keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kaksi kuolemaa - kaksi tulkintaa

Hamasin perustajat Abdel Aziz al-Rantissi ja Ahmed Yassin aiheuttivat useamman ihmisen kuoleman kuin huomattavasti tunnetumpi aateveljensä Osama bin-Laden. (Linkitin englanninkielisiin Wikipedian sivuihin, koska suomalaiset ovat toivottoman paljon kallellaan). Yassin tunnettiin käskyistään iskeä juutalaislasten syntymäpäiväjuhliin, kouluihin jne. samalla tavalla kuin Anders Breivik, joka kuvitteli Herodeksen tapaan kukistavansa vihollisen tuhoamalla kokonaisen sukupolven heidän lapsiaan. Rantissin ja Yassinin murhien jälkeen iskujen määrät Israeliin tippuivat jyrkästi. Osama bin-Ladenin kuoleman jälkeen terrori-iskut eivät ole vähentyneet. Mielenkiintoista on, mitä maailman johtajat sanoivat murhien jälkeen (Ynetnews)?

YK:n pääsihteeri Kofi Annan: Tuomitsen Ahmed Yassinin murhan. Se on kansainvälisen lain vastainen eikä helpota rauhanomaisen ratkaisun löytymistää alueen konfliktiin. Bin-Ladenin murhan Annan arvioi olevan käännekohta kansainvälisen terrorismin kitkemisessä.

Espanjalainen NATO-vastainen aktivisti ja myöhempi NATO:n pääsihteeri (osataan sitä takkia muuallakin kääntää hehe...) ja EU:n yhteisen ulkopolitiikan valtuutettu Javier Solana kuvasi Yassinin murhaa "hyvin, hyvin huonoksi uutiseksi". EU:n yhteisen ulkopolitiikan valtuutettu Catherine Ashton puolestaan kiitti vuolaasti Yhdysvaltoja bin-Ladenin tappamisesta, mikä auttaa Yhdysvaltain ja EU:n pyrkimyksiä terrorismin torjunnassa.

Englannin ulkoministeri Jack Straw tuomitsi Yassinin murhan laittomana. Se ei ole hyväksyttyä, oikeutettua eikä edistä päämäärän saavuttamista. Englannin pääministerin David Cameronin mielestä bin-Ladenin kuolema tuo suuren helpotuksen ympäri maailmaa.

Ranskan presidentti Jacques Chirac tuomitsi Yassinin murhan kansainvälisen lain vastaisena, mitä Ranska on itse aina noudattanut (toim. huom. hehe-hehe!!!). Bin-Ladenin kuolemaa Ranskan ulkoministeri Alain Juppe juhli voittona kaikille kansakunnille vastenmielisestä terrorismista.

Norjan ulkoministeri Jan Petersen Yassinista: Kiristää tilannetta Lähi-idässä ja vaikeuttaa Israelin vetäytymistä Gazasta. Jonas Gahr Store bin-Ladenista: Läpimurto terrorismin vastaisessa taistelussa.

Pyhä istuin tuomitsi Yassinin iskun yhdessä kansainvälisen mielipiteen kanssa. Istuimen mielestä voiman näyttö ei tuo rauhaa. Vatikaanin puhemies Federico Lombardi bin-Ladenista: Kristityt eivät iloitse kenenkään tappamisesta ja bin-Laden vastaa murhista ja uskontonsa väkivaltaisesta levittämisestä kaikkivaltiaan edessä.

Japanin Yasuo Fukuda Yassinista: Israel toimi vastuuttomasti ja huolettomasti eikä sen toimia voi mitenkään hyväksyä. Ulkoministeri Takeaki Matsumoto bin-Ladenista: Merkittävä edistysaskel terrorin vähentämiseksi. Kunnioitan suuresti amerikkalaisten ponnisteluita päämääränsä saavuttamiseksi.

Saksan Joschka "puna-eki" Fischer oli Yassinin kuolemasta huolissaan, kun taas Angela Merkel oli onnellinen bin-Ladenin kuolemasta.

Turkin Erdoganin mielestä Yassinin murha oli epäinhimillinen, mutta bin-Ladenin kuolema olkoon esimerkkinä kaikille maailman terroristeille.

Moskovassa Yassinin murhasta oltiin huolissaan sen vaikutuksista Lähi-idän turvallisuustilanteeseen, kun taas bin-Ladenin kuolema osoittaa kaikille terroristeille, että rangaistus on lopulta koittava.

Brasilian hallitus valitteli Yassinin murhaa, mutta bin-Ladenin kuolema oli merkittävä ja myönteinen tapahtuma.

Malesia tuomitsi Yassinin murhan "terrori-iskua muistuttavana tekona", mutta uskoi bin-Ladenin kuoleman "lisäävän rauhaa ja sopua".

maanantai 29. elokuuta 2011

Dennis Mitzner: Vihapuheesta

Politikan Dennis Mitznerin pääkirjoitus:Vihapuheesta

Norjan joukkomurhan jälkeen SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner hyökkäsi perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-ahoa vastaan ja vaati, että Halla-aho eroaa hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikaltaan. Jungnerin vaatimus pohjautui siihen, että Norjan murhiin syyllistynyt Anders Behring Breivik oli 1500-sivuisessa manifestissaan maininnut Halla-ahon.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki puolestaan vaati Norjan tapahtumien jälkeen, että perussuomalaisten kansanedustajat tuomitsevat tapahtuneen, koska "hiljaisuus on hyväksyntää".

Breivik ei ole missään vaiheessa saanut ymmärrystä tai tukea osakseen suomalaisilta poliitikoilta puolueeseen katsomatta. Jungnerin ja Arhinmäen vaatimusten todellisia syitä onkin haettava muualta.

Perussuomalaiset ovat haastaneet vallitsevan poliittisen kulttuurin, minkä jonkinasteiseen konsensukseen tottuneet poliitikot nyt reagoivat.

Koko keskustelun luonnetta heijastava tärkeä huomio on se, että vihapuhesyytökset kumpuavat lähinnä poliittisen vasemmiston keskuudesta. Vaikuttaa siltä, että todellinen vaientamisen halu ja omien totalitaaristen vaistojen seuraaminen on osa nykyvasemmistolaisuutta aivan kuin se oli osa vanhaakin vasemmistolaisuutta. Kuinka muuten voimme selittää Jungnerin ja Arhinmäen tarkkaan valikoidut syytökset?

Jungner ja Arhinmäki laukoivat soimauksia vastustajiaan kohtaan silloin, kun salamavalot välkkyivät kirkkaimmillaan: korokkeelta ja ilman syytetyn läsnäoloa. Vihapuheesta muita syyttäviä näyttääkin ohjaavan kaksi voimaa: poliittinen opportunismi ja halu tukahduttaa kilpailevat näkemykset.

Nämä voimat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa yhden poliittisen leirin edustajat ovat aloittaneet noitavainon. Sen uhreja ovat perussuomalaiset, joiden viime aikojen valtava poliittinen noste on saanut muut – ja etenkin vasemmistoliiton – tolaltaan.

Vihapuhesyytösten lopettaminen tarkoittaisi, että poliittisten vastakohtien edustajat joutuisivat avoimeen keskusteluun. Esimerkiksi hyvin yleinen syytös rasismista lopettaa keskustelun heti alkuunsa ja vapauttaa syyttäjän velvollisuudesta esittää painavia perusteita, joita todellinen keskustelu vaatisi.

Kyseessä näyttääkin olevan vasemmiston omaksuma tapa, jonka puitteissa aiheelliseen kritiikkiin vastaaminen ei ole tarpeellista, vaan arvostelun voi kuitata syytöksellä, joka kiinnittää yleisön huomion syytettyyn eikä itse käsiteltävään asiaan. Toisin sanoen esimerkiksi Halla-ahon ja muiden perussuomalaisten esittämä arvostelu Suomen maahanmuutto- ja EU-politiikkaa kohtaan pyritään kumoamaan yhdistämällä heidät Norjan murhien kaltaisiin hirmutekoihin.

Rasistiksi leimattu poliitikko on näin ollen tosiasioista piittaamattoman ajatusmaailman uhri. Vaikka syytöksillä rasismista ei olisi perää, niiden täydellinen karistaminen maineesta on lähes mahdotonta edes pitkän ajan kuluessa.

Tapahtumia seuraavan ei tarvitse olla perussuomalaisten kannattaja huomatakseen, että keskustelua leimaa epätasapaino.

Tulevaisuudennäkymien rehellinen pohtiminen on oleellinen osa poliitikon työtehtävää. Perussuomalaisiin kohdistuva syytösryöppy on kohtuuton, kun muistetaan, että Suomessa vallitsee sopuisaan kanssakäymiseen perustuva kulttuuri, jossa henkilöön kohdistuvat rajut syytökset tulisi vähintäänkin tarkoin perustella. Tällaiset hyökkäykset ovat yleistyneet, vaikka niiden kohteen esittämät mielipiteet olisivat vilpittömiä ja laillisen keskustelun piirissä.

Näyttää siltä, että Suomeen on syntymässä kulttuuri, jossa – Orwellin uhkakuvaa mukaillen – totuuden kertominen on vallankumouksellinen teko.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Rasismi, öljy ja kasvisruoka


Bill Clintonin varapresidentti Al Gore on taas kerran vetänyt oikeasta narusta. Hän vertaa teoriaan ihmisen aiheuttamasta katastrofaalisesta ilmaston lämpenemisestä torjuvia rasisteihin. Goren mukaan 1800-luvulla rasisteille sanottiin suoraan, että "Miksi puhut tuolla tavalla? Se on väärin. Älä puhu noin minun läsnä ollessani, en usko sinuun." Gore kannustaa, että ihmiset puhuisivat samalla tavalla ilmaston lämpenemistä epäileville. "Kun tuo sama keskustelu käytiin miljoonia kertoja, mutta lopulta suvaitsevat voitivat. Meillä on silti edelleen rasismia, mutta paljon miedompaa ja asiat ovat kaikkinensa paremmin. Ilmaston suhteen on toimittava samalla tavalla."

