Näytetään tekstit, joissa on tunniste media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste media. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Yhteenveto Ukrainan sodan syistä

Kaikki sodat ovat aina ryöstöretkiä. Kouluhistoriassa ei juuri edes peitelty sotien todellisia motiiveja. Uskonnon varjolla valloitettiin uusia maita, ja olihan voitokkaalla sotapäälliköllä tietenkin parempi jumala kuin hävinneellä. Jopa lähihistorian suurin sota perustui Hitlerin ajatukseen, että on halvempaa orjuuttaa itä-Euroopan slaavit kuin sotia Englannin kanssa muilla mantereilla siirtomaista.

Pääsääntöön on tietenkin olemassa myös poikkeuksia. Merkittävimmät poikkeudet sattuvat meidän elinajallemme, kuten mm. Vietnamin, Grenadan ja Afganistanin sodat. Näissä keskeinen ero muodostuu George Kennanin kehittämästä "kommunismin patoamisen" -periaatteesta. Vaikka Stalin lähti ryöstämään Suomea, länsimaiden järkytys oli aitoa - eihän Molotov-Ribbentropin -sopimuksesta ollut tietoa.

Kun 2022 helmikuussa Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, olin ihmeissäni. Mitä ryöstettävää persaukisella ja korruption riivaamalla Ukrainalla on luonnonvaroissaan rypevälle Venäjälle? Mediassa syyksi keskittiin välittömästi USA:n viime sotien tapaan poliittiset perusteet: siinä missä USA vei demokratiaa Afganistaniin niin Venäjän täytyy loogisesti vastustaa demokratiaa Ukrainassa.

Jos sivilikit sallivat ukrainalaisten vaurastua demokraattisessa Ukrainassa, seuraavaksi venäläiset vaativat demokratiaa ja vaurastumista. Tämä käsite demokratian ja vaurauden keskinäisestä yhteydestä perustuu kylmän sodan aikaiseen ajattelutapaan, jossa selvästikin sosialistiset maat menestyivät huonommin kuin demokraattiset maat. Ajattelutapaa kutsutaan liberaaliksi demokratiaksi, jolla tavoitellaan liberaalia hegemoniaa.

AVOIN SUHDE - LAILLISTA PETTÄMISTÄ

Liberaalissa hegemoniassa Yhdysvallat päättää yksinapaisesti maailman asioista ja tarvittaessa vaihtaa vallan niskuroivissa maissa - onhan sillä aivan ylivoimainen sotilaallinen suorituskyky perinteisissä aseissa. Liberaalit demokratiat eivät sodi keskenään, koska ne ovat liittolaisia ja Yhdysvaltain ydinaseen suojassa pahoilta kiinalaisilta, venäläisiltä, Pohjois-Korealta ja Iranilta. Demokratia on siis ottanut rauhan sanoman (pasifismi) nykyvasemmistossa.

Ennen sotaa en tiennyt Ukrainasta yhtään mitään, koska oli mielenkiintoisempiakin asioita mietittävänä. Sodan sytyttyä perehdyin mm. John Mersheimerin ajatuksiin, joista tärkein on "eksistentiaalinen uhka", jota Venäjä pelkää Yhdysvaltain suunnalta. Pyrkihän Neuvostoliitto Yhdysvaltain johtaman NATO:n jäseneksi auttaakseen Euroopan puolustamisessa islamilaiselta terrorilta, mutta USA torjui yhteistyön.

Kun Neuvostoliitto tunnusti yhdistyneen Saksan, Yhdysvallat lupasi, että NATO ei laajene itäänpäin. USA petti lupauksensa.

Kun NATO pommitti 1999 Jugoslaviaa, Venäjä junaili rauhan Milosevicin kanssa sillä ehdolla, että Venäjä ottaa NATO:n sijaan johtaakseen rauhanturvajoukot. USA petti lupauksensa.

Lopullisesti Putinin heitti kovan linjan sivilikiksi, kun hän seurasi pääministerinä presidentti Medvedevin kotimatkaa Obaman luota Washingtonista, jossa he lounastivat Mäkkärillä rennosti t-paidoissaan. Heti kun kone nousi ilmaan, FBI pidätti kymmenen venäläistä agenttia, koska se oli saanut myyrän Venäjän tiedustelun terävimpään ulkomaantiedustelun kärkeen. Agentti Putinille tämä ei edes ollut kaikkien nöyryytysten nöyryytys.

USA teki Putinille tarjouksen, josta hän ei voinut kieltäytyä: esitettiin vankien vaihtoa. Venäläiset joutuivat luopumaan pahimmasta petturistaan Sergei Skripalista. Tämä oli nöyryytysten nöyryytys ja siitä Skripal joutui maksamaan hengellään.

2000 MUULIA

Yhdysvaltain demokraatit olivat jo tottuneet ideologiansa, liberaalin demokratian, voittokulkuun. Edes republikaanit eivät enää vastustaneet sitä, vaikka perinteisesti oikeisto vierastaa sotimista ja keskittyy puolustautumaan (isolation). Trump oli ensimmäinen presidentti, joka ei aloittanut uusia sotia ja joka uhkasi vetäytyä NATO:sta, jos muut jäsenet eivät kata jäsenmaksujaan.

Demokraateille (ja republikaanien johdolle) oli valtava yllätys, että Trump voitti 2016. Hillaryn johdolla demokraatit ilmiantoivat FBI:lle Putinin muka vaikuttaneen vaaleihin ja veljeilevän Trumpin kanssa. Media rummutti väitettä viisi vuotta, kunnes se vihdoin tänä vuonna todettiin aiheettomaksi. Hillarya saattaa tosin odottaa pääsy käräjille, koska väärän tiedon antaminen FBI:lle on petos.

Vuoden 2020 vaaleja demokraatit eivät aikoneet hävitä. Dinesh D-Souzan dokumentissa 2000Mules kuvataan, miten demokraatit huijauksensa toteuttivat. Tämän jälkeen demokraattien kosto Putinille jäi vain odottamaan sopivaa tilaisuuttaan. 

KUITATAANPA VELAT INFLAATIOLLA

Mearsheimerin väite siis oli, että Kreml ei luottanut Washingtoniin, joka uhkasi sen olemassaoloa. Joe Biden on julkisesti todennutkin, että Putinista pitää päästä eroon. Muut ydinasevaltiot (Kiina, Intia, Pakistan, Ranska, Englanti, Pohjois-Korea ja Iran) ovat suhtautuneet huomattavasti maltillisemmin. He ymmärtävät, että USA voi yrittää vallanvaihtoa kaikissa itselleen hankalissa maissa. Venäjän valtionpankin varojen jäädytys pakottaa nämä valtiot yhteistyöhön ja murentamaan USA:n dollarin valta-aseman raaka-ainekaupassa.

Kiina on jo kehittänyt kultakantaan nojaavan digitaalisen juanin, jonka se toivoo ainakin BRICS-maiden (Brazil, Russia, India, China, South-Africa) osalta korvaavan raaka-ainekaupassa petrodollarin. Ulkopuolisista ainakin Saudi-Arabia on jo ilmoittanut hyväksyvänsä sen kaupankäyntiin. Päätöksellä on valtava merkitys dollarin asemaan ns. varantovaluuttana. 

Aiemmin Saudit saivat öljystään dollareita, jotka he sijoittivat Yhdysvaltain velkakirjamarkkinoille. Se taas antoi USA:lle loputtoman tulonlähteen velkaantua. Tämän takia Kiina sitoo digitaalisen juaninsa  kultaan ja muihin raaka-aineisiin. Se ei anna toista kertaa amerikkalaisten inflatoida omia sijoituksiaan arvottomiksi.

KAASUA, AGENTTI PUTIN

Ukrainalla on maailman toiseksi suurimmat tunnetut kaasuvarat Norjan ja Venäjän jälkeen. Vuonna 2013 Ukraina solmi Shellin kanssa sopimuksen varantojen hyödyntämisestä, koska Ukrainalla ei siihen riittänyt osaamista. Ukrainan Venäjä-myönteinen presidentti Viktor Janukovits syrjäytettiin 2014 Amerikan tukemassa ns. värivallankumouksessa. Azovin pataljoona oli auttamassa kapinallisia. Joe Bidenin poika Hunter Biden oli mukana prosessissa, jolla amerikkalaiset Chevron ja Exxon ostivat itselleen porausluvat.

Venäjä oli vuosikymmeniä rakentanut yhdessä Euroopan vihreiden kanssa Saksaa, Italiaa ja monia muita omasta kaasustaan riippuvaiseksi pystyttämällä valtavan öljy- ja kaasuputkiverkoston. Yksin Nordstream 1 ja 2 maksoivat kumpikin 10 miljardia euroa. Koska Vihreät vihasivat ydinvoimaa ja lähtökohtaisesti luottivat enemmän Neuvosto-Venäjään kuin Yhdysvaltoihin, maakaasu oli luonnollinen valinta.

Ukrainan itsenäistyminen ja sen omimen kaasukenttien löytäminen ajoi Venäjän uuteen tilanteeseen. Oli vaara että se menettää lähes monopoliasemansa EU:n kaasuntoimittajana ja menettää kalliilla ansaittuja vientituloja sekä markkinaosuuden pienentymisenä että myöskin kilpailun laskiessa hintaa. Ennen kaikkea se menettää kykynsä kiristää Eurooppaa energiatoimituksillaan.

Mearsheimerin sanoin, Venäjä koki että sen olemassaolo on uhattuna (existential threat). Tosin ei NATO:n kautta kuten Mearsheimer antoi ymmärtää, vaan sen talouden perusteet olivat uhattuina. Putin on kuin toimitusjohtaja valtavassa öljy-yhtiössä, jolla on käytössään ydinaseet. Gazprom tiesi, että se ei luovu asemastaan Neuvostoliiton maaperällä oleviin kaasukenttiin länsimaisten öljy-yhtiöiden hyväksi.

Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, Venäjän joukot ovat nyt siellä, missä ovat kaasukentät. Vaikka Venäjä ei ikinä niitä alkaisi hyödyntämään, se estää myös Ukrainaa ja sen mahdollista länsimielistä hallintoa hyödyntämästä niitä.

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Onko NATO-jäsenyydessä järkeä?

Näkyvimmät suomalaiset politiikan tutkijat, kuten Charly Salonius-Pasternak, Risto E.J. Penttilä ja Mika Aaltola, ovat kaikki avoimesti Suomen NATO-jäsenyyden puolella. Heitä kaikkia yhdistää se, että he ovat poliittisesti erittäin aktiivisia ns. liberaalin hegemonian kannattajia. Liberaali hegemonia on USA:n vasemman laidan poliittinen linja, joka tiivistyy Clintonin, Obaman ja Bidenin poliittisiin valintoihin. Amerikkalaisista politiikan tutkijoista jotkut keskeiset henkilöt kuten George Friedman, John Mearsheimer ja Vladimir Pozner arvostelevat voimakkaasti Yhdysvaltain nykyistä ulkopolitiikkaa. Heidän mielestään USA:n 90-luvulta jatkunut yksinapainen maailmanvaltius on päättynyt. Luottamus Washingtoniin ja erityisesti dollariin on kadonnut. Politiikan tutkijoiden menetelmien sijaan arvioin NATO-jäsenyyttä tässä kirjoituksessa liikkeenjohdon opein. Miten NATO-jäsenyyttä voidaan arvioida niillä samoilla menetelmillä ja työkaluilla, joilla yritykset ja kunnat tuottavat hyödykkeitä kuluttajien käyttöön. Miksi kunnalla ei ole omaa terveyskeskusta, palolaitosta tai vesilaitosta? Miksi kotitaloudet ostavat murtohälyttimiä koteihinsa? Miksi pojat ja tytöt käyvät armeijan?

1) Arvioidaan ensiksi NATO-jäsenyyden perusasioita: kuka sitä myy, mitä hän myy, kenelle sitä myydään ja missä? A) NATO-jäsenyyttä myyvät samat tahot, jotka kannattavat ylikansallisia instituutioita kuten YK, IPCC, WEF, EIT, EU ja EKP. USA:ssa NATO:a vastustaa Trump ja Suomessa Tuomioja-Halonen. Trump ei aloittanut yhtään uutta sotaa, koska hän edustaa isolationistista ajattelutapaa, kun taas Halonen-Tuomioja sinisilmäistä pasifismia, joka tähtäsi armeijan alasajoon Ruotsin tyyliin.

