perjantai 31. heinäkuuta 2015

Islam lahjoo rahalla

Lasitalon Totuus kirjoittaa, että Helsinkiin suunniteltu sadan miljoonan euron suurmoskeija on monella tapaa epäilyttävä hanke. Alla muutamia toteamuksia tuosta artikkelista:
Helsinkiin viritelty suurmoskeija hämmentää ja huolettaa pääkaupunkiseudun muslimiyhteisöissä. Osaa muslimeista pelottaa, että suurmoskeijan tulo vahvistaisi ääriajattelua Suomessa. Kyse on sunni- ja shiiamuslimien vastakkainasettelusta, jota esimerkiksi Syyrian sota ja äärijärjestö Isisin toiminta näyttävät kärjistävän Suomessakin.

"Moskeijan edustama islam on aina rahoittajamaiden näkemyksen mukainen", sanoo Suomen kurdiliiton puheenjohtaja Welat Nehri.

Erityisesti shiioja huolettavat rahoittaja Bahrainin poliittiset kytkennät Saudi-Arabiaan ja sen kautta salafismiin. Siitä nousee sunnilainen ääri-islamilaisuus. Isis on sunnilainen äärijärjestö.

Tässä ei ole kyse shiiojen ja sunnien väleistä vaan valtataistelusta, jossa salafistit yrittävät houkutella sunneja mukaansa", kuvaa shiialaisen Resalat-yhdyskunnan kulttuurisihteeri Madjid Bahmanpour.

Useat HS:n haastattelemat shiiamuslimit kertovat kiristyneen tilanteen jo johtaneen väkivaltaisiin välikohtauksiin pääkaupunkiseudulla.

"Meillä on havaintoja yksittäistapauksista, joissa sunnit ovat suhtautuneet hyökkäävästi shiioihin. Hyökkääjät ovat kokeneet shiiat vääräuskoisiksi", komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista kuvaa.

Suurin houkutin suurmoskeijahankkeessa näyttää olevan raha.
Ihminen on perso rahalle ja uskontojen yhteiskunnallinen funktio on antaa vallanpitäjille oikeutus asemaansa. Vastapalvelukseksi uskonnolliset johtajat palkitaan avokätisesti. Koko punavihreä poliittinen eliitti on ollut myötäsukainen muslimien maahanmuutolle, koska se on luonut miljardien maahanmuuttoteollisen liiketoiminnan veronmaksajien rahoilla.

Islamin syntyä tutkineiden mukaan islam luotiin ilmeisesti nykyisen Irakin-Iranin alueella ennen vuotta tuhat. Tarkoitus oli luoda ideologia, joka oikeutti paikallisen hallitsijan sotajoukkojen ryöstelyn valloitusretkillä. Koko islam perustuu siis samaan kuin sosialismi - toisten alueiden valtaamiseen ja vallattujen omaisuuden ryöstämiseen. Ei mitään eroa Hitlerin ja Stalinin toimiin. Toisessa Pravdan uutisessa selvitelläänkin, minkälaisilla keinoilla suomalaisia on houkuteltu mukaan rakennnushankkeeseen:
Bahrainilaisia ei juuri asu Suomessa: viime vuonna heitä oli Tilastokeskuksen mukaan neljä.

Hanketta ajavat Ilari Rantakari ja Pia Jardi ovat rakentaneet Bahrain-suhteita aktiivisesti ainakin marraskuusta 2013.

Rantakari oli entisenä diplomaattina ja ulkoministeriön virkamiehenä alusta asti tärkeässä asemassa. Hän on myös Suomi–Bahrain-seuran perustaja. Bahrainissa vieraina ovat käyneet juuri Rantakari ja Jardi.

Vierailuihin on Liimataisen mukaan kuulunut asumista kalleissa hotelleissa ja vierailuja sunnijohtajien kodeissa.

Yli sadan miljoonan euron rahoitus on varsin mittava verrattuna esimerkiksi ensimmäiseen Tanskaan viime vuonna valmistuneeseen suurmoskeijaan. Moskeijan rahoitti Qatar, ja se valmistui noin 26 miljoonalla eurolla.
Kokemuksesta voidaan sanoa, että kun sata miljoonaa liikkuu, siitä leikataan siivuja johtohenkilöiden ulkomaisille pankkitileille. Neuvostoliiton aikana puolueiden rahoitus ulkomailta oli kiellettyä. Islamilainen seurakunta ei ole puolue, koska islam ei ole demokraattinen ideologia. Jos islamia pidetään pelkkänä uskontona, hankkeen riskit ovat pieniä, mutta jos islam ymmärretään liikkeenä, joka haluaa vaihtaa maallisen lainsäädännön sharia-lakiin, hankkeen rahoitus on valtava riski.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalaiset poliitikot joutuvat ottamaan kantaa siihen, sallitaanko ahdasmielisen ulkomaisen poliittisen ideologian levitys maassamme ulkomaisella rahoituksella. Jos päätetään että ei sallita, se tarkoittaa, että islam nähdään nimenomaan poliittisena toimijana, yhteiskunnallisena aatteena. Jos sallitaan, poliitikkomme pitävät islamia kristinuskon ja juutalaisuuden veroisena puhtaasti teistisenä oppina.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Sadek Elwan vs. Olli Immonen

Tiistaisen Meillä on unelma -mielenosoituksen jälkimainingeissa tein bloggauksen (Paskasakki riehui torilla 29.7.2015), jonka kommenteissa viittasin tapahtuman Facebook-sivuun. Sivulla oli alla olevat kuvat.




Torstaina puolen päivän Radio Novan uutisissa kerrottiin, että valtio on maksanut kyseisen mielenosoituksen kulut. En ole vielä ehtinyt tarkistaa tiedon paikkansa pitävyyttä, mutta oletan sen olevan totta. Kuten tuossa valokuvassa näkyy, paikalle oli kertynyt "monikulttuurisuuden" nimissä pahimman luokan rasistit - muslimit. Kommentaattori TapsaK oli käynyt tuolla mielenosoituksen Facebook-sivulla kommentoimassa seuraavasti:
"Palestiinalaispölhöt" rauhan, suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puolesta? Sallikaa minun nauraa.
Tämä oli saanut sivuston - ja ilmeisesti mielenosoitusaktiivin ja taustapirun - kommentoijan Sadek Elwanin raivoihinsa. Lukijani ehkä muistavat Sadek Elwanin (Islam - kuoleman kulttuuri 23.11.2011) Ylen A-Studiosta, jossa hän julisti haluavansda marttyyrikuoleman juutalaisten luodeista. Kuten tiedetään, juutalaisethan eivät ammu ilman provokaatiota, joten Elwan tuli paljastaneeksi samalla halunsa provosoida - ilmeisesti väkivaltaisesti - vastustajiaan.

Paradoksaalisesti mielenosoitus järjestettiin sen takia, että vasemmisto raivostui Olli Immosen sanavalinnoille "taistelu" ja "kanssasoturi", mutta nyt mielenosoituksen Facebook-sivustolla ylläpitäjän elkein toimiva Elwan paljastui väkivaltaisen provokaation kannattajaksi. Elwan tukee palestiinalaisten kansannousua ja syyttää Israelia palestiinalaisten hirmuhallinnnosta. Kuitenkin Palestiinaa johtava Hamas tappaa ja kiduttaa omiaan ja vastustajiaan tavalla, jota voi verrata lähinnä natsi-Saksaan tai Pohjois-Koreaan. Elwan tuo Lähi-idän väkivallan kultin Suomeen ja edesauttaa suomalaisen vasemmiston antisemitismin säilymistä. Tämä on kaikki sitä, mistä Olli Immonen varoitti, ja nyt nämä elwanit omalla toiminnallaan todistavat Immosen varoituksen aiheelliseksi.


Sadek Elwan kirjoittaa Facebook-sivuillaan saman kuin Olli Immonen - paitsi suorempaa väkivallan uhkaa käyttäen:
Vastarinta Palestiinassa jatkuu kunnes kaikki maat ovat palestiinalaisten hallussa. Jos kuolen, kaltaisiani on tuhansia lisää.
Kun arabi puhuu Palestiinan "vapauttamisesta", hän tarkoittaa juutalaisten hävittämistä Lähi-idästä. Elwan ja islam ovat oppikirjamainen paradoksi monikulttuurisuuden todellisesta luonteesta.

Maahanmuuttajien yritystoiminta

Suomalainen keskustelukulttuuri maahanmuuton ongelmista on vähitellen muuttunut avoimemmaksi, vaikka edelleen Olli Immonen joutui käsittämättömän mittasuhteen saaneen mielensäpahoittajien joukkohysterian kohteeksi. Keskustelin viime viikonloppuna erään ystävättäreni kanssa, joka asuu Helsingin Kannelmäessä, siellä vanhalla puolella. Hän kertoi että viimeisen viiden vuoden aikana Kannelmäen juna-aseman seutu on pahasti ghettoutunut. Hän kertoi, ettei enää uskalla liikkua iltaisin yksin, koska maahanmuuttajien käytös pelottaa. Vastaavanlaisia kokemuksia kuulee oikeastaan joka puolelta ympäri maata tuttavilta. Osa tunteista on tietenkin perusteettomia, mutta ei käy kiistäminen, etteikö turvapaikanhakijoiden ja laittomasti maahan tulleiden röyhkeys ole noussut heidän lukumääränsä kasvun myötä. Ruotsin tie on meidän tiemme, jos jatkamme tällä linjalla.


Päivi Räsänen juuri hehkutti, miten maahanmuuttajista 12,5% on yrittäjiä kun kaikista miehistä vain 8% hankkii elantonsa yritystoiminnalla. Luonnollisesti suvakki heitti kehiin myös Gutzeitit, Fazerit ja Finlaysonit (Finlayson 1.8.2010). Maahanmuuttajien yrityksissä veronkierto on huomattavan yleistä. Osin jo siksi, että ne toimivat usein ravintola-alalla, jossa suomalaistenkin veronkierto on perinteisesti ollut yleistä johtuen korkeasta alkoholiverosta. Osin siksi, että maahanmuuttajien yritykset toimivat usein myös tuonti/vienti-kaupassa, jossa erityisesti Venäjän kaupassa liikkuu hämärää rahaa Tullinkin antamien tietojen mukaan. Osin myös siksi, että virolaiset rakennusyritykset ovat yleisiä, ja niiden veronmaksuhalu on matala.

Ravintolamaailmassa kebab-pitserioiden veronkierto on täysin estotonta, samoin kuin huumekauppa, työaikarikokset ja jopa suoranainen ihmiskauppa. Turkkilaisen mafian on jo kauan tiedetty pesevän rahaa suomalaisissa pitserioissa. Kiinalaisten työolot nousivat savonlinnalaisravintolan ihmiskauppatuomiossa julkisuuteen. Ongelmat ovat olleet täällä jo kauan, mutta lukumäärän kasvaessa ne nousevat pintaan niin taajaan, että aiemmin asioista tietämätön suuri yleisökin on alkanut saada silmiään auki. Väkivaltarikoksia en edes jaksa tässä yhteydessä käsitellä, koska erityisesti naisiin kohdistuvat rasistiset rikokset on kaikkien tiedossa, vaikka osa kieltääkin ne.

Kaiken kukkuraksi jokainen kebab-pitseria vie työpaikan suomalaiselta ravintolayrittäjältä. Olen ainakin itse niin täydellisen kyllästynyt niiden tarjontaan, että kaipaan takaisin grillikioskeja, joista vielä 90-luvulla sai hyvää pikaruokaa. Suomalaisia lounasravintoloita on, mutta edes perusruokaa, kuten kaalilaatikkoa, kalakeittoa tai lihapullia ei saa alle kymmenen euron, mikäli ravintola hoitaa kaikki veronsa. Lounaspitsoja sen sijaan saa puoleen hintaan, ja vaikka en olekaan terveysfasisti, ihmettelen miksi kansanterveydestä yleensä niin huolissaan olevat pekkapuskat ja päiviräsäset eivät laita haittaveroja rasvalätysköille? Englannissahan kyseistä käytäntöä valmistellaan jo.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Paskasakki riehui torilla

Katsokaapa tämä pari minuuttinen kooste Helsingissä järjestetystä mielenosoituksesta rasismia vastaan. Kansanedustaja, turkkilainen Ozan Yanar kiihottuu kuin Hitler yllyttäessään joukkohurmoksessa elävää yleisöä, jonka mylvintää tulee lietsomaan lisää koomikko Ali Jahangiri. Turkkila sopertelee kuin haavoitettu eläin. Jos Immonen käytti sanoja taistelu ja kanssasoturi, nämä osallistujat tuovat mieleen jonkinlaisen härmäläisen vastineen palestiinalaisten intifadalle.