Vaikka Goren tarkoitus oli tietysti hyvä - eli vastustaa länsimaista elämäntapaa - hän tuli taas kerran osoittaneeksi, mikä hiilidioksidisodassa on pielessä; se on vasemmistolainen, sosialismiin perustuva pseudo-oppi, jolla pyritään ohjaamaan ihmisten valintoja. Kuten Gore itsekin toteaa: "Teollinen maatalous on ongelma. Metsää kaadetaan ja lannoitteita käytetään lihan tuottamiseksi aina vaan enemmän." Goren mukaan luomuviljely parantaa ruoan laatua ja turvallisuutta. Ilmaston lämpenemisen estämiseksi ihmisten pitäisi ryhtyä kasvisruokailijoiksi Goren mukaan. 30-luvun Saksassa ihailtiin kasvisruokadiettiä, jonka uskottiin tekevän Saksan nuorisosta terveellisemmän. Länsimainen elämäntapa viineineen ja lihapatoineen oli johtajien mielestä uhka kansanterveydelle.

Suomessa ilmaston lämpenemisen uhkakuvia julistavat blogit ovat harvinaisia. Aikoinaan Suomen parhaaksi ympäristöblogiksi valittu Tuukka Simonen ei ole enää vuoteen kirjoittanut mitään. Kaj Luukko on siirtynyt pauhaamaan ydinvoiman puolesta. Nimimerkki Kaikenhuippu paljastaa omat ja pelikavereittensa kortit kertomalla tavoitteistaan (19.6.2011 klo 12:37):
Luonto ei säästy yhtään sen varmemmin, jos elintasomme romahtaa liian nopeasti.

lauantai 27. elokuuta 2011

Vuoden vihapuhe - missä tuomitsijat?

Yhdistyneet Kansakunnat kannattaisi nimetä uudelleen Poliittisiksi Kansakunniksi. Järjestö on läpimätä ja korruptoitunut, minkä mm. Pekka Haavisto on epäsuorasti myöntänyt. Hänhän varoitti, että jos Suomi leikkaa kehitysapuaan, se ei tule saamaan ääniä pyrkiessään YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi vuosiksi 2013-2014. Vanhan oikeistopuolueen kaapannut Stubbin jengi sekoilee niin rivosti, että ei meinaa todeksi uskoa:
YK toimii kokonaisvaltaisesti, eli konfliktien ennaltaehkäiseminen, rauhanrakentaminen ja kehitys linkittyvät vahvasti toisiinsa. Globaaleissa kehityskysymyksissä prioriteettina on edistää neuvotteluja kasvihuonepäästöjen vähentämistä koskevan maailmanlaajuisen sopimuksen saamiseksi vuoden 2012 jälkeiselle ajalle.
Laittakaa nyt jumalauta tuo mies hoitoon - hän hourailee Marxin oppeja!!! Samaan koppiin voi teljetä Iranin presidentin Mahmud Ahmadinejadin. Viikko sitten kirjoitin (Jos Amerikkaa ei olisi), että islamilainen maailma aikoo käyttää YK:ta käynnistääkseen kolmannen intifadan. Nyt kun arabikatu on tyhjentynyt Syyriaa ja Irania lukuunottamatta tyranneista, mikään ei estä "demokratian" nimissä Muslimiveljeskuntaa täyttämästä valtatyhjiötä. Egypti on jo alkanut luisua kohti avoimen konfliktin syntymistä, ja Palestiinavaltion tunnustaminen laukaisee täysmittaisen terrorin, joka leviää myös Eurooppaan.

Iranin ilmeisesti mielenterveytensä menettänyt (sitä on muuten meidänkin hallituksessa liikkeellä hehe) presidentti nimittäin aikoo intifadan varjolla hävittää Israelin. Meidän kannalta mukavaa on, että Ahmadinejad syyttää Amerikkaa ja Eurooppaa vihollisikseen - ne kun kannattavat ns. kahden valtion mallia (minkä arabit ovat kerta toisensa jälkeen hylänneet).

En tiedä miten tosissaan tällaisten presidenttien kanssa oikein tulee olla. Eihän kuulemma Hitleriäkään otettu ensin tosissaan, ja kuinkas sattuikaan. Arabikulttuuriin kuuluu järjetön suunpieksentä, mikä aiheutti erään Saddamin hallinnon tuhon, kun Amerikan presidentti ei jaksanut kuunnella jatkuvaa lässytystä - isolta mieheltä. Kun vihapuheita koko suomalainen eliitti on Oslon tapahtumien jälkeen niin tohkeissaan ollut kilpaa tuomitsemassa, niin mielelläni näkisin suomalaisen median käsittelevän tätä eilen annettua uhkausta, ja erittäin mielelläni kuulisin myös Halosen, Kataisen, Biaudet'n, Arhinmäen, Soininvaaran ja lukemattomien muiden hyödyllisten idioottien tuomitsevan Ahmadinejadin lausunnon. Ja parhaaseen Breivik-tyyliin tuomitsevan myös sen ideologian (lue: islam), josta noin sairaita puheita sikiää.

No niin - kuka ehtii ensin?

Isovanhemmat vs. lapsenlapset

Suomessa ollaan tilanteessa, jossa ihmiset alkavat maksaa eläkemaksujaan keskimäärin noin 25 vuoden iässä. Vastaavalla tavalla, eläkkeelle jäädään noin 60-vuotiaana. Keskimääräinen elinikä on noin 80 vuotta. Keskipalkka huitelee pyörein luvuin 3.000 eurossa, josta noin 10% rahastoidaan "omaa" eläkettä varten. Raa'alla matematiikalla ilman korkoa korolle saadaan 35v x 12 kk x 3.000 eur x 10% = 126.000 euroa. (Syy jättää laskematta korkoa korolle johtuu huoltosuhteen heikkenemisestä). Tässä osapuilleen kulkee se raja, jonka valtio - valde - voi käyttää eläkeläisen elättämiseen koko eläkeiän. Ajatus siis on, että ihmisille kerrottaisiin, että hyvällä eläkkeellä (1.500 euroa/kk) saat eläkettä 84 kuukautta (=126.000 eur). Sen jälkeen jokainen on omillaan. Myyt asuntosi (joilla on) tai ota lainaa.

Toinen tärkeä asia on se, että valtio on ns. peeaa. Tilannetta pahentaa poliittisesti korrektin eliitin halu suojata oma asemansa. En väitä, että Perussuomalaiset muuttaisivat mitään, mutta keskustelu koko aiheesta on tukahdutettu rasismi-leimoilla. Kotitalouksien varallisuus on suurempi kuin koskaan aiemmin. On kohtuutonta odottaa, että valdelle asetetaan huoltovaatimuksia. Valtio on velkaantunut siksi, että kotitaloudet ovat lykänneet veronmaksuaan eli valtio (lue: julkinen sektori) on ottanut velkaa kattaakseen nykyiset kulunsa. Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa valdella on tyhjät taskut. Kuinka edetä?

Veikkaukseni on, että suomalainen yhteiskunta tulee kohtaamaan kaksi haastetta. Ensimmäinen on poliittisesti korrekti vasemmistolainen "yhteisöllisyys", jossa isovanhemmat hoidetaan kotona. Kuinka moni nykyinen keski-ikäinen on ikinä hoitanut kuolaavaa, kivuista kärsivää vanhusta - tai edes nähnyt sellaista? Toinen on se, kuinka hoidetaan lääkekulut. Kuinka moni on valmis lopettamaan isovanhempien päivittäiset lääkekulut (> 2 eur/pv) parantaakseen lasten kouluruokaa (<1 eur/pv)? Nämä ovat ikäviä asioita pohdittavaksi kaikille, koska hyvin harvalla rahat riittävät molempiin valintoihin.

perjantai 26. elokuuta 2011

Maahanmuuttokriittinen


Tämä Hubblen teleskoopilla otettu kuva paljastaa, miksi on niin paljon "maahanmuuttokriittisiä eli nykyiseen vapaaseen matkusteluun vittuuntuneita kansalaisia. Kuvan MB Vito on ilmeisesti rekisteröity Viroon, koska siinä on virolaiset kilvet. Autolla kuitenkin ajaa suomeen rekisteröity henkilökunta, koska siinä lukee mainosteksteissä Top team OY. Jostain syystä en usko, että yhtiö kilpailee kuitenkaan kustannustasoltaan lähelläkään Suomessa syntyneiden, suomea (tai ruotsia) puhuvien Suomen passin omistavien rakennusyrittäjien kanssa. Turha väittää, että "niin no, kaveri rikkoo lakia". No niin rikkoo - miksi se saa täällä olla?

Tässä on sen verran reipasta huumoria, että linkitetään. Siltä varalta, että joku olisi tulisijaa vailla...

torstai 25. elokuuta 2011

Kreikkalaiset orjiksi

Kuluneen kesän aikana lukaisin siis Jonah Goldbergin kirjan Liberal Fascism, jota edelleen suosittelen kaikille tiedonjanoisille. Kirjan keskeinen teesi on, että fasismi on sosialismin perintöön nojautuva aate, jonka juuret nykymuotoonsa löytyvät Ranskan suuresta vallankumouksesta (aatelittomuus, yhteisöllisyys ja tasa-arvo). Mutkitellen se on kehittynyt ns. pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Siinä valtiolla on oikeus päättää kansalaistensa elannosta, terveydestä, hyvinvoinnista ja jopa hengissä pysymisestä. Liberaali fasismi on "kilttiä", mutta yhtä kaikki sen päämäärä on luoda yhteiskunta, jossa valtio hoitaa ihmisten puolesta kaiken. Kesytetyt äänestäjät nöyrinä nostavat valtaan ne poliitikot, jotka lupaavat olla viemättä leipää heidän suustaan.

Järkyttävimmän pääkirjoituksen ikinä on Iltalehti latonut koneistaan. Lehti ottaa kantaa Suomen vaatimuksiin takuista Kreikan kassakriisin luotottamisessa. Sen mukaan Kreikka kyllä selviää veloistaan, jos se haluaa. Onhan Kreikassa 10 miljoonaa ihmistä, jotka voidaan milloin vain muuttaa orjatyövoimaksi fasististen yhteiskuntien tapaan:
Valtioilla on kuitenkin kaikkia pantteja vahvemmat takuut - verotusoikeus ja sen tukena tarvittaessa poliisi ja sotaväki.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Truman ja Cashman - yö ja päivä

Ei pitäisi ilkkua tällä, mutta ei mahda mitään. harvoin pääministeri jää näin pian ja nololla tavalla kiinni siitä, että valehtelee päin näköä ja ajaa puhtaasti omaa henkilökohtaista etuaan veronmaksajien kustannuksella. Iiro Viinanen sentään maksoi omistaan typerät lupailunsa siitä, ettei Suomi devalvoi, mutta tämä kiero savolainen hintahtava retku maksattaa kaiken muilla.


