lauantai 8. marraskuuta 2014

Edistyksellinen julkinen sektori

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö paljastaa tahattomasti myrkynvihreän ideologiansa perustuvan sosialismiin. Vihreän langan kolmunissa Ville kirjoittaa:
Edistyksellinen julkinen sektori luo myös kasvua elinkeinoille.
Kuten lukijani jo hyvin tietävät, edistyksellisyys on ollut jo yli sadan vuoden ajan sosialistien käyttämä termi. Edistysmielinen osuustoiminta. Amerikassa presidentti Obama on käyttänyt samaa tunnusta.
Jutta Urpilainen jälkikäteen kertoi oman puheenjohtajakautensa keskeiset linjaukset: "Edistyksellisyyden tulisi olla keskeinen osa SDP:n itseymmärrystä". Vasemmiston pää-äänenkannattajaksi halajava Voima-lehti analysoi sosialismin voittokulun hitautta: "Globaali sosiaalidemokratia ei ole saanut paljoakaan kriittistä huomiota, mitä selittänee edistyksellisiä piirejä yhä työllistävä sota uusliberalismia vastaan". Sosiaalidemokratian kasvot 2020-luvulle antaa Pilvi Torsti: "niin Suomen kuin maailman asioissa tarvitaan jatkuvaa edistyksellisyyttä".

On vaikea ymmärtää, miksi ihmeessä 2010-luvulla on ihmisiä, jotka kannattavat sosialismia ja jopa avoimesti käyttävät sosialistisia iskulauseita 100 vuoden takaa. Meillä on kokemusta ja näyttöä siitä, että sosialismi ei toimi. Siitä huolimatta ajamme kaasujalka ojossa kohti uutta tuhoa. Edistyksellinen julkinen sektori on nähty jo. Leninin mielestä "sosialismin edistyksellisyys ja kapitalismin rappio" ovat ajautumassa viimeiseen taisteluun vielä hänen elinaikanaan (ilmastonmuutos anyone?). Toisin kuin Ville Niinistö siis kuvittelee tai pikemminkin uskottelee, meillä on jo "edistyksellinen julkinen sektori".

12 kommenttia:

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Give me a break.

Mari lähtee työmatkalle Jamaicallle viikoksi ja minä jään yksin kotiin.

https://www.youtube.com/watch?v=7rGawwrs55Y

Tiedemies kirjoitti...

Obama on leikannut julkista sektoria enemmän kuin Ronald Reagan omilla presidentin kausillaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Tiedemies ihan turhaan nyt yrittää Obamaa puolustaa. American Thinkerin artikkelissa todetaan:

Joidenkin vuosikymmenien päästä joku laiska tiedemies voi sekoittaa Obaman suurta hallintoa vastustaneeksi radikaaliksi. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.

Vaikka julkisen sektorin työntekijöiden määrä on Obaman kaudella laskenut asukasta kohden laskettuna tasolle, jolle ei Reaganin jälkeen ole päästy, julkisen sektorin koko rahassa mitattuna on edelleen ennätyskorkea.

Julkisen sektorin työntekijöiden määrän lasku ei ollut Obaman tavoitteena, mistä ensimmäinen todiste on se, ettei Obama millään tavalla ole saneerannut julkista sektoria. On totta, että julkisen sektorin työntekijämäärä on laskenut, mutta julkisen sektorin kulut ovat kasvaneet.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Se on niin vaikea ymmärtää suomalaisesta kommunisti/sosialististä, että ameriikkalaiset ei halua sosialismia. Ja Obama Mullah Barrak - valitettavasti - kokeilu kesti 8 vuotta, olisi ollut vain 4 vuotta niinku jimmycarter - mutta Obama Mullah Barrakilla oli ihonväri.

Siis kaikki järkevät ihmiset menee pakoon ameriikkaan - sosialismia, kommunismiä ja islämiä.

Onhan se villi paikka, mutta noutaja tulee, jos liikaa innottelee. Suomessa annetaan vaan enemmän suklaata ja pullaa ja perustetaan kriisiapu.

Kumitonttu kirjoitti...

Amerikassa on sama ongelma edessä kuin Euroopalla. Pikapuoliin sielläkin äänestäjistä enemmistö on värillisiä ja latinoja. Sitten saapuu marxilainen hallinto. Meilläkin perkele pääkanisteri Stubb totesi, että TASA-ARVO on hänen tärkein arvonsa. Voi kilin vee sentään.

Tiedemies kirjoitti...

USA:n liittovaltion budjetissa on lakisääteisiä menoja, joita ei voi estää yht'äkkisellä päätöksellä, ihan niinkuin on Suomen valtion budjetissakin. Laki sanoo, että valtion pitää laittaa rahaa tähän ja tuohon, ja jotta tällaisia menoja voi vähentää, niitä lakeja täytyy muuttaa.

Minulla ei ole niinkään mitään intoa puolustaa Obaman hallintoa niiltä osin kuin se on tehnyt typeriä päätöksiä -- niitä kyllä riittää -- vaan tosiasioita niiltä osin kun näitä tosiasioita vääristellään.

