Näytetään tekstit, joissa on tunniste ennustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ennustus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. heinäkuuta 2022

Mitä blogin pitäminen on opettanut?

Viimeisen kahden vuoden aikana olen kokenut neljä erittäin mielenkiintoista lukuelämystä, jotka kaikki avarsivat oleellisesti maailmankuvaani. Ensimmäisenä mainitsen Murray N. Rothbardin elämäkerran Ludwig von Miseksestä - Talouden perusteet siksi että sen luin ajallisesti ensimmäisenä plus se muutti ymmärrystäni taloudesta keskeisellä tavalla.

Olen aina ollut kiinnostunut talousasioista, mutta von Mises oli minulle täysin tuntematon suuruus (kuva alla). Olin toki kuullut itävaltalaisesta koulukunnasta, mutta en koskaan perehtynyt, koska en ole pitänyt kansantaloutta varsinaisena kovana tieteenalana. Minulle kansantaloustiede näyttäytyy yhtä luotettavana kuin ilmastomallit. Tietokonehan ei ennusta mitään vaan laskee mitä sen on käsketty laskevan.


Noin sata vuotta sitten kaikkialla länsimaissa luovuttiin kultakannasta - Yhdysvalloissa jopa kiellettiin yksityishenkilöitä omistamasta kultaa. Von Mises kirjoitti jo tuolloin - siis sata vuotta sitten - että kun poliitikoille annetaan pankki, se johtaa pikku hiljaa siihen, että sitä käytetään sotien rahoittamiseen (kuten tapahtui antiikin Roomassa) ja vähitellen inflaatio (siis kasvanut rahan määrä) nostaa hintoja ja ajaudutaan hyperinflaatioon koska demokratiassa valitaan johtajat jakamaan rahaa - ei leikkaamaan julkisia kuluja.

Yhdysvallat luopui Vietnamin sodan aikaan Bretton-Woods -järjestelmästä. Siinä ulkomaiset keskuspankit saivat vaihtaa dollarinsa kultaan - kuluttajiltahan tuo mahdollisuus oli poistettu alun alkaenkin. Tämän jälkeen USA saattoi painaa lisää dollareita rahoittaakseen Vietnamin sodan. Sadan vuoden takaisesta markasta on jäljellä noin prosentti, ja siitä tuntemastamme jäljellä olevasta markasta lähtee kohta pois 99%.

Yhtä paljon ymmärrystäni ympäröivästä maailmasta muutti tutustuminen Neil Howen kirjoitukseen sukupolvien teoriasta. Olen vuodesta 2012 alkaen ennustanut talouden romahdusta, mutta ollut väärässä. Ennustukseni ei ole ollut väärässä, koska jokainen on voinut havaita romahdukseen johtavan velkaantumisen. Olen ollut väärässä ajoituksen suhteen, mutta Howen teoria paljasti syyn.

Howen teorian keskiössä on termi Saeculum, joka tarkoittaa pitkää ikää latinaksi. Saeculum jakautuu neljään noin 18-25 vuoden jaksoon. Kaikki pitkään elävät näkevät nuo neljä vaihetta. Sukupolvista tulee erilaisia sen perusteella, missä vaiheessa elämäänsä kukin ikäluokka vaiheet kokee.

Omat isovanhempani olivat Howen termeissä "Hiljainen ikäluokka", omat vanhempani "Suuret ikäluokat", itse kuulun "13. sukupolveen" ja meidän jälkeemme ovat tulleet "Millenniaalit" ja "Alfa ikäluokka". Isovanhempani kokivat nuorina sodan ja aikuistuttuaan aloittivat jälleenrakennuksen. He hakivat maailmasta turvaa ja yhteisöllisyyttä. Heidän lapsensa kasvoivat niin turvallisessa ympäristössä, että heistä tuli wokettajia (Howe todella käyttää termiä Awakening). Oma ikäluokkani (Generation X eli 13. Yhdysvalloissa syntynyt sukupolvi) kasvoi avainkaulalapsena. Puhuttiin rajattomasta kasvatuksesta ja seksi oli vapaata. Lottia ja veteraaneja paheksuvat vanhempamme tuntuivat ilkeiltä, koska rakastimme isovanhempiamme ja tunsimme sympatiaa heitä kohtaan.

Kun kasvoimme aikuisiksi, pääsimme todistamaan woketuksen rapauttavan vaikutuksen (Howe käyttää termiä Unravelling) talouteen. Olemme ensimmäinen ikäluokka, joka ei vaurastunut vanhempiaan varakkaammiksi. Rapautumista kesti aina vuoteen 2008 asti, jonka jälkeen Howe kuvaa aikakautta sanoilla "Kriisi, sota ja kansainvaellukset". Itselleni kunniaksi, että tunnistin tuon käänteen, mutta en käsittänyt miten hitaita muutokset ovat. Nyt olemme eläneet kriisissä 14 vuotta, ja jäljellä on vielä 4-10 vuotta. Milleniaalien lapset vastaavat siis em. "Hiljaista ikäluokkaa eli omia isovanhempiani. Heistä tulee ahkeria, yhteisöllisiä ja tarjoavat suojaa ja turvaa lapsilleen.

Tämän ymmärtäminen antoi minulle henkilökohtaisesti vahvan luoton elämään ja ymmärryksen siitä, että elämässä tapahtuu asioita, joihin emme voi vaikuttaa millään tavalla. Ymmärrän ettei ole ikäluokkani yksittäisten ihmisten vastuulla kantaa huonoa omaatuntoa, että meidän jälkeiset ikäluokat ovat nähneet vain vaikeita taloudellisia aikoja, kriisejä ja sotaa. Sille minä yksityisenä ihmisenä en voi yhtään mitään. Mutta lohtua tuo, että 30-luvulla elämme taas hyviä aikoja.

Kolmas erittäin tärkeä kokemus oli perehtyä kansainväliseen politiikkaan (International Relations). Koko aikuisuuteni olen pitänyt aihepiiriä tylsänä. John Mearsheimerin inspiroimana kuitenkin ymmärsin, että oppi jakaantuu neljään tai viiteen suuntaukseen. Lännessä poliitikkojen suosima suuntaus on liberaali demokratia. Siinä kuvitellaan, että liberaalit demokratiat eivät sodi toisiaan vastaan, joten se on kaikille maille ihanteellinen tavoite.

Toinen suuntaus on realismi, jonka mukaan valtiot ovat jatkuvasti valmiita hyökkäämään toistensa kimppuun, ryöstämään ne ja tappamaan johtajat. USA omalla käytöksellään Ukrainassa osoitti tämän ajattelutavan olevan realistinen, jolla nimellä suuntausta kutsutaankin. Muut suuntaukset ovat Marxismi ja Feminismi. Virallisestihan Suomen ulkopolitiikka on feminististä, mutta koska olemme osa EU:n liittovaltiota, ministerimme eivät juurikaan pääse sitä toteuttamaan.


Kaikille täysjärkisille on selvää että Jutta Urpilaisen esimerkki paljastaa, että feministinen ulkopolitiikka ei ole se, joka maailmaan jää ydinsodan jälkeen kantavaksi suuntaukseksi.

Marksilainen ulkopolitiikka on pääosin kokenut haaksirikon, vaikka sitä edustavia johtajia aika ajoin pääseekin valtaan - erityisesti Etelä-Amerikassa. Sen on kuitenkin pääosin korvannut Vihreä ideologia, jota ajavat Klaus Schwab, WEF, YK ja EU. Yhdysvalloissa Clinton-Obaman päättyy Bidenin myötä pitkä liberalismin aikakausi, ja trumpilainen realismi kokee ainakin jonkinlaisen uudelleen paluun. Amerikka tuskin jatkossa haluaa sysätä päätösvaltaa YK:lle, jossa se on suututtanut Venäjän, Kiinan ja muut BRICS-maat.

Neljäs sykähdyttävä asia oli perehtyä John Mearsheimerin väitteeseen, miksi poliitikot valehtelevat. Hän toteaa, että valehtelu onnistuu vain, jos kuulija luottaa puhujaan. Koska valtioiden johtajat jäävät valheista kiinni, he eivät voi valehdella toisilleen. Mitä järkeä on valehdella kun toinen osapuoli ei kuitenkaan usko mitään kauniita vakuutteluja?

Sen sijaan, poliitikot voivat valehdella omalle kansalleen, jos nämä luottavat johtajiinsa. Tässä liberaali demokratia on lyömätön - koska kansa pääsee äänestämään, se uskoo ettei johtajat voi valehdella. Muutenhan heidät vaihdettaisiin pois seuraavissa vaaleissa! Salaliittoteoreetikot ja putinin trollit epäilevät länsimaiden johtajien vilpittömyyttä, avoimuutta ja rehellisyyttä. Kaikki haluavat kehitysmaista tulla länteen, koska he kaipaavat demokratiaa. Muiden motiivien epäily on rasismia.


keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Onko NATO-jäsenyydessä järkeä?

Näkyvimmät suomalaiset politiikan tutkijat, kuten Charly Salonius-Pasternak, Risto E.J. Penttilä ja Mika Aaltola, ovat kaikki avoimesti Suomen NATO-jäsenyyden puolella. Heitä kaikkia yhdistää se, että he ovat poliittisesti erittäin aktiivisia ns. liberaalin hegemonian kannattajia. Liberaali hegemonia on USA:n vasemman laidan poliittinen linja, joka tiivistyy Clintonin, Obaman ja Bidenin poliittisiin valintoihin. Amerikkalaisista politiikan tutkijoista jotkut keskeiset henkilöt kuten George Friedman, John Mearsheimer ja Vladimir Pozner arvostelevat voimakkaasti Yhdysvaltain nykyistä ulkopolitiikkaa. Heidän mielestään USA:n 90-luvulta jatkunut yksinapainen maailmanvaltius on päättynyt. Luottamus Washingtoniin ja erityisesti dollariin on kadonnut. Politiikan tutkijoiden menetelmien sijaan arvioin NATO-jäsenyyttä tässä kirjoituksessa liikkeenjohdon opein. Miten NATO-jäsenyyttä voidaan arvioida niillä samoilla menetelmillä ja työkaluilla, joilla yritykset ja kunnat tuottavat hyödykkeitä kuluttajien käyttöön. Miksi kunnalla ei ole omaa terveyskeskusta, palolaitosta tai vesilaitosta? Miksi kotitaloudet ostavat murtohälyttimiä koteihinsa? Miksi pojat ja tytöt käyvät armeijan?

1) Arvioidaan ensiksi NATO-jäsenyyden perusasioita: kuka sitä myy, mitä hän myy, kenelle sitä myydään ja missä? A) NATO-jäsenyyttä myyvät samat tahot, jotka kannattavat ylikansallisia instituutioita kuten YK, IPCC, WEF, EIT, EU ja EKP. USA:ssa NATO:a vastustaa Trump ja Suomessa Tuomioja-Halonen. Trump ei aloittanut yhtään uutta sotaa, koska hän edustaa isolationistista ajattelutapaa, kun taas Halonen-Tuomioja sinisilmäistä pasifismia, joka tähtäsi armeijan alasajoon Ruotsin tyyliin.