Persunuorten pj Sebastian Tynkkynen kirjoittelee blogissaan myös tuosta tapahtumasta. Lainaan blogista tämän alla olevan valokuvan, joka hienosti tiivistää kaiken oleellisen.


Kuvan kristinuskon kieltävä logo on helppoa pukea päälle, mutta Immosen puhe - ilman visuaalisia viestejä - islamia vastaan sai aikaan joukkopsykoosin, joka muistuttaa hurmoshenkisyydessään 70-luvun vappumarrseja. Sosialismista on tullut uusi standardi, uusi elämäntapa, jonka arvostelusta on tehty inkvisitiota muistuttava näytelmä. Hitler, Stalin ja kumppanit katselisivat haltioituneina, kuinka kansakunnan pohjimmainen aines saadaan kiihotettua väkivaltaiseen transsiin.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Katuväkivalta ajaa nuoria naisia Suomesta Ruotsiin

Nyt Lasitalon Pravda tempaisee sellaisen artikkelin kulttuurisivuillaan, että sitä kannattaa kommentoida. Otsikossa kiteytyy lähes Ruokolahden leijonan veroinen mätäkuun juttu, jonka kykenee tuottamaan vain ja ainoastaan monikulttuurisen aatteen tulisieluiset nuoret vasemmistolaiset feministit.

Penaali Sonja Saarikoski haastattelee ruotsinkielistä näyttelijätärtä Alma Pöystiä. Eihän nimi miestä pahenna, mutta ainoa näyttelevä Pöysti oli suomenkielinen Lasse Pöysti, joten suomea murtavasti puhuva näyttelijä nimeltään Pöysti ei tietenkään vastaa ennakko-odotuksia. Sonja Saarikoski taas on sukua vasemmalle kallellaan olevalle Helsingin Sanomien entiselle kulttuuritoimittajalle Saska Saarikoskelle ja anarkisti Atlas Saarikoskelle. Pienet ovat piirit Käpylän punavihreässä kuplassa, jonka Olli Immonen toivoi hajoavan miljooniksi palasiksi. Alla Sonja.


Penaali Saarikoski paljastaa, että Suomesta muutti Ruotsiin 933 ruotsia äidinkielenään puhuvaa vuonna 2014, kun normaalisti määrä on 700-800. Sonja laittaa Alma Pöystin toteamaan, että ilmapiiri on Suomessa muuttunut kireämmäksi ruotsinkielisiä kohtaan, mikä selittää muuttoliikettä. Jos suomenruotsalainen vähemmistö ei itse välitä omasta tulevaisuudestaan vaan mieluummin muuttaa Ruotsiin, niin lopultahan vähemmistö tietenkin katoaa pois. Ruotsiin muutto voi kuvastaa suomenruotsalaisten lapsellista uskoa Ruotsin parempaan tulevaisuuteen tai sitten pääosa muuttajista on ahvenanmaalaisia, mitä pitäisin kuitenkin todennäköisempänä vaihtoehtona.

Jutussa sivutaan pakkoruotsia ja tarjotaan Etelä-Karjalan koululaisille mahdollisuutta pakkovenäjään, mikä on mielestäni vielä typerämpi idea kuin pakkoruotsi. Kielen opiskelun voi jättää markkinavoimille - kun kysyntää on ruotsin- tai venäjäntaitoisille, niistä tehtävistä maksetaan paremmin, jolloin kysyntä ja tarjonta kohtaavat uudessa tasapainopisteessä. Itse en kannata pakollista ruotsin opiskelua peruskoulussa, mutta kannatan ehdottomasti sitä, että valtion virkamiesten tulisi osata molempia kieliä joko hyvin tai erinomaisesti. Se suojaa suomalaista virkaeliittiä uudelta sortokaudelta, eli maahanmuuttajilta. Minun on vaikea hyväksyä, että Suomessa kansanedustajana voi olla Turkin kansalainen Ozan Yanar. Parlamenttiin ei pitäisi laskea kaksoiskansalaisuuden omaavia, koska heidän etunsa ei ole sama kuin Suomen etu.

Alma Pöystin haastattelun paras kohta on tässä:
Ruotsin- ja suomenkieliset ovat taipuvaisia eristäytymään omiin ryhmiinsä, koska vieraan kielen puhuminen koetaan hankalana.
Mikäli väite pitää paikkansa - kuten omakohtaisestikin olen huomannut - se on vahva todiste nykyisen kaltaisen maahanmuuttopolitiikan jatkamista vastaan. On vaikea käsittää, miten joku muu ryhmä voisi kokea olonsa edes yhtä suomalaiseksi kuin ruotsia äidinkielenään puhuvat, jos näilläkin on oikeasti muka vaikeuksia identifioida itsensä suomalaisiksi. Minusta tämä Sonjan ja Alman mätäkuun juttu on lähinnä aivopiereskelyä, jolla mukavat nuoret tyttöset alleviivaavat laumasieluisuuttaan poliittisesti korrektiin ideologiaan alistuvan vasemmistoälymystön mukana. Kirjoituksen ainoa merkittävä totuus paljastaa, että monikulttuurisuus ei toimi, mutta kumpikaan tylleröistä ei huomannut kyseistä ristiriitaa. Alla Alma.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Immonen ja kanssasoturit-termin käyttö

Blogikollega Oinomaos jo kirjoittikin kansanedustaja Olli Immosen facebook-päivityksestä, mutta kommentoin sitä parilta mielestäni merkittävältä näkökulmalta, joita ei ole käsitelty niin laajasti, että ne voisivat vaikuttaa yleiseen mielipideilmastoon. Immosen alkuperäinen englanninkielinen teksti kuului siis näin:
Unelmoin vahvasta, itsestään ylpeyttä tuntevasta kansakunnasta, joka voittaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus. Tuo vastenmielinen kupla, jossa vihollisemme elävät, on pian hajoava miljooniksi kappaleiksi. Elämme kovia aikoja. Olemme käännekohdassa, joka määrää maamme tulevaisuuden suunnan. Luotan lujasti kanssasotureihini. Taistelemme loppuun asti isänmaamme ja oikean suomalaisen kansakunnan puolesta. Voitto on meidän.
Sanapari kanssasoturi ja verbi taistella sai punavihreän eliitin muistamaan breivikit, minkä Immonen kuittasi ytimekkäästi:
Grönlundille tiedoksi, että Suomi ei ole kuin Ruotsi, jossa eristetään puolueita kansallismielisyyden vuoksi ja käsketään kansallismielisiä puolueita erottamaan jäseniään eliitin vihervasemmistolaisen maailmankuvan loukkaamisen vuoksi. Itse en peräänny tuumaakaan kansallismielisen Suomen puolustamisen linjaltani. Jos Grönlund kaipaa rajoitettua sananvapautta ja poliittisesti eri mieltä hänen kanssaan olevien vainoamista, hän voisi muuttaa vaikka Ruotsiin.
Immonen siis yksinkertaistettuna väittää, että Suomi on sodassa muslimien kanssa, mutta grönlundit ja muut punavihreät suvakit kiistävät tämän jyrkästi. Miksi? Koska se ei sovi heidän tyrkyttämäänsä maailmankuvaan. Kuinka voimme päätellä, kumpi maailmankuva on oikeassa? Annetaanko asiantuntijan ratkaista?

Tässä linkissä on kokonaisuudessaan pdf-tiedostona uusin Kylkirauta-lehti. Koska lehti on vapaasti verkossa, tyydyn lyhyesti vain siteeraamaan Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijaa kapteeni Antti Parosta:
Ranskalaiset kumouksellista ja vastakumouksellista sodankäyntiä teoretisoineet ajattelijat olivat jo vuosikymmeniä sitten esittäneet, että terrorismia on käsiteltävä sodankäynnin muotona ja siten pidettävä sen tietoista käyttöä sotataidollisena valintana. Mikäli sotataito ymmärretään sodan voittamisen taitona ja sillä kuvataan tietyn osapuolen käyttämien periaatteiden ja menetelmien käyttämisen taitoa sodan päämäärän saavuttamiseksi, voidaan myös terrorismi ymmärtää sotataidon ilmentymäksi. Globaali jihadistinen liike on tässä suhteessa erinomainen esimerkki terrorismin soveltamisesta sotataitona.

Globaalin jihadistisen liikehdinnän eräs merkittävimmistä strategeista, Abu Musaq al-Surin mukaan on olemassa tuomittava terrorismi, irhab madhmum, joka tarkoittaa väkivaltaa syyttömiä kohtaan. Tämä terrorismin muoto ilmenee niin henkisinä, psyykkisinä kuin fyysisinäkin väkivallantekoina sivullisia kohtaan ilman selkeää tarkoitusperää ja tavoitetilaa. Toinen terrorismin mää­ritelmä taas on suosittava terrorismi, irhad mahmud. Se on ymmärrettävissä pelotteluksi tai terrorisoinniksi syyllisiä kohtaan. Tämä terrorismin muoto pohjaa käsitykseen, jossa oikeamieliset ja sorretut poistavat heille tehdyt vää­ryydet terrorisoimalla ja kapinoimalla sortajaa vastaan. Näin al-Suri tulee seuraavanlaiseen päätelmään: ”Vihollisten terrorisointi on uskonnollinen velvollisuus ja vihollisjohtajien salamurhaaminen on profeetan aikainen perintö.”

Tällä hän perustelee terrorismin sodankäynnin oikeutusta islamin vihollisia vastaan. Al-Surin mukaan taistelija, joka puolustaa ja suojelee sorrettuja, on aina nähtävissä terroristina vihollisensa silmissä. Näin terroristi-nimitys monelle jihadistille edustaakin erityistä kunnianosoitusta.
Kuten huomaatte, tuossa vilahtaa sana "sorrettuja", joka on punavihreän sosialismin ydintermi samoin kuin se oli kommunismin ja natsisminkin. Antaa Parosen jatkaa:
Vastaavasti terrorismin käytön kannalta Afganistanissa neuvostomiehitystä vastaan taistelleiden vapaaehtoisten virtaa 1980-luvulla organisoinut Abdullah Azzam on merkittävä henkilö modernille jihadistiselle liikehdinnälle. Islamilaisena uskonoppineena Abdullah Azzamin käsitykset oikeutetusta sodasta – ja jokaisen muslimin yksilöllisestä velvollisuudesta jihadiin – ovat laajasti lainattuja käsityksiä myös terroritoiminnan oikeutuksille.

Azzamin mukaan ”...moni muslimi tuntee hadithin, jossa profeetta käskee seuraajiaan olla surmaamatta naisia tai lapsia... Vastaavasti monikaan ei tiedä, että tähän sääntöön on löydettä­vissä poikkeuksia. Lyhyesti sanottuna muslimien ei tarvitse keskeyttää hyökkäystään mushrikeenia (polyteisteja) vastaan, vaikka paikalla olisikin naisia ja lapsia. Heidän tappamistaan tulisi kuitenkin välttää, eikä heitä saisi ottaa hyökkäyksen kohteeksi.”

