sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Käsitteen hässimistä

Yksi keskeisimmistä syistä länsi-eurooppalaisen politiikan epäonnistumisessa on politiikan tekijöiden ja kommentaattoreiden surkea oman ideologian juurien tunteminen. Kun ei tunneta omia ideologioita ja niiden takana olevia arvoja, aletaan puhua suu vaahdossa mitä sylki mukanaan tuo.

Vihreän langan penaali Touko Aalto kirjoittaa kolumnissaan Vihreässä langassa oman näkemyksensä Vihreiden ideologiasta:
Puolue, joka kuuntelee, keskustelee ja kunnioittaa erilaisia mielipiteitä, ei voi olla puhtaan vasemmistolainen.
Touko on ilmeisesti unohtanut ympäristöjärjestöjen aktivismin, jota vielä pari vuotta sitten Suojelupoliisikin piti Suomen kaikkein merkittävimpänä sisäisenä turvallisuusuhkana. Touko ei muista, että juuri Vihreät aloittivat Halla-ahon mielipiteisiin kohdistuneen noitajahdin. Touko ei muista, että juuri Vihreät yrittävät demonisoida poliittisia vastustajiaan perustelemalla omaa toimintaansa arvoilla. Sillä tavalla Vihreät yrittävät viestittää, että poliittinen vastustaja on ihmisenä ja kansalaisena huonompi, epäkelpo yksilö, jolla on väärät arvot. Soininvaara itse viittaa esimerkiksi nurmijärveläisiin syöpäläisinä ja loisina, sillä Helsingin ydinkeskustan korkeampi hintataso hänen mielestään osoittaa ihmisten haluavan asua Helsingissä. Todellisuudessa 80% nuorista haluaa mieluiten asua omakotitalossa ja yli puolet maaseudulla.
Pääministeri Stubb kuvailee omaa arvomaailmaansa Demarin uutisessa:
– Koti, uskonto ja isänmaa. Enkä pidä siitä, että ihmiset ovat lähteneet tätä sorvaamaan. Kodista lähtevät kaikki perusarvot. Kristinusko on se pohja, josta me suomalaiset ponnistamme ja isänmaa on meille kaikkein tärkein.
Koti ei nyky-Suomessa ole enää linnani. Julkinen valta on levittänyt ulko-oven eteen punaisen maton, jota pitkin virkakoneisto voi mennen tullen marssia sisään ohjaamaan ihmisten elämäntapoja. Jos kodin käsitettä hiukan laajennetaan, autoilusta on tehty tässä maassa julkisen vallan toimesta katolisen kirkon opein anekauppaa. Autoilu on saatanasta tupruttaahan se hiilidioksidia, sen renkaista lähtee melua ja pölyä, se antaa liikkumisen vapauden ja sillä voi osoittaa omaa asemaansa yhteiskunnassa.

Uskonto on Suomessa pilkan ja ivan kohde. Uskonnonvapaus on hyvin kyseenalainen, koska liberaali fascismi ei salli kanssaan kilpailevia ideologioita. Uskontojen arvostelu sallitaan käytännössä vain yhteen suuntaan, eikä islamin uhkaa haluta edes ymmärtää. Islam ja sosialismi ovat historiallisesti täysin eri syntyprosessin tuloksia, mutta niiden arvot ja ideologia ovat yhteiset. Väkivalta vääräuskoisia vastaan on hyväksyttyä.

Isänmaa merkitsee Stubbille Euroopan Unionia ja NATO-jäsenyyttä. Kuten Arvo Poika Tuominen muistelmissaan totesi, on väärin väittää ettei kunnon kommunistilla muka ole kotimaata. Kyllä on, mutta se on Neuvostoliitto Euroopan Unioni. Suomen perustuslaki kirjaa, että Suomi ei enää ole itsenäinen valtio vaan osa Euroopan Unionia. Perustuslaista on myös poistettu kohta, jossa todettiin että valta Suomessa kuuluu kansalle. Valtiovalta tekee parhaansa, että suomalaisuus ei ole hyve ja että koko käsite suomalaisuus joutaa romukoppaan. Kansalaisuus myönnetään löyhin perustein ja johtavat poliitikot julistavat, että mitään suomalaisuutta ei edes ole, vaan kaikki tapamme ovat tuontitavaraa.