Katainen 22.7.2011
Euromaiden johtajat ovat päässeet sopuun Kreikan uudesta apupaketista. Sopimus uudesta paketista syntyi myöhään eilen illalla Brysselissä. Suomi sai kaikki merkittävät vaatimuksensa läpi neuvotteluissa. Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan vakuusjärjestelmän perustaminen oli läpihuutojuttu.
- Kaikki nyökkäsivät kokouksen päätteeksi, Katainen sanoi.

Katainen 24.8.2011
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan neuvottelut Kreikalta vaadittavista vakuuksista jatkuvat. Katainen sanoi tänään Tampereella, ettei ole vielä ollut yhteydessä vakuudet tyrmänneeseen Saksan liittokansleriin Angela Merkeliin.

Saksan liittokansleri Merkel hylkäsi eilen illalla Suomen erityisvaateet Kreikka-avun suhteen. Merkel ei hyväksy sitä, että Suomi tai mikään muukaan euromaa saisi Kreikalta erityistakeita vastineeksi avupaketista.


Harry S Truman oli erilainen poliitikko. Hänen presidenttikautensa (1945-52) perintönä on ns. Trumanin oppi, jonka mukaan Yhdysvaltain tulee auttaa kaikkia kansakuntia puolustautumaan ulkopuoliselta sorrolta. Truman oivalsi heti sodan jälkeen, että kommunismin ja Amerikan edut ovat pysyvästi ristissä. Truman tunnusti Israelin valtion ja nykyisin häntä pidetään yhtenä parhaista presidenteistä, vaikka virkakaudellaan häntä inhottiin. Truman toimi poliittisen uransa jälkeen tavalla, joka heijastaa hänen arvomaailmaansa hienosti.

Hänen ainoa omaisuutensa oli vaimon perintötila Missourissa, jossa he elivät koko ikänsä Valkoista taloa lukuun ottamatta. Vuonna 1952 hänen eläkkeensä Yhdysvaltain armeijalta oli 13.507,72 dollaria vuodessa. Kongressi myönsi hänelle jälkikäteen 25.000 dollarin vuosieläkkeen saatuaan tietoonsa, että presidentti oli itse maksanut kaikki postimerkit ja nuollut ne ns. omin kielin.

Paluu Valkoisesta talosta kotiin tapahtui ilman liittovaltion saattueita ja poliiseja ajamalla omalla, amerikkalaisvalmisteisella farmariautolla kaksin puolisonsa kanssa. Jäätyään eläkkeelle hänelle tarjottiin kovapalkkaisia toimia suuryrityksissä. Truman kuittasi, että "yritykset eivät halunneet minua vaan asemani, mutta kukaan ei voi omistaa presidentti-instituutiota. Presidentit kuuluvat kansalle, eikä heitä saa ostaa."

Hänen 87-vuotispävien kunniaksi myönnetystä mitalista Truman kieltäytyi todeten, että "en koe tehneeni mitään niin sankarillista, että siitä kuuluisi palkita ansiomerkillä". Presidenttinä ollessaan hän maksoi ruokansa ja matkansa omista varoistaan.

Nykypoliitikot ovat vasemmistolaisempia kuin koskaan ennen. Siksi heille ei tuota tuskaa maksattaa viulunsa muilla. Entiset poliitikot ovat saaneet omaisuutensa kansalta - he eivät ole tehneet sitä itse. Järjestelmä muistuttaa säätyjärjestelmää. Poliittiset virat ja vaikutuskanavat ovat myynnissä - kansa saa vain maksumiehen osan. Trumanin kuuluisa lausahdus on ajankohtaisempi kuin ikinä:
"Vaihtoehtoinani oli ryhtyä ilotalon pianistiksi tai poliitikoksi. Ja totta puhuakseni, eipä niissä paljon eroa taida ollakaan."

Toivotaan, että geeniteknologia edistyisi nopeasti, niin voisimme kaivaa hänet ja kaltaisensa haudoista ylös ja kloonata.

tiistai 23. elokuuta 2011

Polttopalloa


Media painosti Ilkka Kanervan pois ministeri-Audista, kun tämä lähetteli tekstiviestejä valtion piikkiin. Mutta heti alkaa pallo polttaa, kun se lyödään kentän vasemmalta laidalta...

Lauantaina Yle haastatteli kulttuuriministeri Arhinmäkeä KontuFestareilla. Nuori kaunis nainen tarjosi Arhinmäelle olutpulloaan kesken haastattelun, josta alkuhämmennyksen jälkeen tajusi kieltäytyä älyttyään tv-kameroiden olevan paikalla. Myöhemmin festarit muuttuivat rosengårdilaisittain riehumiseksi ja tuhopoltoiksi, joita sammuttamaan saapuvia palomiehiä esteltiin (Kainuun Sanomat).

Olutpullon tarjoajaa voi hyvällä syyllä pitää Arhinmäen kannattajana tai äänestäjänä (jos ikä riitti). Arhinmäki itse myönsi olleensa - siis omiensa keskellä - paikalla vielä silloin, kun tuhopoltto alkoi. Eipä näy vaatimuksia (sinänsä toki typeriä), että Arhinmäen tulisi "irtisanoutua kannattajiensa teoista" (huom! ei puheista vaan teoista) - tai julkijuopottelusta (typerä laki sekin).

Tänään Arhinmäkeä haastateltiin radiossa ja kyseltiin mielipiteitä jalkapallohuliganismista. Hän viittasi Lundin yliopistossa tehtyihin tutkimuksiin, joissa jalkapallokannattajien väkivaltaa perusteltiin sillä, että huligaanit ovat nuoria miehiä, joilla on tunteet pinnassa. Arhinmäki alleviivasi, että jalkapallofanit etsivät "yhteisöllisyyttä" (tätä sanaa hän käytti). Fanit hakeutuvat samoin ajattelevien keskuuteen ja siis tässä yhteydessä "yhteisöllisyys" oli Arhinmäen mielestä luonnollinen ja jopa arvostettava asia. Hän ilmoitti haastattelussa myös osallistuvansa kori- ja lentopallomaajoukkueiden ulkomaan pelimatkoille - valtion piikkiin.

Kysymys kuuluukin, millä tavalla kansallismielisyys on huonoa yhteisöllisyyttä (kun sitä siis on hyvääkin) ja miksi nuorten miesten tunnemyrskyssä esiin nostama kansallisuusmielisyys (muistanette Paloman ja ratikan?) on huono asia, kun ymmärrystä toiminnalle sinänsä löytyy?

Jerusalem Postin kolumnisti Dennis Mitzner antaa linkin Vapaasana.netissä olevaan kirjoitukseen Arhinmäen väkivaltaa ihannoivasta menneisyydestä. Edes hakemalla hakien en saa samaa sikailua rinnastettua sahayrittäjä Hakkaraisen humalahakuiseen juomiseen lähiravintolassaan, vaikka sillä perusteella Hakkaraisen eroa vaadittiin mediassa (missä siinäkään ei ole järkeä). Blogini lukijoissa on jonkun verran jalkapallofaneja, ja osalla saattaa olla ensikäden kertomuksia Arhinmäen sikailuista maajoukkueen pelimatkoilta fanikerhon jäsenenä.

maanantai 22. elokuuta 2011

Suuri ja mahtava Ammattiliitto


Pia Björkbacka SAK:n elinkeinopoliittisena asiantuntijana herättää jo asemansa vuoksi epäluuloa. Vähän sama kuin EK:lla olisi oma "työntekopoliittinen asiantuntijansa" kertomassa duunareille, mikä on oikea työasento. Pia kirjoittaa (no missäs muualla kuin Totuudessa):
Niistä kaikista [Keskusjohtoisesti suunnitelluista malleista] puuttuu selkeä näkemys vihreän talouden sosiaalisista vaikutuksista.

Ammattiliittojen maailmanjärjestön ITUC:n tavoitteena Riossa on työntekijöiden oikeuksien ja oikeudenmukaisemman tulonjaon edistäminen. Työntekijöiden asema on otettava huomioon, jos halutaan saada aikaan aidosti kestävää kehitystä. Ei riitä, että uudet työpaikat ovat vihreitä. Työnteon pitää olla kestävää myös palkkojen, muiden työehtojen ja työturvallisuuden kannalta.

Työntekijöiden aseman turvaaminen on toimivan vihreän talouden edellytys. Siksi hallitusten on tunnustettava kaikkien kansalaisten oikeus esimerkiksi kohtuuhintaiseen asumiseen, kattavaan terveydenhuoltoon ja mahdollisuuksiin kouluttautua.

Tämä on loistavaa, että nämä pöljäkkeet näin avoimesti kertovat oman poliittisen unelmansa - sosialismin. Aivan samalla tavalla ja samaa retoriikkaa on käytetty höyrykoneen keksimisen (n. 1750) ajoista. Puhujina ovat olleet työväen edun ajajat, joiden todellinen kiinnostus työväen etujen ajamiseen on riippunut suoraan siitä, kerääkö työväki takataskuistaan tarpeeksi kolikoita elättääkseen puhemiehen. Puheet ovat kiertäneet jo 250 vuotta asumisen, terveydenhuollon ja koulutuksen mahdollisuuksia. Hyvä - tärkeitä asioita - mutta nämä asiat on täällä jo hoidettu kuntoon. Siirtäkää se SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntijaryhmä Intiaan tai Kiinaan ja kerätkää varat toimintaanne paikallisilta työntekijöiltä. Mitä ihmeen etua suomalainen duunari saa siitä, että SAK vouhkaa kehitysmaiden huonoista työoloista?

Vastaus on yksinkertainen. Sosialismia on kahdenlaista - sekä internationaalista että nationalistista. Ensimmäistä edusti toveri Stalinin johtama Komintern ja jälkimmäistä se joku viiksekäs kasvissyöjä. Kuka nyt ei mieluummin seuraisi teräksistä johtajaa kuin vapisevaa hermorauniota? (Kyllä, tuli katseltua Perikato viikonloppuna).

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Jos Amerikkaa ei olisi

Vaihteeksi jotain hyvää EU:sta. Puolalainen rockari sai oikeuden päätöksen mukaan repiä raamatun ilman rangaistusta. EU:ssa on nimittäin se hauska puoli, että yhdessä maassa otettu tulkinta joissain asioissa - kuten sananvapaudessa - toimii eräänlaisena ennakkopäätöksenä. Raamatun repimisessä ei ole mitään uutta, mutta katsellaan, miten tämä sama toimii islamin suhteen.