B) Läntisen hyvinvointiyhteiskunnan kannattajat julistavat edistävänsä maailman rauhaa, ihmisoikeuksia, vaurautta ja demokratiaa. Heidän perusajatuksensa on, että Neuvostoliitto ja Kiinan kommunismi päättyivät, koska ihmiset halusivat vapautta. Vapauden seurauksena he vaurastuvat ja tulevat onnellisiksi. Todellisuudessa ihmiset kyllästyivät kurjuuteen ja köyhyyteen. Vastoin liberaalin hegemonian oppeja, sekä venäläiset että varsinkin kiinalaiset ovat vaurastuneet vaikka hallinto on pysynyt autoritäärisenä. C) Liberaali hegemonia on sekulaari poliittinen ideologia, jonka edustajat naivisti uskovat, että maahanmuuttajat voidaan "kotouttaa" liberaaleiksi jakamalla rajalla opasvihko naisten oikeuksiin. 85% ihmisistä on uskonnollisia. Islam nostaa huipulle impulssiherkkiä, kouluttamattomia miehiä. Miksi he vapaaehtoisesti luovuttaisivat johtoasemansa sekulaarille korkeasti koulutetulle nuorelle naiselle, jollaisia läntiset johtajat yhä useammin ovat? D) Media käyttää suurta valtaa sekulaarin liberalismin suosion turvaamiseksi kansalaisten keskuudessa. Suomessa media puffasi 90-luvulla EU-jäsenyyden puolesta, sitten alkoi IPCC:n väitteiden edistäminen (mikä johti Saksan kaasuriippuvuuteen Venäjästä), joka jatkui euro-jäsenyydellä (Keynesin vasemmistolainen opinkappale), WEF:n koronapropagandalla ja nyt NATO-jäsenyydellä. Siis media ("espoolaismies raiskasi") rummuttaa uskottavien poliitikkojemme viestiä ("kaasuputki estää ilmastonmuutoksen") rauhasta ("Euroopassa EU on turvannut rauhaa 70 vuotta"). 2) Mitkä ovat NATO:n pahimmat kilpailijat? A) Jokaiselle uudelle tuotteelle pitää luoda kysyntä. Jos markkinoilla on jo vastaava hyödyke, markkinoille pääsy on huomattavasti helpompaa uusille yrittäjille, kun ensimmäiseksi tullut on avannut ladun. NATO:n suurin kilpailija on "hyvin ollaan tähänkin asti pärjätty ilman". Vanhempi sukulaiseni sanoi 70-luvulla, että kukaan ei voi olla niin laiska että tarvii televisioon kaukosäätimen tai etteikö voi puhelinsoiton sijaan kävellä naapuriin katsomaan onko siellä kukaan paikalla. Maanpuolustuksessa saman asian ajaa reserviin perustuva asevelvollisuusarmeija. B) Venäjä tarjoaa puskurivaltioilleen rauhaa - ei suojaa. Samoin kuin USA myös Venäjä haluaa käydä sotansa omien rajojensa ulkopuolella, minkä vuoksi molemmat ajattelevat naapurimaidensa muodostavan puskurivyöhykkeen. Ne eivät oikeasti ole itsenäisiä valtioita, vaan joutuvat ottamaan huomioon suuren naapurinsa strategiset edut. USA on painostanut historian kuluessa Kanadaa, Kuubaa ja Meksikoa kauempana olevista maista puhumattakaan. C) Islamisaation ongelma maan sisäiselle turvallisuudelle on todellinen ongelma, johon NATO ei tarjoa minkäänlaista suojaa. Muslimit eivät luonnollisestikaan koe NATO:n antavan heille suojaa, vaan he hakevat turvaa omista moskeijoistaan. Kun väestöstä 10-20% on muslimeita, he ryhtyvät kaupunkisotaan poliisia, santarmeja ja jopa armeijaa vastaan. Ruotsin kehitystä seuraamalla voi arvioida, kumpi on realistisempi uhkakuva yhteiskunnalle: Venäjä vai islamisaatio? 3) Ketkä hyötyvät NATO-jäsenyydestä eli minkälaisia asiakasryhmiä voidaan erotella? A) Yhteiskunnan militarisoimisesta hyötyy ennen kaikkea poliitinen vasemmisto. Kuten yllä totesin poliittisessa vasemmistossa on sinisilmäinen pasifistisiipi, jota Stalin kutsui hyödyllisiksi idiooteiksi. Jos se porukka jätetään pois, jäljelle jäävät ne, jotka kannattavat hyvinvointivaltiota, jota Bernie Sanders kutsui "Nordic form of socialism" tai Jonah Goldberg "liberaaliksi fasismiksi". B) Toinen itsestään selvä ryhmä on USA:n aseteollisuus. Se on vaikutusvaltainen lobbaaja Washingtonissa, jossa johtavat poliitikot ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet olevansa persoja rahalle. Siinä missä Venäjän armeija jäi uusimatta korruption takia, Yhdysvaltain armeijalla ei ole rahasta puutetta korruption takia. C) Kolmas ryhmä on sananvapauden vastustajat, jotka hyötyvät NATO-jäsenyydestä. Maahan saadaan asevoimat, joille suomalaiset eivät ole veljeskansaa. Ammattisotilas ampuu kenet komentaja käskee. Toivotaan että Suomessa ei tapahdu kansannousua, jos vaikka iskisi energia- tai ruokapula tulevaisuudessa ja kansa lähtisi mellakoimaan kaduille. 4) Mitä vahvuuksia ja uhkia NATO-jäsenyys tuo mukanaan? A) NATO-jäsenyyden puolustajat väittävät, että Suomi pääsee Yhdysvaltain ydinaseen luoman sateenvarjon alle turvaan. Venäjä on ilmoittanut, että se varaa itselleen oikeuden käyttää ydinasetta sekä ensi-iskussa että puolustautuakseen. Suomen NATO-jäsenyys helpottaa NATO:n kykyä heikentää Venäjän ydinase-sukellusveneiden kykyä operoida Kuolasta Norjan meren kautta Yhdysvaltain rannikolle, mikä on Venäjän keskeisin uhkakuva amerikkalaisten silmissä. Yhdysvallat on puolestaan ilmoittanut, että se ei käytä ydinaseitaan sen enempää hyökätäkseen kuin puolustautuakseenkaan. On mahdotonta kuvitella että yksikään amerikkalainen presidentti lähtisi laajentamaan ydinsotaa. Siksi heillä on niin musertavan ylivoimainen perinteinen aseistus. Ydinasesuojaa Suomi ei siis saa, mutta saa samalla tapaa parhaat aseet käyttöönsä kuin Ukraina (joka ei siis ole NATO-maa). B) Suomen lisäksi Turkilla on NATO-maana asevelvollisuuteen perustuva armeija. Koska Turkin ja muun Euroopan arvopohja on niin erilainen, on vaikea kuvitella että Suomi valitsisi Turkin linjan ja luottaisi suureen reserviinsä, vaan yleisen asevelvollisuuden aikakausi päättyy. Sen jälkeen Suomi olisi todellakin täysin riippuvainen siitä, pysyykö USA Euroopassa NATO:n tukena. C) NATO-jäsenyys antaa poliitikoille huikeita uramahdollisuuksia. NATO:n nykyinen johtaja norjalainen Stoltenberg on taustaltaan työväenpuolueen mies, ja siirtyy seuraavaksi Norjan keskuspankin johtajaksi. Samoin armeija rupeaa kiinnostamaan työnantajana varusmiehiä, joille ura NATO:n päämajassa houkuttelee. Onhan se nyt eri asia lentää Brysselistä käsin kauko-ohjattua dronea Ukrainassa kuin toimia nurmiporana Vekaralla räntäsateessa. D) Pahin uhkakuva liittyy mahdollisesti siihen, että Yhdysvaltain intressi Euroopan osalta päättyy. Trump tästä jo vihjailikin, ja jos hänet valitaan uudelleen 2024, aikooko hän toteuttaa isolationalistista politiikkaa, jota oikeistolaisesti ajattelevat kannattajansa tukevat, kuten tutkija Markku Ruotsila on puhunut? Euroopan painoarvo on supistunut huomattavasti Kauko-idän noustua tolpilleen pitkän kommunistisen kurjuuden jälkeen. Yhdysvalloilla voi jatkossa olla paljon enemmän kiinnostusta keskittyä patoamaan Kiinaa kuin mitä sillä on viimeisen 80 vuoden aikana ollut kiinnostusta padota Venäjää. Venäjä on nyt saatu sellaiseen kuntoon, että se nuolee haavojaan pitkään. Tässä oli lyhyt yhteenveto NATO-jäsenyydestä perustuen liikkeenjohdosta tuttuihin strategisiin malleihin. Liike-elämässä samoista tehdyistä liiketoimintaympäristöön liittyvistä havainnoista kukin johtaja laatii oman strategiansa perustuen omiin henkilökohtaisiin arvoihinsa, yrityksen taloudellisiin ja henkisiin resursseihin, omistajien riskinottokykyyn jne. Yhtä oikeaa strategiaa ei ole siirtyä nykytilanteesta kohti visiota.

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Talousnäkymät 2022

 Fiat-valuutta (latinan sanasta johdos ja tarkoittaa "tulkoon") on 1900-luvun tuote, jossa valtio valtio inflatoi valuuttansa, eli painaa lisää rahaa. Sitä ennen oli kultakantaan sidottu valuutta, jossa jokainen sai käydä vaihtamassa setelinsä kultaan keskuspankissa. Fiatin ajatus on, että virkamiehillä pitää olla oikeus valvoa pankkeja, koska pankkiirit ajavat yhtiönsä konkurssiin lainaamalla rahaa, jota heillä ei ole.

Paradoksaalisesti kävi niin, että kun ennen meni konkurssiin yksittäisiä pankkeja, nyt koko pankkisektori on konkurssin partaalla. Yleensä on uskottavaa, kun lainan antaja kaivaa lompakostaan lainan, hänellä on rahaa, jonka lainaa. Nyt lainaajalla (pankilla) ei tarvitse olla kuin jotain nollan ja yhden prosentin välillä. Jos pankki saa 10 euroa tilille asiakkaaltaan, pankki voi sitä vasten lainata jotain sadan ja äärettömän välillä.

Omassa lapsuudessani tuo ns. kassavarantovelvoite oli vielä 10%, mikä tarkoittaa että kymmentä euroa vastaan sai antaa lainaa enintään 100 euroa. Vielä 90-luvulla keskuspankit ohjasivat rahan määrää, mutta nykyisin ne ohjaavat tavoiteltua kuluttajahintojen nousua, jonka tavoite on kaksi prosenttia. Inflaatio on verotusta, koska se tekee kansasta köyhempää eli laskee ostovoimaa.

Kaikkialla maailmassa kotitaloudet ovat ajatuneet tilanteeseen, jossa ne eivät saa enää lisää lainaa. Tilanne on sama kuin laitat mehulasiin sokeria, se imeytyy veteen kunnes saavuttaa saturaatiopisteensä. Sen jälkeen kaikki lasiin laitettu sokeri vain valuu lasin pohjalle. Fiat-raha on aiheuttanut sen, että velanhoitokyky on joko ylitetty tai suunnilleen saavutettu.

Seuraavaksi kotitaloudet alkavat kuluttaa vähemmän (kun eivät saa lisää velkaa), mikä johtaa irtisanomisiin, mikä edelleen heikentää pankkien kykyä selvitä, mikä johtaa korkojen nousuun, mikä edelleen vähentää kulutusta. Kuluttajille lainattu raha on luonut omaisuuskuplia, jotka puhkeavat. Jos velallinen ei maksa pankille lainaansa, omaisuusarvojen on pudottava tasolle, jonka kotitaloudet pystyvät hoitamaan.

Vapailla markkinoilla korko on korvaus siitä, että säästäjä lykkää omaa kulutustaan, ja lainaa rahaa sille joka haluaa kuluttaa heti. Tätä mekanismia poliitikot eivät voi hintasäännöstellä toteamalla, että kukaan miljonääri ei voi kuluttaa niin paljon rahaa, joten korvauksen lykätystä kulutuksen siirrosta tulee olla nolla tai mieluummin alle nollan. Tämä ei taas vastaa sitä tahtoa, joka rahan omistajalla on.

Korko ja rahan ostovoima ovat toistensa vastakohdat. Jos valtio yrittää sosialisoida talletukset, rahan omistajat siirtävät omaisuutensa turvaan kultaan ja muihin raaka-aineisiin, johon valtio eli keskuspankki eivät voi hinnoitella. Sen seurauksena valtiolla on kaksi vaihtoehtoa: joko nostaa korkoja ja houkutella kapitalistien varallisuutta takaisin rahamarkkinoille tai tuoda itse rahaa painamalla lisää rahaa (inflaatio) valtion kulujen kattamiseksi.

Kuka uskoo, että poliitikot pystyvät leikkaamaan julkista budjettia (90 miljardia euroa) vastaamaan kansainvälistä kilpailukykyä (max. 70 mrd)? Curley-effect ja oma keskuspankki tarkoittavat, että rahaa painetaan jatkossa vielä holtittomammin kuin nyt, ja rahan arvo laskee (inflaatio), mikä taas nostaa kuluttajahintoja.

Tämä kuvaaja paljastaa, miten inflaatio vaikuttaa. Öljyn hinta on pysynyt suhteessa kultaan melko vakiona, kun taas öljyn hinta dollareissa (kiitos keskuspankin) on noussut noin kolmesta dollarista sataan dollariin tynnyriltä. Tämä ehkä auttaa ymmärtämään, miten inflaatio on verotuksen vastine. Ihmiset hyväksyvät (maltillisen) hintojen nousun paremmin kuin verojen korotuksen. Mutta jos nousu ylittää ymmärryksen maltillisesta, se aiheuttaa mellakoita samoin kuin ylikireä verotus (no ei Suomessa tietenkään).

Koska öljyn hinta heijastuu kaikkeen taloudelliseen toimintaan, se siirtyy kaikkien tuotteiden (ja myös monen palvelun) hintaan viiveellä. Espanjassa tuottajahinnat ovat nousseet 40% vuodessa, Saksassa 30%. Pääosan kustannuksista yritykset siirtävät hintoihin, mutta osan yritykset kantavat itse. Sen seurauksena osakkeiden tuotto-odotukset laskevat, mikä aiheuttaa jälleen pörssikurssien laskua. Yritykset kompensoivat sen tehostamalla toimintaansa parantaakseen tuloksiaan, mikä aiheuttaa irtisanomisia.

Kun mies, jolla on kokemusta, tapaa miehen, jolla on rahaa, tapaamisesta poistuu mies, jolla oli rahaa, kokemusta saaneena, ja mies jolla oli kokemusta, poistuu rahojen kanssa. Tämä on niin perustavaa laatua oleva kuvaus markkinoiden toiminnasta, että se ei ikinä koskaan tule muuttumaan. Siksi nuorten, kokemattomien poliitikkojen valinta johtaa aina siihen, että kansa köyhtyy (Curley-vaikutus).