Azzam kuitenkin samassa yhteydessä antaa tietämättään pohjan jihadistien myöhemmille perusteluille huolimatta siitä, että hänen itsensä tiedettiin olevan nimenomaisesti siviiliväestöä kohtaan kohdistuvia iskuja vastaan. Azzamin lausuman mukaan ”islam ei itsessään yllytä uskovaisia surmaamaan ketään vääräuskoisten parista, paitsi heidän taistelijoitaan ja kaikkia, jotka tukevat polyteisteja ja muita islamin vihollisia rahallisesti tai muulla tavalla, sillä kuten Koraanissa sanotaan: taistele Allahin vuoksi niitä vastaan, jotka häntä vastaan asettuvat. ”

Al-Qaidan vaikuttaja šeikki Adil al-Abbab Arabian niemimaan al-Qaidan organisaation julkaisemassa Inspire-lehdessä vastauksena kysymykseen siviilien asemasta määrittelee, ettei siviili ole islamilaisen juridiikan mukainen käsite lainkaan, ja pitää valitettavana sen käyttöä myös muslimien parissa. Hänen mielestään vääräuskoiset ovat jaettavissa periaatteessa kahteen ryhmään: niihin, jotka eivät käy taistelua muslimeja vastaan, ja niihin, jotka ovat suorassa konfliktissa muslimien kanssa. Molemmat ryhmät ovat legitiimejä kohteita iskuille.

Jälkimmäisten status määräytyy loogisesti vihollisuuksiensa vuoksi, ja ensin mainitut taas ovat vihollisia jo pelkän vääräuskoisuutensa takia. Tämä päätelmä jo itsessään tekee siviili–sotilas-määritelmien välisen pohdinnan epäluontevaksi ja mahdollistaa al-Surin kuvaaman suositeltavan terrorismin käytön kaikkia vääräuskoisia vastaan.
Kuten huomataan, sodan tutkija Paronen toteaa, että länsi on sodassa islamin kanssa. Niinpä Olli Immosen valitsemat sanat ovat kaikessa rajuudessaan oikeutettuja ja perusteltuja. Kaikki Immosen puheita haukkuvat tai vähättelevät ovat joko valehtelijoita tai typeryksiä.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Islam pitää pysäyttää rajalla

Iltalehti uutisoi, että Suojelupoliisin tietojen mukaan parikymmentä ISIS:n jäsentä on palannut Suomeen. Oletan että nämä ISIS:n toimintaan mukaan lähteneet henkilöt on saatu selville tavanomaisin tiedustelutiedoin, vaikka Suomen muslimiyhteisön enemmistö ei yritä integroitua valtakulttuuriin tai puhua samaa kieltä. Ruotsin esimerkit osoittavat, että muslimirikollisia ei saada tuomiolle, kun yhteisöllä on oma lakinsa ja tuomioistuimensa. Suomi seuraa perässä hyvää vauhtia.

Islamilainen terrori on jo saanut jalansijan Suomessa. Muslimien toiminta on muuttunut ylimieliseksi ja osin myös väkivaltaiseksi vääräuskoisia kohtaan. Ryöstöt ja raiskaukset eivät ole muslimimiehelle rikos, jos kohteena on vääräuskoinen. Näin islam opettaa, ja valtaosa maailman muslimeista on uskonnollisia. Osa on maltillisempia, mutta sillä hetkellä kun islam nousee valtaan, hekin kääntävät länsimaiselle liberaalille aatteelle selkänsä. Käytännössä muslimien rantautuminen Välimeren yli on samanlainen tilanne kuin Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen. Kukaan ei nykypäivänä väitä, että Suomi toimi typerästi tai että venäläiset toimivat oikeutetusti. Kommunismi ideologiana on vieläpä samanlainen kuin islam.

Rähmispossu uutisoi, että Ruotsidemokraattien kannatus on noussut aivan sosiaalidemokraattien tuntumaan. 23,3%:n kannatus on kova. Ruotsissa muutos median halveksimasta natsiliikkeestä maan kohta suurimmaksi puolueeksi on käsittämätön. Kun muistetaan, mikä muutoksen aiheutti, pitäisi täälläkin kellojen ja pillien soida täysillä. Muutoksen taustalla on sosiaalidemokratian paskahalvaus islamin edessä. Ideologia, jonka piti tuottaa turvaa äänestäjilleen onkin muuttunut turvattomuuden luojaksi.

Suomessa tilanne on yhtä paha muutamassa vuodessa. Seppo Huhta on kuvaillut erästä päivää ilmeisesti Serenassa (H/T Oinomaos). Joukko somaleita häiriköi kylpylävieraita ja haukkui heitä ojentaneet rasisteiksi. Kun tätä tapahtuu aivan silmiemme edessä eikä kukaan reagoi siihen luottaen Puolueen lupaukseen turvatakuista, muslimit ehtivät vallata maan ennen kuin todellisuus paljastuu. Ruotsissa on jo ylitetty se kynnys, jolta olisi vielä voinut kääntyä takaisin. Nyt maassa olevia puolta miljoonaa muslimia ei enää saa pois.

Vuonna 2014 Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen kysyi Kokoomuslaiselta ministeri Laura Rädyltä, miten Suomi menettelee sosiaalitukien kanssa niiden ihmisten osalta, joiden tiedetään olevan ISIS:n riveissä. Räty vastasi että laki ei anna mahdollisuutta lopettaa tukien maksua. Sen sijaan että tukia lopetettaisiin lain vastaisesti, ministeri olisi toki voinut uudistaa lakia. Mutta ei.

Suomessa muistetaan aina korostaa kansainvälisten sopimusten pitävyyttä, niin tässäpä sitten sattuikin melkoinen vahinko, koska YK:n päätöslauselma 1373 kieltää kaikilta jäsenmailta terroristijärjestöjen rahoittamisen. Ei sillä, että se estäisi Irania rahoittamasta terroristijärjestöjä ja saavan kaupan päälle Yhdysvalloilta luvan kehittää ydinasettaan. Mutta voisihan pieni Suomi huolehtia julkikuvastaan, kun Ottawan miinasopimuksesta lipeäminen uhkasi tahrata rauhanomaisen maineemme. (H/T Tundratabloids)

torstai 23. heinäkuuta 2015

Kaikki on turhuutta

Suomen tulevaisuuteen on tällä hetkellä hyvin vaikea luottaa. Perussuomalaiset saivat jatkojytkynsä, mutta Puolueen pyörre ministeri-Audin takapenkille on niin voimakas, että se muistuttaa mustaa aukkoa (Saarnaaja). Tapahtumahorisontti vääristyy ja aikakäsitys katoaa. Nykyisen hallituksen harteilla on niin raskas taakka, että en itse ainakaan jaksa uskoa sen kykenevän kantamaan sitä neljää vuotta. Siinä ajassa olemme saaneet Suomen niin tukalaan taloudelliseen tilanteeseen, että se ei oikene ilman rahoittajien (lue: velkojien) väliintuloa.

Paavo Väyrysen kansalaisaloite Suomen irrottamiseksi eurosta (ja EU:sta) on erittäin kannatettava. En koskaan kuuna ikipäivänä olisi kuvitellut kannattavani mitään Väyrysen ajatusta, mutta niin se maailma muuttuu. Vanhasta Tehtaankadun kätyristä on kasvanut vanhoina päivinään isänmaallinen. Mikä Suomea odottaa?

Nykyisen hallituksen aikana Suomi ei saa muutettua mitään. Lyhyesti sanottuna Suomen ongelma on järkyttävän kokoiseksi paisunut julkinen sektori, yrittäjyyden tappava sääntely ja Puolue, joka palkitsee äänestäjänsä järjettömällä NGO-toiminnan tuella. Perussuomalaisten toiminta hallituksessa on osoittautunut täydelliseksi flopiksi. Puolueen kansanedustaja Sampo Terho kirjoitti blogissaan (Sampo Terho - Puolueen puolesta 21.7.2015), että äänestäjät olivat kaikkein eniten vaatineet Persuja "kantamaan hallitusvastuuta" ja vasta toissijaisesti pitämään vaalilupauksensa. Väite on niin sairaan järjetön, että sitä on turha kommentoida.

Mikä Suomea odottaa 2019, kun nykyinen hallitus on tullut tiensä päähän? Ylivelkaantunut julkinen sektori, joka ei kykene huolehtimaan infrasta. Tieverkoissa palataan hiekkateihin, sairaita hoidetaan kuin spitaalisia, kouluissa vallitsee anarkia, siirrytään käteiskauppaan, satunnainen väkivalta rehottaa kaduilla... Lista on loputon. Suomalaisten luotto valtioon on romahtanut muilla, paitsi niillä, jotka saavat palkkansa verovaroista. Näitä on jo nyt 25% työssäkäyvistä, ja määrä vain kasvaa. Siinä missä tällä hetkellä yksityisen puolen kovapalkkainen asiantuntija saa olla tyytyväinen nykyisin enää viiden tonnin liksaan, Trafin ja vastaavien virkamiesten palkat huitelevat pitkälti yli kuuden tonnin. Itse opiskelin siihen maailman aikaan, kun houkutus valtion virkamieheksi oli pienten palkkojen takia pieni. Ei käynyt edes mielessäni, että lähtisin valtiolle hommiin, kun privapuolella palkat olivat puolta suuremmat. Nykyisin on lottovoitto päästä virastoon töihin.

Mitä Suomelle tapahtuu? Vaihtoehtoja on oikeastaan kolme. Ensimmäisessä Väyrysen kansanäänestystä ei järjestetä. Suomesta tulee uusi Kreikka. Kansalaiset siirtyvät käteiskauppaan ja verottaja menettää toimintakykynsä. Toinen vaihtoehto on, että kansanäänestys järjestetään, ja euroero häviää. Mikään ei muutu, koska verotuksella eläviä on äänestäjien enemmistö. Kolmas ja epätodennäköisin vaihtoehto on, että kansanäänestyksessä vaaditaan Suomen euroeroa. Poliitikkomme eivät kykene eroa toteuttamaan, joten sama meno jatkuu. Olipa vaihtoehto mikä tahansa, suomalaisen yhteiskunnnan ajautuminen jonkin asteiseen anarkiaan on luultavaa.

Suomalaisille elämä muuttuu sitä hankalammaksi, mitä enemmän täällä on maahanmuuttajia. Kun kansa ei koe vetävänsä yhtä köyttä talonpoikaisten arvomaailmojen kanssa, se jakautuu useaan pieneen klikkiin. Yrjöperskeles on kirjoittanut näistä visioista useaan otteeseen (Päivä Huitsinnevadassa 17.6.2015). Rehellisesti sanottuna pidin Ykän kirjoituksia hiukan foliopipo päässä tehtyinä, mutta en enää. Vanhuksissa asuu viisaus :) Suomalaiset lapset (joita pidän jos ikää on 25) muuttavat pois. Harva palaa takaisin, harva tuo ulkomailta mitään kopioimisen arvoista jos sattuu palaamaan Härmään.

Mikä voisi muuttaa nyt näkyvillä olevan kehityskulun? Jokunen poliittinen murha, muutama räikeästi rasistinen rikos maahanmuuttajiin breivikin tyyliin tai virkamiehiin kohdistuva väkivallan uhka pakkohuutokaupoissa tai vastaavissa järjestelyissä. Neuvostoliitto kaatui, kun sen sotilaat eivät suostuneet tappamaan omiaan. Virkavallan oikeutus loppuu, kun kansa nousee sitä vastustamaan. Niin kauan kuin verottaja onnistuu elättämään Puolueen äänestäjiä, nykyinen meno jatkuu. Se, kuinka varaudun tulevaisuuteen itse, jää omaksi ja ystävieni tiedoksi. Kommenttiosiossa voi kertoa omia ajatuksiaan, jos haluaa.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Sampo Terho - Puolueen puolesta

Perussuomalaiset ovat päässeet hallitukseen ja ehkä vähän yllättäen ote tuntuu välittömästi lipsuvan. Petteri Orpo kuljetuttaa kehittymättömistä maista tuhatkunta partanaamaa Härmään, Kreikka saa lisärahaa ja Helsinkiin rakennetaan suurmoskeija Persujen tuella.

