Viimeisen kahden vuoden aikana olen kokenut neljä erittäin mielenkiintoista lukuelämystä, jotka kaikki avarsivat oleellisesti maailmankuvaani. Ensimmäisenä mainitsen Murray N. Rothbardin elämäkerran Ludwig von Miseksestä - Talouden perusteet siksi että sen luin ajallisesti ensimmäisenä plus se muutti ymmärrystäni taloudesta keskeisellä tavalla.
Olen aina ollut kiinnostunut talousasioista, mutta von Mises oli minulle täysin tuntematon suuruus (kuva alla). Olin toki kuullut itävaltalaisesta koulukunnasta, mutta en koskaan perehtynyt, koska en ole pitänyt kansantaloutta varsinaisena kovana tieteenalana. Minulle kansantaloustiede näyttäytyy yhtä luotettavana kuin ilmastomallit. Tietokonehan ei ennusta mitään vaan laskee mitä sen on käsketty laskevan.
Noin sata vuotta sitten kaikkialla länsimaissa luovuttiin kultakannasta - Yhdysvalloissa jopa kiellettiin yksityishenkilöitä omistamasta kultaa. Von Mises kirjoitti jo tuolloin - siis sata vuotta sitten - että kun poliitikoille annetaan pankki, se johtaa pikku hiljaa siihen, että sitä käytetään sotien rahoittamiseen (kuten tapahtui antiikin Roomassa) ja vähitellen inflaatio (siis kasvanut rahan määrä) nostaa hintoja ja ajaudutaan hyperinflaatioon koska demokratiassa valitaan johtajat jakamaan rahaa - ei leikkaamaan julkisia kuluja.
Yhdysvallat luopui Vietnamin sodan aikaan Bretton-Woods -järjestelmästä. Siinä ulkomaiset keskuspankit saivat vaihtaa dollarinsa kultaan - kuluttajiltahan tuo mahdollisuus oli poistettu alun alkaenkin. Tämän jälkeen USA saattoi painaa lisää dollareita rahoittaakseen Vietnamin sodan. Sadan vuoden takaisesta markasta on jäljellä noin prosentti, ja siitä tuntemastamme jäljellä olevasta markasta lähtee kohta pois 99%.
Yhtä paljon ymmärrystäni ympäröivästä maailmasta muutti tutustuminen Neil Howen kirjoitukseen sukupolvien teoriasta. Olen vuodesta 2012 alkaen ennustanut talouden romahdusta, mutta ollut väärässä. Ennustukseni ei ole ollut väärässä, koska jokainen on voinut havaita romahdukseen johtavan velkaantumisen. Olen ollut väärässä ajoituksen suhteen, mutta Howen teoria paljasti syyn.
Howen teorian keskiössä on termi Saeculum, joka tarkoittaa pitkää ikää latinaksi. Saeculum jakautuu neljään noin 18-25 vuoden jaksoon. Kaikki pitkään elävät näkevät nuo neljä vaihetta. Sukupolvista tulee erilaisia sen perusteella, missä vaiheessa elämäänsä kukin ikäluokka vaiheet kokee.
Omat isovanhempani olivat Howen termeissä "Hiljainen ikäluokka", omat vanhempani "Suuret ikäluokat", itse kuulun "13. sukupolveen" ja meidän jälkeemme ovat tulleet "Millenniaalit" ja "Alfa ikäluokka". Isovanhempani kokivat nuorina sodan ja aikuistuttuaan aloittivat jälleenrakennuksen. He hakivat maailmasta turvaa ja yhteisöllisyyttä. Heidän lapsensa kasvoivat niin turvallisessa ympäristössä, että heistä tuli wokettajia (Howe todella käyttää termiä Awakening). Oma ikäluokkani (Generation X eli 13. Yhdysvalloissa syntynyt sukupolvi) kasvoi avainkaulalapsena. Puhuttiin rajattomasta kasvatuksesta ja seksi oli vapaata. Lottia ja veteraaneja paheksuvat vanhempamme tuntuivat ilkeiltä, koska rakastimme isovanhempiamme ja tunsimme sympatiaa heitä kohtaan.
Kun kasvoimme aikuisiksi, pääsimme todistamaan woketuksen rapauttavan vaikutuksen (Howe käyttää termiä Unravelling) talouteen. Olemme ensimmäinen ikäluokka, joka ei vaurastunut vanhempiaan varakkaammiksi. Rapautumista kesti aina vuoteen 2008 asti, jonka jälkeen Howe kuvaa aikakautta sanoilla "Kriisi, sota ja kansainvaellukset". Itselleni kunniaksi, että tunnistin tuon käänteen, mutta en käsittänyt miten hitaita muutokset ovat. Nyt olemme eläneet kriisissä 14 vuotta, ja jäljellä on vielä 4-10 vuotta. Milleniaalien lapset vastaavat siis em. "Hiljaista ikäluokkaa eli omia isovanhempiani. Heistä tulee ahkeria, yhteisöllisiä ja tarjoavat suojaa ja turvaa lapsilleen.
Tämän ymmärtäminen antoi minulle henkilökohtaisesti vahvan luoton elämään ja ymmärryksen siitä, että elämässä tapahtuu asioita, joihin emme voi vaikuttaa millään tavalla. Ymmärrän ettei ole ikäluokkani yksittäisten ihmisten vastuulla kantaa huonoa omaatuntoa, että meidän jälkeiset ikäluokat ovat nähneet vain vaikeita taloudellisia aikoja, kriisejä ja sotaa. Sille minä yksityisenä ihmisenä en voi yhtään mitään. Mutta lohtua tuo, että 30-luvulla elämme taas hyviä aikoja.
Kolmas erittäin tärkeä kokemus oli perehtyä kansainväliseen politiikkaan (International Relations). Koko aikuisuuteni olen pitänyt aihepiiriä tylsänä. John Mearsheimerin inspiroimana kuitenkin ymmärsin, että oppi jakaantuu neljään tai viiteen suuntaukseen. Lännessä poliitikkojen suosima suuntaus on liberaali demokratia. Siinä kuvitellaan, että liberaalit demokratiat eivät sodi toisiaan vastaan, joten se on kaikille maille ihanteellinen tavoite.
Toinen suuntaus on realismi, jonka mukaan valtiot ovat jatkuvasti valmiita hyökkäämään toistensa kimppuun, ryöstämään ne ja tappamaan johtajat. USA omalla käytöksellään Ukrainassa osoitti tämän ajattelutavan olevan realistinen, jolla nimellä suuntausta kutsutaankin. Muut suuntaukset ovat Marxismi ja Feminismi. Virallisestihan Suomen ulkopolitiikka on feminististä, mutta koska olemme osa EU:n liittovaltiota, ministerimme eivät juurikaan pääse sitä toteuttamaan.
Yhtä paljon ymmärrystäni ympäröivästä maailmasta muutti tutustuminen Neil Howen kirjoitukseen sukupolvien teoriasta. Olen vuodesta 2012 alkaen ennustanut talouden romahdusta, mutta ollut väärässä. Ennustukseni ei ole ollut väärässä, koska jokainen on voinut havaita romahdukseen johtavan velkaantumisen. Olen ollut väärässä ajoituksen suhteen, mutta Howen teoria paljasti syyn.
Howen teorian keskiössä on termi Saeculum, joka tarkoittaa pitkää ikää latinaksi. Saeculum jakautuu neljään noin 18-25 vuoden jaksoon. Kaikki pitkään elävät näkevät nuo neljä vaihetta. Sukupolvista tulee erilaisia sen perusteella, missä vaiheessa elämäänsä kukin ikäluokka vaiheet kokee.
