tiistai 31. elokuuta 2010

Ympäristönsuojelusta nyky-Vihreiksi

Anastas Mikojan oli Neuvosto-Venäjän kommunistijohtajista se viekas kettu. Hän seurasi sivusta Leninin kuoleman aikaista valtataistelua Stalinin ja Trotskin välillä. Stalinin apulaisina puhdistuksiksi myöhemmin muuttuvassa taistelussa häärivät vaikutusvaltainen puoluejohtaja Zinovjev, sosiaalidemokraatti ts. mensevikki Buharin, Kamenev ja Leningradin vaikutusvaltainen puoluejohtaja Kirov. Porukkahan ei ollut mitenkään yhtenäinen vaan rintamalinjat vaihtelivat viikosta toiseen kuin juopuneen mieli. Mikojan tekikin tärkeän havainnon luonnehtiessaan kamppailijoita:
"Kun jollakulla on takanaan enemmistö, hän vaatii rautaista kuria. Mutta kun hänellä ei ole enemmistöä, hän vastustaa pienintäkään kuria."
Stalin, kuten Hitlerkin, tiesi, että on kaksi tunnetta, jotka tekevät kansasta yhtenäisen: pelko ja juutalaisviha. Vanha venäläinen viisaus kuuluukin, että antisemitismi tekee votkastakin maukkaampaa ja leivästä leveämpää. Alistetuinkin venäläinen sai olla onnellinen siitä, ettei ollut syntynyt juutalaiseksi.

Tämä muistuttaa valitettavan paljon punavihreää politiikkaa, jossa vaaditaan poliittisesti epäkorrekteille lausumille kovennettuja tuomioita viharikoksina ja leimataan ilmastotutkimusta arvostelevat holokaustin kieltäjiin yhdistetyllä nimityksellä denialisti. Mutta jos punavihreillä ei ole valtaa, he kiivaasti vaativat samaa kuin klassiset liberaalit - sananvapautta. Jarkko Tontin kuuluisa kolumni Halla-ahon kirjoituksista on tietysti kouluesimerkki tästä toiminnasta. Poliittisesti korrekti kieli kuuluu punavihreään oppiin kuin luonto tikanpoikaan.

Teoria ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisestä saa jatkuvasti uusia takaiskuja (National Post). Vuosi sitten maailman johtajat valmistautuivat tapaamaan Kööpenhaminan ilmastokokouksessa, joka lässähti enteellisesti poliittisesti yhtä merkittäväksi tapahtumaksi kuin RKP:n puoluekokous. Mitä ympäristöliikkeelle oikein tapahtui?

Vihreät itse näkevät, että heidän lapsenuskonsa jäi raa'an kansainvälisen kapitalismin alle. Kapitalismin, jota johtavat suuryritykset ja suurten yritysten erehtymättömät insinöörit ja lakimiehet. Kannattaa muistaa, mistä ympäristöliike sai alkunsa. Varsinkin 50-luvulla insinööritieteiden yleisesti uskottiin ratkaisevan kaikki maailman ongelmat. Ihminen oli päässyt avaruuteen, sota oli päättynyt ja vallitsi yleinen optimismi. Kasvavaa teollista tuontantoa varten tarvittiin energiaa ja vesien patoaminen tuntui järkevältä. Tällöin osa ihmisistä aivan perustellusti alkoi epäillä, onko insinööri sittenkään niin viisas ja ryhtyi vastustamaan luonnonsuojelun nimissä valtavia rakennusprojekteja, jotka muuttivat pysyvästi paikallisia ekosysteemejä. Samalla tavalla klassiset liberaalit edelleen näkevät, että valtion pitäisi pitää näppinsä erossa rahamarkkinoista, koska mikään hallinnollinen päätös ei voi menestyä itse itseään korjaavilla kaoottisilla markkinoilla. Libertaarit ja luonnonsuojelijat hahmottivat saman ydinkysymyksen: isoveli ei vaan osaa.

90-luvulle tultaessa Vihreät olivat alkaneet punastua ja ryhtyivät kääntämään takkiaan. Ympäristöpuolue muuttui yleispuolueeksi, jonka olemassaolon oikeutus perustui yhtäkkiä ilmaston lämpenemiseen. Ilmaston lämpeneminen nimettiin "ympäristöpolitiikaksi". Kaikki ne aiempien vuosikymmenten saavutukset siitä, että kyseenalaistetaan valtavirran insinööritiede, muuttuivatkin lapselliseksi hyväuskoisuudeksi insinöörien ohjelmointitaitoihin. Ympäristöaatetta ei tuhonnut julma maailma vaan ympäristöaate muuttui julmaksi maailmaksi (Bambi ja Godzilla).

Lopuksi pohdintaa seksistä. Kanadassa syytetään vartijoita siitä, etteivät he lopettaneet kahden samassa sellissä olleen naisen seksileikkejä vaan tyytyivät katselemaan valvontakamerasta touhua (NP). Asian tekee hankalaksi se, että vangit - kuten kaikki ihmiset - tarvitsevat seksiä vaikka heidän vapautensa on riistetty. Tässäkin suhteessa yhteiskunta tuntuisi rankaisevan tai ainakin valvovan miehiä kovemmin kuin naisia, sillä vain 17% miesvangeista mutta 31% naisista oli kyselyn mukaan harrastanut seksiä edellisen kuuden kuukauden aikana. Toinen ongelma on se, että asiasta ei ole säädetty viranomaisten toimintaa ohjaavia säädöksiä. Jos syytteet menevät läpi, ne nojaavat johonkin sellaiseen kuin "sopimaton käytös", jota viranomaiset eivät estäneet. Sopimaton käytös onkin hankalampi asia, ja ainakaan itse en lue sellaiseksi kahden täysikäisen halua harrastaa seksiä valvontakameroiden edessä. Milläs muulla BB-talo eläisi?

Ei kommentteja: