sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Pari piirua vasemmalle - tuloksena kaaos

Itävallassa Insbruckissa afrikkalaiset laittomasti maahan tulleet siirtolaiset ovat vallanneet rautatieaseman. On selvä asia, että tilanne muuttuu vain kaoottisemmaksi ja kaoottisemmaksi. Vaikka Suomessa asuva somali Yusuf Alibashi varoittaakin Ylen uutisissa maanmiehiään tulemasta Eurooppaan, moiset järjen äänet kaikuvat kuuroille korville. Suomessa asuvina muslimeina turkulaista kunnanvaltuutettua Muhis Azizia ja kansanedustajia Nasima Razmyaria ja Ozan Yanaria raivostuttaa, että heidän uskontoaan arvostellut Maria Lohela valittiin kansankunnan kaapin päälle eduskunnan puhemieheksi. Blogikollega Tikka jo kommentoikin, että Yanar on saanut tuomion ajeltuaan pummilla ratikassa.

Uudessa Suomessa toinen somalialainen Nur Mohamed arvostelee voimakkaasti ns. kehitysapua ja kannattaa sen määrän laskemista. Hänestä kehitysavun maksua vastaan kohdemaiden tulisi suostua elinkeinoelämän korruption vastaiseen toimintaan. Ihan sama minulle, kunhan joku vaan kertoo mustille, että me haluamme teidän noudattavan omia arvojamme. Sen jälkeen he saavat valita, noudattavatko. Ei siis niin, että viedään apua ja vaaditaan noudattamaan.

Yleisradion oman tulkinnan mukaan Perussuomalaiset eivät ole sen silmätikkuna. Väite on melko omituinen, koska koko muu kansakunta on asian tulkinnut toisin. Uudessa Kanava-lehdessä on erinomainen Kustaa Hulkon kirja-analyysi Jouko Marttilan kirjasta "Kansa kärsii, poliitikko porskuttaa. Puolueet ilman aatteita". Marttila kirjoittaa:
Varakkaimmat veronmaksajat ja yritykset pakenevat ulkomaille veroparatiiseihin. Keskiluokka jää verohelvettiin. Saavutetut edut ovat ajaneet taloudellisen todellisuuden edelle. Kansa kärsii, mutta poliitikko porskuttaa kohti seuraavia vaaleja kuin silmänkääntötemppuja tekevä käärmeöljykauppias.
Marttila kuvaa, kuinka Kalevi Sorsa käänsi demarien kulkusuuntaa pois sosialismista kohti markkinataloutta. Harva enää muistaa, että vielä 80-luvun alussa sosiaalidemokraatit tosiaan vaativat Suomeen sosialismia. Samaan aikaan Harri Holkeri muutti Kokoomuksen politiikkaa kohti "sosiaalista valintataloutta". Tämän jälkeen puolueet ovat mahtuneet yhteiseen hallitukseen, eikä toista erota toisesta kuin vaalitenteissä.

Marttila kertoo, että toukokuussa 1980 SDP:n puoluetoimikunta hyväksyi ohjelman "Viisikymmentä lisäehdotusta byrokratian purkamiseksi". Puolue halusi saada lisätehoja asumiseen, kaavoitukseen, liikenteeseen, teollisuuteen, maatalouteen, verotukseen, työelämään ja koulutukseen. Sorsan ja Holkerin jälkeen maassa pitivät valtaa 40- ja 50-luvuilla syntyneet ja 2000-luvulla valtaan nousivat 70-luvulla syntyneet (Katainen '71, Urpilainen '75, Arhinmäki '76, Ville Niinistö '76 ja Haglund '79). Nyt valtaan äänestettiin Sipilä '61, Soini '62 ja Rehn '62, Vehviläinen '63, Rehula '63, Tiilikainen '66, Stubb '68, Risikko '60, Toivakka '61 ja Lindström '65. Ero on yllättävä mutta myös merkittävä.

Kun Yle siis väittää, että sillä ei ole Perussuomalaisiin asennevammaa, Jarmo Virmavirta toteaa Kanava-lehdessä, että
Kun Rafael Paasiolta kysyttiin hänen linjaansa, hän vastasi "Pari piirua vasemmalle". Siitä tuli koko 60-luvun lopun tunnus. Koko yhteiskunta kääntyi demarien mukana. Nuoret demarit valloittivat kulttuurielämän, toimittajakunnan ja Yleisradion. Syntyi vasemmistohegemonia, jonka rippeet vaikuttavat vieläkin.
Nykyinen hallitus ei ole porvarihallitus - työväki äänestää nykyisin Kokoomusta ja Persuja. Konservatiiviseksi sitä ehkä voidaan kutsua, jos se onnistuu kasvattamaan elinkeinoelämän kilpailua ja kansalaisten valinnan vapautta. Epäilen sitä erittäin vahvasti, koska tuo 60-luvun nyrjähdys vaikuttaa vieläkin. Väittipä Yle sitten jotain muuta.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Hyvästi Suomi: Ulkomaille

Yle kirjoittaa, että maasta muuttaa porukkaa ulkomaille samaa vauhtia kuin 70-luvulla, jolloin asukkaitakin oli tosin miljoona vähemmän.
Eniten ulkomaille lähtivät nuoret aikuiset.
Vaikka virallinen propaganda uskotteleekin, että Suomi tarvitsee huoltosuhteensa takia maahanmuuttoa, niin todellisuus - siis ihmisten omat valinnat - paljastavat karun totuuden aivopesun kaltaisen mantran alta.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Äärioikeisto kannattaa sosialismia

Tässä blogissa on useissa eri yhteyksissä todettu, että vasemmistolaisuus on erityisesti suurten tulonsiirtojen kannattamista. Korkeat tulonsiirrot edellyttävät yksityiskohtaisesti säänneltyä ja tiukan valvonnan alaisuudessa toimivaa yhteiskuntaa veronkierron välttämiseksi ja mielipiteiden ohjailemiseksi yhteiskunnalle suotuisaan suuntaan. Kirkon opillinen suuntautuminen kohti liberaaleja vasemmistolaisia arvoja on hyvä esimerkki. Oikeistolaisuus on vasemmiston vastakohta, vaikka joissain asioissa ne voivat ajaa yhteneväisiä etuja kuten konservatismissa tai liberalismissa. Perinteisen oikeistopuolue Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb on tässä suhteessa lähempänä kommunistien Annika Lapintietä kuin oman puolueensa Wille Rydmania.

Jos vasemmisto haluaa suuren julkisen sektorin, äärivasemmisto haluaa viedä sen voiman äärimmilleen. Sama oikeistossa, jossa äärioikeisto tarkoittaa jonkinlaista minarkistista vapaavaltiota. Todellisuudessa Toisen maailmansodan jälkeen toveri Stalin päätti nimetä ideologisen kilpailijansa - Saksan kansallissosialismin - äärioikeistolaisuudeksi, koska sosialismin teoriaan ei sopinut, että sosialistiset yhteiskunnat sotivat keskenään. Marxin mukaan kapitalistinen yhteiskunta muuttuu sosialistiseksi, joka rauhanomaisesti muodostuu kommunistiseksi.

Suomessa politiikan toimittajat ovat omaksuneet monien tutkijoiden tavoin Stalinin käyttämät määritelmät, ja vuodesta toiseen kuulemme "äärioikeiston" syyllistyneen milloin mihinkin vastenmieliseen toimintaan. Propaganda on toiminut niin hyvin, että nykyisen jonkun kutsuminen pelkästään "oikeistolaiseksi" saastuttaa kohteensa maineen. Lehdistö paukuttaa, miten Suomeen tulee "oikeistohallitus" ja ay-liike pelottelee "oikeistolaisen politiikan" vaarantavan työväen tulevaisuuden.

Viimeksi Kouvolan kirkkopäivillä kerrotaan "äärioikeiston" käyneen kahakoimassa (HS). Kuvaavaa onkin, että (parin vuoden takainen) Kansan Uutisten kirjoitus "äärioikeistosta" Suomessa on huomattavasti analyyttisempi kuin Helsingin Sanomien. Keskeisin "äärioikeistolainen" vallankäyttäjä Suomessa on Suomen Vastarintaliike (SVL), joka ilmoittaa tavoitteensa ytimekkäästi:
Vastarintaliikkeen muodostama hallitus palauttaa perinteisen ja autoritaarisemman yhteiskuntajärjestyksen, jonka ideologiset perusteet ovat nationalismissa ja sosialismissa.
Sinänsä SVL:n tavoitteet ovat varsin hyvin linjassa Suomen hallitusohjelman - samoin kuin sitä edeltävienkin - kanssa. SVL:n pyrkimys lienee enemmänkin tuossa "autoritaarisemman" yhteiskuntajärjetyksen tavoittelussa kuin sosialismin lisäämisessä. Tiedonvälityksen soisi pyrkivän tapahtumien kulun kuvailemiseen puolueettomasti ja syitä valottaen. Nykyisessä yhteiskunnallisessa käymistilassa toimittajien olisi syytä ymmärtää, että "perinteinen vasemmisto/oikeisto -jako" ei ole vanhentunut, vaikka vasemmistolainen fascismi (punavihreät) niin uskotteleekin. Länsimaisissa yhteiskunnissa yhä edelleen jatkuu valtataistelu, jossa vastapuolina ovat sosialistit ja konservatiivit, joilla tarkoitan tässä yhteydessä luonnonoikeuksien puolestapuhujiin. Ihminen, joka kutsuu järjestöä - joka ilmaisee tavoitteekseen sosialismin - äärioikeistolaiseksi, ei ole politiikan asiantuntija vaan poliittisen eliitin puudeli, joka räksyttää isäntänsä sylistä kuonoaan pitkin alaspäin katsellen.

torstai 28. toukokuuta 2015

Uusi naapurini

This is my new neighbor... Golf may be out for a few days.



She's single...

She lives right across the road.

I can see her place from my deck.

I watched as she got home from work this evening.

I was surprised when she walked across the street and up my driveway and knocked on my door.

I rushed to open it, she looks at me and says
"I just got home, and I am so horny! I have this strong urge to have a good time, get drunk, and make love all night long!
Are you busy tonight?"
I quickly replied
"Nope, I'm free. I have no plans at all!"
She said, "Great! Could you watch my dog?"

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Vaikka teoria olisi väärä, me teemme oikein

Dosentti Esko Kalevi Juntunen on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan Itä nousee, länsi laskee. Ilmeisesti entinen Jalasjärven kunnanjohtaja ja osuuspankkimies Juntunen tuntee aihealueen - rahoitusmarkkinat - läpikotaisin ja uskaltaa ottaa kantaa. Toinen saman tyylinen kirja oli Charles Fergusonin Rosvojen valtio. Molemmat kirjailijat korostavat erästä rahoitusmarkkinoiden heikkoutta.

Pankit tai vastaavat rahoituslaitokset saavat oikeuden luoda rahaa saamiaan talletuksia vastaan. Tästä seuraa, että "rahan ytimessä" olevilla on mahdollisuus ottaa myös henkilökohtaiseen omistukseensa valtavia omaisuuseriä. Fergusonin kirjassa kuvaillaan tätä tapahtumasarjaa yksityiskohtaisesti, joten en käy sitä tässä sen kummemmin läpi. Juntunen käsittelee samaa asiaa optioiden kautta. Kun yritysjohtoa palkitaan kvartaalituloksista, yrityksen pitkäjänteinen tuloksentekokyky, innovointi ja henkiset resurssit on helppo lyödä laimin. Suomen talous toistaa juuri nyt tuota kuviota. Keskuspankki työntää rahaa pankkeihin ennen näkemätöntä vauhtia, mutta raha ei lähde pankeista liikkeelle, koska samaan aikaan pankkien vakavaraisuusvaatimuksia on kiristetty. Inflaatio ei käynnisty, mutta pankit muuttuvat ylilikvideiksi ja ainoa ihmisryhmä, joka lamassa vaurastuu, ovat rahan ytimen sisäpiiri.

Juntunen vanhana tarkan markan taloudenpitäjänä ja kunnanjohtajana näkee myös hyvävelikapitalismin ja korporativismin läpi. Hän arvioi, että kiinteistöjen nopeaa arvonnousua - jota Suomessa on todistettu nyt 20 vuotta - seuraa luotonannon kiihdytys ja uudet rahoitusinstrumentit. Julkinen sektori velkaantuu maksaakseen pelurien tappiot, kuten Suomessakin on Kreikan osalta jo tapahtunut kymmeniin miljardeihin noussut takauspommi. Kulutus hiipuu ja yksityinen sektori syyttää julkista tehottomaksi. Julkinen sektori kääntyy ylösalaisin, eli julkiset palvelut ostetaan verorahoilla yksityisiltä yrityksiltä. Alkuun toimijoita on useita, mutta nopeasti isot kansainväliset jätit ostavat markkinat itselleen. Tämä on erittäin huonoa politiikkaa, koska tulonsiirto hoidetaan väkipakolla eli verottamalla. Suomen kohtalon kysymys on nyt käsillä, mutta sitä tuskin kukaan eduskunnassa ymmärtää.