Omat isovanhempani olivat Howen termeissä "Hiljainen ikäluokka", omat vanhempani "Suuret ikäluokat", itse kuulun "13. sukupolveen" ja meidän jälkeemme ovat tulleet "Millenniaalit" ja "Alfa ikäluokka". Isovanhempani kokivat nuorina sodan ja aikuistuttuaan aloittivat jälleenrakennuksen. He hakivat maailmasta turvaa ja yhteisöllisyyttä. Heidän lapsensa kasvoivat niin turvallisessa ympäristössä, että heistä tuli wokettajia (Howe todella käyttää termiä Awakening). Oma ikäluokkani (Generation X eli 13. Yhdysvalloissa syntynyt sukupolvi) kasvoi avainkaulalapsena. Puhuttiin rajattomasta kasvatuksesta ja seksi oli vapaata. Lottia ja veteraaneja paheksuvat vanhempamme tuntuivat ilkeiltä, koska rakastimme isovanhempiamme ja tunsimme sympatiaa heitä kohtaan.
Kun kasvoimme aikuisiksi, pääsimme todistamaan woketuksen rapauttavan vaikutuksen (Howe käyttää termiä Unravelling) talouteen. Olemme ensimmäinen ikäluokka, joka ei vaurastunut vanhempiaan varakkaammiksi. Rapautumista kesti aina vuoteen 2008 asti, jonka jälkeen Howe kuvaa aikakautta sanoilla "Kriisi, sota ja kansainvaellukset". Itselleni kunniaksi, että tunnistin tuon käänteen, mutta en käsittänyt miten hitaita muutokset ovat. Nyt olemme eläneet kriisissä 14 vuotta, ja jäljellä on vielä 4-10 vuotta. Milleniaalien lapset vastaavat siis em. "Hiljaista ikäluokkaa eli omia isovanhempiani. Heistä tulee ahkeria, yhteisöllisiä ja tarjoavat suojaa ja turvaa lapsilleen.
Tämän ymmärtäminen antoi minulle henkilökohtaisesti vahvan luoton elämään ja ymmärryksen siitä, että elämässä tapahtuu asioita, joihin emme voi vaikuttaa millään tavalla. Ymmärrän ettei ole ikäluokkani yksittäisten ihmisten vastuulla kantaa huonoa omaatuntoa, että meidän jälkeiset ikäluokat ovat nähneet vain vaikeita taloudellisia aikoja, kriisejä ja sotaa. Sille minä yksityisenä ihmisenä en voi yhtään mitään. Mutta lohtua tuo, että 30-luvulla elämme taas hyviä aikoja.
Kolmas erittäin tärkeä kokemus oli perehtyä kansainväliseen politiikkaan (International Relations). Koko aikuisuuteni olen pitänyt aihepiiriä tylsänä. John Mearsheimerin inspiroimana kuitenkin ymmärsin, että oppi jakaantuu neljään tai viiteen suuntaukseen. Lännessä poliitikkojen suosima suuntaus on liberaali demokratia. Siinä kuvitellaan, että liberaalit demokratiat eivät sodi toisiaan vastaan, joten se on kaikille maille ihanteellinen tavoite.
Toinen suuntaus on realismi, jonka mukaan valtiot ovat jatkuvasti valmiita hyökkäämään toistensa kimppuun, ryöstämään ne ja tappamaan johtajat. USA omalla käytöksellään Ukrainassa osoitti tämän ajattelutavan olevan realistinen, jolla nimellä suuntausta kutsutaankin. Muut suuntaukset ovat Marxismi ja Feminismi. Virallisestihan Suomen ulkopolitiikka on feminististä, mutta koska olemme osa EU:n liittovaltiota, ministerimme eivät juurikaan pääse sitä toteuttamaan.
Kaikille täysjärkisille on selvää että Jutta Urpilaisen esimerkki paljastaa, että feministinen ulkopolitiikka ei ole se, joka maailmaan jää ydinsodan jälkeen kantavaksi suuntaukseksi.