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Visio Suomen tulevaisuudesta

Mistä Suomi aikoo lisävelkansa hankkia? Saamarin hallitushan on ilmoittanut tämän vuoden lainatarpeeksi vähintään 15 miljardia.

EKP:n sääntöjen mukaan valtion lainasta (nyt 105 mrd) saa EKP omistaa enintään 33% (Reuters). Suomen ongelma on, että EKP (Suomen Pankki) omistaa jo 30% Suomen valtion veloista. Eli uutta velkaa ei ole siltä suunnalta tulossa kuin viitisen miljardia.

Loppu on haettava markkinoilta, ja kukaan yksityinen sijoittaja ei lainaa Suomen valtiolle negatiivisilla koroilla. Se merkitsee vääjäämättä korkojen nousua ja luultavasti aika merkittävästikin, koska Suomi ei ole koura ojossa ainoana valtiona. Kun korkotaso nousee, valtion tulee varautua jatkossa merkittäviin korkokuluihin, joka taas aiheuttaa entistä suuremman paineen menoleikkauksille.

Valtion budjetti on nyt 60 miljardia, joten korkojen nousu viiteen prosenttiin tarkoittaisi viiden miljardin leikkausta julkisiin menoihin. Puolet budjetista menee terveyskuluihin, ja kuluista puolet on palkkoja. Valtion eläkkeet ovat kymmenen miljardia vuodessa ja palkat samoin. Yritystuista saa leikattua viitisen miljardia. Erilaiset järjestöt ja yhteisöt saavat luopua muutamasta miljardista ja tuulivoimalat miljardista.

Oma arvioni on, että Vasemmisto lähtee hallituksesta syksyllä 2020, koska se ei kykene leikkauksiin. Kansaa pitää totutella jo nyt ajatukseen, että leikattavaa on ja paljon, sekä nimetä ne kohteet joihin leikkaukset kohdistuvat. Ihan miljarditasolla kertoa, mistä leikataan, kuinka paljon ja mikä on oletettu leikkaustarve. Täällä jokainen voi käydä itse tutkimassa, mihin rahaa palaa.

Nyt vaikuttaa siltä, että 30.000 yritystä menee konkurssiin. Ne yrittäjät jäävät yleensä velkaa myös verottajalle, mikä tarkoittaa että verottaja ei jatkossa anna heidän liittyä ennakkoperintärekisteriin, mikä käytännössä estää yrittämisen ja rahoituksen. Nuo yrittäjät siirtyvät Viroon, harmaaseen talouteen tai lopettavat kokonaan - mahdollisesti elämänsäkin.

Suomen pitäisi sallia uusille yrittäjille viiden vuoden verovapaus, että kukaan viitsii ottaa yrittäjyyteen liittyvät riskit. Verotus on sama kun palkansaajalla, mutta riskit kantaa yrittäjä yksin. Lisäksi pitäisi poistaa työehtojen yleissitovuus, jotta saadaan luotua työpaikkoja myös matalan tuottavuuden ihmisille - pääasiassa siis palvelualoille piikoja, siivoojia, renkejä, sairaita, vanhuksia, opiskelijoita jne.

Kolmanneksi pitäisi laskea yleistä veroastetta, jotta ihmiset saisivat kartutettua varallisuutta ja puskureita pahan päivän varalle. Niin hullulta kuin kuulostaakaan, niin Välimeren maiden kotitalouksien mediaanivarallisuus on noin 3-4 kertaa suurempi kuin suomalaisten ja saksalaisten (ks. keskimmäinen rivi alla olevassa taulukossa.


En usko, että Suomi kykenee merkittävästi muuttamaan yhteiskuntarakennetta työn tekemistä ja yrittäjyyttä suosivaksi. Sen takia oletan, että Suomi luottaa hyvinvointivaltioon, joskin palvelujen määrä oleellisesti karsittuna, seuraavat 5-10 vuotta. Tuossa vaiheessa nykyisen hyvinvointivaltion arkkitehdit kasvavat horsmaa, ja uusi nuori sukupolvi pääsee muokkaamaan maataan haluamaansa suuntaan.

Ne maat, jotka nyt lähtevät nopeasti muokkaamaan työmarkkinoitaan joustaviksi, pääsevät jo muutaman vuoden jälkeen hyvälle kasvu-uralle, kun maailmantalous normalisoituu velkakuplan puhkeamisesta. Yksi näistä maista on Viro, jonka keskiluokka ohittaa suomalaiset 20-luvulla. Uskoisin, että se on myös sitten se tekijä, joka laukaisee Suomessa pakollisen uudistustarpeen. Hävitä nyt perkele virolaisille...

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Hitler täyttäisi tänään 131 vuotta

Elämässä on se hankala puoli, että moni asia voidaan todistaa vasta pitkän ajan jälkeen (Kymmenen vuotta aikaa). Yksi tällaisista on ilmastonmuutos, jota tässäkin blogissa koko viime vuosikymmen käsiteltiin. Alkuperäinen teemani blogissani oli, että Vihreä liike on samanlainen ideologia kuin muutkin uskonnot. Vihreän liikkeen dogmit liittyvät kierrätykseen, asketismiin ja panteistiseen käsitykseen äiti-Gaiasta kaiken jumaluutena. Tuhoamalla maapalloa tuhotaan samalla äiti-Gaia.



Tuoreen uutisen mukaan öljyn hinta on alhaisimmillaan pariin kymmeneen vuoteen:
Hinta käväisi alimmillaan alle 15 dollarissa tynnyriltä ja asettui sitten vajaaseen 16 dollariin.
Vuonna 2008 oli saman kaltainen velkakupla kun missä nyt elämme. Tuolloin öljyn hinta nousi huimasti, koska pääomamarkkinat olivat ylikuumentuneet, ja jokaikinen öljysäiliö ja kippo ja kuppi oli täynnä öljyä. Hinta nousi yli sadan dollarin, mikä sai tuon ajan alarmistit loiskiehumaan ilosta, että vihdoin tuli todiste, että öljy loppuu. Vihreiden pääideologi Rosmo Soininvaara kirjoitti blogissaan 3.1.2008:
Tänään New Yorkin raaka-ainepörssissä raakaöljyn tynnyrihinta käväisi hetkellisesti sadassa dollarissa vähän klo 19:n jälkeen Suomen aikaa. Päätöskurssi tosin oli vain 99,62.

Mitä ennustaisitte hinnaksi vuoden päästä?
Tähän heti vastasivat blogin innokkaat kommentaattorit Tomi:
Löin viikko sitten vetoa öljyn hinnasta kymmenen vuoden päästä. Veikkasin hinnaksi sataa dollaria inflaatiokorjauksella. Vastapuoli päätyi 180 dollariin.
että Tiedemies:
Jokohan ne IMF:n analyytikot ovat saaneet uusia, rahakkaampia töitä, jotka katsoivat kristallipallostaan pari vuotta sitten, että öljyn reaalihinta asettuu noin 35 dollariin tynnyriltä ja pysyvän siellä vuoteen 2030?
ja Tonni käteen:
Ennustin tuossa aikaisemmin kymmenkertaistumista 20 vuoden jaksolla.
ja lopuksi Rosmo taas itse visioi:
Öljymarkkinoilla käydään kauppaa vuoden 2016 öljystä vähän alle 90 dollarin hinnalla. Koska tässä on mukana myös inflaatio-odotus, markkinat ennustavat öljyn reaalihinnan alentuvan selvästi. Tämä ennustus tuntuu yllättävältä, sillä vuonna 2016 esimerkiksi Norja on poistumassa öljyntuottajamaiden joukosta ja moni muukin Opecin ulkopuolinen öljyntuottajamaa on panemassa pillejä pussiin samalla kun maailmassa on lähes miljardi autoa enemmän.
ja toisenkin kerran:
Minun on vaikea ymmärtää, miten spekulaatio voisi nostaa elokuussa toimitettavan öljyn hintaa muuten kuin, että öljyn tuottajat ymmärtäisivät, ettei sitä kannata nyt myydä halvalla, kun vuonna 2020 siitä saa paljon paremman hinnan.
Nyt kun on mahdollisuus arvioida Suomen keskeisen poliittisen linjan viisaimpien ja älykkäimpien edustajien kirjoituksia 12 vuoden takaa, on pakko kysyä, ostaisitko näiltä miehiltä käytetyn auton? Olkoon korona-viruksen asiat Huoltovarmuuskeskuksessa hoidettu miten päin prinkkalaa vaan, Vihreän ideologian aiheuttama tuho on samaa kertaluokkaa, mutta media ei ole kiinnostunut, koska se edustaa itse samaa linjaa.

Ei ole ongelma, jos ei osaa ennustaa öljyn hintaa vuoden tai 20 vuoden päähän. Mutta se, että yrittää ja perustelee sitä ideologian dogmeilla (oil peak) on osoitus, että kyseisille yksilöille ei pitäisi antaa mitään yhteiskunnallista asiaa päätettäväksi. Valitettavasti he eivät koskaan joudu poliittiseen vastuuseen, vaikka kaikki nämä kirjoitukset näkyvillä ovat - edelleen.

tiistai 29. lokakuuta 2019

20-luvulle tullaan synkissä tunnelmissa

Antti Rinteen hallitus edustaa nykyisen poliittisen järjestelmän heikointa osaamista. Ehkäpä kaikkein tragikoomisin irvikuva on Vihreiden Maria Ohisalon vaatimus kannabiksen käytön laillistamisesta. Siis maassa, jossa lakupiipun myyminen on kiellettyä... Oikeasti?

Suomen poliittinen järjestelmä heijastelee eurooppalaisen sosialismin kaikkein huonointa laatua. Suomen viimeinen edes jollain tavalla vähän oikeistolaista maailmankuvaa ymmärtävä pääministeri oli Paavo Lipponen. Sen jälkeen Suomella on ollut epäisänmaallisia euvostoliittoon kumartelevia tolloja. Kuten blogistanissa on usein todettu, näiden vähälahjaisten tärkein perustelu, miksi he ajavat suomalaisten edun vastaista politiikkaa, on oma etu: Kun säädät kiltisti ja kritiikittä ei-demokraattisesti valittujen komissaarien käynnistämiä direktiivejä kansalliseksi lainsäädännöksi, saat kovapalkkaisen eläkeviran Kremlistä tai jostain sen satelliiteista.

Euroopan kohtaloksi näyttää kuitenkin koituvan esikuvansa tavoin taloudellinen tuho, kuten Margaret Thatcher hyvin sutkautti.
Thatcher totesi puheessaan, että sosialistien vaatiessa tuloerojen kaventamista, he tosiasiassa vaativat vauraiden köyhdyttämistä, ja vauraiden köyhtyessä myös vähävaraiset (ennen pitkää) köyhtyvät. Kun asiaa ajattelee noin, niin vastaan ei ole sanomista. Ilmiö tunnetaan myös nimellä Curley-vaikutus (Curley-ilmiö 20.7.2014). Siinä poliitikkojen tavoitteena on - järjen ja arkilogiikan vastaisesti - köyhdyttää kansaa, millä tavalla kansa tulee riippuvaiseksi johtajistaan. Tätä menetelmää kaikissa sosialistisissa yhteiskuntakokeiluissa käytetään aivan keskeisenä menetelmänä (Hyvinvointivaltion juuret 5.8.2014).

Kuuluisimpiin suomalaisiin kommunisteihin kuulunut Arvo "Poika" Tuominen totesi jo 60-luvulla, että kun työmies vaurastuu, ostaa auton ja mökin, hän ryhtyy äänestämään porvareita. Sen seurauksena EU päätti avata portit elintasopakolaisille:
Toimeentulotukipäätösten määrässä vieraskielisten yliedustus näkyy jonkin verran voimakkaampana. Espoossa ja Kauniaisissa se oli viime vuonna 43 prosenttia, Helsingissä 34,6 ja Vantaalla 38,7 prosenttia.
Aivan kuten Gorbatshov joutui luopumaan kruunustaan, myös EU:n komissaarit tullaan sysäämään pois vallasta. Se tapahtuu verettömästi, vaikka sitä edeltävän taloudellisen laman ei voikaan sanoa kohtelevan erityisen samettisesti EU-kansalaisia. Ensimmäiset merkit ovat jo ilmassa, kun Yhdysvalloissa pankkien keskinäinen luottamus on kasvanut järkyttäviin mittasuhteisiin (repo-markkinat eivät toimi) ja Hollannin keskuspankki - ikään kuin vaivihkaa - ilmoittaa varautuvansa euron hajoamiseen ja kultakantaan paluuta siirtymäaikana. Kellä aikaa on, kannattaa kuunnella haastattelu, jossa Tuomas Malinen kertoilee tulevien vuosien näkymiä kylmin kääntein.

