perjantai 30. syyskuuta 2011

Lätkäkausi alkoi - ja loppui

Myydään kausikortti puolison käskystä. Hän ei kuulemma kestä viereisen istuimen omistajaa. Tarjouduin vaihtamaan puolison kanssa paikkaa, mutta sekään ei kelpaa. Alla näkymä istuimeltani.


Hyvää musaa. Levynjulkkari 8.10 Korjaamolla.

torstai 29. syyskuuta 2011

Mustan miehen naimaohjeet

Radio Suomipopin Jaajo on ainoa reilusti medianäkyvyyttä (tai -kuuluvuutta) saava toimittaja, joka ei puheitaan turhia suitsi. Suvaitsevaiston on helppo ylenkatsoa häntä, koska hän puhuu räävittömiä, ei piilota inhimillisä heikkouksiaan, käy raveissa ja nauraa poliittisesti epäkorrekteille asioille. Kuuntelen Jaajon jorinoita joka aamu, jos en ole nukkunut pommiin tai puhu puhelimessa. Aina välillä en ole ihan varma, onko hän tosissaan, ja niin kävi tänäänkin.


Jaajo kertoi uudesta kirjasta nimeltä "How to marry a Finnish girl?". Kirjoittaja Phil Schwarzmann on tänään torstaina Akateemisessa kirjakaupassa klo 17, joten sinne vaan jonottamaan. Kirjassa annetaan mm. sopiva iskurepliikki suomitytölle: "Onko Helsinki-Vantaalta suora lentoyhteys sinun sydämeesi?" ja varoitetaan juomasta lonkeroa, koska se on tyypillistä suomimiehelle ja siten junttimaista. Kirjassa myös opastetaan, että Suomessa ei tarvitse miettiä kihlajaisia ja yhteenmuuttamista - sen kuin kuskaat läppärin tytön kämpille, niin parisuhde on sitten siinä. Appikandilta ei pidä kysellä tytön kättä. Hänen kanssaan on vaan yritettävä opetella tulemaan toimeen ajan kanssa.

Ajatelkaa - jo tämä liikkuu monen mielestä huonon maun rajoissa.

Lyhyt oppimäärä fasismiin

Suomen viennin kasvu on pysähtynyt ja olemme syöksymässä taantumaan. Minkä asioiden parissa poliitikkomme puuhastelevat: homolakien ja Tobinin-veron. Selkäpitä riipii lukea vasemmistopopulistisia lausuntoja, joissa "vakaus" on ylhäältä johdettua suunnitelmataloutta ja "epävakaus" vapaata markkinataloutta.
Käytännössä komissio tarkastaa kansalliset budjetit ja esittää korjauksia. Sopimusrikkomuksista rapsahtaa sakot. Jäsenmaat puhuvat jo seuraavista uudistuksista, kuten yhteisistä velkakirjoista, rahansiirtoverosta ja jopa yhteisestä valtiovarainministeriöstä.
Luoja varjele meitä enemmiltä "uudistuksilta". Niin muuten; kukahan nuo rapsahtavat sakot mahtaa maksaa, mistä ne ovat pois ja mihin niiden tuotto käytetään? Jos kansa ei vaaleissa rankaise sopimusrikkomuksia tehneitä kansallisia päättäjiään, paikalle saapuu joukko vierasmaalaisia, jotka ovat täysin kansallisesta demokraattisesta valintaprosessista irrallaan. Mieleen tulevat Prahan, Budapestin ja Gdanskin tapahtumat. Vuosi sitten vielä naureskelin "Eurostoliitolle", mutta niin se vaan perkele Siperia opettaa...

Viimeisen 20 vuoden aikana Suomi on muuttunut vasemmistolaiseksi maaksi. Talouspolitiikka koki jo neuvostoliitot ja nyt janajevit haluavat ajaa tankit kaduille. Joskus vuodenvaihteen 2012-13 tienoilla jostain voi nousta jeltsin puhumaan kansalle sen oikeuksista. Mistä tämän jeltsinin tunnistaa? Häntä syyllistetään populismista hänen vaatiessaan poliitikkoista riippuvaisen virkarälssin erottamista. Populismia siinä on toki sen verran, että heitä ei eroteta. Ainoa hallinto, joka on koskaan menettänyt valtansa ajettuaan kansansa perikatoon, oli amerikkalaisten hallitsema Länsi-Saksa. Idässä Stalin nosti vanhat natsit valtaan, koska hehän olivat jo läpäisseet pääsykokeen sosialistiseksi virkamieheksi.

Sukulaistyttö kävi tontunmäellä koulupäivänsä jälkeen ja jätti yhteiskuntaopin koepaperin jälkeensä. Yhdessä kysymyksessä piti kuvailla "hyvinvointivaltiota". Täydet pisteet sai vastauksesta: "Hyvinvointiyhteiskunta perustuu maksuttomiin palveluihin, korkeaan veroasteeseen, tasa-arvoon, erilaisiin tukiaisiin ja julkiseen terveydenhuoltoon. Se edustaa arvomaailmaa, jonka mukaan valtio pitää huolta kaikista kansalaisistaan ja vastineeksi saa oikeuden ohjata heitä poliittisesti määriteltyihin, tavoiteltavina pidettäviin elämäntapoihin." En olisi itsekään osannut määritellä fasismia tuon paremmin.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Nyt joku kusettaa


Arctia Shipping tilasi vuonna 2010 julkaistun selvityksen Itämeren jääoloista tulevaisuudessa. Selvityksen mukaan
Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa luontoon ja yhteiskuntaan monin tavoin. Tässä raportissa arvioidaan Itämeren jääpeitteen tulevia muutoksia vuoteen 2050 mennessä. Jään paksuuden arviointiin käytetty menetelmä ei kuitenkaan huomioi jään päällä olevaa lunta, joka toimii eristeenä ja näin ollen hidastaa paksuuskasvua. Lasketut jään paksuudet ovat siis noin 10-20 cm liian suuria.
Jäänmurtokausi alkaa Suomessa yleensä jo marraskuun lopulla (Kaleva). Itämeriportaalissa kerrotaan talvista yleisemmin, mutta alla muutamia havaintoja mediasta vuosien varrelta:
2010 Jäänmurtajien kausi alkoi 26.11.
2009 Jäänmurtajien kausi alkoi 16.12.
2008 Jäänmurtajien kausi alkoi vuoden 2009 puolella
2007 Jäänmurtajien kausi alkoi vuoden 2008 puolella
2006 Jäänmurtajien kausi alkoi vuoden 2007 puolella

Vuosien uurastamaton ponnistelu on siis viimeisten vuosien aikana alkanut kantaa hedelmää (hehe - se ilmaston lämpeneminen), ja jokainen suomalainen allekirjoittanutta myöten on siis vihdoin viimein saatu vakuutettua, että jäätalvet ovat ns. menneen talven lumia viimeistään silloin, kun nyt syntyvät lapset painavat valkolakin päähänsä. Se onkin ainoa muisto lumisista talvista tulevina vappuina.

Siinä, missä päästökauppa teki sellunkeiton Suomessa toivottomaksi, viimeiset jäänmurtajat voidaan ajaa sulattoon noin 30 vuoden päästä eli suunnilleen 2040 (JM Kontio). Sen jälkeen Suomen vientiteollisuuden rippeitä kuljetetaan enää ilmateitse, koska tulevat vientiartikkelimme - uusiutuvan energian ja hyvinvointiyhteiskunnan myyntikonsultit - mahtuvat mainiosti yhteen Cesnaan ulkomaankauppaministerimme ohjatessa kansakunan jaloimmat miehet pois kulutusyhteiskunnan muistotilaisuudesta...

Juuri kun kaikki on pedattu, nostaa jo kuolleeksi luultu vihulainen rumaa päätään - vieläpä oikein viran puolesta! Missä luuraa valtakunnansyyttäjä, missä viipyvät vihapuheiden tuomitsijat, koska julkaistaan kaikkien puolueiden yhteinen ponsi jäättömästä Itämerestä vuonna 2040? Perskutirallaa, valtio tilaa LISÄÄ jäänmurtajia! Ja vieläpä entistä leveämpää railoa aikovat aukoa! Velkakattonsa ylittänyt julkinen sektorimme ottaa parit vekselit ja investoi uusiin jäänmurtajiin. Eikö oikea käsi tiedä, mitä vasen (tai siis vihreä) tekee?

tiistai 27. syyskuuta 2011

Kulttuurierot ja hyväntahdon eleet

Paloma Blanca ja Paloma Wusu
Palloliitto on päättänyt pitää voimassa JJK:n hyökkääjän Babatunde Wusun saaman kahden ottelun pelikiellon.

Sunnuntain Haka-ottelussa Wusu kosketti käsillään ottelun erotuomarin Miikka Lähdesmäen molempia poskia. Tilannetta edelsi erotuomarin Wusulle antama keltainen kortti.

Palloliiton mukaan tuomiota ei ole syytä kumota, sillä Wusu rikkoi kiistatta erotuomarin koskemattomuutta.

JJK vetosi valituksessaan kulttuurieroihin. JJK:n toimitusjohtajan Joni Vesalaisen mukaan Wusu kosketti erotuomaria hyväntahdon eleenä.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Vallankumous söi lapsensa

Virheiden Lahden puheenjohtaja Petri Honkanen on kuulemma kirjoittanut blogissaan, että
”viranomaisten ja tuomioistuintuomareiden laiton virkatoiminta oikeuttaa väkivallan heitä kohtaan. Tarvitaan väkivaltaa ja väkivallan uhkaa kansalaisten taholta sekä tuomioistuimia että moninaisia viranomaisinstansseja kohtaan”.
Koska Virheät on esiintynyt moraalisesti ylivertaisena, he tekivät Uuden Suomen mukaan asiasta tutkintapyynnön. Osa Virheistä - varmaan valtaosa - aidosti kauhistelee Honkasen kirjoitusta. Varmasti osa nuivista ilkkuu, että "tikku toisen silmässä kun tukki omassa silmässä".

Honkasen kirjoitus on kuitenkin harvinaisen totta - siis Virheäksi. Mitä muita keinoja kansalla on lopettaa haitallinen hallinto? Jos hallinto siis harrastaa "laitonta virkatoimintaa", niin ilman muuta kansan täytyy puolustaa itseään. Ongelma toki on, että aidot diktatuurit eivät sorru käyttämään "laitonta virkatoimintaa", kuten sosialismin musta historia meille on kerta toisensa jälkeen todeksi näyttänyt.

Jos valtio kasvaa niin suureksi, ettei kansa pysty sitä elättämään, ja hallinto ottaa velkaa toimintansa ylläpitämiseen, on selvää, että hallinto on surkeasti epäonnistunut. Niinpä Honkasen lausunnon voi mieltää myös siten, että hallinnolla ei ole olemassa olon oikeutusta, jos se ei pysty elättämään itseään kohtuullisella varorasituksella, ja sitä vastaan on oikeutettua hyökätä. Tämä on toki hyökkäys laillista hallintoa ja yhteiskuntajärjestystä vastaan.

Perinteisesti punainen (ja vihreä) terrori onkin kohdistunut pikkuporvarillista - mutta sinänsä laillista - hallintoa vastaan, sillä muuta keinoa ei ole tehdä laittomasta laillista. Virheät siis tajusivat, että ensimmäistä kertaa ikinä, Honkasen esittämä vallankumouksellinen toiminta tulisi kohdistumaan heihin itseensä! Heistä on tullut politiikan ongelma - ei ratkaisu. Samalla tavalla kun bolsevistit kostivat raskaimman mukaan heitä vastustaneille, niin myös Honkanen uhrataan syventymättä lainkaan pohtimaan hänen väitteidensä mielekkyyttä.