Palestiinalaiset elikkä käytännössä Jordanian kuningaskunnan rajojen ulkopuolella asuvat jordanialaiset ovat suuren johtajansa Mahmoud Abbasin aivoilla rakentaneet uljaan tulevaisuuden itselleen. Abbasin toiveena on, että YK ottaisi Palestiinan täysvaltaiseksi jäsenekseen, eli tunnustaisi maan suvereniteetin. Jokainen YK:n toimintaa tunteva tietää, että Yhdysvallat ei päätöstä hyväksy, joten ihmetellä hiukan täytyy toiveita. Obaman hallinto, niin huono kuin onkin, voi joutua sulkemaan rahahanat sekä suoralta avulta Abbasin hallinnolle (Washington Post) ja parhaimmillaan myös YK:lta, jonka käyttövaroista 1/4 tulee amerikkalaisilta veronmaksajilta (Newt Gingrich).

Läpeensä mädässä YK:ssa minkä tahansa päätöksen saaminen onnistuu kolmannen maailman äänillä, jotka ovat tunnetusti myytävänä. Palestiinalaisten osalta tämä mahdollisesti avaisi ovet ns. kolmannelle intifadalle, sillä Länsirannan talous romahtaa tuen epäämisen jälkeen. Sitä seuraava kansannousu kohdistuu luonnollisesti Israeliin, joka ajautunee jälleen sotaan.

Ottaen huomioon vasemmiston juutalaisvihan, Abbasin suunnitelma antaa hyvät työkalut toteuttaa toimenpiteet, joilla vähintään kymmeniä ja toivon mukaan satoja juutalaisia saadaan hengiltä. Pesuveden mukana lentää kymmenkertainen määrä nuoria arabeja, mutta sosialismissa kansalaiset ovat yhteiskuntaa varten. Stalin ja Mao aikoinaan näyttivät mallia, kuinka sodat voitetaan vyöryttämällä joukkoja uusina aaltoina, kunnes vastapuolelta loppuu miehet tai patruunat. Arabisosialismi on eurososialismin luihu veljenpoika, joten ilman EU:ta, Suomi "pidättäytyisi" äänestämästä ihan kuin wanhoina hywinä aicoina. Eikä EU:kaan vastaan äänestäisi, jos Amerikkaa ei olisi.

perjantai 19. elokuuta 2011

Jalat tukevasti ilmassa


Liberaaliin fasismiin - siis tällaiseen modernin hyvinvointivaltion oppiin - kuuluu pelottelu. Eilen Aktian ekonomisti Timo Tyrväinen pelotteli maailmanlopulla, kun Suomi vaati Kreikalta takuut lainalle, jolla paikataan Kreikan valtion kassakriisiä. Kreikkahan lainaa rahaa, koska se ei kerää riittävästi veroja kattaakseen kulunsa. Osin veronkierto on laajamittaista, mutta pääosa ongelmasta on tietenkin sama kuin Suomellakin, eli julkisen sektorin kontolleen ottamat tehtävät maksavat enemmän kuin kansakunnan selkänahka antaa myötä.

Vasemmistolaiseen talouspolitiikkaan on iät ajat kuulunut oppi, jonka mukaan valtio laskusuhdanteessa ottaa velkaa tukeakseen taloudellista toimeliaisuutta (investoinnit ja kotitalouksien tulonsiirrot) ja sitten hyvinä aikoina maksaa velkoja takaisin. Nykyinen länsimaiden ylivelkaantuminen on suoraa seurausta tämän opin toimimattomuudesta. Jos Kreikka ei saa kassaansa rahaa, mitään suurta romahdusta ei tapahdu maailmanlaajuisesti. Kreikkalaiset ovat tietysti kusessa. Tai ne, jotka ovat riippuvaisia valtion maksamista tuista. Minä en ymmärrä, miksi minun täytyy maksaa liberaalin fasismin kannattajien viulut, kun vastustan kyseistä oppia. Ovatko hyvinvointiyhteiskuntaa kannattavat valmiita maksamaan minun oppieni mukaiset kulut. Eivät tietenkään - enkä minä sitä edes vaadi.

torstai 18. elokuuta 2011

Vihreät tappoivat 85 Kaliforniassa


2009 Exxon sai 600.000 dollarin sakot, kun 85 muuttolintua tahriintui kuoliaaksi ilman peitettä olleissa öljysäiliöissä. Oregonilainen sähköyhtiö PacifiCorp joutui investoimaan 10 miljoonaa, kun sen sähköjohtoihin kuoli 232 kotkaa. 2005 kalakasvattamon omistaja ampui kotkan ja sai puoli vuotta linnaa ja 65.000 dollarin sakot. Kaliforniassa elää 2.500 maakotkaa, joista 80 kuolee vuosittain osavaltion suurimmassa tuulivoimapuistossa. Tämä vain yhdessä tuulipuistossa ja vain yhdessä osavaltiossa. Syystä kysellään, miksi Yhdysvaltain villieläinten suojelusta vastaavat viranomaiset eivät ole kiinnostuneita rikoksista, jotka tehdään hyvää tarkoittaen.



tiistai 16. elokuuta 2011

Turpiin vaan ja onnea

Vasemmiston juutalaisviha ja erityisesti suomalaisen vasemmiston keskeiset nykyajan vaikuttajat (Arhinmäki, Tuomioja ja Soininvaara) ovat omine ulostuloineen alleviivanneet, että Israel on rasistinen apartheidevaltio. Erityisesti Soininvaaran avoin ja peittelemätön antisemitismi on röyhkeydessään melkein uskomatonta. Vuoden 2009 alussa Soininvaara kirjoitti kahdesti Israelista haukkuen sen hyökkäyksen Gazaan. Vuoden 2010 kesällä Soininvaara arvosteli Israelia jyrkin sanakääntein Gazaan pyrkineen laivasaattueen väkivaltaista pysäyttämistä.

Vuonna 2011 alkanut arabimaiden kansannousu diktaattoreitaan vastaan on saanut väkivaltaisia ja erittäin väkivaltaisia piirteitä. EU-maat ovat osallistuneet taisteluihin (Libyassa), vaikka vielä äsken ne olivat kelpo kauppakumppaneita. Kummallisinta on kuitenkin ollut seurata Syyrian presidentin tarrautumista valtaansa. Hän on jo kuukausien ajan vastannut mellakointiin käyttämällä sotilaita mielenosoitusten tukahduttamiseen. Uusimman uutisen mukaan (HS) Syyrian laivasto tulittaa Latakian vanhaa satamakaupunkia, jonne on asettautunut 10.000 Israelista - arabijohtajien käskystä - poistunutta arabia.

Mitä tekee Soininvaara - missä näkyy viha, raivo ja tuohtumus? Missä vertaukset siitä, kuinka arabien johtaja (Jerusalemin suurmufti) jo 30-luvulla liittoutui Hitlerin kanssa tarkoituksenaan toteuttaa naapuriheimon kansanmurha? Ei oikein pysy uskottavana tuo vasemmiston touhu, kun toisten suorittamana väkivalta on tuomittavaa ja toisten ei...

[Lisäys 18.8.2011 klo 16:00
Terroristit tappoivat ainakin kuusi bussimatkustajaa Israelissa. Ei näy ainakaan vielä Soininvaaran blogissa minkäänlaista raivoa.]

maanantai 15. elokuuta 2011

Kasvottomana liikkuvat naiset

Suojelupoliisin mukaan (YLE) Suomessa toimii poliittisia, uskonnollisia ja eläinten oikeuksien ajamiseen keskittyneitä pieniä ryhmittymiäm joiden toimintaa seurataan niiden yhteiskuntarauhalle aiheuttaman uhkan takia. Tässä uutisessa ei sen tarkemmin noita ryhmiä osoiteta, mutta on ilmeistä, että uskonnollisilla liikkeillä tarkoitetaan tässä tapauksessa islamia. Poliittisilla liikkeillä ei vasemmiston harmiksi tarkoiteta kansallismielistä porukkaa vaan erilaisia sosialismista innoituksensa saaneita vetelehtijöitä. Mielenkiintoista sinänsä, että haastattelussa ei mitenkään sivuttu väkivaltaisia jengejä Enkeleistä Mustaan Kobraan.

Susanne Dahlgren niminen hyväntahtoisesti hymyilevä täti-ihminen on saanut Totuudesta palstatilaa aiheenaan eurooppalainen islam on muutosten edessä. Kirjoitus on luokattoman asenteellinen, mutta kolme kohtaa siitä voi nostaa esiin. Ensiksi, Susanne väittää
Euroopassa on kuluneen vuoden aikana seurattu pohjoisafrikkalaisten nuorten kamppailua paremman elämän puolesta.
Väite on toiveunta. Kamppailu on käyty maallisen diktatuurin syrjäyttämiseksi, mutta valta ei siirry puolueille vaan islamin hegemoniaa saarnaaville tahoille.

Rohkeasti Susanne tekeekin seuraavan johtopäätöksen
Arabimaiden demokratisoituessa yksi radikalisoitumisen syy, viha autoritäärisiä hallituksia kohtaan, katoaa.
Tässä paljastuu tahattomasti vasaemmiston hellimä kuva islamista: se näyttää väkivaltaisen luonteensa, koska se on vihainen - sitä on ärsytetty. Mutta jos sitä ei ärsytä autoritäärinen hallinto, sitä ärsyttää maallisuus, eurooppalainen humanismi tai ihan mikä vaan - vaikka paljaina vilkkuvat naisten sääret. Se ärsyyntyy aina ja kaikesta, koska se on lakiuskonto - sen tehtävä on puuttua joka asiaan. Siinä se ei mitenkään eroa klassisesta fasismista, eikä siinäkään suhteessa, että molemmat näkevät vihasta kumpuavan väkivallan oikeutettuna.
Tutkimuksissa, joissa on kartoitettu kasvohunnun käyttöä Euroopassa, on havaittu, että käännynnäisten osuus julkisessa tilassa kasvottomana liikkuvien naisten parissa on merkittävä. Muslimina olo on henkilökohtainen valinta, ja nuorisokulttuurin tavoin se halutaan näyttää koko maailmalle.
Tämä Susannen kolmas lausuma antaa mahdollisuuden välähdyksenomaisesti katsoa hänen kaltaistensa ytimeen. Jos tavallinen ihminen heräisi joku aamu ja pukisi itsensä kaikenpeittävään kaapuun, hänet laitettaisiin hoitoon. Puhutaan Jerusalem-syndroomasta. Mutta kun mieleltään epävakaat nuoret naiset toisesta kulttuurista saapuneiden puolisoittensa mieliksi peittävät itsensä, sitä pidetään "rohkeutena".