Malinen uskoo, että 2020 Suomen talous sukeltaa 10% ja sitä seuraavana vuonna vieläkin enemmän. Sen jälkeen hän uskoo, että lähdetään kovaan nousuun. Itse en usko mihinkään kovaan nousuun, koska 20-luvun loppupuolella työmarkkinoita vaanivat aivan uudet uhat: robotisaatio ja digitalisaatio. On hyvä syy uskoa, että joka kolmas ihminen menettää nyt alkavassa lamassa työpaikkansa ja toimeentulonsa. Heistä isoa osaa ei voida kouluttaa uudelleen mihinkään sellaiseen tehtävään, joita robotisaation ja digitalisaation luomat uudet tehtävänkuvat edellyttävät. Itse pidän paljon todennäköisempänä sitä, että suomalaiset hukkuessaankin huutavat valtion apua ja torjuvat markkinoiden tarjoaman pelastusrenkaan väärän mallisena.

Niissä valtioissa, joissa valtion apuun ei ole aiemminkaan turvauduttu, päästään varmasti kovaan kasvuun jo vuoden 2021-22 kuluessa. Yksi sellaisista valtioista on Viro, joka menee Suomesta ohi 30-luvun alkuun mennessä. Euron hajotessa myös koko pankkijärjestelmä kaatuu. Malisen sanoin, edes keskuspankit eivät voi pelastaa itseään, ja Eurooppa palaa takaisin markkinatalouteen. Keskuspankkien aika poliittisina - ja epädemokraattisina - toimijoina on ohitse samalla tavalla kuin esimerkiksi epädemokraattisen EU-komission. Siinä missä EKP tuki EU-komission politiikkaa tuhoamalla vapaat pääomamarkkinat järjettömällä riski/tuotto-uhkapelillään negatiivisten korkojen avulla, EU-komissio itse löi laimin kaikki liittovaltion edellyttämät poliittiset päätökset yhteisestä budjetista ja valtioiden velkakirjojen keskinäisistä takauksista.

Olen nyt toistakymmentä vuotta ollut blogistanissa aktiivinen ja kuten huomata saattaa, oma aktiivisuuteni on ollut pahasti hiipumaan päin. En ole lopettamassa, mutta pitkään oli aika, jolloin ei oikeastaan ollut mitään sanottavaa. Pitkäaikaiset blogikollegani Vasarahammer, Yrjöperskeles ja Jaska Brown ovat sitten tiivistäneet nekin asiat niin hyvin, etten ole tuntenut syytä tarttua näppikseen. Nyt nähtävillä oleva taloudellinen romahdus on niin valtava ja muuttaa koko yhteiskuntaamme niin syvällisesti, että tällainen vanha blogistikin alkaa vähän innostua. Tästä saatiin kuin saatiinkin rähinä päälle!

Ihan vaan noin lopun saatesanoina ja ajatuksiinne itämään jätän seuraavalaisen harjoituslaskelman (pyörein luvuin):

Suomen kansantuote on noin 230 miljardia euroa.
Suomen valtion budjetti on noin 53 miljardia euroa.
Suomen kuntien toimintakulut ovat noin 30 miljardia (ilman valtionosuuksia).
Suomen kokonaisveroaste on noin 45%.
Palkkojen osuus julkisista menoista on noin 20 miljardia euroa (40%).
Eläkkeiden osuus on noin 30 miljardia euroa.

Kun kansantuote romahtaa parissa vuodessa 20%, se tarkoittaa että valtion ja kuntien käytössä olevat varat laskevat samassa suhteessa, eikä lainaa saa mistään. Tai no, voidaan kokeilla kaikkien rahan painamista 20-luvun malliin, mutta epäilen vahvasti sen läpimenoa Saksassa, joka kuitenkin päättää EKP:n asioista kun paska lentää tuulettimeen. Kun kauheasti muualta ei enää ole leikattavaa, on pakko leikata - anteeksi räjäyttää - palkkoja ja eläkkeitä matalammalle tasolle.

Muistan kun tulin blogosfääriin ja ihan ensimmäisissä kommenteissani totesin, että minun varmaan pitäisi kannattaa momnikulttuurisuutta, koska se tuhoaa hyvinvointivaltion. Enpä olisi uskonut sen tapahtuvan näin nopeasti.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Kaipaan sinne perkeleesti

Maailman talous on sukeltamassa ennätykselliseen pudotukseen. Kaikki talouden mittarit kemianteollisuuden kapasiteetin käyttöasteen vajoamisesta ja ostopäällikköindekseistä vapaa-ajan asuntoautojen kauppojen lukumäärään osoittavat, että romahduspiste on jo ylitetty. Ei kannata unohtaa keskuspankkien taseiden paisumista, robotisaation aiheuttamaa työttömyyttä ja Italian mini-BoT markkinoiden syntyä.

Taloudellinen tilanne näyttää pahalta. Sikäli olen iloinen, että meillä istuu Suomen historian vasemmistolaisin hallitus, jonka syliin kaatuu tankkiautollinen paskaa. Kun valtion rahat loppuvat, se alkaa painaa seteleitä kuten Venezuelassa. Lopputulos tulee olemaan rujo.

Olen blogissani ennustanut vuosien ajan eurovaluutan kuolemaa kuin ilmastoprofeetat maailmantuhoa. Ennustukseni ovat järjestään menneet pieleen, koska en ikinä voinut kuvitella, että keskuspankit ja hallitukset rikkovat tekemiään sopimuksia. Tällä kertaa tilanne on kuitenkin toinen, koska pelimerkit on käytetty ja ainoastaan kaikkein hulluimmat vaihtoehdot ovat enää jäljellä. Vanhoista oppineena en epäile, etteikö lapsi mene pesuveden mukana tälläkin kertaa, mutta sitten se on siinä. The end.

Keskuspankkien luomat osake- ja velkakirjakuplat puhkeavat seuraavan vuoden aikana. Velat maksavat aina ne, joilla on rahaa. Varatomalta ei velkoja saa nyhdettyä. Suomessa velat kuittaavat ne, keillä on omaisuutta: asuntojen arvot romahtavat, eläkesäästöt katoavat ja tallettajien varat katoavat pankkien konkurssien mukana.

Varattomille tilanne on kamala. Töihin pitäisi mennä, mutta matalatuottoisia töitä ei ole, koska digitalisaatio ja robotisaatio hävittävät työpaikkoja. Virkamiehet joutuvat uuden tilanteen eteen, kun heidän ostovoimansa tippuu vuosikymmenien jälkeen alle palkansaajien keskitulojen. Koska se ei tapahdu kikyllä tai sisäisellä devalvaatiolla, se tapahtuu euroerolla.

Sekä osake- että asuntokuplan puhkeamisen seurauksena tulemme kokemaan samanlaisen romahduksen kuin 90-luvun lamassa. Omaisuuden uusjako tulee olemaan sitäkin pahempi. Pelkään erityisesti niiden nuorten lapsiperheiden puolesta, jotka ovat ottaneet satojen tuhansien eurojen asuntolainat ja jotka ovat palkkatöissä, jotka katovat alta.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Kuoppaa kaivamassa

Alla muutama linkki ihmisen fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuvaksi väitetyn ilmaston lämpenemisen kriittisiin arvioihin.

Ivar Giaever: Youtube-video

Steve Goreham: Youtube-video

Dave M.W. Evans: Youtube-video

Antero Järvinen: Haastattelu

Antero Ollila: Kolumni

Alla muutama linkki, missää tilanteessa Suomi on 2019.

Olli Herrala Kauppalehti
"SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen kertoi meille 30 vuotta sitten, että Suomi siirtyy sosialismiin. Siitä harvinainen ennustus, että se on toteutunut."
Johannes Kotkavirta Ilta-Pravda
Bernie Sandersin kannattajat eivät pidä sosialismia pahana – ”Suomi on hieno esimerkki”
Helsingin Uutiset USU
USU gallup eduskuntavaaliehdokkaille: Kaksi kolmesta säästäisi palveluja ja etuuksia leikkurilta – kiristäisi sen sijaan ansiotuloverotusta

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Purkas somali sossussa huolia...

On varsin hankalaa päivittää blogiin mitään sellaista viime päivien tapahtumista, mitä ei olisi jo käsitellyt vuosien saatossa lukuisia kertoja. Turvapaikanhakijoina maahan kutsutut muslimit ovat käyttäneet hyväkseen pieniä lapsia, vaikka poliitikot ja virkamiehet väittivät uhasta huolissaan olleiden syyllistyvän rasismiin, ja sanojensa tehostamiseksi nostivat rikossyytteitä. Moni lapsi meni kirjaimellisesti pesuveden mukana.

Julkisuudessa on näkynyt huolta EU:n ja euro-alueen tulevaisuudesta, joka alkaa näyttää romahtamisen merkkejä. Trumpin, brexitin, Italian ja Visegrad-maiden toimet näyttävät tuulensuunnan vaihtuneen, ja vaihdos on pysyvä. Lukijani muistavat itäblokin maiden vallankumoukset, jotka lähtivät liikkeelle pienistä puroista, jotka muutaman vuoden aikana kasvoivat historiaa muuttaviksi tulviksi.

Pauli Vahtera kirjoittaa blogissaan, että vuonna 2017 Suomesta muutti 17.000 nuorta aikuista ulkomaille. Jos muuttoliike jatkuu, se tarkoittaa että joka kolmas ikäluokkansa edustaja jättää kotimaansa mudat taakseen tavoitellakseen onneaan muissa maissa. Samaan aikaan maahan otetaan 50.000 muslimia, mikä on 25% enemmän, mitä uusia vauvoja (50.000 kpl) syntyy, jos siitä lasketaan pois maahanmuuuttajille syntyvät vauvat (10.000 kpl).

Suomen talous ei ole (reaaliarvoilla mitattuna) kasvanut missään vaiheessa niin kovaa kuin nyt, ja silti valtio velkaantuu ulkomaille. Verotus on niin tapissa kuin olla voi, mutta silti työssäkäyvä vähemmistö (44%) ei kykene maksamaan enemmistön (56%) sille asettamia vaatimuksia. Valtionhallinto on keskittynyt hiomaan (sote-uudistuksen nimellä kulkevan) viisivuotissuunnitelmansa ongelmia sosialismin oppien mukaisiksi, koska Brysselissä kokoontuvan (komission nimellä kulkevan) poliittisen toimiston eli "politbyroon" komissaarit ("politrukit" eli poliittiset ohjaajat) päättävätkin jo kaikesta muusta.

Talouden suhdannehuippu on jo saavutettu, ja seuraavaksi näemme pankkikriisin, omaisuusarvojen romahduksen ja valtavan omaisuuden uusjaon. Taloudellisessa katastofissa säästäjien omaisuutta siirtyy velallisten taskuun. Keinoja löytyy hyperinflaatiosta tallettajien omaisuuden menetykseen, mutta yhtä kaikki: massiivisesti ylivelkaantuneet valtiot kuittaavat velkansa, ja (eläke)säästäjät menettävät säästönsä. Tässä suhteessa historia ei muuta kulkuaan, koska muuta kulkureittiä ei ole, ellei Jumala oikeasti ilmesty, ja jaa mannaa taivaalta.

Poliittiset jännitteet purkautuvat väkivaltaisesti ja yhteiskuntarauha romahtaa. Suomea suojaa kansan ylivoimaisen enemmistön tukea nauttiva poliittinen järjestelmä, mutta sen kääntöpuolena on lisäarvoa luomaan kykenevän väestönosan maastamuutto. Tilalle työvoimapulaa paikkaamaan tulevat siirtolaiset eivät tilannetta tietenkään paranna niiden osalta, jotka maahan jäävät. Kuten rajat auki -liikkeen edustajat ovat muistuttaneet, siirtolaisuutta on ollut aina. Tälläkin kertaa niin sanotusti Amerikka kutsuu, eli vaurautta luovat ihmiset pakkaavat laukkunsa ja lähtevät sinne, missä siitä annetaan mahdollisuus hyötyä.

Tuntuu julmalta sanoa, että kaikki tämä on oikein kansalle, joka äänesti tarjahalosia ja jyrkikataisia vuodesta toiseen. Se tuntuu julmalta lähinnä siksi, että huonoista päätöksistä kovimman hinnan maksavat ne, jotka eivät heitä äänestäneet. Mieleen muistuu mainio tarina presidentti Halosesta, joka muisteli virkakautensa nolointa tilannetta. Hän oli seurueineen Moskovassa, ja yö oli kylmä. Tarja pyysi avustajaansa tuomaan huovan, ja järkyttyi kun huoneen ovelle koputti pvostituoitu. Ehkä loppuun sopii Jaakko Tepon hieno laulu "Niillä kaikilla on niin mukavoo":
Purkas somali sossussa huolia
Tämä maa on yks hälkkari
kun ei me saatu tv-tuolia
vaik annettiin tälkkari
Tonni velekoo on supermarkettii
pitäis lottoonki sijottaa
Ja tek nuotio kuopan parkettiin
kunta kai sen hiottaa?

Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
somalilla neekerillä joopa joo
Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Ee kukkaa omista ees kukkaroo

Naatti Iikori niin turvapaekasta
ku se Suomesta annettiin
että votkoo jo veteen raikastaa
torin kulmalle kannettiin
huaraliike on neito Olokalla
jossa poletaan taksatkin
eikä aja hän ennee Volokalla
kiertää Jenkit Saksatkin

Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Olkalla ja Iikorilla joopa joo
Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Ee kukkaa omista ees kukkaroo

Pankinjohtaja ol ihan rahaton
talot muijalle pukattu
Esiin kun tuli se virhe tahaton
sata miljoonoo hukattu
Alako polliisin kova kuristus
iski pamppukin koiviltaan
Mutta kultainen kädenpuristus
sitä hiukka loiventaa

Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Johtajalla konsultilla joopa joo
Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Ee kukkaa omista ees kukkaroo

Oiva Virtasen puujalka katkesi
oli pihalla liukasta
Vanha palleatyrä ratkesi
miehen voltista tiukasta
Sitten aukaisi oven naisille
jotka tiukkasi Oivalta
välliinpuonneille kansalaisille
appuu hyvinvoivalta

Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Mökissänsä veteraani huokasoo
Ja niillä kaekilla on niin mukavoo
Oisko ruojilla ees kukkaroo
Laulu on vuodelta 1995.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Partavauvat taivaassa

Ylen uutisen mukaan työssäkäyvistä ihmisistä on muodostunut vähemmistö. 44% ihmisistä käy töissä, ja oletan että mukana ovat myös yrittäjät. Kävi kuten kansallismieliset varoittivat jo vuosikymmen sitten: mitään huutavaa työvoimapulaa ei ole eikä tule. Poliitikkomme siitä huolimatta avasivat ovet murjaaneille monikulttuurisuuden nimissä (Seinäjoen joukkoraiskaus).

Samaan aikaan paljastuu, että ammattiliitot ovat kusettaneet jäseniään, muita kansalaisia, koko yhteiskuntaa ja tietenkin siten myös julkista valtaa. Liitoista suurin eli SAK on väittänyt kirkkain silmin edustavansa miljoonaa palkansaajaa neuvotellessaan näiden työsuhdeasioista. Todellisuudessa luku on ollut sitä ehkä Kekkosen aikaan, mutta nyt SAK:lla on vain 600.000 palkansaajajäsentä. 30-luvun fascismissa, samoin kuin nykyiaikaisessa hyvinvointvaltiossa, valtio ohjaa työntekijät järjestäytymään liitoiksi (syndikaatit), jotka neuvottelevat työeehdoista työnantajaliittojen kanssa. Hienoa, että tämä on kuoleman kielissä.

Fascismissa ihmistä ei nähdä itsenäisenä subjektina, jolla on oikeuksia, vaan yhtenä soluna elävässä organismissa nimeltä yhteiskunta. Ihmisen tulee elää siististi, jotta hän ei syövän ja loisten tavoin sairrastuta yhteiskuntaa. Erilaiset Rosmo Soininvaarankin linjaukset perussuomalaisista parasiitteina edustavat juuri samaa arvomaailmaa. Niinpä kutistuvat ikäluokat aiheuttavat poliitikoille paniikin, koska jaettavaa on jatkossa yhä vähemmän.

Huolestuttavin kaikista noista em. uutisista on ehdottomasti lasten vähäinen syntyvyys, koska se kuvaa suomalaisten uskoa tulevaisuuteen ja sitä yhteiskuntaa, jossa elämme. Suomessa punavihreä media on ollut erityisen aktiivinen suoltaessaan sekulaaria feminismiä, ja myönnettävähän se on, että ei tällaisella blogilla saa aikaan samanlaista kauhua ja paniikkia kuin mihin valtamedia kykenee. Lukiessani artikkelia kasvisruokailun autuaaksi tekevästä vaikutuksesta ja erityisesti sen kommentteja, en lainkaan ihmettele, että lapsia ei tehdä eikä synny.
Anselmi Jäärä 15.11.2018 - 10:13

Olen jo vanhempi mies. Yritän elää sen mukaan, että pystyisimme säästämään elämän lapsillemme ja lastenlapsillemme.
Yritän välttää muovin käyttöä mahdollisimman paljon, myin auton, ajelen fillarilla ja julkisilla. Voin paljon paremmin myös henkisesti.
Tunnen ainakin, että yritän tehdä jotakin maailman pelastamiseksi.
Tässä toinen kommentti:
Kavanaugh 15.11.2018 - 10:20

Salaatti ja kurkku taitavat olla ilamastolle kaikkein haitallisimmat kasvikset. Joskus kaupassa hävettää ostaa niitä, joutuu ostamaan vähän kuin salaa.
Tuollaiset ihmiset saivat aikoinaan jotain apua harhoihinsa, mutta nykyisin heille annetaan palstatilaa kuin missäkin Vartiotornissa. Nämä ihmiset ovat suora todiste, miksi meillä syntyy niin vähän lapsia. Meillä käytetään lapsisotilaita ilmastonmuutoksen vastaisessa sodassa. Ja kun omat eivät riitä, tuodaan partalapsia ulkomailta. Olemme luoneet yhteiskunnan, joka on feministin taivas.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Maailmanlopun meininki - 10 vuotta aikaa

Maailmanlopun ennustamisen huono puoli on se, että jos maailmanlopun ennustaa liian kauas, ei saa kuin hullun paperit, mutta vastaavasti liian lähelle ennustaminen on riskaabelia, koska valtaosa ihmisistä pääsee aitiopaikalta näkemään huijauksen. Esimerkiksi tämä Sirpa Kulosen uutinen yhdentoista ja puolen vuoden takaa on ehdottomasti muistamisen arvoinen:



Artikkelin on julkaissut tuolloin Iltalehdessä toiminut Sirpa Kulonen. Itse uutisessa Sirpaa ei enää mainita, mutta Pikkupojan blogissa asia on muistissa. Sirpan artikkeli on sen verran lyhyt, että kopioin sen tänne kokonaisuudessaan, koska voisi olettaa Iltalehden hävittävän moisen ennustuksensa:
– Aika on loppumassa, YK:n ilmastosopimusjärjestön UNFCCC:n pääsihteeri Yvo de Boer sanoo.

Samoilla linjoilla on ranskalainen ilmastotutkija Jean Jouzel..

– Puhumme nyt aikataulusta, jossa ”tulevat sukupolvet” ovat jo olemassa — he ovat lapsia, jotka ovat tällä hetkellä päiväkodissa tai esikoulussa.

Miehet osallistuvat Pariisissa käynnissä olevaan hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n kokoukseen, joka julkaisee raporttinsa huomenna. Samaan arvovaltaiseen seurueeseen kuuluu yhdysvaltalainen huipputukija Jerry Mahlman, joka pitää raportin todisteita ilmastonmuutoksesta vakuuttavina.

– Savuava ase makaa pöydällä tälläkin hetkellä.

Mahlmanin kanadalainen virkaveli Andrew Weaver menee vielä askeleen pidemmälle ja toteaa:

– Kyseessä ei ole vain savuava ase, vaan ilmasto on kuin pataljoona galaksienvälisiä savuavia ohjuksia.

Satojen miljoonien joukkopako

Tutkijoiden mukaan kasvihuonekaasujen lisääntyminen tekee ilmastonmuutoksen pysäyttämisen mahdottomaksi jo kymmenessä vuodessa. Jos siinä ei onnistuta, suuri osa planeettaa voi muuttua asumiskelvottomaksi.

Edessä voi olla satojen miljoonien ihmisten joukkopako yhä kuumemmiksi ja kuivemmiksi käyviltä päiväntasaajan alueilta. Lisäksi suuret maa-alueet ovat vaarassa jäädä nousevan meriveden alle napajäätiköiden sulaessa.

Euroopassa kesistä voi tulla sietämättömän kuumia etenkin Välimeren alueella. Pohjois-Eurooppaa ja Britanniaa taas uhkaavat kuivat kesät ja märät, myrskyiset talvet.

Luonto menossa sekaisin

Tutkijoiden suurimpiin pelkoihin kuuluu se, että lämpötilojen nousu ja kasvihuonekaasujen lisääntyminen sekoittavat luonnon omat kontrollijärjestelmät.

Vielä toistaiseksi maapallon metsät ja meret pystyvät imemään noin puolet ihmiskunnan tuottamasta hiilidioksidista. Kun hiilidioksidimäärä kasvaa ja maaperä kuivuu, mikrobit voivat alkaa hajottaa maahan kerääntynyttä eloperäistä ainesta. Silloin metsät muuttuisivat kasvishuonekaasujen tuottajiksi.

Lisäksi merien kyky imeä hiilidioksidia laskee nopeasti niiden lämmetessä.

– Meidän täytyy varmistaa, ettei ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nouse enää vuoden 2015 jälkeen ja että se laskee siitä lähtien kolme prosenttia vuodessa, sanoo saksalaistutkija Malte Meinshausen.
Koska ilmaston lämpeneminen antaa oikeutuksen päättää ihmisten kohtaloista, muiden elämään nokkansa työntäville se on kuin lottovoitto. Mantraa ei lakata hokemasta vaan sitä toistetaan kahta kauheammin. Uusi viritys onkin sitten tämä:

Iltasanomien penaali Jari Alenius siinä toistaa Sirpa Kulosen virheen, mikä luonnollisesti herättää hilpeyttä jo tässä vaiheessa rataa.

Hiilidioksidipäästöistä noin 40% tulee ruoan tuotannosta. Jos ajatuksen kanssa seuraa hiilidioksidipitoisuuden ja väestömäärän muutosta, voi huomata mikä on ainoa keinoa ratkaista ongelma, jos sellaisena pitää ihmisen ilmakehään laskemaa hiilidioksidia (kuvat alla Hesarin jutusta Nauru-saaresta).


Punavihreä suvaitsevaisto jaksaa pelotella. että mikäli valkoinen heteromies ei lopeta autoiluaan ja grillaamistaan, köyhien maiden siirtolaiset valloittavat kotimme ja linnamme ilmaston lämpenemisen tuhottua heidän syntymämaansa. Tähän kun lyödään päälle arviot, joiden mukaan joka kolmas länsimainen työpaikka katoaa roboteille 2020-luvulla, meillä on ihan helvetin moinen vyyhti ratkottavanamme. Tyyntä myrskyn edellä, millaisina nämä vuodet tullaan tulevaisuudessa muistamaan.

lauantai 6. lokakuuta 2018

Kannatan yleislakkoa - lue miksi

Ilta=Sanomien poliittinen toimittaja Timo Haapala kirjoittaa, että ay-liikkeiden oikeus järjestää lakko poliittisten tavoitteidensa edistämiseksi tulisi säätää laittomaksi. Hän toteaa, että Ruotsissa ja muissa Länsi-Euroopan maissa näin on, pois lukien Välimeren maat. Lakkoilu haittaa suomalaisten yritysten toimitusvarmuutta maailman markkinoilla ja vähentää valtion verokertymää.


Fascismissa valtio edellyttää työntekijöiden ja työnantajien järjestäytymistä eli kannustaa korporaatioiden välisiin sopimuksiin työehdoista. Mussolinin Italiassa fasces eli vitsakimppu symboloi kimpun vahvuutta ja hennon varvun heikkoutta yksinään. Työntekijän kuuluminen ammattiliittoon eli kiltaan oli jopa edellytys työpaikan saamiselle. Suomessa valtio tukee ay-jäsenmaksuja verovapaudella ja siten kannustaa työväkeä järjestäytymään. Työnantajia valtio myös kannustaa korporaation jäseneksi edellyttämällä yleissitovuutta työehtoihin eri toimialoilla.

Paperiliiton Jouko Ahonen järjesti vuonna 2005 pistelakkoja eri paperiteollisuuden tuotantolaitoksilla, mikä sai lopulta paperiteollisuuden ryhtymään työsulkuun, joka kesti kuusi viikkoa. Paperiteollisuus oli jo havahtunut paperin kulutuksen laskuun, ja se halusi murtaa paperiliiton yksinoikeuden tuotantolaitostensa työehtosopimuksiin parantaakseen muutosvalmiuttaan tulevassa murroksessa.

Työtaistelun jälkeen suomalaisessa paperiteollisuudessa tapahtui merkittävä strateginen muutos, joka lopetti sanomalehtipaperin valmistamisen ja kasvatti kartongin ja päällystetyn paperin tuotantoa. Nykyisin suomalainen paperiteollisuus on hyvin kannattavaa liiketoimintaa, joskin suurinvestoinnit ovat kohdistuneet matalan jalostusarvon selluteollisuuteen. Suomalaisen puun käyttö on laskenut huippuvuosistaan kymmenkunta prosenttia, mutta sen osuus kansantuotteesta on kasvanut korkean jalostusasteen elektroniikkateollisuuden (lue: Nokia) valmistuksen hiipuessa.