Halosen kaveri tankeilla intiaanien kimppuun

Bolivian presidentti Evo Morales vierailee Suomessa toukokuun lopussa. Morales tapaa matkansa aikana presidentti Tarja Halosen. Moralesin ja Halosen on tarkoitus keskustella, miten suomalaista teknologiaosaamista voitaisiin hyödyntää Bolivian öljyteollisuudessa.

Morales on Bolivian ensimmäinen presidentti, joka edustaa maan alkuperäiskansoja. Morales kuuluu Aymara-intiaaneihin.
(Totuus 7.4.2010)


Bolivian presidentin Evo Moralesin hallinto tukahdutti sunnuntaina voimakeinoin mielenosoituksen, jolla yli tuhat sademetsäalueen [Isoboro-]intiaaniväestöön kuuluvaa vastusti valtatien rakentamista metsäalueen halki. Ympäristöliikkeen mukaan tiestä halutaan reitti Bolivian öljyesiintymien luo.
(Totuus 26.9.2011)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Nolo paljastus maahanmuutosta

Englannin sosialistinen työväenpuolue, Labour, salasi valtakaudellaan ikävän tilaston maahanmuuttajista. Romaniasta ja Bulgariasta tulevat työllistyvät huonosti ja elävät muita todennäköisemmin sosiaalituilla. Puolue tilasi tutkimuksen ollessaan vallassa, mutta jätti tulokset julkaisematta estääkseen vaalikeskustelun vuonna 2010 epäonnistuneesta politiikastaan.

Konservatiivipuolueen ministerit syyttävät nyt sosialisteja salailusta ja aikovat julkaista 165.000 puntaa maksaneen tutkimuksen tulokset. Tutkimuksen mukaan maahanmuuttajien työttömyys keskimäärin tarkasteltuna on suurempi kuin syntyperäisten englantilaisten, eikä heitä kiinnosta osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Yli 1/3 Lontoon asukkaista on syntynyt Englannin ulkopuolella.

Paljastus kääntää huomion jälleen kerran sosialistien kiisteltyyn maahanmuuttopolitiikkaan. Yvette Cooper, varjohallituksen sisäministeri myönsi sosialistien "epäonnistuneen". Vuoteen 2008 asti työväen puolue noudatti "avoimien ovien" politiikkaa maahanmuuton suhteen, mikä aiheutti valtavan kasvun viisumeissa, työ- ja oleskeluluvissa. Gordon Brownin johtama sosialistihallitus otti sittemmin käyttöön pisteytyksen, mikä teki EU:n ulkopuolisille kouluttamattomille maahanmuuttajille pääsyn entistä vaikeammaksi. Muutos ei kuitenkaan vaikuttanut EU:n uusista jäsenmaista tulleisiin ihmisiin, kuten puolalaisiin (EU-jäsen vuodesta 2004), romanialaisiin ja bulgarialaisiin (2007).

Sosialistit toistuvasti lupasivat tiukentaa maahanmuuttoa Itä-Euroopasta turvatakseen englantilaisten työllisyyden. Salaiseksi julistettu tutkimus kuitenkin paljastaa, että 27% bulgarialaisista ja romanialaisista maahanmuuttajista on kouluttamattomia ja yli 15% heistä eli vuonna 2009 sosiaalituilla. Näistä kahdesta maasta saapuneet ovat työllistyneet kaikkein huonoiten kaikista ryhmistä. Vaikka maahanmuuttoa EU:n ulkopuolelta tiukennettiin, näiden kanhden maan muuttovirta kiihtyi merkittävästi vuodesta 2007 alkaen.

Bulgarialaisilla ja romanialaisilla on muita useammin vähintään nelilapsisia perheitä, mikä rasittaa koululaitosta erityisesti Lontoossa, jossa heistä asuu yli puolet. Kolmella prosentilla Englantiin saapuvista romanialaisista ja bulgarialaisista on vähintään viisi lasta. Vuosina 2004-2010 Romanian ja Bulgarian asukasluku laski, mutta Englannin nousi selvästi. Niissä maissa työttömyys laski, mutta Englannissa nousi.

90-luvun puolivälistä alkaen Britannian väkiluku on kasvanut nimenomaan maahanmuuton takia, ja muuttajien enemmistö on ollut muiden maiden kansalaisia eikä paluumuuttajia. 80-luvulla muuttotappio oli yli 40.000 henkilöä vuodessa. Vuosina 1992-95 muuttovirta kääntyi plussalle 9.200 henkilöä keskimäärin vuosittain, mutta vuosina 2004-2007 muuttovoitto oli jo 178.000 henkilöä vuosittain.

Britannian väkiluku kasvoi neljällä miljoonalla vuoteen 2010 mennessä, ja nyt enemmän kuin joka kolmas (34%) lontoolainen on syntynyt ulkomailla. Asuntoministeri Grant Shapps totesi "Tämä on törkeä peittely-yritys epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta ja yrityksestä salata se äänestäjiltä. Konservatiivit aikovat valvoa maahanmuuttoa tiukasti ja palauttaa kansalaisten luottamuksen järjestelmään."

Uuden hallituksen suunnitelma pysäyttää maahanmuuttajien pääsy EU:n ulkopuolelta tuleville vähentää maahanmuuttoa merkittävästi. David Cameronin mukaan muutto pitää rajata joihinkin kymmeniin tuhansiin eikä satoihin tuhansiin, kuten viime vuosina. Maahanmuuttoministeri Damian Green sanoi "Puutumme valeavioliittoihin ja olemme ottaneet käyttöön erilaisia menetelmiä paljaastaksemme luvattomasti maassa olevia. Kehittelemme edelleen menetelmiä selvittääksemme, mitkä maahanmuuttajaryhmät ovat meille hyödyllisiä ja mitkä eivät."

Sosialistien avoin maahanmuuttopolitiikka aiheutti kiivasta keskustelua vuoden 2010 vaaleissa. Pääministeri Brown haukkui Gillian Duffya, rochdalelaista isoäitiä, fanaatikoksi mikrofonin jäätyä vahingossa päälle (video, selittely, reaktio ja tekstiversio), tämän kyseltyä pääministeriltä maahanmuutosta. Nyt Yvette Cooper myöntää, että "Toimimme väärin maahanmuuttoasioissa. Siirtymävaiheen aikana itäeurooppalaisten muuttoa olisi pitänyt rajoittaa. Pisteytysjärjestelmä olisi pitänyt ottaa käyttöön paljon aikaisemmin." (Telegraph)

Hirveät peijaiset

Me eletään vain kerran
ei meitä pelko herran
saa JUMALAUTA
hiljaa juhlimaan
Suomen niemellä, Suomen kielellä
äijät huutaa lailla perkeleen


Kantatie 13, klo 02:22

Konstaapeli: Onks siul kiire johoki?
Kumitonttu: No ei täs nyt sillee.
Ko: Huomasiksie, paljo tuo rajotus oli?
Ku: Kaheksakymppii.
Ko: Osaaksie sanoo, paljo siul oli nopeus ku tulit vastaa?
Ku: Laittelin just Ukkometsoo soimaan, et saattoha se nousta ehkä jopa 85:een...
Ko: No 106 oli.
Ku: Ai nii paljo tää sushikuppi kulkee...
Ko: No, mitäs myö tehää?
Ku: Päätä sie.
Ko: Osaaksie ajaa rauhallisest ollenkaa?
Ku: No yleensä kyl, mut ku oli vaa tuo levyv vaihto keske.
Ko: Noku mie kattelin tuos enneko saatii siut kii, ettet sie ekaa kertaa olis maksaas.
Ku: Mätkyjähän ne vähä niiku...
Ko: Jos nyt sit tällee suullisel varotuksel...


Kantatie 13 klo 02:52, raja-asema

Tullityttö (ruskeat silmät, tumma tukka, tiukka peppu): Katottas tuo siun autos. Avaakko kontin?
Ku: No toki.
Tt: Täällähän on kaljaa.
Ku: Ei vissii pitkää...
Tt: Oliksie pitkää?
Ku: Vartiha mie.
Tt: Tiesiksie, ettei sielt sillo saa tuua mitää?
Ku: Tiesihä mie.
Tt: Mihis sie näit olit viemäs?
Ku: Peijaisii kavereille - ehämmie ite ota.
Tt: Tästähä vois kirjottaa sakot.
Ku: Vähä niiku mätkyt sais.
Tt: No, jos myö vaa tehää sit sopimus luovutuksest?
Ku: Saanks mie halata?


Hirveä väijy.


Kaatokännit.


Kiihtyy ku GT.


69% - potkasee ku hirvisonni otsaan.


Viimeinen taisto.


Lauri maksoi.


Mie maksoin.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Ilmastonatsien kristalliyö

New Forests Company istuttaa Afrikassa metsiä ja myy niitä kuin aneita länsimaisille ilmastoidiooteille. Ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen nimissä toteutettava sosialistinen vallankumous on ihmiskunnalle yhtä vaarallinen ilmiö kuin sen historialliset esivanhemmat arabisosialismista neuvostososialismiin ja kansallissosialismiin. Ihmetellä täytyy, kuinka kritiikittömiä kaikki ilmastofasistit ovat. Järjen ääni ei niissä piireissä kuulu.

NFC:n mukaan ugandalaisen Kicuculan asukkaat "rauhanomaisesti" ja "vapaaehtoisesti" antoivat NFC:n istuttaa asuinalueensa metsiköksi. Asukkaat itse kertovat, että armeija poltti talot (ja yhden lapsen) uhaten tappaa jokaisen, joka vastustaa heitä. Hallitus ja NFC väitti asukkaiden olevan alueella laittomasti, joten ilmaston lämpenemisen nimissä heidät häädettiin.

Kuten mikään sosialismin muoto, ei ilmastouskonto ole ihmiskunnalle siunaukseksi. National Geographicin mukaan biopolttoaineiden takia ruoan hinnan nousu on ajanut haitilaisia nälänhädässäsyömään mutaa. Maailman pankki myöntää, että ekohuuma on nostanut ruoan hintaa. Jopa ilmastoprofeetta George Monbiot myöntää, että biopolttoaineiden käyttö aiheuttaa nälänhätää kaikkein köyhimmille ihmisille. Biopolttoaineita vaaditaan käytettäväksi ilmaston lämpenemisen torjumiseksi.

Presidentti Obaman hallinto määräsi Maailman Pankkia estämään köyhiä maita hyödyntämästä hiiltä, halvinta energian lähdettä, asukkaidensa elintason parantamiseksi. Miljoonia ihmisiä tulee kuolemaan Obaman määräyksestä aliravitsemukseen ja sairaanhoidon puutteeseen.

Jokainen ilmaston lämpenemisestä huolissaan oleva voisi mielessään pohtia, onko hänellä oikeus omantuntonsa hyvittämiseksi tappaa muita. Mikä oikeastaan erottaa ilmastouskonnon nimissä tehtävät valloitukset ja riistot ristiretkistä? Miksi gaia-uskonto saa nykyaikana toteuttaa politiikkaa, joka minkä tahansa muun uskonnon nimissä (paitsi islamin, hehe) katsottaisiin kolonialismiksi? Ja suurin kysymys meille suomalaisille - miksi punavihreät kommunistipenaalit eivät pitkällä tikullakaan koske näihin mätäpaiseisiin, mistä englanninkielinen lehdistö kuitenkin avoimesti kirjoittaa?