Itsensä kaavuttavat nuoret euronaiset pakenevat omaa kulttuuriaan, koska se on heille pelottava, raaka ja epäreilu. He pakenevat haluamatta ottaa vastuuta omasta elämästään valtuuttaen puolisonsa tekemään kaikki valinnat. Nämä toisesta kulttuurista tulevat puolisot edustavat kaikille tytöille ah-niin-romanttista ritaria valkoisen ratsun selässä. Tai kamelin tai ihan sama. Kääntyminen islamiin on oire - se on aina seurausta jostain aiemmasta pettymyksestä. Kääntyneillä eurooppalaisilla on harras mielenlaatu (en muista koskaan kuulleeni ateistin kääntyneen muslimiksi), joten seuraaminen puolisoa on vain osoitus siitä, että uskonto ei toimi tämänkaltaisille ihmisille. Jos toimisi, ei kai hän hylkäisi Jumalaansa?

Loppuun pakollinen han-suomalaisuudesta kumpuava havainto, joka vain vahvistaa yllä kirjoittamaani perusteesiäni. Suomalaisessakin kulttuurissa tapahtuu, että nainen roikkuu vuosikymmeniä väkivaltaisessa suhteessa kykenemättä irtautumaan. Ingmar Bergman on jopa ohjannut hienon elokuvan Fanny&Alexander, jossa kerrotaan sadistisen piispan pauloihin joutuvasta äidistä, joka uhraa lapsensa saadakseen turvaa. Mutta näissä tilanteissa ymmärretäänkin, että naisen minäkuva ja itsetunto on niin huono, että hän vaatii tukea tai hoitoa, ja että uskonto ei paranna potilasta. Susannen maailmassa he sen sijaan "valitsevat itsellen sopivan tulkinnan uskonnosta".

Huomasitteko muuten, mikä oli kaikkein tärkein johtopäätös, minkä kirjoitus antoi? Itselleni ainakin tuli heti ensimmäiseksi mieleen, että onko islamissa jotain vikaa, jos sen toivotaan muuttuvan. Miksi islamin pitää muuttua eurooppalaiseksi (mitä se sitten onkaan)?

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Elän syödäkseni

Suomalainen ruoka on nykyisin täysin teollista, kuten kaikissa muissakin länsimaissa. Yleensä ihmiset ajattelevat, että teollinen ruoka on yhtä kuin Jalostajan lihamakaronilaatikko, risotto, lihakastike tai vastaava mössöruoka. Ravintolat ostavat pääasiassa elintarviketehtailta raaka-aineensa, mihin on melko luolliset syyt: hinta. Teollisesti valmistettu ruoka on edullisempaa kuin palkata kokki sitä tilauksesta tekemään. Ravintolat yrittävät nykyisin entistä useammin päästä eroon eri keinoin mössöruoasta, koska eineksistä syntyy mielikuva halvasta tuotteesta ja sitä kautta matalasta laadusta. Kaikki ravintolat kilvan julistavat kevytvaihtoehtoa ja salaattipöytää, koska niissä on parempi kate. On tietenkin totta, että istumatyötä tekevä ei paljon kaloreita polta, mutta varsinkin naisten himo jälkiruokiin ja välipalapatukoihin kuitenkin viittaa siihen, että kuljetaan virran mukana. Itse olen sen verran vanhan liiton hengessä mukana, että esitän kysymyksen: kuka nyt laihaa kokkia uskoisi?

Teollisen ruoanvalmistuksen merkittävin etu, jota harvoin ajatellaan, on sen puhtaus (hygieniapassi). Kaikki muistanevat omilta kouluajoiltaan, jolloin emännät pesivät multaisia perunoita keittössä, ja seuraavana päivänä koulussa riehui vatsatautiepidemia. Eipä ollut satamäärin virkamiehiä tutkimassa koulukeittiöiden hygieniaa, koska emännät suhtautuivat työhönsä kunnianhimoisesti ja olivat saaneet oppinsa todellisilta vanhan kansan keittäjiltä - äideiltään.

En ole mikään pöpöfriikki enkä pelkää kuraa, likaa tai paskaa, mutta on yksi asia, josta pidän kiinni kuin hai delfiinistä: ruoan puhtaudesta en tingi. Silloin tällöin olen joutunut vaihtamaan paikkaa, kun ravintolan siisteys on surkea. Siistey ei tietenkään itsessään tarkoita pilaantunutta ruokaa, mutta saa ainakin monet epäluuloisiksi. Oletan käyneeni ravintoloissa enemmän kuin työikäiset keskimäärin, ja samalla tullut nähneeksi joitain trendejä.

Suurten ketjujen ravintoloissa elintarvikehygienia otetaan vakavammin (noin keskimäärin) kuin yksittäisissä ravintoloissa. Yötä päivää auki olevissa paikoissa puhtaudesta laistetaan helpommin kuin niissä, joissa työvuorojen pituudet ovat normaalin päivätyön mittaisia. Annoksen hinta ei suoraan vaikuta ravintolan puhtauteen, mutta erittäin edullinen annoshinta viittaa siihen, että ruoka on tulonlähde eikä intohimon kohde.

Lukijoideni (40 kpl) suosimat pikaruokapaikat ovat:
14 Kebab-paikka
12 Atomi tai vety
12 McDonald's
11 Hesburger
10 Subway
7 Kotipitsa
4 Pizza Hut
2 rolls
1 Sibylla
0 Cafe Picnic

lauantai 13. elokuuta 2011

28% IPCC:n ennusteista pielessä

Coloradon yliopiston ympäristötieteen professori Roger Pielken uuden tutkimuksen mukaan YK:n rahoittaman ilmastontutkimuslaitoksen IPCC:n tekemistä kaikista vuoden 2007 loppuraportin ennusteista joka kolmas tulee olemaan virheellinen. Väite on aika raflaava, mutta IPCC:n käyttämissä ennusteissa hyväksytään niinkin matalia todennäköisyyksiä kuin 2/3. Senpä takia koko IPCC:n poliittiseen päätöksentekoon antama yhteenveto on huomattavan paljon epäluotettavampi kuin puhekieleen pesiytynyt uskottelu "90%:n todennäköisyydellä lämpeneminen on ihmisen aiheuttamaa".

Vaan on ilmaston lämpenemistä julistavilla isompiakin ongelmia - tällä kertaa ihan oikeita sellaisia, joista ei luikerrella niin vain pakoon. WeatherBell on yksityinen, omilla rahoillaan sääennusteita tuottava yritys - sen on siis saatava uskottavia tai luotettavia tuloksia, joista sen asiakkaat maksavat vastineeksi saamastaan hyödystä. Toimintatapa on siis päinvastainen kuin verovaroin toimivilla ilmastotutkijoilla, jotka kertovat, mitä maksaja haluaa kuulla. WeatherBellin tutkija Joe Bastardi nosti esiin hyvän huomion lämpötilojen ja hiilidioksidin olemattomasta yhteydestä.

Katsokaapa seuraavia kaavioita - hiilidioksidilla ei näytä olevan käytännössä mitään vaikutusta lämpötilaan. Käytännössä säätä (pitkällä aikajänteellä sitä kutsutaan huijaavasti "ilmastoksi", vaikka perinteisesti ilmasto on tarkoittanut erilaisia sääoloja, kuten tropiikkia tai aroalueita). Lämpötilojen vuosittaiset ja trendinomaiset muutokset tapahtuvat ajallisesti yht'aikaa merivirtojen (PDO) ja ilmanpaineen muutosten (NAO) kanssa, joilla puolestaan on joku yhteys Auringon aktiivisuuteen, joka puolestaan on kytköksissä planetaariseen mekaniikkaan, mistä viikko sittenoli puhe (Auringonpilkut ja sademäärät 5.8.2011).

Lämpötilat seuraavat sademääriin vaikuttavia tuulia, mikä on melko luonnollista.


Samaa tai edes vastaavaa yhteyttä ei ole hiilidioksidin määrällä, mikä ei liene kenellekään blogini lukijalle enää mikään yllätys.


Viimeisen 15 vuoden aikana hiilidioksidimäärän kasvu-ura on selvästi erkaantunut samaan aikaan tehtyjen lämpötilahavaintojen suunnasta.

perjantai 12. elokuuta 2011

Yleistäen kansanryhmistä

WHITE WOMEN:


First date: You get to kiss her goodnight.
Second date: You get to grope all over and make out a bit.
Third date: You get to have sex but only when she wants to, and only in the missionary position.

FINNISH WOMEN:


First Date: You both get blind drunk and have sex.
Second Date: You both get blind drunk and have sex.
20th Anniversary: You both get blind drunk and have sex.

ITALIAN WOMEN:


First Date: You take her to a stage play and an expensive restaurant.
Second Date: You meet her parents and her Mom makes spaghetti & meatballs.
Third Date: You have sex, she wants to marry you & insists on a 3-carat ring, or you meet her brother Carmine.
5th Anniversary: You already have 5 kids together & hate the thought of having sex.
6th Anniversary: You find yourself a Mistress. (Please don't tell Carmine.)

CHINESE WOMEN:


First date: You get to buy her an expensive dinner but nothing happens.
Second date: You buy her an even more expensive dinner. Nothing happens again.
Third date: You don't even get to the third date, and you realize nothing is ever going to happen.

INDIAN WOMEN:


First date: Meet her parents.
Second date: Set the date of the wedding.
Third date: Wedding night.


BLACK WOMEN:


First Date: You get to buy her a real expensive dinner.
Second Date: You get to buy her and her girlfriends a real expensive dinner.
Third Date: You get to pay her rent.
Tenth Date: She's pregnant by someone other than you.

MEXICAN WOMEN:


First Date: You buy her an expensive dinner, get drunk on Tequila, and have sex in the back of her car.
Second Date: She's pregnant.
Third Date: She moves in. One week later, her mother, father, her two sisters, her brother, all of their kids, her grandma, her sister's boyfriend and his three kids move in and you live on rice and beans for the rest of your life in your home that used to be nice, but now looks like a home along the Tijuana strip.

