maanantai 16. elokuuta 2010

Jumalan virhe

Puhutaan syväkielestä, kun tarkoitetaan punavihreää kielenkäyttöä. Syväkielessä musta on valkoista, puolustus on agressio ja agressio on agressioon vastaamista. Suomen kansa on oppinut kohtuullisen hyvin tulkitsemaan syväkieltä, koska itäinen naapurimme siihen meitä 70 vuoden ajan totutti. Syväkielessä sanat ovat ideologisia; niillä on päinvastainen merkitys: vapaus on vankeutta. Sanoilla on useita merkityksiä, joista ideologiset ovat vaarallisimpia. Sanalla ryssä on ideologinen, negatiivinen merkitys.

Grandpa Igor mietti kommentissaan (Asuntoasiaa 12.8.2010), että ryssäviha olisi Suomessa jotenkin piilossa odottamassa sopivaa hetkeä puhjeta täyteen kukintoonsa. Itse en jaa tuota ajatusta lainkaan, sillä pienellä Suomella ei ole koskaan ollut, ei ole eikä koskaan tule olemaan aikomusta hyökätä ja tuhota äiti-Venäjää. Ja jos sellainen silti joskus tulisi, ei viiden miljoonan kansa voi voittaa 140 miljoonan kansaa, jolla lääniä riittää toiselle puolelle planeettaa. Koko ajatus on hirveää paskaa, että väkisin nousee mieleen tuo alussa mainittu syväkieli. Tällaisia väitteitä silloin tällöin kuulee, erityisesti kylmän sodan aikana, jolloin Stalinin ryöstöretkeä piti kansalle jotenkin puolustella. Mutta tosiasia on, että suomalaisilla ei ole koskaan ollut suunnitelmaa Pietarin valtaamiseksi. Ennen Tarton rauhaa suomalaiset toki avustivat Porajärven ja Repolan salomaiden porvareita kapinassaan tuoretta kommunistijohtoa vastaan, mutta sitä ei voi mitenkään nähdä uhkana äiti-Venäjää kohtaan - bolsevikkeja kohtaan kylläkin.

Ystäväni suku menetti kotitilansa Laatokan rannalta viime sodassa ja kysyin kerran, kuinka hän asiaan suhtautuu. Kuulin vastaukseksi, että raja on liikkunut Kaakonkulmalla jo melkein tuhat vuotta, joten viimeisin siirtymä pitää nähdä osana suurta historiallista jatkumoa. Tuollaista ajattelutapaa voinee pitää stoalaisena, mutta se on varmaan ainoa keino käsitellä niin suurta henkilökohtaista uhrausta. Jokainen ymmärtää, että sellaista voimaa ei Suomelle tule koskaan, että me sen takaisin saisimme vastoin Venäjän kansan tahtoa. Siinä tuhoutuisi paitsi Suomi myös suomalaiset ja suomalainen kulttuuri. Aivan kuten moni sukulaiskansamme Venäjän luoteisilla alueilla on ajan saatossa tullut arojen kansan polkemaksi.

Luumäki, presidentti Svinhufvudin kotipitäjä elinaikansa loppuvuosina, sijaitsee Lappeenrannan kaupungin länsipuolella korkeimmalla paikalla Salpausselän päällä. Salpausselkä on suuri hiekkaharju, joka syntyi jääkaudella jään vetäytymisen tauottua muutamaksi sadaksi vuodeksi. Kunta on Suomen sotaisan historian aikana ollut moneen kertaan kuin saluunan ovet. Välillä alueella on äkseerattu venäjäksi, välillä ruotsiksi. Luumäkeläiset puhuvat edelleen suomea herroistaan huolimatta. Venäläiset rakensivat 1700-luvulla suuren sotilastukikohdan Taavettiin, joka sai nimensä linnoituksen johtajan mukaan.

Kuutostie halkaisee Luumäen linjan, joka paremmin tunnetaan nimellä Salpalinja. Suomalaiset rakensivat sen välirauhan aikana maan turvaksi. Rakennushanke oli suhteessa suurempi kuin mitä Kiinan muuri oli Kiinalle, ja vastuulliset rakentajat olivat ammattimiehiä vaikka vapaaehtoisiakin mukana tietysti oli. Kun Stalin vaati Suomea sodan jälkeen purkamaan kaikki linnoitukset, Salpalinja jäi, koska koko maassa ei ollut niin paljon räjähteitä, joilla bunkkerit olisi tuhottu. Bunkkerin viiden metrin paksuinen katto oli suunniteltu kestämään sen ajan suurimman pommin täsmäosuman.