B) Läntisen hyvinvointiyhteiskunnan kannattajat julistavat edistävänsä maailman rauhaa, ihmisoikeuksia, vaurautta ja demokratiaa. Heidän perusajatuksensa on, että Neuvostoliitto ja Kiinan kommunismi päättyivät, koska ihmiset halusivat vapautta. Vapauden seurauksena he vaurastuvat ja tulevat onnellisiksi. Todellisuudessa ihmiset kyllästyivät kurjuuteen ja köyhyyteen. Vastoin liberaalin hegemonian oppeja, sekä venäläiset että varsinkin kiinalaiset ovat vaurastuneet vaikka hallinto on pysynyt autoritäärisenä. C) Liberaali hegemonia on sekulaari poliittinen ideologia, jonka edustajat naivisti uskovat, että maahanmuuttajat voidaan "kotouttaa" liberaaleiksi jakamalla rajalla opasvihko naisten oikeuksiin. 85% ihmisistä on uskonnollisia. Islam nostaa huipulle impulssiherkkiä, kouluttamattomia miehiä. Miksi he vapaaehtoisesti luovuttaisivat johtoasemansa sekulaarille korkeasti koulutetulle nuorelle naiselle, jollaisia läntiset johtajat yhä useammin ovat? D) Media käyttää suurta valtaa sekulaarin liberalismin suosion turvaamiseksi kansalaisten keskuudessa. Suomessa media puffasi 90-luvulla EU-jäsenyyden puolesta, sitten alkoi IPCC:n väitteiden edistäminen (mikä johti Saksan kaasuriippuvuuteen Venäjästä), joka jatkui euro-jäsenyydellä (Keynesin vasemmistolainen opinkappale), WEF:n koronapropagandalla ja nyt NATO-jäsenyydellä. Siis media ("espoolaismies raiskasi") rummuttaa uskottavien poliitikkojemme viestiä ("kaasuputki estää ilmastonmuutoksen") rauhasta ("Euroopassa EU on turvannut rauhaa 70 vuotta"). 2) Mitkä ovat NATO:n pahimmat kilpailijat? A) Jokaiselle uudelle tuotteelle pitää luoda kysyntä. Jos markkinoilla on jo vastaava hyödyke, markkinoille pääsy on huomattavasti helpompaa uusille yrittäjille, kun ensimmäiseksi tullut on avannut ladun. NATO:n suurin kilpailija on "hyvin ollaan tähänkin asti pärjätty ilman". Vanhempi sukulaiseni sanoi 70-luvulla, että kukaan ei voi olla niin laiska että tarvii televisioon kaukosäätimen tai etteikö voi puhelinsoiton sijaan kävellä naapuriin katsomaan onko siellä kukaan paikalla. Maanpuolustuksessa saman asian ajaa reserviin perustuva asevelvollisuusarmeija. B) Venäjä tarjoaa puskurivaltioilleen rauhaa - ei suojaa. Samoin kuin USA myös Venäjä haluaa käydä sotansa omien rajojensa ulkopuolella, minkä vuoksi molemmat ajattelevat naapurimaidensa muodostavan puskurivyöhykkeen. Ne eivät oikeasti ole itsenäisiä valtioita, vaan joutuvat ottamaan huomioon suuren naapurinsa strategiset edut. USA on painostanut historian kuluessa Kanadaa, Kuubaa ja Meksikoa kauempana olevista maista puhumattakaan. C) Islamisaation ongelma maan sisäiselle turvallisuudelle on todellinen ongelma, johon NATO ei tarjoa minkäänlaista suojaa. Muslimit eivät luonnollisestikaan koe NATO:n antavan heille suojaa, vaan he hakevat turvaa omista moskeijoistaan. Kun väestöstä 10-20% on muslimeita, he ryhtyvät kaupunkisotaan poliisia, santarmeja ja jopa armeijaa vastaan. Ruotsin kehitystä seuraamalla voi arvioida, kumpi on realistisempi uhkakuva yhteiskunnalle: Venäjä vai islamisaatio? 3) Ketkä hyötyvät NATO-jäsenyydestä eli minkälaisia asiakasryhmiä voidaan erotella? A) Yhteiskunnan militarisoimisesta hyötyy ennen kaikkea poliitinen vasemmisto. Kuten yllä totesin poliittisessa vasemmistossa on sinisilmäinen pasifistisiipi, jota Stalin kutsui hyödyllisiksi idiooteiksi. Jos se porukka jätetään pois, jäljelle jäävät ne, jotka kannattavat hyvinvointivaltiota, jota Bernie Sanders kutsui "Nordic form of socialism" tai Jonah Goldberg "liberaaliksi fasismiksi". B) Toinen itsestään selvä ryhmä on USA:n aseteollisuus. Se on vaikutusvaltainen lobbaaja Washingtonissa, jossa johtavat poliitikot ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet olevansa persoja rahalle. Siinä missä Venäjän armeija jäi uusimatta korruption takia, Yhdysvaltain armeijalla ei ole rahasta puutetta korruption takia. C) Kolmas ryhmä on sananvapauden vastustajat, jotka hyötyvät NATO-jäsenyydestä. Maahan saadaan asevoimat, joille suomalaiset eivät ole veljeskansaa. Ammattisotilas ampuu kenet komentaja käskee. Toivotaan että Suomessa ei tapahdu kansannousua, jos vaikka iskisi energia- tai ruokapula tulevaisuudessa ja kansa lähtisi mellakoimaan kaduille. 4) Mitä vahvuuksia ja uhkia NATO-jäsenyys tuo mukanaan? A) NATO-jäsenyyden puolustajat väittävät, että Suomi pääsee Yhdysvaltain ydinaseen luoman sateenvarjon alle turvaan. Venäjä on ilmoittanut, että se varaa itselleen oikeuden käyttää ydinasetta sekä ensi-iskussa että puolustautuakseen. Suomen NATO-jäsenyys helpottaa NATO:n kykyä heikentää Venäjän ydinase-sukellusveneiden kykyä operoida Kuolasta Norjan meren kautta Yhdysvaltain rannikolle, mikä on Venäjän keskeisin uhkakuva amerikkalaisten silmissä. Yhdysvallat on puolestaan ilmoittanut, että se ei käytä ydinaseitaan sen enempää hyökätäkseen kuin puolustautuakseenkaan. On mahdotonta kuvitella että yksikään amerikkalainen presidentti lähtisi laajentamaan ydinsotaa. Siksi heillä on niin musertavan ylivoimainen perinteinen aseistus. Ydinasesuojaa Suomi ei siis saa, mutta saa samalla tapaa parhaat aseet käyttöönsä kuin Ukraina (joka ei siis ole NATO-maa). B) Suomen lisäksi Turkilla on NATO-maana asevelvollisuuteen perustuva armeija. Koska Turkin ja muun Euroopan arvopohja on niin erilainen, on vaikea kuvitella että Suomi valitsisi Turkin linjan ja luottaisi suureen reserviinsä, vaan yleisen asevelvollisuuden aikakausi päättyy. Sen jälkeen Suomi olisi todellakin täysin riippuvainen siitä, pysyykö USA Euroopassa NATO:n tukena. C) NATO-jäsenyys antaa poliitikoille huikeita uramahdollisuuksia. NATO:n nykyinen johtaja norjalainen Stoltenberg on taustaltaan työväenpuolueen mies, ja siirtyy seuraavaksi Norjan keskuspankin johtajaksi. Samoin armeija rupeaa kiinnostamaan työnantajana varusmiehiä, joille ura NATO:n päämajassa houkuttelee. Onhan se nyt eri asia lentää Brysselistä käsin kauko-ohjattua dronea Ukrainassa kuin toimia nurmiporana Vekaralla räntäsateessa. D) Pahin uhkakuva liittyy mahdollisesti siihen, että Yhdysvaltain intressi Euroopan osalta päättyy. Trump tästä jo vihjailikin, ja jos hänet valitaan uudelleen 2024, aikooko hän toteuttaa isolationalistista politiikkaa, jota oikeistolaisesti ajattelevat kannattajansa tukevat, kuten tutkija Markku Ruotsila on puhunut? Euroopan painoarvo on supistunut huomattavasti Kauko-idän noustua tolpilleen pitkän kommunistisen kurjuuden jälkeen. Yhdysvalloilla voi jatkossa olla paljon enemmän kiinnostusta keskittyä patoamaan Kiinaa kuin mitä sillä on viimeisen 80 vuoden aikana ollut kiinnostusta padota Venäjää. Venäjä on nyt saatu sellaiseen kuntoon, että se nuolee haavojaan pitkään. Tässä oli lyhyt yhteenveto NATO-jäsenyydestä perustuen liikkeenjohdosta tuttuihin strategisiin malleihin. Liike-elämässä samoista tehdyistä liiketoimintaympäristöön liittyvistä havainnoista kukin johtaja laatii oman strategiansa perustuen omiin henkilökohtaisiin arvoihinsa, yrityksen taloudellisiin ja henkisiin resursseihin, omistajien riskinottokykyyn jne. Yhtä oikeaa strategiaa ei ole siirtyä nykytilanteesta kohti visiota.

maanantai 18. huhtikuuta 2022

Kivääri ja kitara

 Lasitalon Pravdan tiedostava toimittaja Helmi Muhonen kirjoitti, että Ruotsissa äärioikeiston mielenosoitusta seurasi mellakka, joten lienee taas kerran syytä käydä läpi, mitä vasemmisto on ja ei ole.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008757671.html

Vasemmisto määritellään niin, että se ei kannata laajoja yksilönvapauksia (pois lukien seksielämä), se ei kannata matalaa verotusta, mutta se kannattaa esimerkiksi valtion suurta valtaa kaikessa mahdollisessa aina kehdosta hautaan.

Oikeisto edustaa noiden tavoitteiden vastakohtaa. Oikeistolainen ajattelee, että valtion tehtävä on huolehtia, että ihmisillä on oikeus omaisuuden suojaan ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Esimerkiksi Will Smithin lyönti Oscar-gaalassa on vastoin kaikkia perinteisiä oikeistolaisia arvoja. Sen takia Yhdysvalloissa on laaja sananvapaus, että osapuolet voivat verbaalisesti mätkiä toisiaan kuin vierasta sikaa, mutta fyysistä väkivaltaa ei sallita eikä suvaita.

Etuliite ääri puolestaan tarkoittaa, että henkilö edistää ajamaansa asiaa vakavissaan ja haluaa toteuttaa sen mahdollisimman puhdasoppisesti. Eli äärivasemmistolainen kannattaa kommunismia ja äärioikeistolainen yövartijavaltiota.

Rasmus Paludan ei aja politiikkaa, jossa olisi erityisen oikeistolaisia elementtejä. Hän on tullut kuuluisaksi lähinnä isänmaallisuudellaan ja haluaa poistaa maahanmuuton vaikutukset Tanskan ja Ruotsin yhteiskunnissa. Erityisesti hän vastustaa islamia, joten sen perusteella media kutsuu häntä äärioikeistolaiseksi. Se on melko kornia, koska Hitlerin vankin tukija rotuasioissa oli Jerusalemin suurmufti.



On syytä muistaa, että ruotsalaiset sosiaalidemokraatit Alva ja Gunnar Myrdal pitivät Benito Mussolinin yhteiskuntamallia (fascismi) esikuvanaan luodessaan ruotsalaista kansankotia. Myös saksalaisen sosialistisen työväenpuolueen johtaja Adolf Hitler ihaili fascistista yhteiskuntaa. Suomalainen hyvinvointivaltio on siis Mussolinin luoman yhteiskunnan jälkeläinen, ja jos fascismi edustaa äärioikeistoa, silloin kaikki hyvinvointivaltion kannattajat ovat fascisteja.

Marxin oppien mukaan kaksi sosialistista valtiota eivät voi sotia keskenään, vaan viimeinen taistelu käydään imperialismia edustavia kapitalistisia valtioita vastaan. Niinpä Stalin nimitti Saksan oikeistolaiseksi valtioksi. Eikä oikeistolaiseksi vaan äärioikeistolaiseksi. Niinpä jokainen, joka käyttää termiä "äärioikeistolainen" rinnastaen poliittiset vastustajansa Hitlerin pahuuteen, on Stalinin sanoin hyödyllinen idiootti eli suomalaisittain sanottuna stalinisti.