Stubb yrittää vaalien alla nuoleskella perinteisiä Kokoomuksen kannattajia, joihin itsekin lukeuduin parikymmentä vuotta sitten. Kun Kokoomuksen puheenjohtaja Ilkka Suominen nimitettiin monopoliyhtiö Alkon johtajaksi ja kun hän erosi siitä toimesta protestina monopolin purkamisen vuoksi, kadotin viimeistään silloin kaiken uskoni Kokoomuksen kykyyn hoitaa Suomen ja suomalaisten asioita. En varmaankaan ollut ainoa, koska sen jälkeen Kokoomus on luisunut vaalikaudesta toiseen yhä lähemmäs sosialismia, kun vähäinenkin muutosvoima on haihtunut pois.

Stubb selittää Demarin uutisessa puolueensa kannatuksen hupenemista "hallitusvastuulla". Pitäisikö ajaa sellaista politiikkaa, joka ei kusisi Kokoomuksen arvojen päälle? Kyllä suomesta helposti löytyy 20-30% äänioikeutettuja, joiden mielestä koti, uskonto ja isänmaa ovat puolustamisen arvoisia.

8 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Luin joskus tutkimuksen, jossa todettiin poliittisista puolueista juuri vihreiden olevan sosiaalisesti kaikkein mädimpiä ihmisinä.

Tämä johtuu heidän uskonnollis tyyppisestä paremmuuden tunteesta ja ylimielisyydestään muita kohtaan.

Heidän oli mm helpompi valehdella ja varastaa vääräuskoisilta. Vrt islamin suhtautuminen vääräuskoisiin.

Pikkupoika kirjoitti...

Tässä virheää ilmastoaktivismia parhaimmillaan:

http://rt.com/news/216295-nazca-lines-damage-greenpeace/
http://hotair.com/archives/2014/12/19/video-drone-footage-shows-damage-greenpeace-did-to-nazca-lines/

Kumitonttu kirjoitti...

Vihreä ideologia on uskonto, siksi he kokevat olevansa muita parempipa.

Tuo Pikkupojan hieno linkki Perun maailmanperintökohteen tärvelystä tuo hakematta mieleen kun talibanit räjäyttivät ne buddha-patsaat.

Igor kirjoitti...

Pitää kompata Karin näkemystä oltuani muutamnia vuosi jäsenenä Vihreissä. Mielestäni lausuma "... heidän uskonnollis tyyppisestä paremmuuden tunteesta ja ylimielisyydestään muita kohtaan" pitää aika hyvin paikkansa. Ihan kaikki eivät sentään olleet tuollaisia, mutta yleisnäkymä oli noin.

Kumitonttu kirjoitti...

Igor, se minua eniten kummastuttaa, että Vihreät eivät itse näe oman ideologiansa luonnetta. Ymmärtäisin, jos he ylpeinä kertoisivat kannattavansa totaalista hallintoa, mutta sen sijaan he väittävät olevansa avoimia kritiikille, ovat moniarvoisia ja tukevat yksilönvapautta. Siis täydellistä itsepetosta.

IDA kirjoitti...

Niinpä. Hyviä huomioita ja ne kannattaisi kohdistaa täysin Kokoomukseen Vihreiden sijaan. Suomen kansa on jo osoittanut, että Vihreät eivät nouse merkittäväksi puolueeksi. Sen sijaan, että potkisimme sitä vastaan meidän tulisi pyrkiä muuttamaan Kokoomusta, joka sentään osoittaa merkkejä katumuksesta ja jolla tämän mitäänsanomattoman välisukupolven sijaan on tulossa ihan kohtuullisen hyviä nuoria.

Kumitonttu kirjoitti...

Kokoomus noudattaa Vihreitä arvoja ja ajaa vihreää ideologiaa. Ei Kokoomus ole ongelma vaan Vihreät, jos sillä tarkoitetaan ideologiaa, arvomaailmaa ja niitä ajavia yksilöitä. Näitä yksilöitä on Kokoomuksessa, Kepussa, demareissa, RKP:ssä, KD:ssä ja erityisen paljon tietenkin Vasemmistoliitossa ja Vihreissä.

Alexaneder Stubb, Matti Vanhanen, Antti Rinne, Astrid Thors, Päivi Räsänen, Silvia Modig ja Ville Niinistö ovat kaikki Vihreitä. Heidän ideoliginen eronsa on minimaalinen.

Kari kirjoitti...

Minusta kannattaa pelastusyritykset keskittää perussuomalaisten kadonneisiin lampaisiin kuten Jussi Halla-ahoon.
Heidän liukumiseensa takaisin puna-vihreään konsensus lähtöideologiaansa luulisi olevan helpompi vaikuttaa kuin vaikkapa uusien temppujen opettaminen Salolaiselle, Lipposelle tai Tuomiojalle, jotka eivät ole koskaan muuta osanneetkaan.