lauantai 29. elokuuta 2015

iPakolainen Kaisaniemessä

Noin kolme ja puoli vuotta sitten blogikollega Vasarahammer meilasi minulle kuvan, jossa näkyi Suomen vaihtotaseen painuminen miinukselle. 90-luvun laman eläneenä ja jollain tavalla pääomamarkkinoita pitkään seuranneena tajusin samoin tein tilanteen vakavuuden (Suomen euroaika valuu tiimalasissa 1.4.2012). Kirjoitin tuolloin:
on lähivuosien ennakointi itseasiassa aika suoraviivaista. Vaihtotaseen alijäämä syvenee, yksityinen kulutus kääntyy laskuun ja sitä seuraa julkisen sektorin rahoituspohjan romahdus. Siinä tilanteessa Suomi ei tule saamaan euromailta tukea - annettuaan nyt ensin poskettomat lainatakuut muille euromaille.
Suomen virallinen työttömyysluku on nyt kymmenisen prosenttia (380.000 henkilöä) ja maahan lappaa seuraavan vuoden aikana ehkä noin 50.000 uutta pakolaista vanhojen sadantuhannen lisäksi. Samaan aikaan yritykset irtisanovat työväkeä ja vuoden, enintään kahden, kuluttua virallinen työttömyysaaste on 15%. Sen jälkeen kehitys etenee rivakasti.

80-luvulla vähän ennen kasinovuosien huippua lapsuuden ystäväni osti asunnon 400.000 markalla. Keväällä 1991 hänelle tarjottiin asunnosta 395.000 markkaa, mutta hän kieltäytyi. Puoli vuotta myöhemmin hän sai asunnon kaupaksi 275.000 markalla liikemiehelle, joka osti samasta talosta pari muutakin asuntoa (Helsingin keskustassa). Juuri nyt tällä hetkellä olemme samassa tilanteessa. Helsingissä asunnot menettävät ehkä 20-25% arvostaan, mutta Kehä kolmosen ulkopuolella romahdus on luokkaa 35-50%. Olemme jo ylittäneet sen pisteen, että asunnot menevät enää kaupaksi.

Edellä mainittu ystäväni soitteli tänään ollessaan aikeissa taas myydä asuntonsa. Se sijaitsee arvostetulla paikalla, mutta yhtäkään tarjousta ei ole tullut puoleen vuoteen. Asuntoa on käyty vilkkaasti katselemassa, ja ostajaehdokkaat tuovat mukanaan erilaisia konsultteja. Yleensä sisustusarkkitehtejä ja kylpyhuoneremontoijia, mutta viime viikonloppuna paikalla oli joku käynyt mittaamassa asunnon feng shuit. En tiedä miten se kirjoitetaan, mutta tiedän mistä on kyse.

Perjantai kului tänään poikkeuksellisesti mallasjuoman sijaan vanhaa sukuhistoriaa selaillessa, kun olin lupautunut tekemään yhden palveluksen. Ystävä asuu tätä nykyä pienkoneen kantaman matkan päässä Helsingistä, mutta hänen tyttärensä oli tuossa myytävässä asunnossa viettämässä viikonloppua ystävättäriensä kanssa. Sopimus oli, että olen hälytystilassa, jos jotain sattuisi käymään. Ja kävihän tietenkin.

Vähän puolen yön jälkeen tulee pelonsekainen soitto, jossa minua pyydetään pikaisesti paikalle. Maalaispimut olivat eksyneet oikaisemaan Kaisaniemenpuiston läpi kotimatkallaan. Kolme pikselöityä ei-mulla-muutaa olivat ryhtyneet suorasukaisiin perheenlisäykseen tähtääviin valmisteluihin. Luojan kiitos Tapanilan tyyliin eli vaatteiden päältä kähmintää, eli kuten blogisti Jukka Kemppinen toteaisi, "ei sen kummempaa".

Sukuhistoriassa kerrottiin, että 1700-luvulla esi-isieni mailla eläneet torpparit maksoivat veroa normaalisti 25% mutta sotavuosina jopa 40%. Nyt suomalaista pidetään hyvätuloisena, jos hän tienaa neljä tonnia. Elämme ilmeisesti sotatilassa, kun veroaste on reilusti yli 50%. ´Kuten kolme vuotta sitten ennustin, romahdus on nyt käsillä. Nyt irtisanottavat 500 VR:n työntekijää eivät työllisty enää koskaan. Heidän tulevaisuutensa on modernin torpparin, tai ehkä pikemminkin maaorjan, koska tämä verohelvetti jatkuu vielä vuosikymmeniä. Eurosta ei enää päästä eroon, ja nyt alkaa olla kyseenalaista että kannattaako edes. Suomi vajoaa Kreikan tavoin muiden euromaiden tukiaisten varaan. Nyt ei enää kannata leikata ja säästää vaan hullun lailla imeä kaikki saatavilla oleva raha sisään. Sitten todetaan ettei tästä mitään tullut, sori vaan.

Jos Kreikkaa ei olisi lähdetty tukemaan ja jos Suomi olisi eronnut eurosta heti 2008, nyt eläisimme nousukauden huipulla. Niin ei tehty, ja nyt maamme on käytännössä jo konkurssissa. Ainoa lohdutuksen sana, jonka voin lukijoilleni todeta on se, että olemme nähneet 90-luvun laman, Venäjän romahduksen 1991, Aasian romahduksen 1998 ja tietenkin Islannin 2008. Missään niissä ihmiset eivät istahtaneet lannistuneina sohvilleen television ääreen odottamaan kuolemaansa. Pakon edessä nytkin Tampereella avattiin topless-parturi, mikä tuo mieleen 90-luvun laman topless-tarjoilijat. Ihmiset tekevät mitä vain saadakseen hankittua elannon itselleen (paitsi tietenkin pikselöidyt iPakolaiset).

Suomalaisista tulee torppareita tai maaorjia, jotka elävät amerikkalaisittain sanottuna portfolio-yrittäjyyttä. Keväällä kylvetään, kesällä laidunnetaan, syksyllä poimitaan marjat ja talvella ollaan metsätöissä. Osa ihmisistä selviää, osa ei selviä. Hassua, että sosialismin lopputulemana saadaan libertaari valtio.

11 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Suomi on konkurssin tiellä. Tällöin kannattaa keskittyä omaan ja läheisten selviämiseen ja ottaa kaiken mitä vain voi omaan taskuun. Näinhän konkurssifirmoissa kannattaa toimia. Oma etu ensin.

Eurosta on yksi etu, joka saattaa meidät vielä pelastaa. Rahat nimittäin loppuvat oikeasti, Stubb ei voi pyytää Suomen pankista lainaa. Ruotsilla on oma kruunu, joten he voivat sekoilla pidempään, mutta meillä rahat tosiaan voivat loppua. Kun rahat loppuvat, ajattelu alkaa, toivottavasti.

Euvostotaivas kirjoitti...

Karu ja väistämätön tie. Siltähän tämä vaikuttaa, että kohtalo on jo viitoitettu ja se on todella alas. Liian monta sellaista kiinnekohtaa on iloisesti rallatellen sivuutettu, jolloin olisi pitänyt kääntää kurssia. Joka kerta vaihtoehdot ovat vähentyneet. Suuri osa suomalaisista onkin jo muukalaisena omassa maassaan.

Demokratia on enää ainoastaan juhlapuheiden ja Euvostoliiton ylikansallisten pakotusoperaatioiden iskusana. Mitä muuta voimme enää ajatella Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtajan Jorma Kuuluvaisen todetessa, ettei Maahanmuuttovirasto voi huomioida kunnan mielipidettä. Täällä on tapahtumassa hiukan pienemmässä mittakaavassa sama kuin taannoin niissä eu-äänestyksissä, joissa ainakin Irlantia ja Hollantia äänestytettiin monta kertaa oikean tuloksen saamiseksi. Lopulta mitään mitään äänestyksiä ole enää sallittukaan. Sveitsiläisiäkin taannoin yleisesti paheksuttiin heidän äänestettyään omista asioistaan omien etujensa mukaisesti, vaikkeivät he edes kuulu tähän Unioniin.

