lauantai 16. huhtikuuta 2011

Soininvaara ja Medvedev

Venäjä on vähitellen aikojen saatossa tuhonnut pohjoisessa eläneet suomensukuiset kansat, joista pirkat ja karjalaiset ovat enää jäljellä. Samanlainen kummallinen kielellinen saareke kuin Suomi on etelämpänä oleva Unkari. Molemmat maat ovat joutuneet useasti vieraiden valloittajien käsiin, mutta toisin kuin muut maat, täällä puhuttuna kielenä on säilynyt alkuperäinen eikä valloittajien puhuma kieli. On epäselvää, miksi näin kävi, mutta kyse on kaupankäynnistä. Valloittajalla on jostain syystä ollut kovempi tarve käydä kauppaa kuin alistaa valloitettu kansa orjuuteensa.

Venäläinen poliittinen aate silovikit, joiden johtajana on Vladimir Purin, kamppailee vallasta Dmitri Medvedevin vetämien sivilikien kanssa. Sivilikit eivät siis ole mitään demokratian kannattajia, vaan uskovat kovaan keskusjohtoiseen valtioon, ja ovat länsimaisittain katsottuna puhdasoppisia teknokraatteja. Koska valtion pahin uhka on epäjärjestys, sivilikit vastustavat kovasti korruptiota, kuten Hesarin uutinen kertookin.

Suomessa puhdasoppisin teknokraatti on Osmo Soininvaara ja hänen edustamansa linja lähimpänä Medvedevin tarjoamaa kansanvaltaa. Ehdokas nimeääkin omien näkemystensä vastustajat surutta junteiksi.
Jos kuolemantuomiota kannattava Tea-Party-liike edustaa liberalismia, niin vihreät eivät ole liberaaleja.
Sinänsä onkin kuvaavaa, että Soininvaara irtisanoutuu juuri Tea Party -liikkeestä, joka
on niin yksilönvapauksia kannattavia libertaareja kuin vanhoillisia konservatiivejakin.

Liikkeen nimi "TEA" tarkoittaa "On jo verotettu tarpeeksi" (Taxed Enough Already), minkä lisäksi nimi on samalla viittaus Bostonin teekutsuihin.

Oikeistoradikaaliksi luonnehdittu liike kertoo ajavansa fiskaalista konservatiivisuutta.
on juuri teknokraattisuuden vastakohta.

4 kommenttia:

vieras kirjoitti...

Minulla on ollut se käsitys että Venäjän alueella asuneita suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvia kansoja on aikojen kuluessa sulautettu ja sulautuneet venäläisiin. Voisi sanoa niinkin että ne jotka ovat äidinkielisesti venäläisiä, ovat tietyssä määrin suomalais-ugrilaisperäisiä. Mutkia oikoen voisi sanoa että ryssät on meikäläisiä.

On Venäjällä yhä olemassa suomalais-ugrilaisia kansoja mutta vähemmän kuin aikaisemmin.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos kommentista Vieras. Se, mikä suomalaiset - siis karjalaiset ja hämäläiset - on pitänyt hengissä on ollut viisas yhteen hiileen puhaltamisen oivallus. Muut suomensukuiset kansat liittoutuivat aina arojen hevosmiesten kanssa tuhotakseen toisensa. Meillä kumpikaan heimo ei koskaan ole liittoutunut venäläisten kanssa. Paitsi tuomiojien ikäluokka, mutta onneksi se on jo jäämässä historiaan.

vieras kirjoitti...

Pitäs jostain tarkistaa, mutta muistelin lukeneeni että Moskova-sanan etymologia on suomalais-ugrilaista alkuperää.

Vanhat tietosanakirjat, ajalta ennen talvisotaa ovat kiinnostavia kun kyse on suomalais-ugrilaisista kansoista. Voi niissä olla heimoaatteen kuorrutusta, mutta paljon asiaakin. Heimoaatteen hyvä puoli oli kiinnostus muihin suomalais-ugrilaisiin kieliin ja kansoihin.

Muinaissuomalaiset jotka nykyisen Suomen alueelle saapuivat, olivat ehtineet kauemmaksi slaaveista kuin muut. Novgorod oli lähimpänä mutta muut venäläiset valtiot kauempana.

Suomalaiset ovat tietääkseni alkujaan tarkoittaneet Varsinais-Suomessa asunutta itämerensuomalaista heimoa. Niin hyvin suomalaiset, hämäläiset ja karjalaiset eivät puhaltaaneet yhteen hiileen ja vetäneet yhtä köyttä, että olisivat ajoissa, kuten vuoden 1000 tienoilla, päättäneet oma-aloitteisesti kääntyä kristityiksi ja valinneet yhteisen kuninkaan. Tämä kunkku olisi sitten sotapäällikönsä kanssa torjunut lännestä tulevat ruotsalaiset, idästä tulevat novgorodilaiset ja mahdollisesti etelästä pyrkivät tanskalaiset ja ehkä saksalaisen ritarikunnan. Rauhanaikana sitten voi käydä kauppaa kaikkiin ilmansuuntiin. Haaveilua mutta saa kai sitä välilä...

Sammalkieli kirjoitti...

Vasta vaalipaikalla minulle paljastui, ettei punaista viivaa voinutkaan vetää: siellä oli vain sinisiä kuulakärkikyniä.