keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Pinnistellen pois rasismista

Kansanedustajista Vasemmistoliiton Anna Kontula on mielestäni yksi parhaista. Vaikka olen täysin eri mieltä hänen kanssaan yhteiskunnallisten asioiden järjestämisestä, pidän suuressa arvossa hänen humaania näkemystään muista ihmisistä. Uudessa kolumnissaan Anna toteaa, että
Poliitikon hommissa tapaa paljon suomalaista eliittiä. Useimmiten meininki on leppoisaa ja keskustelu kiistattoman korrektia. Ihmiset ovat reiluja ja mukavia niin kuin muuallakin.

Aika ajoin tähän moitteettoman siistiin pintaan kuitenkin ilmestyy säröjä. Ja niistä punkee esiin mönjää, jonka olin toivonut jo hautautuneen historiaan.

Pöytäpuheen sivulauseessa pienituloisia nimitetään ”pohjasakaksi”. Tai sitten joku arvelee, että sosiaaliturvan varassa elävillä ei ole ”kompetenssia aitoon ystävyyteen”. Kolmas suree ”kansan kateellisuutta”, jonka vuoksi eliitti ei voi avoimesti iloita menestyksestään.
Olen itsekin huomannut saman ilmiön, ja minusta se on todella vastenmielinen. Kommenttiosiossaan totean, eivät porvarit/oikeistolaiset ole ainoita vaan Osmo Soininvaaran kirjoittelu kehyskuntalaisista "parasiitteina" kuuluu samaan korporatiiviseen ajattelumaailmaan. Saman Anna myöntää itsekin:
Tietysti sama tauti kalvaa muissakin yhteiskuntaluokissa. Löytyy herravihaa, naisvihaa, ryssävihaa ja milloin mitäkin. Ihmisyyteen näyttää kuuluvan sitkeä taipumus demonisoida itselle vieraita ihmisiä ja ryhmiä. Ainakin itseltäni vaatii tietoista pinnistelyä olla punnitsematta muukalaista eri mitoilla kuin omaa väkeä.
"Vaatii tietoista pinnistelyä olla punnitsematta" suomalaisia ja joitain maahanmuuttajaryhmiä eri mitoilla... Koska Annan elanto ja poliittinen ura on kiinni siitä, että hän ei keikuta venettä, niin hänen on pakko pinnistellä ja myös onnistuttava pinnistelyssään. Valtaosalla suomalaisia ei ole mitään syytä pinnistellä, koska me emme hyödy pinnistelyn lopputuloksesta: monikulttuurisen pyrkimyksen päämääristä. Päin vastoin, joudumme maksumiehiksi sekä taloudellisessa mielessä että lieveilmiöiden osalta.

En pidä mustaloisia, ryssiä tai neekereitä alempiarvoisina ihmisinä. Heidän kulttuureitaan pidän monelta osin - siis valtaosin - mutta se ei oikeuta heidän syrjintäänsä saatikka pahoinpitelyyn. Jos he pakenevat oman kulttuurinsa kurjuutta, miksi he haluavat pitää kiinni sen tavoista täällä, jossa toisenlaisella kulttuurilla kiistatta ollaan päästy parempaan yhteiskunnalliseen lopputulokseen. Miksi meidän pitäisi pinnistellä osoittaaksemme. että tarvitsemme heidän ääniään? Koska Curley-ilmiö.

3 kommenttia:

Matti Hytola kirjoitti...

Terve,

Luin viimeisimmät kymmenkunta bloggaustasi ja täytyy sanoa että en voisi olla enemmän samaa mieltä. Enkä voisi ministerinä lomailla jos hommani olisivat yhtä retuperällä kuin hallituksella. Eipä tässä kyllä voi lomailla juuri muutenkaan. Levätään sitten haudassa jotta valtio saa verotuloja hallintonsa paisuttamiseen.

Terveisin, Matti Hytölä

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Jaahas, AK on sitten aloittanut julkisen kuvansa puhtaaksi pesemisen seuraavia vaaleja varten. Meidän äänestäjien kannattaa muistaa, että hän itsekin on osa tätä eliittiä, jota hän nyt yrittää ehtiä mollaamaan ennen muita, saadakseen irtopisteet kerättyä(1.

1) Tämä tekniikka ja sen 17 hyödyllistä variaatiota löytyvät oppaasta "Kuinka kusetetaan tyhmiä äänestäjiä", ss. 85-89.

EDIT: Tätä kommenttia jostakin syystä ei hyväksytty Kontulan vuodatuksen jatkeeksi.

Kumitonttu kirjoitti...

No hyvä että on Hytölän pojalle blogi kelvannut! Näyttävä auto sulla, jos olet sama Hytölä mikä googlettamalla löytyi!

Turkkulaane, aikaisemmin ajattelin että ihminen on tyhmä, jos hän ei ymmärrä tosiasioita. Nyttemmin olen oppinut, että ihmisillä on eri näkemys tosiasioista. Ei niitä voi opettaa eikä se ole ainakaan minun tehtäväni. Jos joku ei ymmärrä, että laiton maahanmuutto on laitonta juuri siksi, ettei siitä ole iloa eikä hyötyä, niin minkä sille voi? Ei yhtään mitään.

Jos sitten itse on pinnisteltävä sen hyväksymiseksi, niin senkin minä hyväksyn. Mutta en sitä, että minua vaaditaan pinnistelemään se tosiasiaksi. En minäkään vaadi Annaa pinnistelemään ymmärtämään minun maailmani tosiasioita.