Juntusen kirjasta kannattaa erikseen nostaa seuraava esiin:
Länsimainen suvaitsevaisuus lähenee usein välinpitämättömyyttä. Ikävät asiat väistetään sanomalla, etteivät ne kuulu minulle. Kansa maallistuu ja uskonnolliset opit joustavat. Kirkkokansa äänestää oppinsa demokratian nimissä tätä päivää mukailevaksi.

Kehittyvien maiden aggressiivisia uskontoja, niiden vaikutuksia ja mahdollisia uhkakuvia ei osata kunnollisesti arvioida. Nykyisessä keskusteluilmapiirissä ihmiset saavat helposti leiman, jolla kriittiset mielipiteet voidaan lakaista maton alle. Näitä leimoja annetaan esimerkiksi uskontoa, rasismia, ulkomaalaisvastaisuutta, naisasiaa tai omistussuhteita ja varallisuutta koskevista keskusteluista. Sen sijaan, että julkisissa keskusteluissa pyrittäisiin yhteisymmärrykseen, ryhdytään opettamaan, mikä on oikea tapa ajatella. Se ei pura jännitteitä.

Tavanomaista viisautta seuraamalla otetaan suuri riski. Tulevaisuuden tutkijat tarkkailevat useita erilaisia signaaleja. He pyrkivät löytämään asioita, jotka osoittavat samaan suuntaan. Näiden pohjalta voidaan rakentaa tulevaisuuden kuvia, jotka avaavat tavanomaisesta viisaudesta poikkeavia polkuja. On löydettävä viitteitä, jotka johtavat samaan päämäärään. Yhteinen nimittäjä löydetään, kun yhdistellään eri toimijoiden todellisuuksia.

Toimintaympäristön seuraamista heikentää se, että poliittinen, taloudellinen ja tieteellinen eliitti seurustelevat pienessä piirissä ja kuuntelevat toisiaan asiantuntijoina. Tämä rinki on toinen toisistaan riiippuvaisia ja rinkiläiset pönkittävät virallista optimismia sen sijaan, että he etsisivät totuutta. Samanlainen henki tuntuu jatkuvan Suomessa.
Juntunen kertoo, miten uudet innovaatiot ja uudet näkemykset muuttuvat osaksi yhteiskuntaa ja poliittista valtavirtaa. Ensin ajatuksesta alkaa kirjoitella vaihtoehtolehdistö, ammattikirjallisuus ja sosiaalinen media. Tässä vaiheessa sosiaaliseen mediaan osallistujia arvostellaan ennakkoluulottomuudesta johtuen voimakkaasti ja sen jäseniä haastetaan oikeuteen. Seuraavaksi näkemys leviää tieteellisen ja taloudellisen eliitin tietoisuuteen ajatushautomoiden, tiedejulkaisujen ja liikkeenjohdon lehtien toimesta. Kolmannessa vaiheessa valtavirtamedia herää todellisuuteen ja aiheesta tehdään mielipidekyselyitä. Neljännessä vaiheessa asiat nousevat lopulta myös poliittisen eliitin tietoisuuteen lakiesitysten kautta. Viidennessä vaiheessa entinen uusi näkemys muuttuu laiksi ja se institutionalisoidaan, ohjeistetaan ja arkistoidaan. Näin muutos on kulkenut elinkaarensa ja kuollut pois.

Itse tulin sameiden vesien verkoille vuonna 2007 eli varsin myöhään moneen blogikollegaani nähden. Tällöin Halla-aho, Ellilä ja Seppo Lehto olivat jo puhjenneet kukkaan, vaikka varsinainen "taiteellinen performanssi" oli vielä näkemättä. Suomessa eliitti tuli tietoiseksi poliittisen ja taloudellisen muutoksen tarpeellisuudesta vuonna 2011 Jytkyn myötä, mutta se ryhtyi vielä kerran viimeiseen, toivottomaan viivytystaisteluun kansaansa vastaan. En silti vielä lähtisi sanomaan, että uusi idea olisi kuolemassa pois, koska osana EU:ta olemme vielä kaukana ongelman ratkaisusta. Vielä on tulijoita Välimeren yli, uskonnollinen fanatismi on vasta nostamassa päätään ja sosialistit valmistautuvat vallankumoukseen.

Englantilainen sosialistien äänitorvena tunnetuksi tullut People's Daily Morning Star luo vallankumouksen henkeä lukijoihinsa. Se kirjoittaa, että välttyäkseen katastrofaaliselta ilmaston kahden asteen lämpenemiseltä, nyt on aika ja paikka vallankumoukselle. Myös Nixonin, Cintonin, Al Goren ja Obaman sisäpiiriin kuulunut ja sittemmin UK-säätiön johtajaksi noussut yhdysvaltalaispoliitikko Tim Wirth antaa oikeutuksen tälle vallankumoukselle, joka kumpuaa ihmisvihamielisyydestä:
We've got to ride this global warming issue. Even if the theory of global warming is wrong, we will be doing the right thing.

Meidän täytyy jatkaa puhetta ilmastonmuutoksesta. Vaikka teoria maailmanlaajuisesta lämpenemisestä olisi väärä, me teemme oikein.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Varakas bisnesväki

Lasitalon Pravda taas kerran ottaa aktiivisesti kantaa (linkki HS:n kirjoitukseen) "monikulttuurisuuden" puolesta. Jutun pohjana on Into-kustannuksen julkaisema kirja, jonka yksi kirjoittaja on
Nokialla työskentelevä insinööri
Monella ei ole käynyt yhtä hyvä onni, vaikka
Useat täällä lukion suorittaneet ovat lähteneet lääkärinopintoihin muun muassa Itä-Euroopan maihin.
Kulkurin elämä on somaleilla veressä kuin mustalaisen puukko, sillä
"Somalit ovat nomadeja", kuten Suomen ensimmäinen somalinkielinen kirjailija Nura Farah sanoi viikonloppuna Helsinki Lit -kirjafestivaaleilla.
Kiertolaisuus on ymmärrettävä valinta, koska
Suomessa asuvista somaleista puolet on Suomen kansalaisia, mutta moni pitkään Suomessa asunut somali ei saa Suomen kansalaisuutta, koska heillä ei ole suomen kielen todistusta.
Huutavaan työvoimapulaan somaleista ei ole, sillä
Tuhannet koulutetuimmat somalit ovat kansalaisuuden saatuaan myös lähteneet pysyvästi Suomesta.
Suomalainen elämäntapa on vaativa, mutta
He käyvät täällä koulunsa ja suomalaistuvat, oppivat suomen kielen ja tuntevat itsensä ensisijaisesti suomalaisiksi ja vasta sitten somaleiksi.
Raamattu opettaa, että isien pahat teot kostautuvat kolmanteen polveen, ja niinpä
Kolmannen polven nuoret sonnustautuvat huiviin ja noudattavat uskonnollisia tapoja usein vanhempiaan uskollisemmin.
Toki Suomessa asuvat somalit ovat parempia ihmisiä kuin suomalaiset, vaikka
Osaavat somalitkin käyttää päihteitä. Pieni vähemmistö käyttää huumeeksi luokiteltua khatia.
Ikään kuin suomalaisten suuri enemmistö käyttäisi...
Mielenkiintoista on myös, että Suomessa somalit eivät ole yrittäjiä, vaikka muualla diasporassa heidät tunnetaan monesti varakkaana bisnesväkenä.
Paha sanoa mistä tuo johtuu, sillä
"Suomessa on niin vaikeaa olla yrittäjä"
ja
Somalit itsekin syyttävät tästä Suomen hyvää sosiaaliturvan tasoa.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Nuoria ei sosialismi houkuttele

Puolueen Iltalehti kirjoittaa, että nuorissa kytee verokapina. Nykynuoret ovat nähneet, mihin heidän isovanhempiensa toteuttama sosialismi on johtanut. Hyvinvointiyhteiskunta on rapauttanut paitsi kansantalouden myös kansan moraalin. Sitä saadaan, mitä tuetaan, ja Suomessa on tuettu lorvailua ahkeruuden kustannuksella. Kuten Wahlroos sanoi jo 80-luvulla, ihmiset innostuvat puutarhan hoidosta ja joogasta kun niitä ei veroteta. Nykynuoret eivät voi luottaa pysyviin työsuhteisiin ja yhdentoista viikon kesälomiin omalla kesämökillään. Kiinalaiset ja intialaiset tekevät töitä, kun suomalainen vaurastuu kaupungeissa nousevien kiinteistöjen hinnoilla. Rakentaminen on niin tiukasti säädeltyä, että suomalainen nykynuori joutuu maksamaan kolmanneksen tuloistaan eläkeikään asti voidakseen asua omassa kodissaan. Yhtälö on kestämätön. Tämän jälkeenkö joku oikeasti vielä luulee, että nuoret haluavat maksaa vanhempiensa ikäluokan eläkkeet? Joku on menettänyt järkensä ja se joku on suomalainen virkanainen valtionhallinnossa ("Perussuomalaiset on niukasti suosituin 35-49-vuotiaiden joukossa 23,1 prosentin kannatuksellaan."). Iltalehden ohje pätee kaikkiin - ei vain nuoriin:
Nuorten veromoraaliin voi vaikuttaa kolmella tavalla. Julkisen vallan on pidettävä verotus kohtuullisena ja sen on käytettävä verovaroja harkiten ja huolellisesti.
Juuri tuosta on hyvinvointivaltion ongelmissa kyse - ja jytkyn syy. Yritykset eivät eroa nuorista millään tavalla - myös ne "optimoivat" verotustaan.

Ja mitä tekevät valtion virkanaiset - keräävät netissä adressia saadakseen pitää 11-viikkoiset kesälomansa. Ja aivan kuten Mussolininkin hyvinvointimallissa, myös suomalaisessa vastineessaan nämä - sanon sen suoraan - kusipäät uhkailevat veronmaksajiaan "radikalisoitumisella":
Jos vetoomuksesta huolimatta ympäristöministeriö lopetetaan, Sulkavan mukaan järjestöjen toiminta muuttuu.

- Radikalisoitumista tapahtuu varmasti. Me olemme olleet rauhallinen yhteistyön rakentaja, mutta jos virallinen koneisto toimii näin, ei se jätä vaihtoehtoja. Meidän on ryhdyttävä toimiin, miettii Sulkava.
On täysin sietämätöntä, että julkisin varoin pyöritettävät NGO:t alkavat uhkailla väkivallan käytöllä, jos yli äyräidensä paisuneiden verovarojen käyttöä yritetään jollain tavalla suitsia. Kyseinen Sulkava edusta sitä täydellistä irtoamista arkitodellisuudesta, johon vain Vihreä pystyy. Jos suomalaista hyvinvointivaltion itselleen luonutta virkanaista ei kiinnosta työnteko, kiinalaiset ja intialaiset antavat kasvottomien markkinavoimien puhua. Toisin kuin hymypoika Katainen lupasi äänestäjilleen Sekoomuksen virkanaisille, markkinavoimista ei voi ottaa niskalenkkiä. Markkinavoimat ovat ne työssä käyvät miehet (ja Suomessa naiset), joiden säästöjä eläkeyhtiöt sijoittavat.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Vieraana Maailma kylässä -tapahtumassa

Kävin Helsingissä tänään. Maailma kylässä -festivaalilla. Ajelin paikalle luonnollisesti autolla, joten kävelin Kaisaniemeen parkkihallista rautatieaseman alta. Ensimmäiset vastaantulevat ihmiset - käsikkäin kulkevat eri rotuiset pariskunnat - jo kertoivat tapahtuman osallistujista yhtä paljon kuin Olympiastadionin kenttä Metallican konsertissa. Tiedättehän sellaisen huminan, taustamelun, joka on läsnä kaupungissa. Ikään kuin puhe olisi yhtä puuroa, josta ponnahtelee yksittäisiä sanoja, kun kuljet riittävän lähelle jotain henkilöä erottaaksesi hänen puheestaan jollekulle. Ensimmäinen tällainen puurosta erottamani sana oli tasa-arvo, mikäs muukaan. Ensimmäinen kohtaamani koju taisi olla Maan ystävät tai joku vastaava.

