sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Itsenäisyyden menetys tuli kalliiksi

Uudessa Kanava-lehdessä (2/2015) entinen Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom (SDP) kuvailee suomalaisen poliittisen järjestelmän kriisiä otsikolla "Suomea vaivaa demokratian alakulo". Ilokseni hän käy läpi samoja asioita, mitä blogosfäärin pimeiden voimien edustajatkin:
Suomen suvereniteetin osalta on merkittäviä haasteita niin turvallisuus- kuin talouspolitiikassa. Ankeissa oloissa syntyy luonnostaan tarve hakea vastaavuutta historiasta. On paikallaan verrata nykykriisin ongelmia 90-luvun taloudellisiin ja poliittisiin olosuhteisiin.

Samankaltaista Suomen kahdessa ahdingossa on itse ongelman luonne, kun maan teolliset hartiat ovat rajusti kavenneet suhteessa paisuneeseen palvelurakenteeseen nähden. Kyse on perustavaa laatua olevasta tasapainottomuudesta. Oireet muistuttavat toisiaan, mutta hoidoissa on eroa. Tärkeintä on ymmärtää, että 90-luvulla toimi suvereeni talouspoliittinen systeemi. Ero on huomattava, joten vertailua on tehtävä niin taloudellisten välineiden kuin poliittisen ilmaston kannalta, ennen ja nyt.

Ennen oli tiukentuvan finanssipolitiikan lisäksi mahdollisuus devalvaatioon. Sen vaikutuksia työllisyyteen ja tulonjakoon voitiin ohjailla tulopoliittisin keinoin. Nyt on toisin. Devalvaatio on poissuljettu, joten finanssipolitiikan tulisi olla avainasemassa. Se karsii kyllä rakenteita mutta ei elvytä - ei meillä eikä muualla. Ennen ei olisi tullut mieleenkään lähteä työntämään narulla eli hakemaan apua setelikoneesta. Erot kansallisen ja ylikansallisen järjestelmän välillä ovat huomattavat niin ketteryyden, riskienhallinnan kuin yhteiskuntamoraalinkin kannalta.

Ennen kävi niin, että markkinat tuomitsivat velkaantuneen maan valuutan yliarvostetuksi. Valuuttavaranto alkoi huveta ja potilas oli vaarassa menehtyä verenvuotoon. Kriisitietoisuus levisi nopeasti poliittisille päätöksentekijöille. Asioiden kulkua sujuvoitti oman valuutan kohtalo ja suvereenin valtion oma vastuu ja valta. Nyt ovat niin valtiontalouden kuin työmarkkinoidenkin tasapainottomuudet saaneet kasvaa hallitsemattomiin ulottuvuuksiin, kun yhteinen eurovaluutta ei ole niistä varoittanut. Nyt meidät on aiheettomasti reitattu lukuisilla A-kirjauksilla vaikka nykyisillä kansantalouden tunnusluvuilla oma valuutta olisi aikoja sitten kohdannut toisenlaisen totuuden.

Tätä sopii kutsua talouspoliittisen suvereniteettinsa hylänneen kansakunnan ongelmaksi. Pohdittakoon sitä, miten kauaskantoisia vaikutuksia on sillä, että kansakunta jättää kohtalonsa ulkomaisiin virkakunnan käsiin. Yhteisvaluutta edellyttää erittäin pitkälle kehittynyttä poliittisten johtajien itsekuria. Tästä ei ole Suomessa merkkejä, ja jos vaalien jälkeen niitä ei ala näkyä, on perusteltua myöntää oman valuutan paremmuus.

On semantiikkaa puhummeko tulevaisuudestamme liittovaltion vai fiskaaliunionin nimellä. Parempi on puhua suvereniteetin menetyksestä, kun yhteisvaluutta on jäänyt EU:n kaikkein epädemokraattisimman instituution virkakoneiston hoidettavaksi. Mitä laajempaa ylikansallista toimintaa tavoitellaan, sen huonommin sitä kyetään hallitsemaan yksimielisyyteen nojaavilla päätöksillä. Jos tarvitaan enemmistöpäätöksiä, se on kohtalokasta pienen reunavaltion kannalta.