Blogistin teksti yllä on lohdutonta luettavaa. Siksi onkin käsittämätöntä havaita, kuinka tolkuton saattaa olla sellaisten mamuttajien kuin Kuuluvaisen käsitys kansantaloudesta. Otetaan sisälle kymmeniä tuhansia tuottamamattomia muukalaisia vuodessa, joita varten ehkä sitten palkataan vero- ja velkavaroin kourallinen tyyppejä palvelemaan. Aika kallista on ostaa euro kottikärryllisellä velkarahaa. Toisaalla joku totesikin ykskantaan noista "ihmisten auttajista", etteivät he taida pitää kotimaan vanhuksia ihmisinä, koska näiltä kyllä saa ilman mielenilmauksia nipistää viimeisetkin lääkerahat.

Maassa olisi kenties suomalaisten pelastus ylös pohjalta infran romahdettua. Paha vain, että ilmeisen määrätietoisesti suomalaisia on ohjattu sotien jälkeen yhä kauemmaksi omavaraisuudesta ja maan hyödyntämisen taidoista. Iso agribisnes ei korvaa kansan kädentaitoja tai sukupolvien aikana kertynyttä ymmärrystä maan kiertokulusta, luonnon merkeistä. Kaupungit tulevat olemaan loukku, jonne muun muassa Vihreät ovat meidät ajaneet. Entä mitä sitten tekisivät nuo kymmenet tuhannet rikastuttajat? Pysyisikö heillä kuokka suolla kädessä vai täyttäisikö älämölö kadut?

Tätä olen viime aikoina pohtinut laatiessani kirjoituksia 1940-luvun kielletyn pamfletistin M. Lausan ajatuksista.

Kari kirjoitti...

Itse en odota libertaareilta enempää kuin sosialisteiltakaan.
Valitettavasti kummatkin ovat Cult of Reasonin lapsia.

Esimerkiksi Arabikevään ja Iranin ydinaseen kannattaminen vapauden ja tasa-arvon nimessä tuo mieleeni lähimenneisyyden Homman Horinat.

Nykyinen pakolaistulva on suoraa seurausta Arabikevään/islamin reformaatiosta arabisosialismista. Sisun porukka kannatti sitä.

Becker kirjoitti...

Suomi pysyy EU:ssa ja Eurossa koska muutamalle poliitikolle on tärkeämpää jaella poskipusuja ja nuolla perseitä Brysselissä kuin oman kansan hyvinvointi.

Kansaa ajetaan työttömyyskortistoon ja leipäjonoihin.Ja samaan aikaan tuotetaan muslimeja elelemään muiden siivellä. Oletteko nähneet parasiitteja leipäjonoissa? Suomalaiset saavat pureskella pettuleipää ja juoksennella pakoon agressiivisia "pakolaisia."

Tasavallan poliitokot jauhavat ikuista mantraa siitä, miten kaikkien pitää osallistua "talkoisiin," Hyi helvetti!

Kumitonttu kirjoitti...

Mikko, tällä kertaa ero on 90-luvun lamaan verrattuna siinä, ettei meillä enää ole omia suomalaisia pankkeja, vaan ne ovat pohjoismaisia. Siksi pankkisektorikin pysyy pystyssä ja "rahat eivät lopu".

Euvostotaivas, joo. Hyvä kommentti. Tää systeemi on menettänyt kaiken olemassaolonsa oikeutuksen.

Kari, varmaan näin on ja lisäksi pitää muistaa, että maailma ilman rajoja jäi kesken Stalinilta, mutta EU on hienosti jatkanut sen kehittämistä.

Becker, Brysselin halaus on väkevä.

Unknown kirjoitti...

1990-luvun lamassa rahat loppuivat, koska hallitus halusi puolustaa vahvaa markkaa. Kun maalla oli vaihtotaseen alijäämä, niin maa velkaantui ulkomaille. Siksi Viinanen kulki hattu ojossa Japanissa. Jos markka olisi kellunut, hän olisi voinut marssia Snellmaninkadun yli Suomen Pankkiin ja lainata rahat sieltä. Niinhän Japani ja USA tekevät, maan oma keskuspankki ostaa valtion velkakirjat.