Lakko on vapaan yhteiskunnan perusoikeus. Työntekijällä on oikeus järjestäytyä ja järjestäytyneillä työntekijöillä on sama oikeus lakkoon kuin yksittäiselläkin työntekijällä. Fascismissa - joka on siis sosialismia - valtio rajoittaa lakko-oikeutta turvatakseen korporatistisen rakenteen säilymisen. Poliitikot haluavat turvata suuryritysten veronmaksukyvyn. Kiitokseksi suuryritysten työrauhan tukemisesta (lue: riskien leikkaamisesta) poliitikot edellyttävät yritysjohdolta kohtuullisuutta omiin palkkoihinsa. Sen suurempaa syntiä ei suomalainen yritysjohtaja voi poliitikkojen mielestä tehdä, kuin nostaa suurta palkkaa. Samaa palkkamalttia poliitikot eivät edellytä ay-johtajilta, koska iso osa korporatismia kannattavista poliitikoista omaa ay-taustan.

1950-60 -luvuilla Merimiesunionin johtaja Niilo Wälläri vauhditti radistien ja konemiesten jokatalvisilla lakoilla jäänmurtajien automatisointia niiin tehokkaasti, että nykyisin koko radistien ammattikunta on laivoilta kadonnut teknologisen kehityksen myötä. Satamien ahtaajien lakkoherkkyys on sekin koneiden käytön myötä vähentänyt työvoiman tarvetta ja sitä myötä AKT:n neuvotteluvaltaa. Sama ilmiö on tapahtunut jokaisella alalla, jossa ay-liitot ovat innostuneet lakkoilemaan. Lakko paljastaa liike-elämässä pullonkauloja, johon yritykset vastaavat muuttamalla toimintatapojaan. Suuryritykset automatisoivat ja siirtävät toimintojaan ulkomaille sekä etsivät uusia liiketoimintamalleja. Lakot pakottavat suuryrityksiä tehostamaan toimintaansa.

Kannatan ehdottomasti kaikenlaista lakkoilua, koska se on paras tapa nakertaa korporatismia. EU:n johtoon pyrkivä Alexander Stubb totesi äskettäin (Helsingin Sanomat):
”Huolestuttaa, miten pääsemme ylimenokauden yli. Miten ihmisarvo säilyy kun robotit tai tekoäly voivat tehdä työt, joita ihmiset tekivät ennen? Lisäaikaa vapautuu, mutta se ei saa johtaa toimettomuuteen. Digitaalinen vallankumous voi johtaa paljon pahempaan vihanlietsomiseen kuin missä ollaan nyt.”
Tämä on ehkä ainoa asia, jossa olen Stubbin kanssa täysin samaa mieltä. Feministien ja muslimien lietsoma viha perinteistä länsimaista perhekäsitystä vastaan on tällä hetkellä tyyntä ennen myrskyä. Arvioiden mukaan 2020-luvulla joka kolmas nykyisistä palvelualan työtehtävistä korvataan roboteilla ja automatiikalla. Ennen niin arvostetut ammatit kuin rakennusmiehet, kirjanpitäjät, tilintarkastajat, juristit ja lääkärit menettävät asemansa roboteille. Jopa ruokaa voidaan valmistaa koneilla paljon nykyistä halvemmalla, mikä onkin välttämättömyys jotta työttömien suuri armeija saadaan tulevaisuudessa ruokittua.

Kannustan kaikkia työläisiä lakkoilemaan nyt, kun ensi vuosikymmenellä sellaista herkkua ei enää ole tarjolla.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Taas rasisti-machete vilahti



Kauan on tätä päivää odotettu. Vuosi sitten Petteri Orpo ja Juha Sipilä totesivat, että heillä on eri arvopohja kuin Perussuomalaisten Jussi Halla-aholla. Tottahan se on, kuten Halla-aho totesi:
Perussuomalaiset ovat yksilöitä: he vastustavat kyttäämistä, kieltämistä ja määräilyä. He eivät pidä siitä, että joku muu tulee kertomaan heille, miten heidän pitää ajatella, mitä heidän kuuluu sanoa, mitä heidän tulee syödä, millaisilla kulkuvälineillä he saavat liikkua.
Saksan kanslerina toiminut Otto von Bismarck totesi, että politiikka ei ole tiedettä vaan taidetta. 60- ja 70-luvuilla Urho Kekkonen piirsi sellaiset piruetit kotimaisen poliittisen areenan jäähän, että niitä sulateltiinkin 30 vuotta kolmen sosialistipresidentin voimin. Touhu lähti niin sanotusti lapasesta Tarja Halosen toisella kaudella, jolloin maailmantuska paisui ennen näkemättömiin mittasuhteisiin. Afrikan kuivuudella, islamilaisella terrorilla ja hiilidioksidipäästöillä luotiin uusi uljas maailma entisen kristillisen ydinperheen tilalle. Feministit, vegaanit ja toimittajat ryhtyivät maalituksen uhalla määräilemään, mitkä arvot ovat moraalisesti muita parempia.

Kaikki ne vanhat vihamieliset ja katkerat kommentit, joilla liberaalit ovat vuosikymmenien ajan hyökänneet konservatiivien päälle alkavat mädäntyä. Jyrki Katainen rasisteeraa niin sameilla vesillä, että näköä haittaa:
– Meidän arvovalintamme [liberaali demokratia] on parempi. Se on kestävämpi, sillä se haluaa antaa jokaikiselle ihmiselle yhdenvertaiset mahdollisuudet. Perusarvot tarkoittaa demokratiaa ja vaaleja, oikeusvaltioperiaatetta sekä ihmisoikeuksien jakamattomuutta.
Miten Katainen voi väittää, että sosiaalidemokraattinen arvomaailma on parempi ja kestävämpi kuin islamilainen? Rasistisempaa väitettä on mahdotonta keksiä.

perjantai 17. elokuuta 2018

Näyddää pahalda

Hulluuden ja nerouden rajan väitetään olevan kuin veteen piirretty viiva. Sillä viitataan tietenkin sellaisiin historian suuriin merkkihenkilöihin kuin Oscar Wildeen tai Alan Turingiin. Molemmat olivat homoseksuaaleja, mikä aikoinaan riitti tuomaan musertavan julkisuuden heidän kohtalokseen.

Oletan olevani jonkinlainen tilastollinen keskiarvo, joten siihen luottaen voin nähdä vuoden 2040. Minkälainen maa Suomi silloin on? Tulevaisuuden ennustaminen on sikäli kiva laji, että kun aikajänteen ulottaa riittävän kauas, ei ole julkisen pilkan kohteena. Siksi uskallan esittää oman arvioni tässä julkisesti leimaantumatta neroksi tai hulluksi.

Kaksi merkittävää tekijää vaikuttavat tulevaisuuden ihmiskuntaan: teknologinen ja ideologinen murros. Ideologisista murroksista tunnetuimpia ovat Rooman valtakunnasta tuttu helleenisen uskonnon korvaaminen kristillisellä, kristillisen uskonnon korvaaminen tiedeuskonnolla ja nyt käsillä oleva panteistisen gaia-uskonnon korvaaminen islamilla.

Teknologisia murroksia olivat kivikauden muuttuminen rautakaudeksi, rautakauden muuttuminen teolliseksi yhteiskunnaksi ja nyt nähtävissä oleva teollisen yhteiskunnan muuttuminen digitaaliseksi yhteiskunnaksi. Ajallisesti nuo kolme kehityskaarta kulkevat käsi kädessä: rautakausi ja polyteismi, teollisuus ja monoteismi, digitaalisuus ja sosialismi. Kukin niistä kävi - ja käy - omana aikanaan valtataistelun keskenään.

Oman jäljellä olevan elinaikani suurin vääntö käydään siis digitaalisen teknologian ja sosialistisen ideologian kesken. Lukijalle on hyvä tässä vaiheessa määritellä, että islam ei ole monoteistinen uskonto vaan sosialistinen ideologia. Uskontoon kuuluu pelastussanoma, eikä sellaista ole islamissa kuin miehille. Naiset ovat paratiisissa joko seksiorjia tai palvelijoita.

Kumpi voittaa, kun vastakkain ovat islamin jihadistit ja tietotekniikka? Näyttöä on, että muslimit vastustavat kaikkea tieteellis-teknistä kehitystä, ellei se anna heille mahdollisuutta käyttää teknologiaa vastustajiensa tuhoamiseen, kuten 9/11 tai Iranin ydinaseohjelma. Näyttöä on myös siitä, että teknologisesti ylivertainen USA tuhoaa vastustajansa kuin tuulilasi itikan moottoritiellä.

Vaikka EU on kykenemätön estämään muslimien kansainvaelluksen Eurooppaan, islamin voittokulku ei ole luultavaa, ellei primitiivinen ideologia onnistu musertamaan teknologisesti paljon kehittyneempää vastustajaansa. Vaikka Euroopassa - ja Yhdysvalloissa - tapahtuukin suuri etninen puhdistus, kokonaisuutena ihmiskunnalla on ihan valoisa tulevaisuus. On kuitenkin raadollista todeta, että juutalaisillakin on nyt paljon valoisampi tulevaisuus kuin 75 vuotta sitten. Sama kohtalo on odotettavissa sinisilmäisillä (sic) ja vaaleaihoisilla eurooppalaisilla. Monen täytyy kärsiä ennen kuin digitalisaatio luuttuaa muslimien räteillä bataclanien verisiä lattioita puhtaiksi.

Kuten Nikke Pärmi totesi: "Näyddää pahalda. En minä idsesdäni välidä, mudda poikaparat, kuinka heidän kaikkien käy?"

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Yusuf: Unelmani on käännyttää

Koska toistuvasti kuulee väitettävän, että islamisaatio johtuu sosioekonomisista ongelmista, kotouttamisen riittämättömistä resursseista ja tietenkin rasismista, suomensin Judith Bergmanin hyvän kolumnin Gatestone Institutessa. Hän paljastaa kiusallisen virheen itseään suvaitsevina pitävien väittämistä: Euroopassa asuvat muslimit eivät maallistu, vaan yhä useampi ryhtyy hartaaksi muslimiksi työntäen heille tarjotun sosiaalidemokratian sivuun.

Hollannin hallitus julkaisi kesäkuussa raportin, jonka mukaan Hollannissa asuvat muslimit ovat muuttuneet entistä uskonnollisemmiksi. Vuosina 2006-2015 haastateltiin 7.249 hollantilaista, joilla on marokkolainen tai turkkilainen syntyperä. 2/3 Hollannissa asuvista muslimeista (noin miljoona henkilöä) on lähtöisin niistä maista.

Raportin mukaan 78% marokkolais-taustaisista rukoilee viidesti päivässä - turkkilaisista 33%. Lähtömaasta riippumatta noin 40% käy moskeijassa vähintään kerran viikossa. Yhä useampi nuori nainen käyttää huivia (64% vuonna 2006 ja 78% vuonna 2015) ja selvä enemmistö ruokailee sharian mukaisesti halalia (93% marokkolaiset ja 80% turkkilaiset). 96% marokkolaisista sanoo, että uskonto on heille hyvin tärkeä osa elämää, turkkilaisista 89%. Vuodesta 2006 vuoteen 2015 niiden marokkolaisten osuus, jotka noudattavat erittäin tiukasti islamia, on noussut 77%:sta 84%:iin. Turkkilaisilla luvut ovat 37% sekä 45%. Maallistuneita muslimeita on vähän . 7% turkkilaisista ja 2% marokkolaisista.

Tanskassa huomattiin jo vuonna 2004 tehdyn tutkimuksen yhteydessä, että erityisesti "toisen polven, korkeasti koulutetut ja yhteiskuntaan hyvin integroituneet naiset" ovat hakevat turvaa uskonnosta. Tuolloin professori Viggo Mortensen totesi: "Kasvava uskonnollisuus ei ole osoitus syrjäytymisestä. He ovat yhteiskuntaamme hyvin sopeutuneita ja haluavat noudattaa islamia".

Uudempi tanskalaistutkimus vuodelta 2015 vahvistaa muslimitaustaisten maahanmuuttajien uskonnollisuuden olevan edelleen kasvussa: vuonna 2006 päivittäin rukoili 37% ja vuonna 2015 jo 50%. Vuonna 2006 koraanin kirjaimellista tulkintaa kannatti 63% ja vuonna 2015 se oli noussut 77%:iin. Kööpenhaminan yliopiston uskontoihin perehtynyt sosiologi, Brian Arly Jacobsen, yllättyi tuloksista. "Uskoimme muslimien maallistuvan kuten tanskalaisetkin, jotka eivät ole enää erityisen uskonnollisia." Jacobsenin mukaan yksi selitys voi olla maahan rakennetut 20-30 uutta moskeijaa.

Tanskalaistutkimukset ovat yhdenmukaisia muualla Euroopassa tehtyjen kyselyiden kanssa, joiden mukaan Euroopassa asuvat muslimit haluavat noudattaa sharia-lakia. Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan marokkolaista ja turkkilaista syntyperää olevista Saksassa, Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa, Itävallassa ja Ruotsissa asuvista lähes 60% haluaa islamin palaavan juurilleen. 75% uskoo, ettäislamista on vai yksi oikea tulkinta, ja 65% haastatelluista piti sharia-lakia oman maansa lakeja tärkeämpänä. Vuonna 2016 43% Britanniassa asuvista muslimeista oli sitä ielt', että sharian tulisi korvata nykyinen lainsäädäntö kun taas 22% vastusti ajatusta. Vuoden 2017 tehty 400 hengen kyselytutkimus Belgiassa osoitti, että 29% haastatelluista piti shariaa enemmän arvossa kuin nykylakeja, ja 34% oli sitä mieltä, että "Koraaniin perustuva yhteiskunta on ehdottomasti parempi kuin nykyinen".

Eurooppaan viime vuosina muuttaneet yli kaksi miljoonaa muslimia kiihdyttävät täällä jo ennestään olevien muslimien uskonnollista aktivoitumista. Vuonna 2017 Itävallan Grazissa afgaaneille tehdyn tutkimuksen mukaan alle 30-vuotiaat turvapaikanhakijamiehet pitivät kiinni perinteistään ja 70% kävi moskeijan perjantaisaarnassa. Naiset ovat vieläkin uskonnollisempia: 63% rukoilee päivittäin viisi kertaa, miehistä 40%. 2/3 naisista pitää huivia julkisilla paikoilla. Puolet siirtolaisista myöntää, että uskonto on heille nyt tärkeämpää, kuin mitä se oli kotimaissaan, ja 52% oli sitä miekltä, että islamin valta-asema suhteessa muihin uskontoihin on kiistämätön.

Muslimien taipumus muuttua entistä uskonnollisemmiksi saavuttuaan Eurooppaan, huomattiin myös dokumentissa "False Identity". Siinä arabiaa puhuva toimittaja Zvi Yehezkeli soluttautui moskeijoihin tutkiessaan Muslimiveljeskunnan toimintaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Saksassa hän tutustui kahteen nuoreen syyrialaismieheen, jotka olivat tulleet Kosovon kautta Saksaan saaden apua "englantilaiselöta muslimiyhteisöltä". Yehezkelin mukaan he lähtivät Syyriasta melko maallistuneina, mutta ennen saapumistaa Saksaan he asuivat vuoden Pristinassa, Kosovossa, jossa "Muslimiveljeskunta käännyttää turvapaikanhakijoita ja saapuessaan Saksaan Ahmed ja Yusuf rukoilivat jo viidesti päivässä."

Ahmedin mukaan "lähtiessäni Syyriasta, voin henkisesti hyvin. Islamilaiset järjestöt auttavat ensin pyyteettömästi, mutta sitten he johdattavat avun tarvitsijat rukoilemaan yhdessä kanssaan. Se on muslimille vaikeaa kieltäytyä siinä tilanteessa." Yehezkeli kysyi, mitä unelmia heillä on. "Unelmani on tehdä Euroopasta islamilainen valtio", sanoi Yusuf. "Muslimeina arvostamme shariaa. 20 vuoden kuluttua haluan, että sharia-laki vallitsee Saksassa maallisen lain tilalla."

Samalla kun muslimit radikalisoituvat, eurooppalaiset hylkäävät uskontonsa. 16-29 eurooppalaiset vuoden 2018 maaliskuussa julkaistun St. Maryn yliopiston teologian professorin Stephen Bullivantin tutkimuksen mukaan: "Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta nuoret aikuiset eivät tunnista perinteisiä uskontoja omakseen. Kristinusko on kadonnut joko pysyvästi tai ainakin sadaksi vuodeksi."

Virossa, Ruotsissa ja Hollannissa tehdyn tutkimuksen mukaan 70-80% nuorista aikuisista kuvaa itseään uskonnottomiksi. Ranskassa, Belgiassa, Unkarissa ja Britanniassa vastaava luku on 64-70%. Puolassa vain 17% piti itseään uskonnottomina - Liettuassa 25%.

Ahmedin ja Yusufin tavoin Euroopassa olevat muslimit haluavat käännyttää eurooppalaiset, islamissa tunnetaan käsitteenä dawa. He ovat itse eläviä esimerkkejä käännytyksen tehosta: "Käännytän heidät yksi kerrallaan. Aloitan lähellä olevista." Yusuf vastasi, miten vastahankaiset saksalaiset käännytetään: "Heitä ei voi voittaa väkivalloin - heidät tulee taivutella...Varmasti syntyy taisteluita, mutta nekin vähitellen päättyvät, kun eurooppalaiset ymmärtävät realiteetit. Enää ei ole pakoreittiä - muutos aiheuttaa aina vastarintaa".

Kun eurooppalaiset eivät ole uskonnollisia, voi pohtia miten hyvin käännytys islamiin onnistuu. Eurooppa säilyy maanosana, mutta kuten vanhan Bysantin tilalla on nyt Turkki, herää kysymys katoaako judeo-kristillinen kulttuurimme?

lauantai 26. toukokuuta 2018

Kansallissosialismi Suomessa

Elämässä mielenkiintoisinta on oppia uusia asioita ja niistä seuraava henkinen kasvu. Käsitteenä kyse on filosofiasta, joka tulee kreikan kielen sanoista filia ja sofia (viisauden rakastamista). Filosofia erityisesti antiikin kreikassa kehittynyt kulttuurin muoto, joka on katkeamatta vaikuttanut eurooppalaiseen elämäntapaan yli 2.000 vuotta. Sen keskeinen merkitys näkyy tieteen ja taiteen alueilla, jotka ovat kaikista maailman muista kulttuureista kehittyneet rikkaimmiksi nimenomaan Euroopassa. Se, että Euroopassa on ollut oikein ja sallittua kiinnostua uusista asioista, on kiihdyttänyt kulttuurievoluutiota muita maanosia nopeammin.

Filosofian vastakohta on ideologia, jossa määritellään hyväksytty ajattelutapa todellisuudesta. Esimerkiksi sosialismi on ideologia, jossa on riistäjiä ja riistettyjä, joiden oikeuksia suhteessa riistäjiin pyritään lisäämään. Ideologiassa on dogmeja, eli väitteitä, joita ei tarvitse todistaa oikeaksi. Riittää että niihin uskotaan. Luonteeltaan dogmit ovat muita pakottavia, eli lainsäädännöllä velvoitetaan myös ne, jotka eivät kyseisiin dogmeihin usko, elämään vaaditulla tavalla. Ideologiat kilpailevat elintilasta, ja demokratiassa on tullut tavaksi, että suurin ryhmä säätää lait omien dogmiensa mukaisesti.

Perustuslaillisessa järjestelmässä nojataan luonnonoikeuteen, jonka mukaan yksilöllä on olemassa vapauksia, joita kukaan ei saa ottaa pois. Niinpä perustuslakia - kuten Yhdysvalloissa - ei voi muuttaa demokraattisesti valitun enemmistön tahdon mukaisesti, ja perustulaissa määritellään yksilön vapaudet. Tämän takia suomalaista vasemmistoa ärsyttävä vapaa aseenkanto-oikeus ei Yhdysvalloista tule poistumaan, koska se on perustulaissa määritelty yksilönvapauteen kuuluva piirre. Yksilön oikeus (ja velvollisuus) suojata itseään ja omaisuuttaan (stand your ground) on eurooppalaiselle sosialistille dogmin vastaista, koska dogmin mukaan valtio saa päättää, kenellä on oikeus suojaan ja turvaan.

RKP pitää Oulussa puoluekokoustaan, ja haluaa uuden paikan eduskunnan suuressa salissa. Omasta mielestään RKP sijaitsee väärässä paikassa - äärioikealla. Puolue ei enää edusta maamme eliittiä, vaan sen puheenjohtajana on lähes marxilainen feministi Anna-Maja Henriksson, joten perinteinen sijainti puoluekentän oikeassa laidassa ei ole perusteltua. Toki myös tulkit ovat istuneet sillä puolella salia, mutta olisivathan tulkit voitu yhtä hyvin sijoittaa salin vasempaan reunaan, jos RKP olisi aikoinaan halunnut siellä istua.

Ylen uutisen mukaan oikeistolainen ajattelu on Suomessa erittäin harvinaista - alle 10% väestöstä omaa oikeistolaisen maailmankuvan. Suomessa oikeistolaisuuden vastakohta on sosiaalidemokratia, jonka merkittävin tuotos on sadan vuoden ajan rakentunut ns. pohjoismainen hyvinvointivaltio. Ideologialtaan se on lähes täydellinen kopio italialaisen Benito Mussolinin johdolla luodusta fascismista, jossa yksilö nähdään hentona varpuna yhteiskuntaa kuvaavassa vitsakimpussa. Yksilöllä ei ole oikeuksia tehdä itseään koskevia päätöksiä työelämässä, vaan asioista päättävät korporaatiot. Fascismissa yhteiskunta nähdään elävänä organismina, joka koostu soluista, joita edustavat yksittäiset ihmiset. On ihmisen vastuulla elää terveellisesti ja kantaa vastuunsa ahkerasti työskentelevänä soluna. Syöpä ja loiset kuuluvat fascistiseen mielikuvaan ei-toivotuista elintavoista ja ihmisryhmistä.

Laura Huhtasaari, Vihreä liike ja Petteri Orpo jakavat poliittisesti saman vasemmistolaisen näkemyksen, jonka mukaan heidän ideologiansa ei ole oikealla tai vasemmalla vaan "edellä". Sikäli se onkin ymmärrettävää, että kun kaikki ovat vasemmalla, ainoa keino erottäutua on jako kansallismielisiin ja ei-kansallismielisiin.

Pitkien aasinsiltojen jälkeen pääsen lopulta itse asiaan. Pidin vuosikausia täysin järjettömänä median ja heitä tottelevan poliittisen eliitin väitteitä Perussuomalaisten "äärioikeistolaisuuudesta", koska puolue on yhtä vasemmalla kuin kaikki muutkin. Vasta nyt olen ymmärtänyt, että näkemys "äärioikeistolaisuudesta" kumpuaa siitä, että Saksan kansallissosialistista työväen puoluetta kutsuttiin Stalinin käskystä äärioikeistolaiseksi, vaikka se oli nimensä mukaisesti kansallismielinen sosialistipuolue. Jos siis haluaa tukea Stalinin propagandaa, Perussuomalaisia voi kutsua äärioikeistoksi.

Kirjoitin alussa, että elämässä parasta on oppia ymmärtämään uusia asioita. Mainiossa PT-mediassa on yhä useammin täysin avoimia kansallissosialismia kannattavia kommentteja, vaikka varsinkaan sivuston ylläpitäjä "Paavo Tajukangas" ei anna moisiin kommentteihin mitään aihetta. Kun 90% väestöstä on sosialisteja, niin kansallismienlinen sellainen on kärjistäen sanottuna sitten kansallissosialisti. Kärjistäen sikäli, että muun maalaisten tai vierasrotuisten ihmisten tappamista tai sortoa ei liikkeen suomalaisessa ilmentymässä juurikaan ole. Tai ainakaan sen enempää kuin vasemmistolaisilla on vastaavaa Israeliin kohdistuvaa antisemitismiä.

Tästähän ei kuitenkaan ole aikaa kuin yksi sukupolvi, jolloin koko SDP oli kansallismielisten hallinnassa rahamäkineen, koivistoineen, lipposineen ja ahtisaarineen, eikä heitä kukaan väittänyt rotutohtoreiksi tai äärioikeistolaisiksi. Poliittisen kielenkäytön raju jyrkkeneminen kumpusi 90-luvulla valmistuneista nuorista naistoimittajista (Räty, Pettersson jne), joiden maailmankuva on äärivasemmistolainen. Tälle antinationalistista sosialismia kannattavalle feministilaumalle on syntynyt vastavoimaksi nationalistinen sosialismi. Ainoa oikea lääke olisi kansalaisten oikeistolaistuminen, mutta sitä ei ole näköpiirissä.

torstai 3. toukokuuta 2018

Eero Heinäluoma alkoi natsiksi

Muslimit maahanmuuttajina ovat sosiaalidemokraatti Eero Heinäluoman mukaan suomalaisille turvallisuusriski. Heinäluoman mukaan Suomi seuraa 20 vuoden viiveellä Ruotsia, jossa maahanmuuttajat ovat luoneet omia varjoyhteiskuntiaan asuttamilleen alueille. Niissä eivät sosiaalidemokraattien lait ole voimassa, paitsi jos kyse on tulonsiirroista valtaväestöltä muslimeille. Islamissa on tälle tulonsiirrolle käsite jizya, joka on vääräuskoisen maksama vero muslimille. Vero voi olla "jopa 50%", eli se muistuttaa hyvinvointivaltion periaatteita, joissa ei-sosialistit pakotetaan maksamaan "jopa 50%" tuloistaan sosialisteille.

Heinäluoman mukaan ongelma ei siis ole se, että Suomeen muuttaa muslimeita vaan se, että he eivät käänny ateisteiksi ja äänestä sosiaalidemokraatteja. Islamissa uskosta luopuminen rangaistaan kuolemalla, joten osoittaa sangen heikkoa ymmärrystä islamista, jos vilpittömäsi toivoo muslimien ryhtyvän laajamittaiseen islamin uudelleentulkintaan. Islam kuitenkin yksiselitteisesti määrittelee, että muslimi on kaikkien muiden yläpuolella, antaa oikeutuksen verottaa muita ja tappaa miehet ja ottaa naiset seksiorjiksi. On aika vaikea kuvitella, että ihminen vapaaehtoisesti luopuisi omista etuuksistaan.

