaikkein hanakimpia puolustamaan pakkoruotsia etenkin, kun punavihreä oppi ei pelkää vedota pakkokeinoihin milloin missäkin asiassa. Mutta moni karva ei ole päältä kaunis, vai mikä se oli.

Pakkoruotsi nostaa tunteet pintaan nopeammin kuin minihame ja korkokengät. Olivatpa perustelut puolesta tai vastaan, tärkeää olisi muistaa, että eliitin myönteinen suhtautuminen Ruotsiin (joka syyttä yhdistetään ruotsinkieleen) juontaa juurensa aina 30-luvulle asti. Neuvosto-Venäjän painostuksen alla Suomi haki turvaa Ruotsista ja itsenäisyytemme alkuaikana ruotsinkielisillä olikin melkoinen taloudellinen ja poliittinen valta. Peruskoulu on valtion, siis eliitin, keino syöttää nuorille "oikea" maailmankuva, ja jostain ihmeen syystä 70-luvulla ruotsinkielisille annettiin tässä yhteydessä periksi pakkoruotsin ottamiseksi opetusohjelmaan. Hulluimpia kyykytyksiä oli laittaa ylioppilaat kirjoittamaan ruotsi pakollisena aineena.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Metsässä lymyää Relander

Vihreiden mediamaailmassa yksi näkyvimmistä hahmoista on Hesarin NYT-liitteessä ilmaista mainostilaa saava Jukka Relander, joka kirjoitti Uuden Suomen blogiinsa otsikolla Maahanmuuttokeskustelu metsässä. Kirjoitus vilisee juuri sellaisia väitteitä, joita näemme poliisien työtä kuvaavissa tositv-sarjoissa, joissa kiinni otetut keksivät toinen toistaan typerämpiä valheita perustellessaan ylinopeuttaan.

Relander väittää, että
Olen maahanmuuttokriitikoiden kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että olisi tehokkaampaa auttaa ihmisiä kotimaissaan kuin täällä.

Jostain syystä en kuitenkaan ole kuullut kriitikoiden suunnalta ehdotuksia siitä, että kehitysapu pitäisi moninkertaistaa, ja kohdentaa kriisialueille. Käsittääkseni tämän ryhmän kanta on päinvastainen. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Ensimmäinen ja tärkein askel olisi Somalian sisäisen tilanteen rauhoittaminen kansainvälisen yhjeisön tuella. Se taas ei oikein tunnu kiinnostavan ketään.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että maahanmuuttajila on oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia. Olin itse ajamassa Vihreiden poliittiseen ohljemaan velvoitetta oppia kieltä. Se on työllistymisen ensimmäinen ja tärkein ehto. Tätä silmälläpitäen tarvittaisiin huomattavasti nykyistä paremmin resurssoitua [lue: lisää veroja] kielenopetusta.
Relander, kuten muutkin hallitsematonta maahanmuuttoa mukana järjestämässä olleet ovat todellakin vaatineet kehitysmäärärahoja [lue: huomattavasti lisää veroja] kasvatettavaksi pitkään ja äänekkäästi. Valitettavasti tilanne on kuitenkin se, että mikään kehitysapu ei ole oikein kantanut hedelmää. Kannettu vesi ja sillä tavalla... Relander siis vastaa hänelle esitettyyn kysymykseen, että "eikö maahanmuuttajilla ole velvollisuuksia", että hän on ollut mukana "vaatimassa maahanmuuttajille kalliimpaa kielikoulutusta". Joku kommentoikin, että kun kysymys oli, mitä velvollisuuksia maahanmuuttajilla on, Relander sälyttää uuden kustannuksen suomalaisille.

Relander siis väittää kannattavansa avun työntämistä kohdealueille, mutta paheksuu länsimaita, joiden tulisi rauhoittaa kohdealueilla sotivat heimot, klaanit tai mitkä lie. No, minäpä olen asiassa siinä mielessä samalla linjalla, että olen aina kannattanut länsimaiden sotilaallista läsnäoloa alueilla, jotka ovat vaarassa luisua sosialistiseen diktatuuriin. Mielestäni Yhdysvallat ovat pelastaneet Euroopan kolmeen otteeseen sosialismin kuristukselta, Japanin, Korean, Vietnamin, Grenadan, Kuwaitin ja olleet mukana kaatamassa kommunismin lipputankoa Afganistanissa, Irakissa, Kuubassa ja piipahtaneet paikalla Somaliassa, Libyassa ja Libanonissa.

Amerikassa arvostellaan Eurooppaa - mielestäni hyvin perustein - siivellä loisimisesta. Sen lisäksi, että amerikkalaiset ovat rahoittaneet sotimiset he ovat myös vastanneet pääosin jälleenrakennuksen rahoituksesta. Jos Eurooppa onkin kyvytön sotimaan, se voisi osallistua edes jälleenrakennukseen. Käyttämällä rahoja kehitysmaiden tyttöjen koulutukseen ja puhtaaseen juomaveteen voisimme vähentää laitonta maahanmuuttoa ja sosialismin leviämistä. En kuitenkaan kannata lisää veroja tämän tiimoilta, vaan vastineeksi kasvaville jälleenrakennuskuluille pitäisi etsiä vastaavia säästökohteita nykyisistä julkishallinnon naisasianaisten projekteista. Voi olla, että puro ei olisi suuren suuri, mutta keskeinen haasteeni Vihreille yleisesti ja Vihreille naisille erityisesti kuuluukin: onko tärkeämpää käyttää verovaroja köyhien maiden naisten vaiko (vihreiden) suomalaisten naisten aseman parantamiseen?