Paljon olen miettinyt, mikä poliitikkojen oma henkilökohtainen pelastussuunnitelma oikein on? Eivät kai he usko, että tämän tien päässä odottaa muuta kuin perikato? Mihin he kuvittelevat pakenevansa perheineen, jos ja kun kaaos alkaa? Jossakin heidänkin on asuttava. Kuka heitä puolustaa?

Ruotsin tilanne alkaa olla sellainen, etteivät edes eliitin omat jäsenet pääse monikulttuuria karkuun. Anna Lindh jää tuskin viimeiseksi murhatuksi poliitikoksi. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Pitää varmaan muuttaa takaisin Pohjanmaalle.

Kumitonttu kirjoitti...

Mikko, juuri näin.

Veikkaan että poliitikot alskevat sen varaan, että Puolue pelastaa heidät. Stubidon kotiin tehty ammuskelu oli järjetön teko, koska nyt poliitikot saavat henkivartijat ja heidät siirretään asumaan kremlin muurien sisäpuolelle turvaan.

Jo nyt perus-virtanen kärsii jos joku poliitikko tulee ulkomailta Helsinkiin. Liikenne pannaan seis että joku kerma-ahteri pääsee kulkemaan omassa ylhäisyydessään.

Veikkaan että parin vuoden sisään meillä kuolee ensimmäiset poliitikot. Breivikistä ei otettu mitään oppia.

Kari kirjoitti...

Mikko. Eivät he odota kaaosta.

Itse ajattelen, että politiikot ovat uskoneet rakentavansa utopioittensa onnelaa viimeiset vuosikymmenet. Ainoastaan se selittää menneen politiikan.
Eikä totuus ole selvinnut heille vieläkään. Muuten rajat olisi suljettu nuorilta muslimimiehiltä jo ajat sitten. Nyt sensijaan valmistellaan kuumeisesti heille "lasten" vastaanottokeskuksia.

Unknown kirjoitti...

Varmaan eivät odotakaan. Luin joskus kirjan ensimmäisestä maailmansodasta. Ennen sotaa ajateltiin yleisesti, ettei eurooppalaista suurvaltojen sotaa voi syttyä, koska se tulisi aivan liian kalliiksi ja lopputulos olisi täysin mahdoton ennustaa.

Kuitenkin elokuussa 1914 eliitit aloittivat sodan, vaikka todennäköisesti tajusivat, ettei siinä ole mitään järkeä. Tavallinen kansa oli lumottu puheilla helposta sodasta. Rintamille marssittiin laulellen.

Sota kesti neljä vuotta. Siinä tuhottiin Euroopan valtakausi, kolme keisaria menetti valtansa, Venäjän myös henkensä. Sodasta oli lopulta hyötyä vain Leninin porukalle ja meille Venäjästä itsenäistyneille.

Tämän päivän eliitti on ihan yhtä sekaisin kuin silloinen. Se on naulinnut oman politiikkansa, eikä osaa enää perääntyä, koska menettäisi asemansa. Mitä tässä tavallinen ihminen voi kuin yrittää vain selvitä hengissä ja varjella lähimpiään?

Kumitonttu kirjoitti...

Mikko, se aiempi kommenttisi missä vertailit nyky-Suomen ja autonomian ajan Suomea oli aivan loistava. Juuri se on nyt päällä. Ja jos ei mitään uutta Auringon alla, myös tällä kertaa historian lehdille pääsee muutama poliittinen murha.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Jep, -86 ostettiin ekan vaimon kanssa asp asunto 360 000mk. Samasta yhtiöstä myytiin samanlainen asunto -90 luvun vaihteessa 650 000mk, joten innostuneina aloimme rakentamaan omakotitaloa ja pistettiin ensiasunto myyntiin.

Rakentamiseen upposi 1.2milj mk ja asunto saatiin myytyä -92 380 000mk:a. Sitten tuli ero ja talo meni kaupaksi -94 720 000mk:a.

Katoavaista on maallinen mammona. (Silloin meikäpoika pyyhki perseen ja lähti muolimalle).

Näyttää siltä, että samat ajat on taas Suomessa edessä... hmmm.., ellei vielä kertaluokkaa pahemmat ajat.