JEWISH WOMEN:


First Date: You spend all your money to impress her.
Second Date: You make a loan to keep up the image.
Third Date: You're broke, she finds someone wealthier.

ARAB WOMEN:


First Date: Mother, Father, Brothers, Sisters, Cousins, Aunts, Uncles, Friends and the entire Arab community finds out.
Second Date: You are shot dead in the street and your balls are fed to the goats.

(No third date)

The POINT?

DON'T YOU JUST LOVE FINNISH WOMEN?

torstai 11. elokuuta 2011

Bob's funeral

Bob works hard at the office but spends two nights each week bowling, and plays golf every Saturday.

His wife thinks he's pushing himself too hard, so for his birthday she takes him to a local strip club.

The doorman at the club greets them and says, 'Hey, Bob! How ya doin?'

His wife is puzzled and asks if he's been to this club before.

'Oh no,' says Bob. 'He's in my bowling league.

When they are seated, a waitress asks Bob if he'd like his usual and brings over a Budweiser.

His wife is becoming increasingly uncomfortable and says, 'How did she know that you drink Budweiser?'

'I recognize her, she's the waitress from the golf club.

'I always have a Bud at the end of the 1st nine, honey.'

A stripper then comes over to their table, throws her arms around Bob, starts to rub herself all over him and says,

'Hi Bobby. Want your usual table dance, big boy?'

Bob's wife, now furious, grabs her purse and storms out of the club.

Bob follows and spots her getting into a cab.

Before she can slam the door, he jumps in beside her.

Bob tries desperately to explain how the stripper must have mistaken him for someone else, but his wife is having none of it.

She is screaming at him at the top of her lungs, calling him every 4 letter word in the book..

The cabby turns around and says,

'Geez Bob, you picked up a real bitch this time.'

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Knut Hamsun ja terrorismi

Norjalainen Nobel-palkittu kirjailija Knut Hamsun kuvannee norjalaista poliittista kulttuuria ja mielenmaisemaa aika hyvin.


Kuten mm. edellisesä kirjoituksessani totesin, nykyajan vasemmistolainen liberalismi juontaa juurensa aina Ranskan suureen vallankumoukseen ja sieltä modernin fasismin kautta nykymuotoiseen valtiokapitalismiin. Ymmärtääksemme paremmin tätä päivää, pitää ymmärtää mennyttä. Vasarahammer kirjoitti tästä päivästä (Norjan joukkomurhan motiivit) hyvin kuten myös Caroline Glick.

Huomion arvoista siis on, että kaksi vuotta sitten Norja rakensi Knut Hamsunille 20 miljoonalla eurolla museon kunnioittaakseen mestarikirjailijan 150-vuotis syntymäpäivää. Eikö kuulosta uskomattomalta? Tästä nyt joka tapauksessa pääsemme siihen historialliseen tosiasiaan, että fasismi oli aikanaan erittäin suosittu aatemaailma. Ja on edelleen, vaikka sitä kutsutaankin eri nimellä - hyvinvointivaltio.

Hyvinvointivaltion tehtävä on "ajaa kaikkien kansalaistensa etua", joten se määritelmällisesti "ei tee virheitä". Kaikki matkan varrella kohtaamansa ongelmat se ratkoo lisäämällä rajoituksia ja valvontaa - ajautuen hitaasti kohti totalitarismia. Totalitarismissa toisinajattelijat vaiennetaan joko vankiloissa tai julkisesti häpäisemällä, minkä kevyt muoto on leimaaminen fasistiksi (natsiksi, rasistiksi). Kun Norjalaiset ovat ilmiselvästi edelleen addiktoituneet tuohon fasismiinsa, niin liekö ihme, että eivät tuomitse terroria israelilaisia kohtaan. Ja kun et tuomitse terroria yhteen suuntaan, oikeutat sen kaikille. Kuulostaa ikävältä, mutta näin se on, koska terroriteon perimmäinen syy on saada julkista arvostusta.

tiistai 9. elokuuta 2011

Vihreiden nuorten kesäleiriopas

Ensimmäisen kerran kuvan nähdessään, katse etsiytyy sen keskustaan. Sieltä se harhailee edes takaisin reunoja pitkin, kunnes koko kuva alkaa vähitellen hahmottua. Jos seisoo liian lähellä, erottaa kaikki yksityiskohdat, mutta kokonaisuus jää epäselväksi. Euroopassa maailmankartan keskellä on Eurooppa, Amerikassa Amerikka, Japanissa Japani. Kuvan - tai minkä tahansa - keskusta luo mielikuvan kokonaisuudesta, todellisuudesta.

Amerikkalaisessa kielenkäytössä liberaalit (Euroopassa sosialistit tai vasemmisto) sijoittavat itsensä poliittisella kartalla keskustaan. Vasemmalla puolella ovat kommunistit ja oikealla fasistit, äärioikeisto. Ajatus on luonnollisesti älytön, koska kaikki kolme juontavat juurensa Ranskan suuresta vallankumouksesta lujan potkun saaneelle käsitykselle valtiomallista, jonka johdolle yksittäisten kansalaisten etu on alisteinen. Klassiseen fasismiin, joka perustuu siis jakobiinien kehittämiin oppeihin, kuuluu käsitys, jonka mukaan valistunut johto tietää kansalaisia paremmin näiden tarpeet. Klassisen fasismin suora jälkeläinen, Mussolinin fasismi, piti perustehtävänään "kaikista kansalaisista huolehtimisen". Ennen natsien vaikutusta Mussolinin hallintoon, joka sääti rotulait 1938, Italian fasistisessa puolueessa juutalaisilla oli yliedustus suhteessa väestöön samalla tavalla kuin Neuvostoliiton kommunistisessa puolueessa.

Nykyaikainen hyvinvointiyhteiskunta juontaa näkemyksensä fasismista. Kun Jyrki Katainen vaatii hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä, hän ajaa klassista fasistista ideologiaa. Ideologiaan kuuluu jatkuvien uhkakuvien luominen ja niiden ratkominen (ideologiaa kannattavien) asiantuntijoiden ohjeiden mukaisesti pikaisesti ja ilman yhteiskunnallista keskustelua. Keskustelua vaativia syytetään fasisteiksi - tai äärioikeistoksi - minkä tarkoitus on leimata vastustajat keskustelun tasoon yltämättömiksi. Kukapa nyt haluaisi kuunnella kansanmurhaajia? Äärioikeistolaiseksi, tai natsiksi/fasistiksi, kutsuminen on vain keino liata poliittinen vastustaja.

Nykyajan vasemmisto - siis moderni fasismi - ei aja laajamittaisia vangitsemisia, mutta se käyttää sosiaalista painostusta hyväkseen. Kukapa nyt omaa etuaan ei haluaisi ajaa, ja vasemmisto käyttääkin juuri kansalaisten etua perusteluna pyrkimyksilleen. Uusfasismi on puettu äidilliseen kaapuun. Se kuihtuisi heti, jos se alkaisi unelmoida kansanmurhista. Tärkeää onkin ymmärtää, että kaikki fasistiset liikkeet eivät ole toteuttaneet kansanmurhia. Kunkin maan omasta kulttuurihistoriasta riippuu, kuinka otollinen maaperä diktatuurin - mitä fasismi siis mitä suurimmassa määrin on - hyväksymiselle on. Italia ei luovuttanut omia juutalaisiaan natseille, ennen kuin natsit valloittivat sen 1943. Fasistinen Espanja ei sekään luovuttanut juutalaisiaan. Fasismin ydin on korostaa valtion kantavan huolta kaikista kansalaisistaan. Paitsi tietysti niistä "kansanvihollisista", jotka sitä vastustavat. Ironista kyllä, fasismin kannattajien suorittama jako "meihin" ja "muihin" on samalla se perustelu, jolla he vastustavat monokulttuurisuutta.

Kulttuurissa fasismiin siis kuuluu kansalaisten edun ajaminen, mihin tehtävään valistuneet hallitsijat mielestään sopivat. Fasismiksi tupakanpolton tai tiettyjen ruokailutottumusten kieltäminen muuttuu silloin, kun yksilö ei saa elää kieltojen vastaisesti niin halutessaan. Kun yhteiskunta valvoo kansalaistensa terveyttä, sille tulee oikeus määrätä elintavoista. Kuvaavaa on, että liberaalit fasistit vihasivat sydämensä pohjasta GW Bushia hänen ajaessaan omia tavoitteitaan väkipakolla läpi. Jos Bush olisi edistänyt liberaalien tavoitteita, hänen menetelmiään olisi ihannoitu.

Vasemmiston keskeinen keino hallinnan varmistamiseksi on talouspoliittisesti tarkasteltuna puolestaan valtiokapitalismi - tai eräissä fasismin ilmentymissä - omistuksen suora sosialisointi. Vasemmistolaisessa kielenkäytössä suuryritysten vaikutusvalta politiikassa edustaa fasismia, tai suuryritykset ja niiden johto usein jo itsessään. Valtiokapitalismissa tai sosialismissa suuryrityksiä sen sijaan johdetaan "kansalaisten edun mukaisesti". Liberaalille väite siitä, että hänen aatteensa on paha, on absurdi, koska hänen tavoitteenaan on edistää kaikkien etua. Valitettavasti siinä vaan käy niin, että se ei ole mahdollista. Kaikkien etua ei ole olemassa, on etuja, jotka ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

Fasismin ongelma on siinä, että se puuttuu kaikkiin pienimpiinkin elämän osa-alueisiin. Kun klassisia liberaaleja - amerikkalaisessa kielenkäytössä konservatiiveja - arvostellaan pyrkimyksestä valvoa eri seksuaalivähemmistöjen sänkypuuhia, on hämmentävää lukea Greenpeacen opasta ympäristöystävälliseen seksiin. Opas kehottaa "leikkimään roolipeliä, jossa GW Bush on keskellä luonnonystävien kesäleiriä" - ilmeinen viittaus S/M-seksiin. Onneksi oppaassa korostetaan, että kyse on vain pelistä. Muuten saattaisimme kantaa lisää ruumispusseja VINO:n kesäleireiltä.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Täplikäs seepra Jäämerellä

Katastrofaalinen ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen (CAGW) on saanut pahoja iskuja, eikä oikein näytä enää nousevan tolpilleen. Profetian näkyvin hahmo lienee Yhdysvaltain entinen presidentti, Norjan palkitsema rauhannobelisti Al Gore. Ilmaston lämpenemistä odottavat (hehän eivät ikinä iloitse tiedoista, jotka osoittavat lämpenemisen aiemmin ennakoitua pienemmäksi) tahot ovat perinteisesti syyttäneet vastakkaisten tutkimusten saavansa rahoituksensa tupakka- ja/tai öljyteollisuudelta. Asiayhteydessä ei luonnollisesti mainita, että Al Gore on kotoisin tupakkatilalta. Mutta Al Gorehan on tunnettu mielikuvituksellisista lausunnoistaan, kuten "Mihinkä seepra täplistään pääsisi" (gargaro).