On tietenkin selvää, että Amerikkalaisilla ei ole niin paljon rahaa, että he voisivat pyöriä kaikissa maailman kolkissa puhdistamassa epäkelpoja johtajia, vaan rajallisten resurssien maailmassa valitaan ne alueet, jotka ovat länsimaiselle elämäntavalle tärkeämpiä kuin toiset. Jos vähän ilkeillään, voidaan jopa väittää, että relanderit, haloset ja tuomiojat ovat aiemmin jopa tukeneet - hiljaisesti tai äänekkäästi - kommunistisia hallintoja. Ja tosiaan: KOSKAAN ei ole huono tilanne muistuttaa siitä, että vielä vuonna 1991 Tarja Halonen palautti kolme lentokonekaapparia Neuvosto-Venäjälle hyläten heidän turvapaikkahakemuksensa. Onko iän myötä ote lipsunut? Kuten siis huomataan, tasa-arvoon perustuva punavihreä maailmankuva on niin täynnä sudenkuoppia ja reikiä, että sitä ei pysty johdonmukaisesti seuraamaan.

Ainoa johdonmukaisuus on valtiovallan lisääntyvä valta, jota valvotaan poliittisesti korrektilla kielenkäytöllä ja niihin kohdistuvilla kovennetuilla rangaistuksilla, vaikka siis yleensä punavihreät vaativat lieviä rangaistuksia, koska "vankila ei tee ketään paremmaksi paikaksi". Ei varmasti teekään, mutta vankilan tehtävä onkin suojata yhteiskuntaa sille vaarallisilta yksilöiltä. Myönnän, että rasismi on yhteiskunnalle vaarallinen ilmiö, mutta silloin puhun rasismista, joka määritelmällisesti on TEKOJA, joissa ihmisiä sorretaan heidän syntyperänsä perusteella. Punavihreä rasismi on poliittisesti epäkorrektia PUHETTA, ja vaikka se ei ole yhteiskunnalle vaarallista, se on yhteiskunnan eliitille vaarallista.

Yksi suurimpia laittoman maahanmuuton arvostelun onnistumisia oli alleviivata naisten tasa-arvon ja islamilaisen kulttuurin eroa. Tasa-arvoa julistava punavihreä oppi ei kerta kaikkiaan pysty selättämään tuota ristiriitaa. Puhumattakaan lasten hyväksikäytöstä ankkurilapsien tapauksissa tai moniavioisuudesta. Toki rankimmat punavihreät vaativat nyt moniavioisuutta homoliittojen myötä, mikä tekee tilanteen vieläkin hankalammaksi valtavirran tärähtäneistölle eli punavihreään tasa-arvoon perustuvan aatteen kannattajille.

torstai 16. syyskuuta 2010

Norjalaista historiaa

Reuters kirjoittaa (linkki), että Norjan sulavien jäätiköiden alta löytyy muinaisia metsästäjien jättämiä merkkejä elämästä. Voi toki olla, että kyseessä on samanlainen teekkarijäynä kuin suomalaisten vietyä Paavo Nurmen juoksijapatsaan Wasa-laivan hylkyyn, mutta katsotaanpa, mitä kaikkea on löydetty:

6.000 vuotta vanhoja taljoja
3.400 vuotta vanha nahkainen metsästäjän kenkä
1.500 vuotta vanhoja aidanseipäitä porojen ajamiseksi
1.000 vuotta vanhoja rautakautisia käsintehtyjä esineitä.

Suomessa vastaavia löytöjä on toki tehty, mutta mielenkiintoisimpia ovat olleet lähteiden kasvuston löydökset. Sulina vuoden ympäri säilyvissä lähteissä on sellaisia lajeja, jotka ovat muualla kuolleet. Lähteistä tehdyt löydöt viittaavat siihen, että Suomessa on ollut jääkauden jälkeen pari kolme astetta nykyistä lämpimämpää. Koska lämpö ja hengiltä paistuminen/kiehuminen viittaa kristilliseen maailmanloppuun, ilmastouskovaiset luulivat löytäneensä hyvänkin valttikortin. Menneen kesän jälkeen moni on enemmän peloissaan siitä ajatuksesta, että maailma paleltuisi hengiltä.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Vihreä terrori

Maikkarin uutisissa kerrotaan, että yksityisten pysäköinnin valvojien eli kansanomaisemmin parkkipirkkofirmojen lukumäärä on kasvanut puolessa vuodessa kolmesta kolmeenkymmeneen. Korkein hallinto-oikeushan totesi, että kiinteistön omistaja saa laittaa näkyville ehdot, joiden mukaan hänen kiinteistönsä alueella saa auton pysäköidä. Ehdot katsotaan hyväksytyksi, jos auto on pysäköity alueelle. Jos ehdoissa mainitaan, että ehtojen vastaisesta pysäköinnistä joutuu maksamaan korvauksen kiinteistön omistajalle, niin se on tätä nykyä laillista. Sitä en tiedä, kuinka paljon korvaus saa olla, mutta oletan ettei se saa merkittävästi ylittää julkisen puolen vastaavasta.