Sitten aseistakieltäytyjien liitto, SDP, Vasemmistoliitto ja SKP. Luonnollisesti Greenpeace ja kaikki muut samankaltaiset. Etnoruokaa somalialaisesta intialaiseen. Rastatukkia, villasukkia ja lävistyksiä. Etovan etnoa.

Vaikka kojuissa oli myynnissä rintanappeja, postikortteja ja muuta roinaa, eipä niistä kukaan rahaa tuntunut kinuavan. Sosialismissa kaikille tarpeittensa mukaan. Otin mukaani yhden Marx-rintanapin jostain kommunistien teltasta, jota piti vanha hiukan höperöitynyt ukko. Ei siis sen enempää höperö kuin muut paikalla olijat, jotka aiheuttivat myötähäpeää minulle. Kotimatkalla Ylen kanavalla joku tutkija kertoi Kiinan hallituksen kovaa vauhtia kaupungistavan maataan. Syyksi hän selitti, että se on ekologista. En ole lainkaan varma siitä ekologisuudesta, mutta Stalinhan siirrätti neuvostokansalaiset kaupunkeihin, jotta näitä olisi helpompi valvoa. Kun katselin Maailma kylässä -tapahtuman yleisilmettä, niin se oli - ahdistavan fanaattinen. Jos 70-luvulla hihhulit kerääntyivät vappumarsseille ja pioneerileireille, nykyiset hyödylliset idiootit kerääntyvät kaupunkifestareille syömään intialaista kasvisruokaa.

Syksy Räsänen kirjoitti tammikuussa käytännössä nykyisten stalinistien Kepan sivuilla, että juutalainen JNF on rasistinen järjestö, ja se tulee sulkea pois Maailma kylässä -tapahtumasta. Syksyn toive toteutui, ja Ulkoministeriön rahoittama festivaali tosiaan esti JNF:n osallistumisen. Festivaali on veronmaksajien rahoittama ja kannattaa huomata, että Ulkoministeriö on tapahtuman pääyhteistyökumppani. Muhammed pilakuvat tapahtumasta kiellettiin jo aikaisemmin. Minun on hyvin vaikea nähdä tämänkaltaisten tapahtumien nauttimien yhteiskunnan tukiaisten oikeutusta.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Feeling good

Nuivia ja blogosfäärin sameiden vesien tulkitsijoita syytetään impiwaaralaisuudesta ja halusta sulkea Suomi ulkomaalaisilta vaikutteilta. Yrjöperskeles jo kommentoikin kirjoituksessaan omasta musiikkimaustaan. Tähän näin perjantain kunniaksi on syytä linkittää pari kappaletta Kumitontunmäen autotallimusaa. Jos Ykältä menee olut väärään kurkkuun, niin pyydän nöyrimmin lupaa tarjota tuopin Mc Tsuhnan kokoontumisajossa tilalle.

Eminem - The Monster (ft. Rihanna)



Flo Rida - Good feeling



Oh, oh, oh, oh, oh, sometimes I get a good feeling, yeah
I get a feeling that I never never never never had before, no no
I get a good feeling, yeah
Oh oh, sometimes I get a good feeling, yeah
I get a feeling that I never never never never had before, no no
I get a good feeling, yeah

Yes I can, doubt that I leave, I'm running with this plan
Pull me, grab me, crabs in the bucket can't have me
I'll be the president one day
January first, oh, you like that gossip
Like you the one drinking what God sip dot com
Now I gotta work with your tongue
How many rolling stones you want
Yeah I got a brand new spirit,
Speak it and it's done
Woke up on the side of the bed like I won
Talk like a winner, my chest to that sun
G5 dealer, US to Taiwan
I hope you say that, I wanna play back
Mama knew I was a needle in a hay stack
A Bugatti boy, plus Maybach
I got a feeling it's a wrap, ASAP

Oh, oh, sometimes I get a good feeling, yeah
I get a feeling that I never never never never had before, no no
I get a good feeling, yeah
Oh oh, sometimes I get a good feeling, yeah
I get a feeling that I never never never never had before, no no
I get a good feeling, yeah

The mountain top, walk on water
I got power, feel so royal
One second, I'ma strike oil
Diamond, platinum, no more for you
Gotta drill a land, never giving in
Giving ups not an option, gotta get it in
Witness I got the heart of twenty men
No fear, go to sleep in the lion's den
That flow, that spark, that crown
You looking at the king of the jungle now
Stronger than ever can't hold me down
A hundred miles feelin' from the picture smile
Straight game face, it's game day
See me running through the crowd full of melee
No trick plays, I'm Bill Gates,
Take a genius to understand me

Oh, oh, sometimes I get a good feeling, yeah
I get a feeling that I never never never never had before, no no
I get a good feeling, yeah
Oh oh, sometimes I get a good feeling, yeah
I get a feeling that I never never never never had before, no no
I get a good feeling, yeah

Good feelin', good feelin'
I know you got the good feelin'
Let's get it, let's get it
Gotta love the life that we livin'
Let's get it, let's get it
I know you got the good feelin'
Let's get it, let's get it
Gotta love the life that we livin'

Oh, oh, sometimes I get a good feeling, yeah
I get a feeling that I never never never never had before, no no
I get a good feeling, yeah
Oh oh, sometimes I get a good feeling, yeah
I get a feeling that I never never never never had before, no no
I get a good feeling, yeah

Sometimes I get a good feeling

Tässä on linkki (Youtube) tuohon Tron light bikeen, jolla Flo Rida ajelee tuossa videossaan.

Ja jotta saadaan Ykän verenpaine alas, lopuksi jotain muuta...

torstai 21. toukokuuta 2015

Bush ei usko ilmastonmuutokseen

Republikaanien presidenttiehdokas Jebb Bush epäilee "ilmastonmuutosta" uutisoi Iltalehti. Bush toteaa:
tieteellinen tutkimus ei osoita selvästi, kuinka paljon ilmastonmuutos on ihmisen toiminnasta aiheutuvaa ja kuinka paljon luonnollista.
Ottamatta mitään kantaa itse aiheen totuusväittämään, on syytä antaa arvoa Bushin lausumalle. Euroopassa moinen väite on kuultu Tshekin entisen presidentin Vaclas Klausin suusta, mutta muut johtavat poliitikot ovat kaikki asettuneet ylikansallisen, epädemokraattisen hallinnon pakottavan opin rituaalien taakse. Ideologisesti sosialismin eri haaroihin luottavat ihmiset ovat taipuvaisempia hyväksymään valtion oikeuden säädellä ja päättää yksilöiden elämästä, minkä takia poliittisesti vasemmalla laidalla hiilidioksidipäästöt nähdään hyödyllisenä työkaluna verotukseen. Antikristilliset - kuten sosialistit yleensä ovat - näkevät myös panteistisen äiti-jumalan itselleen hyvänä elämänhallinnan keinona. Kristillisellä Bushilla ei tätä tarvetta ole, kuten ei ateistina tunnetulla Klausillakaan.

Suomessa ihmiskunnan käyttämien fossiilisten polttoaineiden aiheuttamaan katastrofaaliseen lämpenemiseen uskotaan laajasti. Tässä paino sanalla "uskotaan", mikä paljastaa havainnollisesti sen, mistä tässä ideologiassa on kyse. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, että aiemmin puhutun ilmaston lämpenemisen sijaan on alettu puhua "ilmastonmuutoksesta", kun siinä ei tarvitse ottaa kantaa itse perusväittämän todenmukaisuuteen.

Mitä varmempi ihminen on asiastaan, sitä helpommin hän kykenee perehtymään oman maailmankuvansa vastaisiin väitteisiin.

Miksi muslimien maahanmuuttoa tulee rajoittaa

Ylen kertoo, että Itävallassa on säädetty laki, joka edellyttää maan lähinnä turkkilaisista koostuvan muslimivähemmistön (6%) imaamien kielivaatimuksista. Imaamien on osattava saksaa, moskeijat eivät saa saada ulkomaista rahoitusta ja koulutus pitää hankkia Itävallassa.

Oikeastaan kaikissa EU-maissa, joissa on merkittävä muslimivähemmistö (pl. Ruotsi ja Suomi), rajoitetaan muslimien uskonnollisia oikeuksia. Niin hullulta kuin se äkkiseltään voikaan kuulostaa, itse vastustan moisia rajoituksia uskonvapauden rikkomisena. Jos Suomessa asuva kristitty tai muslimi haluaa elää uskontonsa mukaisesti, vaatimus on oikeutettu ja sitä voi perustella yksilönvapaudella. Yksinkertaistaen sanottuna, valtion tulee pysyä kotien kynnyksien ulkopuolella. Olemme nähneet esimerkkejä riittävästi, kun valtio määrää oikeat, sallitut ideologiat.

Suomen yhteiskunta nojaa helleenis-judeaaniseen (lue: kristilliseen) arvomaailmaan, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio, jolle valtio antaa lupauksen pysyä kodin kynnyksen ulkopuolella ja sallii vanhempien kasvattaa lapsensa oman uskontonsa tai ideologiansa mukaisesti. Se ei anna oikeutta heikomman fyysiseen kurittamiseen rangaistuksena, mutta sallii sen hyvässä tarkoituksessa (ympärileikkaus). Näillä säännöillä suomalaiset ovat eläneet modernissa maailmassa puolen vuosisataa, ja tuloksena on ollut hyvinvoiva kansakunta.

Kysymys muslimien oikeuksista on seurausta maahanmuutosta. Ensin tehtiin järjetön päätös avata rajat kaikille ja jakaa kansalaisuus kaikille haluaville. Sen seurauksena saatiin "monikulttuurisuutta", mutta sen huomattiin varoitusten mukaisesti johtavan - no - monikulttuurisuuteen. On saatu kunniaväkivaltaa, moniavioisuutta, seksuaalista väkivaltaa ja tietenkin aitoa oikeaa islamilaista maailmanvalloitusta. Ratkaisuksi tarjotaan kansalaisten - siis suomalaisten muslimien - oikeuksien rajoittamista. Historia toistaa itseään.

Ainoa oikea muslimi on sellainen, joka noudattaa koraanin opetuksia ja haditheja Muhammedin elämästä. Ne niin sanotut maltilliset muslimit eivät ole "oikeita muslimeja" kuten tapakristitytkään (kuten Tarja Halonen) eivät ole "oikeita kristittyjä". ISIS ja Saudi-Arabia edustavat oikeaa islamia. Siksi ongelmaa ei pidä rajata estämällä suomalaisia muslimeita noudattamasta uskontonsa opetuksia vaan muslimit pitää rajata Suomen rajojen ulkopuolelle. Tätä ongelmaa ei ratkaista muulla tavalla kuin valvomalla rajojamme ja estämällä muslimien maahanmuutto.

Sinänsä on kornia, että kun muut Euroopan maat rajoittavat muslimien uskonnollista elämää, Suomi ei edes yritä sitä. Se on vaarallinen yhtälö, jos muslimien maahanmuuttoa ei rajoiteta.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kiihkomielinen kansallisuusmielisyys

Eduskunnan - luojan kiitos - jättänyt Osmo Soininvaara (Virh) kommentoi harvinaisen avoimesti omaa poliittista linjaansa. Hesarin vaalikoneessa kaikkein oikeistolaisimmaksi ehdokkaaksi julistettu Soininvaara julistaa uskoaan hyvinvointiyhteiskuntaan ja määrittelee itsekin Virheät selvästi vasemmistopuolueeksi ja vastavoimaksi "Kokoomuksen edustamalle oikeistolaisuudelle". Kokoomuksen oikeistolaisuudesta hän mainitsee esimerkkinä - myös eduskunnasta pudonneen - Kimmo Sasin, joka on Osmon mielestä yksi harvoista poliitikoista, joka ei kannata hyvinvointivaltiota. Jos olisin tuon tiennyt ja asunut Tampereella, olisin voinut äänestää Sasia.