Marksilainen ulkopolitiikka on pääosin kokenut haaksirikon, vaikka sitä edustavia johtajia aika ajoin pääseekin valtaan - erityisesti Etelä-Amerikassa. Sen on kuitenkin pääosin korvannut Vihreä ideologia, jota ajavat Klaus Schwab, WEF, YK ja EU. Yhdysvalloissa Clinton-Obaman päättyy Bidenin myötä pitkä liberalismin aikakausi, ja trumpilainen realismi kokee ainakin jonkinlaisen uudelleen paluun. Amerikka tuskin jatkossa haluaa sysätä päätösvaltaa YK:lle, jossa se on suututtanut Venäjän, Kiinan ja muut BRICS-maat.
Neljäs sykähdyttävä asia oli perehtyä John Mearsheimerin väitteeseen, miksi poliitikot valehtelevat. Hän toteaa, että valehtelu onnistuu vain, jos kuulija luottaa puhujaan. Koska valtioiden johtajat jäävät valheista kiinni, he eivät voi valehdella toisilleen. Mitä järkeä on valehdella kun toinen osapuoli ei kuitenkaan usko mitään kauniita vakuutteluja?
Sen sijaan, poliitikot voivat valehdella omalle kansalleen, jos nämä luottavat johtajiinsa. Tässä liberaali demokratia on lyömätön - koska kansa pääsee äänestämään, se uskoo ettei johtajat voi valehdella. Muutenhan heidät vaihdettaisiin pois seuraavissa vaaleissa! Salaliittoteoreetikot ja putinin trollit epäilevät länsimaiden johtajien vilpittömyyttä, avoimuutta ja rehellisyyttä. Kaikki haluavat kehitysmaista tulla länteen, koska he kaipaavat demokratiaa. Muiden motiivien epäily on rasismia.
4 kommenttia:
Moikka, Olen kokenut samanlaisia: päätynyt joissain historiallis-yhteiskunnallisissa päätelmissäni oikeaan, mutta niiden aikataulut eivät useinkaan ole osuneet kohdilleen. Syykin on sama. On täytynyt ymmärtää, että muutosten vauhti on yleensä hidas - jopa pitkälle ylisukupolvinen. Niin hidas, ettei monikaan edes huomaa ympärillään parhaillaan etenevää prosessia. Siksi muutoksesta varottavaa on helppo pilkata tai väheksyä.
Avaatko hieman, mitä tarkoitat kun viittaat USA:n käytökseen Ukrainassa. Kun oikeastaan Venäjähan täyttää mainitsemasi kriteerit vähintään yhtä hyvin jenkkien kanssa, ellei paremminkin.
Washingtonin vallitseva ajatusmalli kansainvälisissä suhteissa (International Relations, IR) on liberaali. Yhdysvallat on ajanut liberaalia hegemoniaa, jossa sillä on maailman poliisina yksinoikeus käyttää väkivaltaa.
Tämä ajattelutapa perustuu siis siihen naiiviin arvioon, että vaurautta voi syntyä vain liberaalin demokratian kautta. Pitkään ajatuksella oli empiiristä voimaa kun kommunistiset Kiina ja Neukkula olivattaloudellisesti heikkoja. Kuitenkin 90-luvun jälkeen molemmat ovat vaurastuneet merkittävästi vaikka kumpikaan ei ole liberaali demokratia.
USA:n ongelma on, että se on osoittanut halunsa ja kykynsä vaihtaa hallinnot, jotka eivät sitä miellytä. Peking ja Moskova ovat huomanneet, että USA käyttää SWIFT-järjestelmää rangaistuskeinona ja ovat siksi ottamassa käyttöön uuden valuutan, joka korvaa petrodollarin raaka-ainekaupassa.
