sunnuntai 29. elokuuta 2010

Lorvijat

Kuuntelin kahden HKL:n tai mikä lie nykyisin onkaan kahden noin 40-vuotiaan bussikuskin jutustelua. Kuten varmaan ymmärrätte, he olivat suomalaisia, sillä en osaa muita Suomessa kuultavia kieliä. Toinen kuski sanoi, että aikoo ottaa sairaslomaa lokakuun, sillä "hänellä on vielä pitämättömiä sairaslomapäiviä". En jaksa etsiä HKL:n käyttämää työehtosopimusta, mutta oletettavasti siellä siis on sovittu, että kuljettajilla on äks-määrää päiviä vuodessa työnantajan maksamalla sairaslomalla ennen kuin tipahtaa Kelan listoille. Jos ymmärsin oikein, nämä peltikamelikaravaanarit viettävät vuodessa kolme kuukautta lomalla, joista oikeaa lomalomaa on vajaa kaksi ja sairaslomalomaa sitten reilu yksi.

Nyt kun on puhuttu, että Suomessa (lue: Helsingissä) on niin karmea tilanne, että Vihreät eivät pääsisi matkustamaan bussilla, jollei Ahmedit Algeriasta ja Vladimirit Virosta toimisi yhteiskunnan (lue: sinun ja minun) maksamina karavaanikuskeina. Kyllä ne varmaan jumalauta oikeasti pitää meitä hulluina, että otetaan ulkomailta bussikuskeja ja maksetaan täysi palkka kolmelta tekemättömältä kuukaudelta!

Eikä siinä vielä kaikki!

Silmiini osui suosikkisarjani BB-taloa koskeva uutinen. Silläkin uhalla, että syyllistyn rasistiseen kiihotukseen habib-nimistä kansanryhmää vastaan, on pakko matkia Wikileaksia ja julkaista lista (MTV3):
40.700 (Paul)
26.600 (Satu)
20.400 (Marika)
15.100 (Jani)
9.800 (Mari)
8.300 (Elisabeth)
7.300 (Petri)
6.800 (Hannu)
1.500 (Maria)
1.000 (Mia)
1.000 (Xenja)
1.000 (Ville)
0 (Habib).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Silmiini osui suosikkisarjani BB-taloa koskeva uutinen.

Big Brotherilla tosiaan on sata kertaa enemmän tekemistä suomalaisen "kansankokonaisuuden" ja todellisuuden kanssa kuin esim. Suomen Sisun periaateohjelmalla.

Kumitonttu kirjoitti...

Tervehdys ja kiitos kommentista. Julkinen lausunto siitä, ettei katso BB-taloa on ensimmäinen vaatimus eliittiin pääsemiseksi.