Ensimmäinen ongelma on tietysti se, että auto ei voi tehdä sopimusta kiinteistön kanssa, vaan sopimuksen tekemiseen pitäisi kyllä ainakin toisella puolella olla ihminen. Siinä vaiheessa, kun koneet ovat niin kehittyneitä, että ne voivat toimia opetetulla tavalla, esimerkiksi siirtää itsensä täältä tuonne, niin varmasti koneisiin tulee toimintahäiriöitä, kuten kaikkiin koneisiin tulee. Rangaistaanko tällöinkin koneen omistajaa vai mitä tehdään? Pysäköintivirheen tapauksessa helpointa olisi lukita pyörät ja odottaa, kuka tulee noutamaan auton. Toki se on kalliimpi ratkaisu kuin nykyinen laputtaminen, mutta se olisi älyllisesti rehellistä. Ikään kuin sillä olisi mitään merkitystä nykyisin.

Toinen ongelma on se, että oikeudenmukaista on rankaista väärin pysäköinyttä eikä auton omistajaa. Ymmärrän kyllä, että rangaistus on helpompi ja edullisempi eli käytännönläheisempää osoittaa rekisteriin merkitylle omistajalle. Entä jos aserekisteriä aletaan muuttaa suuntaan, että ilmoittamatta jääneistä aseen katoamisista viimeisin rekisteriin merkitty omistaja on vastuussa... Vastaavia rekistereihin perustuvia rangaistuksiahan on annettu IP-osoitteiden perusteella siitä riippumatta, tietääkä tai "tietääkö" tietokoneen käyttäjä koneensa toimineen esimerkiksi lapsipornopalvelimena.

Kolmanneksi - Helsingissä on useita katuja, joille saa pysäköidä öisin, mutta aamuruuhkaan mennessä kadun pitää olla tyhjä. Sangen usein joku auto kuitenkin on tukkeena sumputtaen kaksi kaistaa yhdeksi. Sumpun tuulilasiin ilmestyy kyllä kiitettävän nopeasti lappu, mutta se muutaman kympin tulo kaupungin kassaan on ehkä yhden eurosentin jokaista kärsinyttä työmatkalaista kohti laskettuna. Jos samalla kovuudella VR joutuisi korvaamaan myöhästymiset aamuruuhkassa myöhästelijöille, kukaan ei viitsisi edes hakea korvausta.

Mikä on punavihreän aatteen suhtautuminen yksityisautoilijoihin? Vastauksen antaa liikkeen pääideologi Osmo Soininvaara kirjoituksessaan Ihmishengen vaihteleva arvo, jossa hän vertaa auto-onnettomuuksissa kuolleita terrorismin uhreina kuolleisiin. Soininvaaran kirjoitus on tehty kieli poskessa, mutta kyllä siellä pieni häivähdys maailmankuvastakin on näkyvissä. Todellista terroria nimitäin on, että kaupunki ei siirrä väärin pysäköityjä autoja pois aamuruuhkien tieltä, mutta sitä soininvaarat eivät näe terrorina vaan oikeutettuna kiusantekona. 


Lopuksi, olen päätynyt kannattamaan yksityisautoihin asennettavaa gsm-paikanninta, jolla viranomaiset voisivat vahtia kaikkien autoilijoiden liikkumisia. Vastaavasti ne, joilla autoa ei ole, saisivat niskaansa samanlaisen tunnistimen, jotta tasa-arvon vuoksi myös heidän liikkeensä voitaisiin selvittää

tiistai 14. syyskuuta 2010

Neutroniaivo

Laitoin sivupalkkiin erään kommentin. Mitä pidätte tästä (Sammalkieli):

Kun kerran USA:n tukema Pinochet tapatti enemmän porukkaa kuin bin Laden, niin näkisin juuri USA:n pommittamisen oikeutettuna. En pitäisi moraalisesti hirveän vääränä edes USA:n "nukettamista". Pohjois-korealaisilla tovereilla tuskin on kapasiteettia.

Mitä luulette, voisiko noin kirjoittaa muslimeista tai arabeista?

Kun Stalin puhdisti 30-luvulla bolsevikkipuoluettaan vanhoista jäsenistä (so. tsaarin aikana liittyneitä), hän omilla allekirjoituksillaan määräsi ainakin 44.000 ihmistä kuolemaan ja lisäksi tietysti on vastuussa kymmenen miljoonan kansalaisen kuolemasta, jotka hän ohjasi alusta loppuun. Stalinin läheiset pyysivät kirjeissään armoa Stalinilta, ja kirjeet avaavat ahdistavan näkymän loppuunajetun ihmismielen sisään. Isännän, millä nimellä Stalinia lämpimästi kutsuttiin, suuressa draamassa erilaiset salaliitot ja niiden mestarilliset juonenkäänteet ja toistensa kanssa missään tekemisissä olevien ihmisten syyttäminen salaliitosta osoittaa käsittämätöntä paneutumista yksityiskohtiin.

Salaliiton valmistelusta syytetyt ihmiset uhrasivat puolisonsa, lapsensa, vanhempansa, sukulaisensa ja kenet tahansa yleensä päivässä tai kahdessa kidutuksen jälkeen. Toki oli muutamia, jotka pistivät vastaan loppuun asti, mutta pelko - ruumiillisen ja henkisen väkivallan kivusta - laittoi suurimman osan uhreista polvilleen jo ennen vangitsemista. Lukuisat venäläiset muistelmat kertovat, kuinka ihmiset kommuuniasunnoissaan vaan käänsivät katseensa pois, jos joku perhe oli yöllä menettänyt jäsenensä ovelta kuuluneeseen koputukseen. Kansa pelkäsi johtajaansa niin paljon, että se oppi rakastamaan johtajansa aiheuttamaa kipua. Ei niin, että kipu omalle kohdalle aiheutti suuria rakkauden väristyksiä vaan niin, että kivun koskettaessa naapuria saattoi kuka tahansa kokea olevansa etuoikeutettu ja onnellinen.

Mutta mielenkiintoinen kysymys on, että miksi ihmiset pelon edessä paljastivat kaiken? Miksi vain alle viisi prosenttia ihmisistä pistää vastaan? Miten yhteiskunta ei romahda, kun vapauden puolesta taistelevia on niin vähän? Miten demokratia ylipäätään voi toimia, jos politiikasta kiinnostuneiden määrä on niin pieni? Nykyinen punavihreä politiikka ohjelmineen (homoliitot, energiaverot, kulutuksen vastaisuus jne.) ajautui matalikolle vasta kun muutama kymmenen blogistia itsepintaisesti jatkoi arvosteluaan ja vähitellen sai kannatusta ja ymmärrystä isommalta massalta. Vielä pari vuotta sitten erilaiset rasistit, denialistit ja fobikot olivat tavanomaisia sanoja, joilla punavihreän opin arvostelijoita haukuttiin. Tilanne on mennyt parempaan suuntaan sikäli, että vastapuolen teoreetikot on saatu puhuttua pussiin, mutta huonompaan sikäli, että suoranaisia väkivallan tekoja (jotka kuuluvat vasemmistolaiseen ajattelutapaan sen sisäänrakennetun mekanismin, joka ei tunnusta "porvarillista oikeuskäsitystä", takia) tulee kiihtyvään tahtiin. Lisäksi, anonyymi bloggaus on edellen monelle kaltaiselleni pelkurille ainoa vaihtoehto.

Nikolai Buharin oli yksi Stalinin vainotuista. Stalin antoi Buharinin virua vuoden päivät sellissä, mutta kielsi tämän kidutuksen ja muutenkin käski huolehtia tämän ravinnosta ja erilaisista tavanomaista laajemmista oikeuksista. Buharin sekosi muutamassa viikossa ja hermopaine sai hänet mm. menettämään näkönsä lyhyiksi ajoiksi. Buharin hyväksyi vähitellen kohtalonsa, mutta mielenkiintoista on se perustelu, jota hän itselleen hoki antaessaan ilmi muita ja syyttäessään järjenvastaisista teoista itseään. Buharin nimittäin kirjoitti, että "hän ymmärtää, että hänen elämänsä on uhraus suuremman aatteen hyväksi". Buharin siis käytti Stalinin jumalkuvaa perusteluna sille, että hän itse ei kestänyt kohdata niitä todellisia perusteluita - siis pelkoa kivusta - joiden takia hän ryhtyi tuohon irvokkaaseen näytelmään. Monissa kirjeissä, jotka vastaavassa tilanteessa olevat ihmiset ovat kirjoittaneet, viitataan uhrin haluun polvistua pahoinpitelijänsä eteen sovinnon eleenä. Mahtaa sellainen symboliikka naurattaa niitä pakanallisen kultin johtajia, joilta armoa pyydetään.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Todista se minulle!

Eilen tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta mahomettiläisten (luin eilen Valittujen Palojen Laajenna sanavarastoasi tehtävää vuodelta 1981) iskusta kapitalismin linnakkeeseen, World Trade Centeriin. Ensi reaktiot maailmalta olivat varsin tyhjentäviä: lännessä itkettiin ja Palestiinassa, Irakissa ja muissa arabimaissa pidäteltiin riemua. Tunnettuahan on, että vasemmistolaisissa opeissa yksilön arvo on alisteinen yhteisön edulle, ja islam on vasemmistolainen, suorastaan kommunistinen, oppi. Ihmisen henki ei paina mitään, jos kyse on islamin levittämisestä. Vaikka Vanhassa testamentissakin on mainintoja raaoista väkivaltaisista rangaistuksista, kivitystä myöten, juutalaiset eivät ole niitä noudattaneet ainakaan 3.000 vuoteen. Muhammedin seuraajat puolestaan katkovat kauloja yhä tänä päivänä. Sharia-lain mukaan isä omistaa lapset. Tuore esimerkki sharia-lain noudattamisesta Suomessa on Helsingin käräjäoikeuden päätös, jossa vauvaikäiset lapsensa Libyaan veljensä avulla toimittanut mies tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan (Iltalehti).