Koska politiikassa ei muutenkaan ole tapana tehdä niin kuin puhuu, kannattaa kiinnittää huomiota australialaiseen Tim Flanneryyn. Tim on puhunut jo 90-luvulla, että merenpinta nousee 20 metriä, joten kummallista on, että hän on samaan aikaan ja sen jälkeenkin sijoittanut omaisuuttaan merenrantakiinteistöihin (linkki). Hän myönsi asian medialle, mutta ei halunnut kertoa mökistään tarkemmin "välttääkseen jonkun oikeistolaisen iskulta Norjan-tyyliin".

Norjan-tyylillä hän tuskin tarkoitti tätä tapausta, jossa ilmaston lämpenemisen vaikutuksia tutkineet opiskelijat joutuivat jääkarhun hyökkäyksen kohteeksi Huippuvuorilla. Jäänalle sai kuulan otsaansa, joten nyt on todellista näyttöä "ilmaston lämpenemisen johtavan jääkarhujen kuolemaan". Aihe on niin tahattoman koominen kuin olla osaa, mutta Suomessa missään asiassa ei saa nähdä komiikkaa, paitsi Soinin ylipainossa. Nauru on poliittisen korrektiuden pahin vihollinen. Nauru kuvaa alistumattomuutta.

Oregonin yliopiston entinen tutkija George Taylor on todennut haastattelussaan, että katastrofaalista ihmisen aiheuttamaa lämpenemistä odottavat ovat vähitellen jäämässä vähemmistöön. Taylor esittää, että osa huippuälykkäistä yliopiston professoreista uskoo CAGW-teoriaan, koska heillä on niin vahvasti vasemmistolainen maailmankuva, missä valtion tehtävänä on ratkaista ongelmat, kun taas keskivertoihminen on tottunut tulemaan toimeen omillaan.

lauantai 6. elokuuta 2011

Puheista tekoihin

Jyrki Virolainen:
vihapuhe ei ole, kuten Pekka Haavisto eilen sanoi, "vain sana", vaan myös teko, tarkemmin sanottuna väkivaltainen teko.
Mieletön, suorastaan mielipuolinen väite tai ajatusrakennelma. Puhe ei teko. Teko on teko - puhe on puhetta. Ei haukku haavaa tee. Ei jumankekka, kuinka tuollaisen vaatimuksen esittäjä saa kulkea vapaalla jalalla? Juurihan hän hyökkäsi sen kaikkein keskeisimmän kansalaisoikeuden kimppuun, mikä erottaa meidät Kiinasta ja arabikaduista.

Kuten tuore Maikkarin kysely paljastaa, enemmistö kansalaisista haluaisi lopettaa mahdollisuuden kirjoitella nimettömänä netissä. Ovatkohan nämä samat ihmiset sitä mieltä, että Kiinassa ja arabikaduilla ei saa kirjoitella anonyymisti? Oliko se ulkokanisteri Erkki Tuomioja, joka anonyymisti vuosi Zavidovo-muistion?

Ylimmälle poliittiselle johdolle jaetussa muistiossa Kekkonen kuvaili keskusteluaan Leonid Breznevin kanssa Suomen EEC-jäsenyyshakemuksesta. Siihen aikaan maat suojelivat tavarantuontia tulleilla, ja vapaakauppa - nyttemmin globalisaatio - nähtiin kapitalistisena prosessina, joka vie päätöksenteon ylikansallisille suuryhtiöille. Hullunkurista kyllä, Zavidovo-vuodolla oli ilmeisesti tarkoitus estää Suomen EU-jäsenyys (EEC vielä tuolloin), mutta nyt Tuomioja ajaa raivoisasti ylikansallista liittovaltiokehitystä. Ota näistä kommareista selvää. Ainoa nyrkkisääntö tuntuu olevan, että jos Tuomioja kannattaa, kannattaa vastustaa.

Jos Jyrki Virolaisen linjaa seurataan, tsekin presidentti Vaclav Klaus ei koskaan olisi noussut presidentiksi. Tai kuten Espanjan entinen pääministeri Jose Maria Aznar totesi "ilmastoapokalypsin lipunkantajat ovat vapauden vihollisia suuremman hyvän varjolla kuten kommunistit". Näille "suuremman hyvän" ajajille kiusallisen kritiikin vaientamisestahan tässä on puhe. Ei kukaan ole vaatimassa eliitille mieluisten ja myönteisten puheiden kieltämistä. Vaatimus on osoitettu Euroopan johtavan ideologian - liberaalin fasismin - arvostelemisesta. Mikään sosialistinen yhteiskunta ei kestä kritiikkiä, koska se ei pysty puolustamaan vaatimuksiaan millään muulla tavalla kuin inttämällä samoja fraaseja yhä uudelleen. Liberaalille fasismille on tyypillistä, luoda erilaisia uhkakuvia (maailmantalouden romahdus), jotka ovat väistettävissä ainoastaan välittömillä toimenpiteillä (Kreikan tukipaketti) ja lisäämällä valvontaa (Sinnemäki) ja verotusta (pankkivero). Varoitus: Vuoden takainen Karjalaisen uutinen saa hytkymään naurusta:
Nyt näyttää siltä, että tarkkaan syyniin joutunut Kreikka on epäilyistä huolimatta ryhdikkäästi hoitanut velvoitteensa

EU, Euroopan keskuspankki ja IMF seuraavat Kreikan talousohjelman toteuttamista kolmen kuukauden välein. Vaikka ensimmäinen välitodistus on kiitettävä, Kreikkaa on pidettävä vielä pitkään tarkan valvovan silmän alla

Käytännössä Kreikalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin noudattaa ankaraa talouskuria

Keväällä monet vastustivat EU:n kehitystä kohti yhteistä talouspolitiikkaa; se nähtiin uhkana maiden itsenäiselle päätöksenteolle. Kreikan kriisi on kuitenkin osoittanut, että yhdessä euroalue voi myös olla vahva
Vuosi sitten aloitettu valtioliiton muodostuminen sai vetojuhdakseen Kreikan, joka sopivin ja riittävän tihein väliajoin saa kuolonkouristuksia, joita liberaalit fasistit pääsevät hätäkokouksissaan ratkomaan.

perjantai 5. elokuuta 2011

Auringonpilkut ja sademäärät

Etelä-Afrikkalaiset Alexander, Failey, Bredenkamp, Merwe ja Willemse ovat tutkineet aihetta "Auringon aktiivisuuden, sään ennustettavuuden ja vesivarantojen keskinäiset yhteydet". Tutkimus on julkaistu jo vuonna 2007, mutta jostain syystä sen huomiot ovat jääneet julkisuudessa tyystin pimentoon. Suomalaisen median osalta asia ei ihmetytä, mutta kansainvälisessä mediassa asiaa olisi luultu käsiteltävä nykyisen Afrikan kuivuuden takia edes hiukan (SK ja HS). Lainaan lyhyitä pätkiä tutkimuksesta sieltä täältä, mutta jokaisen (ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä huolissaan olevan) kannattaa lukea tutkimus kokonaisuudessaan. Tutkimus ei ole "öljy- tai tupakkateollisuuden" rahoittama, joten jopa pahimmat katastrofaalista ihmisen aiheuttamaa ilmaston kuumenemista ennustavat joutuvat tämän kanssa tukalaan tilanteeseen, jos hyötyy ilmaston katastrofaalisen lämpenemisestä millään tavalla. Toki, Etelä-Afrikassa on sorrettu värillisiä, joten varmaan tämä menee samaan kastiin suvaitsevien mielessä.

1889 DE Hutchins tutki kuivuuden ja hyvien satokausien vaihtelua huomaten yhteyden nälänhädän ja auringonpilkkujen kesken vuodesta 1810 alkaen. Maailman vanhin vedenkorkeuden havaintoaineisto alkaa vuodesta 641 on Niili-joesta Kairossa. Ennen Assuanin padon rakentamisen aloittamista 1960, oli selvitettävä Niilin vuosittaiset virtaamat. Poikkeuksellisen pitkä havaintoaineisto tuotti myös poikkeuksellisen tutkimustuloksen: aiemmin 11-vuotiseksi luultu aurongonpilkkujakso paljastuikin 21-vuotiseksi. Lyhyemmissä aikasarjoissa kyseinen ilmiö ei tullut esiin riittävän selvästi.

Etelä-Afrikan vesiasioista vastaavan viranomaisen selvityksessä todetiin 1970, että "Perinteinen näkökanta, eli kuivuuden johtuminen puhtaasti sattumanvaraisesta ilmaston vaihtelusta, ei pidä paikkaansa. Afrikan pisimmät ja pahimmat kuivuusjaksot 1800- ja 1900-luvuilla johtuvat ilman mitään epäilystä auringonpilkkujakson minimeistä. Will Alexanderin tutkimukset Afrikan jokien virtaamista vuodesta 1978 alkaen ovat paljastaneet selvän jaksottaisuuden. 1900-luvulla oli kahdeksan auringonpilkkujaksoa kesäkuusta 1913 maaliskuuhun 1996. Vuosisadan jälkipuoliskolla rankkasateiden havaittiin myös yleistyneen.

Jokien virtaama auringonpilkkuminimiä edeltävinä kolmena vuotena on keskimäärin kolmasosa minimiä seuraaviin kolmeen vuoteen. Virtaaman muutokset eivät olleet satunnaisia vaan selvästi auringonpilkkuihin kytköksissä. Kun auringonpilkkujen jaksoa alettiin tarkastella perinteisen 11-vuoden sijaan 21-vuoden jaksoina, sademäärien muutoksissa havaittiin vielä selvempi jakauma. 21-vuoden jaksoissa tarkateltuna ensimmäinen puolikas - ja etenkin sen ensimmäinen puolikas - oli sademäärältään selvästi runsaampi kuin jälkimmäinen puolikas, jolloin ei rankkasateita havaittu lainkaan, vaan kuivuus jatkui useiden vuosien ajan. Tämä yhteys on tiedetty aikojen alusta lähtien, sillä juutalaiset ovat lainanneet sen egyptiläisten pappien viisaudesta seitsemää lihavaa vuotta seuraavista seitsemästä laihasta vuodesta.