Toimittajilla on hämmästyttävä tarkoitus manipuloida lukijoitaan. Kun media siis kirjoittaa jotain - ilmastonmuutoksesta, koronasta, Ukrainan sodasta - se ei ole puolueeton. Helsingin Sanomien entinen toimittaja Harri Nykänen kirjoitti kirjassaan Likainen Harri, että toimittajat kaveeraavat mieluummin poliittisten johtajien kanssa ja omaksuvat heidän ajattelutapansa. Tätä ajattelutapaa on pitkään edistetty Davosissa järjestetyissä Maailman talousforumin vuosittaisissa kokouksissa, ja amerikkalainen professori John Mearsheimer kutsuu sitä liberaaliksi hegemoniaksi.

Kaikki suomalaiset poliitikot edustavat liberaalia hegemoniaa, jonka tavoite on viedä demokratiaa meitä köyhempiin maihin. Liberaalin hegemonian kannattajat ovat - kuten kaikki sosialistit - rasisteja ajatellessaan, että demokratia on parempi yhteiskuntamalli kuin kiinalainen, intialainen tai arabialainen. Demokratia on mätä yhteiskuntamalli, koska se johtaa aina sosialismiin Curley-vaikutuksen takia. Sosialismi johtaa aina taloudelliseen epäonnistumiseen ja lopuksi sisällissotaan. Juuri nyt EU-maat ovat taloudellisesti epäonnistuneita ja keskellä Eurooppaa soditaan sotaa, jonka monet haluaisivat laajentaa maailmansodaksi tai ainakin eurooppalaiseksi suursodaksi, jonka osapuolina on ydinasevaltioita.

Valitettavasti liberaali hegemonia ei siis tarjoa muita yhteiskuntamuotoja parempaa mallia. Sen nimissä rikotaan lakeja (Pekka Haavisto), perussopimuksia (valtion velkaantuminen) ja perustuslakia (euron yhteistakaus). Se ei estä sotia lähialueillaan eikä ydinalueillaankaan. Se haluaa tuhota uskonnon, perhemallin ja isänmaallisuuden. Se luottaa epädemokraattisiin ja ylikansallisiin insituutioihin kuten YK, EU, NATO, WHO. Liberaali hegemonia muistuttaa tavoitteiltaan kovasti Stalinin johtamaa Neuvostoliiton kommunistista puoluetta.

maanantai 21. maaliskuuta 2022

Onko länsimainen media vapaa?

 Kaksi vuotta sitten kirjoitin, että korona on vain työkalu, jolla talouden romahdusta tullaan peittelemään (17.4.2020 Korona ja talousromahdus). Ounastelin että loppuvuonna 2020 Italia ja muut Etelä-Euroopan euromaat irtoavat yhteisvaluutasta. Käsitykseni oli, että pankkisektori kaatuu koska sitä ei pystytä poliittisista syistä johtuen pääomittamaan.

Mutta kuten kaikki muistavat, alkoikin hillitön rahan painaminen jolla yhtäältä turvattiin valtioiden maksuvalmius ja toisaalta estettiin keskuspankkien ajautuminen konkurssiin. Suomen eduskunta hyväksyi yhteistakaukset, koska ilman verotusoikeutta julkisella sektorilla ei tietenkään voi olla budjettiakaan. Vihdoin ollaan tilanteessa, että rahan painaminen on siirtynyt energian ja ruoan hinnan nousuun.

Ihan vilpittömästi kysyn, miten kukaan voi pitää politiikkaa onnistuneena, kun 2020-luvulla ministerit kehottavat kansaa hyväksymään ostovoiman laskun ja hakemaan apua sosiaaliluukulta? Ja jos ei pidä, miksi samat idiootit äänestetään vaaleista toiseen kunnan ja maakunnan valtuustoon ja eduskuntaan?

Nyt kaksi vuotta myöhemmin Hesari haastattelee emeitusprofessori Heikki Peltolaa, jonka haastattelusta ymmärtää, että poliitikkoja saa arvostella Suomessa yhtä paljon kuin Venäjällä. Länsimainen media on suomettunut. Se käyttää voimaansa känselöidäkseen ja mustamaalatakseen kaikkia niitä, joiden näkökanta poikkeaa toimittajien näkökannasta. Ja se on liberaarin hegemonian (Liberal World Order) mukainen äärivasemmistolainen muita pakottava ja dogmaattinen ideologia.


Professorin mukaan
1) Koronaan kuoli vähemmän ihmisiä kuin koronan rajoituksesta johtuviin tekijöihin.
2) Poliitikot kuvittelivat että he näyttävät vahvoilta johtajilta kun säätävät rajoituksia.
3) Tästä ei saada ketään vastuuseen ja tuskin siis otetaan mitään opiksikaan.

Suomessahan media on niin heikkotasoinen, etteivät he vedä poliitikoja vastuuseen koronarajoituksista. Toimittajat itse löivät poliitikoille painetta, koska kaipasivat tuloja klikkihuoraamalla. Kun paine rajoitusten purkuun alkoi kasvaa, saatiin valitettavasti uusi paniikin ja moraalisäteilyyn soveltuva kriisi: Ukrainan sota.

Itse en ollut perehtynyt ennen sotaa Ukrainaan ja sen historiaan lainkaan. Se oli yhtä kiinnostava kuin Romania ja Gruusia. Vuodenvaihteessa olin varma ettei Venäjä hyökkää Ukrainaan. Ja kuinka väärässä olinkaan! Nyttemmin olen perehtynyt kriisin taustoihin kuutelemalla Youtubesta luentoja, joita pitivät John Mearsheimer, Kishore Mahbubani, Vladimir Pozner ja Martin Jacque.

Tärkein oppimani asia on se, että niin pahalta kun se tuntuukin, suurten maiden ei tarvitse pitää kiinni sopimuksistaan - pienten täytyy. Suomella oli Tarton rauhansopimus ja Hyökkäämättömyyssopimus. Sittemmin allekirjoitettii YYA-sopimus joka korvattiin 1992 HNS-sopimuksella (Hyvä naapurisuhde). Kuten tiedetään, sopimukset eivät purkaudu, jos jompi kumpi osapuoli ei pidä siitä kiinni. Tuossakin sopimuksessa nimenomaisesti kuvataan toimenpiteet sellainen tilanteen varalle.

Sosiaalidemokraattiseen liikkeen kultakaudella 1982-2012 (Koivisto, Ahtisaari, Halonen) Suomi alistettiin ylikansallisille järjestöille (EU, NATO, YK, EIT), maahan laskettiin vieraan vallan sotilaita harjoittelemaan ja rajat avattiin monikulttuurisuuden saavuttamiseksi. Nämä ovat länsimaisen suurten ikäluokkien kehittämän sosialismin ydinarvoja: luopua kansallisvaltiosta (natsit). Kun harvalukuinen ja kyvykäs eliitti (tietenkin sellainen joka tukee liberaalia demokratiaa) johtaa kaikkia valtioita, sodat loppuvat, koska heidän nähdäkseen kaksi sosiaalidemokraattista valtiota ei koskaan ryhdy sotaan toisiaan vastaan.

Euroopassa on ajateltu, että valtaan pyskivät pahikset, joita media ja äänestäjät pitävät kurissa ja nuhteessa. Kiinassa puolestaan ajatellaan, että kansalla ja johtajilla on konfutselainen vastavuoroisuuden periaate (kansa kunnioittaa hallitsijaa ja hallitsija kansaansa). Presidentti Biden on varoittanut BRICS-maita vastatoimista jos nämä asettuvat pimeyden (ihan oikeasti mitä retoriikkaa) eli Venäjän puolelle Washingtonia vastaan. Kiinan ulkoministeri vastasi, että sanktiot ovat kohtuuttomia (Reuters). Intia osti venäläistä öljyä ja Brasilia tukee Venäjää.



Pyöritteleepä tätä kuumaa perunaa miten tahansa, se on varmaa että lännen politiikka epäonnistui surkeasti. Muu maailma ei tullutkaan mukaan pakoterintamaan samalla tavalla kuin ISIS:tä tai Talibunneja vastaan. BRICS-maat näkivät, että USA ei aseta omaa mannertaan ydinsodan tuhon uhkaan Euroopan maaperällä - Kuubassa asiat olivat toisin.

Maailma siirtyi unipolaarisesta Yhdysvaltain sadan vuoden pax Americanasta takaisin multipolaariseen maailmaan, jossa Yhdysvallat ja Eurooppa eivät voi enää rymistellä sotimaan ottamatta huomioon Kiinan ja Venäjän turvallisuupoliittisia mielipiteitä. Kiinalaisia matkustaa joka vuosi ulkomaille 120 miljoonaa. Joka vuosi Kiinaan palaa ulkomailta 120 miljoonaa matkustajaa. Jos elämä on epädemokraattisessa ja epäliberaalissa diktatuurissa yhtä huonoa kuin mitä meille kerrotaan, tuo suhdeluku kuulostaa omituiselta.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Kynä ei ole miekkaa mahtavampi

Vuonna 1999 internetiin ilmestyi palvelu nimeltä Blogger, joka tarjoaa mahdollisuuden kirjoitella omia ajatuksiaan julkisuuteen. Sananvapauden kannalta palvelu oli käänteentekevä. Vihdoin periaatteessa kuka vaan saa sanottua ajatuksensa ilman median ylläpitämää poliittisen korrektiuden sordiinoa totuuden torvensa edessä. Suomen virkamiehille palvelu oli luonnollisesti aivan liian avarakatseinen, joten sensuurin kynnet iskivät kiinni bloggareihin ja ihmisiä ajettiin pahoihin vaikeuksiin.

Vielä 20 vuotta sitten tuntui hyvin etäiseltä, että menettää työpaikkansa, vapautensa ja tärkeimmät ihmissuhteensa vain omia ajatuksiaan kertomalla. Sittemmin hallitus on estänyt mielenosoitusten järjestämisen ja liikkumisen Uudeltamaalta pois täysin järjettömillä koronarajoituksillaan. Televisiossa saa imaami sanoa, että islam määrää homoseksistä kuolemantuomion mutta kansanedustaja joutuu Raamatun siteeraamisesta leivättömän pöydän ääreen.

Ennen internetin aikakautta medialla oli valta, mistä kansa pystyy keskustelemaan. Osa toimittajista kantoi valtansa mukana tulleen vastuun, suurempi osa ei. Toimittajat pyörivät poliittisten johtajien kanssa samoissa piireissä, minkä seurauksena kusi ja valta nousevat helposti samoihin päihin. Poliitikkoja liehittelevät julkkikset - kuten Sanna Marinin bileiltojen ryyppyjengi - ovat vain hyödyllisiä idiootteja, joilta kysytään mielipiteitä poliittisiin asioihin vaikkei heillä ole mitään käsitystä niistä.

Poliittinen johto käyttää mediateollisuutta hyväkseen edistääkseen omaa maailmankuvaansa. Mustat mannerheimit ja Disneyn Lumikit ovat osa vallankäyttöä samalla tavalla kuin jokavuotinen Tuntematon sotilaamme tai omina aikoinaan Top Gun ja Panssarilaiva Potemkin. Länsimaissa maailmankuva on liberaali hegemonia (Youtubessa luennoi John Mearsheimer). Taiteilijat, urheilijat ja jopa yritysjohtajat kiiruhtavat irtisanoutumaan Putinista ja Venäjästä naurettavin tavoin.

Vai mitä sanotte niistä vaatimuksista, että suomalaiset yritykset eivät saa toimia Venäjällä, kun samaan aikaan puoli Eurooppaa lämmittää talojaan venäläisillä raaka-aineilla?

Lapsuudessani suurin uhkakuva oli kommunismi eri muodoissaan. Vuoden 2021 kunnallisvaalit olivat sikäli merkittävä virstanpylväs, että ensimmäistä kertaan kunnanvaltuustoissa ei istu yhtään kommunistisen puolueen edustsjaa. Tietenkään kommunistit eivät ole minnekään hävinneet - he asettuivat eri puolueiden listoille, kuten Anna Kontulan esimerkki paljastaa. Jopa Kokoomus meni vallanhimossaan niin pitkälle, että he pitivät Suomea syyllisenä Talvisotaan.

Kansan Uutisissa kerrotaan vasemmiston meemeistä. 

Ojennettu nyrkki on ikivanha erilaisten sosialismin nimiin vannovien yhdistysten ja järjestöjen tunnus oikeutetusta voimankäytöstä. Tuntuu aivan järjettömältä että joku näkee sosialismissa mitään hyvää. Liikkeen perusidea kun on oikeuttaa varastaminen. Mitä sinulla ei ole, sen sinä saat kun varkaus nimetään verottamiseksi ja äänestät poliitikon säätämään sellaisen lain.

Katsoin viikonloppuna kaksi elokuvaa (A hidden life ja American traitor) ja aloitin lukemaan yhtä kirjaa (Niina Hakalahden Aavasaksa). Olen toisinaan aika tarkka omasta ajankäytöstäni, joten rakastan Bloggeria ja bloggaajia, jotka jakavat kokemuksiaan. Erityisesti elokuvien ja kirjojen osalta etsin aina käsiini arvostelun, koska en totisesti haaskaa aikaani huonoon elokuvaan tai kirjaan.

Blogit tavallaan myös tuhosivat perinteiden median ja huonojen toimittajien elannon. Blogeista löytyy kapean alan erikoisosaajia ihna mille tahansa elämän osa-alueelle. Yksikään toimittaja ei voi hallita sellaista nippelitietoutta, mitä blogeista löytyy. Siksi mediassa esitetään yleensä uutiset poliittisten päätöstekijöiden kannalta positiivisessa valossa. Meidät kasvatetaan jo tarhassa vastaanottamaan liberaalin hegemonian mukainen ideologia.

Kaltaiseni ihmiset, jotka uhraavat asioiden penkomiseen ja taustojen selvittämiseen valtavasti aikaansa, eivät pysty enää seuraamaan valtamedian uutisointia. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ymmärtää, että lännen poliittisella koneistolla ei ole sen arvokkaammat päämäärät kuin Kiinalla, Pohjois-Korealla, Iranilla tai Venäjällä. Meille valehdellaan tietoisesti, jos se edistää liberaalia hegemoniaa, ja valheen paljastamisesta seuraa leimaaminen denialistiksi ja trolliksi.

Pari vuotta sitten oli julkiset hirttäjäiset, jos arvosteli poliittisen eliitin koronatoimia. Nyt pari vuotta myöhemmin jokainen näkee että päätökset olivat virheellisiä ja osin myös laittomia. Kuitenkin sama toimittajien ja poliitikkojen eliitti on edelleen vallassa, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan aiheuttaen puheita jopa ydinaseuhasta. Osa edelleen suurta näkyvyyttä ja arvostusta saavista poliitikoista oli 50 vuotta sitten kumartelemassa Kremlin suuntaan. Nyt he sitovat suomalaiset ulkomaiden velkojen maksajiksi kuin maaorjat aikoinaan.

Olo on kuin olisi parissa vuodessa nähnyt kaiken. Ensin oli Syyriassa kuivuus ja sitä seurasi kansainvaellus, sitten tuli tappava tauti (korona), nyt on menossa sota ja seuraavaksi kai sitten tulee nälänhätä. Kaikki raamatulliset vitsaukset ajettiin kuin pikakelauksella silmiemme edessä.

20 vuotta sitten kuvittelin, että bloggaamisella on joku vaikutus. Siis muukin kuin omien ajatusten selkeyttäminen näppikselle. Mikä tuokin mieleeni, että kynä tarkoitti vanhassa suomen kielessä linnun sulkaa (kana kynittävänä), ja sitä kautta tuli siis sulkakynä (sulkasulka).

Kynä ei ole miekkaa mahtavampi eikä tieto voita voimaa.

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Liberaali hegemonia

Pari vuotta sitten ennustin talouden romahtavan, mutta covid-19 antoi hallinnolle tekosyyn elvyttää kahta kauheammin. Käytännössä kaikki hyvän julkisen taloudenpidon perinteet on heitetty romukoppaan: valtion velkapapereita rahoittaa keskuspankki, velkapaperien korko on negatiivinen ja velkaa on liikaa.

 Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa afrikkalainen banaanitasavalta on hoitanut talouttaan paremmin kuin Yhdysvallat, Kiina, Japani ja tietenkin EKP. Suomalaisille on valehdeltu ummet ja lammet, syötetty pajunköyttä ja juotettu kuravettä päälle, viilattu linssiin ja uunotettu, narutettu ja höynäytetty. Kaikki alkoi jo varmaan Kekkosen kaudella, mutta 90-luvulla luovuttiin itsenäisyydestä: lähti rajavalvonta, keskuspankki, tuomio- ja lainsäädäntövalta. Säätämättä jäi, että ay-liitolla ei ole mitään asiaa myymälän takahuoneeseen sopimään palkka-asioista ellei yrittäjä itse sitä sinne kutsu. 

2015 maahan otettiin 35.000 irakilaista sotilaskarkuria, joilla ei ollut muusta puutetta kuin suvakin perseestä. Ja huomattavan monen nuoremmankin tytön. Julkisen sektorin toimenpiteet paljastuivat sitä mukaa valeiksi kun niitä esiteltiin. Markasta sietikin luopua ja EU:n kuviteltin tuovan turvaa, mutta monikulttuurisuuskoordinaattoreita ja alipalkattuja kokkeja ei olisi tarvittu. 

2020 maahan julistettiin hätätila influenssaviruksen takia. Tässä vaiheessa alkoi olla ns. kovat keinot käytössä. Kun pari vuotta myöhemmin alkaa näyttää selvältä, että poliitikot joutuvat vastuuseen ihmisoikeusloukkauksistaan, käynnistettiin Ukrainan kriisi. 

Sodan taustasyitä voi seurata tästä erinomaisesta Oliver Stonen tekemästä Youtube-linkistä. Stone todistaa, että Yhdysvaltain hallinto on valehdellut kansalle sotaan johtaneista tekijöistä. 

Erinomaisesti aihetta käsittelee myös John Mearsheimer tässä Youtubessa julkaistulla luennella. Hän kutsuu lännen johtavaa poliittista oppia tai sotilasdoktriinia nimellä "liberaali hegemonia" (täällä linkki). Liberaali hegemonia tarkoittaa käytännössä USA:n demokraatteina toimivia sotahaukkoja tai neokonservatiiveja (vaikkei heidän ideologiansa mitenkään ole konservatiivinen). 

Myös Vladimir Pozner on julkaissut erinomaisen luennon, jossa hän kuvaa Ukrainan sotaan johtaneita tekijöitä. Näissä kolmessa videossa paljastuu miten masivinen huijaus tehtiin ja toteutettiin. Kaikkialla halutaan Suomen liittyvän NATO:n jäseneksi, koska sillä tavalla Suomi saisi USA:n ydinasepelotteen turvakseen. 

Valitettavasti tuo pelote on jo kadonnut. 80-luvun alussa Robert McNamara totesi, että Neuvostoliitto ymmärsi Kuuban kriisin yhteydessä että USA ei käytä Euroopan suojaamiseen ydinaseita ja alista itsensä Neuvostoliiton kostoiskulle. Liberaalin hegemonian valheita on tuputettu 33 vuotta (ainakin). 

Mearsheimer sanoo, että lähtökohtaisesti valtiot eivät luota toisiinsa, joten ne valvovat toistensa tekemisiä ja sitoutumista sopimuksiin. Siksi valehteleu on turhaa - siitä jää nopeasti kiinni. Sen sijaan kansa odottaa että poliitikot ja politiikka ajaa kansan etua. Siksi poliitikon on helppo valehdella kansalle. Tämä koskee samalla tavalla Kiinan kulttuurivallankumousta, Venäjän lokakuun vallankumousta kuin Ukrainan värivallankumousta. 

Pettymys siihen, miten pahasti meille tavallisille ihmisille valehdellaan aiheutti pari vuotta sitten sen, että lopetin bloggaamisen. Tajusin että millään ei voi mihinkään vaikuttaa. Olen ollut sinisilmäinen hölmö ja uskonut poliitikkojen puheet. Nyt valuutta-, siirtolais-, korona- ja ukrainakriisien jälkeen tajuan entistä paremmin että mihinkään et voi vaikuttaa. On nautittava siitä hetkestä missä nyt elämme. 

Jos johonkin kuvaan tiivistäisin tuon, niin se on ehdottomasti tämä Michelangelon Aatamin luominen-freskon yksityiskohta, jossa Jumala kulkee aivoissa läpi iäisyyden.
Olen kovasti koittanut pohtia - tuloksetta - selitystä miksi kaikki johtavat poliitikot ja toimittajat ovat niin hampaattomia liberaalin hegemonian edessä? 

Yksi selitys on työmäärä - itse olen seurannut tarkasti politiikkaa 15 vuotta. Toinen selitys on aihepiirin vaikeus - olen monesti joutunut toteamaan olleeni väärässä. Kolmas on laumasieluisuus - mieluummin yhdessä väärässä kuin yksin oikeassa. Neljäs on taloudellinen - sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Taksin katolla vilkkuu

Olen aiemminkin linkittänyt tämän uutisen:
Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen muistuttaa, että oikeistolainen ajattelu on Suomessa aika harvinaista – vajaa kymmenen prosenttia suomalaisista on tutkimusten mukaan ajatuksiltaan oikeistolaisia. Enemmän vallitsee hyvinvointivaltiokeskeinen ajattelu.
Se mielessä pitäen voi lukaista kansanedustaja Riikka Purran haastattelun koskien edellisen hallituksen liikenneministerin Anne Bernerin taksien sääntelyn vähentämistä. Riikkahan on Suomen eturivin poliitikko, mutta valitettavasti hänkin uskoo hyvinvointivaltioon. Minäpä luettelen kolme syytä, miksi hyvinvointivaltio tulee romahtamaan:
1. Lapsia syntyy 45.000 vuodessa - meitä eli tulevia elätettäviä eläkeläisiä 65.000 kpl
2. Olemme ottaneet lastemme maksettavaksi 105 miljardia ulkomaista velkaa valtiolle
3. Monikulttuurinen yhteiskunta ei koe yhdenvertaisuuden tunnetta - puuttuu velvollisuuden tunto maksaa eläkkeitä muille ryhmille

Kuva Iltalehdestä

Suomessa taksien ajoista noin puolet on perinteisesti koostunut julkisen sektorin palveluista. Jotta kyytien hinta ei nousisi kohtuuttomasti, taksien lukumäärää rajoitettiin ja kuljettajat velvoitettiin päivystämään myös öisin. Yöllä toki sai pienen lisäkorvauksen vaivoista, mutta pienen.

Suomeen on 30 vuodessa tullut satoja tuhansia maahanmuuttajia. Suurella osalla ei ole mahdollisuutta työllistyä muuta kuin lyhyttä koulutusta edellyttäviin ammatteihin, kuten juuri taksikuskit. Ja näin on käynytkin. Ennen muinoin mannet ajelivat pimeitä takseja, mutta nyt hekin ovat kadonneet. Vaikka taksien määrä kasvoi Bernerin uudistuksen myötä, niiden tilittämät verot putosivat. Erityisesti afrikkalainen väestönosa kun luottaa käteiseen rahaan korttimaksujen sijaan. Uudistus ei myöskään parantanut vaan heikensi palvelun laatua, koska kielitaidon puute, seksuaalinen häirintä ja reittivalinnan vaikeus ovat olleet havaintojen mukaan ongelmakohtia.

Tästä hätääntyneenä virkakunta suuressa viisaudessaan ehdotti taksamittarien palauttamista autojen kojetauluihin. Taksimittari on 128 vuotta vanha keksintö. Nimensä mukaisesti se mittaa matkaa, jolta vero maksetaan. Uber opetti suomalaiset käyttämään matkapuhelinta kyytipalveluihin ulkomailla. Virolainen Bolt (ent. Taxify) on ainakin Suomenlahden eteläpuolella erittäin hyvä ja helppokäyttöinen sovellus. Parasta on, että kuljettajaa on arvioitu muiden matkustajien toimesta ja toisaalta kuljettaja ei jää nuolemaan näppejään maksun koittaessa.

Toisin kuin siis Purra, minä ehdottomasti kannatan Bernerin uudistusta. Nyt jokainen, joka tuntee vetoa kyytipalveluihin, voi perustaa oman taksiyrityksensä. Yrittäjän kannalta ilahduttavaa on myös se, että hän voi laskuttaa menetetystä vapaa-ajastaan haluamansa summan. Yöllä ei tarvitse ajella, jos uni maittaa makeammalta.