Ukrainan kriisi on tuonut mukanaan paradoksaalisen tilanteen. Tavattoman demonisoituneessa keskusteluilmapiirissä ei ole löytynyt sijaa EU:n toimien kriittiseen tarkasteluun. Olisiko rauhanjärjestö EU voinut löytää viisaamman tien sille selkävoittoa hakevalle diplomatialle, kun se lähti askeltamaan demokratian tulisoihdut käsissään kohti Ukrainan - joka suhteessa syvästi jakaantuneeseen ja korruptoituneeseen kansankuntaan - ruutitynnyreitä?

Vakavassa kansainvälisessä tilanteessa valinnat on nähtävä ennen muuta pelokkaan ja pelottoman kansakunnan vaihtoehtoina. Pelokas liittoutuu, menettää itsehillintänsä ja lopuksi suvereniteettinsa. Pelottomalle avautuu laajempi rooli ei vain itsenäisenä toimijana vaan myös taitavana sovittelijana. Maame talouden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin kysymykset ovat tiiviisti kytköksissä toisiinsa. Huolta vailla ei ole näkymä, jossa kansalaiset huomaavat luottamuksensa menettäneen puoluekoneiston olevan vastuussa yhä vähemmistä asioista.

Vastuun välttelyä ja päätösten tehottomuutta on jo havaittavissa. Puolueet ovat tulleet toistensa näköisiksi ja keino erottua on huutaa lujempaa, mikä näkyy velkaantumisessa. Kriittinen media on merkitykseltään kasvanut valtiomahti ja muiden mahtien vahti. kuka mediaa vahtii ellei se itse? Kokemus opettaa, että demokratia voi osoittautua hauraammaksi kuin uskotaan. Jos puoluelaitos ei osaa uudistua, kansalaisten luottamus kokee kolauksen. Ei ole hyväksi siirtää valtaa kotoisilta piireiltä kasvottomille ylikansallisille byrokraateille. Kun kansallinen politiikka tyhjenee isoista asioista, ovat seuraukset arvaamattomia. Suomen on huolehdittava, ettei suvereniteetista luovuta talous- ja turvallisuuspolitiikasta liikaa. Kansakunnalla ei ole tulevaisuutta, jos valta ei ole sen omissa käsissä. Sillä eihän kansalla ole valtaa, jos sen edustajilla ei ole valtaa.
Kirjoitusta on rankasti lyhennetty, mutta siinä näkyy keskeinen viesti tiiviistettynä. Toinen vastaavanlainen viesti tulee Kylkirauta-lehden (1/2015) kenraali Jaakko Valtasen haastattelussa:
Maanpuolustustahto ei ole niinkään sotilaallinen asia vaan yhteiskunnallinen. Jos ihmisellä on hyvän elämän edellytykset, kuten työ, toimeentulo ja tunne tarpeellisuudestaan yhteiskunnan jäsenenä, hän on valmis puolustamaan niitä. Talvi- ja jatkosodassa suomalaiset eivät halunneet sellaista elämänmuotoa, jota tänne yritettiin ulkopuolelta väkipakolla tuoda. Minua ei niinkään huoleta sodan ajan joukkojen pienetäminen kuin se, että iso osa asevelvollisista jää tehtäviin sijoittamatta. On syntynyt tilanne, jossa meillä on suuri määrä toimintakuntoisia reserviläisiä, joille ei näytä olevan sijaa isänmaan puolustuksessa.

Uudistetut paikallisjoukot on organisoitava niin, että niissä löytyy tehtävä kaikille koulutetuille sotilaille. Puolustusvoimien on hankala perustella yleistä asevelvollisuutta, jos kaikkia ei kuitenkaan haluta käyttää. Paikallisjoukoilla on keskeinen rooli sekä motivaation että turvallisuuden kannalta. Niiden kautta välittyy viesti, että yleistä asevelvollisuutta toteutetaan sen kaikessa mahdollisessa laajuudessa. Se on pienen maan puolustuksen tärkein voimavara.

Euroopan turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä on ensiksi mainittava Venäjä. Seuraavaksi on mainittava uskonnollisista jännitteistä käyttövoimansa saava islamilainen terrorismi. Maltillista, asiallista tosiasioihin perustuvaa keskustelua on vaikea saada käyntiin. Ehkä juuri siksi meillä jatkuvasti kuuluu ääniä, jotka etsivät epärealistisia sotilaallisen yhteistoiminnan muotoja. Viittaan tällä puolustusyhteistyöhön Ruotsin ja NATO:on kuulumattomista Euroopan asevoimista, joille kummallekaan ei ole asiallisia perusteita. Mitä tulee mahdolliseen liittoutumiseemme, ei ole väärin ajatella, etteivätkö ihmiset ja kansat yhdessä toimisi tuloksekkaammin yhdessä kuin eristäytymällä. Turvallisuutta on helpompi rakentaa ystävien kanssa kuin yksin.
Ruotsissa turvallisuuspolitiikkaa on ajettu nopeasti alas, ja siellä turvallisuuspolitiikka kiinnostaa enää harvoja, kirjoittaa Kylkiraudassa Ruotsin armeijan eversti evp Anders Gadberg. Suomessa jokainen varusmiespalvelun käynyt pitää itseään jonkinlaisena kolpakkoasiantuntijana. Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson herätti kesällä 2012 huomiota ilmoittaessaan, että Ruotsin on lopetettava yksi puolustushaara, jos määrärahoja ei nosteta. Puolustusmääräahoja oli leikattu 2,9%:sta vain 1,1%:iin kansantuotteesta siirtämällä rahaa hyvinvointipalveluihin. Poliitikkojen antamasta kritiikistä huolimatta Göranson sai tukea sosiaalisessa mediassa. Pääministeri Reinfeldt syytti Göransonin kannattajia populisteiksi ja tuo syytös seurasi häntä aina valtiopäivävaaleihin asti aiheuttaen omalta osaltaan hallituspuolueiden tappion.

Ruotsissa keskustelun herättäjinä toimivat sellaiset blogistit kuin Wiseman ja Skipper. Wisemanin Twitterillä on jo 12.000 seuraajaa. Wiseman oli niin tuottelias, että nimimerkin takana arveltiin olevan useamman upseerin yhteenliittymän. Kuuden vuoden anonymiteetin mursivat joulukuussa 2013 vasemmistolainen antimilitaristinen ryhmä, ja yllätys oli suuri kun kirjoittajaksi paljastui ilmavoimien Gripen-lentäjä majuri Carl Bergqvist. Hän perusteli nimettömyyttään sillä, että ei ollut saanut julkaistua valtavirtamediassa mielipidekirjoituksiaan.

Paljastajien mielestä Wisemanin merkitys Ruotsin politiikkaan oli liian suuri, koska hänen kirjoituksensa herättivät keskustelua valtiopäiviä myöten. Jos paljastajat luulivat hiljentävänsä hänet, vaikutus oli päinvastainen. Myös Ruotsin puolustusvoimien ylin johto suhtautuu blogisteihin erittäin myönteisesti. Myös toinen bloggaaja Skipper astui julkisuuteen ja hän paljastui ohjusveneen päälliköksi. komentajakapteeni Niklas Wiklundiksi, joka nyttemmin toimii myös Svenska Dagbladetin kolumnistina.

Ruotsissa perustettiin jo 1940-luvulla kaikkien puolueiden ja etujärjestöjen kattojärjestöksi maanpuolustusasioihin Folk och Försvar edistämään maanpuolustustahtoa. Sen tehtäväksi on vakiintunut edistää avointa yhteiskunnallista keskustelua yhteiskunnan turvallisuudesta. Se järjestää avoimia keskustelutilaisuuksia, jotka on nähtävissä myös netissä suorana tai nauhoitettuna. Päätoimisten vetäjien ansiosta keskustelut ovat kriittisiä ja korkeatasoisia. Näin on vältytty Suomessa tutuiksi tulleilta pönöttäviltä ja julistuksellisilta esityksiltä, joissa kritiikki loistaa poissaolollaan.

Ruotsissa palveluksessa olevat upseerit osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Suomessa muutamia loistavia poikkeuksia lukuun ottamatta upseerikunta on hiljaa. Avoin keskustelu omalla nimellä katkaisee mahdollisuudet edetä uralla, varsinkin jos näkemykset poikkeavat virallisesta poliittisesta linjasta. Taannoinen Tuomiojan avaama julkinen keskustelu silloisen strategian laitoksen johtajan Torsti Sirénin lausunnoista ja hänen syyttämisensä epäisänmaalliseksi on näkyvin esimerkki yrityksestä määrätä upseerien roolia yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lopputuloksen aupseerit vetäytyvät takaisin suljettuihin huoneisiinsa pohdintoineen.