Mikä ihme vaivaa kotimaista mediaamme? Vastaus: sosialismi.

Mikael Jungner BB-talossa

- Kaikki perussuomalaiset eivät tietenkään ole näitä demokratiaa vastustavia tonttuja, mutta kyllä tähän asti kaikki tonttuilijat ovat olleet perussuomalaisia.

Mikael Jungner
halusi vaihteeksi ajatella aivoillaan.

Kyllä kansa tietää.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Häpeäpaalut takaisin käyttöön


Totuus kirjoittaa, että
Pikkulapset laitetaan gps-valvontaan Malmössä, kun kaupungin yhden esikoulun lapset saavat omat paikantimet. Ajatus on pienen puhelinalan yhtiön, jonka työntekijöillä on paljon omia lapsia.

Yksityinen Kronprinsessans skola alkaa lokakuussa kokeilla järjestelmää, jolla löytyvät kouluun unohtuneet tai metsäretkellä eksyneet lapset, Sydsvenskan-päivälehti kertoi keskiviikkona.

Lasten vaatteisiin asennetaan gps-paikannin ja henkilökunta saa älypuhelimen. Jos lapsi joutuu tietyn alueen ulkopuolelle, laite hälyttää.

Viime viikolla Malmössä kohistiin lapsesta, joka oli unohtunut leikkikentälle.

”Järjestelmämme olisi hälyttänyt sadan metrin päästä ja näyttänyt myös kartalta, missä lapsi on”, projektijohtaja Henrik Hoff selitti.

Väärään turvallisuudentunteeseen ei silti kannata tuudittautua, esikoulun johtaja Karin Werholt varoittaa.
Hieno juttu, ruotsalaiset! Kun tämä sukupolvi on kasvatettu aikuisiksi, heistä on oman turvallisuutensa puitteissa luontevaa pitää jatkuvasti mukanaan paikanninta.

Vanhemmat, jotka antavat oman lapsensa päivähoitoon, joka hukkaa unnukat, voisivat miettiä, onko heidän valinnoillaan mitään osaa tahi arpaa unnukalle aiheutuneeseen vaaratilanteesen.

Nuorisotyöttömyys on 25% paikkeilla. Toimettomuudesta seuraa rikollisuutta. Rikollisten vartioiminen on kallista, joten heidät lasketaan takaisin yhteiskuntaan jalkapannoissa. Tästä ei Stalinkaan osannut unelmoida.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Soininvaara haluaa juntan Puolaan

Pitkästä aikaa voisi tarkastella Virheiden pääideologin Osmo Soininvaaran selostuksia oman gaia-uskontonsa opinkappaleista (Päästöoikeuksille tulee säätää minimihinta 18.9.2011). Soininvaara aloittaa räväkästi todeten, että päästöoikeuksien hinta on liian matala, ja sitä tulisi hallinnollisilla päätöksillä korottaa, jotta uusiutuvaan energiaan sijoittaneet eivät menettäisi rahojaan. Osmohan on itse mukana Mankala-nimisen tuulivoimayhtiön hallituksen varapuheenjohtaja, joten likainen kytky törröttää kuin lautakasa Vanhasen pihalla.

Sinänsä on hyvä juttu, että Soininvaara avoimesti kertoilee näkemyksistään, koska ne valottavat hänen poliittisia linjavalintojaan tai niiden motiiveja. Huono juttu on, että hänen näkemyksensä ovat pielessä, mutta niin on hänen linjavalintansakin. Hämmästyttävää on, että mies on tilastotieteen koulutuksen saanut, joten häntä voisi kuvitella jotenkin analyyttiseksi, mutta turhaan. Soininvaara analysoi:
Yleinen taloudellisen toimeliaisuuden aleneminen on kuitenkin vähentänyt päästöjä sinänsä ja siksi päästöoikeuksien hinta on alentunut.

Niiden kannalta, jotka ovat investoineet säästävään teknologian kehittämiseen tämä on perin huono juttu. Heidän kannaltaan olisi oikein, että liikkeelle laskettavien päästöoikeuksien määrää alennettaisiin hinnan pitämiseksi riittävänä.
Niiden kannalta, jotka investoivat Kreikan valtion lainakirjoihin tämä on perin huono juttu. Heidän kannaltaan olisi oikein, että liikkeelle laskettavien velkakirjojen määrää alennettaisiin hinnan pitämiseksi riittävänä. No ohoh, mitäs minä nyt sekoilen. Päästöoikeuksistahan tässä piti puhua. Ja niin puhutaankin - ensimmäinen hyvä kommentti Soininvaaralle kuuluukin:
Minusta tämmöisiä asioita vaatiessa on syytä miettiä hyvin tarkoin, milloin ‘hyväksyttävä ohjailu’ alkaa muuttua puhdasveriseksi, klassiseksi fasismiksi. Yksi fasismin ydinalueista on juuri se, että valtio sanelee yksityisille, mitä näiden pitää omaisuudellaan tehdä – suuren yhteisen hyvän nimissä tietty.
Tälle tarkkanäköiselle kommentille tulee vastaus
Tietämättömyys pitäisi kriminalisoida.
mikä ainakin käytännön tasolla Vihreissä on jo vakiintunut toimintatapa. Jos tämä on Virheiden mielestä mustaa huumoria, sen voisi varmaan mainita - muussa tapauksessa taidan epäillä sitä vakavissaan kirjoitetuksi, sillä toinen alarmisti jatkaa kauhistellen, että
Ilmastonmuutoksen kanssa ollaan myöhässä ainakin 20 vuotta. On jo mahdollista, että prosessi on karannut täysin käsistä. Parhaassakin tapauksessa nyt on viimeisest hetket tehdä jotain, jotta lapsenlapsemme pystyisivät tällä elämään. Masentavaa, että yksikään puolue Suomessa ei ota ilmastouhkaa vakavasti.
Koska Soininvaara moderoidussa blogissaan julkaisee moisen toteamuksen - irtisanoutumatta siitä mitenkään - voi toteamusta pitää osittain myös Soininvaaran oman linjan mukaisena. (Näppärä keino siirtää vastu muille: "enhän minä sitä kirjoittanut...").

Nyt päästäänkin sitten talouskasvuun ja energiankulutukseen:
Talouskasvu ei korreloi laheskään sataprosenttisesti energian kulutuksen kasvun kanssa. Monessa teollisuusmaassa kulutus on pienentynyt viimevuosikymmenenä, vaikka kasvua on ollut.
Tämän väitteen moni kommentoija yksiselitteisesti kumoaa. Tutkimusten mukaan päästöjen ja elintason kytkös länsimaissa on näennäisesti murtunut, mutta kun otetaan länsimaiden ostamien hyödykkeiden tuotannossa aiheutuneet päästöt niiden valmistusmaista mukaan laskelmiin, elintaso kulkee käsikynkkää fossiilisen energian käytön kanssa.

Ja lopuksi tulee kaikkein mielenkiintoisin toteamus. Kannattaa muistaa, että tässä on nyt päiväkausia puitu Halla-ahon toteamusta, jonka mukaan Kreikassa ei saada talouden säästökuuria käyntiin, ellei mellakoivia vasemmistolaisia laiteta panssarivaunuilla kuriin. Onneksi nykyaikana markkinavoimat hoitavat sotilasjuntan tehtävät, mutta ajatuksen tasolla Halla-aho on oikeassa. Tästä luulisi Soininvaaran jotain oppineen. Ainakin sen, ettei kannata haikailla ääneen sotilashallintoa ja ainakaan perustella sitä kansan hyvinvoinnilla:
Pohjois-Korea on huomattavasti hyvinvoivempi kuin mitä empiiriset havainnot osoittavat. Puolan vaurauskin näyttää sosialisminm kaatumisen jälkeen eikentyneen olennaisesti.
Luin tuon kyseisen kirjoituksen pariin kertaan kommenttiketjua myöten, enkä löytänyt tuosta itseironiaa tai sarkasmia. Minulle tuo ei ole mikään yllätys, mutta ehkä jollekin lukijalleni nyt valkeni, minkälaista politiikkaa Virheät oikeasti toivovat, ja siinä vipuvartena käytetään päästökauppaa.

Maine meni

Pekka Haaviston mielestä suomalaisten maine on vaakalaudalla valtoimenaan riehuvan rasismin takia. Pekka ei kaapin ovia säppiin laita, vaan reilusti julistaa sukupuolista suuntautuneisuuttaan. Olen sikäli Haaviston tukija, että minunkaan mielestäni homoja ei saa syrjiä eikä seksuaalista suuntausta kannattaisi sinänsä mitenkään piilotella. Heittäköön ensimmäisen kiven ja niin edelleen.

Media suhtautuu Haavistoon erittäin hyväksyvästi, sillä tavallisesti puolisoiden suuri ikäero aiheuttaa etenkin naistoimittajissa itkuraivarin, mutta siis Haaviston tapauksessa ei. Minusta sekin on hyvä juttu, koska seksi on erottamaton osa ihmisen minuutta, ja jos joku kokee mieltymystä itseään selvästi nuorempiin tai vanhempiin, niin kaikin mokomin.

Kun Haavisto nyt kuitenkin siis tuli julkisuuteen sanoen, että suomalaiset ovat rasisteja ja maamme maine on vaarassa, on hyvä että YK järjestää Genevessä rasismin vastaisen konferenssin (WCAR). Tavoilleen uskollisena, YK:n enemmistön muodostavat vasemmistolaiset kehitysmaat päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen, ja julistivat, että Israel on (maailman ainoa) rasistinen valtio. Tästä vittuuntuneena YK:n suurimmat maksajat Yhdysvaltain johdolla totesivat jäävänsä pois seurantakokouksesta 2009 Genevessä, jossa ainoana valtion päämiehenä Iranin umpikahjo presidentti Ahmadinejad kävi julistamassa "äärioikeistolaisia" ajatuksiaan. Pitkän empimisen jälkeen Suomi osallistui alemman virkamiestason valtuuskunnalla, joka poistui Ranskan esimerkkiä seuraten kesken iranilaisen puheen.

Entä nyt - miten Suomi aikoo toimia viikon päästä, kun sama sirkus saapuu tällä kertaa New Yorkiin 22.9.2011? Ranskalaisdiplomaatti tunnustaa haastattelussaan, että järjestö on luisunut jatkuvasti hullummaksi. Diplomaatin mukaan alkuperäinen päämäärä tuomita rasismi on muuttunut irvikuvakseen, kun yhdenkään kehitysmaan homoihin ja vääräuskoisiin kohdistamaa vainoa ei kyetä tuomitsemaan. Pekka Haavisto voisi puolestani osallistua kokoukseen Suomen edustajana ja YK:n Darfurin erikoislähettiläänä ja rauhan sulttaanina. Mutta ei.