Kuten viinejä on erilaisia, myös taksipalveluiden tarpeita on monenlaisia. Joku haluaa ajella kunnan piikkiin kotoaan terveyskeskukseen, toinen kännillä ravintolasta kotiin ja kolmas hotellilta yökoneeseen lentokentälle. Kuten vapaassa markkinataloudessa tapahtuu, hinta muuttuu kysynnän mukaan. Joku voi perustaa palvelun, jossa ajetaan samalla hinnalla pyhät ja yöt ilman suomen kieltä ja vanhalla romulla. Toinen voi perustaa palvelun, jossa kuljettaja puhuu suomea ja tuntee reitit ja autoon on panostettu merkittävä rahamäärä.

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Vaalianalyysi 2019

Kirjoitus Vaalianalyysin vuoden 2015 eduskuntavaaleista (Vaalianalyysi 2015 20.4.2015). Tuon kirjoituksen huikein huomioni oli ehdottomasti se, että Kokoomuksen äänestäjät kaikkoavat tasaista vauhtia. Vuonna 2003 Kokoomusta äänesti 518.000 henkilöä (äänestäneitä 2,82 miljoonaa). 2011 Kokoomusta äänesti 599.000 henkilöä (äänestäneitä 2,94 miljoonaa). Kokoomus sai siis 2/3 kasvaneesta äänipotista.

Vuonna 2015 Kokoomus sai enää 540.000 ääntä (äänestäjiä 2,97 miljoonaa), ja nyt uusimpana 2019 enää 523.000 ääntä (äänestäjiä 3,10 miljoonaa). Kahdeksassa vuodessa Kataisen-Stubbin-Orpon linja on karkoittanut 76.000 äänestäjää, ja samaan aikaan äänestäneiden lukumäärä on kasvanut 16.000.

Perinteisesti on käynyt niin, että vanhat ikäluokat äänestävät ennakkoon ja vanhoissa ikäluokissa SDP on vahva. Vastaavasti on huomattu, että matala äänestysaktiivisuus suosii perinteisiä puolueita, joiden kannnattajat ovat saaneet äidinmaidossa puoluekirjansa. Nyt nähdyt vaalit todistivat lähinnä sen, että Kokoomuksen äänestäjäkato käy Perussuomalaistenn suuntaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kehyskunnissa Perussuomalaiset olivat suurimpia ainakin Tuusulassa ja Nurmijärvellä. Molemmissa kunnissa asuu huonon joukkoliikenteen takia paljon autoilevia, korkeasti koulutettuja perheitä omakotitaloissa, joiden pihalla seisoo grilli.

Moni kuvitteli äänestämällä Kokoomuksen Mia Nygårdia, Tere Sammallahtea, Wille Rydmania ja Elina Lepomäkeä voivansa muuttaa puolueen suunnan. Kuten NYT Liikkeen! Hjallis Harkimo totesi, Suomea johtaa pieni porukka, joka mahtuu tilataksiin. Tämä on myös syy, miksi PS ei tule pääsemään hallitukseen: Halla-ahon johtamistyyli poikkeaa Soinista, joka yhden miehen mahtikäskyllä harjasi puolueensa myötäsukaisiksi. Soinilla oli yksinvaltaiseen johtamistyyliinsä syynsä - vain siten hän pystyi istumaan tilataksissa Orpon ja Sipilän kanssa.

Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset eivät moiseen johtamiseen taivu, koska Halla-aho haluaa keskustella esikuntansa ja äänestäjiensä kansssa tarjolla olevista vaihtoehdoista. Lehmänkaupat ja yölliset, väsyneenä pidettävät budjettineuvottelut eivät hämää Halla-ahoa ja hänen johtoryhmäänsä. Perenteinen poliittinen korruptio ei onnistu Halla-ahon kanssa, mistä hyvänä esimerkkinä toimi Soinin nopealiikkeisyys kesällä 2017. Vain vanhan poliittisen kaartin korruptio teki mahdolliseksi moisen tempun.

Koska Orpo on vallanjanoinen, hän ilman muuta hyväksyy ay-aktiivi Antti Rinteen soidinhuudon ja ryhtyy parisuhteeseen sosialistien kanssa. Orpo hyväksyy kumppaneikseen Vihreät, RKP:n ja jopa Vasemmistoliitonkin, joissa kaikissa toimii vanha korruptoitunut johtamistapa. Todellisuudessa, näissä vaaleissa ei äänestetty ilmaston lämpenemisestä, pakolaisista tai islamisaatiosta vaan siitä, millä periaatteilla kansanvaltaisia puolueita tulee johtaa. Siinä Perussuomalaisten suora jäsenäänestykseen perustuva periaate on muihin verrattuna aivan ylivoimainen.

Kun SDP viimeksi yritti kansanvaltaista tapaa, puolueen presidenttiehdokkaaksi valittiin Martti Ahtisaari. Hänet puolueen ay-lakimies Tarja Halonen tiputti pois ja opetti puolueen äänestäjille, mistä puolueen kana pissii. Vihreät tajusivat saman, ja näihin vaaleihin puolueen vanha ydin valitsi vaaliveturikseen vanhan homon, ja sillä seurauksella puolueen 20 kansanedustajasta vain kolme on miehiä.

[Päivitys klo 19
Anter Yasa avaa SDP:n uuden kansanedustajan Hussein al-Taeen taustoja jihadistisessa toiminnassa.]

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Kuoppaa kaivamassa

Alla muutama linkki ihmisen fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuvaksi väitetyn ilmaston lämpenemisen kriittisiin arvioihin.

Ivar Giaever: Youtube-video

Steve Goreham: Youtube-video

Dave M.W. Evans: Youtube-video

Antero Järvinen: Haastattelu

Antero Ollila: Kolumni

Alla muutama linkki, missää tilanteessa Suomi on 2019.

Olli Herrala Kauppalehti
"SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen kertoi meille 30 vuotta sitten, että Suomi siirtyy sosialismiin. Siitä harvinainen ennustus, että se on toteutunut."
Johannes Kotkavirta Ilta-Pravda
Bernie Sandersin kannattajat eivät pidä sosialismia pahana – ”Suomi on hieno esimerkki”
Helsingin Uutiset USU
USU gallup eduskuntavaaliehdokkaille: Kaksi kolmesta säästäisi palveluja ja etuuksia leikkurilta – kiristäisi sen sijaan ansiotuloverotusta

torstai 21. helmikuuta 2019

Vasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa XLI

Tällä otsikolla olen viimeksi kirjoittanut kolme ja puoli vuotta sitten. Tuolloin kommentoin Paavo Arhinmäen jalkapallon suosikkijoukkueen joukkotappelusta Helsingissä. Ei sillä, etteikö vasemmisto olisi tässä välissä kohdistanut väkivaltaa niin omiinsa kuin muihinkin. Paavo Arhinmäen lisäksi mm. Pentti Linkola ja Rosmo Soininvaara ovat osoittaneet myötätuntoa mm. terroristijärjestö Hamasia kohtaan. Puhumattakaan laajemmin Euroopan ovien avaamisesta väkivaltaisen islamin edessä.

Uusina tuttavuuksina saamme lukea Antero Vartian blogista, että tarvitaan "oikeudenmukainen muutos":
Jos eläisimme epädemokraattisessa ja keskusjohtoisessa maailmassa, muutokset olisivat kenties toteutettavissa räväkin ottein. Demokratiassa muutoksen läpivieminen keinolla millä hyvänsä on kuitenkin tuomittu epäonnistumaan.
Ei liene vaikea arvata, kuka määrittelee oikeudenmukaisuuden, ja miten valtuutus heille annetaan: Curley-ilmiö.

Jyrki J. Kasvi jo bloginsa nimeä "Uusi uljas maailma" myöten julistaa kommunismin ilosanomaa vailla ironian häivääkään:
Monien mielestä päästövähennykset etenevät liian hitaasti, ja jotkut heistä radikalisoituvat. Ekoterroristit eivät tyydy mielenosoituksiin, vaan tekevät iskuja ilmaston vihollisiksi katsomiinsa kohteisiin. Esimerkiksi lentoliikennettä häiritään toistuvasti lentokenttien ilmatilaan lähetetyillä droneilla, ja sähköä paljon kuluttavien tehtaiden sähkölinjojen pylväitä kaadetaan reppupommeilla.
Oletetaan, että joku kirjoittaisi, miten "rotutietoiset sosialistit mielenosoitusten sijaan tekevät terrori-iskuja vihollisiksi katsomiaan kohteita kohtaan ja tuhoavat reppupommeilla vastaanottokeskuksia". Mikäpä olisi vastaanotto niin Uuden Suomen blogipalstalla, nettipoliisin tärkeysjärjestyksessä tai poliittisen eliitin populismissa...

Jyrki J. Kasvi on tietojeni mukaan mukava seuramies ja älykäs siloviki. Hänen kirjoituksensa ei itsessään ole muulla tavalla arvokas, mutta se avaa näkymän silovikien sielunmaisemaan:
Putinin ystävissä on silovikeja ja liberaaleja, ja niinpä näiden kahden perusryhmittymän raja on liukuva. Silovikien johtajana pidetyn Igor Setshinin mukaan on epäselvää kuka on liberaali, kuka siloviki.
Suomessa alpakka- eli valemedia ei ymmärrä, että Vihreät ja silovikit jakavat saman ideologian:
Silovikien Vihreiden harjoittama politiikka selittyy pitkälle heidän halullaan valvoa Venäjän Suomen taloutta ja kukistaa heidän valtaansa uhkaavat viholliset joita ovat kilpailevat puolueet, Venäjän Suomen omaisuutta lännelle terveysyrityksille myyvät liikemiehet, separatistiset terroristit ja poliittiset ääriainekset äärioikeisto. Silovikit vastustavat Jeltsinin ajan tyyppistä demokratiaa ennen EU-aikaa, mutteivät tue myöskään niin keskitettyä hallintomallia kuin mitä Neuvostoliitossa oli. Silovikit haluavat kehittää Venäjän Suomen taloutta eteenpäin valtiojohtoisten reformien kautta ja nykyaikaistaa maata ottamalla ympäristö huomioon.


Vihreiden karikatyyrinen äänestäjäryhmä on Helsingissä asuvat pehmeiden tieteenalojen korkeasti koulutetut lapsettomat virkanaiset.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Naps, sanoi kamelin selkä

Jo ennen puolta päivää on media ehtiyt tyhjentää puolet revolverinsa rullamakasiinista. Kaikki mitä olen blogi-vuosieni aikana yrittänyt kertoa, on alla asianosaisten sanomisilla vahvistettu. Fascismi on sosialismia, ja sosialistit näkevät kaikkialla sotaa, ja voittaakseen sodan, he kaipaavat vahvaa johtajaa.
"– Ne ihmiset, jotka eivät usko ilmastonmuutokseen, eivät myöskään kannata feminismiä. Nämä ihmiset haluavat pitää vanhoista valtarakenteista kiinni."
Jussi Lankoski, 32 (Yle)
"Korostamalla sosialismin demokraattisuutta teemme eron erityisesti Neuvostoliiton aikaisiin valtiojohtoisiin sosialistisiin maihin."
Ramin Zareian, 25 (Kansan Uutiset)


"Haluan vahvan johtajan! Haluan vaikka sitten ilmastofasistisen hallituksen, jos muu ei auta!"
Riku Rantala, 44 (Yle)

perjantai 4. tammikuuta 2019

Muistoja Pohjolasta

Lasipalatsin Pravdan entinen kommunisti nykyinen kolumnisti Yrjö Rautio kirjoittaa (linkki):
TERÄVÄSILMÄISIMMÄT kokoomuslaiset näkivät jo ennen natsien valtaannousua, että natsismi ja neuvostokommunismi olivat likimain samaa aatetta (Vasarahammerin kommentti). Maltillisen siiven äänenkannattaja Karjala-lehti kirjoitti vuonna 1932:

”Äärimmäisyydet koskettavat toisiaan. (…) Kansallissosialistinen valtio muistuttaa suuresti kommunistista sellaisena kuin se ilmenee Venäjällä. (…) Kansallissosialismi on eräänlainen uskonto – kuten kommunismikin. Kansallissosialistien jumala on valtio ja yksinomaan se, jonka rinnalla älköön muita jumalia palveltako.”



Nyt täytyy piirtää ruksi seinään, kun marxisti vanhoilla päivillään tunnustaa asian. Hattu päästä, hiljaiseksi vetää.



Kirjassaan "Jumalten keinu" Ilkka Pyysiäinen kertoo, että teistisen maailmankuvan omaavan ihmisen kognitiivinen toiminta eroaa ateistisen vastaavasta. Mikäli väite on oikea, ateistin käännyttäminen on yhtä turhaa kuin on uskonnollisen ihmisen käännyttäminen ateistiksi.

Kuvitellaan tilanne, jossa harras uskovainen käännyttää ateistia kertoen, että kuoleman jälkeen kaikki kärsimys loppuu ja ihmiset saavat kaiken haluamansa kuin hyvinvointivaltion kultavuosina. Naiset ovat tasa-arvoisia, mutta kumma kyllä seksiä ei ole tarjolla...

Kuvitellaan tilanne, jossa imaami käännyttää ateistia todeten, että hänellä on jumalallinen oikeutus katkaista kaikkien vääräuskoisten kaulat. Kuinka todennäköistä on, että vääräuskoinen kääntyy muslimiksi?

Kuvitellaan tilanne, jossa maallistunut suomalainen batiikkinoita kertoo muslimimiehelle, että Suomessa naiset voivat päättää miesten verovarojen käytöstä työllistääkseen itsensä julkiselle sektorille. Ja että jumalan käskyt eivät sido ihmisiä, vaan ovat alisteisia maallisille laille. Kuinka luultavaa on, että muslimimies luovuttaa kaikki etuoikeutensa vääräuskoiselle naiselle?

Mikä saa suomalaiset vasemmistolaiset naiset kuvittelemaan, että mikään rahamäärä kotoutukseen saisi vallantäyteydestä nauttivat muslimimiehet luopumaan etuoikeuksistaan vääräuskoisia naisia kohtaan? Olisi tärkeää kyseenalaistaa, miten paljon sekulaarit batiikkinoidat saavat törsätä verovaroja toivottomaan urakkaansa.

torstai 13. joulukuuta 2018

Onko EU natsi-Saksa?


Valitettavasti pitäisi olla aikaa enemmän tehdäkseni kunnon bloggaus PS:n kansanedustajan eduskunnassa esittämästä väitteestä, onko EU kuin natsi-Saksa. Demokraattisten sosialistien, joita edustaa noin 180 kansanedustajaa, mielestä Tavion väite on niin vaarallinen, että demokraattisten sosialistien keulakuva
Sdp:n Antti Rinne sanoi keskustelun jälkeen, että Sdp haluaa eduskunnan puhemiesneuvoston käsittelevän Tavion puheet. Rinteen mielestä puhemies Paula Risikon (kok) olisi pitänyt keskeyttää puheenvuoro.
Siis vaatii kieltämään kansanedustajien puheoikeutta. Se, jos mikä, todistaa Tavion väitteen oikeaksi.

PS:n Sebastian Tynkkysen järjestämässä mielenosoituksessa muslimi tuli puukko vyötäisillään kettuilemaan mielenosoittajille, ja poliisi totesi ettei puukon esillä pitämisessä ole mitään väärää palauttaen puukon. Vain joitain päiviä aikaisemmin poliisi poisti Hakaniemessä natsi-Saksan liput mielenosoituksessa vedoten yleiseen turvallisuuteen. Tämä jos mikä on jo ihan määritelmällisesti fascismia.

Kuten Unto Hämäläinen Hesarin Kuukausiliitteen trilogiassaan (toukokuu, kesäkuu ja heinäkuu) kertoo, vuonna 1977 Kalevi Sorsa totesi Suomen siirtyneen demokraattisesti sosialismiin. 1985 yli puolet SDP:n kansanedustajista teki lakialoitteen liikepankkien sosialisoimisesta ja vasta 1991 SAK poisti ohjelmastaan vaatimuksen tuotantovälineiden sosialisoimisesta. Syykin oli selvä: sosialismista oli tullut kirosana Neuvostoliiton hajottua.

Sosialismi ei hävinnyt - se synnytti Vihreät ja vahvisti Kokoomuksen sosiaaliliberaaleihin. Bernie Sanders kutsui esivaaleissa hyvinvointivaltota nimellä "Nordic form of socialism". Hyvinvointivaltio on italialaisen sosialistin Benito Mussolinin luomus. Hitler ihaili hyvinvointivaltiota, ja toteutti sen natsi-Saksan muodossa, kuten Götz Aly kuvailee kirjassaan Hitlerin edunsaajat.

Parhaiten EU:n luisumisen kohti natsi-Saksaa kuvaa Martin Scheininin lausunto:
”Rangaistavaa pitäisi olla rikollinen mieli”
Scheinin oli Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen ja Demokraattisten lakimiesten Demlan puheenjohtaja 80-luvulla (Wikipedia). Rasismia, joka oli natsi-Saksan keskeinen ideologia, on väittää että ihmiset ovat epätasa-arvoisia johtuen heidän rodullisista ominaisuuksistaan. Helsingin Sanomat antaa palstatilaa rasismille haastatellessaan mustaa lesboa Arlan Hamiltonia:
Valkoiset heteromiehet eivät saa senttiäkään – Pääomasijoittaja Arlan Hamilton sijoittaa vain vähemmistöjen omistamiin yrityksiin
Kun lopuksi totean, että Etelä-Afrikassa säädettiin mitä rasistisin laki, jonka turvin valkoisilta maanomistajilta sosialisoidaan heidän maansa perustuen vain ihonväriin, eikä EU reagoi asiaan mitenkään, Tavion väite rotutietoisesta EU:sta saa lopullisen vahvistuksen. Se, että EU hyväksyy Ville Tavion sanoin rasismin valkoisia kohtaan, on totta.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Purkas somali sossussa huolia...

On varsin hankalaa päivittää blogiin mitään sellaista viime päivien tapahtumista, mitä ei olisi jo käsitellyt vuosien saatossa lukuisia kertoja. Turvapaikanhakijoina maahan kutsutut muslimit ovat käyttäneet hyväkseen pieniä lapsia, vaikka poliitikot ja virkamiehet väittivät uhasta huolissaan olleiden syyllistyvän rasismiin, ja sanojensa tehostamiseksi nostivat rikossyytteitä. Moni lapsi meni kirjaimellisesti pesuveden mukana.

Julkisuudessa on näkynyt huolta EU:n ja euro-alueen tulevaisuudesta, joka alkaa näyttää romahtamisen merkkejä. Trumpin, brexitin, Italian ja Visegrad-maiden toimet näyttävät tuulensuunnan vaihtuneen, ja vaihdos on pysyvä. Lukijani muistavat itäblokin maiden vallankumoukset, jotka lähtivät liikkeelle pienistä puroista, jotka muutaman vuoden aikana kasvoivat historiaa muuttaviksi tulviksi.

Pauli Vahtera kirjoittaa blogissaan, että vuonna 2017 Suomesta muutti 17.000 nuorta aikuista ulkomaille. Jos muuttoliike jatkuu, se tarkoittaa että joka kolmas ikäluokkansa edustaja jättää kotimaansa mudat taakseen tavoitellakseen onneaan muissa maissa. Samaan aikaan maahan otetaan 50.000 muslimia, mikä on 25% enemmän, mitä uusia vauvoja (50.000 kpl) syntyy, jos siitä lasketaan pois maahanmuuuttajille syntyvät vauvat (10.000 kpl).

Suomen talous ei ole (reaaliarvoilla mitattuna) kasvanut missään vaiheessa niin kovaa kuin nyt, ja silti valtio velkaantuu ulkomaille. Verotus on niin tapissa kuin olla voi, mutta silti työssäkäyvä vähemmistö (44%) ei kykene maksamaan enemmistön (56%) sille asettamia vaatimuksia. Valtionhallinto on keskittynyt hiomaan (sote-uudistuksen nimellä kulkevan) viisivuotissuunnitelmansa ongelmia sosialismin oppien mukaisiksi, koska Brysselissä kokoontuvan (komission nimellä kulkevan) poliittisen toimiston eli "politbyroon" komissaarit ("politrukit" eli poliittiset ohjaajat) päättävätkin jo kaikesta muusta.

Talouden suhdannehuippu on jo saavutettu, ja seuraavaksi näemme pankkikriisin, omaisuusarvojen romahduksen ja valtavan omaisuuden uusjaon. Taloudellisessa katastofissa säästäjien omaisuutta siirtyy velallisten taskuun. Keinoja löytyy hyperinflaatiosta tallettajien omaisuuden menetykseen, mutta yhtä kaikki: massiivisesti ylivelkaantuneet valtiot kuittaavat velkansa, ja (eläke)säästäjät menettävät säästönsä. Tässä suhteessa historia ei muuta kulkuaan, koska muuta kulkureittiä ei ole, ellei Jumala oikeasti ilmesty, ja jaa mannaa taivaalta.

Poliittiset jännitteet purkautuvat väkivaltaisesti ja yhteiskuntarauha romahtaa. Suomea suojaa kansan ylivoimaisen enemmistön tukea nauttiva poliittinen järjestelmä, mutta sen kääntöpuolena on lisäarvoa luomaan kykenevän väestönosan maastamuutto. Tilalle työvoimapulaa paikkaamaan tulevat siirtolaiset eivät tilannetta tietenkään paranna niiden osalta, jotka maahan jäävät. Kuten rajat auki -liikkeen edustajat ovat muistuttaneet, siirtolaisuutta on ollut aina. Tälläkin kertaa niin sanotusti Amerikka kutsuu, eli vaurautta luovat ihmiset pakkaavat laukkunsa ja lähtevät sinne, missä siitä annetaan mahdollisuus hyötyä.

Tuntuu julmalta sanoa, että kaikki tämä on oikein kansalle, joka äänesti tarjahalosia ja jyrkikataisia vuodesta toiseen. Se tuntuu julmalta lähinnä siksi, että huonoista päätöksistä kovimman hinnan maksavat ne, jotka eivät heitä äänestäneet. Mieleen muistuu mainio tarina presidentti Halosesta, joka muisteli virkakautensa nolointa tilannetta. Hän oli seurueineen Moskovassa, ja yö oli kylmä. Tarja pyysi avustajaansa tuomaan huovan, ja järkyttyi kun huoneen ovelle koputti pvostituoitu. Ehkä loppuun sopii Jaakko Tepon hieno laulu "Niillä kaikilla on niin mukavoo":
Purkas somali sossussa huolia
Tämä maa on yks hälkkari
kun ei me saatu tv-tuolia
vaik annettiin tälkkari
Tonni velekoo on supermarkettii
pitäis lottoonki sijottaa
Ja tek nuotio kuopan parkettiin
kunta kai sen hiottaa?

Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
somalilla neekerillä joopa joo
Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Ee kukkaa omista ees kukkaroo

Naatti Iikori niin turvapaekasta
ku se Suomesta annettiin
että votkoo jo veteen raikastaa
torin kulmalle kannettiin
huaraliike on neito Olokalla
jossa poletaan taksatkin
eikä aja hän ennee Volokalla
kiertää Jenkit Saksatkin

Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Olkalla ja Iikorilla joopa joo
Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Ee kukkaa omista ees kukkaroo

Pankinjohtaja ol ihan rahaton
talot muijalle pukattu
Esiin kun tuli se virhe tahaton
sata miljoonoo hukattu
Alako polliisin kova kuristus
iski pamppukin koiviltaan
Mutta kultainen kädenpuristus
sitä hiukka loiventaa

Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Johtajalla konsultilla joopa joo
Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Ee kukkaa omista ees kukkaroo

Oiva Virtasen puujalka katkesi
oli pihalla liukasta
Vanha palleatyrä ratkesi
miehen voltista tiukasta
Sitten aukaisi oven naisille
jotka tiukkasi Oivalta
välliinpuonneille kansalaisille
appuu hyvinvoivalta

Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Mökissänsä veteraani huokasoo
Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Oisko ruojilla ees kukkaroo
Laulu on vuodelta 1995.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Partavauvat taivaassa

Ylen uutisen mukaan työssäkäyvistä ihmisistä on muodostunut vähemmistö. 44% ihmisistä käy töissä, ja oletan että mukana ovat myös yrittäjät. Kävi kuten kansallismieliset varoittivat jo vuosikymmen sitten: mitään huutavaa työvoimapulaa ei ole eikä tule. Poliitikkomme siitä huolimatta avasivat ovet murjaaneille monikulttuurisuuden nimissä (Seinäjoen joukkoraiskaus).

