perjantai 13. elokuuta 2010

Homoliitot ja feminismi

Lintukoto.net on mainio paikka tutustua nykynuorten maailmankuvaan. Siellä oli keväällä kysymys, oletko koskaan pettänyt. Vajaasta tuhannesta vastaajasta reilu 20% ei ollut koskaan seurustellut, mutta jäljelle jääneistä 60% ilmoitti, että ei petä ikinä ja 15% oli pettänyt, mutta ei tee sitä toiste. Pettäneitä ja vastakin siihen ryhtyviä oli vaivaiset 3%. Miesten ja naisten osalta vastaukset eivät oleellisesti poikenneet toisistaan.

Miksi tähän on tultu - miksi nuoret ovat vanhempiaan konservatiivisempia? Mikä muutos seksissä ja parisuhteessa on tapahtunut, kun 70-luvun vapaa seksi ja e-pilleri piti näyttää ihmiskunnan suuntaa pitkälle tulevaisuuteen? 70-luvulla 1/3 sekä miehistä että naisista hyväksyivät suuressa suomalaisessa seksitutkimuksessa molempien osapuolten pettämisen. Korkeasti koulutetuista yli puolet - olivathan he uuden ajattelun airueita, joille kapitalistinen avioliitto-instituutio oli jäänne menneisyydestä. Miksi parisuhde ei nykyään kestä pettämistä? Ja mikä kaikkein mielenkiintoisinta, miksi suomalaiset nuoret ovat oleellisesti eurooppalaisia lajitovereitaan puhdasoppisempia?

Ainakin joku osa johtuu tietysti suomalaisen avioliittoinstituution suht nopeasta muutoksesta. 70-luvulla seksi kuului avioliittoon, 80-luvulla avoliittoon ja 90-luvulla seurusteluun kunnes 2000-luvulla seksi fyysisenä suorituksena ilman tunteita on arkipäivää. Avioliittoon kuului myös taloudellinen keskinäinen riippuvuus. Puhuttiin miehen ja naisen luomasta perheestä, jonka tehtävä oli ostaa talo, kasvattaa lapset ja hoitaa toista tarpeen vaatiessa. Se oli todellinen avioliittoinstituutio. Toisaalta 70-luvulla seksuaaliseksi perversioksi katsottiin yleisesti jo suuseksi, joten seksi ei ollut kovin kokeilevaa.

Perheen, niin avo- kuin avioliittojen, hajottaminen on nykyään sangen helppoa teknisesti (ei henkisesti). Taloudellinen riippumattomuus ja yhteiskunnan antamat aineelliset tuet eronneille eivät kannusta puolisoita kamppailemaan vaikeuksien kautta voittoon. Nykyaikana parisuhteessa sitoutuminen osoitetaan seksillä. Puolisolle kunnioitusta osoitetaan uskollisuudella; niin kauan kuin olen sinulle uskollinen, aion pysyä kanssasi. Tämä on väitteeni ydin: parisuhde lepää melkein yksin seksin varassa. Samasta syystä nuoret hyväksyvät vanhempiaan selvästi useammin myös homo-avioliitot - avioliiton ainoa merkittävä tehtävä on huolehtia omasta ja puolison seksitarpeesta. Feministit ajavat homo-liittoja, koska hekin näkevat parisuhteen ensisijaisesti seksisuhteena. Muut turhuudet on siitä karsittu pois.

2 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

En ihan allekirjoita tätä johtopäätöstä.

Avioliiton merkitys seksin lähteenähän pitäisi heiketä, jos ajatus siitä, että seksi kuuluu avioliittoon on kadonnut. Myös väite, että parisuhde lepää seksin varassa, on outo.

On totta, että puolison kunnioituksen pitäisi tarkoittaa uskollisuutta, ainakin se tarkoittaa sitä minulle. Mutta kunnioitus ei tarkoita pelkästään sitä; pettäminen tarkoittaa toki kunnioituksen puutetta, mutta kunnioituksen puute voi esiintyö muutenkin. Esimerkiksi ns. henkisenä väkivaltana.

Avioliiton tehtävänä on minusta nimenomaan se, että se tekee suhteesta muutakin kuin pelkän seksisuhteen tai asumisjärjestelyn. Se tekee kahdesta ihmisestä yksikön, joka on taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti "jotain enemmän" kuin vain kaksi ihmistä erikseen.

Äärimmäisyyksiin viety libertaari luenta tästä siis on, että avioliitto on tarpeeton, jopa vahingollinen, koska se edustaa jälleen kerran yhteiskunnan taholta tulevaa paternalismia. Itse en ole samaa mieltä, avioliitto on tehokas. Sen voi toki perustella välillisesti kaikenlaisilla tilastoilla avioliiton terveyshyödyistä jne, joita en ala luettelemaan.

Feministithän näkevät kaikki ihmissuhteet joissa toinen osapuoli on (hetero)mies pelkkänä alistamisena ja väkivaltana. Jos se on parisuhde naisen kanssa, se alistaa naisen, jos se ystävyyssuhde miehen kanssa, se on patriarkaatin hyvävelijärjestelmä. Kuka niitä ottaa nykyään tosissaan?

Kumitonttu kirjoitti...

Avioliiton merkitys seksin lähteenähän pitäisi heiketä

Mutta juuri näinhän on tapahtunut, eikö vain? Tilalle on tullut avoliitto, seurustelu ja vaan panot.

On totta, että puolison kunnioituksen pitäisi tarkoittaa uskollisuutta

Pitää ja pitää. Voi se tarkoittaa myös sitoutumista yhteisen kodin, lasten ja omaisuuden hoitoon.

Muusta kirjoittamastasi olen ihan samaa mieltä.