Mutta niin ne ajat muuttuvat. Vihreiden Pekka Haavisto on vuosia työskennellyt Darfurin kriisipesäkkeessä. En tiedä onko hän saanut mitään tuloksia, koska rähinä tuntuu jatkuvan, mutta ainakin hän on jotain itse oppinut: Haaviston mielestä pakolaisia pitää auttaa kotiseudullaan. Mitvit!? Onko Haavisto äärioikeistolainen rasisti (Yle)? Vakavasti puhuen; kulunut 12 kuukautta on ollut hauskaa aikaa. Median lietsoma "äärioikeistolla" pelottelu, ilmastohumppa ja islamin raadollinen todellisuus ovat koko kansakunnan puheissa ja mielessä. Media nyt yrittää vielä syyttää "äärioikeistoa" kaikesta pahasta (Hakaristi viillettiin otsaan), mutta Hesarin keskusteluketjussa asiaan aivan oikein puututtiin (HS). Sillä kyllähän se niin vaan on, että jos oikeistolaisuuteen kuuluu taloudellinen vapaus ja yksilönoikeudet, niin kaiken järjen mukaan "ääri"oikeistolaisuudessa nämä pitäisi olla vietynä äärimmilleen - siis anarkiaan.

Sanotaan, että kaikissa asioissa on hyvätkin puolensa. Yhdeksän vuoden takainen isku avasi kaikkien länsimaisten ihmisten silmät. Osa oli toki Hesarin ja Olli Kivisen tyyliin sitä mieltä, että itsehän me tätä olemme kerjänneet. Tämäkin näkökanta alkaa nyt hiipua. Juuri kukaan ei enää ole niin typerä, että uskoisi arabisosialismin syväkieleen, jossa hyökkäys on puolustus ja vastahyökkäys on agressio. Muslimeilla on velvollisuus kertoa, keitä he ovat ja miten he elävät. Minun ei tarvitse todistaa mitään - todistustaakka on heillä. On heidän tehtävänsä kertoa meille suomalaisille, mistä erotamme terroristin ja (monen tapauksessa uutta) kotimaataan arvostavasta muslimista.
 
Jokaisella suomalaisella on oikeus saada tietää, arvostavatko maahamme tulleet muslimit Suomea, kunnioittavatko he lippuamme ja heiluttavatko he sitä (edes henkisesti) katsellessaan urheilukisoja. Rukoilevatko he viidesti päivässä, että Allah varjelisi heidän uutta kotimaataan, joka on tarjonnut heille rahat, majoituksen ja ruoat. Vai rukoilevatko he Allahia tuhoamaan tämän vapaamielisen, irstaan ja riettaan kulttuurin. Merkitseekö vapaus heille vapautta rajoittaa muiden vapautta, vai mahdollisuutta ymmärtää muiden tapoja elää. Nämä ovat asioita, joita Suomessa asuvien maahanmuuttajien on kyettävä todistamaan.

Suomalaisten muslimijohtajien on kerrottava julkisuudessa, mitä todellisia tekoja heidän yhteisönsä on tehnyt Suomen hyväksi. Ei kannata pyydellä anteeksi viattomia siviiliuhreja, koska islamissa "viaton" ja "siviili" ovat eri asioita kuin läntisessä maailmassa. Ei kannata tuomita islamilaisten maiden aiheetonta provosoitumista, koska "aiheeton" on tyypillinen syväkielen sana, joka islamissa merkitsee "aiheellista". Ovatko imaamit valmiit ase kädessä puolustamaan Suomea ja meidän vapauttamme? Haluan kuulla, kun imaamit rukoilevat "siunaa Allah Suomea". Haluan kuulla, kuinka paljon aikaa, rahaa ja sääliä Suomen islamilaiset seurakunnat ovat antaneet järjettömien itsemurhaiskujen uhreille Irakissa, Israelissa, Afganistanissa ja ympäri maailmaa.