Kokoukseen osallistuu valtiovarainministeri - siis käytännössä valtion toiseksi korkeinta poliittista asemaa pitävähenkilö - Jutta Urpilainen. Virallisesti Suomen Berliinin lähetystönn ulkoaisiansihteeri Anu Pulkkinen pahoittelee, että "ns. Durbanin prosessi on pahemman kerran politisoitunut" ja menettänyt alkuperäisen rasisminvastaisen pyrkimyksensä. On suoraan sanottuna aika kummallista, että virallinen Suomi TIETÄÄ seurantakokouksen olevan puhtaasti antisemitistinen päämääriltään, mutta silti lähettää kaikkein korkeimman tason delegaation matkaan. Kun homoja ja uskonnollisia vähemmistöjä ei yhdessäkään seurantakokouksen julkilausumassa asetuta puolustamaan, on syytä kysyä, miksi Urpilainen kokoukseen osallistuu.

Oma veikkaukseni on, että nämä nykyhallituksen nuoret paavoarhinmäet, villeniinistöt, jyrkikataiset ja juttaurpilaiset nauttivat siekailematta siitä glamourista, joka heitä ympäröi. Tärkeää ei ole politiikan sisältö vaan samppanja ja säihke. Lienee syytä kysyä, kenen maine tässä oikeastaan on mennyt?

maanantai 19. syyskuuta 2011

Ilmastoalarmistit puolustusasemiin

Norjalaissyntyinen Nobel-voittaja Ivar Giaever on eronnut Yhdysvaltain fyysikoiden järjestöstä (APS) vastalauseena järjestön antamalle julkilausumalle ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämepenemisestä (Foxnews).

Giaeverin mielestä järjestön toteamus, että "ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen on kiistattomasti toteen näytetty", sotii tieteentekemisen perusoletuksia vastaan. Tieteen luonteeseen kun kuuluu, että totuuksia ei ole.

Giaever kirjoittaa eroilmoituksessaan, että "teorian mukaan (miten on edes mahdollista mitata maapallon keskilämpötilaa vuoden ajan?) maapallon keskilämpötila on noussut 288,0 kelvinistä 288,8 asteeseen noin 150 vuoden aikana, mikä (jos totta) tarkoittaa, että lämpötila on pysynyt hämmästyttävän vakaana, ja sekä ihmisten terveys että onnellisuus on parantuntut tämän 'lämpimän' jakson aikana."

Moinen rintamakarkuruus on kiusallista sikäli, että Giaeverin nimi oli Obaman valintaa kannattaneiden tiedemiesten joukossa, joten kyse ei ole mistään öljy-yhtiöiden rahoissa kylpevästä salaliittoteoriaan uskovasta äärioikeistolaisesta kahjosta, vaan niin sanotusti etulinjan vartiomiehestä. Mutta kysehän on pohjimmiltaan uskosta, kuten Totuuskin hyvin tietää.

MIelenkiintoinen tutkimus on selvittänyt yksilön suhtautumista teoriaan ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Tutkimuksen mukaan yksilönvapautta kunnioittavien mielestä ilmastonmuutosta käytetään keppihevosena ihmisten ja teollisuuden ohjailuun. Tasa-arvon ja yhteisöllisyyden nimiin vannovien mielestä teollisuus ja kapitalismi edustavat vääryyttä kaikessa epätasa-arvoisuudessaan, joten he tervehtivät ilolla perusteluita lämpenemisen nimissä puuttua toisten tekemisiin.

Toisen tutkimuksen mukaan 400 ilmastontutkijan nimikkeellä työskentelevästä henkilöstä 67% ilmaisi omaavansa vasemmistolaisen maailmankuvan, 20% jotakuinkin neutraalin ja 13% oikeistolaisen (suomal. kielenkäytössä). Tutkijoista melkein 90% (eli 67+20) oli sitä mieltä, että ihminen on aiheuttanut ilmaston lämpenemisen.

Pew Research Centerin tutkimuksen mukaan 64% amerikkalaisista kuvittelee, että tiedemiesten oma poliittinen näkemys on neutraali, 20% pitää heitä (siis tiedemiehiä yleensä - ei vain ilmastontutkijoita) vasemmistolaisina ja 9% oikeistolaisina. Tutkijoista itsestään 52% pitää itseään vasemmistolaisina (joista 14% luonnehtii itseään äärivasemmistolaisiksi) ja vain 5% oikeistolaisiksi. Tutkijoista 48% pitää itseään ateisteina, mutta täsmälleen saman verran katsoo kuuluvansa johonkin uskontokuntaan. Siinä missä rahvaasta 82% uskoo Jumalaan, tiedemiehistä 33% uskoo. Tutkimuksessa on käsitelty myös suhtautumista ydinvoimaan, kantasolututkimuksiin ja vaikka mihin. Kannattaa lukea jos aihe kiinnostaa.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Elämäntavasta ja kulttuurista

Pidin viikonloppuna sukulaislapsille sellaisen pienimuotoisen kurssin teemalla "Oman elämäntavan ja kulttuurin vaaliminen". Ensimmäinen rasti katosi bittiavaruuteen, mutta toinen tallentui filmirullalle (kuva yllä).

Palattuani nykyaikaan, huomasin (ei niin yllättäen), että Totuus oli sillä aikaa tehnyt merkittäviä linjavalintoja tulevaisuuttamme silmällä pitäen. Valinnat ovat keskenään ristiriitaisia, mutta eihän sen voi Totuuden tapauksessa antaa häiritä.

Ensiksi, Paavo Lipponen sanoo
että jos perussuomalaiset ei irtisanoudu äärilaitansa linjasta, se sulkee itsensä pysyvästi parlamentaarisen hallitusyhteistyön ulkopuolelle.
Mitenkä Paavo sen aikoo järjestää, kun järjestään JOKA IKINEN poliitikko ja toimittaja on läpi koko pitkän kuuman kesän vinkunut, etteivät perussuomalaiset ottaneet vastuuta, vaikka sitä heille hopealautasella tarjottiin? Tuoko Lipponen tankit senaatintorille vahtimaan, että hallitusneuvotteluita ei käydä kuin oikeamielisten kanssa, vai onko
vaikeata uskoa, että Suomessa johtopaikoilla olevat ihmiset avoimesti halveksivat demokratiaa
On ilman muuta selvää, että hallitusvaltaa ei tule antaa porukalle, joka haluaa käyttää valtion väkivaltamonopolia kansalaisiaan kohtaan. Jos kansalaiset eivät esimerkiksi halua maksaa veroja, on selvää, ettei heitä siihen saa asevoimin pakottaa - eikö olekin?

Eihän Totuus ole Totuus, jos se ei järkähtämättömästi pysy johdonmukaisella linjallaan. Niinpä Perussuomalaisten kanssa kilpaileviin aatteisiin uskoviin on Totuuden mukaan luonnollisesti sovellettava samoja ehtoja, ja
islamistiryhmien ottaminen mukaan normaaliin poliittiseen toimintaan on paras mahdollisuus edistää arabimaiden vakautta ja elämänlaatua
Varmuuden vuoksi Totuus vielä korostaa, että jos nyt sharia-laki tulisikin kaiken lainsäädännön perustaksi, niin
Islamin painottaminen [lainsäädännössä] tarkoittaa arabimaiden tavallisille ihmisille paljolti samaa kuin oman elämäntavan ja kulttuurin vaaliminen.
Pysähdytäänpä nyt hetkeksi ja vedetään hiukan happea. Onko Totuuden toimituksessa todella noin saatanan typeriä ihmisiä? Kun Päivi Räsänen pitkälti "vaali omaa elämäntapaansa ja kulttuuriaan" klassikoksi muodostuneessa tv:n "suuressa homoillassa", nousi valtava haloo suvaitsemattomuudesta. Mihin me oikein joudumme tämän kaksinaismoralismin kanssa?

Alla retkikuvia elämäntavasta ja kulttuurista, jota ei saa vaalia

Veikkaan, että Lipponen lausunnollaan todisti, että arkun kannen voi naulata kiinni myös sisäpuolelta, ja tuli näin todistaneeksi, että nykyaikanakin voi tehdä ihmeitä. Alla vielä lopuksi Alvar Aallon panos suomalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Happy muslims

Unhappy Arabs!!!

The Arabs are not happy!

They're not happy in Gaza.

They're not happy in Egypt.

They're not happy in Libya.

They're not happy in Morocco.

They're not happy in Iran.

They're not happy in Iraq.

They're not happy in Yemen.

They're not happy in Afghanistan.

They're not happy in Pakistan.

They're not happy in Syria.

They're not happy in Lebanon.

So, where are they happy?

They're happy in England.

They're happy in France.

They're happy in Italy.

They're happy in Germany.

They're happy in Sweden.

They're happy in the USA.

They're happy in Norway.

They're happy in every country that is not Muslim.

And whom do they blame?

Not Islam.

Not their leadership.

Not themselves.

THEY BLAME THE COUNTRIES THEY ARE HAPPY IN!

torstai 15. syyskuuta 2011

Nuiva suhde Kreikan demokratiaan

Ei päässyt Jussi profeetaksi omassa maassaan, mutta antiikin Kreikassa filosofian tohtori Halla-aho olisi kulkenut tooga hulmuten laakeriseppele päässään opetuslastensa ympäröimänä:

Antiikin Kreikan kuuluisat filosofit ja historioitsijat suhtautuivat pääsääntöisesti melko nuivasti demokratiaan. Sokrates oli vähintäänkin kriittinen demokratiaa kohtaan, hänen filosofioppilaansa Platon suhtautui siihen selkeän kriittisesti, arvostettu puhuja Isokrates alkoi vanhemmiten selvästi katkeroitua kotikaupunkinsa Ateenan järjestelmään ja Aristoteleenkin ihanne oli ennemminkin laajapohjainen oligarkia. Thukydides suhtautui jopa vihamielisesti demokratiaan ja Xenofonkin ihaili Spartan keskitettyä hallintoa.

Filosofien käsitys ihmisluonnosta suosi elitististä näkökulmaa: poliittinen valta piti heidän mukaansa antaa valitulle viisaiden miesten ryhmälle, joka vaikuttaisi hyvien elämäntapojen leviämiseen kansan keskuuteen hyvän koulutus- ja valvontajärjestelmän avulla. Ateenassa vaikutti puoliammatillinen poliitikkojen joukko, jossa ylhäisen syntyperän ohella ajan myötä nimenomaan puhetaidon merkitys kasvoi, [ja joihin] tavalliset ihmiset suhtautuivat lievän epäluuloisesti.
Kuten Soininvaaran blogissa (Olisitteko arvanneet? 15.8.2010) todetaan
vaarallisia ovat asiantuntemattomien poliitikkojen tekemät huonolaatuiset päätökset
niin tämä Halla-ahon sotilasjunttaa pahiten kavahtanut punavihreä eliitti edustaa itse demokratian irvikuvaa vaatiessaan viisaiden oligarkkien hallintoa Suomeen. Heidän huolensa demokratian halveksunnasta on silkkaa teatteria (Soininvaara ja Medvedev 16.4.2011).

Halla-aho tuomittu

Ilta=Sanomat ja penaali Mika Lehto lipsauttaa uutisessaan syyllisen:

Kokous päättyy viimeistään kello 16, kun eduskunnan syyllinen kyselytunti alkaa.

Erilaisuus on hinta vapaudesta

Ihmismieli on siitä erikoinen, että sen toiminta tunnetaan huonosti. Käytännön tasolla emme usein ymmärrä, mikä ohjaa toimintaamme. Kaikki koiran kanssa tekemisissä olleet tietävät, että koiralla on tunteita - vaikkakaan se ei tietoisesti voi ymmärtää olevansa iloinen, peloissaan tai surullinen. Samalla tavalla ihminen - ainakin minä - toisinaan havahtuu siihen, että huomaa koko aamun olleensa hermostunut. Syystä, jota ei tiedä, eikä koskaan tule tietämäänkään. (En ollut tänä aamuna - tuo oli vaan kuvaannollista).

Sasha Baron-Cohenin (siis tämä Borat ja Brüno) serkku Simon Baron-Cohen kertoo Time-lehdessä uudesta tutkimuksestaan (toinen linkki). Hän esittää teorian, jonka mukaan tietynlainen kognitiivinen piirre esiintyy sekä autisteilla että heidän perheenjäsenillään - toki paljon miedompana jälkimmäisillä. Hän kutsuu tätä piirrettä systemoinniksi, mikä kuvaa taipumusta kiinnostua rakenteista ja siitä, kuinka ne toimivat, sekä selvästä myötäelämisen kyvyn puutteesta. Hänen mielestään nämä ominaisuudet korostuvat matematiikan, tieteen ja tekniikan ammattilaisilla.

Työelämässä tapahtunut sukupuolten välinen tasa-arvo on johtanut puolestaan siihen, että mainituissa tehtävissä työskentelevät ihmiset muodostavat parisuhteen paljon yleisemmin kuin ennen, jolloin matemaattisesti lahjakkaat eivät luonnostaan kohdanneet vastakkaisen sukupuolen edustajia niin suuria määriä niin helposti. Baron-Cohenin tutkimuksissa (62.000 lapsen aineisto) ilmeni, että Hollannissa Eindhovenin alueella, joka tunnetaan Hollannin piilaaksona, autismi on 2-4 kertaa yleisempää kuin Haarlemissa ja Utrechtissa, joiden sosioekonominen asema on vastaava, mutta siellä ei ole samanlaista keskittymää IT-alan ammattilaisista. Baron-Cohen korostaa, että tulokset ovat vielä viitteellisiä, mutta tukevat hänen teoriaansa.

Eri kulttuureilla on erilaiset kiinnostuksen aiheet. Nykyinen länsimainen kulttuuri palkitsee ne, jotka tutkivat asioita ja kehittävät uutta. Vastalahjaksi saamme fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia, joita muissa kulttuureissa ei havaita samassa mitassa. Hintana halustamme tunkea nenämme joka paikkaan saamme ympärillemme kaiken kattavan kirjon erilaisuutta. Länsimaisen kulttuurin luonnollinen seuraus on erilaisuuden sietäminen. Suomessakin vasenkätisiä pidettiin sairaina vielä 50-luvulla. Lukihäiriöisille naurettiin opettajien johdolla 80-luvulle asti. Teknologinen murros on aiheuttanut työttömyyttä, toimettomuutta, masennuksia ja syömishäiriöitä käsittämättömän laajalti. Yksilötasolla hinta on kova siitä, että olemme vapauttaneet kulttuurimme kylmästä, nälästä ja pedoilta. Toisin on niissä kulttuureissa, joissa muutos koetaan niin suureksi uhaksi, että nykyisten tapojen ja uskomusten epäilijät päätyvät kivitettäviksi. Rajoituksilla, pakolla tai rahalla ei ihmisiä saa suvaitsemaan erilaisuutta. Yksilöiden "kotouttaminen" ei voi toimia, koska kulttuurillinen muutos kestää pari sukupolvea. Kaikki siihen käytettävät rahat on hukkaan heitetty - sopeutujat sopeutuvat, koska he kykenevät omaksumaan uudet tavat kuin luonnostaan.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Halla-aho ja sotilasjuntta

Kun Europpaa on johdettu 30 vuotta kohti sosialistista utopiaa, nanny-state, niin sen loppu alkaa näyttää samalta kuin Neuvostoliiton, joka kaatui lopulta taloudellisiin ongelmiinsa. Samoin kaatuivat Kiina ja Kuuba ja kaatuu Pohjois-Korea. Arabimaat romahtivat, kun kansalaisten määrä ylitti öljytulojen sietokyvyn. Tässä vaiheessa sosialistit yleensä alkavat korostaa "vastuunkantamisen" tärkeyttä, eli ikävät päätökset on runnottava läpi vaikka väkipakolla. Se voi olla sotilasjuntta tai sitten se on vaan sananvapauden rajoittaminen, kansallisen päätöksenteon siirtäminen ylikansallisille tahoille ja lopulta kaiken kattava verotus (Kreikkalaiset orjiksi 25.8.2011). Pohtia sopii, missä vaiheessa nyt mennään.

Totuus kertoo, että kansanedustaja Jussi Halla-aho on Facebookissa kertonut mielipiteenään, että Kreikkaan tarvitaan sotilasjuntta, koska muuten se ei saa asioitaan kuntoon. Oletan, että Halla-aho tarkoittaa, että Kreikan valtion budjetin tasapainottaminen ei onnistu vaaleilla valituilta kansanedustajilta. Tässä Halla-aho on luultavasti oikeassa, mutta häneltä jää huomaamatta, että markkinat - siis kapitalistit - laittavat Kreikan taloudenpidon kuriin. Tarkoittaa, että Kreikka ei saa ulkomailta lainaa, mutta valtiohan voi Kreikan sisällä nostaa veroasteen vaikka 100%:iin.

Historiallisesti on syytä muistaa, että Toisen Maailmansodan jälkeen Kreikka oli jatkuvasti vaarassa rojahtaa kommunistien käsiin. Lopulta armeija kaappasi vallan, ja luopui siitä 1981 sosialistien johtamalle uudelle hallitukselle. Siitä asti yhtä kautta lukuun ottamatta sosialistit ovat hallinneet Kreikkaa ja ajaneet sen siis konkurssisuohon. (Tarkkaan ottaen sosialistit ovat olleet hallituksesta pois kaksi kautta, mutta ensimäisellä he onnistuivat ennen vallasta luopumistaan halvaannuttamaan seuraajansa kädet).

Halla-ahon lausahdusta tullaan pitämään esimerkkinä hänen "äärioikeistolaisuudestaan", koska sotilasjunttia pidetään puhekielessä esimerkkeinä "äärioikeistosta". Muistutan kuitenkin, että jos on olemassa vasemmisto/oikeisto -akseli, niin äärivasemmisto ja -oikeisto eivät ole kyseisen akselin ääripäissä. Termien ero liittyy niiden suhtautumisessa nationalistiseen ja ylikansalliseen (1900-luvulla Moskovan) hallintoon. Yleinen esimerkki, jonka perusteella Kreikan sotilasjunttaa on pidetty "äärioikeistolaisena", on ammattiyhdistysten kieltäminen. Harvemmin kuitenkaan muistetaan kertoa, ettei Neuvostoliitossakaan työläisillä ollut kokoontumisoikeutta - lakko-oikeudesta puhumattakaan.

Ennen kuin sivistyneistö repeää liitoksistaan Halla-ahon lausunnon osalta, on syytä muistaa, että Osmo Soininvaara pohti samaa asiaa (Kestääkö Kreikka? 31.8.2011) ilman, että media alkoi hyperventiloimaan:
Kreikalla on edessään niin raju vyönkiristys, että voidaan jopa kysyä, kestääkö Kreikan demokratia, vai palaako maa sotilashallitukseen.
Kannattaa myös muistaa, että foliopipo on Panu Höglundin blogissa sen verran kireällä, että tuo äärivasemmistolainen blogisti suosittelee (tod!) Suomeen sotilasvallankaappausta (Sotilasjuntta - paras vaihtoehto Suomelle 18.8.2010). Tuskin hänellekään silti tekee vaikeaa myöntää, että Halla-ahon identtinen toteamus on "äärioikeistolainen".

Näyttää vahvasti siltä, että Kreikka menee lähiviikkoina nurin. Parlamentti ei jatkossakaan kykene säätämään tasapainoista budjettia, mutta koska se ei saa lainaa ulkomailta, se ottaa lainaa kotimaisilta kapitalisteilta. Sillä ei ole aikomustakaan maksaa edes niitä lainoja takaisin, joten kyseessä on puhtaasti sosialistinen vallankaappaus. Mutta - sehän ei mediaa kiinnosta.

[Lisäys 15:08
Halla-aho poisti kyseisen kirjoituksensa ja pahoittelee harkintakykynsä pettämistä (MTV3). Turhaan - yllä kerrotuista syistä.

Lisäys 16:00
Timo Soini haluaa erottaa Halla-ahon eduskuntaryhmästä (HS)

Lisäys 17:15
Sotilasjuntta kaatui 1974 ja sosialistit (PASOK) nousi valtaan 1981]

tiistai 13. syyskuuta 2011

Vihreät afrikkalaisten mieleen

Libyan lainsäädäntö tulee perustumaan islamiin. Maan väliaikaishallinnon johtaja Mustafa Abdel Jalil sanoi, että pyrkimyksenä on luoda valtio, jossa islamilainen sharia-laki on tärkein lainsäädännön lähde. Jalilin mukaan maassa ei sallita ääri-ideologioita vasemmalta eikä oikealta
(US). Alla Libyan lippu (Wiki).


”Vihreät eivät ole vasemmalla eivätkä oikealla vaan edellä”.
(Wiki)

maanantai 12. syyskuuta 2011

Isomunainen mies

Kuten tunnettu tosiasia on, miehen nenän koko viittaa myös suureen sukuelimeen.

Siksipä olikin (itseasiassa pitkästä aikaa) hauska huomata Ilta=Totuuden otsikko:
Poliisi etsii suurinenäistä rikosepäiltyä - soita heti jos näet
Saman uutisen Uusi Suomi otsikoi:
Suurinenäinen mies ajoi naisen rannalle ja raiskasi
Ja kuten tässä vaiheessa jo herätyskello pärisee, niin verrataanpa se ainoa lause, joka Ilta=Totuudesta puuttuu, mikä Uudessa Suomessa on:
Poliisi kuvailee miestä "ulkomaalaiseksi".

Hyvinvointiyhteiskunnan hinta

Totuus on auttamattoman rähmällään poliittisen eliitin edessä. Syynä ei ehkä ole niinkään se, että se haluaisi ehdoin tahdoin miellyttää eliittiä, vaan sen oma poliittinen linjaus - liberaali fasismi - on myös eliitin ajama linja. Ei pelkästään Suomessa vaan joitain poikkeuksia (Tsekki, Australia, Tea Party) lukuun ottamatta kaikissa länsimaissa. Voikin ehkä väittää niin päin, että poliittinen eliitti on populistisesti omaksunut ajatuksen hyvinvointivaltiosta, koska se takaa myötasukaisemman käsittelyn julkisuudessa.

Totuuden suuria saavutuksia viime vuosina ovat olleet kalapuikkoviiksien seksuaalinen ahdistelku eduskunnassa, Kanervan tekstiviestittely, Vanhasen lautakasat, homojen adoptio-oikeudet ja koulujen kasvisruokailu. Uusimpana Totuus keksi kysyä, pitääkö päiväkodeissa tarjota luomuruokaa, koska oletettavasto Totuuden naispenaaleissa on paljon nuorten lasten äitejä (sekä vaginalla että peniksellä varustettuina). Tätä kirjoittaessani 54% vastaajista haluaa luomuruokaa lapsille. Kysymystä ei enää 2011 voi edes asettaa muotoon "Oletteko valmiita maksamaan päivähoitopaikasta 10-20% enemmän, jotta lapsille tarjotaan luomuruokaa?", koska julkinen sektori elää jo nyt reilusti yli varojensa.