Salpalinjan kaikkein tiiviimmin rakennettu osa ulottui Suomenlahdelta juuri Luumäelle. Alue on linnoitettu bunkkereilla noin sadan metrin välein siten, että jokainen bunkkeri pystyi ampumaan ristitulta toisen bunkkerin sivustalle, jos ryssä olisi onnistunut tekemään läpimurron. (Nyt käytin ryssä-sanaa tehokeinona). Bunkkerin päällä oli tulenjohtajalle tehty teräksinen kupu, koska konekiväärimiehellä ei ollut minkäänlaista näköyhteyttä maastoon. Tärkeimmistä maamerkeistä ampuma-alueelta oli tehty hahmotelma konekiväärin yläpuolelle, ja kun tulenjohtajan ohjeet putkea pitkin ampujan korviin tulivat, tämä osasi kohdistaa tulen oikeaan kohtaan. Sen tiedän, millaisen metelin saa aikaiseksi kun ampuu pienessä betonisessa kopissa, joten arvoitukseksi ainakin minulle jää, miten ampuja olisi puheputkestä mitään kuullut. Tulituksen tauottuakin olisi päässä nimittäin soinut ja vinkunut, vaikka olisi työntänyt palsternakat korviinsa.

Luumäellä on siis tapahtunut paljon. Siellä käytiin punakapinan ensimmäinen ja viimeinen aseellinen yhteenotto punaisten ja suojeluskuntien kesken. Asemalla on myös Suomen oikeustaistelun muistomerkki, joka viestitti Venäjälle, että tässä maassa asuu itseensä uskova kansa. Kunnassa on myös ensimmäisen Suomessa kuolleen jääkärin Lauri Pelkosen muistomerkki, sekä todella hyvä antikvariaatti Punaparta, jossa kannattaa käydä, jos ohi ajaa. Kunnan alueella olevalla Kivijärvellä oli myös oma tärkeä osuutensa Suomen puolustuksessa. Jos Stalinin joukot olisivat tehneet kesällä 1944 pelätyn läpimurron, järvi ja osa Saimaasta olisi tyhjennetty vihulaisen eteen. Sota-aikana Luumäellä toimi myös armeijan radiotiedustelu, joka purkamillaan radiosanomilla pelasti monien suomalaisten sotilaiden hengen.





Varsin harvinainen tieto muuten on, että Stalin ja Hitler tapasivat tiettävästi yhden kerran kasvokkain. Tämä on ilmeisesti tapahtunut 18.8.1939 Puolassa, Lwowyn kaupungin rautatieasemalla. Tapaamisesta ei ole jäänyt montaa dokumenttia, mikä tietysti aiheuttaa epäluuloja väitteen todenperäisyydestä, mutta vastaavasti täytyy muistaa, että varsinkin Stalin järjestelmällisesti pyrki tuhoamaan kaiken tiedon. Eikä varmasti ollut Hitlerinkään etujen mukaista paljastaa tapaamista muulle maailmalle saatikka saksalaisille. Ainoat luotettavat dokumentit ovat FBI:n johtajan J. Edgar Hooverin kirje sekä Stalinin Kremlin työhuoneen vieraskirja, jossa ei kyllä ole tuona päivänä Hitlerin nimeä, mutta ei kenenkään muunkaan. Stalin ei siis ole ollut tuona eikä seuraavana päivänä Kremlissä. Tämän tapaamisen jälkeen Stalin päätti vallata Suomen. Tekosyyksi keksittiin, että Suomi hyökkää Pietariin joko saksalaisten tai englantilaisten avustuksella. Ajatushan oli järjetön, mutta avuksi tuli taas syväkieli: hyökkäys on puolustus.

Venäläinen kenraali Konev kertoo muistelmissaan, että Suuri Isäntä oli todennut antaessaan käskyn valtaussuunnitelman luomisesta, että "Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Leningradissa. Heidät on helppo siirtää muualle". Jos Jumala olikin luonut suomalaiset väärään paikkaan, onneksi oli yksi mies, joka kyllä korjaa Jumalan virheet. Silläkin kertaa virhe jäi korjaamatta. Suomen pääministeriksi valitun Otto Wille Kuusisen Stalin olisi kadottanut kansansa mukana, mikä erottaa hänet Halosesta, joka nostetaan vielä johonkin YK:n palkkiovirkaan yrityksestään kadottaa kansansa.

Ei kommentteja: