Arvot muuttuvat

Voisin päivitellä sitä, että Hesarin etusivun ykkösuutinen oli "Kolme Pride-epäiltyä pidätetty - takana natsisympatioita" (kirjoitin aiemmin Mätäkuu 5.7.2010), mutta lehdessä ei edelleenkään kerrota, että Porvoossa juuri vapautunut elinkautisvanki, joka surmaa kolme ampujalle entuudestaan tutntematonta keski-ikäistä heteromiestä, on mustalainen. Eli natsisympatia on mainitsemisen arvoinen ominaisuus mutta mustalaisuus ei ole? "Äärioikeisto" on saatu nostettua oikein pääkirjoitukseen.

Joskus 40 vuotta sitten liberaalit kannattivat silloin vielä varsin yksiarvoisen yhteiskunnan näkemysten laajentamista. Tuon aikaiset arvot perustuivat 50-luvun talonpoikaismaailmaan (kova työnteko ja omillaan toimeen tuleminen sekä kristillis-moraaliset arvot). Oli luonnollista että suuret ikäluokat ja sen jälkeen syntyneet, laajoin joukoin kaupunkeihin muuttaneet parikymppiset, kapinoivat oman vapautensa puolesta. Kaupungit kasvoivat nuorista sinkuista, joilla ei työpäivän päätteeksi ollut mitään tekemistä, toisin kuin maatiloilla, joille teollinen maatalous oli vasta tekemässä läpimurtoa. Ravintoiden ylivoimainen enemmistö paikkamäärillä mitattuna oli A-luokan kalliita ruokaravintoloita yläluokan ja ylemmän keskiluokan edustajille. Valtion oli pakko vapauttaa keskiolut. Ja seksi. Ja tie Jumalanpilkalle oli kivetty. 70-luvun liberaalit eivät pyrkineet hävittämään suomalaisuutta vaan laventamaan tiukassa yhteisöllisyydessä syntyneitä moraalisia sääntöjä.

Uusien kulttuurien saavuttua Suomeen viimeisen 15 vuoden aikana, he jatkavat samojen iskulauseiden huutamista ymmärtämättä, että uusilla tulijoilla ei olisi mitään sitä vastaan, vaikka naisten kunnia otettaisiin suvun miesten vahdittavaksi, moraali perustuisi rautakautisiin tapoihin ja kouluja saavat käydä vain varakkaat miehet. Eivät he kaipaa tasa-arvoa, koska heille elämä ei näyttäydy tasa-arvoisena miltään osin. Heistä elämä on toisille julmempaa kuin toisille, eikä asian tila ole heidän vikansa eikä asiain tilan muuttaminen edes heidän tahtonsa varassa.

70-luvun liberaalit ajoivat ihmisten yhdenvertaisuutta yhteiskunnan ja sen tarjoamien palveluiden edessä. Heidän mielestään vähemmistöillä oli yhtäläiset oikeudet olla ja elää ilman pelkoa tulla syrjityiksi tai jopa tuomituiksi. Keskeiset tavoitteet olivat estää varallisuuden, uskonnollisuuden ja sukupuolen vaikutus yksilön mahdollisuuteen päättää omasta elämästään kenenkään siihen puuttumatta. Nyt 40 vuotta myöhemmin, samojen liberaalien jälkeläisinä esiintyvät Vihreät ja pitkälti myös Vasemmistoliitto. Entisistä vapaamielisistä tuli elitistejä, jotka eivät enää luota ihmisen kykyyn kantaa vastuuta omista valinnoistaan, vaan heitä tulee paimentaa samalla tavalla kuin yhteisöllisessä 50-luvun Suomessa paimensivat isä ja Isä.

Elitisteiltä, joiksi heitä lienee järkevintä kutsua, puuttuu sekä todellinen että tunnetason yhteys tavalliseen kansaan. Heillä on omat kekkerit, omat perinteet ja omat työpaikat. He kuvittelevat korjaavansa tilanteen (Vihreä lanka) miellyttämällä ay-liikkeitä, sosiaalityöntekijöitä (Suomi24), ympäristöaktivisteja, kulutusvastaisia liikkeitä ja pienessä määrin itsensätyöllistäviä yrittäjiä. Nuo ryhmät ovat varsin kaukana tavallisista suomalaisista ja, hullunkurista kyllä, myös punavihreistä elitisteistä. Heidän poliittinen linjansa on pakottava oppi eli dogmi, joka tavoittelee suurta keskushallintoa eli on yhdellä sanalla sanottuna valtiouskoa. Paremman yhteyden kansaan eliitti saisi kuuntelemalla maanviljelijöitä, yrittäjiä, metsästäjiä ja kaupparatsuja.