Axel Oxienstiernan sanoihin
“Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”
on helppo yhtyä, kun lukee Osmon kommentin:
En ole koskaan osannut yhdistää kiihkomielistä kansallismielisyyttä vasemmistolaisuuteen.
Valtakunnan poliittisen eliitin keskeisimpiin ideologeihin kuuluva "älykkö" ilmeisen vakavalla naamalla väittää, että vasemmistolaisuuteen ei kuulu "kansallismielisyys". Tällä hän luonnollisesti myös viittaa siihen, että kansallismielisyys on paha asia. Osmon järjenjuoksua kuvaa muyös seuraava kommentti hienosti:
Ongelmien lykkäämisessä tulevaisuuteen ja elämisessä lastemme kustannuksella ei minun silmissäni ole mitään vasemmistolaista. Tässä suhdannetilanteessa olen toki sitä mieltä, että koko Euroopan tasolla pitäisi harjoittaa selvästi elvyttävämpää politiikkaa. Mutta se edellyttäisi vahvempaa ja paremmin päätöksiin pystyvää EU:ta.
Ylikansallisen, epädemokraattisen hallinnon kannattaminen vasemmistossa on perinteisesti kulminoitunut YK:n päätösten korostamiseen, olipa kyse Israelin vastaisista päätöslauselmista tai ilmaston lämpenemisestä. Nyt eurokommareille on onneksi ilmaantunut EU, jota he vielä 80-luvulla vastustivat Neuvostoliiton ollessa elossa. Soininvaara osuu maaliin sentään yhdessä asiassa:
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on sosialidemokratian luomus.
Kannattaa pitää mielessä, että Suomessa ei taida olla yhtään poliitikkoa eduskunnassa, joka rohkenisi julkisesti vastustaa hyvinvointivaltiota (no taitaa olla Wille Rydman ja Elina Lepomäki). Tosin heti perään Soininvaara toteaa
Aina välillä miettii, ovatko oikeistolaiset libertaarit onnistuneet kaappaamaan EU:n perussopimuksen avulla koko maanosan kansalaisten tahdon vastaisesti.
paljastaen tietämättömyytensä eri poliittisten ideologioiden todellisuudesta. Tämä toki selittää myös sen, miksi vasemmisto ei näe islamia uhkana vaan liittolaisenaan.

Valtaosa Osmon kirjoituksen lopusta keskittyy pareto-optimoinnin pohtimiseen sen sijaan, että hän toteaisi suoraan, että aikuiset ihmiset eivät tarvitse virkamiesten holhousta. Viimeisessä virkkeessään Osmo tulee tahattomasti paljastaneeksi sosialismin syvimmän olemuksen:
Jos pystyisimme kehittämään tavan yhdistää runsas hyvinvointivaltio ja pieni vuotuinen työmäärä, aukaisisimme tien maanpäälliseen paratiisiin, josta ihmiskunta on unelmoinut vuosituhansia.
Ei voi olla sattumaa, että suomalaisen liberaalin fascismin kummisetä vertaa ideologiansa pyrkimystä teistisen uskonnon vastaavaan. Antikristillinen ideologia vetoaa ihmisten uskonnollisiin tunteisiin tarjoamalla maanpäällistä paratiisia. Sen vastakohtana on Perussuomalaisten edustama "kiihkomielinen kansallismielisyys. Se selittää, miksi Vihreät suhtautuvat niin voimakkaalla tunteella Perussuomalaisiin. Kyseessä ei ole politiikka vaan uskonto. Ei ole Osmo kauas Mussolinista pudonnut.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Suomi kuuluu suomalaisille

Lasipalatsin Totuus kirjoittaa Unkarin pääministerin todenneen:
"Me unkarialaiset (sic) tykkäämme puhua suorasti. Siksi sanomme, että Eurooppa kuuluu eurooppalaisille ja Unkari unkarilaisille"
Voiko sen paremmin ilmaista?

Mitä on Curley-ilmiö?

Kirjoitin aiemmin amerikkalaisesta poliittisesta käsitteestä Curley-ilmiö. Siinä poliitikko lupaa kannattajilleen rahaa ja kehottaa vastustajiaan muuttamaan muualle, jos demokraattisesti valittu johto ei miellytä.

Thaimaan entinen pääministeri Yingluck Shinawatra on joutunut oikeuteen:
Häntä syytetään Thaimaan maaseudulla toteutetun riisin tukiosto-ohjelman valvonnan laiminlyömisestä. Osto-ohjelman, jossa riisinviljelijöille maksettiin sadosta kaksinkertaisesti markkinahintaan verrattuna, on laskettu aiheuttaneen Thaimaan valtiolle miljardien eurojen tappion.
Entä Suomessa - miten sama toimii täällä:
Meneillään on yksi taloushistorian suurimmista tulonsiirroista yksityisiltä kansalaisilta suurelta osin ulkomaisista pääomasijoittajista koostuvalle toimialalle.
Jos joku hallitusneuvottelija lukee tätä, nyt voi vetää liipaisimesta.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Suvaitsevaiston dilemma ja Toimi Kankaanniemi

Yrjöperskeles juuri eilen ehti blogissaan suunnitella, minkälainen puolue toisi punavihreälle mukasuvaitsevaistolle oikeamielisyyden puuskan vailla seiniä ja kattoa. Ideaa ja ehdotustahan oli jos jonkinlaista, ja kommentaattori Juha totesi, että sellaisen puolueen pitäisi vaatia
- rasvainen small-talk ja tissien tuijotus kansalaistaidoksi
Emme ehtineet edes kissaa sanoa, kun tällainen punavihreän mukasuvaitsevaiston oikeamielisyys pullahti pintaan kuin mädäntyvä ruumis:
- Tos vieres tyhjä sänky sulle.

- Joo. Väsyttääkin jo.

- Nussittuna nukkuisit sikeästi...

Viestin perässä on naurava hymiö.
Siinä on rasvaa tihkuva kalapuikko kuin suoraan englantilaisen katukeittiön friteerauksesta näytille nostettuna.


Kankaanniemen toiminnassa nähdään suurta kaksinaismoralismia, koska hän "entisenä kristillisen puolueen edustajana" edustaa siveyttä, korkeaa moraalia ja lähimmäisen rakkautta korostavaa perinteistä maailmankuvaa. Voin vain kuvitella sen henkisen tuskan, minkä kanssa Toimi nyt painii. Hänen poliittinen uransa sai antikliimaksin eläkeiässä, kun miehen piti valmistautua päättämään pitkä poliittinen uransa valtion korkeimmilla paikoilla eduskunnan puhemiehenä tai ministerinä. Tätä leimaa hän ei saa pois pesemälläkään, siitä pitää poliittinen media huolen.

Mutta kaksinaismoralismista... Ei Kauko Juhantalo, Matti Vanhanen, Antti Kaikkonen, Ville Niinistö, Erkki Tuomioja, Jan Vapaavuori, Alexander Stubb, Jyrki Katainen, Kimmo Sasi, Heidi Hautala tai Sirpa Pietikäinenkään ole edustaneet nuhteettomasti kansaamme. Eikä se ole tarkoituskaan. Neuvostoliitossa ja Kiinassa kommunistiset puolueet ottivat jäsenikseen vain nuhteettomia, tahrattomia ja muita korkeamman moraalin omaavia kansalaisia. Niinpä Puolueen edustajien teot eivät myöskään voineet olla nuhdeltavia, tahraisia tai matalaa moraalia edustavia. Puolueen jäsen sai tehdä mitä halusi ilman pelkoa rangaistuksesta. Toimi Kankaanniemen saama iva ja pilkka paljastaa lähinnä sen, että hän ei kuulu Puolueeseen.

Kaksinaismoralismin huipentuma on Suomessa tietenkin punavihreiden mukasuvaitsevaisten oikeamielinen kannattama islamilainen maahanmuutto. He puhuvat moniarvoisesta yhteiskunnasta, jossa vallitsee uskonvapaus, mutta todellisuudessa he vaativat muita noudattamaan omia arvojaan ja kieltäytymään uskonnollisista vakaumuksistaan. Uskontojen tehtävä on ollut rajoittaa naisten seksuaalista elämää ennen avioliittoa ja myös sen aikana. Nykyinen vasemmistolainen liberalismi sai kovan kaikupohjan ehkäisypillerin ja ruohonpolton kultaisella 60-luvulla yllyttäessään vapaaseen seksiin. Luonto iski takaisin HIV:n muodossa vain kymmenen vuotta myöhemmin, kun 40-luvulla päästiin Toisen maailmansodan ansiosta eroon kupasta oikealla lääkehoidolla. Elämä on monimuotoista.

Vasemmistoliberaalien kaksinaismoralismi on vaikeasti ymmärrettävissä Kankaanniemen osalta, koska hänhän toteutti liberaalia seksuaalista kanssakäymistä. Eikö vasemmisliberaalien pitäisi iloita siitä, että entisestä konservatiiviänkyrästä on kasvanut city-liberaali? ikään kuin homo olisi tullut kaapista ulos, kuten Jörg Haider aikoinaan. Vasemmiston kaksinaismoralismia on vaikea käsittää myös siitä syystä, että punavihreässä kuplassa vaaditaan naisten alistamiseen tähtäävän ideologian suosimista ja kasvua. Islamilaiseen maailmaan sovitettuna Kankaanniemen toiminta näyttää järkevältä - miehen pitää ottaa mitä hän haluaa!

Viime viikolla kirjoitin Rosa Meriläisen kolumnista (Rosa Meriläisen vaginamonologi 14.5.2015). Kolumnissaan Rosa kertoo, että on vain yksi asia, jolla on itseisarvo - siis merkitys, jota valtiovallan tulee suojata väkivaltamonopolillaan. Se arvo on rosameriläisten vagina. Toimi Kankaanniemi loukkasi punavihreän mukasuvaitsevaiston kaikkein pyhintä - halusi vaginaa ilman tunnetta ja sitoutumista. Tässä suhteessa vasemmistolainen liberalismi palaa yllättävän lähelle inhoamaansa konservatiivista kristillistä arvopohjaa.

Rukouksia suihkumoottorin voimalla

Vlad Tepesin blogissa on hyvä toteamus tästä uutisesta, jonka mukaan Birminghamiin Englantiin on rakenteilla supermoskeija, jonka äänentoistojärjestelmä kuuluttaa rukoukset 15 mailin päähän. Uutisen mukaan meteli on yhtä voimakas kuin suihkumoottorin ääni.

Vlad toteaa lakonisesti, että vitsin vetovoima perustuu mahdottoman väittämistä todeksi. Tässä tapauksessa vitsi ei naurata, koska se on niin lähellä todellisuutta. Kuten tässä Rähmispossun erinomaisessa Aftonpostenin uutisessa todetaan, Ruotsi etnisenä kansakuntana on historiaa 20 vuodessa. Asia, joka Vladin mielestä paljastaa kyseessä olleen moskeijan äänentoistojärjestelmän olleen vitsin, liittyy "sensitiiviseen" monikulttuuriseen uuskieleen. Poliittisesti korrektissa kielenkäytössä ei kirjoiteta "yhtä voimakas kuin suihkumoottorin ääni" vaan "palvelee islamilaista yhteisöä 15 mailin alueella". Valloittajat ovat haistaneet euroopan vuotavan verta, ja saapuvat paikalle saaliin toivossa.

Verta haettiin myös kaukalossa. Jääkiekon MM-kilpailut päättyivät eilen 6-1 Kanadan murskavoittoon Venäjästä. Peli oli yksi parhaista - ehkä paras - jonka olen nähnyt. Parhaan siitä teki Kanadan uudenlainen pelitapa, joka on ollut näkyvillä jo useamman vuoden, mutta näissä kisoissa se teki kansainvälisen läpimurtonsa. (Voiton arvoa lisää se, että Venäjän yritys käyttää urheilua politiikan jatkeena kariutui pahan kerran). Jääkiekossa tapahtui nyt merkittävä pelitavan muutos, miksi ottelu oli historiallinen. Poliittisista syistä johtuen voittoa voi verrata Yhdysvaltain yliopistojääkiekkoilijoiden järjestämään yllätysvoittoon Neuvostoliitosta vuonna 1980.

Eilisessä ottelussa kanadalaiset olivat venäläisiä kookkaampia ja heti alussa tekivät selväksi etteivät kaihda fyysistä kontaktia. Silti he saivat vähemmän jäähyjä kuin venäläiset. Kanada pelasi erittäin kurinalaista viisikkopeliä, joka sai Venäjän supertähdet (Ovetskin, Malkin...) näyttämään itsekkäiltä yksinyrittäjiltä. Puolustajan ja hyökkääjän ero on lähes hävinnyt. Ei ihme, että jääkiekko on noussut Yhdysvalloissa jo kolmanneksi suosituimmaksi urheilulajiksi koripallon ohitse.