Samaan aikaan paljastuu, että ammattiliitot ovat kusettaneet jäseniään, muita kansalaisia, koko yhteiskuntaa ja tietenkin siten myös julkista valtaa. Liitoista suurin eli SAK on väittänyt kirkkain silmin edustavansa miljoonaa palkansaajaa neuvotellessaan näiden työsuhdeasioista. Todellisuudessa luku on ollut sitä ehkä Kekkosen aikaan, mutta nyt SAK:lla on vain 600.000 palkansaajajäsentä. 30-luvun fascismissa, samoin kuin nykyiaikaisessa hyvinvointvaltiossa, valtio ohjaa työntekijät järjestäytymään liitoiksi (syndikaatit), jotka neuvottelevat työeehdoista työnantajaliittojen kanssa. Hienoa, että tämä on kuoleman kielissä.

Fascismissa ihmistä ei nähdä itsenäisenä subjektina, jolla on oikeuksia, vaan yhtenä soluna elävässä organismissa nimeltä yhteiskunta. Ihmisen tulee elää siististi, jotta hän ei syövän ja loisten tavoin sairrastuta yhteiskuntaa. Erilaiset Rosmo Soininvaarankin linjaukset perussuomalaisista parasiitteina edustavat juuri samaa arvomaailmaa. Niinpä kutistuvat ikäluokat aiheuttavat poliitikoille paniikin, koska jaettavaa on jatkossa yhä vähemmän.

Huolestuttavin kaikista noista em. uutisista on ehdottomasti lasten vähäinen syntyvyys, koska se kuvaa suomalaisten uskoa tulevaisuuteen ja sitä yhteiskuntaa, jossa elämme. Suomessa punavihreä media on ollut erityisen aktiivinen suoltaessaan sekulaaria feminismiä, ja myönnettävähän se on, että ei tällaisella blogilla saa aikaan samanlaista kauhua ja paniikkia kuin mihin valtamedia kykenee. Lukiessani artikkelia kasvisruokailun autuaaksi tekevästä vaikutuksesta ja erityisesti sen kommentteja, en lainkaan ihmettele, että lapsia ei tehdä eikä synny.
Anselmi Jäärä 15.11.2018 - 10:13

Olen jo vanhempi mies. Yritän elää sen mukaan, että pystyisimme säästämään elämän lapsillemme ja lastenlapsillemme.
Yritän välttää muovin käyttöä mahdollisimman paljon, myin auton, ajelen fillarilla ja julkisilla. Voin paljon paremmin myös henkisesti.
Tunnen ainakin, että yritän tehdä jotakin maailman pelastamiseksi.
Tässä toinen kommentti:
Kavanaugh 15.11.2018 - 10:20

Salaatti ja kurkku taitavat olla ilamastolle kaikkein haitallisimmat kasvikset. Joskus kaupassa hävettää ostaa niitä, joutuu ostamaan vähän kuin salaa.
Tuollaiset ihmiset saivat aikoinaan jotain apua harhoihinsa, mutta nykyisin heille annetaan palstatilaa kuin missäkin Vartiotornissa. Nämä ihmiset ovat suora todiste, miksi meillä syntyy niin vähän lapsia. Meillä käytetään lapsisotilaita ilmastonmuutoksen vastaisessa sodassa. Ja kun omat eivät riitä, tuodaan partalapsia ulkomailta. Olemme luoneet yhteiskunnan, joka on feministin taivas.

snɯooʞoʞ

Uutisen mukaan, melkoinen joukko suomalaisia penaaleja on päätynyt valtionhallintoon tiedottajiksi. Mediakenttä on, kiitos digitalisaation, joutunut tielle, jolta nimismiehenkiharoita ei puutu. Tällä vuosikymmenellä on paljastunut (Marko Hamilo), että valtaosa suomalaisista toimittajista on poliittisesti vasemmistolaisia tai jopa äärisellaisia. Heidän uudet toimenkuvansa valtionhallinnon tiedottajina eivät ole omiaan lisäämään luottamusta valtionhallinnon puolueettomuuteen.

En pidä kauhean ongelmallisena sitä, että antinationalistisesti ajattelevat toimittelijat pääsevät julkisen sektorin suojatyöpaikkoihin. Sekään ei mielestäni ole ongelmallista, että he pääsevät saarnaamaan omaa poliittista agendaansa, koska tässä blogiskenessä on ymmärretty jo pitkään, että mikään ei muutu. Tilanne on samankaltainen kuin 70-luvun Suomessa. Vasemmistolaisuus on niin läpikotaista, että kokoomuslaiset pitävät iteään oikeistolaisina. Valtaosa Suomen oikeistolaisina itseään pitävistä äänestää Kokoomusta, koska se luo mielikuvan Susanna Kosken ja Wille Rydmanin kaltaisista edustajistaan oikeistolaisina. Sinänsä ihan oikein antaakin, mutta mainituilla ei ole mitään valtaa Puolueessa.

Nykyisen laintulkinnan mukaan kaltaistani blogistia voidaan juuri ja juuri pitää päätoimittajan kaltaisessa vastuussa. En vertaa omia saavutuksiani Ilja Janitskinin luomaan MV-lehteen, mutta laillisesti saatan olla samassa vastuussa. Eli jos lukijamääräni pomppaisi nykyiseltä noin muutaman tuhannen lukijan tasolta kymmeniin tuhansiin lukijoihin, ymmärtäisin voivani olevan vaarassa joutua oikeuteen, koska kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kaunis savuava ase.

Keskustelin tällä viikolla erään menestyneen yritysjohtajan kanssa strategiasta. Hän kuvasi hyvin, että jokainen firma voi laittaa - ja jopa pitäisi laittaa - omille kotisivuilleen julkisesti nähtäväksi strategiansa. Vapaassa markkinataloudessa on useita yrityksiä, joilla on sama strategia. Strategiat eivät ole liikesalaisuuksia, vaan mahdollisille asiakkaille mahdollisimman avoimesti esitettävä haaste. Jokaisella yrityksellä strategian mielekkyyden paljastavat mahdollisten asiakkaiden mielipiteet. Se, mikä on jossain määrin yrityssalaisuuden alaista tietoa, on strategian toteuttamisen keinot.

Yrityksen strategia voi siis olla esimerkiksi tuottaa nälkäisille ihmisille libanonilaista ruokaa hygienisesti korkealla tasolla. Toimenpiteet, joilla saavutetaan riittävä hygieninen taso, riittävä libanonilainen makuelämys ja markkinointi oikeaan kohderyhmään on osa toimenpiteitä, joita ei haluta paljastaa muille. Nyt palaamme tuohon kirjoituksen alkuperäiseen uutiseen, jossa kerrottiin valtionhallinnon tiedottajien menneisyydestä eri toimituksissa.

Kun valtionhallinto palkkaa entisiä poliittisesti vasemmalle suuntautuneita penaaleja, se kuvastaa halusta luoda manipuloivaa (valikoivaa) tiedonvälitystä. Eli kyse ei ole kansalaisen etua ajavasta avoimesta valtionhallinnon tiedottamisesta, vaan kyse on virkamiesten oman maailmankuvan mukaisesta tiedottamisesta. Toki virkakunnalla on oikeus ja demokraattisessa valtiossa jopa velvollisuus tiedottaa omaa poliittista agendaansa - muutenhan olisimme Neuvostoliitossa, jossa tiedotuksen puolueellisuutta juuri kukaan ei kyseenalaistanut. Ongelma onkin siinä, että palkkaamalla radikaaleja vasemmistolaisia entisiä toimittajia valtionhallinto paljastaa oman arvomaailmansa. Sinänsä en ole huolestunut, koska suomalaisista alle 10% on oikeistolaisesti ajattelevia.
Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen muistuttaa, että oikeistolainen ajattelu on Suomessa aika harvinaista – vajaa kymmenen prosenttia suomalaisista on tutkimusten mukaan ajatuksiltaan oikeistolaisia. Enemmän vallitsee hyvinvointivaltiokeskeinen ajattelu.
Minulle käy oikein hyvin, että sosialismi on suomalaisten enemmistön ideologia. Ongelman tekee se, että he eivät anna toisinajattelijoille mitään turvaa. Heille luonnonoikeus on pahinta myrkkyä, ja sen kaatamiseksi kansalaisten kurkkuun he ovat palkanneet vasemmistolaisia tiedottajia. Minusta olisi hienoa, jos joku virasto palkkaisi Jukka Sakari Hankamäen tiedottajakseen. Sitten kuulisimme filosofisen tulokulman valtionhallinnon hoidosta.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Make Lappi Great Again

Kansan Uutiset nostaa esille saamelaisten huolen jäämeren-radan vaikutuksista heidän kulttuuriinsa. Otsikko on raflaava "Jos meidän maa viedään, ei meitäkään enää ole". Hakematta nousee mieleen Amerikan intiaanien kulttuurien murskautuminen alueen saatua monikulttuurisen kylvyn Euroopasta. Myös esimerkiksi puolalaisten ja unkarilaisten huoli oman maansa kulttuurisesta tuhoutumisesta siirtolaisaallon alla on tätä vasten perusteltu. Tai minkä tahansa kansallismielisen ryhmän huoli omasta maastaan. Miksi vain saamelaisten (ja mustalaisten) huoli omasta kulttuuristaan herättää sosialisteissa huolta?

Minua filosofisesti valveutuneemmat tai logiikkaa paremmin ymmärtävät voisivat nyt perustella, miksi monikulttuurisuus ei sovellu saamelaisille (tai mustalaisille)? Mitä niin arvokasta poronhoidossa (tai nomadikulttuurissa) on, että sitä pitää suojella rautahevoselta? Miten saamelaisilla ylipäänsä voi olla mitään omaa kulttuuria, koska hehän ovat muualta muuttaneita - ja kuten tapana on sanoa - olleet iät ja ajat kulttuurisessa vuorovaikutuksessa yli rajojen? Ja onko edes olemassa mitään saamelaista kulttuuria, koska kaikki ihmisethän ovat lähtöisin Afrikasta - myös saamelaiset (ja mustalaiset).

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kauppapolitiikan johtaja Taneli Lahti on todennut, että EU:n hajoaminen lähellä. Suomalaisittain huvittavinta on, että Suomi on EU:n puheenjohtaja 2019 loppuvuonna, jolloin repeäminen alkaa. Siinä voi pääkanisteri Antti Rinteellä olla hikiset paikat, kun samalla pitäisi johtaa taantumaan kohti kulkevaa Suomea. Harmi ettemme päässeet näkemään Vihreiden Touko Aaltoa ulkoministerinä siinä tilanteessa, edellyttäen että Petteri Orpo ottaa toiseksi suurimpana puolueena valtionvarainministerin salkun, toisin kuin Soini teki.

Yhdysvalloissa järjestetyt ns. välivaalit nostivat demokraatit lievään enemmistöön edustajainhuoneessa (kongressin alahuone). Senaatissa (kongressin ylähuone) republikaanien valta säilyi ja vahvistui. Se tarkoittaa, että kansallismielinen presidentti Trump on saanut laajan hyväksynnän poliittisille tavoitteilleen kansan keskuudessa. Euroopassa Trumpin politiikan nauttima suosio on herättänyt sosialistien keskuudessa niin suurta raivoa, että jopa Suomen Yleisradion toimittajien on ollut mahdotonta pidättäytyä valeuutisoinnista. Penaali Juha Tuomiston mielestä sosiaalidemokraattisen CNN:n toimittajan Jim Acostan isku Valkoisen talon harjoittelijan käsivarteen on valetta, ja oikeasti mitään läpsäisyä ei tapahtunut. Todellista #MeToo -henkeä :)

Unkarin päämies Viktor Orban totesi käydessään Suomessa, että unkarilaiset eivät kaipaa ohjeita Alexander Stubbin kaltaisilta sosialisteilta. Suomessa Stubbia pidetään oikeistolaisena laajalti, mikä kuvaa keskiverto-suomalaisen ideologista mielenlaatua. Jos Alexander "Itis on hieno paikka - näyttää somalialta" Stubb edustaa oikeistoa, voi vain kuvitella mitä ajattelevat ne 75% suomalaisista, joiden mielestä Stubb on oikeistolainen (lue: isänmaallinen).

