lauantai 13. joulukuuta 2014

Iranilaispojan katujengi ei ole rasistinen

Kristillisdemokraattien johtaja Päivi Räsänen ei ole tehnyt elettäkään hajottaakseen nykyisen hallituksen sen talouspoliittisen osaamattomuuden vuoksi. Sen sijaan, hän uhkaa puolueensa lähtevän hallituksesta, mikäli se kajoaa avioliittolakiin. Puolue ei kokonsa puolesta voi ollakaan mikään ns. valtionhoitajapuolue, mutta silti luulisi perinteisen kristillisen moraalin mukaista ajaa vastuullista taloudenpitoa. Siitä pisteet, että puolue on avoimesti paljastanut, missä heidän sietokykynsä kulkee - seksitabujen höllentämisessä.

Linkatun uutisen kummallisin yksityiskohta on kuitenkin sekulaarin liberalismin uuskielen läpilyönti:
Oikeusministeriön mielestä toinen nainen voitaisiin vahvistaa äidiksi lapsen synnyttäneen äidin ohella.
Homoliittojen myötä epäilty kaltevan pinnan argumentti on paljastumassa aiheelliseksi peloksi. Nainen, joka ei ole synnyttänyt voitaisiin demlalaisen oikeusministeriön mukaan nimetä äidiksi. Yksilötasolla perheen sisällä on tietenkin sama ketä kutsutaan äidiksi. Mutta lakitekstin muuttaminen niin, että perinteiset sanat, kuten äitipuoli tai kasvattiäiti, menettävät merkityksensä on yksinkertaisesti "edistyksellisyyttä".

Sosialistinen uuskieli onnistuu määrittelemään myös sanan rasismi uudella tavalla. Voiko sanaa rasismi selvemmin ylenkatsoa:
Osan ryöstöistä teki 16-vuotiaan iranilaispojan ympärillä pyörinyt pieni ”jengi”, joka joidenkin epäiltyjen mukaan valikoi hakattavaksi vain suomalaistaustaisia nuoria ja jätti maahanmuuttajataustaiset rauhaan.
Kun "jotkut epäillyt" itsekin myöntävät valinneensa uhrinsa näiden etnisen taustan mukaan, on kyse ehdottomasti rasismista (Junes Lokka). Mutta koska lainsäätäjä ei ole tarkoittanut käsitettä "rasismi" kattamaan valkoisiin kohdistuvia vahingontekoja, oikeuslaitos menee umpisolmuun. Rasismin taustalla ei ole köyhyys, kurjuus tai matala koulutustaso. Ainoa yhdistävä tekijä suomalaisnuoriin kohdistuneilla rikoksilla on islam. Mukana roikkuva suomalainen nuoriso toimii kuten kunnon kääfirin tuleekin.
NJET-liitteen kolumnisti Maria Pettersson kirjoittaa, että ihminen ei ole pohjimmiltaan itsekäs vaan empaattinen:
Koehenkilöille esimerkiksi jaettiin rahaa ja pyydettiin päättämään, kuinka suuren osa he lahjoittavat hyväntekeväisyyteen. Jos päätös piti tehdä heti, koehenkilöt antoivat suuremman osan pois. Mitä pidempään heidän käskettiin odottaa ja harkita, sitä vähemmän he antoivat hyväntekeväisyyteen. Nopeat päätökset tulivat ”selkärangasta”, itsekkyys pääsi mukaan vasta kun ihminen alkoi järkeillä.
Kyseinen tutkimus muistuttaa sitä, jossa ihmiselle annettiin rahaa. Seuraavaksi hänen piti jakaa se jonkun toisen, itselleen tuntemattoman ihmisen kanssa haluamassaan suhteessa. Jos toinen osapuoli hylkäsi jakosuhteen, kumpikaan ei saanut rahaa. Kristillisessä kulttuurissa kasvaneet jakoivat varat suunnilleen suhteessa 60-40. Muista kulttuureista lähteneet pitivät moista jakosuhdetta mielettömänä. Olihan kyse kuitenkin jakajan varoista (siitä huolimatta että hän oli saanut ne ilman omia ansioitaan). Niinpä niissä tilanteissa jakosuhdekin oli luokkaa 90-10. Eurooppalainen ei siis hyväksynyt tuota suhdetta, jolloin molemmat jäivät ilman rahaa.

5 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Noitten jengien, jotka eivät olleet jengejä, jotka olivat kuitenkin jengejä tai whatever täytyy todeta, että syyttäjäviranomaisetkin ovat ajan hengessä mukana, eli syyttäjä vaatii näille sankareille vain ehdollista vankeutta.

Sattumoisin kun olen ollut iät ja ajat tekemisissä niin tämänlaisten koijareitten kuin ehdollisten tuomioittenkin kanssa, voin todeta, että ehdollinen tuomio ei näissä porukoissa ole tuomio ollenkaan.

Eli signaali on selvä: jatkakaa entiseen malliin.

Kumitonttu kirjoitti...

Olin vuosi sitten todistajana eräässä oikeudenkäynnissä, jossa mustaloiset ryöstivät ja hakkasivat pottunokan. Kyseisenä päivänä Vantaan käräjäoikeudessa oli 22 istuntoa. Niistä 4 oli Intrum Justitian velkomisia. 2 oli Muhammed-nimisiä keissejä ja 2 venäläistä syntyperää (Vladimir ja Alexander jotain). Sitten oli 6 supisuomalaista petosta ja vahingontekoa. Loput 8 oli mustalaisten tekosia.

Päivä ei ehkä ollut ihan tavallinen, en tiedä kun aika harvoin joutuu käräjäoikeuteen seuraamaan tapahtumia. Tässä kyseisessä tapauksessa koko istunto oli kuin sirkusta. Ovi kävi ja porukkaa kulki sisään ja ulos kuin myllyssä. Tuomarille vittuiltiin ja tämä nieli kiltisti kaiken. Ihmettelen.

TapsaK kirjoitti...

Onko rasismia sanoa mustaa miestä rasistiksi?
Tämä kysymys tuli mieleeni kun luin sanomalehdestä juttua Robert Mugabesta. Samassa jutussa ugandalaissyntyinen Britannian Yorkin arkkipiispa John Sentamu loihe lausumaan: "Mugabe on pahinta lajia oleva rasisti, joka hyökkää valkoisten kimppuun vain siksi, että heillä sattuu olemaan varallisuutta."

Kumitonttu kirjoitti...

Eihän mustaa miestä rasistiksi saa sanoa. Eiväthän he voi olla rasisteja. Sehän on täysin mahdotonta.

Kari kirjoitti...

Medialle uutiseen liittyvät faktat eivät merkitse mitään. Tärkeintä on välittää ja ylläpitää punavihreää mielikuvaa rasistisesta, demonisesta äärioikeistosta, jota ei oikeasti ole olemassakaan.

Suomen pahimpia rasisteja ja vihapuhujia ovat punavihreät ja erilaiset vähemmistöt, sekä niitä pönkittävä vasemmistolainen media, oikeuslaitos, sekä poliittinen ja kulttuurillinen eliitti .