On lievästi sanottuna ärsyttävää lukea johtavan suvaitsevaiston edustajan huolta islamisaatiosta, mistä 10 vuotta sitten pääsi leivättömän pöydän ääreen. Koko 2000-luvun ajan toimittajat ja heidän ohjaamansa poliitikot ovat suitsuttaneet sosiaalitukien houkuttelemaa maahanmuuttoa. Työvoimapulaa ei tullut, vaan tulee robotisaation aiheuttama massatyöttömyys. Kulttuurien sulautuminen ja monimuotoisuus oli tavoite, mutta lopputulos olikin kulttuurien yhteentörmäys niiltä osin, missä eriytyminen ei ole mahdollista.

Eläköityneet suuret ikäluokat ovat vauraampia kuin työtätekevät keski-ikäiset, jotka on institutionalisoitu kehdosta hautaan, vaikka tulevia veronmaksajia syntyy vähemmän, mitä järjestelmä vaatisi toimiakseen tulevaisuudessa. Ongelma koskee kaikkia länsimaita, ja 2020-luvun alussa tulee väistämättä tapahtumaan valtava omaisuuden uusjako. Keskuspankkien luoma massiivinen velkakupla on räjähtämässä käsiin, mikä yhdistettynä robotisaation aiheuttamaan perinteisten työpaikkojen häviämiseen aiheuttaa suurta yhteiskunnallista tuhoa.

Hyvinvointiyhteiskunnan loppu on lähellä, ja sen korvaava yhteiskunta on samanlainen, minkä korvaajaksi hyvnvointiyhteiskunta aikoinaan rakentui. Lampuodit, torpparit, mäkitupalaiset ja loiset palaavat takaisin, joskin tällä kertaa eivät enää maata viljelemään vaan tekemään pienipalkkaisia töitä, joilla elättää itsensä, mutta ei kartuta säästöjä. Eläkeikä tarkoittaa lyhyttä vaihetta elämän loppuvaiheessa, jolloin terveys ei enää riitä elättämään itseään. Palaamme siis yhteiskuntaan, jollaisessa nyt jo kuolleet esi-isämme elivät Suomen itsenäistyessä.

Jos jokin asia on varmaa, niin sellaisessa yhteiskunnassa kukaan juuri ja juuri toimeentuleva ihminen ei kaipaa lisää sellaisia maahanmuuttajia, jotka kilpailevat niukista sosiaalituista. Käsitys laihialaisista nuukina on harvinaisen väärä. Se syntyi 1860-luvun suuressa nälänhädässä, kun laihialaiset estivät ulkopaikkakuntalaisten asettumisen kuntansa alueelle. Kunnan läpi sai kulkea, mutta kuntaan ei saanut jäädä. Tällä tavalla Laihia oli Suomen ainoa kunta, jossa ihmisiä ei kuollut nälkään. Nuukuutena tunnettu käsite oli siis vastuullisuutta ja huolenpitoa läheisistä.

Kun verrataan nykyistä sosiaalidemokratiaa, voi rehellisesti todeta, että perinteiset pohjalaiset talonpoikaisarvot on yritetty tuhota, ja valtaapitävät heruttavat runsaudensarvestaan almuja äänestäjilleen vailla huolta huomisesta. Kaikki korvansa koulun historiantunneilla auki pitäneet muistavat Rooman valtakunnan tuhoa edeltäneen ajanjakson, jolloin keisarit pitivät alamaisensa tyytyväisinä tarjoamalla näille leipää ja sirkushuveja. Heinäluoman sanoin, "tuskin Suomi poikkeaa muista maista". Rooman tuhoa edeltänyt Pax Romana vastaa nykyistä Pax Americanaa, minkä jälkeen näemme kansainvaelluksen, joka toi islamin laajoille alueille maanosaamme.

Sellaista keskustelua, jota pitäisi nyt käydä, vaiennetaan rasismi-korteilla. Se on sangen luonnollista tilanteessa, jossa ihminen on huolissaan omasta taloudellista turvastaan. Kaikkein innokkaimmin nykyisen kaltaisen yhteiskunnan tuhoa ajavat ne, joille nykyinen yhteiskunta takaa toimeentulon. Vähiten massamaahanmuuttoa kannattavat ne, jotka kantavat itse vastuunsa omasta elämästään. Vasemmistolainen maailmankuva perustuu ajatukseen solidaarisuudesta vähäosaisia kohtaan, ja sen puolesta äänekkäimmin puhuvat ne, jotka itse kuuluvat vähäosaisiin. Kun runsaudensarvesta on kaivettu viimeisetkin hedelmät, tulee muutos olemaan raju.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Demokratian harha-askel

Yrjöperskeles kirjoitti hyvin MV-lehden entisen omistajan Ilja Janitskinin tulevasta tuomiosta. Kommentoin, että kun vanha Olaus Petrin tuomarinohje unohdetaan, emme enää elä länsimaisessa oikeuskulttuurissa vaan olemme omaksuneet rangaistusten ideologisen oikeutuksen, kuten sharia-lakia noudattavissa muhamettilaisissa valtioissa, diktatuurisissa kommunistivaltioissa tai muissa vastaavissa totaalisen hallinnon maissa. Sana totalitarismi tarkoittaa, että ideologia pureutuu läpi kaikkien elämän osa-alueiden ollen luonteeltaan siis totaalista.

Jotta kenellekään ei jää epäselvyyttä, kuinka kansanvaltainen Euroopan Unioni on, Lasitalon Pravda uutisoi komission uuden supermiehen nimityksestä. On tragikoomista, että suomalainen valemedia haukkuu pystyyn putinin ja trumpin hallinnot samalla, kun sen oma poliittinen eliitti syyllistyy mitä räikeimpään kansanvallan tahdon polkemiseen.

Suomessa pidetään vuoden sisään kolmet vaalit: maakunta-, eduskunta- ja EU-vaalit. Millään äänestämisellä tai äänestämättä jättämisellä ei ole mitään vaikutusta mihinkään. En väitä, etteikö esimerkiksi Perussuomalaisten äänestämisellä puolueen johto saisi näkemyksiään julkisuuteen (hyvässä tai pahassa), mutta mitään vaikutusta sillä ei ole muuhun kuin poliittikkojen tilipussiin.

Itä-helsinkiläinen opettajatar Elina Tuomi kirjoittaa blogissaan, kuinka koulujen kyky opettaa lapsia on romahtanut:
Kaikkia näitä samojen ongelmien parissa toimivia paikkoja yhdistää se, että alueilla asuu a) rodullistettuja ihmisiä, b) maahanmuuttajia ja c) niitä, jotka eivät ole saaneet mitään apua selvitäkseen edellisestä lamasta.
Naisoletetun ja rodullistetun neiti/rva Tuomen kirjoitus tihkuu syvää luottamusta siihen, että hänen oma sosiaalidemokraattinen ideologiansa on parempi, ja kaikki maailman ihmiset saataisiin sitä palvomaan, jos rahaa olisi tarpeeksi. On järkyttävää lukea kirjoitus, jossa nuori nainen vilpittömästi kuvittelee, että valtiolla on oikeus indoktrinoida vääräuskoiset rahan avulla sosiaalidemokraateiksi. Aivan samaa menetelmää käyttävät ISIS:n jihadistit, Saudi-Arabian salafistit ja Egyptin Musliveljeskunta.

Paavo Tajukangas kirjoitti, kuinka Uumajassa muslimit ovat vallanneet paikalliset Vihreät. Vastaavalla tavalla Englannissa, Labour-puolueen jäsenet ovat havahtuneet siihen, miten muhamettilaiset ovat sytyttäneet antisemitismin roihuamaan.

Suomessa uutisoidaan, että huutava työvoimapula iskee maahamme kuin piraija Amazonissa. No ei sentään, penaali Jenni Frilander referoi tutkija Risto Linturin kertovan, että 2020-luvulla miljoona suomalaista jää työttömäksi digitalisaation ja robotiikan vuoksi. Kun tähän yhdistetään Itä-Helsingin laittomasti maassaolevien väkivaltainen jengityminen saadaan aikaiseksi sisällissota:
– Muutokset saattavat olla niin nopeita, että ne vastaavat laajuudeltaan sähkön tai konevoiman tuloa. Niiden seurauksena tuli sotia ja isoja kriisejä. Olemme saman suuruusluokan muutokseen menossa.
Onneksi meillä on maassa juhlapaikanhakijoita, diskoläpsyttelijöitä ja moniosaajia, jotka vaimentavat tulevaa iskua kuin nyrkkirauta.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Kolmas jihad

Sain vihdoin luettua loppuun Hege Storhaugin mainion kirjan Islam yhdestoista vitsaus. Samalla kun käynnistin tietokonettani, katselin näyttöni taustakuv. Ajalta kun olin aktiivinen Twitterissä, sain paljon blokkaajia. Omana lukunaan ovat toki Petteri Orpo, Ville Niinistö, Touko Aalto ja Paavo Arhinmäki mutta merkittäviä signaaleja nykyajasta edustavat myös Helsingin poliisilaitoksen korkea esimies Jussi Huhtela sekä Saara Jantunen ja lukuisa joukko valtamedian toimittajia.

Syy, miksi nostin heidät esiin ei suinkaan ole viha tai suuttumus saamistani suluista. Päin vastoin, kun heidän twiittinsä eiväät enää tulleet Kumitontun viestivirtaan, ketutus ja ärsytys laski. Jonkin asteinen turhautuminen kuitenkin eteni, koska he ovat sitä porukkaa, joka vaikuttaa keskeisellä tavalla Suomen ja Euroopan tulevaisuuteen. Jos he vaikenevat vaikka norsu täyttää lähes koko huoneen, se on merkki tyhmyydestä ja pelkuruudesta. Sellaisten ihmisten ajatuksista en ole kiinnostunut muuta kuin kuriositeettina näkemään, millaisia pelkurit ovat.

Storhaugin kirjaa käsittelin jo edellisessä bloggauksessani luettuani kirjasta noin puolet. Jälkimmäisen puolen parasta antia oli viittaus dokumenttiin nimeltä The Third Jihad.

En ole sitä vielä itse katsonut, mutta Storhaug mainitsee, että se on yksi parhaista islamia käsittelevistä elokuvista, jonka näkeminen järkytti häntä siinä määrin, että "olisi ollut parempi jättää se katsomatta".

Storhaugin kirja on saanut poikkeuksellisen vähän näkyvyyttä valtamedioissa, ja se on myös hänen suurin moitteensa länsimaisille ihmisille - katsomme pois päin, vaikka ongelma ei tietenkään sillä poistu. Hän luettelee kirjan jälkimmäisessä osassa erittäin murheellisia tutkimustuloksia: noin puolet Euroopassa asuvista muslimeista on fundamentalisteja - siis käytännössä jihadisteja, salafisteja tai Muslimiveljeskunnan kannattajia.

Euroopan 20 miljoonasta muslimista noin kaksi miljoonaa kannattaa väkivaltaa islamin levittämiseksi ja melkein puolet hyväksyy väkivallan käytön, jos islamia "loukataan". Nuo ovat paljon suurempia määriä, mitä kansalaisille uskotellaan. Radikaali islam ja radikalisoituneet muslimit eivät ole pieni joukko, vaan edustavat islamin valtavirtaa. Storhaugin tutkimusten mukaan käytännössä kaikki muslimit, jotka käyvät säännöllisesti moskeijoissa Euroopassa, ovat radikalisoituneet.

Storhaug kertoo, että hän odottaa islamisaation lyövän väkivaltaisesti itsensä kaikkien eurooppalaisten arkipäivään vuotee 2025 mennessä. Mahdollisesti varhaisemmin, jos 2015 kaltainen ulkorajojen vuotaminen toistuu. Euroopan islamisaation voi estää ainoastaan sulkemalla rajat ja valmistautumalla henkisesti palauttamaan puolet täällä jo nyt olevista muslimeista takaisin. Tähän poliitikkomme eivät kykene, kun jo pelkkä Twitter-keskustelu on mahdotonta.

Storhaug kertoo, kuinka eurooppalaisille lapsille opetetaan koulussa häpeä omasta menneisyydestään: ristiretket, inkvisitio, orjuus, holokausti jne. Helleeniseen filosofiaan kuuluu, että olemme ottaneet niistä opiksemme. Olemme luoneet suhteellisen rauhallisen kansallisvaltioista koostuvan mantereen. Muslimeille kansallisvaltio on vieras ajatus, koska ensin tulee oma heimo ja klaani. On turha työskennellä muiden hyväksi, joten tulemme väistämättä näkemään massiivista ghettoutumista ja vastakkain asettelua muslimien ja kristittyjen (ateistien) välillä jo lähivuosikymmeninä. Kun muslimi kohtaa ongelman, se on aina ei-muslimin syy. Koraani opettaa tuhansilla tavoilla, kuinka vääräuskoisia tulee ahdistella, kurittaa ja tappaa. Islam ei ole rauhan uskonto - se on sodanjulistus.