Islamilainen yhteisö suojelee terroristeja keskuudessaan - yhä edelleen jatkuvasti. Yhteisöt ovat kääntyneet sisäänpäin entistä tiukemmin. Tee niin tai näin, aina uhataan suuttua ja kostaa. Edes mailtillisimmalla muslimijohtajalla ei ole kansansa tukea eikä kykyä saada kansaansa sopimaan välinsä ja elämään rauhassa Israelin kanssa (JPost). Kun Israel 1993 antoi egyptiläisen terroristijohtajan Jasser Arafatin ottaa palestiinalaisten hallinto käsiinsä, tämä aloitti kahdessa kuukaudessa ns. toisen intifadan eli itsemurhapommittajista koostuneet iskut juutalaisia siviilejä kohtaan. Kun Israel rakensi suojakseen aidan, juutalaisia syytettiin rotusorrosta. Toisin kuin Obama väittää, muslimeilla ei ole oikeutta rakentaa voitonmerkkejään vapaan yhteiskunnan keskeisille paikoille. Tai on toki, mutta vasta kun Mekkaan, islamin laajenemiseen eniten rahaa käyttävän valtion henkiseen pääkaupunkiin, ilmestyy ensimmäinen kirkko. Sama kuin vapauden nimissä Washingtoniin olisi pystytetty 50-metrinen Stalinin patsas keskellä 50-luvun kiivaimpia vainoja. Tai kansallissosialisteilla olisi oikeus verhota Auschwitzin portin pielet hakaristeillä.

Jos "todellinen" islam julistaa henkistä kilvoittelua rauhan ja rakkauden puolesta, haluan jonkun imaamin lukevan sen koraanista kaikille Euroopassa asuville muslimeille. Mitä merkitystä sillä on, että Allahin kirjoitukset edustavat hyvää, aitoa ja puhdasta uskoa jos kerran kirjoituksia tulkitsevat "johtajat" lietsovat sillä tuhoisaa, epäpyhää ja saastaista mielenlaatua. "Todellisen" islamin kutsuminen suvaitsevaiseksi rauhan ja rakkauden uskonnoksi on sisällytyksetöntä jupinaa niin kauan, kun islamilaisissa maissa marssitaan kaduilla polttamassa länsimaiden lippuja ja johtajiemme paperinukkeja tulittaen uhoa osoittaen aseilla ilmaan. Jos todellisuus on sitä, että nuoret miehet uskontonsa nimissä kääntyvät tuhoamaan maataan ja kanssa-asukkaitaan, on turha puhua uskonnon "todellisesta" luonteesta yhtään mitään muuta.

Ennen kuin Suomeen muuttaneet siirtolaiset osoittavat toiminnallaan ja käytöksellään kunnioittavansa uutta kotimaataan ja sen keskeisiä arvoja, kuten sukupuolten tasa-arvoa, meillä on perusteltu syy olla huolestunut islamista.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Populistin tie

Roopen Mediaseuranta on taas kaivanut esiin Verkkouutisista mielenkiintoisen kirjoituksen (Kokoomusedustajat torppaavat "Thorsin populistisen mummolain"). Huomiota kerää Sekoomuksen kansanedustajien väite, että Astrid Thors toimii "populistisesti". Vielä puoli vuotta sitten sosiaalituen varassa tapahtuvaa siirtolaispolitiikkaa arvostelevia haukuttiin populisteiksi. Mitä on tapahtunut?

Populismi on haukkumasana, jolla tarkoitetaan sitä, että kansan enemmistön antaman tuen nimissä vaaditaan jotain tehtäväksi. Erityisesti tämä tarkoittaa tekoja, joilla vaikeutetaan jonkin pienen ryhmän asemaa ja elintilaa (kiihottamista jotain ryhmää vastaan). Tyypillinen populismin ilmentymä on antisemitismi, juutalaisvastaisuus. Toinen hyvä esimerkki on (kansan)terveys, joten valtiolle on annettu todella laajat oikeudet puuttua kansalaisten vapauteen terveydenhuollon nimissä. Kypäräpakko, aselait, tupakkalait, makeisverot, päihdelait, eläinrasvat ja niin päin pois ovat kaikki asioita, jotka on tehty enemmistön antamalla tuella. Ne ovat asioita, joilla rajoitetaan pienten vähemmistöjen elämää ilman, että se maksaa enemmistölle mitään. Ne ovat "hyvää tarkoittavia" asioita. Toinen "hyvä asia" on tasa-arvoon perustuva sosialistinen maailmankatsomus, sillä eihän kukaan voi vastustaa tasa-arvoa, eihän? Populismissa siis nojataan kansan enemmistön mielipiteeseen tarkoituksena kiihottaa toimintaan jotain pientä ryhmää vastaan.

Thors ajaa nyt ns. mummolakia vastoin kansan enemmistön tahtoa, joten sitä on vaikea kutsua populismiksi. Vaikka Thors "tarkoittaakin hyvää", lain itsepäinen ajaminen ei ole populismia vaan "näkemyksen ottamista". Joskus on ihan hyvä, että poliitikko ottaa näkemyksen, joka on vastoin kansan enemmistön näkemystä. Sitä kutsutaan visioinniksi ja sellaista poliitikkoa visionääriksi. Paasikivi oli visionääri luopuessaan Repolan ja Porajärven kunnista Tarton rauhassa vastoin kansan enemmistön halua. Tarton rauhaa kutsuttiinkin häpeärauhaksi, mutta Paasikiven suosio kasvoi, kun hänen visiotaan alettiin myöhemmin arvostaa. Toinen visionääri oli presidentti Kekkonen, vaikka hänen näkemyksensä (että sosialistinen leiri lopulta voittaa kapitalistisen) olikin väärä. Hänellä kuitenkin oli selvä visio, minkä hän toi esiin, ja sitä minä arvostan. Kekkosen ongelma oli se, että hän vaiensi julkisesti nöyryyttämällä visionsa arvostelijat, joten väärää visiota kohti ajettiin pari vuosikymmentä. Vastaavalla tavalla nyt lyödään niitä, jotka arvostelevat poliittisesti korrektia kielenkäyttöä nolaamalla heidät julkisesti. Myös presidentti Koiviston visio "vahvasta markasta" aiheutti valtavaa tuhoa. Presidentti Halosella ei ymmärtääkseni ole ollut visioita, vaan hän on peesaillut kauniisti tasa-arvon nimissä kaikkia "hyviä asioita", joten häntä voinee kutsua populistiksi hyvin perustein.