Venäjän joukkue käyttäytyi juuri niin sikamaisesti kuin hunnilauma vieraalla maalla. Kaiken kruunasi huhu, jonka mukaan entisen valloittajan nykyinen diktaattori - vaan ei hirmuhallitsija - Vladimir Putin olisi tullut katsomaan gladiaattoreittensa järjestämään teurastusta. Putinin epäonnistuttua moottoripyöräjenginsä Yön susien järjestämässä vallannäytössä tarkoitus oli osoittaa jääkiekkojoukkueella, kuka on herra ja hidalgo. Vaan toisin kävi. Jälleen Eurooppa tarvitsi Pohjois-Amerikasta "pataljoonan" pitääkseen idästä nousevan punaisen vaaran aisoissa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Raittiusliike voimissaan

Suomen toimintansa päättävä Alexandet Stubbin johtama sosialistihallitus haluaa virkakoneistonsa tukemana kiivaasti todistaa oman politiikkansa olleen toimivaa. Satakunta vuotta Suomessa on hellitty ajatusta - geneettisestä - suomalaisesta viinapäästä. Kun tsaarinvallan aikana poliittisia puolueita ei sallittu, maaseudun uskonnolliset raittiusliikkeet olivat Maalaisliiton ja siis nykyisen Keskustapuoleen siemeniä. Edelleen Keskusta on ainoa, joka tavoittelee keskioluen poistamista ruokakaupoista.

Kokoomuksen toiminta nojasi paljolti kaupunkien virkakuntaan ja elinkeinoelämän ylimpään johtoon, ja vallasta taistelivat myöntyväisyyttä ajavat sekä itsenäisyyttä ajavat. Sosialistien piti odotella omaa aikaansa aina Forssaan asti, ennen kuin maassa alkoi olla riittävä määrä palkkatyöläisiä kaupunkien teollisuuden pyöriä rasvaamassa. Ympäristöliikkeitä ei tunnettu ja kristillisiä ei tarvittu, kun kaikki olivat sosialisteja lukuun ottamatta kristittyjä. Vuoteen 1923 asti ei ollut uskonvapautta.

Ruotsinkielinen väestö piti suomalaisia vielä sen verran juntteina, että heidän oma vasemmistonsakaan ei mahtunut sosiaalidemokraattien pöytiin, vaan piti perustaa oma liike - ensin Prometheus-seura ja sen jälkeen Ruotsalainen vapaamielinen puolue. Molemmissa hääräsi aktiivisesti mukana Georg Schauman, jonka jälkeläisiin voisi turkulainen feministipoliitikko Ida Schauman, joka johtaa Svensk Ungdomia, ehkä kuulua.

Suomessa on päätetty, että virkakunta tietää ja kansalaiset vikisevät. Alkoholia myydään tavalliselle kansalle kalliilla ja virkaeliitti valvoo myyntiä tiukasti. Kun järjestelmä ei ole erityisen suosittu eikä oikein toimivuudestakaan ole kertynyt näyttöä, niin virkakunnan on pakko tuottaa erilaisia hatusta heitettyjä tilastoja, joiden mukaan suomalaisen alkoholin myynti on kääntynyt laskuun. Väite on aivan luokaton. Suomalaiset ovat vauraampia kuin koskaan ja työelämän ulkopuolisia on enemmän kuin ikinä. Seniorikansalaisten eli suomeksi sanottuna vanhusten ja eläkeläisten alkoholinkäyttö on pysynyt korkealla työelämän jälkeenkin. Tuossa Ylen uutisessa mielenkiintoisin kohta onkin tämä:
Kokonaiskulutuksessa on mukana myös matkustajatuonti eli niin sanottu tilastoimaton kulutus. Senkin määrä laski hiukan edellisvuodesta ja oli 2,3 litraa henkilöä kohden.
Arvio matkustajatuonnista ei voi millään pitää paikkaansa ottaen huomioon sen tarmon, millä virkakunta siihen paneutuu. Ainoa selitys tällaiselle uutiselle on se, että Kataisen-Stubbin hallitusten päätökset alkoholin veronkorotuksista piti saada näyttämään hyviltä päätöksiltä. Tätä on suomalainen kansalaisyhteiskunta - kansalle saa valehdella, jos sillä voidaan perustella virheellisiä poliittisia päätöksiä. Euro - Kreikka - maahanmuutto?

lauantai 16. toukokuuta 2015

Feministit ovat fascisteja

Rähmispossu tietää kertoa, että Ruotsin sosiaalidemokraattien feministihallitukseksi kutsuttu nomenklatuura uhkaa lakkauttaa pörssiyhtiön, jonka hallituksessa naisia on alle 40%. Sosialismin ideologinen ydin nojaa rasismiin, kuten 1900-luvun sosialistisissa yhteiskuntakokeiluissa todistettiin. Ne ryöstivät ja sitten tappoivat uhrinsa, jotka edustivat väärää rotua tai uskontoa. Sosiaalidemokratia ryöstämisen ja tappamisen sijaan uhriuttaa suojelunsa kohteet, ja suojelun kohteeksi valikoituvat yksilöt rotunsa tai uskontonsa perusteella. Yhdysvalloissa 80% aborttiklinikoista sijaitsee mustien asuinalueilla. Hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalitukia maksetaan värillisille maahanmuuttajille huomattavasti eurooppalaisia useammin. Sosiaalituista on muodostunut nykyaikaisen rasismin symboli samalla tavalla kuin Daavidin-tähti 30-luvun Saksassa.

Sosialismissa yritys saa jatkaa toimintaansa, jos se tilittää luomansa lisäarvon yhteiskunnalle. Yrityksillä kuvitellaan olevan "yhteiskuntavastuu" ja niiden tärkein päämäärä on maksaa veroja. Arvonlisäveron tilitys on yrityksen tärkein yhteiskunnallinen tehtävä. Vielä 60-luvulla kansan karttuisa käsi keräsi 60 poliisiautoa, kun valtiolla ei ollut varaa. Niilo Tarvajärvi esitteli uusien poliisiautojen saattueen saapumisen Senaatintorille. Nyt valtio kerää veroina moninkertaisen määrän, mutta sekään ei riitä, vaan tulevien sukupolvien veroja diskontataan nykyhetkeen elämällä velaksi. Ja vasemmiston mielestä kyse on elvytyksestä. Minulle tulee mieleen, että ollaan elvyttämässä kuolevaa isoäitiä poistamalla lapsenlapselta munuaiset.

Jos jotain positiivista etsii tähän päivään, niin Suomen seuraava hallitus ei ole niin umpihullu kuin edelliset tai Ruotsin nykyinen. Kulunutta sananpartta lainatakseni eurooppalainen sosialismi on ylittänyt parodiahorisontin. On mahdotonta uskoa, että Ruotsissa säädetään laki, joka lopettaa yrityksen toiminnan, mikäli sen johto ei edusta oikeaa ideologista ajattelutapaa. Saksassa yritys joutui lopettamaan toimintansa, jos sen johto ei edustanut oikeaa ideologista ajattelutapaa. Voiko tämän selvemmin todistaa, että sosiaalidemokratia - siis hyvinvointivaltio - edustaa fascismia?

perjantai 15. toukokuuta 2015

Kielipolitiikkaa

Perinteisesti suurista taloudellisia katsauksia antavista lähteistä Nordea on ollut kiitettävän kiihkoton. Sen analyyseissä on ollut vähän nallemaista terävyyttä, mutta valitettavasti nykyinen pääanalyytikko Jan von Gerich ei täytä laitoksensa perinteisiä vaatimuksia. Uusi Suomi otsikoi Gerichin todenneen, että Perussuomalaisten nousu hallitukseen on nostanut Suomen korkoja. Gerich perustelee väitettään sillä, että "ulkomaiset sijoittajat soittelevat ja kyselevät uudesta hallituksesta".

Rahamarkkinoilla tieto on kaiken a ja o. On selvää että asioita kysellään mahdollisimman monelta taholta jotta saadaan muodostettua näkemys asioista. Gerichin mukaan Suomen korkojen nousu johtuu Persujen menosta hallitukseen, millä hän ilmeisesti viittaa siihen todennäköisyyden kasvuun, että Suomi alkaisi vakavasti miettiä euroeroa. En usko tuohon tulkintaan, vaan pidän todennäköisempänä ihan puhdasta perinteistä kielipolitiikkaa. Ruotsinkielistä Gerichiä sumentaa nyt elitistinen ajattelutapa.

torstai 14. toukokuuta 2015

Rosa Meriläisen vaginamonologi

Suomessa on sikäli omituinen ilmiö, että media on poliittisesti latautunut ja kallellaan perinteisen vasemmistolaisena pidetyn politiikan suuntaan. Hyvinvointivaltio ja uskomus, jonka mukaan virkamies - tai ylipäätään kuka tahansa asiaan vihitty "voideltu" - tietää kansalaisia paremmin, miten tulee elää. On kummallista, että aikuiset ihmiset tarvitsevat erilaisia lupia toimilleen kuin pienet lapset ja holhottavat. Tämän kyseenalaistaminen edustaa nykyisessä kielenkäytössä "oikeistolaisia" arvoja ja kun siihen kytketään ajatus siitä, että Suomeen ei pääse kuin osuuskaupan myllyyn nostamaan sosiaalitukia, kutsutaan ideologiaa "äärioikeistolaiseksi".

Tikkablogin pitäjä toimitti tietooni mainion Rosa Meriläisen kolumnin Lasipalatsin Totuudesta. Rosa kirjoittaa:
Yritin selittää lapselle mitä kommunismi tarkoittaa. Reaktio kuului: ”eihän se voi toimia”.
Rosa jatkaa, että omistaminen ei ole itseisarvo (kuten ei minunkaan mielestäni), joten omistusoikeutta ei pidä suojella samalla tavalla kuin niitä asioita, joilla on itseisarvo. Itseisarvolla Rosa tarkoittaa itselleen tärkeitä asioita, joiden omistusoikeutta tulee valtion väkivaltamonopolin voimin suojella. Esimerkkinä Rosa mainitsee vaginan. Muslimikulttuurissa vaginalla ei ole itseisarvoa, ja Rosan kipeästi haikalema monikulttuurisuus tarkoittaa, että vaginan suojelulle ei ehkä nähdä samanlaista oikeutusta kuin tällä hetkellä. Oikeistolaisessa maailmassa vagina - samoin kuin auto tai asuntokin - nauttii niin voimakasta valtiovallan suojelua, että esimerkiksi Yhdysvalloissa on käsite pidä puolesi (stand-your-ground), joka oikeuttaa omistajan suojelemaan oikeuksiaan jopa kuolettavasti. Monikulttuurisessa maailmassa on erilaisia näkemyksiä, mitkä asiat ovat - Rosan sanoin - itseisarvoisia.

Uuden hallituksen EU- ja maahanmuuttopolitiikkaa on nyt puitu muutama päivä, ja tulokset olivat ensilukemalta järkeviä ja hyvin perusteltuja. Rehellisesti sanottuna olin odottanut ehkä jopa hitusen voimakkaampia - siis helpommin suurelle yleisölle aukeavia ja vähemmän huonon hallinnon kapulakieltä. Kun kuitenkin Persuissa on pari Suomen taitavinta sanansäilän käyttäjää, poliittisen jargonin ymmärrys ei varmasti vaivaa Persuja puolueena. Muissa puolueissa Urpilaisen "takuutukset" ja Kataisen "markkinavoimien niskalenkit" näyttävät uppoavan kuin kuuma veitsi voihin. Parasta palautetta onnistumisesta tulee poliittisilta vastustajilta. Vihreä lanka uutisoikin tuoreeltaan:
Voittivatko persut sittenkin? - hallituksen maahanmuuttolinjaus on salakavala
Salakavaluutta Vihreiden mielestä kuvastaa se, että Suomi ryhtyy noudattamaan EU:n perheenyhdistämisen direktiiviä entistä tiukemmin (sic!). Lisäksi virkamiehet ilmeisesti jatkossa velvoitetaan vaihtamaan tietoa siten, että toistuvasti toimeentulotukeen turvautuvat ulkomaalaiset menettävät oleskelulupansa, jonka sääntöjä he siis rikkovat toimeentulotuen asiakkaina.

Kun suomalainen hakee lainaa pankista, hänet pisteytetään. Kun hän menee naimisiin, hänet pisteytetään, ja voimassa oleva avioliitto tuo nolla pistettä, joten uusi liitto jää suunnitelman asteelle. Samalla tavalla suomalaiset lapset pisteytetään esimerkiksi PISA-tutkimuksissa, mutta koska menestys on hyvä, hyvinvointivaltion puolustajat kannattavat pisteytystä. Mutta aina jos pisteytys on sosialismin tavoitteille epäedullinen, pisteytystä ei haluta käyttää.