Etelä-Afrikan lisäksi samat muutokset sademäärien - kuivuuden ja rankkasateiden muutoksissa - on havaittu myös ranskalaisesta ja irlantilaisesta aineistosta. Viime vuosisadan kahdeksasta auringonpilkkuminimistä kuutta seurasi keskimäärin kahden vuoden viiveellä jokien virtaamien huiput. Ilmaston väitetty lämpeneminen ei ole lisännyt jokien virtaamia, vaan runsaimmat sateet on mitattu 1800-luvun puolella. Tilastoidut tulvat ovat kaikkialla maailmassa tapahtuneet kaksi kertaa todennäköisemmin 21-vuotisen kauden ensimmäisellä puoliskolla, joten kyse on maailmanlaajuisesta ilmiöstä. Mielenkiinoista sinänsä, kerätyn aineiston perusteella tutkijat ennustivat vuonna 1996 alkaneen auringonpilkkujakson kuivan kauden alkavan 2006 ja jatkuvan vuoteen 2016 samalla todeten, että ilmaston väitetyllä lämpenemisellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. 1900-luvun loppupuolen sateisuus onkin yhteydessä saman ajanjakson auringonpilkkujen määrän selvään kasvuun.

Auriongonpilkkujen määrän on havaittu vaihtelevan planeetojen Auringon kurssiin aiheuttamien muutosten mukaan. Aurinko etenee hitaasti vaappuen eräänlaisen 3,7 miljoonaa kilometriä halkaisijaltaan (n. 2,5 kertaa Auringon halkaisija) olevan "putken" sisällä. Aurinkokunnan keskinäinen vetovoima voidaan kuvata aurinkokunnan massakeskipisteenä, jossa planeettojen ja Auringon vuorovaikutus vaikuttaa kaikkien liikkeeseen. Niinpä Aurinkokin toisinaan kiihdyttää ja toisinaan hidastaa kulkuaan tuon "putken" sisällä säilyttääkseen tasapainon. Vastaavalla tavalla, Maa ei kierrä Auringon massakeskipisteen ympäri vaan aurinkokunnan massakeskipisteen ympäri kulkusuuntaansa nähden 45-asteen kulmassa ovaalia rataa. Valtaosan ajasta aurinkokunnan massakeskipiste sijoittuu Auringon sisään, mutta ei aina.

Auringon sijainti aurinkokunnan massakeskipisteen suhteen muuttuu 21-vuoden jaksoissa. Auringonpilkut näyttävät noudattavan Auringon nopeuden muutoksia siten, että minimi ajoittuu Auringon ylittäessä aurinkokunnan massakeskipisteen. Planeettojen vaikutus auringonpilkkujaksoon on kiistaton. Maapallolla havaitut sateiset ja kuivat jaksot ovat myös seurausta samasta ilmiöstä. Auringonpilkkujen syntyä sinänsä havainto ei luonnollisestikaan selitä.

IPCC ei ole omissa tietokonelaskelmissaan ottanut huomioon Auringon aktiivisuuden muutoksia suhteessa Maahan, koska sen mukaan muutokset ovat suuruusluokaltaan (0,3 W/m2) liian pieniä aiheuttaakseen mittaluokaltaan merkittäviä muutoksia ilmastoon. Muutokset ovat kuitenkin tarkasti laskettavissa, eikä niiden havaitsemiseksi tarvita satelliitti- tai muita mittauksia, joiden tulokset tietenkin vaihtelevat. Vuosina 1979-85 ja 1995-2000 muutokset olivat lähes olemattomia, mutta vuosina 1986-1994 aurinkokunnan massakeskipisteen nopea siirtyminen näkyi myös Auringon aktiivisuuden muutoksena.

torstai 4. elokuuta 2011

Kallion vasemmisto


Kun muslimit aloittavat ramadanin vieton, Kallion Vasurit ryhtyivät vappumarssille, koska kesä(syystalvikevät)lomaa on vielä jäljellä. Keskellä kuvassa punainen lakana tekstillä "Kallion Vasemmisto" tuo väkisinkin mieleen Neuvostoliittoa nuolleet totalitaarista valtiomuotoa ajaneet "nuoret" (TM). Tänä päivänä samat nuoret iskevät vielä hetken aikaa kananmunin "ökyautojen" kimppuun Helsingin kaduilla, mutta hmm... jostain syystä Tuomioja ei irtisanoudu sosialistien nykyajan keskeisen fasismin opista - hiilidioksidipäästöt - jotka ovat eittämättä innoittaneet nämä munavarkaat tekoseensa.

Kreikassa valutaan - sosialistihallituksen johdolla - vanhaan, hyväksi havaittuun keinoon vaientaa vastalauseet. Osmo Soininvaaran johdolla Chilen, Espanjan ja Kreikan sotilasjunttia on haukuttu iät ajat "äärioikeistolaisiksi", millä viitataan Italiassa (ja Saksassa) tutuksi tulleeseen fasistiseen (lue: totalitaariseen) hallintomalliin. Fasismissa "kaikki kansalaisten edut alistetaan yhteiskunnan etujen taakse, ja kaikista pidetään huolta". Siis sosialidemokratiaa puhtaimmillaan. Kauhea meteli oli hetki sitten Unkarin uudesta laista (Kansanäänestys vai perustuslakituomioistuin?) 26.6.2011, joka rajoitti perustuslakituomioistuimen valtaa virkamiesten irtisanomisissa. Mistähän mahtaa johtua, ettei Suomen fasismia ajava hallitus kitise lainkaan tällä kertaa?

Kuvaavin Jyrki Kataisen kommentti (ti 2.8.11 YLE radiouutiset klo 12) oli, että "pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ei ole valmis". Toimittajan kysyessä, "mitä mieltä olette Halla-ahon kirjoituksista?" Katainen vastaa "en ole hänen kirjoituksiinsa perehtynyt muuta kuin mitä lehdistä lukenut ja niitä minä en hyväksy". Siis mitävittuakysyyhän: Jos pääkanisteri ei ole perehtynyt mätäkuun kuumimpaan poliittiseen riitaan, miksi hän ottaa mitään kantaa...?

Mahatma Gandhin suuhun - ilmeisen väärin perustein - on laitettu viisaus "Ensin sinua ei olla huomaavinaan, sitten sinulle nauretaan, sitten kimppuusi hyökätään ja lopuksi sinun myönnetään voittaneen" sopii suomalaiseen sisäpolitiikkaan kuin nenä päähän. Vuoden 2008 kunnallisvaaleihin asti Perussuomalaisia ei oltu huomaavinaan, eduskuntavaaleihin 2010 asti heille naurettiin ja vaalien jälkeen heitä vastaan on hyökätty jopa yhdistämällä heidät norjalaisen sosialidemokraatin tekemään joukkomurhaan. Toteutuuko seuraavaksi lausahduksen neljäs kohta, on luultavaa. Hyytelöhallituksen ainoa koossa pitävä voima on yrittää hajottaa Perussuomalaiset kahtia, jonka kuviteltaisiin helpottavan sisäpoliittista painetta.

Ja lopuksi pieni tilastotieto: Kreikan valtion velka jyvitettynä jokaista työssäkäyvää henkilöä kohti on tällä hetkellä 200.000 euroa (Vanity Fair). Kannattaa lukea tuo artikkeli kokonaisuudessaan.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

En protestoi enää

Sanna Ukkola edustaa nykyisin kirkasotsaisinta Vitsankantajien äänitorvea. Hän on nykyajan Nicola Bombacci, joka syöksyi rakastajaansa kohti ammuttujen luotien eteen huutaen viimeisinä sanoinaan "Kauan eläköön sosialismi, kauan eläköön Mussolini" (joka oli siis tuo mainittu rakastaja). Viikkoa vaille viisi vuotta sitten Englannissa pidätettiin parikymmentä pakistanilaisterroristia. jotka suunnittelivat kymmenen matkustajakoneen samanaikaista räjäyttämistä suurkaupunkien yllä.

Sanna Ukkola kommentoi tuolloin pidätyksiä Ilta=Totuuden lukijoille paikan päältä Lontoosta näin:
Runsas kuukausi sitten astuin ulos Lontoon maanalaisesta ja aseman ympärillä parveili poliiseja. Samassa he koppasivat minut tarkastukseensa ja protestoin ääneen.

Kun terroristit iskivät viime kesänä metrossa, ystäväni kuvaili tilannetta puhelimitse: Busseissa kukaan ei istu muslimien viereen. Burkhahuntuisen naisen vieruspaikka pysyi tyhjänä täydessä junassa. Lontoo on jakautunut kahtia.

En protestoi enää.

tiistai 2. elokuuta 2011

Sosialistit ja rasismi

Kannatta katsoa tämä Danny Ayalonin kuusiminuuttinen video, joka kertoo kaiken oleellisen ns. Länsirannan tilanteesta.



Kuten aiemmin kirjoitin (Demarinuoret tukivat terrorismia vain päivää ennen), vasemmiston äidinmaidossa saama Israel-vastaisuus on vain peiteltyä antisemitismiä, jos "islamin arvosteleminen on vain peiteltyä rasismia" (Tino Singhin sanoin), kuten eliitti on tasa-arvovaltuutettu Eva Biaudetin hahmossa todennut. Kuten selväksi on tullut, Israel miehittää vasemmiston mielestä Palestiinaa kansainvälisen lain (siis YK:n peruskirjan) vastaisesti. Kuten yllä oleva video osoittaa, väite on potaskaa. Se, että vasemmisto väitettä yhä levittää kertoo joko tyhmyydestä (mihin en usko) tai avoimesta juutalaisvastaisuudesta, eli rasismista, jos uskomme Biaudet'ta.

maanantai 1. elokuuta 2011

Lähti lapasesta

Maikkari kertoo, vanhempien vastuullisesta kasvatuksesta:
3. Vanhempien tulee googlettaa lastensa nimiä, ja katsoa mitä internetistä tulee esiin. Jos jotakin erityistä esiintyy, asiaan tulee reagoida ja keskustella lapasen kanssa.