Keskustelussa päiväkotihoidosta nousee aina esiin väite, jonka mukaan päivähoito lisää lasten sosiaalisuutta. Kysymyshän on pohjimmiltaan vanhempien omista arvoista. Niille asioille, joita vanhemmat pitävät tärkeinä, löytyy aina aikaa. Kyse on priorisoinnista. Kun nykyaikana lapsista luultavasti 3/4 käy päiväkodeissa, luulisi nuorten aikuisten olevan sosiaalisempia kuin koskaan ennen. Kuitenkin joka paikassa törmää vaatimuksiin "yhteisöllisyyden lisäämisestä". Ennen lapset kasvatettiin kotona, ja yhteiskunta oli yhteisöllisempi. Ihmiset keskustelivat seuraintaloilla ja tanssilavoilla, vaikka eivät olleet päässeet nauttimaan kunnallisesta päivähoidosta.

Kunnallinen päivähoito maksaa lasta kohti arviolta noin 750 euroa kuussa (voi googlettaa), ja kallein hoitoluokka on noin 200 euroa. Keskipalkalla (3.000) toisen vanhemman tulovero kokonaisuudessaan menee siis yhden lapsen päivähoitoon. Pienituloiset, joita Helsingissä valtaosa kotitalouksista, eivät maksa mitään. Sen sijaan, että kysymys kuuluu "Kuuluuko lapselle subjektiivinen päivähoito-oikeus?" oikeampi kysymys kuuluisi asettaa heidän vanhemmilleen:
Jos voisitte säilyttää nykyisen nettotulotasonne käymättä säännöllisessä päivätyössä, veisittekö viedä lapsenne päiväkotiin ja maksaa siitä käyvän hinnan?
Silloin ehkä päästäisiin lähemmäs niitä arvoja, joita vanhemmilla on suhteessa lapsiinsa. Viikonvaihteen Iltalehdessä olikin haastateltu eronneita pareja, ja äideistä vain 42% (isistä 52%) oli sitä mieltä, että avioerolla on negatiivinen vaikutus lapsiin. Kun avioliitot muuttuvat kertakäyttöisiksi, ei liene outoa, että vanhempien suhde lapsiinsa muuttuu kasvattajasta kaveriksi.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Uudistus ei ole aina eteenpäin menemistä

Poliittinen eliitti median avustuksella on päättänyt oikaista käsityksemme terrorismista näin WTC-tornien 10-vuotispäivänä.

Göteborgissa on pidätetty neljä henkilöä (muslimia?) epäiltynä terrori-iskun suunnittelusta. Ruotsin poliisin mukaan kuitenkaan "kansalaisia ei uhkaa mikään". No näinhän sen perkele pitääkin olla, jos rahaa terrorismin torjuntaan tällaiset määrät käytetään.

Totuuden pääkirjoituksessa myös muistetaan kertoa, että
Suomalaisten kyvyttömyys ymmärtää islamilaisen maailman vaikuttimia paljastui viime vuoden lopussa, kun Pohjois-Afrikassa käynnistyi uudistusliike.

Uudistusliike? Kevään arabimellakat saivat suomalaisen vasemmistoeliitin kuvittelemaan, että kyse oli "uudistuksista" - progressiosta ja edistyksellisyydestä. Todellisuudessa tapahtui marttyyrikuolemasta voimansa ammentavien pelottomien uskonsotureiden suorittama vallankaappaus. Valtansa menettivät korruptoituneet kommunistit. Neuvostoliiton kaatuessa vaadittiin "uudistuksia", mutta todellisuudessa tarvittiin koko oppirakennelman sortuminen. Uudistukset eivät riitä arabimaissakaan - tarvitaan rakenteen kaatuminen.

Erityisen heikko taju islamilaisen maailman tapahtumista on erillisyyttä vaalivissa kansallismielisissä piireissä. Ne jaksavat saarnata pyhää sotaa käyvien muslimien Suomelle muodostamasta vaarasta, ikään kuin Lähi-idän arabimaissa ei olisi vajaan vuoden aikana tapahtunut mitään uutta.
Luen suomalaista nettiä aika laajasti. Kuulun Totuuden mukaan kaiketi kansallismielisiin piireihin, joten lienen hyvä esimerkki, vaikken erillisyyttä kaipaakaan. Pian tapahtumien käynnistyttyä arvioin, että ns. arabikadun päässä loistava valo ei ole järjen vaan kuulustelulampun. Lopputuloksen arvioiminen on nyt vielä vaikeaa, mutta kairolaisten yritys tappaa kuusi Israelin lähetystön turvallisuuspoliisia ja Turkin pääministerin toiminta Mavi Marmaran tapauksen jälkipuinnissa antavat viitteitä siitä, että islamiin nojaava hallintomalli on nyt vahvasti niskan päällä.

Suomen suurin vaara ei ole terrorismi vaan itsensä eristäminen.
Eristämisellä viitataan "impivaaralaisiin perussuomalaisiin". Lopun typerä heitto ei sinänsä tee muuta kuin korostaa Totuuden tuskaa.

Toisessa pääkirjoituksessa tarkastellaan Fatahin pyrkimystä saada hallinnolleen virallinen asema YK:ssa. Totuus kirjoittaa
Riskitekijänä ovat palestiinalaisen väestön reaktiot, jos YK ei tuo kouriintuntuvia tuloksia. Abbasin ikäluokan johtajat tuskin haluavat uutta kansannousua, mutta palestiinalaisten nuori polvi voi lähteä kaduille arabikevään hengessä.
No mutta hetkinen - toisessa pääkirjoituksessa arabikevään henki oli "uudistusmielinen" ja, mutta toisaalta "nuoret palestiinalaiset aloittavat oikeutetun kansannousun jos Yhdysvallat ei toimi heidän mielensä mukaisesti". "Uudistusmielinen" tarkoittaa siis samaa kuin "terroristi", mutta tämänhän me olemme tienneet jo mm. Arvo Poika Tuomisen kirjoista vuosikymmeniä. Miksei Totuus analysoi tuota tietoa - miksi se typeränä hymyillen vain toteaa, että näin on? Herätkää penaalit!

Pekka Psyko Mykkänen ei hänkään ole vielä herännyt:
Bushin ja Wall Streetin virheiden korjaamiseen ei riitä yksi Barack Obama eikä ehkä yksi sukupolvikaan. Obama ei ole saanut suljetuksi Guantánamon vankileiriä, eikä hänellä ole riittänyt voimia johtaa maailmaa tärkeissä kysymyksissä, kuten ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa. Talouskurimus imee entisestään voimia kaikesta muusta.
Mitä - Bush vaikuttaa ilmastoneuvotteluihin eläkkeeltäkin? Kyllä alkaa paukut loppua.

Ja kädet valkoisina Annika Rosberg-Haavisto maalaa mustaa Tampereelta saaduin opein (tekee Tampereen yliopistossa väitöskirjaa siitä miten järjestöt oikeuttavat itsemurhaiskuja). Annikan mielestä
Määrä ei tässäkään tapauksessa korvaa laatua, joten kaikki vuoden 2001 jälkeen julkaistut teokset eivät monessakaan mielessä parantaneet tutkimuksen tilaa. Harvalla tieteenalalla on kirjoitettu niin paljon niin vähäisen tutkimuksen perusteella kuin terrorismintutkimuksessa. Samoja argumentteja on kierrätetty toistamiseen. Tuloksena on ollut räikeitä yleistyksiä ja perusteettomia päätelmiä. Viranomaistahot ovat terrorismintutkimuksen suurimpia rahoittajia, ja voidaankin kysyä, paljonko tämä vääristää tutkimusta.
No mutta - mitenkä tämä poikkeaa AGW-teorian tutkimisesta? Keskeisimpiä IPCC:n kannattajien väitteitä on ollut, että kriittiset tutkijat ovat saaneet rahaa öljy/tupakkateollisuudelta. Mutta nyt siis paljastuu, että valtio suurimapana rahoittajana mahdollisesti aiheuttaa tutkimusten vinoutumisen itselleen mieluisaan suuntaan.... Hmmm...

Nykyterrorismi sidotaan usein etenkin islamiin, vaikka linkkiä terrorismin ja islamin tai uskonnon välillä ylipäätään on vaikea perustella.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen terrori kohdistui lähinnä valtioiden sisällä oleviin kilpaileviin uskonnollisiin ryhmiin. Meitä lähimpänä oli Pohjois-Irlannin tapahtumat, ja toinen tunnettu taistelukenttä oli Sri Lanka. Kylmän sodan aikana terrori ei näennäisesti ollut uskonnollissävytteistä, koska vastakkain kamppailivat kapitalismi ja sosialismi - riippuen kumpi suurvalloista oli rahoittajana. Vastakkain olivat oman aikansa nationalistiset liikkeet ja Moskovan rahoittamat internationalistit. On lähinnä saivartelua, jos sosialismia ei pidä uskontona. Hyviä esimerkkejä ovat olleet Kim Il-Jong, Mao Tse-tung, Fidel Castro jne.

Mutta että linkkiä terrorismin ja uskonnon välillä ei ole - haloo! Kävisikö alla oleva tällainen taulukko tai Wiki?

Kiinnostava kysymys on, kenellä on oikeus määritellä terrorismi ja terroristit. Historia tuntee useita "terroristeja", joille on sittemmin myönnetty Nobelin rauhanpalkinto. Esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa Etelä-Afrikan Nelson Mandela ja palestiinalaisten Jasser Arafat.
Onpa söpösti laitettu "terroristi" oikein lainausmerkkeihin. Vain umpisokea oman aatteensa orja ei tajua, että Arafat oli millä tahansa tavalla arvioituna terroristi. Täytyy olla pöljä, jos antaa jonkun Norjan sisäpoliittisen antisemitistisen palkinnon sumentaa ajatteluaan noin vahvasti.
Periaatteena pitäisi olla, että siviileihin kohdistuvat toimet ovat laittomia, käytti niitä kuka tahansa, missä tahansa ja mistä syystä tahansa.
Kas tässäpä ongelma, koska näin määriteltynä kansalliset asevoimat - jotka kaikissa länsimaissa ovat parlamentin valvonnassa - voidaan määritellä terroristeiksi. Terroristit pukeutuvat kuin siviilit, toimivat siviiliasutuksen keskeltä, tappavat siviileitä ja käyttävät heitä suojanaan. Terroristien toimet ovat siis laittomia - olen samaa mieltä. Mutta miten saada rikollinen kiinni syyllistymättä itse laittomuuteen? Miten olisi, jos sen uskonnon johtajat, jonka suojissa terroristit lymyävät, irtisanoutuisivat kaikesta väkivallasta siviilejä ja vääräuskoisia kohtaan? Se olisi toimiva ratkaisu, mutta uskooko joku tosissaan tuollaiseen mahdollisuuteen omana elinaikanaan?

lauantai 10. syyskuuta 2011

Naiset uraputkessa

Viime kesänä kommentoin degrowth-oppia (Hymykuoppa 26.6.2010), joka pohjautuu asketismiin. Maailman ehkä tunnetuin askeetikko on Jeesus ja hyvänä kakkosena seuraa Muhammed. Länsimaissa juuri muut eivät kaipaa paluuta elämään Kuolleen meren luolissa paitsi siis islamia ymmärtävät vasemmistolaiset. Kristinuskohan on pohjimmiltaan aika oikeistolainen - siis yksilönvapautta kunnioittava - kun taas islam on alistumista jo nimestään alkaen. Degrowth-oppi kumpuaa siis äiti-gaiasta, panteismista.

