lauantai 28. maaliskuuta 2015

Johann von Leers

Katselin Ylen ohjelman natsit ja Lähi-itä. Ohjelmassa kerrottiin natsien näkyvästä antisemitistisestä propagandistista Johann von Leersistä. Voi olla että olen kuullut hänestä aikaisemmin tai sitten en. Joka tapauksessa, Leers oli varsin tyypillinen natsien johtoportaaseen noussut diletantti.

Syy miksi kirjoitan Leersistä on hänen puheidensa ja tekojensa vaikutukset nykypäivään. von Leers ei sodan päättymisen jälkeisissä olosuhteissa joutunut vastuuseen teoistaan, vaikka joutuikin vankileirille yli vuodeksi. Hän pakeni sieltä ja sai Vatikaanilta väärennetyt paperit, joiden turvin poistui Argentiinaan. Vatikaani pelkäsi ateistisen kommunismin nousua ja avasi sateenvarjonsa sitä vastaan taisteille natseille.

Argentiinasta Leers palasi Egyptiin 50-luvulla Israelin valtion perustamisen jälkeen. Leersin suhdeverkostoon kuului jo sodan ajoilta Jerusalemin suurmufti Amin al-Hussein, joka liittoutui Hitlerin kanssa. Vasta perustettu Israelin valtio joutui välittömästi islamilaisten naapureittensa hyökkäyksen kohteeksi. Tappioon päättynyt hyökkäys ei suinkaan lopettanut muslimien vihamielisyyttä tai luonut asetelmaa sopuisalle tulevaisuudelle toisin kuin Euroopassa ja jopa Suomessa, jossa sotien jälkeen aseet haudattiin ja opeteltiin elämään uudessa tilanteessa. Islamiin ei ideologiana kuulu rauhan hakeminen vaan se on laajenemishaluinen ja agressiivinen. Rauha syntyy vasta kun muut antavat periksi.

von Leers kirjoitti:
Muhammedin vihalla juutalaisia kohtaan oli yksi seuraus: Lähi-idän juutalaisuus halvaantui. Sen selkäranka murtui. Lähi-idän juutalaiset eivät saaneet valtaa toisin kuin Euroopan juutalaiset viime vuosisatoina. Juutalaiset eristettiin eikä heidän, toisin kuin Euroopassa, sallittu ryhtyä koronkiskojiksi tai mustan pörssin välittäjiksi, vaan heidät alistettiin ja pidettiin pelossa.

Jos koko muu maailma olisi seurannut muslimien esimerkkiä, meillä ei olisi mitään juutalaiskysymystä ratkottavanamme. Uskontona islam on tehnyt ikuisen palveluksen maailmalle: se esti juutalaisia valtaamasta Arabiaa ja kukisti juutalaisuuden uskontona avaten tien arabialaisen kulttuurin kukoistukseen.
Mielipuolisuutensa lopullisena huipentumana von Leers kääntyi muslimiksi ja otti nimekseen Omar Amin. Hänen panoksensa ei suinkaan ollut teologinen vaan käytännöllinen. Hän ja useat kymmenet elleivät sadat entisen SS-sotilaat jatkoivat arabien sotilaallisina neuvonantajina ja aseveljinä taisteluaan juutalaisia vastaan. Vaikka he eivät saaneetkaan Israelia vallattua, he vaikuttivat arabimaailman poliittiseen kehitykseen sen hakiessa liittolaisia juutalaisvihaansa. Stalinin pettymykseksi itsenäisen Israelin juutalaiset eivät tukeneet bolsevismia, ja arpa oli heitetty.

Kirjoitukseni tarkoitus oli alleviivata sitä älyllistä epärehellisyyttä, johon länsimainen liberaali älymystö on sortunut. Se vertaa islamin vastustajia pahimpiin antisemitisteihin, jotka ovat islamin kannattajia! Kun liberaali media ja älymystö puhuu "äärioikeistosta" tai natseista syyttäen näitä islamvastaisuudesta, he jättävät kertomatta, että islam on "äärioikeistolainen" uskonto ja ideologia. Kun he tukevat islamisaatiota, he tukevat muka halveksimiaan ja vihaamiaan "natseja" ja "äärioikeistolaisia". Orwellilainen uuskieli, pimitys ja valheen toisto on arkipäivää.