En tunne yhtäkään saamelaista, mutta ehkä joku voisi kommentoida ja kertoa, mitä saamelaiset ajattelevat monikulttuurisuudesta ja vasemmiston halusta islamisoida Suomi. Ovatko saamelaisnaiset himokkaita viettelijättäriä, sillä "Fantasioissa alkuperäiskansojen ja muiden "eksoottisten" kansojen naiset juoksevat siroina puolialasti luonnossa rinnat hölskyen ja pitkä tukka hulmuten — odottaen että joku uudisasukas tulee vastaan ja veisi kotaan tai tiipiihin naitavaksi."?

maanantai 5. marraskuuta 2018

Valkoinen nainen alistaa mustia naisia

Yhdysvalloissa on välivaalit, joita Helsingin Sanomat kommentoi ihmeissään. Lehtijuttuun on päässyt valokuva, jonka kuvatekstissä lukee "Trumpin kannattajissa on myös naisia".


Muissa medioissa kummastellaan, miksi "oikeistopopulistit" jatkavat nousukiitoaan Italiassa (Suomen Uutiset). Lukijoiden kommenteissa kauhistellaan, kuinka on mahdollista että ihmiset äänestävät oikeistoa:
Se että ihmiset eivät käy ulkomailla johtuu siitä että kokoomus ja muu oikeisto haluaa pitää kansan köyhänä ja tyhmänä koska muuten oikeiston kannatus romahtaisi kun ihmiset näkisivät maailmaa ja viisastuisivat eivätkä enää uskoisi oikeiston valheita
Jordan Peterson kävi Suomessa esitelmöimässä, ja Yle haastatteli häntä todeten miehen olevan "kiistelty" ja omaavan kytköksiä "äärioikeistolaiseen" alt-right -liikkeeseen. Jos jokin on toimittajan omaa ideologiaa vastaan, se on luonnollisesti oikeistolaista tai äärioikeistolaista. Asiaan kiinnitti huomiotaan myös professori Matti Viren Uuden Suomen blogissaan.

Yle otsikoi:
Yle Meksikossa: Elier kulkee siirtolaiskaravaanin matkassa, koska haluaa pojalleen tulevaisuuden Yhdysvalloissa – "Naapurustossani myydään huumeita kuin karamelleja"
Minusta ei ole millään tavalla Yhdysvaltain kansalaisten tehtävä avata ovensa näille hondurasilaisille, jotka eivät saa maataan kuntoon. Iran ja Venezuela ovat samanlaisia yhteiskuntia, jotka ovat romahtaneet oman ideologiansa paineen alla. Toinen islamin ja toinen entisen presidenttinsä Hugo Chavezin luoman chavismin. Jos Yhdysvallat menee noihin maihin asevoimin puuttuakseen toimintaan, sitä syytetään kolonialismista ja imperialismista. Jos se ei mene, sitä vaaditaan avaamaan rajansa.

Media julistaa suureen ääreen olevansa "luotettava" ja nojaavansa JSN:n journalistisiin ohjeisiin. Silti päivästä toiseen saa lukea tätä saastaa. Vasemmistolaisen maailmankuvan omaavat korkeasti koulutetut valkoiset naiset ja heikosti koulutetut värilliset naiset luovat nykyisen vasemmiston ytimen. Tässä omituisessa symbioosissa valkoiset naiset auttavat mustia naisia, jotka saavat pelastuksensa feminismistä. Feministien mukaan ei ole olemassa parempia ja huonompia ajatuksia, koska muuten he joutuisivat myöntämään, että valkoisen miehen luoma yhteiskunta on menestynyt inhimillisesti arvioiden kaikkein parhaiten. Sen myöntäminen on feminismin dogmien vastaista.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Arkista rasismia Lontoossa

Nostan hattua Ilta=Sanoman penaali Suvi Kerttulalle. Hän on kirjoittanut aivan loistavan kuvauksen "uteliaan" EU-eliitin feministisen ideologian synnystä, kehityksestä ja nykytilanteesta. Kerttula on haastatellut entistä Yleisradion ja nykyisin SDP:n rahoittaman Demokraatin toimittajaa Eeva Lennonia (os. Karikoski).

Lennon kertoilee 50-luvun edistyksellisten sosialistien nuorten elämää, joka vähitellen hänen ikäluokkansa noustessa valtaan polki alleen kansallisvaltiot äärivasemmistolaisen feminismin nimissä. Lennonin miehen perhe oli täynnä terroristeja ja Lennonin omin sanoin aiheutti useiden englantilaisten sotilaiden kuoleman terrori-iskuilla.

Varsinainen helmi tai jopa Afrikan Tähti majailee seuraavassa Lennonin toteamuksessa:
BREXIT on Eeva Lennonin mielestä jotakin aivan uskomatonta. Sen jäljet heijastuvat myös hänen arkeensa.

– Nämä työhuoneen ikkunat pitäisi pesettää, mutta ei löydy enää pesijää brexitin takia. Minulla oli ennen bulgarialainen insinööri, joka pesi, Lennon esittelee yläkerran makuuhuonettaan.
On vaikea kuvitella elitistisempää ja rasistisempaa näkökantaa. Lennon suree, että hän ei enää voi pesettää ikkunoitaan insinöörillä. Sillä koulutuksella ikkunanpesijän kuuluisi nostaa kotimaataan pois alhostaan, eikä pestä varakkaan lontoolaisrouvan ikkunoita. Lennonin lapset, jotka ovat artikkelin mukaan menestyneitä toimittajia, ei feminismin nimissä saa tietenkään velvoittaa huolehtimaan äitinsä asunnosta - valde on vastuussa jopa likaisista ikkunoista.

Likaiset ikkunat saa puhtaaksi neljällä tavalla: pese itse, maksa sellainen palkkio että pesijöitä riittää, pyydä apua tai siedä uusi normaali ikkunoiden läpinäkyvyydessä. Kaikki matalapalkka-alaa tuntevat tietävät, että myynnin pahin este on "jätä tekemättä" eli tee se itse. Ei ole pakko ostaa euron purilaista Mäkkäristä - voit myös ostaa parin euron jauhelihapakkauksen ja tehdä itse siitä burgerit kolmelle päivälle. Myös ikkunoista valo tuleee läpi, vaikka lasit olisivat rasvaisia ja pölyisiä.

Eeva Lennonin haastattelu on surkeiden sattumusten käsikirja. Lennon halusi ulkoistaa lastensa hoidon ja kasvatuksen valtiolle, joka Brexitin kautta petti Eevan ja jätti hänelle likaiset ikkunat ilman puoli-ilmaista bulgarialaista lasinpesijäänsä. Naurattaisi, jos en pohtisi tuon bulgarialaisen insinöörin omanarvontuntoa. Eeva on kuin puuvillaplantaasin matriarkka, joka suree mennyttä maailmaa.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Maailmanlopun meininki - 10 vuotta aikaa

Maailmanlopun ennustamisen huono puoli on se, että jos maailmanlopun ennustaa liian kauas, ei saa kuin hullun paperit, mutta vastaavasti liian lähelle ennustaminen on riskaabelia, koska valtaosa ihmisistä pääsee aitiopaikalta näkemään huijauksen. Esimerkiksi tämä Sirpa Kulosen uutinen yhdentoista ja puolen vuoden takaa on ehdottomasti muistamisen arvoinen:



Artikkelin on julkaissut tuolloin Iltalehdessä toiminut Sirpa Kulonen. Itse uutisessa Sirpaa ei enää mainita, mutta Pikkupojan blogissa asia on muistissa. Sirpan artikkeli on sen verran lyhyt, että kopioin sen tänne kokonaisuudessaan, koska voisi olettaa Iltalehden hävittävän moisen ennustuksensa:
– Aika on loppumassa, YK:n ilmastosopimusjärjestön UNFCCC:n pääsihteeri Yvo de Boer sanoo.

Samoilla linjoilla on ranskalainen ilmastotutkija Jean Jouzel..

– Puhumme nyt aikataulusta, jossa ”tulevat sukupolvet” ovat jo olemassa — he ovat lapsia, jotka ovat tällä hetkellä päiväkodissa tai esikoulussa.

Miehet osallistuvat Pariisissa käynnissä olevaan hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n kokoukseen, joka julkaisee raporttinsa huomenna. Samaan arvovaltaiseen seurueeseen kuuluu yhdysvaltalainen huipputukija Jerry Mahlman, joka pitää raportin todisteita ilmastonmuutoksesta vakuuttavina.

– Savuava ase makaa pöydällä tälläkin hetkellä.

Mahlmanin kanadalainen virkaveli Andrew Weaver menee vielä askeleen pidemmälle ja toteaa:

– Kyseessä ei ole vain savuava ase, vaan ilmasto on kuin pataljoona galaksienvälisiä savuavia ohjuksia.

Satojen miljoonien joukkopako

Tutkijoiden mukaan kasvihuonekaasujen lisääntyminen tekee ilmastonmuutoksen pysäyttämisen mahdottomaksi jo kymmenessä vuodessa. Jos siinä ei onnistuta, suuri osa planeettaa voi muuttua asumiskelvottomaksi.

Edessä voi olla satojen miljoonien ihmisten joukkopako yhä kuumemmiksi ja kuivemmiksi käyviltä päiväntasaajan alueilta. Lisäksi suuret maa-alueet ovat vaarassa jäädä nousevan meriveden alle napajäätiköiden sulaessa.

Euroopassa kesistä voi tulla sietämättömän kuumia etenkin Välimeren alueella. Pohjois-Eurooppaa ja Britanniaa taas uhkaavat kuivat kesät ja märät, myrskyiset talvet.

Luonto menossa sekaisin

Tutkijoiden suurimpiin pelkoihin kuuluu se, että lämpötilojen nousu ja kasvihuonekaasujen lisääntyminen sekoittavat luonnon omat kontrollijärjestelmät.

Vielä toistaiseksi maapallon metsät ja meret pystyvät imemään noin puolet ihmiskunnan tuottamasta hiilidioksidista. Kun hiilidioksidimäärä kasvaa ja maaperä kuivuu, mikrobit voivat alkaa hajottaa maahan kerääntynyttä eloperäistä ainesta. Silloin metsät muuttuisivat kasvishuonekaasujen tuottajiksi.

Lisäksi merien kyky imeä hiilidioksidia laskee nopeasti niiden lämmetessä.

– Meidän täytyy varmistaa, ettei ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nouse enää vuoden 2015 jälkeen ja että se laskee siitä lähtien kolme prosenttia vuodessa, sanoo saksalaistutkija Malte Meinshausen.
Koska ilmaston lämpeneminen antaa oikeutuksen päättää ihmisten kohtaloista, muiden elämään nokkansa työntäville se on kuin lottovoitto. Mantraa ei lakata hokemasta vaan sitä toistetaan kahta kauheammin. Uusi viritys onkin sitten tämä:

Iltasanomien penaali Jari Alenius siinä toistaa Sirpa Kulosen virheen, mikä luonnollisesti herättää hilpeyttä jo tässä vaiheessa rataa.

Hiilidioksidipäästöistä noin 40% tulee ruoan tuotannosta. Jos ajatuksen kanssa seuraa hiilidioksidipitoisuuden ja väestömäärän muutosta, voi huomata mikä on ainoa keinoa ratkaista ongelma, jos sellaisena pitää ihmisen ilmakehään laskemaa hiilidioksidia (kuvat alla Hesarin jutusta Nauru-saaresta).


Punavihreä suvaitsevaisto jaksaa pelotella. että mikäli valkoinen heteromies ei lopeta autoiluaan ja grillaamistaan, köyhien maiden siirtolaiset valloittavat kotimme ja linnamme ilmaston lämpenemisen tuhottua heidän syntymämaansa. Tähän kun lyödään päälle arviot, joiden mukaan joka kolmas länsimainen työpaikka katoaa roboteille 2020-luvulla, meillä on ihan helvetin moinen vyyhti ratkottavanamme. Tyyntä myrskyn edellä, millaisina nämä vuodet tullaan tulevaisuudessa muistamaan.