Meidän poliittisesti oikeaoppisessa kielenkäytössämme "populisti" on kuitenkin haukkumanimi. Sekoomus - joka aikaisemmin haukkui Perussuomalaisia populisteiksi - haukkuukin nyt Perussuomalaisten vastustajia samalla nimityksellä! Taitaa harvinaisen osuvasti sopia tähän toimintaan vanha viisaus, että "se on itse, joka toista haukkuu".

YK Kotkanpesässä




YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon kävi viettämässä idyllisen viikonlopun rahoillamme, tai no lähinnä amerikkalaisten veronmaksajien rahoilla, Itävallan Alpbachissa. Pääsihteerin esikunta valmisti matkaa varten muistion (Secretary-General's retreat), kuinka maailmaa tulisi johtaa. Ja vähemmän yllättäen - kenen maailmaa tulisi johtaa. YK:n johtajien näkemä kuva itsestään ylikansallisina poliitikkoina, joita ei edes valita kansalaisten äänillä, tuo väkisin mieleen rautaesiripun aikaisen maailman.

Leninin aikaan vielä uskottiin Marxin väitteeseen, että tapahtuu maailmanlaajuinen sosialistinen vallankumous, eikä sosialismin toteuttaminen ole yhdessä maassa edes mahdollista. Kun muistetaan, että saksalaiset avustivat avokätisesti Venäjän kommunisteja ensimmäisessä maailmansodassa, on helppo ymmärtää, miksi venäläiset odottivat erityisen innokkaasti vallankumousta juuri Saksaan, Marxin kotimaahan. Bolsevikkien kiitollisuudenvelka Saksaa kohtaan oli niin suuri, että he toivoivat voivansa luoda sosialistisen Venäjä-Saksan valtioliiton. Sodan jälkeen Saksa oli lyöty hylkiö samoin kuin Venäjä. Ne ryhtyivät laajamitaiseen keskinäiseen sotilaalliseen yhteistyöhön, jossa Saksan asevoimia koulutettiin Venäjällä rauhansopimuksen pykälien kiertämiseksi ja vastaavasti puna-armeija sai tärkeää tietotaitoa. Vähitellen Venäjän tuki saksalaisille kommunisteille alkoi tuottaa tulosta, eikä vallankumousyritykset olleet silloisen tulkinnan mukaan mahdottomia, vaikka nykytietämyksellä pelko oli ehkä kuitenkin liioiteltua. Joka tapauksessa, tie oli auki Hitlerille ja hänen pyrkimyksilleen pysäyttää venäläistyylisen sekasortoisen kommunistidiktatuurin leviäminen Eurooppaan. Kotkanpesä on muisto ajoista, jolloin kansallisvaltioilla oli maailman johtajien mielestä tilaa vain menneisyydessä.

Bolsevikit eivät tyytyneet vain odottelemaan maailmanlaajuisen kommunistisen vallankumouksen puhkeamista, vaan he perustivat kommunistisen internationaalin, Kominternin, johon kaikkien maiden kommunistiset puolueet liittyivät toimiakseen Kremlin äänitorvina. Suomalainen Otto Wille Kuusinen oli Kominternin henkinen kätilö jos ei sentään isä. Komintern rahoitti ja koulutti ulkomaisia kommunisteja avokätisesti ensin tsaariperheen ja Venäjän keskuspankin varoilla ja myöhemmin myymällä viljaa Saksaan, mikä aiheutti varovaisesti arvioiden viiden miljoonan venäläisen kuoleman nälkään 1930-luvulla. Stalin lakkautti Kominternin 1939 osoittaakseen länsimaille rauhanomaiset pyrkimyksensä, mutta todellisuudessa Venäjä toimi loppuun asti eräänlaisena afganistanina, josta kaikki länsimaiden tuhoa valmistelleet tahot saivat turvapaikan, koulutusta ja rahaa.