Jostain syystä degrowthia, siis talouskasvun pysäyttämistä, edellytetään ainoastaan länsimaisilta miehiltä. Jopa Totuuden Veera Luoma-aho toteaa, että elintason laskeminen ei ole naisten edun mukaista (Astu johtoon). Veeran mielestä naisten jättäytyminen sivuun uraputkesta, downshiftaus, on äiti-gaialle karhunpalvelus, sillä johtohommissa - erityisesti mediatalon - saa aikaan paljon enemmän. Kotirouvana verkkareissa hiekkalaatikon reunalla ei ole Veeralle menestystä, mutta kivipestyt farkut ilmastoidussa neuvotteluhuoneessa edustavat naiseutta. Makuasia.

Niin on muuten tämäkin. Ilta=Totuuden etusivulla oli nimittäin melkoinen kaunotar, joka esiteltiin Pia Pakariseksi, Miss Suomeksi. Lyön vetoa, että tuo katti nousee korkealle, jos kuva yhtään vastaa todellisuutta.



perjantai 9. syyskuuta 2011

Katynin - revisited


En yllättyisi, jos julkisesti "skeptiset" tyypit roudattaisiin sorakuopille ja vedettäisiin kylmäksi melkein heti. Ainakin historian saatossa on käynyt niin, että riittävän paskoina aikoina syntipukkeina pidetyt on viety herkästi ns. saunan taakse.
(Tiedemies Takkiraudassa)

Kun sama asia kirjoitettaisiin muotoon:
En yllättyisi, jos julkisesti "mokuttajat" tyypit roudattaisiin sorakuopille ja vedettäisiin kylmäksi melkein heti. Ainakin historian saatossa on käynyt niin, että riittävän paskoina aikoina syntipukkeina pidetyt on viety herkästi ns. saunan taakse.
niin satavarmasti älähdettäisiin, että nyt löytyi vihapuhetta! Tällaiset pannaan pannaan!

Kuten kliseisesti on todettu, sosialistit pääsivät valtaan, koska enemmistö suhtautui asiaan "aika leppoisasti henk. koht. tasolla". "En yllättyisi, jos julkisesti naturalisteina itseään pitävät tyypit" toimisivat sorakuopilla johtajina.

[Lisäys 9.9.11 Mietin, että pitäisikö tällaiset lausunnot nimettömyyteen perustuen kieltää, vai julkaista kommentoijan omalla nimellä?]

torstai 8. syyskuuta 2011

Paska haisee ja balalaika soi

Soininvaara (6.11.2008 Obaman voitto ja ilmastopolitiikka):
Voi että olen iloinen ja helpottunut!

Obama on selkeäsanaisesti luvannut Yhdysvaltain tulevan mukaan ilmastopolitiikkaan. Tämä voi tarkoittaa, että meillä on muutaman vuoden jälkeen maailmanlaajuinen päästökauppajärjestelmä.

Veikkaisin, että kohta kaikki [maat] osallistuvat, tai itkevät ja osallistuvat.

Muutama vuosi on mennyt - melkein päivälleen. Tiedä häntä, onko Soininvaara enää niin iloinen, kun Iltalehti otsikoi, että
Obaman elvytystoimet lytättiin - jatkokausi vaarassa

Jopa Vihreä hirttonaru kommentoi, että 
Hyviksestä tuli pahis? Tähdet ryöpyttävät Obamaa

”Sen sijaan, että presidentti Obama luottaisi tieteeseen, hän näyttää taipuneen saastuttajien edessä, vaikka ekonomistit ovat osoittaneet, että maan talous hyötyisi uuden teknologian luomista työpaikoista”, entinen varapresidentti Al Gore sanoo

Jopa Suomen valtio on - kasvottomien markkinavoimien pakottamana - vähentänyt "ympäristöjärjestöjen" rahoitusta.

Muutenkin on Virheillä pasmat sekaisin, kun messias ei pelastanutkaan. Jopa satusetä Risto Isomäkeä on arvosteltu: 
Risto Isomäen palmuöljypuheille tyrmäys

Mutta eihän hätä ole tämän näköinen ollenkaan! Tero Vaaran pää laitettiin pölkylle, koska
Vaara on muun muassa Iltalehden haastattelussa kertonut vastustavansa monikulttuurisuutta, mikä on saanut useat pohtimaan Laitilan-tuotteiden boikotointia. Monia on kauhistuttanut myös se, että hän kertoi Iskelmälle ampuneensa polvivikaisen koiransa.
Asian ennusti IPCC:n PlayStation-konsolin päämekaanikko aka Pikkupoika jo kaksi vuotta sitten: Kuuleeko Tero Vaara? Totuus calling...

Vihreät puhdistavat pölyt pois torrakoistaan, ja uhkaavat yleislakolla. Arvo Tuominen käsitteli aihetta kirjassaan (s. 6) Tarvitaanko Suomessa vallankumousta? (1974):
Samana päivänä kun yleislakko julistetaan, hallitus eroaa, SAK menettää otteensa ja kaikki valta siirtyy lakkokomiteoille, joka luovuttaa sen taistolaisille.
Niinpä Vihreät toteavatkin,
ettei työväenliikehdintä ole mahdollista niin kauan kuin ay-liike on edustettuna valtionhallinnossa viitaten erityisesti demariministereihin.

Vihreiden entinen puheenjohtaja Tarja Cronberg paaluttaakin itsensä tiukasti nykytaistolaisiin:
"Yhteisöllisyys ja verkostot tulevat ennen yksilön vapautta. Kulttuurinen monimuotoisuus on tärkeämpää kuin assimilaatio. Elämän laatu on tärkeämpää kuin varallisuus. Ihmisoikeudet ovat tärkeämpiä kuin omaisuuden oikeudet.”

Cronbergin mukaan eurooppalainen unelma voi hyvin europarlamentissa.

”Ulkoasiainvaliokunnassa puhutaan enemmän ihmisoikeuksista kuin sodista. Ehkä me vielä voimme toimia kantavana voimana amerikkalaisen unelman kaatuessa."

Haisee ummehtuneelta:
Diplomiravintoneuvoja Tarja Tuuli huomauttaa, ettei hengityksen muuttuminen pahan hajuiseksi ole vaarallista eikä ollenkaan huono asia.

- Tietysti kumppanin mielestä se voi olla ikävää.

Paska juttu, ettei tätä parisuhdetta pääse pakoon edes balalaikaa hakkaamalla.

57 osavaltiota

Tässä kun tulee pikapuoliin 10 vuotta kuluneeksi muslimiterroristien itsemurhaiskusta WTC-torneihin, niin mieleen muistui vanha kuva GWB:sta istumassa floridalaisessa koulussa pidellen kirjaa ylösalaisin kuultuaan neuvonantajiltaan tapahtuneesta. Kieltämättä kuva oli aika vitsikäs.

Sen jälkeen lähes messiaaksi nostettu Obama lupasikin muslimeille yhteistyötä, ystävyyttä ja avun antoa. Uuden ulkopolitiikkansa keskeiset linjat tuleva presidentti kiteytti ovelasti alla olevassa videossa: "Olen käynyt 57 osavaltiossa".



Mahtoiko olla freudilainen lipsahdus (Wiki: Member states of the Organisation of Islamic Cooperation)? Olisipa kuka tahansa muu tehnyt tuon mokan, niin ai että me stallarit oltais naurettu...

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kun äly ei vaan riitä

Risto Harisalo kirjoitti jo vuosia sitten erinomaisen esseen "Liberalismi ja vapaus", jossa hän kuvailee samoja asioita kuin Jonah Goldberg kirjassaan Liberaali fasismi:
Kommunismi ja sosialismi sekä hyvinvointivaltio niiden modernina johdannaisena ovat edistäneet tasaarvoa ns. ensimmäisenä yhteiskunnallisena periaatteena, josta kaikki muu on mahdollista johtaa. Tasa-arvo on innostanut ja kannustanut ihmisiä toimimaan paremman yhteiskunnan ja maailman puolesta. Sen edistämiseksi on pidetty oikeana luopua muista arvoista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Se on tehnyt demokratiasta tasa-arvon edistäjän ja luonut julkiseen hallintoon kulttuurin, jossa asiantuntijoiden tehtävänä on päättää keinoista valitun päämäärän toteuttamiseksi. Kun kaikki poliittiset ja moraaliset kysymykset on näin muutettu teknisiksi luonteeltaan, eri alojen asiantuntijat saavat valtaa, joka alistaa aikaa myöten poliittiset päättäjät ja tarjoaa kansalaisille kuulijan ja hyväksyjän osan yhteiskunnallisessa keskustelussa ja väittelyssä.
On syytä muistaa, että liberalismi - siis yksilönvapauteen pohjautuva oppi - perustuu mutkien kautta antiikin helleeniseen filosofiaan. Sillä on useita eri sovellutuksia, mutta sen keskeinen muoto on olla käytännönläheinen järjestelmä. Yhteiskunnan toimintaa ei ohjata niinkään minkään ennalta määrätyn dialektiikan mukaan, vaan kaikkia toimia ja päätöksiä punnitaan hyödyn (yksilön vapaus) ja haitan (vapauden menetys) mukaan.

Perustellusti voi sanoa, että liberalismi on johdonmukainen mutta vailla selvää teoriaa. Vapauden vastavoimana toimiva kommunismista muotoutunut hyvinvointiyhteiskunta nojaa puolestaan jakobiineihin ja Marxiin, joten sen voi perustellusti sanoa olevan epäjohdonmukainen mutta se perustuu teoriaan. Siksipä ei ole ihmeellistä, kun Iltalehti analysoi pääkirjoituksessaan Perussuomalaisten nousua, analyysi on huvittava ja samalla rasittava. Se on jumiutunut käsittelemään populismia juuri siten, kuin kommunistit määrittelevät "äärioikeistonkin":
Perussuomalaiset ei ole aatepuolue. Se on ollut poikkeuksellisen laiska ohjelmien kehittelijä. "Asialinja" eli toisiinsa liittymättömät ärsytyksen aiheet ja vaatimukset ovat riittäneet. Puolue on kuin sekatavarakauppa, jossa on estoitta yhdistelty isoja ja pieniä, oikeistolaisia ja vasemmistolaisina pidettyjä vaaliteemoja.
Tämä on TODELLISTA populismia. Väitteet ovat sinänsä totta, mutta sitä asiaa, mitä ne todellisuudesta kuvaavat, ei Iltalehti ymmärrä.
Puheenjohtaja Timo Soini kirjoitti Hymyn kolumnissaan (8/11): "Oikeus olla omaa mieltä ja sanoa se suoraan on Ison Jytkyn suurin syy. Kaikki Perussuomalaisia äänestäneet eivät ole kaikista asioista samaa mieltä. Ei pidä ollakaan, eivätkä ole."
Juuri näin - Soini on itse ymmärtänyt, mistä on kyse. Ihmiset osaavat ja haluavat huolehtia itsestään. Tai no, pieni vähemmistö, mutta kuitenkin. Miksiköhän kukaan ei muuten tunnusta ääneen olevansa niin avuton, että tarvitsee yhteiskuntaa kaitsemaan omia päätöksiään? Ja lopuksi lehti vielä hämmästelee:
Puolueen kannattamisen syyksi riittää miltei asia kuin asia.
Niin, kyllä näin todella on. Johtava ajatus on yksilönvapaus ja muut asiat ovat sille alisteisia. Niistä muista asioista pitää sitten keskustella eikä tukahduttaa kansalaisia (Harisalon sanoin) "kuulijan ja hyväksyjän osaan".