Jos oma toiveeni olisi näissä hallitusneuvotteluissa toteutunut, Suomi olisi vuokrannut Pietarin läheltä ostopalveluna turvapaikanhakijoita varten leirin tai kerrostalolähiön samalla tavalla kuin Australia toimii Nauru-saaren kanssa. Samalla Venäjä olisi saanut kipeästi kaipaamiaan valuuttatuloja ja näyttöähän heillä on tiukasta järjestyksenpidosta, joten leirillä tuskin olisi nähty mellakoita ja mielenosoituksia, kuten valitettavan usein niillä tapahtuu.

Touhu jatkuu ennallaan

Tässä siis parasta faktaa:

Ja tässä seuraavaksi parasta:
Volvo-kuski

tiistai 12. toukokuuta 2015

Kansainvaellus on aseeton sota

Euroopassa pohditaan keinoja laittomien maahantulijoiden tulvan pysäyttämiseksi. On kuulemma harkittu laivojen tuhoamista Libyan satamiin, mutta eipä sitä tietenkään keinovalikoimaan hyväksytä, sillä se paljastaisi, että olemme ajatuneet avoimeen sotaan islamilaisen maailman kanssa.

Samalla tavalla 1939 englantilaiset tajusivat, että saksalaisten ja venäläisten ilmestyminen yllättäen ja pyytämättä Puolan katukuvaan, kyse oli miehityksestä. Miehitystä kutsutaan yleensä sodaksi, jos miehittäjä tai alueella vakinaisesti asuvat käyttävät aseita toimiensa tukemiseksi. Mikäli aseita ei käytetä, kyse on sodan sijaan vain "kansainvaelluksesta", ja - näin liberaali vasemmisto opettaa - "kansainvalleuksissa" ei ole mitään pahaa ja niitä on tapahtunut läpi ihmiskunnan historian. Niin on kylmiä ja kuumia jaksojakin, mutta se onkin länsimaisen valkoisen heteromiehen syytä tällä kertaa, eikä suinkaan Auringon.

Kun satoja tuhansia afrikkalaisia vyöryy EU-alueelle, poliittinen eliitti ottaa heidät avosylin vastaan ja kuvailee, että nämä onnenonkijat tarvitsevat suojaa omaa maataan hallitsevilta gepardihatuilta. En ymmärrä, miksi kehitysapua annetaan, jos gepardihatut ovat ainoat hyötyjät. Jos eivät ole, niin sittenhän apu ei saavuta apua tarvitsevia, joten rahan kantaminen savannille on hyvä siinäkin tapauksessa lopettaa. Ennen kaikkea, jos Suomeen vyöryisi rajojen yli laittomia turvapaikan hakijoita Venäjältä samaan malliin mitä Välimeri suoltaa, olen varma että suomalaiset rajavirkailijat saisivat touhun loppumaan. Keinovalikoimaa en arvioi, mutta Suomen rajavartiosto ei seisoisi tumput suorina, kun maamme koskemattomuutta loukattaisiin.

Ainoa järkevä kysymys, jonka tohdin esittää, on "Miksi me haluamme kuulua EU:hun, jonka toiminta on meille vahingollista?". Jos Englannissa on käsitetty samoin kuin Islannissa, Sveitsissä ja Norjassakin, että EU ei ole tavoittelemisen arvoinen paikka, miksi ihmeessä me vielä hakkaamme päätämme seinään?

maanantai 11. toukokuuta 2015

Islamissa raiskaajaa ei leimata

Yleisradio on lähettänyt hyvän keskusteluohjelman "Naisen asema islamissa". Pottunokka Suaad Onniselkä selittelee omaa uskoaan aivan uskomattomin sanakääntein, kun taas kurdi (sunni) Seida Sohrabi myöntää avoimesti, että islamissa nainen on aina jonkun miehen omaisuutta. Hän painottaa perehtyneensä islamiin nimenomaan koraanin kautta, ja Allah - jos koraani on hänen sulkakynästään - alistaa naiset miesten seksiorjiksi.

Pottunokkainen Suaad - on muuten matematiikan opettaja ammatiltaan - tunnustaa myös hänkin, että 1.400 vuotta sitten maailmassa naisella ei ollut mitään oikeuksia, ja koraani on tiukasti sidottu tuon aikakauden arvoihin. Keskustelun edetessä Suaad tunnustaa, että koraani antaa oikeuden väkivaltaan ja ISIS nojaa koraaniin. Seida ihmettelee lakonisesti, miksi islamia tulkitaan eri tavalla eri kulttuureissa, ja miksi väkivaltainen islam on suosittua nimenomaan arabien keskuudessa...

Suaad ihmettelee, miksi Myyrmannin räjähdyksen jälkeen kristityt eivät irtisanoutuneet siitä. Seida vastaa hyvin, että Petri Gerdt ei ollut uskovainen tai kulkenut Raamattu kädessä Jeesuksen sanaa julistaen. Suaad käsittää jäävänsä alakynteen ja kääntää keskustelun uskonnon opetukseen, mutta Seida ei anna kusettaa itseään. Hän toteaa, että islamia ei voi opettaa suomalaisen opetussuunnitelman mukaan tunnuksettomasti. Koska islam vaatii kuolemantuomiota islamista luopuvalle, Seida korostaa ettei opettaja käytännössä voi pitää muita uskontoja samanarvoisina.

Seida myös kertoo, että hänellä ei olisi oikeutta avioitua suomalaisen kristityn kanssa, mutta veljensä voisi naida suomalaisen naisen. Hän korostaa, että muslimiyhteisössä tiukasti valvotaan yhteisön jäsenten toimintaa ja velvollisuuksien noudattamista, ja sen takia muslimeilla ei ole samanlaista uskonvapautta kuin muilla Suomessa asuvilla. Hän korostaa lopuksi, että islam on politiikkaa - vallankäyttöä. Suaad menee täysin lukkoon, kun Seida toteaa että islam määrää homoille kuolemantuomion. Jaakko Hämeen-Anttila kertoo, miksi raiskaukset eivät ole islamilaisessa kulttuurissa väärin:
"Tietenkään avioliiton ulkopuolinen suhde ei ole hyväksyttävä, mutta suhteen aktiiviselle osapuolelle se ei ole leimaavaa."

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Islam ja Vihreät

Tänään äitienpäivänä on hyvä muistuttaa tällä jo laajasti linkitetyllä videolla, mitä muslimit ajattelevat äideistä - siis naisista - oman uskontonsa oppien mukaisesti. Äänessä on teeliikkeen kantavia voimia - Pamela Geller - ja vastassaan Englannin muslimien johtava auktoriteetti Anjem Choudary.

Videolla Anjem tunnustaa, että Pamelan pitäisi päästä hengestään. Anjem antaa siunauksensa myös homojen tappamiselle samoin kuin vääräuskoistenkin. Anjem myöntää, että kaikkialla missä muslimit ovat enemmistönä tai vähemmistönä, on heidän velvollisuutensa noudattaa sharia-lakia. Anjem opastaa haastattelussaan, että sharia-laki koskee luonnollisesti myös ei-muslimeita. Eli kun muslimit asuttavat esimerkiksi Helsinkiä, on heidän velvollisuutensa elää sharia-lain alaisuudessa. Jos sen noudattamisesta - kuten vääräuskoisten raiskaamisesta - joutuu vankilaan, niin se on vain kärsittävä kuten kunnon muslimi.

Toisin kuin länsimaissa kuvitellaan, islam ei ole uskonto vaan poliittinen liike. Yrjoperskeles omassa blogissaan (Kolmas epistola) hienosti kiteyttää tämän sairaan ideologian kannattajien päättömiä (sic!) lausahduksia. Neuvostoliiton aikana iso osa porukasta vilpittömästi uskoi sosialismin oikeutukseen tappaa ja orjuuttaa kansalaisia juuri samalla tavalla miten tsaarin Venäjällä orjuutettiin (ei tosin mielivaltaisesti tapettu) maalaisia. Nyt näiden stalinistien jälkeläiset ovat löytäneet toisensa Vihreiden (ja pienemmässä määrin Vasemmistoliiton ja demarien) leiristä. Heille islam ei ole uskonto - hehän eivät yleensä ole teistejä - vaan poliittinen liike, joka antaa oikeutuksen väkivaltaan.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Suomen rikkain mies on Persu

Neljä vuotta sitten kohistiin "äärioikeistolaisuuden" noususta ympäri Eurooppaa. Nyt meno ei ole hirveästi laantunut kuten demarinaisten viljelemä "SSS-miesten hallitus" paljastaa. Viimeksi Yle kutsui pääuutislähetyksessään Halla-ahoa "rotutohtoriksi", mikä on omasta mielestäni ylittämätön temppu suomalaisessa politiikassa tällä vuosituhannella. Edellisellähän media latasi suoraan päin näköä kainostelematta, mutta poliittinen ilmapiiri on muuttunut ja sosialismista tullut arvostettu osa yhteiskuntaa.

Suomen pieneen taloudelliseen eliittiin itsensä nostanut Björn Wahlroos on onneksi poliittisesti ihanan epäkorrekti. Hän totesi, että 80% ihmisistä ei ymmärrä rahan päälle mitään vaan tallettavat ne pankkeihin, joista rahan päälle jotain ymmärtävät laittavat ne poikimaan. Ihan näinhän se ei ole, koska Wahlroos ei käsittele riskinottokykyä, joka on merkittävä tekijä sijoituspäätöksissä. Perätuvan mummo ja uuninpankon poika varmasti ymmärtävät kovalla työllä ansaitsemansa rahan arvon, ja haluavat varmistaa rahan olevan käytössään myös huomenna, ja siksi tallettavat sen pankkiin. ei tietenkään ole heidän vikansa, että pankki kaatuu, jos kaikki mummot ja vanhatpojat hakevat rahansa yht'aikaa pois. Se on pankkiirin - siis Wahlroosin - aina muistettava.

Wahlroos on omasta mielestäni ollut aina - siis 80-luvulta asti - melkoisen maltillinen kannanotoissaan. Hänen ei ole tarvinnut korostaa ajatuksiaan värikkäillä ja lennokkailla kielikuvilla, koska tosiasiat ovat hänen puolellaan. Sellaisen ihmisen kanssa on poliitikon vaikea keskustella, koska politiikassa musta maalataan valkoiseksi ilman, että vastustaja sitä edes sillä hetkellä ymmärtää. Wahlroos kertoo haastattelussaan, että
- Olemme tuhonneet tätä maata jo viisi vuotta. Anteeksi vain, että olen masentava: Mitään ihmetemppua tai ratkaisua ei ole.
Tätä asiaa blogosfäärin sameissa vesissä on hoettu taukoamatta, joten kaipa tässä voi Nalleakin kutsua "äärioikeistolaiseksi". Paljastaahan Nalle näemmä olevansa Perussuomalainen:
Suomi elää hyvin vahvasti lainalla. Tämän tähden myös maan ulkopuolelle menevää apua on Wahlroosin mielestä harkittava.

- Kehitysapu on ollut onneton projekti - kyseenalaista on, kannattaako sitä jatkaa. Esimerkiksi Afrikan kehitys ei johdu kehitysavusta, vaan Kiinan sijoituksista sinne, ei siinä ole avun elementtiä ollenkaan.
Vaikka Wahlroos varmaan äänestää - jos ylipäätään äänestää - RKP:tä, hänen poliittinen linjansa on lähempänä Soinin kuin Haglundin johtaman puolueen linjaa. Maailma makaa vinksallaan.

Lieksan natsit

Ilta=Sanomat venyttää taas uuden ulottuvuuden suomalaiseen elämään. Natsilippu nähty Lieksassa!

Kuka tätä paskaa enää jaksaa?

perjantai 8. toukokuuta 2015

Suomi 2015

Miettikääpä onko tämä tämän arvoista:

Posket punoitti

Lapsia kosketeltiin

Vanhusta sattui

Sievisen Janin kummitus

Pitsan tilasi kun tyttö tappoi

Hyvin menee mutta menköön.

SSS-miehet lahtarikenraaleina

Ilta=Sanomat uutisoi, että demarinaiset suutuspäissään nimesivät uuden hallituksen "SSS-miesten hallitukseksi". Tähän voisi lainata vanhaa amerikkalaista TV-ohjelmaa:
SSSmile - you're on candid camera!
1990-luvulle asti Suomen perustuslaki määräsi tiukat määräenemmistöt erilaisten eduskunnan päätösten vaatimuksiksi. Varsin yksinkertaisistakaan valtion velvollisuuksista ei voitu luopua - sen enempää kuin säätääkään - ilman eduskunnan määräenemmistöä. Sosialistien ikiaikainen toive oli ollut, että siirryttäisiin yksinkertaiseen enemmistöön, sillä sosialistit aivan oikein laskivat, että sellaisen enemmistön he voivat saavuttaa eduskunnassa, mutta sitä suurempaa eivät. Kun Ahon ja Viinasen hallitus joutui tekemään menoleikkauksia, se tarjosi vasemmistolle määräenemmistöstä luopumista. Pitkin hampain nämä suostuivat, koska olisihan se näyttänyt melkoisen epäuskottavalta, jos pitkäaikainen unelma olisi torjuttu sillä verukkeella, että valtaa pääsevätkin käyttämään vaaleilla valitut kilpailijat. Mielikuva sosialistidiktatuureihin kuten Itä-Saksaan olisi ollut epämiellyttävä.

