torstai 30. heinäkuuta 2015

Sadek Elwan vs. Olli Immonen

Tiistaisen Meillä on unelma -mielenosoituksen jälkimainingeissa tein bloggauksen (Paskasakki riehui torilla 29.7.2015), jonka kommenteissa viittasin tapahtuman Facebook-sivuun. Sivulla oli alla olevat kuvat.




Torstaina puolen päivän Radio Novan uutisissa kerrottiin, että valtio on maksanut kyseisen mielenosoituksen kulut. En ole vielä ehtinyt tarkistaa tiedon paikkansa pitävyyttä, mutta oletan sen olevan totta. Kuten tuossa valokuvassa näkyy, paikalle oli kertynyt "monikulttuurisuuden" nimissä pahimman luokan rasistit - muslimit. Kommentaattori TapsaK oli käynyt tuolla mielenosoituksen Facebook-sivulla kommentoimassa seuraavasti:
"Palestiinalaispölhöt" rauhan, suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puolesta? Sallikaa minun nauraa.
Tämä oli saanut sivuston - ja ilmeisesti mielenosoitusaktiivin ja taustapirun - kommentoijan Sadek Elwanin raivoihinsa. Lukijani ehkä muistavat Sadek Elwanin (Islam - kuoleman kulttuuri 23.11.2011) Ylen A-Studiosta, jossa hän julisti haluavansda marttyyrikuoleman juutalaisten luodeista. Kuten tiedetään, juutalaisethan eivät ammu ilman provokaatiota, joten Elwan tuli paljastaneeksi samalla halunsa provosoida - ilmeisesti väkivaltaisesti - vastustajiaan.

Paradoksaalisesti mielenosoitus järjestettiin sen takia, että vasemmisto raivostui Olli Immosen sanavalinnoille "taistelu" ja "kanssasoturi", mutta nyt mielenosoituksen Facebook-sivustolla ylläpitäjän elkein toimiva Elwan paljastui väkivaltaisen provokaation kannattajaksi. Elwan tukee palestiinalaisten kansannousua ja syyttää Israelia palestiinalaisten hirmuhallinnnosta. Kuitenkin Palestiinaa johtava Hamas tappaa ja kiduttaa omiaan ja vastustajiaan tavalla, jota voi verrata lähinnä natsi-Saksaan tai Pohjois-Koreaan. Elwan tuo Lähi-idän väkivallan kultin Suomeen ja edesauttaa suomalaisen vasemmiston antisemitismin säilymistä. Tämä on kaikki sitä, mistä Olli Immonen varoitti, ja nyt nämä elwanit omalla toiminnallaan todistavat Immosen varoituksen aiheelliseksi.


Sadek Elwan kirjoittaa Facebook-sivuillaan saman kuin Olli Immonen - paitsi suorempaa väkivallan uhkaa käyttäen:
Vastarinta Palestiinassa jatkuu kunnes kaikki maat ovat palestiinalaisten hallussa. Jos kuolen, kaltaisiani on tuhansia lisää.
Kun arabi puhuu Palestiinan "vapauttamisesta", hän tarkoittaa juutalaisten hävittämistä Lähi-idästä. Elwan ja islam ovat oppikirjamainen paradoksi monikulttuurisuuden todellisesta luonteesta.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos toi on pale niin miksi hän ei hae duuniin Hamasille tai PLO/Fatahille?

Vasarahammer kirjoitti...

Veronmaksajan rahoittaman mediayhtiön sivuilta löysin seuraavaa:

http://kioski.yle.fi/omat/jarjestettiinko-meilla-on-unelma-mielenosoitus-veronmaksajien-rahoilla

Kuulemma talkoina tehtiin eikä veronmaksajan piikki ollut auki. En täysin usko tuota.

Yleensä vasemmiston tapahtumat rahoitetaan veronmaksajan rahalla.

Kumitonttu kirjoitti...

Vieras, hänhän on töissä PLO:lla ja Fatahilla. Palkan maksaa joku muu taho.

Vasara, toivottavasti huhu siitä, että yhteiskunta on maksanut kulut olisi väärä. Sehän olisi täysin sietämätön tilanne. Toivottavasti joku jaksaa kaivaa asian esiin.

Kari kirjoitti...

Kaikki jotka tukevat islamin menestystä ovat islamisteja.

Kaikki jotka tukevat islamilaisen taistelun/vastarinnan menestystä, ovat jihadisteja.