tiistai 6. syyskuuta 2011

Ruusujen sota


Kuten olen aiemminkin lainannut Jonah Goldbergin väittämää, fascistinen valtio asettaa kaikki kansalaisensa tasa-arvoisiksi; nanny-state, päivähoitovaltio tai - kuten me sen tunnemme - "hyvinvointivaltio". Tässä loistavassa Lipsasen&Ruson blogissa asia kiteytetään:
Juuri näinhän demarit toimivat reaalipolitiikassakin. Jaetaan samanlaisia ruusuja kaikille. Jos jaettava ei muuten riitä, niin otetaan velkaa. Varaa ei olisi ollut kuin kolmeen ruusuun, mutta silti piti hankkia neljäs ja vielä yksi kimppu päälle.
Ruotsi aikoo panostaa siellä asuvien 20.000 juutalaisen suojelemiseen 435.000 euroa. Totuuden mukaan:
Ruotsissa asuvat juutalaiset tarvitsevat nykyistä parempaa suojaa antisemitistisiä rikoksia vastaan. Integraatioministeri Erik Ullenhag sanoi vaarana olevan, etteivät ihmiset uskalla mennä synagogiin, jos niihin ei järjestetä nykyistä parempia turvatoimia. Ruotsissa juutalaiset ovat kohdanneet häirintää, väkivaltaa ja vandalismia siitä lähtien, kun Israel hyökkäsi Gazaan 2009.
Kuten tiedetään, palestiinalaisten symppaaminen on edistyksellisyyttä, koska Yhdysvallat tukee Israelia. Jopa viikonlopun Iltalehdessä (Panu Pokkinen) moitittiin vasemmiston puheenjohtajaa Musiikkitalon avajaisten boikotista:
Hänen pitäisi muistaa, että hän ei ole enää palestiinalaishuiviin verhoutuva aktivisti.
Huomatkaa myös sana "aktivisti"! Vasarahammer purki taas tyylikkäästi median käyttämää vasemmistoretoriikkaa, kun poliisi pidätti Lontoossa tappelijoita. Median mukaan tappelijat kuuluivat "äärioikeistolaiseen English Defence Leagueen" mutta muslimijengit "antirasisteihin" ja "aktivisteihin".

On siis selvää, että Ruotsin juutalaisiin kohdistuva väkivalta tulee vasemmalta ja tässä nimenomaisessa tarkoituksessa islamista, joka on kansallissosialismiin ja kommunismiin verrattavissa oleva dogmaattinen oppi. Vallattuaan Berliinin 1945 Puna-armeija laski länsiliittoutuneet kaupunkiin vasta kahden kuukauden kuluttua ryösteltyään ja raiskattuaan kaupunkilaisia rauhassa. Kommunistit yrittivät 1946 estää Potsdamissa sovittuja vapaita vaaleja toteutumasta yhdellä edelleen sangen ajankohtaisella iskulauseella:
Kaikki puolueet fasismin vastaiseen rintamaan
Berliinin vaaleissa oli kolme vapaata koko maan kattavaa valtiollista puoluetta (Kristilliset, Konservatiivit ja Sosiaalidemokraatit) sekä Moskovaan 30-luvulla paenneet kommunistit, jotka siis kaappasivat vallan pakottamalla muut puolueet tunnustamaan tärkeintä oppia: fasismin vastaisuutta. Jos et tunnusta olevasi antifasisti, olet natsi. Näin yksinkertaista on huijata ihmisiä - kuka vielä ihmettelee, miten natsit pääsivät valtaan? Yhtä helposti kuin kommunistitkin - väkivallalla.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Israel, Gaza ja merisaarto

2010 kesällä Turkin tiedustelupalvelu antoi uuden islamilaisen presidenttinsä tukemana laivasaattueen lähteä Gazaan. Siinä vaiheessa ei vielä tiedetty, että tiedustelupalvelu oli piilottanut laivaan useita terroristeja, jotka Israelin sotilaat myöhemmin tappoivat. Asia, joka tiedetteein, oli Gazan merisaarron laillisuus. Soininvaara kyseli (1.6.2010 YK:n on perustettava satama Gazaan):
toivoisin loogista vastausta siihen, mikä oikeus Israelilla on estää kahvan ja suklaan vieminen Gazaan.
Tuomioja (1.6.2010 Merirosvous Gazan edustalla poistettu) kutsui israelilaisia (meri)rosvoiksi:
merirosvojen noustessa laivaan ei vastarintaan ryhtyneitä voi tuomita, olkoonkin ettei se seurauksia ajatellen ollut viisasta.
Vihdoin viimein YK:n tekemä raportti vuodettiin julkisuuteen, ja Turkki raivostui kieltäen Israelin suurlähettilästä palaamasta Ankaraan (lähettiläs jää muuten eläkkeelle lomat pidettyään). Turkki on koko pääministeri Erdoganin parivuotisen virkauran ajan tähdännyt alueen suurvallaksi, jolla olisi arabimaiden tuki, ja tähän päämäärään Turkki on pääasiassa pyrkinyt iskemällä Israelin kimppuun kuvitellen saavansa arabien sympatiat puolelleen. Turkin ilmavoimien johto, jonka suostumuksella lentäjät harjoittelivat israelilaisten kanssa, on pantu vankilaan tai eläkkeelle.

Turkki, jota pidetään hyvänä esimerkkinä maltillisesta islamilaisesta maasta, yrittää kieltää Yhdysvaltoja tarjomasta Israelille suojaa ohjuspuolustusjärjestelmällään. Käytännössä tämä jättäisi Israelin ilman turvaa Iranin ampumilta ohjuksilta. Kun Iran ei ampuisi ohjuksiaan pelkästään sotilaskohteisiin, voi Erdoganin pyrkivän avoimeen kansanmurhaan. Eikö tämän pitäisi huolettaa Stubbia, Soininvaaraa ja Tuomiojaa? Erdoganin vihan taustalla on Turkin huonontunut taloustilanne. Turkin talous on käytännössä samalla tasolla Kreikan ja Portugalin kanssa. Turkissa on mahdollista, että sotilaat eivät enää kauaa katso sivusta tilannetta. Mahdollinen sotilasvallankaappaus Turkissa luultavasti johtaisi väkivaltaisen islamin yhä kasvavaan suosioon, aivan kuten Syyriassa on jo käynyt. Erdoganin kannattaisi olla huolissaan Syyrian islamilaisen vallankumouksen leviämisestä omaan maahansa.

YK:n raportti toteaa heti avauksessa, että "Israel kohtaa todellisen uhan turvallisuudelleen Gazassa toimivien aseellisten järjestöjen vuoksi. Saattueen pysäyttäminen katsotaan oikeutetuksi pyrkimyksenä estää aseiden salakuljetus mereltä Gazaan ja sen toimeenpano oli kansainvälisen lain mukainen." Raportissa kannetaan suurta huolta tuhansista Gazasta vuosittain ammutuista raketeista ja todetaan, että "koska Gazan satamassa ei muutenkaan pystytä käsittelemään suuria määriä tavaraa, saattueen vaikutus alueen humanitaariseen tilanteeseen oli olematon."

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Mitä isot edellä, sitä Katainen perässä

Keväällä 2010 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vieraili San Fransiscossa päämajaansa pitäneessä Solyndra Inc:ssä (Youtube). Kuten nimestä voi päätellä, Solyndra keskittyi uusiutuvaan energiaan - aurinkopanelien valmistukseen. Obama ylisti tehdasta amerikkalaisen innovatiivisuuden, ahkeruuden ja koulutuksen malliesimerkkinä. Obama järjesti yhtiölle 535 miljoonan lainan uuden tuotantolaitoksen rakentamiseen, jotta "Amerikka ei tipu uusiutuvan energian ykköspaikaltaan, koska kilpailussa uusiutuvan energian tuottamisessa ei ole kakkossijoja". Eikä kyse siis ollut mistään Kreikan lainatakauksista, vaan riihikuivasta rahasta veronmaksajilta vihreälle mafialla. Obama hehkutti juuri tämän kaltaisten yritysten luovan niitä kaivattuja vihreitä työpaikkoja Kiinaan karanneiden perinteisten teollisuustyöpaikkojen tilalle. Jos niin uskoo, on ymmärrettävää, että tuetaan yrityksiä, jotka tuovat unelman lähemmäs todellisuutta. Se, onko valtion antamassa yritystuessa mitään järkeä, on toinen asia.

Solyndraan on sijoittanut huomattavan osuuden eräs Obaman vaalikampanjan suurrahoittajista, maailman rikkaimpiin kuuluva George Kaiser. Nykyisin kovin yleistyneeseen populistiseen retoriikkaan turvautuvien miljardöörien tavoin Kaiser kannattaa rikkaiden veronkorotuksia ja öljy-yhtiöiden saamien yritystukien poistamista. Kaiser on tehnyt omaisuutensa öljyllä, joten hän vaikuttanee potevan gaia-uskossaan suurta syyllisyyttä, miksi Kaiser siis on osakkaana yhtiössä. Obama vannoi vieraillessaan tehtaalla taistelevansa uusien ympäristölakien puolesta, minkä hän uskoi auttavan uusiutuvien energialähteiden valmistamisesta vihdoinkin kannattavaa.

Tämä Solyndra on erinomainen esimerkki nykyisestä politiikan teosta. Vasemmisto luo itselleen uskonnon kaltaisen opin syyllistäen tavallisia ihmisiä heidän elämäntyylistään. Uudessa opissa ihmiset pelastuvat vain, jos he äänestävät tiettyjä, valittuja johtajia, jotka pelastavat maapallon hirmumyrskyiltä, kuivuudelta, tulvilta, lajien tuhoutumiselta ja niin edelleen. Osana uutta uskontoa säädetään ylikansallisia lakeja, joilla pakotetaan elinkeinoelämä muuttamaan toimintansa uuden opin mukaiseksi. Valitettavaa kaikkien kannalta kuitenkin on, että tällä viikolla Solyndra hakeutui suojaan velkojiltaan. Yhtiön työntekijät irtisanottiin ja toiminta lopetettiin.

Yhdysvaltain hallinnon tilintarkastajat ovatkin kärkevästi kyselleet, mitä etua veronmaksajat saavat julkisen sektorin syytämille yritystuille, joita ilmaston lämpenemisen hillitsemisen nimissä tehdään. Forbesissa kyselläänkin:

Nykyinen politiikka maksaa satoja miljardeja, jotka otamme velaksi, ja maksaa miljoonia työpaikkoja - kaikki vain välttääksemme tekaistun, poliittisen tarkoitusperän omaavan ilmaston lämpenemisen, mistä ei ole tieteellistä näyttöä. Aikana, jolloin valtion velkakatto on suurempi kuin vuotuinen kansantuote ja luottoluokitusta alennettiin ensimmäistä kertaa ikinä. Ei meidän tarvitse ilmastonmuutosta yrittää pysäyttää. Poliittinen ilmasto on muutettava. Se on aito uhka, jonka pitäisi soittaa hälytyskelloja.

Suomi, ilmastonmuutos, Kreikka-laina, Katainen, Urpilainen.... Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.