Sampo Terho kirjoitti blogissaan, että
Vaalikampanjan aikana kaksi viestiä olivat kentältä ja äänestäjien taholta hyvin vahvoja. Vahvin oli ”menkää ehdottomasti tällä kertaa hallitukseen vaikuttamaan”. Toinen oli ”Kreikalle ei missään nimessä saa antaa enempää rahaa”. Mitään emme haluaisi enempää kuin noudattaa molempia toiveita, mutta nyt alkaa näyttää siltä, ettei näitä kahta toivetta voi sovittaa yhteen.
Minäpä kommentoin tällä tavalla:
Kumitonttu says:
Your comment is awaiting moderation.
20/07/2015 at 15:29
Ei pidä lupailla sellaisia mitä ei voi pitää. Perussuomalaiset LUPASIVAT etteivät osallistu rahan lapioimiseen Kreikkaan. Perussuomalaiset EIVÄT LUVANNEET mennä tai olla menemättä hallitukseen. Joten hyväksymällä tukipaketit rikotte lupauksenne, lähtemällä hallituksesta pidätte lupauksenne. Jos muut puolueet haluavat jatkaa Suomen tuhoamista, niin se ei ole syy pysyä hallituksessa.

Tän päivän uutisen mukaan Persujen Hesan johtaja Seppo Kanerva tukee suurmoskeijan rakentamista Hesaan. Turkin pääministeri Erdogan totesi, että moskeijat ovat bunkkereitamme, uskovaiset sotilaitamme ja minareetit pistimiämme.

Paavo Tajukangas antaa puheenvuoron ruotsalaiselle Mona Walterille:

Moskeijassa siis rukoillaan, mutta siellä myös levitetään poliittista agendaa ja katsotaan, että kaikista muslimeista tulee oikeita kunnon muslimeja. Moskeijasta käsin hallitaan politiikkaa ja siellä tehdään ne tärkeät päätökset. Näin on ollut Muhammedin ajoista lähtien, jolloin moskeijassa jopa suunniteltiin ja toteutettiin murha.

Ja jos nyt joku tärähtäneistön edustaja ryhtyy kirkumaan että Sampo Terhon blogissa rasistit riehuvat, niin annetaanpa Monalle vielä toinenkin tilaisuus:

Vasemmistomedia ja -politiikot ovat joko käsittäneet islamin väärin tai he näyttelevät tyhmää. Luulen heidän näyttelevän tyhmää, sillä he haluavat muslimien ääniä. Politiikot haluavat, että islam kuuluu yhteiskuntaamme, jotta he voivat näyttää olevansa hyviä; me otimme teidät vastaan. Vastalahjana odotetaan sitten ääniä. Eräänlainen vaihtokauppa.

Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Kun sain Ruotsin kansalaisuuden, sain kotiini kirjeen, jossa minua kehoitettiin äänestämään Sosiaalidemokraatteja. Kirjeessä luki, että Sosiaalidemokraatit ovat ”se muslimiystävällinen puolue” ja siinä siteerattiin Olof Palmea, osoitettiin tukea PLO:lle jne.
Sampo Terho päätti olla julkaisematta tuota kommenttiani. Mitäpä mieltä siitä voi olla?

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pedofiilit keskuudessamme

Lasipalatsin Totuuden punavihreä penaali Maria Pettersson kertoo ystäväpiiriinsä kuuluneen miehen tuomitun lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä:
Hävettää, että kaveriporukkamme tiesi miehen taipumuksesta eikä onnistunut estämään häntä
Kummallisinta tässä Maria vuodatuksessa on se, että hän tukee ja kannattaa islamilaisten ihmisten maahanmuuttoa, vaikka lasten (naisten ja eläinten) seksuaalinen hyväksikäyttö on islamin mukaan sallittua (Islam ja seksi 19.7.2015). Pettersson tuo vastenmielisesti mieleen vankileirien vartijat, Kapot, jotka nostettiin tehtäväänsä vankien keskuudesta. He eivät luoneet vankilan sääntöjä, mutta vaativat niiden noudattamista. Pettersson voisi nyt korjata tekemänsä hirvittävän virheen, mutta tuskin korjaa.

Punavihreä aate ei tuomitse islamia, koska samalla se joutuisi tuomitsemaan itsensä. Maailman pisimmälle sosialismin on ottanut käyttöönsä yhteiskuntajärjestelmänä Ruotsi. Siellä islamin arvostelu on tehty terveydelle vaaralliseksi, ja toimittajat vahtivat Kapojen tavoin sääntöjen noudattamista. Suomessa tilanne ei olennaisesti poikkea Ruotsista, mutta meillä voi nyt puhua avoimemmin islamista ja sen yhteiskuntajärjestyksekseen valinneiden maiden surkeasta tilasta ja luomasta inhmillisestä ahdingosta. Suomi on yhtä avokätinen jakaessaan sosiaalituissaan kuin Ruotsi, ja mikäli sääntöjä ei pikaisesti muuteta, olemme vaarassa ajautua umpikujaan, josta ei ole ulospääsyä (Muslimipojat vievät tikkarin muslimitytöiltä 16.7.2015).


Tuon yllä olevan videon on tuottanut Junes Lokka - suurkiitokset. Videolla yhtä (ilmeisesti ankkkuri)lasta hellitään neljän nuoren naisen voimin. Naisten toiminta on tismalleen samaa, mistä Maria Pettersson itseään kolumnissaan ruoski. Itsekunnioitus on oman edun vuoksi helppo menettää ja on vain inhimillistä niin tehdäkin. Se ei kuitenkaan tuo moraalista syytesuojaa eikä vapauta siitä vastuusta, joka ihmisellä on ympäristölleen. Monikulttuurisuuden edistäjiä ei koskaan saada oikeuden eteen, koska he palvelevat lainsäätäjän etua samoin kuin Kapotkin. Laki ei muutu kuin väkivallan ja verenvuodatuksen kautta. Samoin kuin Kapot menettivät valtansa vasta kun valtava määrä Liittoutuneiden nuoria miehiä uhrasi henkensä, myös tällä kertaa tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan verellään kovan hinnan meidän sukupolvemme tekemistä päätöksistä.

Paavo Väyrynen on perustanut kansalaisaloitteen Suomen irrottamiseksi eurosta. Alleirjoituksia näyttää satavan aivan tolkutonta vauhtia - pari sataa nimeä tunnissa. Perussuomalaisten voima ei riittänyt kaatamaan nykypolitiikkaa kumoon vaikka keikutus olikin kovaa. Kansalaisaloite antaa aivan toisenlaisen uskottavuuden uuden poliittisen linjauksen vaatimuksille kuin Perussuomalaisten poliitikkojen puheet, jotka muun poliittisen eliitin on helppo ohittaa samalla tavalla kuin Ruotsissa Ruotsidemokraatit - tai Maria Petterssonin oma pedofiiliystävänsä.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Islam ja seksi

Blogikollega Grandpa Igor on kertonut omistavansa Armas J. Pullan suomentaman ajatollah Khomeinin kirjan nimeltä "Ajatollahin ajatuksia". Kummallisen yhteensattuman kautta sain tällä viikolla kyseisen teoksen itsekin. Se on 139 sivua täyttä paskaa, mutta koska rakkaat muhamettilaiset veljemme ja siskomme siihen lujasti uskovat, niin kannattaahan sitä luonnollisesti blogini lukijoille hieman avata. Khomeini edustaa shiialaista tulkintaa islamista, mutta shiioja on kuitenkin noin 1/3 muslimeista, joten mikään merkityksetön vähemmistö se ei ole. Väestöliiton opasvihkosessa todetaankin, että sunnalaisuuden ja shiialaisuuden välillä ei ole merkittäviä näkemyseroja (kannattaa lukaista). Mitäpä Khomeini kirjoittaa:
On erittäin paha rike ajaa partansa partakoneella tai sähkölaitteella.

Eräs miehen onnellisimmista asioista on se, ettei tytär koe ensimmäisiä kuukautisiaan isänsä kodissa, vaan miehensä.

Vaimo, joka ei ole täyttänyt yhdeksää vuotta, voi mennä uudelleen naimisiin heti avioeron jälkeen tarvitsematta odottaa asiaan kuuluvaa sataa päivää.

Yhdeksän vuotta täyttänyt nainen, joutuu odottamaan kolmien kuukautisten ajan voidakseen mennä uudelleen avioliittoon avioeronsa jälkeen.

Mies ei saa, ei minkään syyn varjolla, katsella naisen ruumista, jollein nainen ole hänen.

Alaikäisen tytön kasvojen ja hiusten katselemista voidaan sietää. On kuitenkin suositeltavaa välttää katsomasta hänen vatsaansa ja reisiänsä, joitten on oltava verhottuja.

Juutalaisnaisen tai kristityn naisen kasvojen ja käsien katseleminen on sallittua.

Muhamettilainen mies ei voi solmia jatkuvaa avioliittoa ei-muhamettilaisen naisen kanssa, mutta hän voi avioitua tilapäisesti.

Nainen voi kuulua miehelle kahdella tavalla; jatkuvassa tai tilapäisessä avioliitossa. Jälkimmäisessä se sovitaan esimerkiksi tunniksi, päiväksi tai kuukaudeksi.

Mies ei voi naida vaimonsa sisarentyttäriä ilman tämän suostumusta; jos hän kaikesta huolimatta tekee toisin, siinä ei ole pulmaa.

Mies joka tekee aviorikoksen tätinsä kanssa, ei saa naida hänen tyttäriään, siis serkkujansa. Jos mies nai serkkunsa ja tekee aviorikoksen tämän äidin kanssa, avioliittoa ei pureta.

Jos mies yhdynnässä huomaa, että vaimolla on kuukautiset, hänen on keskeytettävä toimitus. Jollei hän sitä tee, hänen on maksettava köyhille. Jos miehellä ei ole mahdollisuutta suorittaa tätä maksua köyhille, on hänen annettava lahja kerjäläiselle. Jos sekään ei ole mahdollista, hänen on pyydettävä anteeksi Jumalalta.

Naisen kuukautisten aikana miehen on parasta välttää yhdyntää, vaikkei tekisikään sitä täydellisesti - siis tyytyen työntämään siittimen vain ympärileikkausrenkaaseen saakka.

Sukupuoliyhdyntä mitätöi paaston, vaikka siitin ei olisi tunkeutunut emättimeen kuin ympärileikkausrenkaaseen saakka. Jos siitin työntyy emättimeen vähemmän, paasto jää päteväksi. Jollei mies voi varmuudella päätellä, kuinka pitkälti hänen siittimensä on emättimeen tunkeutunut, paasto jää päteväksi. Jos mies on sukupuoliyhteydessä unohtaen, että on paaston aika, paasto jää päteväksi. Jos mies muistaa paaston sukupuoliyhteydessä ollessaan ja jollei hänen ole sitä pakko jatkaa, hänen pitää keskeyttää se heti paikalla.

Mies, jolla on ollut siemensyöksy yhdynnässtä jonkun muun naisen kuin vaimonsa kanssa ja joka antautuu uudelleen yhdyntään vaimonsa kanssa, ei saa suorittaa rukouksiaan jos hän on hikinen. Mutta jos hän on ollut yhdynnässä ensin vaimonsa kanssa ja sitten jonkun muun naisen kanssa, hän voi suorittaa rukouksensa hikisenäkin.
Eikö olekin hauskaa tarinointia? Asioita kielletään, mutta jos unohtaa kiellon tai on "pakko jatkaa" niin kieltoa ei tarvitse noudattaa. Nämä Khomeinin kirjoitukset eivät ole mitään harmitonta satuilua, vaan puhdasoppista islamia. Niin aitoa islamin tulkintaa kuin vaan voi olla. Tätä on islam aitona ja todellisena.





Ja lopuksi erittäin raaka video, jota en suosittele katsottavaksi. Laitan silti tähän linkin, koska tämän kirjoituksen tarkoitus on varoittaa blogini lukijoita islamista. Videolla mies teloittaa "uskottoman" vaimonsa keskellä katua poliisien seuratessa toimitusta vieressä. Islam on sairas ideologia, joka oikeuttaa väkivallan jumalan tahtona. Helsingin Sanomat tietää kertoa:
Tennesseessä viisi merijalkaväen sotilasta tappanut Mohammod Jussuf Abdulazeez lähetti ennen tekoaan ystävälleen sotaa julistavan koraaninsäkeen.
Länsimaissa ei ymmärretä, että islam ei neuvottele vihollistensa kanssa. Kommunismi oli lähes yhtä sairas oppi kuin islam, mutta sitä sentään ymmärrettiin vastustaa.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Muslimipojat vievät tikkarin muslimitytöiltä

Pyydän heti kättelyssä anteeksi, että nostan luijoitteni verenpainetta, mutta asia on mielestäni tärkeä. Arvon blogisti Paavi Tajukangas kirjoitti, että Ruotsissa on alkuvuonna hakenut 4.544 "yksin" maahan saapunuttua "alaikäistä lasta" turvapaikkaa. Kaikkihan tietävät sen paskasakin, joka väärinkäyttää sinisilmäisten pottunokkanaisten hoivaamisviettiä. Paavo kirjoitti:
Maahanmuuttoviraston mukaan yksin tullut pakolaislapsi maksaa 3000- 6000 kruunua (n. 325- 650 euroa) per vuorokausi ja päälle asumiskulut 1900 kruunua (n. 206 euroa). Eli kuukaudessa yksi lapsukainen maksaa minimissään 147 000 kruunusta (16 000 euroa) aina 237 000 kruunuun (25 700 euroa).
Kustannus on siis maahanmuuttovirastolta, joten se nyt ei satavarmasti ole ainakaan alakanttiin. Lasketaan siitä huolimatta tuota halvempaa kuukausiarviota käyttäen. Yhteensä tammi-kesäkuussa maahansaapuneet kustantavat 12 kuukauden aikana 875.448.000 euroa vuodessa sosiaaliturvaa Ruotsissa.

Vertailun vuoksi, Ulkoministeriön kehitysviestinnän sivuilta poimittua:
Varsinainen kehitysyhteistyö 879,4 miljoonaa euroa (momentti 24.30.66 UM)
Nyt siis vi77u saa7ana oikeasti. Puolessa vuodessa Ruotsiin tulleiden karvaturpien paijaamiseen menee saman verran rahaa kuin koko Suomen kehitysapua tänä vuonna on.


Onko mitään järkeä - siis kustannustehokkaasti ajatellen - laskea tuota porukkaa maahan? Kun muistetaan, että karva-ankkurit ovat järjestään poikia, niin tuo raha on pois heidän siskoiltaan lähtömaassa. Tätä toimintaa Vihreä feminismi tukee sydämestään. Tai no ei sentään, eihän heillä ole sydäntä.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Huivikiellolle hyvä peruste

Länsimaissa älymystö pohtii, mitä musliminaisten huivi oikeasti kuvastaa: alistamista, sivistymättömyyttä, turvallisuusuhkaa vaiko oikea- ja vääräuskoisen erottamista. Afrikkalaisessa Tshadissa kasvot peittävää burkaa pidetään turvallisuusuhkana. Jos muslimimaassa burkasta on tullut asepuku, olisi syytä lännessäkin tunnustaa, että olemme jo kolmannessa maailmansodassa muslimien kanssa.

Itse en kannata huivien tai muidenkaan uskonnollisten tunnusten kieltoa, koska elämme - ainakin vielä - maassa, jossa hyväksytään uskonvapaus. Mutta koska islam tekee kaikkensa poistaakseen uskonvapauden ja tuo tilalle sharialain, kannatan muslimien maahanmuuton välitöntä pysäyttämistä. Jos se tarkoittaa eroa EU:sta, niin sitten hyväksyn senkin. Meillä on rajanaapurina kaksi ei-EU-valtiota, joten varmasti sopeudumme siihen joukkoon. Kolmannenkaan ei tarvitse välittää EU-määräyksistä (Ahvenanmaa).

maanantai 13. heinäkuuta 2015

2030-luvun suuri nälänhätä

Yleisradion propagandakone käy ylikierroksilla. Kansalaisille kerrotaan, että peli on menetetty. Mitään ei ole enää tehtävissä. Maailmanloppu on käsillä:
Nykyinen ilmaston lämpenemiselle asetettu yläraja näyttää tarkoittavan ainakin kuuden metrin nousua merenpintoihin.

Vaikka hallitukset saisivat maapallon lämpenemistä hillitsevät tavoitteensa toteutettua, kamppailu merenpintojen huomattavaa nousua vastaan on hävitty.
Yleisradion tehtävä ei voi olla uutisoida kaikkia katasrofaalisia maailmanlopun ennusteita täysin kritiikittömästi. Iso osa ihmisistä uskoo tuollaiset väitteet ja huolestuvat - jopa ahdistuvat - niiden edessä. Yhtä hyvin Yle voisi uutisoida jonkun hullun uskonlahkon ennusteen maailmanlopusta.

Armstrong Economics viittaa Daily Mailin kirjoitukseen, jossa ollaan myös huolestuneita ilmastonmuutoksesta. Armstrong Economics hyvin toteaa, että siinä vaiheessa kun nämä katastrofitutkijat kävelevät töihin, lopettavat autoilun ja alkavat muutenkin elää opetustensa mukaisesti, heidät voi alkaa ottaa tosissaan. Tällä hetkellä he takovat rahaa kun rauta on kuumaa.

Kirjoituksessa kuvaillaan Pientä jääkautta ja sen 1600-luvun Maunderin miniminä tunnettua ajanjaksoa, jolloin Thames-joki jäätyi ja Skotlannissa 15% sekä Preussissa 40% väestöstä kuoli nälkään. Suomessa koettin 1866-68 suuri nälänhätä, kun koettiin kaksi peräkkäistä katovuotta. Se oli viimeinen Euroopassa koettu sodasta johtumaton nälänhätä. Sen taustalla oli - yllätys yllätys - vahvan markan politiikka, kun Snellmanin johdolla valtio kieltäytyi ottamasta velkaa ulkomailta. Ensimmäisen katovuoden jälkeen ei uskottu enää toista samanlaista kohdattavan, mutta niinpä vaan kävi. Kun velkaa lopuksi päätettiin ottaa, vilja ei enää ehtinyt maahan syksyllä ennen meren jäätymistä. Noilta ajoilta tuli Laihia kuuluisaksi nuukana paikkana. Laihialaiset päättivät pitää huolta kunnan omista vähäosaisista, mutta muut pakotettiin joko kulkemaan pitäjän läpi tai jäämään sen rajoille. Laihia taitaakin olla ainoa kunta, jossa kukaan ei kuollut nälkään tuon seurauksena.




Armstrong Economics toteaa, että vakava häiriö ruoan tuotannossa voi hyvinkin tarkoittaa 1/3 tai jopa puolen ihmiskunnan kuolemaa nälänhätään. Mitä pohjoisempana ollaan, sen karumpia ovat luvut. Sodat runtelevat valtioita niiden ryöstäessä ruokaa kansalaisilleen kuten natsi-Saksa ja Neuvostoliitto aikoinaan. Poliittinen järjestelmä sortuu ja tappavat sairaudet tartuttavat koko kansan kuin ruttoepidemiat. Armstrong Economicsin mukaan kylmin kausi antaa vielä odottaa itseään tuonne 2030-luvulle asti. Totisesti toivon ennusteen olevan pielessä, mutta huonolla tuurilla en ole enää sitä edes todistamassa omin silmin. Alla kuva Saksan lämpötiloista perjantai-aamuna.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Luottamuspula Kreikassa

Ihmisen tyhmyys jaksaa yllättää aina vaan. Tällä kertaa omani. Älkää nyt vaan hyvät lukijani kertoko, että te tiesitte tästä:
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi toimi Goldman Sachs Internationalin toimitusjohtajana ja hallituksen varapuheenjohtajana 2002–2005. Goldmanilta Draghi siirtyi Italian keskuspankin johtoon ja sieltä 2011 EKP:n ykköseksi. Juuri ennen Draghin tuloa Goldmanille pankki auttoi Kreikkaa piilottamaan valtionvelkojaan virallisista tilastoista johdannaissopimusten avulla. Kun piilottelu tuli julki, Draghi kiisti tienneensä asiasta.

Kreikan pääministeri Lucas Papademos johti maan keskuspankkia, kun Kreikan valtionvelkoja piilotettiin. Papademos ja Draghi ovat opiskelutovereita yhdysvaltalaisesta Massachusetts Institute of Technologysta, josta he valmistuivat taloustieteen tohtoreiksi 1970-luvulla. Papademos johti Kreikan keskuspankkia 1994–2002 ja siirtyi sitten EKP:n varapääjohtajaksi vuoteen 2010 saakka.

Mario Monti toimi EU-komission jäsenenä 1995–2004. Sen jälkeen Monti siirtyi Goldman Sachsille neuvonantajaksi, kunnes hänet 2011 nimitettiin Italian pääministeriksi sen jälkeen, kun Silvio Berlusconi erosi varsinkin EKP:n kovan painostuksen seurauksena. Monti toimi pääministerinä vuoteen 2013.
Raha on samanlainen hyödyke kuin mikä tahansa muukin, eli sitä pitää voida tuottaa saman verran kuin sille on kysyntää. Erilaiset kultakannan paluuta haikailevat talousanarkistit kuvittelevat, että kultavaranto keskuspankin käteisvarojen takaajana estäisi poliitikkoja räjäyttämästä julkisen sektorin kasvua. Niin ei ole ollut edes Rooman imperiumissa, missä kultarahaa alettiin yksinkertaisesti painaa pienemmällä kullan osuudella, mikä johti tietenkin loppujen lopuksi hyperinflaatioon. Ongelma ei siis ole rahan tarjonnan mekanismissa eli vapaissa pääomamarkkinoissa.


Ongelma on siinä, että liittoutumalla julkisen vallan väkivaltamonopolin kanssa Goldman Sachsin kaltaiset rahoituslaitokset saavat luotua itselleen ihanteellisen tilanteen, jossa niiden holtiton luotonanto saa aina saatavansa takaisin luottaen valtion lainsäädäntöön, jossa velallisen asema on aina tukalampi kuin velan antajan. Tällä en suinkaan tarkoita, etteikö yksityisoikeudellinen sopimus velallisen ja velkojan kanssa pätisi. Kyllä pätee, mutta vastuu velasta on myös velan antajalla.

Otetaan yksinkertainen esimerkki. Pankit luotottavat asuntoja. Lainan korkomarginaali - siis pankin kate - on noin prosentin luokkaa. Se tarkoittaa, että enintään joka sadas velallinen saisi tuottaa luottotappiota koko lainaamastaan pääomasta. Todellisuudessa näitä asuntolainojen irtisanomisia on noin prosentti koko velkakannasta. Siitä enintään prosentti jää pankille luottotappioksi. Ja se, mikä jää luottotappioksi, saadaan valtion turvaamalla ulosotolla kuitenkin velallisen elinikäisellä velkavankeudella ainakin periaatteessa takaisin.

Mitä voidaan tehdä toisin? Valtion nettovarallisuudesta ainakin puolet on kiinteistöissä. Mikäli lainan antaja uskoo, että ostoskeskus tai kerrostaloasunto on hyvä sijoituskohde, niin sen tulee sietää myös mahdollinen luottotappio, mikäli sen arvio oli väärä. Yhdysvalloissa asuntovelallinen pääsee irti veloistaan palauttamalla asuntonsa pankille. Mikäli pankki kärsii liikaa luottotappioita, se menee nurin. Goldman Sachsin läsnäolo poliittisessa korruptiossa lamauttaa tuon rahoittajan riskin, kun poliittinen eliitti tekee luoton antajan aseman yliturvalliseksi takaamalla "markkinoiden toiminnan" nimissä luoton antajan aseman aina paremmaksi kuin luoton saajan.

Eurokriisissä on kyse pohjimmiltaan siitä, että pankilla on aina lainan ottajilta - siis veronmaksajilta - saatu turva omia tappioitaan vastaan. Se jos mikä yllyttää huonoon taloudenpitoon, joka on nähty Kiinassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ratkaisu on pienentää pankkien kokoa niin, että yksittäisen pankin konkurssi olisi mahdollista. Satojen miljardien taseet pankeissa eivät tätä mahdollista. Se onkin syy, miksi osuus- ja säästöpankit voidaan uhrata, mutta kansainvälisiä suurpankkeja ei. Ja suurpankeissa johdon tulot ovat irtaantuneet täysin siitä, mikä heidän oikea osaamisensa todellisuudessa on.

Se mikä EU:ssa oikeasti häiritsee on poliittisen eliitin osaamattomuus. Porukka Twiittailee ja istuksii "ratkaisevissa kokouksissa" öitä myöten kuten Stalin datshallaan. Mikä ihme siinä on - muu kuin oman pätemisen tarve - ettei asioita saada sovittua päiväaikaan? Kuka jaksaa tehdä hyviä päätöksiä yömyöhään ja väittää niiden olleen "välttämättömiä"?

[Lisäys klo 14:25
Jopa Pravda toteaa: Usein väitetään, että poliitikot ovat vieraantuneet kansasta. Ainakin perussuomalaisilla ja Soinilla on edelleen jonkinlainen yhteys siihen, mitä heidän äänestäjäkuntansa ajattelee.]

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Mitä islam opetti kreikkalaisille?

Euroopan Unioni joutuu jälleen kerran taipumaan älylliseen spakaattiin päättäessään pitää Kreikan euroalueessa. Suomalaisten kannalta ainoa mielenkiintoinen asia on se, mitä sanovat Sipilä ja Soini. He varmaan rukoilevat, että Kreikka eroaisi eikä Suomen hallitus joutuisi myöntymään lisätuelle (lainasta on turha enää tässä vaiheessa puhua). Oma arvioni on, että Sipilä ja Soini ovat kaikesta huolimatta valmiita kaatamaan lisää rahaa Kreikkaan, jos Saksa päättää niin. Toivottavasti olen väärässä. Jos Suomen hallitus pettää kansalaisensa ja EU:n asukkaat, sen jälkeen toivon voi vielä laittaa Slovenian parlamenttiin, joka on ainakin tähän asti sekin ilmoittanut vastustavansa lisärahan pumppaamista Kreikan budjettiin.

Klassisen liberalismin mukaan valtion tulee suojata ihmisen omaisuutta ja terveyttä, jos kanssaihmiset yrittävät niitä loukata. Suomi ei noudata klassisen liberalismin ihanteita, eikä edes yritä. Suomalainen yhteiskunta on ottanut muiden länsimaisten valtioiden tavoin yhteiskunnalliseksi ihanteekseen Mussolinin 1920-luvulla luoman fascismin (so. totaalisen sosiaalidemokratian). Siinä yksin heikot kansalaiset yhdistävät voimansa voimakkaaksi vitsakimpuksi, fascioksi. Kansalaisen etu jää yhteiskunnan edun taakse, ja yhteiskunta nähdään organismina, joka koostuu soluista. Jokaisen kansalaisen on huolehdittava oman solunsa elinvoimaisuudesta, eikä solua saa turmella itsekkäillä, nautinnonhaluisilla toimenpiteillä. Kerskakulutus, konsumerismi, on asketismia ihannoivan fascismin vihollinen. Elinvoimaa ja terveyttä ylistävä fascismi loi Ruotsissa sosiaalidemokraattien johdolla rodunjalostuksellisia ohjelmia, joissa pakkosteriloitiin rotuihanteiden vastaisia naisia.


Kreikka on eurooppalaisen demokratian kehto, vaikka nykyinen EU-demokratia onkin irvikuva siitä vastuullisesta yhteisten asioiden hoitamisesta, jota muinaisessa Ateenassa harjoitettiin. Siksi olikin poikkeuksellisen virkistävää lukea Talouselämästä kuvaus kreikkalaisten ajatusmaailmasta. Sen mukaan EU:n demokratiavajeeseen pettyneet
Kreikkalaiset rinnastavat verot varkauteen
Syy tälle on sekin lehden mukaan selvä:
kreikkalaisten vastenmielisyys veronmaksua kohtaan kumpuaa kulttuurista ja historiallisista seikoista. Kun ottomaanit hallitsivat Kreikkaa, verojen välttelyä pidettiin isänmaallisena kreikkalaisten keskuudessa. Nykyisin välttelyn syynä on todennäköisesti epäluottamus hallitusta kohtaan. Monet kreikkalaiset pitävät maan johtoa korruptoituneena, hyödyttömänä ja epäluotettavana.
Arvostukseni kreikkalaisia kohtaan nousi jälleen lisää. Se näyttää olevan ainoa järkevä kansakunta Euroopassa. Jos hullut härmäläiset haluavat kylvää sinne rahaa, niin idioottejahan he olisivat, jos ei ilmainen raha kelpaisi.

Kehitys kehittyy

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Unit 8200

Israelin armeijan eliittiyksikkö Unit 8200 tuottaa paljon start-up -yrityksiä. Yksikkö oli 90-luvulle asti huippusalainen, mutta nykyisin lähes 3.000 sotilasta käsittävänä organisaationa se ei enää ole pysynyt salassa. Yksikköön otetaan parin tuhannen hakijan joukosta vuosittain vain parikymmentä varusmiestä, jotka erikoistuvat monille eri kybersodan osa-alueille brändin hallinnasta ohjelmointiin. Tietojeni mukaan vain Yhdysvalloilla on vastaavanlainen sotilaallinen koulutusjärjestelmä, mutta sen tulokset ovat enintään samaa luokkaa huomattavasti suuremmilla taloudellisilla panoksilla.

Toisin kuin Suomessa, Israelissa maanpuolustukseen koulutetaan myös naiset. Parasta naisten kannalta on, että heitä ei arvioida sukupuolen vaan osaamisen mukaan. Kammottava ajatus suomalaiselle vasemmistolle on, että osaamisen ratkaisee kuvitellun uhristatuksen sijaan. Vähemmistö yksikössä palvelevista on toki naisia, mutta heille on kuitenkin tarjolla uraputki, jota suomalainen vasemmisto ei kykene edes tarjoamaan. Unit 8200:n epäillään kehittäneen mm. Stuxnet-viruksen, joka aiheutti pahaa tuhoa Iranin ydinaseohjelmalle.

Kuten Israelin entinen pääministeri Golda Meir totesi, Mooses johdatti 40 vuoden jälkeen Israelin siihen ainoaan paikkaan Lähi-idässä, jossa ei ole öljyä.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Äärivasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa XL

Ilta=Sanomat uutisoi, että helsinkiläisjoukkue Käpylän Pallon edustajat ottivat Välimeren eteläpuolisesta maailmasta mallia tuoden suomalaiseen potkupalloon monikulttuurisia vivahteita. Uutisen mukaan:
Helsingin poliisi sai hälytyksen Töölöön Sonera-stadionille torstaina kello 12.20, kun kaksi jalkapallojoukkuetta otti yhteen ottelun päätyttyä läheisellä tekonurmikentällä.
Pikapuoliin päivälleen kolme vuotta sitten samainen Käpylän Pallo kunnostautui samoin ottein samassa turnauksessa, kuten Pravda aikoinaan uutisoi, ja minäkin bloggasin (Äärivasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa X 27.7.2012). Tuolloin totesin, että Käpylän Pallo on Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen kotiseura, ja Iltalehti kirjoitti näin:
Paavo Arhinmäki herjasi Jokeri-kannattajana poliiseja muiden mukana.

- Missä on Holsti ja missä on Palo, Steen Steen Christensen, kuului Jokereiden kannatushuuto.

Eero Holsti ja Antero Palo olivat poliiseja, jotka tanskalainen Steen Christensen teloitti vuonna 1997.
Käpylässä äänestettiin (Käpylä A ja Käpylä B) kunnallisvaaleissa 2012 eniten Vihreitä (31%), Vasemmistoliittoa (18%) ja demareita (18%). Helsinkiläisen punavihreän kuplan kannattajat eivät peittele sosialismin luonteeseen kuuluvaa avointa väkivaltaa, johon ollaan valmiita turvautumaan toisinajattelijoita vastaan. Kukaan ei vaadi Arhinmäkeä "irtisanoutumaan epämääräisistä yhteyksistään".

Mehiläiskannat voivat hyvin

Penaali Teemu J. Kammonen uutisoi Uudessa Suomessa:
Hyönteistiede on saamassa varmuuden siitä, että ihmisen käyttämät torjunta-aineet ovat pääsyyllinen mehiläisten joukkokuolemiin.
Tässä vaiheessa kannattaa aina herätä, kun alarmistit syyttävät torjunta-aineita. Jostain ihmeen syystä nämä ihmisvihamieliset sosialistit haluavat viattomien kärsivän heidän omasta maailmantuskastaan. DDT kiellettiin, ja miljoonia ihmisiä on sen jälkeen kuollut malariaan. Korallien kuolemat, jääkarhujen sukupuutto, hirmumyrskyjen määrän kasvu, tulvat ja kuivuudet käykööt esimerkkeinä 2000-luvun hysterioista, joilla poliitikkoihin on vaikutettu melko onnistuneesti.

Täältä Bayerin sivuilta voi käydä lukemassa toisenlaista totuutta mehiläisten pesien tyhjenemisistä:
Vain viisi prosenttia Euroopan mehiläisyhdyskunnista menetti yli 20% yksilöistään talvella 2012/13. Tämä todistaa yleisesti ottaen pesien varsin hyvästä tilasta. Vuonna 2012 YK:n maatalousjärjestö FAO laski noin 17 miljoonaa mehiläispesää, mikä on suurin määrä vuoden 2000 jälkeen.
Tässä vaiheessa alarmistilukijani voivat toki vetäistä big-pharma -kortin esiin ja väittää Bayerin olevan puolueellinen. Saksalaisella tarkkuudella ja suurella varmuudella on kuitenkin helppo väittää toisin, sillä Harvardin yliopistossa tehty tutkimus ei ole enää laadun tae. Penaali Kammosen lailla ihmiset uskovat, että tutkimus on hyvätasoinen kun se on käynyt läpi vertaisarvioinnin ja tullut julkaistuksi. Korkeatasoista tutkimusta tehdään myös yliopistojen ulkopuolella - kuten Bayerilla - ja rahoituksen riippumattomuus ei valitettavasti enää ole korkeakoulumaailmaan kuuluva lähtökohta. Eivät professoritkaan pure ruokkivaa kättä.

Täällä on toinen arvostettu mielipide mehiläisten pesien tyhjenemisistä. CFACT on amerikkalainen julkisesta hallinnosta taloudellisesti riippumaton järjestö, joka on ottanut tehtäväkseen torjua luonnonsuojelun nimissä aiheutettavaa joukkohysteriaa. Sen lähtökohta on, että markkinat yhdessä teknologisen kehityksen kanssa ratkaisevat nykyiset ympäristöongelmamme. Moinen kapitalismi ei luonnollisestikaan saa aikaan mitään hyviä fiboja aktivistipiireissä, ja taas lentävät samat syytökset kuin Bayerinkin tapauksessa. Mutta mitä se kuvastaa aktivisteista, jos vain heidän omat tutkimuksensa ovat hyviä ja luotettavia? Ei ainakaan anna kovin vakuuttavaa kuvaa heidän kyvyistään tulkita tieteellistä työtä. CFACT kirjoittaa:
Suuria mehiläiskantojen romahtamisia on raportoitu Irlannissa jo vuosina 950, 992 ja 1443. Vuonna 1869 havaittiin ensimmäinen vastaava tapaus, jota kutsutaan nimellä "colony collapse disorder" eli CCD, jossa hunajaa täynnä olevista pesistä katoavat asukkaat pois.

Viime vuosikymmeninä on havaittu useita uusia tapauksia, ja mehiläistutkijoiden Robyn Underwoodin ja Dennis van Engelsdorpin mukaan ainakin 25 merkittävää pesien joukkotyhjenemistä on vahvistettu vuosien 1868 ja 2003 välisenä aikana. Toisin kuin aktivistit väittävät ja toimittajat heidän perässään kirjoittelevat, sekä villien että tarhattujen mehiläisten määrä on vakaassa kasvussa maailmanlaajuisesti.
Katselin eilen illalla Ylen ohjelmaa (Lemmin rakkaus) virolaisesta naisesta, jonka sulhanen oli sikäläisen Suojeluskunnan nokkamies. Neuvostoliiton miehityksen jälkeen mies pakeni Ruotsiin ja nainen vangittiin Siperiaan. Lemmin lopulta vapauduttua ja palattua takaisin Viroon, häntä haukuttiin fasistiksi ja eristettiin. Ihmiset järjestivät hänelle ongelmia perättömillä ilmiannoilla ja jopa hänen lapsensa alkoivat uskoa, että jotain pahaahan sen äidin on täytynyt tehdä, kun kaikki häntä halveksuvat. Kun miettii esimerkiksi maahanmuuton tai Kreikan euroeron osalta poliittisen ja taloudellisen eliitin väitteitä ja äänenpainoja, Lemmin rakkaus voisi ihan hyvin kertoa myös nykyajasta. Mikään ei ole muuttunut.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

EU onnistunut yhdessä tavoitteessaan

Yleisradio uutisoi Ateenassa asuvasta naisesta, jonka äiti on suomalainen. Nainen toteaa:
– Silloin kun vielä itse asuin Suomessa, kerroin ihmisille ylpeästi, että olen kreikkalainen. Nykyään häpeän sitä.
EU:n tavoite muistuttaa läheisesti Neuvostoliiton vastaavaa, jossa miehitettyjen alueiden ihmiset alkoivat peitellä omaa kansallisuuttaan ja omaksuivat valloittajien - siis venäläisten - tapoja, kieltä ja kulttuuria. Nyt kreikkalaiset - jos yksittäistapauksen saa yleistää - häpeävät olla kreikkalaisia. Ainakin nämä KYLLÄ-puolta äänestäneet. Onneksi heitä oli Kreikassa vain 39%, joten kansakunnalla on vielä selviämisen mahdollisuudet samoin kuin Virossa, jossa 25% kansasta on venäläisiä.

EU:n suuri "rauhanprojekti" kantaa hedelmää. Opportunistit, kuten Antti Kaikkonen Suomessa, häpeävät impiwaaralaisuuttaan ja haluavat olla "maailmankansalaisia". Halu antaa nostetta rajat-auki -politiikalle, joka oli Neuvostoliiton aikana eurooppalaisen vasemmiston märkä toiveuni. Nyt tuo uni - tai painajainen - on toteutumassa kaikella voimallaan. Selviytymisen kannalta keskeisintä on, onko 60% mukana passiivisesti vai ryhtyvätkö he puolustamaan asemaansa. Kuten Somalia, Syyria ja Sudan ovat osoittaneet omilla esimerkeillään, puolustaminen vaatii ylpeyttä omasta kulttuuristaan, kansan historiasta. EU:n pyrkimys on tukahduttaa moiset tunteet.

Suomessa tilanne ei ole läheskään noin paha, mutta osana nykyisen kaltaista EU:ta tilanne kehittyy koko ajan huonompaan suuntaan. EU on onnistunut tavoitteessaan hävittää kansallisvaltiot, vaikka kyseistä ideologiaa kannattaa vain vähemmistö. Tuo pieni vähemmistö on onnistunut monissa maailman paskastanioissa ja onnistuu myös Euroopassa, mikäli ihmiset eivät jatkavat tukensa antamista nykyiselle poliittiselle eliitille. Tien päässä häämöttää arabimaista tutuksi tullut internationalismi, jossa ideologia (islam) ylittää perinteisen nationalistisen arabisosialismin.


Länsimaisen vasemmmiston kauhistelu ISIS:n, al-Qaidan ja Boko Haramin on tekopyhää viidennen kolonnan partisaanitaistelua (HS), koska he itse ajavat samaa koko maailman kattavaa oman sosialistisen internationalisminsa leviämistä. Traagisesti he eivät huomaa lähimmän globaalin liittolaisensa - islamin - ajavan samaa päämäärää. Mutta vain toinen voi voittaa, ja tällä hetkellä voittajaksi näyttää kirivän huimalta takamatkalta islam. Sosiaalisena yhteiskunnallisena ideologiana sosialistit eivät koe sitä vihollisenaan, mutta lohdutuksen sana on silti paikallaan. Samoin kuin Euroopassa 1940-luvulla sosialistit sotivat keskenään, myös nyt on mahdollisuus siihen, että eurososialistit jossain vaiheessa tiputtavat suomut silmiltään.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Takuus, stay-up ja haircut

Penaali Teemu J. Kammonen satuilee (jälleen) omiaan artikkelissaan Uudessa Suomessa. Sen mukaan Juha Sipilä on todennut:
Sipilä myönsi kuitenkin, että käytäväpuhe Kreikan ”haircutista” (velkojen leikkaus) on jo alkanut.

- Suhtautuminen haircutiin on hyvin kielteinen kaikissa euromaissa. En usko, että sellainen tulee eteen, Sipilä sanoi.
Haircut on vanha pääomamarkkinoilla käytössä ollut termi, joka tarkoittaa velan ja velan vakuutena olevan pantin välistä eroa. Toisin sanoen, jos omistat talon, sen vakuusarvo kattaa noin 70% lainan määrästä. Tuo erotus - siis 30% - on nimeltään haircut.

Sipilän tausta huomioon ottaen, olin kuvitellut ettei hän sorru käyttämään orwellilaista uuskieltä, mutta niinpä vain näyttää taipuvan brysselin murre häneltäkin. Jutta Urpilainen puhui takuuksista ja Paavo Arhinmäki epäili yritysjohtajien stay-upien olevan kieroja kannustimia (perverssejä ehkä, latojan huomio).

Sipilän paras puoli on mielestäni se, että hän ei ole millään tavalla riippuvainen puolueestaan tai jää kaipaamaan keneltäkään mitään poliittisia palkkiovirkoja. Hän voi toteuttaa oman näköistään politiikkaa, ja siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista. Jos linja ei miellytä, hän tuskin istuu kuin liimattuna ministeri-Audin takapenkillä toisin kuin edeltäjänsä Stubb ja Katainen. Ehkä hän sitä ennen oppii vielä tarkkuutta sanaston hallintaan erottuakseen myönteisesti edeltäjistään, joiden mukaan mitään "haircutteja" ei ikinä tulla antamaan eikä tarvitsemaan.

Myönnän, että haircut-termiin tarrautuminen ei ole maailman tärkein asia. Se vain kuvastaa sitä ylimielistä ja tietämätöntä asennetta, joka johtavilla poliitikoilla nykyisin on. Aivan sama mistä puolueesta tulee tai minkälainen työhistoria on takana, niin samaa jargonia opitaan suoltamaan kuin koko muukin apparatsikki. Kun poliitikko pääsee verovarojen käytöstä päättämään, samointein seisahtaa järki.

Suomen liittolaiset pettivät, taas kerran

EU:n asettamien venäläispoliitikkojen matkustusrajoitukset johtivat siihen, että Suomi ei laskenut ETYK:n 40-vuotismuistotilaisuuteen Venäjän parlamentin puhemiestä ja muutamaa muuta kansanedustajaa. Nyt paljastui, mikä oli jo aiemmin uumoiltavissa, eli presidentti Niinistön vajaan kuukauden vanha Moskovan vierailu on suurella varmuudella käsitellyt myös tätä aihetta. Niinistö on varmasti kertonut Putinille, että Suomi tekee töitä saadakseen venäläisvieraat maahan, mutta että vastustusta on. Putinille lienee tarjottu mahdollisuutta muuttaa vieraslistaa, mutta tarjouksesta on kieltäydytty. Tämä myös selittää, miksi Putin ei ole kommentoinut tapahtumasarjaa millään tavalla julkisesti. Pikkukoirat ovat räksyttäneet niin, että meillä Väyrynen, Kaikkonen, Tuomioja ja moni muu on laskenut alleen.

Niinistö paljasti, että matkustuskieltoon ei tullut lievennyksiä, koska ETYJ ei järjestönä kuulunut EU:n asettamalle diplomaattijärjestöjen listalle. Kun ainakin yksi muu EU-maa puhemiehen tuloa vastusti, ei Suomella - EU:n sääntöjen mukaan - ollut muuta tehtävissä. Toki Suomi olisi voinut rikkoa EU:n sääntöjä, mutta se olisi taas tulkittu sekin Suomen heikkoudeksi. Niin Venäjällä kuin muissa EU-maissakin.

Niinistön avoin ärsyyntyminen EU:n toimintaan sekä tässä, Kreikan veloissa että kaikissa muissakin asioissa näkyy päälle. EU:n hymypoika Stubb näyttää ärsyttävän Niinistöä erityisen huolella, eikä Alex-pojasta sitten tullutkaan ulkoministeriä. Kaikkosen ulkopoliittiselta linjalta irtautuminen presidentin ja ulkoministerin kanssa on varmuudella johtanut melkoiseen läksytykseen. Kaikkonen yritti keräillä irtopisteitä toteamalla, että hänestä päätös oli väärä, mutta Suomessa Venäjän suhteilla omaan pussiin peluuta on paheksuttu muissa piireissä paitsi niissä, joissa sitä harrastetaan.

Mitä pitäisi ajatella EU:sta ja NATO:sta tämän jälkeen. Ei oikeastaan mitään uutta. EU sekoilee ja häröilee minkä ehtii aivan ilmansuunnasta riippumatta. NATO on kannanotoissaan maltillisempi eikä aseta erilaisia kättelemiskieltoja, joita Euroopan sosiaalidemokraatit näyttävät suorastaan rakastavan. Se onkin ainoa, mitä EU on kyennyt turvallispolitiikkansa tueksi tekemään - kättelykiellon. Saa nauraa :D

Toki kättelykieltokin on parempi kuin ei mitään, joka oli toinen vaihtoehto. Venäjän rajanaapurina pidän kuitenkin edes paheksuntaa parempana kuin selän kääntämistä. Suomi ei apua saanut eikä ymmärrystä herynyt. Jos tämä tapaus ei yksin osoita, että Suomi ei tarvitse liittolaisia, niin mikä sitten. Maailma on kylmä paikka ja kiittämättömyys sen palkka.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Grexit

Kreikan pääministeri Tsipras on ottanut niskalenkin Troikasta (EKP, IMF ja EU-komissio), kun vielä vuosi sitten se pohti, että pitääkö Kreikalle antaa enemmän valtaa omien asioidensa hoidosta. IMF itse on sitä mieltä, että EU-komission ja EKP:n läsnäolo Kreikan talouden tervehdyttämisessä on ollut pahasta ja hidastanut Kreikan talouden korjautumista. Se nyt ei ole kenellekään enää mikään yllätys, koska Kreikan tilanteeseen ajauduttiin lähinnä Saksan sisäpolitiikassa tehtyjen virheiden takia.

Lyhyesi sanottuna Kreikan kriisissä on kyse siitä, että saksalaiset pankit hölläkätisesti luotottivat Kreikkaa, jolle saksalaiset poliitikot tekivät maunokoivistot, eli lupasivat että Kreikka on ikuisesti eurossa nyt annetulla valuuttakurssilla. Kun totuus selvisi, poliitikot lunastivat antamansa lupauksen maansa pankeille ja laittoivat kreikkalaiset maksamaan saksalaispankkien luottotappiot. Tämä laukaisi veronkierron, pääomien maastapaon ja työttömyyden sellaiseen kokoluokkaan, ettei se ollut enää kenenkään hallinnassa.

Nyt kreikkalaiset ovat oivaltaneet tulleensa kusetetuiksi ja iskevät takaisin. Ei-äänet näyttävät kertyneen nuorilta ja työikäiseltä väestöltä aivan kuten Perussuomalaisten ja muiden "populististen" puolueidenkin muissa Euroopan maissa. Kyllä-äänet tulivat eläkeläisiltä, jotka ovat istuneet kodeissaan kuuntelemassa paikallisen yleisradion propagandaa eläkkeiden leikkuusta euroeron jälkeen.

Kreikan euroero ei edelleenkään ole selvä, mutta velkojat - siis muut euroalueen kansalaiset keskuspankkiensa kautta - saavat roimat luottotappiot kärsittäväkseen. Normaalisti nuo luottotappiot olisivat menneet siis saksalaisten pankkien omistajille ja mahdollisesti saksalaisille veronmaksajille. Nyt Suomen osuus on kuutisen miljardia, vaikka olemme tapahtuneeseen täysin syyttömiä. Kiitos Katainen-Urpilainen.

Jos Kreikka ei nyt heti eroakaan eurosta, on päivän selvää, että tämä kansanäänestys johta vähittäiseen Kreikan irtoamiseen eurosta. Se taas laukaisee monen muun - ensihätään Portugalin, Italian ja Ranskan euroeron. Aikataulu on tällä vuosikymmenellä. Myös Suomen katastrofaalinen taloustilanne tulee pakottamaan uudelleen markan käyttöönottoon. Kuten Paul Krugman totesi, Suomen kahdeksan vuotta jatkunut lama on "eeppinen".

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Ruotsista Gazaan

Voiman pimeän puolen edustajat muistavat, kuinka viisi vuotta sitten Vihreän tärähtäneistön valovoimaisin älykkö, Osmo Soininvaara, sai miltei aivoverenvuodon kommentoidessaan Gazaan pyrkineen terroristisaattueen pysäyttämistä voimakeinoin:
Israelin murhaavaa hyökkäystä rauhanaktivistien laivojen kimppuun ei voi juättää ilman seurauksia.
Tämän jälkeenhän Israel purki laivat ja "humanitaarinen apu" koostui jalkapalloista, parittomista sandaaleista ja muusta krääsästä. Sen lisäksi laivalla oli betonilaattoja ja rakennustarvikkeita, joita Hamas olisi voinut käyttää hyödyksi rakentamissaan tunneleissa ja sotilaskohteissa. Vuotta myöhemmin Arabikeväänä tunnettu vallankumouksien aalto pyyhki läpi Pohjois-Afrikan, ja valtaan nousivat erilaiset islamilaiset järjestöt entiset maalliset sosialistidiktaattorit syrjäytettyään. Tätä Soininvaara aatetovereineen ei arvostellut.

Jälleen kerran humanitaarinen suurvalta Ruotsi on lähettänyt aluksen kohti Gazaa. Marianne of Gothenburg on päässyt perille, jos sellaisena pitää oletettua kohdesatamaa eikä ilmoitettua määränpäätä. Uutisen mukaan laivan humanitaariset avustustarvikkeet mahtuivat kahteen pahvilaatikkoon, joten koko matkan tarkoitus lienee kaikille selvä asia.

Israelin pääministerin toimisto antoi julkilausuman saattueen matkaajille:
Tervetuloa Israeliin! Vaikuttaa siltä, että olette eksyneet matkallanne. Tarkoituksenanne oli varmaankin rantautua ihan tähän lähistölle - Syyriaan. Siellä presidentti Al-Assadin hallinto syyllistyy joka päivä omien kansalaistensa joukkomurhiin Iranin hallinnon innokkaalla avustuksella. Täällä Israelissa meidän ongelmamme ovat Hamasin kaltaiset terroristijärjestöt, jotka yrittävät vahingoittaa siviilejä. Estääksemme heidän toimintansa, me suojelemme kansainvälisen lain mukaisesti omia kansalaisiamme.
Huumorin kukka - tai sarkasmin - on se kaunein kukka, ja vastaavaa vakavahenkistä mutta positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuvaa kommunikeaa on turha odottaa Lähi-idän muilta hallituksilta, joiden lukutaidon ainoa hyödyntämisen kohde on koraanin ulkoaopettelu.

Se että Hamas saa tukea nimenomaan Ruotsista ei yllätä. Maasta on tullut puhdasoppinen sosiaalidemokratia, joka vastustaa kristinuskoa, kapitalismia ja konsumerismia. Sen luonnolliset liittolaiset ovat sosiaaliset aatteet, jollainen islam myös on luonteeltaan. Ruotsiin on muuttanut puoli miljoonaa muslimia, ja Yhdysvaltain presidentti on varoittanut Ruotsia maan juutalaisten kokemasta uhasta, jonka muslimiväestö heihin kohdistaa. Mikä ikinä tulevaisuus onkaan, se ei Ruotsissa enää ratkea ilman aseellista yhteenottoa. Joko viikinkien jälkeläiset nousevat vastustamaan vapautensa menetystä ja laivaavat puolikuun palvojat takaisin Afrikkaan, tai afrikkalaiset alistavat viikingit jatkamaan heidän vastikkeetonta elättämistään.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Voi noita ryssiä

Vanha BoneyM:n biisi Rasputin tulee mieleen, kun lukaisin Ilta=Sanomien uutisen, jonka mukaan Venäjä pohtii talouspakotteita Suomea kohtaan kostoksi duuman puhemiehen matkustuskiellosta EU-alueelle. Matkustuskieltohan on EU:n rangaistus sille, että Venäjä pyyhki hanuriaan sopimuksella, joka takasi Ukrainan koskemattomuuden sen annettua itsenäistymisensä jälkeen alueellaan sijainneet entisen Neuvostoliiton ydinaseet Venäjälle. Moskovassa sopimus muuttui vähitellen rasitteeksi, joten Putin päätti miehittää Krimin niemimaan ja antoi välineet ampua alas 300 ihmistä lennättäneen matkustajakoneen.

Ilta=Sanomien toisessa uutisessa kerrotaan, mitä mieltä venäläiset ovat Suomesta. Suomea ei pidetä liittolaisena tai läheisenä ystävänä, ilmeisesti siksi, ettemme ole slaaveja. Toisaalta, Suomea ei myöskään pidetä vihamielisenä, ilmeisesti siksi, ettemme luo sotilaallista uhkaa Venäjälle. Suomi on edelleen Venäjän ainoa naapurimaa, jonka rajaviivan molemmat osapuolet ovat oppineet hyväksymään.

Mitä Venäjän kauppasaarto mahdollisesti voisi koskea? Suomalaiset ovat investoineet Moskovan tavarataloihin ja Pietarissa satamaan ja kerrostaloihin. Kaakkois-Suomen satamien transitoliikenteen määrät ovat enää murto-osa huippuvuosista, mutta edelleen Suomen kautta kulkee arvokkain tavaravirta ja talvella Suomen satamat toimivat, vaikka Suomenlahden pohjukassa olisi nelimetriset ahtojäät tulppaamassa Pietarin satamia. Nokian Renkaat valmistaa Pietarissa autonrenkaita, ja Tikkurila on venäläisille arvostettu brändi. Osuusliike on ottanut hyvän jalansijan Pietarin alueella sekin. Suurin investoija Venäjällä on suomalaisyrityksistä kuitenkin Fortum, joka kaiken lisäksi toimii Moskovan määrittelemällä ns. strategisella toimialalla.

Mitä Suomi puolestaan tuo Venäjältä: energiaa, joka on tuo strateginen toimiala. Sähkön, öljyn tai maakaasun myynnin lopettaminen on käytännössä mahdotonta. Jopa 1973 Jom Kippur -sodan aikana Saudi-Arabia myi öljyä Yhdysvalloille ja sen sotajoukoille Vietnamissa, vaikka öljykriisi oli arabien kosto Yhdysvaltain antamalle tuelle Israelille sen sodassa arabimaita vastaan. Sähkön ja kaasun jakelun Venäjä on jo aiemminkin laittanut katkolle niin Suomessa kuin Itä-Euroopassakin. Kun Itämeren pohjalle juuri saatiin kaasuputki laskettua, en kuitenkaan pidä todennäköisenä maakaasun myynnin rajoittamista.

Sähköäkään Venäjä tuskin lopettaa Suomelle pysyvästi myymästä, kun se samaan aikaan haluaa rakentaa uuden ydinvoimalan Suomeen. On mielenkiintoista seurata, miten hallitus käsittelee Hanhikiven ydinvoimalan rakennuslupaa, kun enemmistöosakkaana on arvaamaton Venäjä. Veikkaan, että lupaa ei heltiä ja tästäkös sitten ryssät raivostuvat lisää.

Venäjän kannalta tilanne on kehittymässä erittäin epäedulliseen suuntaan. Suomessa on ollut paineita rajoittaa venäläisten kaksoiskansalaisuutta, maanomistusta ja viisumivapautta, joten Venäjä sahaa pahasti omaa oksaansa. Kiusallisinta Moskovalle on, että sen toimet eivät vaikuta Suomeen käytännössä mitenkään. Se on kuin panssarilasin edessä pikkutytölle riehuva oranki. Riehumisen tarkoitus on osoittaa muulle laumalle, että uros puolustaa laumaansa, mutta yleisöä moinen pelleily vaivaannuttaa. Kuin alleviivatakseen kulttuuriemme eroa, Suomi myönsi venäläiselle homoparille poliittisen turvapaikan (HS).

Mikä Venäjän politiikassa on mennyt pieleen sen jälkeen, kun Neuvostoliitto romahti? Yksi asia on ainakin se, että 70-vuotta kestänyt kommunistihallinto jätti jälkensä kansan arvomaailmaan. Yläluokan tuhoaminen ja kolme sukupolvea jatkunut rosvoamiseen kannustaminen on arpeuttanut venäläisen hipiän siten, että se luottaa muihin maihin ja kansoihin yhtä paljon kuin maaorja isäntäänsä. Venäläinen luonteenlaatu paljastuu hyvin esimerkiksi itärajamme matkailussa, jossa lähes kielitaidottomia turisteja paapotaan ja palvellaan heidän omalla äidinkielellään. Jopa katukylttejä pystytetään venäjäksi, mikä on silkkaa rahanhukkaa.

Vaikka vasemmistoälymystömme jankkaakin, että suomalaisuutta ei ole olemassakaan, niin todellisuudessa suomalaisuuteen kuuluvat perinteiset talonpoikaiset hyveet: rehellisyys, ahkeruus ja omillaan toimeentuleminen. Suomalaisille Venäjän toiminta näyttäytyy vastenmielisenä, ja luulen, että näillä toimillaan Venäjä - jälleen kerran - sai yhden suomalaisen ikäluokan ryssävihan kytemään uudelleen.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Muslimien pituuskasvu ja älykkyys

Penaali Teemu J. Kammonen kirjoittaa Uudessa Suomessa, että sisäsiittoisuus vaikuttaa monin tavoin jälkeläisten ominaisuuksiin. Samasta asiasta on kirjoittanut Nicolai Sennels (Muslimien sisäsiittoisuus - osa II 21.9.2014).

Euroopan sisäsiittoisimmat alueet ovat Norjan vuonojen ja Saksan jokilaaksojen kaltaiset alueet, joissa liikkuminen on työlästä muualle kuin laskuvirtaan. Suomalaisten sisäsiittoisuus on myytti vailla pohjaa; sijaitseehan maamme idän ja lännen kohtauspaikalla. Yksi selitys väitteisiin Suomen sisäsiittoisuudesta juontaa juurensa 1860-luvun nälkävuosiin, jolloin joka kymmenes suomalainen menehtyi nälkään. Tiloja autioitui ja kirkko katsoi läpi sormiensa lähisukulaisten solmimia avioliittoja. Kyse on hädästä ja henkiinjäämisestä.

Maahanmuuton yhtenä perusteena on käytetty juuri tuota kuviteltua suomalaisten sisäsiittoisuutta. Maahanmuuttajia on esineellistetty ja tarjottu heille - lähinnä - sonnin asemaa suomalaisen geenipohjan laajentamisessa. Naisia maahamme muuttaa harvemmin muuta kuin yh-äideiksi naamioituneina moniavioisuuden tuotoksina. Somaliäideistä puolet on yksinhuoltajia, mikä käytännössä osoittaa moniavioisuuden saapuneen jo Suomeenkin.

Muslimien keskuudessa serkusavioliitot eivät ole poikkeus vaan sääntö. Sukupolvia jatkunut serkusten pariutuminen on johtanut vakaviin terveydellisiin ongelmiin, joten maahanmuutto muslimimaista ei suinkaan paranna suomalaisten geeniperimää vaan rappeuttaa sitä entisestään. Uuden Suomen kirjoitus oli hyvä ja paikallaan, mutta johtopäätöksiä ei kukaan luonnollisestikaan rohkene siitä tehdä.