perjantai 20. elokuuta 2010

Kattia kanssa

Länsiväylä-lehdessä kerrotaan kummallisesta tapahtumasta HESYn eli Helsingin eläinsuojeluyhdistyksestä (Kissanpentujen tappo järkytti). Kirsti Ruuska -niminen nainen oli toimittanut HESYlle seitsemän kissaa porvoolaiselta omistajalta. Kaksi tuntia myöhemmin Ruuskalle soitettiin, että eläimet lopetetaan. Kaiketi Ruuska on luvan antanut, sillä ainakaan muuta ei asiasta voi oikein päätellä. Kymmenen minuutin kuluttua Ruuska vaihtoi mieltään ja soitti ilmoittaakseen, että hän hakee pennut pois, mutta katit olivat jo kuolleet. Tämän jälkeen Ruuska teki asiasta rikosilmoituksen.

Jouduin tänä vuonna seuraamaan tapahtumaa, jossa iäkäs vanhus kaatui kotonaan ja joutui sairaalaan lonkkamurtuman takia - rutiinijuttuja nykyisin. Vanhus maksoi 200 euroa kuukaudessa eräälle nuorelle parille siitä, että he ottivat koiran asumaan luokseen. Nainen maksoi vuokran lisäksi ruoat ja lääkärikulut ja lisäksi sovittiin, että kun mummon aika jättää, nuoripari saa pitää koiran. Rouva kuoli ja nuoripari ilmoitti haluavansa noin viisikymmentätuhatta euroa korvaukseksi koiran loppuelämän hoidosta laskelmien mukaan. Tässä vaiheessa yksi omaisista ilmoitti voivansa ottaa koiran itselleen, jos nuorella parilla ei ole halua koiraa pitää muusta kuin taloudellisesta syystä. Pesänhoitajan selvityksen mukaan nuoripari oli nostanut rahaa vajaassa vuodessa kaikkiaan viisi tuhatta euroa, siis viitisensataa kuussa, koiran vuokraan ja muihin kuluihin - ilman kuitteja tosin. Kun vainajaa oltiin viemässä multiin, nuoripari oli ilmestynyt paikalle eläinlääkärin kuitti mukanaan ja vaatinut omaisilta vajaata kahdeksaakymmentä euroa eläinlääkärikuluista. Arvatkaapa mitä lasku koski - oikein, koira oli lopetettu.

Tässä jälkimmäisessä tapauksessa alkoi sylettää koko juttu. Hyväksikäytetään sairasta vanhusta, jonka rakkain kumppani oli koiransa. Ja tapetaan viaton luontokappale. Mutta tuossa ensimmäisessä en oikein osaa nähdä mitään väärää. Katit tapettiin, todennäköisesti, painavin perustein. Kattien omistaja tai omistajan valtuuksin toiminut rva Ruuska myöntyi, joten jos jotain pitää syyttää niin Ruuskaa, jonka luvalla piikki pistettiin, eikä lääkäriä, joksa pistoksen antoi. Älytöntä. Jotenkin aika valmiilta paikalta tämä maailma tuntuu, kun tällaisesta asiasta nousee kohu. Eivätkö ihmiset ymmärrä enää vastuuta omista teoistaan? Luovutetaan kissat pois, annetaan lupa tappaa ja lopuksi tehdään tutkintapyyntö. Vihreä maailma on omituinen.

Ei kommentteja: