lauantai 27. joulukuuta 2014

Hesari: Islam on tulevaisuus

Kun arabimaiden vallankumoukset nelisen vuotta sitten alkoivat (Arabikatu ja talvisota 16.1.2011) valtaosa liberaalista poliittisesta eliitistämme antoi tukensa näille vallankumousliikkeille, joiden ajattelu- ja toimintatapa muistutti 50-luvun vastavallankumouksellisia kommunistiliikkeitä, jotka ajoivat imperialistiset suurvallat pois kehitysmaiden vallankahvoista säilyttäen kuitenkin kehitysavun muodossa näihin päiviin jatkuneen elatusvelvollisuutensa.

Tuossa aiemmassa kirjoituksessani viittaan neljän vuoden takaiseen Helsingin Totuuden artikkeliin, jossa arabinuoret mellakoivat työttömyyteensä turhautuneina korkeasti koulutettuina informaatioyhteiskunnan huippuosaajina. Punavihreä media oli kaatamassa länsimaille kohtuullisen myötämielisiä hallintoja Pohjois-Afrikasta Persiaan, koska se idealistisesti kuvitteli näiden "korkeasti koulutettujen nuorten" omaksuvan sekulaarit humanistiset aatteet. Soininvaara tukijoukkonsa kanssa oli ehkä äänekkäin islamilaista vallankumousta Lähi-itään ajaneista merkittävistä poliitikoista lukuisilla Israelia vastustavilla kirjoituksillaan.

Kadettikunnan julkaisemassa Kylkirauta-lehdessä (tarkoittaa siis miekkaa) on mielenkiintoinen Sampo Ahton kolumni, jossa lainataan Libyan entisen diktaattorin Muammar Gaddafin puhetta:
Jos haluatte syrjäyttää minut, ja destabilisoida Libyan, tulette luomaan sekasortoa, antamaan kortit al-Qaidan käsiin ja tukemaan aseistettuja kapinallisia. Teidän ylitsenne pyyhkii maahanmuuttajien aalto Afrikasta, joka loiskuu Libyasta Eurooppaan. Ei ole ketään, kuka pysäyttäisi sen. Al-Qaida tulee asettumaan Pohjois-Afrikkaan ja on seisova kynnyksellänne. Islamistit tunkeutuvat luoksenne ja Pyhä sota leviää Välimeren alueella.
Gaddafin ennustus oli ällistyttävän tarkkanäköinen. Ällistyttävän siksi, että vaikka itse suhtauduinkin epäluulolla ns. arabikatuun ja sen tavoitteisiin, ei minulla ollut noin selvää näkemystä tulevasta kehityskulusta.

Loppuun hauska anekdootti Sampo Ahton suhteesta Helsingin Sanomien toimitukselliseen osaamiseen:
Ensimmäiselle sijalle ihmiskunnan onnettomuuksien aiheuttajana olen valmis asettamaan ihmislajimme vajavaisen järjenkäytön yhdistyneenä härkäpäiseen yksisilmäisyyteen. Tätä ikävää ominaisuutta edustavat median toimittajat, jotka pitävät itseään keskivertoa fiksumpina. Samana aamuna kun kirjoitin tätä, luin Helsingin Sanomista Lontoon kirjeenvaihtajan viisauden: "Kunpa maahanmuuttajat muistaisivat meitäkin. Tulijat ovat mittari. Tulijoiden jono kertoo, että maalla on tulevaisuus." En viitsi kommentoida.

17 kommenttia:

Professori kirjoitti...

Luulen, että aika moni ns. normikansalainen kyllä ymmärsi mitä arabikeväästä seurasi. Itse muistan tuolloin vetäneeni mielessäni yhtäläisyysmerkkejä median uutisoinnin ja kylmän sodan päättymisen aikaisen uutisoinnin välillä. Tuolloinhan media kirkui maailmanrauhan alkamista ja kaikenlaisten sotien loppumista.

Kumitonttu kirjoitti...

Ainoa ero on siinä, että sosialismin kukistuttua se tuomittiin melko laajasti. Nyt islam yritetään kaikin keinoin erottaa sosialismista. Vaikka islam kumpuaa eri haarasta (aavikon beduiineista) sillä on samat päämäärät kuin jakobiineista ponnistaneella eurososialismilla.

Nyt puhutaan islamista uskontona yrittäen erottaa se islamin totalitaarisesta ideologiasta. Tällä hetkellä meille myydään gaia-uskontoa yrittäen erottaa se totalitaarisesta sosialismista. Siinä missä sosialismi tarjoaa maanpäällistä paratiisia, gaia-uskonto tarjoaa kristillistä pelastusetiikkaa. Ihminen pelastuu jos ei nyt uuteen elämään (gaia-usko sisältää itämaisia vaikutteita uudelleensyntymästä) niin ainakin moraalisen pyhimyksen sädekehän.

Igor kirjoitti...

Libyan kaltaiset maat on erikoisia. Vaikka Muammar Gaddafia kuinka Suomenkin mediassa haukuttiin omien taskujensa töyttämisellä saavutti Libya erään Afrikan korkeimmista Human Development indekseistä (YK kehittämä vertailuluku). Keski-ikä oli korkea, lapsikuolleisuus pieni, lukutaito ja koulutustaso korkealla, naiset opiskelivat paljon yliopistoitasollakin jne. Eli jotain oli öljymiljoonista jäänyt kansallekin. Nyt siellä on pelkkää kaaosta. En halua tällä väittää että Libya olisi Gaddafin johdolla mikään euroooppalainen demokraattinen kasnalaisyhteiskunta ollut, mutta meille syötetty informaatio ei aina ihan pitänyt paikkansa. Jännää jos Gaddafi oli tuollaista ennustanut. Tarkkanäköinen visionääri.

Kumitonttu kirjoitti...

Tässä oma kirjoitukseni Libyasta 19.3.2011.

Kari kirjoitti...

Niin, kyllähän arabikevät ostettiin Suomessa Hommaa myöten. Itsellä meni sukset ristiin juuri näistä ja NATO:sta heidän kanssaan. Obama, Eurooppa ja NATO tuki ääri-islamia Libyassa. Khaddafi taisteli sitä vastaan. Sama kuvio toistui Assadin Syyriassa. Hänkin varoitti länttä islamin esiinmarssista, aivan kuten Khaddafikin, jos hänet kaadetaan.

Nämä ja Obaman Iranin hännystely ovat syitä, miksi Saudit kurittavat USA:ta, Turkkia ja Irania sekä sen liittolaisia Venäjää ja Venezuelaa ja nyky Libyaa.



DuPont kirjoitti...

Suomalaisesta mediasta puheen ollen, on tavallaan hämmentävää, miten vähän medioissamme on käsitelty islamia ja sen kykyä uusiutua/kehittyä 2000-luvun yhteiskunnissa. HS ja YLE toki aina kiinnittävät huomiota siihen, miten USA ja Israel vaikuttavat Lähi-itään, mutta hyvin vähän huomiota kohdistuu siihen, kuinka alueen arabiyhteiskunnat sopeutuvat tulevaisuuden teknologistuvaan, verkostoituvaan ja rajat ylittävään yhteiskuntaan.

Nuo maathat ovat järkyttävän taantuneita paariavaltioita liki kaikilla kehityksen mittareilla. Ei tarvitse verrata kuin Israeliin, joka edustaa eri sfäärejä arabimaihin verrattuna. Mediassa lienee sanaton sopimus siitä, että islamilaisten ja muiden kehitysmaiden yhteiskuntia ei sovi arvostella, eikä edes analysoida. On kivempaa vain tuomita länsimaita ja Israelia siitä, että arabit monesti vieläkin elävät samalla tasolla, jossa me elimme 1900-luvun alkupuoliskolla.

HS:lla ja YLE:lla olisi mahdollisuutta analysoida sitä, miksi arabimaat ovat noin taantuneita. Tätä vain ei haluta tehdä. Surullista, journalismin ja arabienkin puolesta.

Unknown kirjoitti...

Menin syksyllä avoimeen yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä. Olen huomannut, miten vähän tiesin oppimisesta ja opettamisesta. Aikaisemmin uskoin, että lahjakkaat oppivat. Nyt olen oppinut, että kaikki voivat oppia. Joku valmentaja totesi, ettei enää usko lahjoihin, oikealla harjoittelulla ja valmennuksella kaikki voivat kehittyä, toki NHL-tasolle vaaditaan sitten jo lahjoja.

Kun miettii noita islamin maita, niin heikko kehitys on suoraa seurausta siitä, ettei perheissä osata opettaa lapsia oppimaan. Onhan selvää, että jos antaa vuosikausia etumatkaa parhaassa iässä, ei sitä koskaan tavoiteta. Yhdysvalloissa tämä näkyy siinä, miten itäaasialaiset pärjäävät, mutta afrikkalaistaustaiset eivät. Vika on kulttuurissa, mutta sitähän ei saa sanoa.