6 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Von Leers oli keskeinen vaikuttaja natsismin ja islamin symbioosissa. Myöhemmin perintöä jatkoi siitä alkunsa saanut, ja Hussein Obaman kannattama Muslimi Veljeskunta ja "palestiinalaisliike" PLO. Amin al-Hussein oli Arafatin Kairoon paennut setä.

Kari kirjoitti...

Liberaalit nimittävät propagandassaan "äärivasemmistoa" "äärioikeistoksi" saadakseen hajurakoa itseään kiusallisen lähelllä oleviin poliittisiin kliikkeisiin.

Natsismi, eli kansallissosialismi on sosialistinen liike, samoin kuin aikaisempi sosialistinen yhteiskuntamuoto islamkin. Ne kummatkin perustuvat Lähi-Idän uskonnollisiin ideologioihin, joissa hallitseva luokka, Umma, arjalaiset, tai proletariaatit elävät muilta alemmilta luokilta ryöstämillään varoilla ja alueilla, sekä orjuuttamalla heitä.


buuri johannesbuurista kirjoitti...

Lakki - lakki päästä. Lepo.

Erittäin hyvä, jatkakaa.

Ibn Matti kirjoitti...

Leersin kuvaama juutalaisten alistaminen on dhimmi-instituutio, jolla islamin alistamat kansat pidetään aisoissa. Ainut tapa saavuttaa tasa-arvoisuus valtaväestön (muslimit) kanssa on kääntyä islamiin. Valitettavasti dhimmit ovat vastanneet suuresta osasta hyödyllistä työtä islamilaisissa valtioissa ja kun dhimmit ovat vähitellen kääntyneet islamiin, on yhteiskunta taantunut rauta-kaudelle. Muslimien valloittamat Persia (Iran) ja Bysantti (Turkki) olivat aikoinaan koko maailman edistyksellisimmät valtiot. Eivät ole enää.

Dhimmiys on nöyryyttäviin ehtoihin pakotettujen toisuskoisten kokema pelon ja epävarmuuden ilmapiiri. Sitä ilmentää uhrien asettuminen sortajiensa puolelle uhrien antaessa moraalisen oikeutuksen sortajiensa vihamieliselle käyttäytymiselle.


Dhimmi menettää mahdollisuutensa kapinoida, koska kapina nousee epäoikeudenmukaisuuden tunteesta. Hän inhoaa itseään ylistäessään sortajiaan. Dhimmien elämää rajoittivat lähes kaksikymmentä sääntöä. Dhimmit eivät saaneet rakentaa uusia uskonnollisia rakennuksia, soittaa kirkonkelloja tai järjestää kulkueita, ratsastaa hevosilla tai kameleilla (he saivat ratsastaa aaseilla), naida musliminaista, pukeutua koristeellisesti, omistaa muslimiorjaa tai todistaa oikeudessa muslimia vastaan.


"Vielä dhimmiydestä" Muhammadin tarinassa:
http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina#!viel-dhimmiydest/cah

Lauri Stark kirjoitti...

Ei ole mikään ihme, että kiihkeät antisemitistit ja totalitaristit löysivät näin toisensa. He ovat samalla puolella rintamaa, ja siksi muslimien vertaaminen 30-luvun juutalaisiin on aika paksua spedeilyä. Luulen, että syynä on vain laiskuus, suvakit eivät jaksa ajatella asioiden yhteyksiä sen enempää.

Rodullisesti arabit olivat natseille tietty alempiarvoisia, mutta politiikka tekee outoja petikavereita.

Kari kirjoitti...

Toisen maailmansodan aikana Saksan johto piti Balkanin muslimeja osin arjalaisina. Varmaankin siellä olleen vanhan saksalaisasutuksen ja kroaattien ja muslimien SS-divisjoonien tähden.