Mainitussa linkissä valehdeltiin taas oikein urakalla. Siinä ensin toki kyllä myönnettiin, että Obama on ainoa presidentti 50 vuoteen, joka on tosiasiallisesti leikannut julkisen sektorin työntekijöiden määrää. Nominaalinen kulutus kasvoi Obaman ensimmäisellä kaudella, kuten artikkelissa sanotaan, mutta vain ensimmäisen vuoden aikana. Ensimmäinen vuosi, kun Obama oli presidenttinä, mentiin budjetilla, jonka käytännössä oli laatinut Bush Jr. Sen aikana per capita kulutus kasvoi 8.2 prosenttia; artikkeli antaa ymmärtää että tuo kulutuksen kasvu jotenkin maagisesti olisi ollut Obaman tekosia, mutta jo ensimmäisellä kaudellaan siis jokainen Obaman hallinnon oikeasti tekemä budjetti leikkasi liittovaltion menoja. Yksikään presidentti ei ole tätä tehnyt aiemmin, ja kaksi suurinta budjetin kasvattajaa olivat Reagan ja Bush Jr.

Jos sosialismin tasoa mitataan kulutuksen kasvulla, niin Bushit ja Reagan olivat sosialistisempia kuin Clinton, Obama on vähiten sosialistinen presidentti yli puoleen vuosisataan.

Teitä ei tunnu tosiasiat kiinnostavan noin ylipäätään; on kivempaa sanoa että "neekeri on sosialisti" vaikka se ei pitäisi edes paikkaansa.

Kumitonttu kirjoitti...

Mä en nyt ymmärrä, miksi yksi ainoa mittari - julkishallinnon työntekijöiden määrä per capita on AINOA mittari, jonka perusteella arvioit Obaman toimintaa tämän asian osalta. Pitää tarkastella politiikkaa, annettuja lupauksia ja harjoitettua toimintaa hiukan laajemmassa näkökulmassa. Minä en ole minkään asian tiimoilta havainnut Obaman olevan ei-sosialistinen.

Teitä ei tunnu tosiasiat kiinnostavan noin ylipäätään; on kivempaa sanoa että "neekeri on sosialisti" vaikka se ei pitäisi edes paikkaansa.

Voitko kertoa, mikä väitteeni ei pidä paikkaansa tässä (tai jossain muussa) kirjoituksessa?

Tiedemies kirjoitti...

Obaman hallinnon jokainen budjetti on leikannut julkista kulutusta. Vuodesta 2009 alkaen menot ovat pienentyneet. Väite siitä että hallinto olisi ollut sosialistinen verrattuna mihinkään aiempaan, on väärä. Vuoden 2008 menoista ei päättänyt Obaman hallinto, vaan Bushin.

Kirjoitus on siis yksiselitteisesti valetta.

Tällä en ota kantaa siihen onko hallinto muuten ollut järkevä, enkä siihen ovatko menoleikkaukset riittäviä. Joka tapauksessa track record on selvästi parempi kuin yhdelläkään muulla presidentillä 50 vuoteen.

Kumitonttu kirjoitti...

Väite siitä että hallinto olisi ollut sosialistinen verrattuna mihinkään aiempaan, on väärä.

Missä minä olen väittänyt näin?

Sä olet luonut itse olkiukon ja vielä koirankin haukkumaan karavaania, jota minä en ole edes maininnut. Dsiisös.

Tiedemies kirjoitti...

Minulle on ihan yhdentekevää, mitä mieltä mistäkin asiasta olet, mutta "edistyksellinen" jota pidät sosialismin synonyyminä voi tarkoittaa mitä tahansa. Obaman hallinto on fiskaalisesti konservatiivisin 2. maailmansodan jälkeen. Kuten todettu, tähän saa halutessaan liittää mitä tahansa merkityksiä, mutta toteat itsekin kommentissasi että marxilaisuus esimerkiksi seuraa ihonväriä.

Siis, ei tätä nyt kovin paljon muuten voi tulkita kuin että Obaman on pakko olla sosialisti koska hän on neekeri.

Ok, mutta ei tämä taas ihan kauheasti muuta nyt näytä kertovan kuin jälleen kerran sen että nimität sosialismiksi kaikkea mistä et pidä.

Kumitonttu kirjoitti...

"edistyksellinen" jota pidät sosialismin synonyyminä voi tarkoittaa mitä tahansa

Olet näemmä löytänyt sisäisen takkirautasi.

toteat itsekin kommentissasi että marxilaisuus esimerkiksi seuraa ihonväriä.

Väitätkö sinä toisin? Eli että mustat ja hispaanot äänestäjät ovat keskimääräistä useammin konservatiivin (oikeistolaisen) kuin liberaalin (vasemmistolaisen) takana? Krugmanin artikkelin mukaan yli 90% mustista ja 70% latinoista ja aasialaisista äänestivät demokraatteja.

Tiedemies kirjoitti...

En viitsi vääntää asiasta; käytä "sosialismin" määritelmänä mitä haluat, vaikka sitten sitä, että Obama on musta.

Tosiasia kuitenkin on, että Obaman hallinto ei ole lisännyt kulutusta vaikka niin väitetään. Voi tietysti olla että esimerkiksi CNN on vain sosialistinen uutiskanava joka peittelee marxilaisen presidentin tekoja. Näkeehän sen tietysti marxilaiseksi ihonväristä, joten mitä järkeä on edes katsoa lukuja?