Igor kirjoitti...

DuPont niputtaa minun mielestäni virheellisesti kaikki islamia tunnustavat arabivaltiot johinkin paarialuokkaan. Minua vaivaa edelleen Libyan kaataminen lännen tuella arabikeväässä. Kuten jo edellisessa kommentissa totesin ei Libya mikään länsieurooppalainen demokraattinen kansalaisyhteiskunta ollut. Vaikka islam oli siellä voimakkaasti esillä maa toimi kuitenkin sekulaarin islamilaisen valtion tavoin. Minua vaivasi v 2011 median demonisointi, jossa Gaddafista tehtiin vain oman ja perheensä pankkitilejä lihottanut hirmuvaltias niin kirjoitin Gaddafin Libyasta.

Kari kirjoitti...

Igor:"DuPont niputtaa minun mielestäni virheellisesti kaikki islamia tunnustavat arabivaltiot johinkin paarialuokkaan".


Kyllähän Dupont oikeilla jäljillä on, eikä tarvitse edes pitäytyä arabimaissa,
pelkkä islamin tunnustaminen riittää. Arabialueet olivat vain ensimmäisiä, jotka islam kolonialisoi sodalla, kuolemalla ja rutolla.

Igor kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Igor kirjoitti...

Kari, DuPont on minunkin mielestäni oikeilla jäljillä. Mutta en tarkoittanut sanoa, että hän olisi kokonaan väärässä.

Otin vain esiin eräänä minun mielestäni poikkeavana esimerkkinä Mummar Gaddafin aikaisen Libyan. Sen Human Developmnet Index oli poikkeuksellisen korka ollakseen tunnustuksellisesti islamilainen maa.

Olennaista oli kirjoittamassani lauseessa tuo sanan kaikkai "virheellisesti kaikki islamia tunnustavat arabivaltiot". Yleensä tunnustuksellisesti islamilaiset maat ovat myös minun mielestä takapajuisia. Länsimaiseksi demokratiaksi en minäkään Libyaa väittänyt.

Kari kirjoitti...

Ymmärsin kyllä viestisi, mutta halusin painottaa ideologioiden merkitystä niiden vaikutuksen alla eläviin ihmisiin.
Islam on eräs myrkyllisimmistä yleisesti hyväksytyistä utopistisista ideologioista, joka vuorenvarmasti romauttaa alistamansa valtiot ja ihmiset sekä fyysisesti, että henkisesti.
Sosialismi taitaa vielä uhreissa laskien johtaa, mutta tulevaisuudessa islam vie kirkkaasti voiton.

Kumitonttu kirjoitti...

Ollaan tästä aiemminkin Igorin kanssa juteltu, ja väitän edelleen että niin Kuuba kuin Libyakin ovat erittäin heikosti menestyneitä valtioita. Se, että niitä huonomminkin menestyneitä valtioita on olemassa ei ole mikään puolustus sille, että niiden asukkaat elävät kuin keskiajan maaorjat.

Kuuban ongelma on sosialismi ja Libyan islam.

Igor kirjoitti...

KT, jos viittaus sosialismiin riittää tekemään keskiaikaisia maaorjia niin kai se sitten niin on. Kuuba pärjää kuitenkin kansainvälisissä vertailuissa yllättävän hyvän. Sen Human Development Index on globaalisti sijalla 44 mikä on aika hyvä sijoitus Karibian saarivaltakunnalle. Libyakin on sijalla 55. Tässä YK:n kehitysohjelmien taulukko tuosta indeksistä.

Kumitonttu kirjoitti...

Olen hyvin tietoinen ajatuksistasi Kuuban ja Libyan suhteen, mutta aion silti pitää pääni. Minusta kummastakaan maasta on lähes mahdotonta keksiä yhtään hyvää asiaa sen suhteen, miten ne ovat asiansa hoitaneet. Jos valita voisin, niin mieluummin jäisin syntymättä kuin syntyisin jompaan kumpaan.

Kari kirjoitti...

YK:ssa valtaa pitävät islamilaiset ja sosialistiset valtiot.

Maailmalle olisi parasta jos se ja sen tutkimukset lopetettaisiin.

Igor kirjoitti...

Noin yksipuoliseksi kuin Kari en menisi arvioimaan YK:ta ja sen eri elimien tutkimuksia. Tuollaisilla argumenteilla voisi kumota tieteelliset näytötkin. Se vasta olisikin paluuta keskiaikaiseen pimeyteen.