perjantai 21. marraskuuta 2014

Kun nuoriso kaappaa vallan

Helsingin Totuudessa on mielenkiintoinen kuva koskien elämää suuremmaksi muuttunutta taistelua homojen adoptio-oikeudesta. Adoptio-oikeutta kannatti kuusi edustajaa (syntymävuodet 1967-79) ja vastusti kymmenen (1954-67).
Kuva vihjaa, että vanhukset ovat taantumuksellisia ja nuoret edistyksellisiä. Osaltaan näin onkin, sillä niin Vasemmisto kuin Vihreätkin ovat nuorten suuressa suosiossa. Oikeastaan kuva viittaa siihen, että vanhoilla ja nuorilla äänestäjillä on erilaiset toivomukset. Saman asian voi havaita alla olevasta kuvasta. Siinä iäkkäät arvostavat nuoria vähemmän koulutusta ja enemmän sosiaalitukia (eläkkeitä).
Niin hullulta kuin se voikaan kuulostaa, natsi-Saksa kannatti tasa-arvoa. Luonnollisesti tasa-arvo ei koskenut niitä, jotka eivät kannattaneet virallista näkemystä tasa-arvosta (Arhinmäki). Natsit onnistuivat romuttamaan saksalaista luokkayhteiskuntaa ja lisäämällä saksalaisten (lue: arjalaisten) keskinäistä tasa-arvoa. Natsit kannustivat uudistamaan lainsäädäntöä, korjaamaan epäkohtia ja muuttamaan toimintatapoja. Kannustus oli niin tehokasta, että kokeneempien virkamiesten tehtäväksi jäi lähinnä valvoa budjettiraameja, kun taas nuoret ja edistykselliset natsit kehittivät uusia tehtäviä valtiolle.

Götz Alyn kirjassa Hitler's beneficiaries kerrotaan, että useimmille nuorille saksalaisille natsit toivat vaihtoehdon silloiselle poliittiselle konservatismille, joka oli autoritäärinen, rajoitti sananvapauksia ja oli mielivaltainen. Natsit tarjosivat vapautta ja seikkalua tuntemattomaan. Heille kansallissosialismi oli tutkijan mukaan kuin ikinuorena pysyvä idealistinen nuorisoliike (puolueohjelma). Heidän mottonaan oli "vain typerykset pelkäävät - tulevaisuus kuuluu meille". Vuonna 1933 puolueen noustessa valtaan, se houkutteli nuoria, joilla oli kova kiire ja suuret suunnitelmat. He olivat tuolloin melkein kaikki alle nelikymppisiä (Göbbels 35-vuotias, Himmler ja Frank 32, Heydrich 28, Speer 27, Eichmann 26, Mengele 21, ). Natsien miehityshallinto koostui edistyksellisistä nuorista, kuten 26-vuotias Hans Schuster, joka johti Kroatiaa.

Natsien toiminnassa on jotain häkellyttävän samaa kuin nykyhallituksenkin: maata johtavat nuoret, julkinen sektori velkaantuu holtittomasti ja suhde Venäjään kylmenee vauhdilla. Kuten Götz kirjassaan toteaa, enemmistö saksalaisista ei kokenut natseja uhkana vaan heidän tukensa (kirjaimellisesti) ostettiin tulonsiirtoina, valtion velkaantumisena ja lopulta ryöstöretkinä naapurimaihin. Götz kertoo vanhojen saksalaisten muistelleen, ettei sota-aikana ollut mistään pulaa. Pula tuli vasta sodan jälkeen amerikkalaismiehityksen aikana. Hitler määräsi omilleen ylityökorvauksia, eläke-etuja, kesälomia ja kaikkea mitä me liitämme ns. hyvinvointivaltioon.

Vastustajilleen hän toteutti Curley-ilmiötä (Curley-ilmiö 20.7.2014) ryöstäen ja - näiden alkaessa protestoida - häätäen heidät pois kodeistaan ja hallitsemiltaan alueilta ja lopulta tappaen. Vertailun vuoksi, Itä-Saksassa Stasilla on 170.000 vakoojaa ja toinen mokoma jonkinlaisia kätyreitä vahtimassa 17 miljoonaa asukasta. Gestapolla oli 7.000 työntekijää vahtimassa 65 miljoonaa asukasta, ja vuoteen 1936 mennessä se oli vanginnut "vain alle 5.000 toisinajattelijaa - mukana iso osa erilaisia kylähulluja. Götz toteaakin, että natseilla oli saksalaisten tuki eikä heitä tarvinut vahtia samalla tavalla kuin Itä-Saksassa. Tavallinen saksalainen ostettiin hyvinvointivaltiolla hiljaiseksi. Hitler sanoikin, että "hallinnon paras turva on tyytyväinen työväenluokka".

2 kommenttia:

Igor kirjoitti...

KT: "Saman asian voi havaita alla olevasta kuvasta. Siinä iäkkäät arvostavat nuoria vähemmän koulutusta ja enemmän sosiaalitukia (eläkkeitä)."

Nuo histogrammit on Yhdysvalloista j akysely on miten haluaisit että verodollarisi käytettäisiin.

Amerikkalainen asenne veroihin ja koko arvomaailma on aika erilainen kuin yleensä Suomessa, että nuo johtopäätökset on parasta jättää koskemaan vain amerikkalaisia.



IDA kirjoitti...

Suuri osa ongelmista ratkeaisi sillä, että valtiolliseen politiikkaan saisivat lähteä ehdolle vain 50 -vuotta ( nykyoloissa ehkä 60-vuotta ) täyttäneet kansalaiset.

Toisaalta Suomen nuoriso on aina näissä muotiasioissa ajastaan jäljessä. Niin tässäkin asiassa. Muutaman vuoden päästä nuoriso Suomessa vastustaa homoliittoja.