Kun kerran pandoranlipas oli avattu, Lipposta seuraavat hallitukset nopeasti oppivat curley-ilmiön ja valtio alkoi paisuttaa julkisen sektorin toimintoja ja samalla rahoitusvastuutaan. Suomen talouden perustan syövyttäminen oli aloitettu. Niin sanottu konservatiivinen taloudepito unohdettiin ja kovin kiihdytys luotiin entisen konservatiivipuolueen puheenjohtajan Jyrki Kataisen valtakaudella. Demokratian ongelma - enemmän äänioikeutettuja kuin verojen maksajia - paljastui kaikessa karuudessaan, ja nyt uusi hallitus saa lähteä tilkitsemään niitä reikiä. Tätä toimintaa siis demariakat vertaavat SS-miesten toimintaan.

Vertaus on sikäli hyvin huono - mikä ei ihmetytä historiaa huonosti tuntevilta demariakoilta - että kansallis-SOSIALISTINEN Saksa oli hyvin, hyvin avokätinen sosiaalitukien jakaja. Ensin se rahoitti niitä velaksi ja kun ylivelkaantuminen uhkasi paljastua ulkomaisille velkojille, natsit salasivat valtion tilinpidon. Sen jälkeen ryöstettiin juutalaiset, joiden noin 5%:n omaisuudella ruokittiin melkein koko sosiaalihuolto muutaman vuoden ajan. Lopulta ei auttanut kuin lähteä alistamaan uusia siirtomaita, jotka Hitlerin Taisteluni-kirjan mukaan löytyivät itäisistä rajanaapureista länsivaltojen ehdittyä valloittamaan kaukomaat.

Iiro Viinanen on kirjoittanut oman säästölistansa uudelle hallitukselle (miljoonina euroina):
Kehitysapu 400
yritystuet 500
maataloustuet ("useista kohdista") 400
työttömyystur. ("porrastus") 500
ay-jäsenmaksut ("ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus pois") 200
arvopap.l.vero ("lievä vero myös pörssikaupalle") 400
turpeen veroh. ("verohuojennus pois, vesistön pilaaja") 100
yliopistot sup ("yksiköitä maakunnista lakkautetaan") 100
opintotuet ("kesto lyhyemmäksi") 100
aluehallinto ("harvempi verkosto") 50
kuntien v-osuus ("leikkaus") 1000
lukuisat pienet säästöt ("budjettikirjan läpikäynti. Juustohöyläten jos ei muuten synny") 1000.
Katselin elisillan uutisista, miten Virheiden Ville Niinistö sadatteli uuden hallituksen noudattavan oikeistolaista talouspolitiikkaa. RKP:n Haglund olisi halunnut mennä "vaalivoittaja" Vihreiden kanssa hallitukseen ajamaan "liberaalia kansainvälistä Suomea". Paavo Arhinmäki syytti uutta hallitusta suomalaisen työntekijän kurittamisesta ja Antti Rinne väitti hallituksen tuhoavan vähäosaiset. En todellakaan osaa sanoa, miten matala ihmisen ÄO pitää olla, että hän uskoo moiset palopuheet? Toki älykäskin ihminen voi haksahtaa, jos ei ole perehtynyt tai - kuten sosialisteilla - tukehtumassa oikeassa olemisen pullaansa.

Uudessa hallituksessa on siis 124 edustajaa, joka on riittävä määrä ajaa kaikki tarvittavat lait lävitse taloudellisen tilanteen oikaisemiseksi. Jos tähän ay-liike ja sen kilpenä toimiva SDP vastaavat lakoilla, en oikeastaan epäile, etteikö maasta löydy riittävää määrää vapaaehtoisia tekemään ne ahtaajien ja muiden puskakommareitten hommat, jotta pyörät pyörivät (Ks. myös tämä linkki). Julkisen liikenteen ay-liike toki saa nurin, kun bussikortteja ei ammattikäytön ulkopuolisilla juuri ole, mutta sehän olisi vain oikein Helsingin punavihreille äänestäjille, että oppisivat arvostamaan yksityisautoilun vapautta.

Media - kuten Ylen Pekka Ervasti - rummuttaa jo suureen ääneen, että hallituksella on "kipeitä päätöksiä" ja että demarit vielä kiittelevät luojaansa etteivät lähteneet mukaan tähän hallitukseen ja korjaavat sadon neljän vuoden päästä. Nyt kannattaa muistaa, että hallituksessa istuvat pääasiassa keskiluokkaisia työikäisiä edustavat puolueet. Niillä on kannattajiensa antama valtuutus tervehdyttää valtiontalous. Jos ne siinä onnistuvat, ne saavat uuden jatkokauden. Lohdullista on, että jakopuolueiden ollessa oppositiossa, on työssäkäyvän väestön mahdollista saada hetki happea. Jos 2019 valta vaihtuu, porukka saa taas pidätellä henkeään pää pinnan alla seuraaviin vaaleihin asti.

torstai 7. toukokuuta 2015

Viimeinen gladiaattori

Vasemmistoliberaali eliitti inhoaa jääkiekkoa, jossa on säilynyt vanha rajaseutujen ilmiö omankäden oikeuteen. Jos tuomari - siis poliisi - ei näe jotain rikettä, pelaajilla on koodiston mukainen oikeus rangaista sääntöjen rikkojaa. Pari vuotta sitten ensi-iltansa saanut erinomaiset arviot saanut The Last Gladiators elokuva on jonkinlainen happotesti suvakeille.

On vaikea kuvitella, että Markku Huusko tai Niklas Herlin jaksaisivat katsoa kyseisen dokumentin sen sisältämän väkivallan takia. En tarkoita etteivätkö he hyvinkin voisi katsoa esimerkiksi American sniperin tai Mafiaveljien tapaisia elokuvia, mutta tuossa Chris Nilanin elämästä kertovassa elokuvassa väkivalta on keskiluokkaista eikä eliitin tai alaluokan väkivaltaa. Niiden väkivalta on helpompi hyväksyä kuin keskiluokan, mikä tuo väistämättä mieleen etniset puhdistukset ja kysymykset "mikä sai ihan tavallisen keskiluokkaisen perheenisän osallistumaan niihin hirmutöihin". Keskiluokan väkivalta on irrationaalista toisin kuin eliitin tai alaluokan, joiden perusoikeus on olla noudattamatta keskiluokkaista maailmakuvaa.

Luin nyt vasta huhtikuisen Uuden Suomen wanna-be-eliittiin kuuluvan Markku Huuskon kolumnin laittoman maahanmuuttajan menestyksestä nyrkkeilykehässä. Huusko kuvailee ihailevin sanakääntein:
Nordeen Toure eli alkuvaiheessa Kreikassa kaduilla ja puistoissa etsien ruokaa roskiksista. Hän saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle helmikuussa 2011 rahattomana. Taskussa oli väärennetty passi.

Nyt neljä vuotta myöhemmin tämä togolaislähtöinen nuori mies kuuluu suomalaisen nyrkkeilyn aateliin. Hän nousi kehään suomalaisista perusäijistä koostuneen yleisön eteen siniristilippupaita yllään. Sama oli teema lyhyen ottelun jälkeisissä pikaisissa voitonjuhlissa: Suomen lippu. Hän otti yleisönsä, kansa hurrasi.

”Haluan olla suomalainen”, Togon Torpedoksi kutsuttu nyrkkeilijä sanoi viime syksynä Helsingin Sanomien jutussa.
En tiedä kuinka tyhmänä Huusko lukijoitaan pitää, mutta en minä perusta isänmaallisuuttani Suomen urheilijoiden, Nokian tai Stockmann/Finlayson/Hartwallin varaan. Huuskon esimies Niklas Herlin venyy vielä Huuskoakin alemman kommenttiosiossa:
En halua edes ajatella suomalaista jalkapalloa tai nyrkkeilyä ilman maahanmuuttajia Balkanilta, Afrikasta tai muualta, suomenruotsalaisista nyt puhumattakaan.
Ehkä uutinen Pahkasian paluusta olikin myöhästynyt aprillipila, sillä Huusko onnistuu alittamaan jopa esimiehensä kommentin jatkamalla nuoleskeluaan seuraavassa kommentissa:
Huuhkajienkin aika tulee vielä. Voi olla, että tarvitaan vielä lisää muissa maissa syntyneitä huippuyksilöitä samaan tapaan kuin Ranskassa ja Ruotsissa.
En tiedä miten moni oikeasti haluaa alkaa nyrkkeilijäksi samaan tapaan kuin prostituoiduksikaan. Kyse lienee ennemmin pakon edessä suoritetusta valinnasta, kuten Chris Nilan The Last Gladiators -dokumentissa kuvailee omaa tarinaansa. Maahan laittomasti saapuvan togolaismiehen joutuminen nyrkkisankariksi saa liberaalin vasemmiston hehkumaan onnesta: mitäs me sanottiin - maahanmuuttoa tarvitaan!

Vankiloissa ja vankileireillä vartijat ovat kautta aikain huvittaneet itseään seuraamalla vapautensa menettäneiden taisteluita. Aiheesta on tehty paljon elokuvia ja jopa scifissä menon uskotaan jatkuvan tulevaisuudessa. Huuskon riemastuessa laittoman maahanmuuttaja Nordeen Touren menestyksestä nyrkkeilijänä, riemu tuo mieleen kreikkalaislähtöisen Salomon Arouchin elokuvasta Triumph of the spirit.

Kuka kantaa vastuun?

Hallitus ei saanut työmarkkinajärjestöiltä suostumusta muuttaa lainsäädäntöä siten, että Suomen talouden kompurointi olisi yhteistuumin korporatiivisen fascismin voimin voitu muuttaa. Asiassa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, sillä kaikki aiemmatkin korporatiiviset yhteiskunnat ovat tukehtuneet hapen puutteeseen, kuten esimerkit vuosilta 1945 ja 1991 osoittavat. Muitakin on pilvin pimein, mutta nämä nyt tähdellisimpinä.

Huvittavaa sinänsä, myös "yrittäjillä" on oma korporaationsa Suomen Yrittäjät. sen johtaja Jussi Järventaus vaatii, että hallituksen on otettava vastuu ja muutettava lainsäädäntöä siten, että yrittäjyys Suomessa on mielekästä. Vihdoin Sekoomuksen 28 vuoden taival Suomen tuhoamisessa on näkevä päätepisteensä. Ulkoparlamentaariset eli lainsäätäjän eli eduskunnan ulkopuoliset tahot eivät saa olla esteenä suomalaisten vaurastumiselle.

Toivon todella, että Sipilän hallitus saa muutettua suomalaista yhteiskuntaa järkevämpään suuntaan. Painopisteet löytyvät ennen kaikkea verotuksessa ja toisaalta myös julkisen sektorin avohakkuussa. Antaa ihmisten päättää mitä tienaavat, mitä kuluttavat ja mitä haluavat tukea. Blogikollega Tikka jo ehtikin todeta, että toisten panohalujen hedelmät eivät kuulu muiden maksettaviksi. Ei tämän maan oikaisua estä mikään muu kuin loputon toisten rahoilla eläminen. Ihmisten pitää kantaa vastuu omasta elämästään ja saada siihen riittävät mahdollisuudet ilman, että julkinen sektori kuppaa kaiken itselleen. Kykeneekö seuraava hallitus tähän?

Jyrki Käteinen sössötti kymmenen vuotta vastuunkannosta. Katsotaan, onko Sipilän hallituksesta siihen. Jos on, sama porukka saa jatkaa vuonna 2019. Voiko joku oikeasti perustella pakkoruotsia Norjan öljymarkkinoilla? Minusta tässäkin asiassa saisi raha puhua. Jos kauppaa käydään ruotsiksi, ruotsia osaavia ihmisiä palkataan, koska heillä on korkea markkina-arvo liike-elämässä. Suomalaisia työmiehiä ja -naisia muutti Ruotsiin aikana, jolloin he eivät olleet opiskelleet pakkoruotsia. Hyvin menestyivät ja se olkoon tarinan opetus.