Mitään todellista maailman kansojen solidaarista vallankumousta ei sen enempää Stalin kuin kukaan muukaan bolsevikki ajanut. Heillä oli yksi ainoa päämäärä; slaavilainen diktatuuri Euroopassa. YK:n halu suitsia kansallisvaltioiden valtaa on jokseenkin pöyristyttävää. ki-Moonin muistiossa todetaan, että ilmastonmuutoksen varjolla ajetut tavoitteet kansallisvaltioiden alistamiseksi YK:n valvontaan ovat ehkä epäonnistuneet lopullisesti. Raportissa todetaan kuitenkin, että vuoden 2009 finanssikriisin takia tarvitaan pääomamarkkinoiden paljon tiukempaa säännöstelyä. Raportti on julkeudessaan hämmentävä. Siinä harmitellaan kansallisvaltioiden oikeutta itsenäiseen päätöksentekoon ja - lähinnä vauraitten länsimaiden - haluttomuutta sitoutua jakamaan tasaisemmin maailman taloudellisia varoja. Länsimaiden tulee muuttaa kulutustottumuksiaan, ja sen toteuttamiseksi tarvitaan ylikansallinen organisaatio (YK) valvomaan pääomamarkkinoita, päästökauppaa ja siirtolaisuutta. Kummallisesti taas nämä kolme asiaa nivoutuvat yhteen. Historiallisesti ainoa asia, jota Komintern ei noista ajanut, oli ilmastonmuutos, koska niin nerokasta suunnitelmaa, jolla kansa pyytää ruoskimaan itseään, Stalinin johdolla vasta harjoiteltiin.

torstai 9. syyskuuta 2010

Invictus

Clint Eastwoodin elokuva Invictus kertoo Etelä-Afrikan rugbyjoukkueen hämmästyttävästä noususta vuoden 1995 maailmanmesturuuteen. Presidentti Mandela otti jonkinasteiseksi tavoitteekseen, rotusorron loputtua, maan rugbyjoukkueen kansainvälisen menestyksen. Mandela uskoi sen tasoittavan kansallisia erimielisyyksiä, ja hän jopa esti joukkueen perinteisen rotusorrosta muistuttavan nimen, Springboksin, vaihtamisen uuteen. Mandela sanoo elokuvassaan maan uusille kokomustille rugbyliiton jäsenille, että mustien ei pidä syyllistyä siihen, mistä edesmennyt valkoinen hallinto jatkuvasti varoitti; sorrettujen kostonhimosta.

Australialainen uimari Stephanie Rice innostui maansa voitettua viime viikonloppuna Springboksit kotonaan (Linkki). Rice ilakoi afrikkalaisten kustannuksella käyttäen poliittisesti väärää sanaa "faggots", jota vielä 80-luvulla käytettiin varsinkin Englannissa ihan yleisesti puhuttaessa homoista. Ricen kommentin arvellaan kohdistuneen "hinttimäiseen" Sprinboksin huippupelaajaan Percival Colin Montgomeryyn, joka varmaan saa monen naisen sukat pyörimään, muttei ilmeisesti Ricen. Koska sanavalintaan liittyy ilmeisen selkeä seksuaalisesti halventava lataus - varsinkin naisen sanomana - oli odotettavissa, että asiaa ei ohiteta pelkällä olankohautuksella. Ei varsinkaan Suomessa, joka sijaitsee pallon toisella puolella (MTV3).

Rugbyn kaltainen kova fyysinen peli mielletään miehisten miesten eikä keijukaisten lajiksi. Omasta ulkonäöstään huolehtiminen ei tietenkään ole huono asia, mutta makuja on monia, ja Rice nyt paljasti omansa. Onhan Rice itsekin esimerkki ulkonäöstään huolehtivasta kaunottaresta, mutta ongelman ydin onkin siinä, että homoista tai keijumaisesta olemuksesta ei saa tehdä pilkkaa. Vielä tovi sitten suomalaisissakin tv-ohjelmissa pilkattiin homoja, mutta nyt he tekevät sen itse päästyään erilaisiin tosiohjelmiin ja juontajiksi. Toisten tapojen pilkkaaminen on toki osoitus huonosta käytöksestä, mutta huonoa käytöstä tarvitaan, että poliitikkojen pyrkimykset vaientaa keskustelu voidaan torjua. Kukaan ei tietenkään tahdo joutua nimittelyn ja huonon käytöksen kohteeksi, mutta yleensä loukkaava käytös paljastaa enemmän tekijästään kuin kohteestaan. Haukku ei haavaa tee, on vanha hyvä viisaus, jota ei kannata unohtaa. Kaikki mitä teemme nimittäin loukkaa jotain, ja olemme itsekin taitavia närkästymään toisten sanoista ja teoista.

Jos oman joukkueen kannattaminen ja vastustajan mollaaminen kielletään, tai pyritään kieltämään, olemme ottaneet taas uuden loikan kohti tuntematonta. Eikös Ruotsin lätkäjoukkuekin vilise homoja raavaita miehiä? Ilmankos jääkiekkoa pidetäänkin kulttuuripiireissä vain junttien harrastuksena.

Samalla tavalla rouva syyttäjä eli Ritva Santavuori sai kenkää Jälkiviisaista todettuaan Obaman äidin näyttävän apinalta. Mutta on sentään yksi poliitikko, valkoinen mies tietysti, jota saa vapaasti kutsua apinaksi (Mrsockmonkey).