4 kommenttia:

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Siskon tytär kijoitti tämmosen viikolla:

"
Tänään oli kyllä erityisen mielenkiintoinen työpäivä. Tapasin aamupäivällä asiakkaani, joka on tehnyt pitkän uran puutavaran vientialalla. Tämä lähes 80v herra oli äärimmäisen kohtelias, mieli oli terävä ja järki luisti, kuin nuorella pojalla. Puhuttiin niitä näitä, hän muisteli menneisyyttään työelämässä , mutta erityisesti hänen sanoistaan minulle jäi mieleen seuraavat kaksi asiaa 1) Mitä korkeammalla yrityksen organisaatiossa istut, sen häikäilemättömämmäksi peli käy. Samassa pöydässä voidaan olla hyvää pataa, mutta todellisuudessa kaikki keinot on sallituja ja vain vahvat persoonat selviävät näissä tehtävissä 2) Vahvinkin mies tarvii rinnalleen aina naisen, joka tukee niin hyvinä, kuin huonoinakin aikoina. Jokaisen miesjohtajan takaa löytyy aina nainen smile emoticon


Toinen tapaamani henkilö sattui tielle niin, että yritin mittakeikan jälkeen asettaa avainpatruunaa takaisin paikoilleen, mutta en päässyt patruunalle, kun hänen kaksi ChowChow koiraansa istuivat ko paikan edessä. Jäin toki suustani kiinni, kun koira ihmisiä olen. Henkilö paljastui entiseksi virkamieheksi, joka kirjoittaa novellia nimeltä "Kiire". Hän sanoi ihmetelleensä jo vuosia, mistä tämä ihmisten jatkuva ja kasvava kiire oikein kumpuaa. Vaikka esim tekstin tuottamisessa on vuosikymmenien aikana luotu menetelmiä, jotka nopeuttavat ko toimintaa, ei se ole kuitenkaan vähentänyt ihmisten kiirettä. Luulisi, että kiire vähenee, kun pystyt tekemään saman asian aiempaa nopeammin, vai? Kiireestä puhe siirtyi politiikkaan. Jos 60-luvulta aktiivisesti politiikassa mukana ollut henkilö sanoo, että ei aio äänestää seuraavissa vaaleissa ollenkaan, mitä se kertoo ihmisen luottamuksesta päättäjiin? Jos entinen virkamies sanoo, että tämän hetken virkamiehistä 4/5 on turhia, jotka tekevät töitä vain työllistääkseen itsensä ja ovat unohtaneet työssää sen tärkeimmän, heidän "pomonsa". Kuka heidän pomonsa sitten on? Me kansalaiset, veronmaksajat!! Mitä se kertoo tästä yhteiskunnasta ja suunnasta, mihin tämä maa on menossa??

Tästä päivästä jäi mulle paljon mietittävää ja jotenkin nämä kaksi kohtaamista "koskettivat" mua suuresti. Tästä työpäivästä jäi siis käteen muutakin, kuin pari hissisopparia".

Pekka kirjoitti...

Ehkä Sjuomen pitäisi irtisanoputua Eurosta ja jättää uusi valuutta kellumaan. Ulkoinen devalvaatio määrittelisi Suomen kilpailukyvyn.

Kumitonttu kirjoitti...

Buuri, kansasta osa on havahtunut Curley-ilmiöön mutta enemmistö, jonka turvin curleyt oikeuttavat kurjistavat toimenpiteet, ei ole. Eikä ilmeisesti koskaan havahdukaan.

Pekka, poliittinen järjestelmämme nostaa valtaan curleyt, joten on aika palauttaa poliittinen vastuu päätöksentekoon ja valta kansalle. Suorat kansanäänestykset lienevät jossain vuosikymmenten päässä kuten 45 vuotta jatkunut pakkoruotsi, alkoholipolitiikan 100-vuotinen historia ja autoveron 60-vuotinen historia osoittavat.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Se on tuo joukkoraiskaus enemmän homojen hommaa.

Justiinsa kun kehtaa sojottavan pippelinsä naisen edessä näyttää, niin sitten siihen viereen vielä muutama ukko suu vaahdossa katsomaan.

Ei kyllä meikäläiseltä onnistu. Kyllä se on mun ja muijan välinen keskinäinen tapahtuma. Mulle riittää, kun käy ränniin kusella ja solloinkin parin metrin väli seuraavaan kusijaan.

Hyi helevetti kuin on sairasta homojen hommaa.