USA:n suoraan sanottuna holtiton toiminta esimerkiksi Taiwanin suhteen (siis USA:han ei ole tunnustanut Taiwania itseniseksi valtioksi) ei ole jäänyt huomaamatta Moskovassa. Jos USA pyrkii Taiwanin avulla kampeamaan Kiinan hallinnon nurin, miksi se ei tekisi samaa Ukrainalla?
USA:n halu ja kyky vaihtaa sen intressien niin vaatiessa muiden maiden hallinnot on tullut hyvin esille. Ainoan, tai ainakin voimakkaimman suurvallan käytöstähän se näyttää olevan paljammillaan.
Mutta se Ukraina. Valtionmuodostuksensa puutteista huolimatta se kuitenkin haluaa olla ja pysyä itsenäisenä - ei osana Euraasian liittoa tai Venäjää. Tämä sopii kovin huonosti Moskovan suunnitelmiin Venäjän imperiumin uudelleenkokoamisesta.
USA:n hämärä toiminta Ukrainassa 2013-14 ja sen osuus Euromaidanin tapahtumiin kaipaa lisäselvyyttä. Teorioita ja vihjailuja eri salaliitoista on kosolti liikkeeellä. Mitä Ukrainassa on tapahtunut, on vaikea todentaa. Tiedämme, että Venäjän "sotilaallinen erikoisoperaatio" on ainakin olut täysi fiasko - vaikka Venäjä onnistuisi lopulta lyömään Ukrainan armeijan. Venäjä on toimillaan Ukrainassa osoittanut yhteiskuntansa henkisen romahduksen. Sääliksi käy tavan venäläisiä, vaikka emme mekään täällä Eu-Suomessa ilman isoja valheita elä...
Aivan samat valheet on Euroopassa kuin Venäjälläkin. Ei tämä ole mikään kansanvalta, eikä edes demokratiakaan. EU johtoa ei valita vaaleissa, yksilönvapauksia loukataan häikäilemättä ja taloudenpito kurjistaa kansaa. Ukrainan sodan ainoa hyvä puoli on, että se paljasti USA:n ja EU:n kaksinaismoralismin.
Kansalaiset ja media seisovat poliittisen johdon tukena kaikissa maissa - niin Venäjällä kuin Euroopassakin. Vihreä ideologia on ajanut Euroopan sijaissotaan Ukrainassa, kun energiapolitiikka epäonnistui. Sen enempää media kuin kansakaan eí kuitenkaan kyseenalaista politiikkaa ja poliitikkoja.
Kaikista surkeinta on ollut havaita, että energiapolitiikan virheet johtivat Ukrainan sotaan. Venäjä ei salli Ukrainan rikkovan sen kaasumonopolia Euroopassa. Lännen hirttäytyminen liberaaliin idealismiin kansainvälisissä suhteissa (IR) on ollut paha virhe.
Sota on aina ryöstöretki eikä Venäjän ryöstöretki Ukrainan kaasukentille tee poikkeusta. Ryöstöretket päättyvät aina katkeraan rauhaan, ja niin päättyy tämäkin. Mitä aikaisemmin se tehdään, sen vähemmän sotaan täysin syyttömät ukrainalaiset kärsivät.
Karjalan evakot menettivät sodassa omaisuutensa ja kotinsa, ja nyt sama tapahtuu Ukrainassa. Siinä missä 30-luvun Suomi jaettiin Molotov-Ribbentropin -sopimuksella, Ukrainan jako perustuu samankaltaiseen tosin kirjoitamattomaan sopimukseen. Ukraina jäi pelinappulaksi Euroopan/Saksan Vihreiden liberaalin ideologian ja Kremlin energiayhtiöiden realismia edustavan ideologian välisessä konfliktissa.
Realismilla viittaan kansainvälisten suhteiden mukaiseen jakoon ulkopoliittisissa suuntauksissa enkä arkirealismiin:
https://en.wikipedia.org/wiki/Realism_(international_relations)
Lähetä kommentti