Lännessä kummankaan ryhmän edustaja harvoin on muslimi. Useimmiten he edustavat jonkin vasemmistopuolueen, kuten Kokoomuksen, Rkp:n, kristillisten sossujen, kepun, tai persujen ideologiaa, tai sitten jotain kansalais-, tai homojärjestöä, tai sitten ovat valtion päämiehiä, kuten Suomessa, USA:ssa tai Vatikaanissa.

Euvostotaivas kirjoitti...

Äsken kuulin radiosta, että Pohjois-Suomessa ovat vastaanottokeskukset täynnä. Epäilevät jonkun tai joidenkin opastavan porukkaa Ruotsista tänne. Toki suomalaisviranomaiset ovat täysin kädettömiä tämän edessä, kun porukkaa vain alkaa marssia sisään. Oven sulkeminen kun olisi "rasismia".

Nytkö kaaoskehityksen seuraava vaihe on alkanut?

Vai on valtio maksanut tuon Helsingstanin hillumisen kulut? No, siinä tapauksessa politrukit ovat varastaneet minunkin lienen roposet moista touhua varten. Toivottavasti tosiaan huhu osoittautuu vääräksi. Ajattelevalle luulisi olevan jo ilmassa hyvät merkit siitä, mitä on odotettavissa tulijoiden määrän ylittäessä kriittisen pisteen. Nykyinen ajatuspoliisitouhu on vasta alkua...

Kumitonttu kirjoitti...

Kari, islam lahjoo rahalla ja etuoikeuksilla omiaan. Puolueesta riippumatta ihmisillä on taipumus luopua periaatteistaan ja moraalistaan riittävän rahakasan edessä.

Euvostotaivas, näin minäkin olen uumoillut että kohta porukka alkaa valumaan tänne Ruotsista. Vaikka Persut ovat hallituksessa, mitään muutosta ei näemmä saada aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Pelkääkö se porukka Ruotsidemokraattien nousua ja siksi haahuilee tänne? Jos vastaanottokeskukset ovat täynnä asyylin vonkaajia niin sitten voidaan vedota siihen ettei voida ottaa uusia notkujia. Eikö tuota älytä?

Persuilla pitäisi olla yli puolet eduskunnan paikoista ja hallituksen ministerinsalkuista että voisi yksin päättää. Nyt ei voi muuta kuin metelöidä ja vedota hallitusohjelmaan.

maallikkoapuri kirjoitti...

Ei sellaista kansaa kuin "palestiinalaiset" ole edes olemassa, tai ei ollut ennen kuin se keksittiin poliittisista syistä 1900-luvulla Israelin valtion olemassaolon oikeutuksen mitätöimiseksi. Senhän myönsi aikanaan itse yksi PLO:n johtomiehistä:

"Palestiinan kansaa ei ole olemassa. Palestiinalaisvaltion perustaminen aiheuttaisi sen, että taistelu Israelia vastaan jatkuisi meidän arabien yhtenäisyyden vuoksi. Todellisuudessa nykyisin ei ole mitään eroa jordanialaisen, palestiinalaisten, syyrialaisten, libanonilaisten välillä. Nykyisin puhutaan Palestiinan kansasta vain poliittisista ja taktisista syistä, koska arabien kansalliset edut vaativat erillisen "Palestiinan kansan" olemassaoloa vastauksena sionismiin. Taktisista syistä Jordania, joka on suvereeni valtio määriteltyine rajoineen, ei voi esittää vaatimuksia Haifan ja Jaffan suhteen, kun taas palestiinalaisena voin epäilemättä vaatia Haifaa, Jaffaa, Beer-Shevaa ja Jerusalemia. Sillä hetkellä kun vaadimme oikeutta koko Palestiinaan tapahtuu saman tien Palestiinan ja Jordanian yhdistyminen."
Zuhair Mohsen, 1977

http://maallikkoapuri.blogspot.fi/2012/03/israel-lobbyn-vaitetty-valta-on-mediaa.html

Kumitonttu kirjoitti...

Palestiina on Jordania. On tietty makuasia, että voiko Jordanian ulkopuolella asuvia jordanialaisia kutsua jordanialaisiksi vai palestiinalaisiksi. Olihan Arafatkin egyptiläinen, mutta kelpasi propagandatarkoituksessa johtamaan PLO:ta.