Lopuksi - minusta virkamiehiltä pitää edelleen vaatia hyvää tai erinomaista ruotsin kielen hallintaa. se on luja lukko maamme venäläistymistä (tai nykyään kai afrikkalaistumista) vastaan. Mutta vapaaehtoisesti siis - jos haluaa virkamieheksi, opettelee kaksi pientä Pohjolan kieltä. Bisnes is bisnes.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Laiton maahanmuutto liiketoimintana

Voiman pimeällä puolella olevat bloggarit tietävät, miten media valvoo kommentteja - jos edes sallii kommentoinnin - kansalaisia puhuttavissa aiheissa. Eliitissä niin poliitikot kuin heitä ympäröivä narrien joukkokin ovat lujasti vastustaneet anonyymiä kommentointia. Yleisin perustelu liittyy huoleen "keskustelun tasosta", eli toisin sanoen toisinajattelijoiden vaientaminen. Alatyyliset ilmaisut ja henkilöön käyvät kommentit ovat usein muodollisena perusteluna kommenttien poistamiselle, mutta kommentteja lähettäneet tietävät, että sarkasmikin riittää "alatyyliksi" puhumattakaan ironiasta, jolla on tuomittu vankeuteen.

Aina 60-luvun loppuun asti Euroopassa oltiin huolestuneita Israelin tukalasta asemasta sotaisien naapureittensa ympäröimänä. Halosen-Tuomiojan ikäpolven noustessa vallan sisäpiiriin asetelma muuttui ja alkoi myötäillä Neuvostoliiton suhtautumista petturiksi tuntemaansa Israelia kohtaan. Israelia perustettaessa Stalin uskoi saavansa siitä kivikovan liittolaisen, joka vastustaisi "fasismia" ja noudattaisi sosialistista talousjärjestelmää. Kun näin ei käynyt, kylmän sodan aikakausi jakoi Israelin Amerikan ja muslimit Venäjän liittolaisiksi.

Yleisradio kyseli lukijoiltaan, mikä saa heidät boikotoimaan joitain hyödykkeitä. Kysymyksen taustalla oli Finlaysonin päätös lopettaa yhteistyö "Hitleriä ihannoivasta Tavaratalo Kärkkäisestä" (Finlayson - vastuullinen maahanmuuttaja? 25.4.2015). Lähes 300 kommentin jälkeen Yle myöntää, että
Vilkasta keskustelua edesauttoi nimimerkin takaa puhuminen.

Tämä on kuitenkin askel avoimeen kansalaisyhteiskuntaan, jossa ihmiset voivat monipuolisesti ja moniulotteisesti ilmaista itseään – ei vain vaaleissa tai virallisissa mielipidekyselyissä.
Anonyymi kommentointi hitaasti muuttaa kansalaisyhteiskunnan poliittisia asenteita, kuten olemme viimeisen kymmenen vuoden aikana huomanneet. Samanlaista vaikutusta sillä ei ole virkakoneistoon, joka (Miksi mikään ei muutu? 19.4.2015) käyttää verovaroja kuin parhaat gepardihattu-valtioiden virkamiehet. Rähmispossun uutinen ruotsalaisesta ihmiskaupasta on lähinnä vastenmielinen tai kuvottava. Samalla tavalla Suomessa Eva Biaudet ja Anne Holmlund ovat saaneet suoraa taloudellista hyötyä laittomien maahanmuuttajien virroista, vaikka lakeja ei olekaan rikottu. Puolue muuttaa niitä turvatakseen Curley-ilmiön kannattajilleen.

Keskustan Juha Sipilä saa käsiinsä valtion, jonka taloudenpito on kuin rikkinäinen rubikinkuutio. Sitä on mahdoton korjata, vaikka julkisivuja kääntelisi kuinka ja paljon. Julkisella sektorilla on suoraan 600.000 palkansaajaa ja toinen mokoma tekee alihankintana (ISS, Amica, Tieto jne.) julkisen sektorin tilaustöitä keittiöissä, siivoojina, metsissä, puutarhoissa ja konesaleissa. Ylen uutisen mukaan 200 latvialaisen "IT-ammattilaisen" projekti oikeuslaitoksen tietohallinnon luomiseksi epäonnistui surkeasti. Tällaiset projektit kuvastavat niitä syitä, minkä takia Suomen taloudellinen suorituskyky on näin heikko.

Laittoman maahanmuuton tukeminen lihottaa niitä tahoja, joiden liiketoiminnan kilpailukyky luodaan sääntelyllä ja viranomaisen myöntämillä luvilla. Tällaisia ovat jo mainitun laittoman siirtolaisuuden ja julkisen sektorin tietohallinnon ohella uusiutuvan energian tuet, jätevesien puhdistus ja moni muu maailmanhalausprojekti. Nämä tappavat kilpailukykyisen bisneksen, joka voisi tuoda vientituloja.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Välimeren mutapohja

Timo Vihavainen jo kirjoittelikin blogissaan, miten Lasitalon Pravdan penaali Anssi Miettinen pohtii pääkirjoituksessaan, milloin Suomeen hiipi poliittinen korrektius. Miettinen oikein oivaltaa, että 80-luvulla Amerikkalaisen kulttuuri-imperialismin voimaa symboloivat Ronald Reagan, Bruce Springsteen ja McDonald's. Vielä 70-luvulla massaturismia pidettiin vaarallisena mm. Espanjan kulttuurille ja 80-luvullakin amerikkalaisen populaarikulttuurille tiedostavissa piireissä paheksuttiin ja Aku Ankalle vaadittiin housuja jalkaan (tai no ei vaadittu vaan siitä tuli kaupunkilegenda - Yle uutiset).

Vihavainen virkistää muistiamme ja valottaa, miten totaalisen hallinnon maissa - kuten islamissa tai kommunismissa - vitsit alleviivaavat todellisen ja väitetyn maailman eroja. Hallitseva eliitti ei näe ristiriitoja tai ongelmia omassa elinpiirissään, vaan heille yhteiskunta esiintyi täydellisenä. Vihavainen arvelee, että liberaalissa fascismissa olemme nyt saavuttaneet sen kehityksen tason, jossa utopia on saavutettu. Todellisuus vastaa toiveita ja jos joku rohkenee epäillä, saa syytteen leivättömän pöydän ääreen kuin Stalinin Venäjällä. Painajaismainen visio on väistämätön, kun digitalisaatio avaa kaiken sanomamme, tekemämme ja suunnittelemamme avoimeksi datavirraksi. Miksi ihmiskunan johtoon ei näillä täydellisillä työkaluilla voisi jatkossakin hakeutua mielisairaita narsisteja, kun heitä on sinne päätynyt aikaisemminkin? Onko ihmiskunta muka oikeasti nyt kehityksensä huipulla, jossa sillä ei ole uhkakuvia, jotka toteutuessaan hävittävät länsimaisen judeo-kristillisen arvomaailman historian kirjoihin? Miettinen tulee tahattomasti paljastaneeksi nykyisen valtaa pitävän eliitin karvat:
Mutta rasistisille vitseille on nollatoleranssi
Rasismi oli aikaisemmin toimintaa, jossa yksilöä ihonvärin tai vastaavan ominaisuuden takia ihmistä aktiivisesti sorrettiin: estettiin kouluttautumasta, tekemästä töitä, muuttamasta vapaasti, julkisten kulkuvälineiden käytön rajoittaminen ja niin edelleen. Rasismia oli myös moisen sortavan toiminnan vaatiminen. Nykyisin rasismia on Stalinin Venäjän tavoin puhuminen - vaikkapa vain vitsein. Halla-ahon tapauksessahan tuomioistuin jopa tunnusti, että tosiasioilla ei ole merkitystä islamia arvosteltaessa.

Politiikassa luodaan uhkakuvia ja luvataan ratkoa ne, jos kyseinen puolue pääsee valtaan ja rahapatojen ääreen. 80-luvulta alkaen paradoksaalisesti Neuvostoliitto sukelsi ja lopulta kuoli, kun taas hyvinvointivaltiona tunnettu liberaali fascismi on saanut suorastaan lentävän lähdön. Sen keskeinen ideologia on rajaton maailma ja subjektiivinen oikeus tulonsiirtoihin. Tämä vaatimus on johtanut suurisuuntaiseen muuttoliikkeeseen Eurooppaan, ja liikkeen tuhovoimaa ei vielä kyetä edes arvioimaan. Sille vastavoimaksi on noussut kansallismielinen konservatismi, jonka ydinkannattajat ovat työikäisiä, -haluisia ja -kykyisiä miehiä (ja vähemmässä määrin naisia). Ennen tätä porukkaa kutsuttiin "yhteiskunnan tukipylväiksi", mutta nyt he saavat kuulla olevansa rasisteja.

Jos joku olisi väittänyt minulle vielä 2000-luvun alussa (saati sitä aikaisemmin), että keskiluokkainen eurooppalainen mies tahtoo toteuttaa uuden holokaustin, olisin epäillyt väitteen esittäjän suhteellisuudentajua. Nyt on ihan hyväksyttyä väittää, että kansallismielinen konservatismi johtaa muslimien väkivaltaiseen teurastukseen soihtukulkueiden valonkajastuksessa. Mutta vitsailu... Se on kiellettävä. Siksi olikin ilahduttavaa lukea Iltalehden sivuilta seuraavanlainen lukijakommentti Välimeren laittomasta siirtolaisuudesta:
Tykistölle hyviä maalitauluja noi mokkakikkelit, mut pitää varoa ettei tule mutapohjaa välimereen.
Kommenttiosiossa voi kertoa, jos kyseinen vitsi pöyristytti sekä mielellään syyn, mikä siinä pöyristytti. Entä alla oleva kuva - naurattaako?

lauantai 2. toukokuuta 2015

Sääntö-Suomi porskuttaa

Ylen uutisen mukaan katusoittajan tulee hankkia Teostolta oikeudet soittaa muiden lauluja:
Teostosta saatujen tietojen mukaan katusoittajan lupa riippuu esitysten määrästä. Esimerkiksi elävän musiikin pienlupa sisältää yhdestä kymmeneen keikkaa.

Kyseinen lupa ei rajoitu katusoittoon, vaan sama lupa käy alle 200 hengen yleisötilaisuuksiin, joissa soi elävä musiikki. Elävän musiikin pienlupa maksaa noin 100 euroa, yksittäisen keikan lupa noin 40 euroa.
Nyky-Suomessa mikään ei enää yllätä, mutta itse wanhan liiton miehenä olen antanut itseni uskoa, että jos minä menisin vaikkapa Aleksanterinkadulle lukemaan Tuomas Kyrön uusinta kirjaa, en joutuisi maksamaan siitä sen enempää Kyrölle kuin Teostollekaan. Voi olla että olen väärässä, en edes viitsi tarkistaa, koska jos olen, niin kyllä on maailma mennyt sekaisin.

Lasitalon Pravda uutisoi, että jos valtio vain hiukkasen kiristäisi verotusta, lainaa ei tarvitsisi ottaa ja julkinen sektori voisi jatkaa pellossa elämistään ihan kuin aina ennenkin. Penaali Piia Elonen käyttää veronkiristyksestä punavihreän falangin uuskielistä nimitystä "verotuen poistaminen".

Siltä varalta, että joku pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuva suvaitsematon impiwaaralainen ei tiedä, miltä punavihreän telafemiketjun prototyyppi näyttää, lisäsin ylle Piia Elosen kuvan (HS ja Twitter). Elonen kirjoittaa:
Verotuet voivat olla esimerkiksi verovapauksia, verovähennyksiä, alempia verokantoja ja muita vastaavia keinoja, joiden avulla tuetaan esimerkiksi yritystoimintaa tai jotain tiettyä ihmisryhmää tai toimintaa.
Miten sairas pitää ihmisen mielikuvituksen olla, että jonkun asian verottamatta jättäminen ymmärretään kyseisen asian tukemiseksi? Onko esimerkiksi seksin harrastaminen verotuettua toimintaa, kun siitä ei tarvitse maksaa mitään? Tai onko esimerkiksi sienien keräily metsästä verotuettua, kun siitäkään ei tarvitse maksaa mitään? Kalastamisesta pitää maksaa, mutta aivan liian vähän, jotta julkisen sektorin vaje saataisiin katettua, joten kenties siis kalastuskin on verotuettua toimintaa.

Voi pyhä yksinkertaisuus sentään. Ja jälleen on tuhansia helsinkiläisiä tolloja, jotka toistelevat Punavuoressa kavereilleen, että kylläpäs me stadilaiset ollaan taas tuettu verotuksella niitä landepaukkuja, toukohousuja, heinähattuja.