torstai 7. toukokuuta 2015

Viimeinen gladiaattori

Vasemmistoliberaali eliitti inhoaa jääkiekkoa, jossa on säilynyt vanha rajaseutujen ilmiö omankäden oikeuteen. Jos tuomari - siis poliisi - ei näe jotain rikettä, pelaajilla on koodiston mukainen oikeus rangaista sääntöjen rikkojaa. Pari vuotta sitten ensi-iltansa saanut erinomaiset arviot saanut The Last Gladiators elokuva on jonkinlainen happotesti suvakeille.

On vaikea kuvitella, että Markku Huusko tai Niklas Herlin jaksaisivat katsoa kyseisen dokumentin sen sisältämän väkivallan takia. En tarkoita etteivätkö he hyvinkin voisi katsoa esimerkiksi American sniperin tai Mafiaveljien tapaisia elokuvia, mutta tuossa Chris Nilanin elämästä kertovassa elokuvassa väkivalta on keskiluokkaista eikä eliitin tai alaluokan väkivaltaa. Niiden väkivalta on helpompi hyväksyä kuin keskiluokan, mikä tuo väistämättä mieleen etniset puhdistukset ja kysymykset "mikä sai ihan tavallisen keskiluokkaisen perheenisän osallistumaan niihin hirmutöihin". Keskiluokan väkivalta on irrationaalista toisin kuin eliitin tai alaluokan, joiden perusoikeus on olla noudattamatta keskiluokkaista maailmakuvaa.

Luin nyt vasta huhtikuisen Uuden Suomen wanna-be-eliittiin kuuluvan Markku Huuskon kolumnin laittoman maahanmuuttajan menestyksestä nyrkkeilykehässä. Huusko kuvailee ihailevin sanakääntein:
Nordeen Toure eli alkuvaiheessa Kreikassa kaduilla ja puistoissa etsien ruokaa roskiksista. Hän saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle helmikuussa 2011 rahattomana. Taskussa oli väärennetty passi.

Nyt neljä vuotta myöhemmin tämä togolaislähtöinen nuori mies kuuluu suomalaisen nyrkkeilyn aateliin. Hän nousi kehään suomalaisista perusäijistä koostuneen yleisön eteen siniristilippupaita yllään. Sama oli teema lyhyen ottelun jälkeisissä pikaisissa voitonjuhlissa: Suomen lippu. Hän otti yleisönsä, kansa hurrasi.

”Haluan olla suomalainen”, Togon Torpedoksi kutsuttu nyrkkeilijä sanoi viime syksynä Helsingin Sanomien jutussa.
En tiedä kuinka tyhmänä Huusko lukijoitaan pitää, mutta en minä perusta isänmaallisuuttani Suomen urheilijoiden, Nokian tai Stockmann/Finlayson/Hartwallin varaan. Huuskon esimies Niklas Herlin venyy vielä Huuskoakin alemman kommenttiosiossa:
En halua edes ajatella suomalaista jalkapalloa tai nyrkkeilyä ilman maahanmuuttajia Balkanilta, Afrikasta tai muualta, suomenruotsalaisista nyt puhumattakaan.
Ehkä uutinen Pahkasian paluusta olikin myöhästynyt aprillipila, sillä Huusko onnistuu alittamaan jopa esimiehensä kommentin jatkamalla nuoleskeluaan seuraavassa kommentissa:
Huuhkajienkin aika tulee vielä. Voi olla, että tarvitaan vielä lisää muissa maissa syntyneitä huippuyksilöitä samaan tapaan kuin Ranskassa ja Ruotsissa.
En tiedä miten moni oikeasti haluaa alkaa nyrkkeilijäksi samaan tapaan kuin prostituoiduksikaan. Kyse lienee ennemmin pakon edessä suoritetusta valinnasta, kuten Chris Nilan The Last Gladiators -dokumentissa kuvailee omaa tarinaansa. Maahan laittomasti saapuvan togolaismiehen joutuminen nyrkkisankariksi saa liberaalin vasemmiston hehkumaan onnesta: mitäs me sanottiin - maahanmuuttoa tarvitaan!

Vankiloissa ja vankileireillä vartijat ovat kautta aikain huvittaneet itseään seuraamalla vapautensa menettäneiden taisteluita. Aiheesta on tehty paljon elokuvia ja jopa scifissä menon uskotaan jatkuvan tulevaisuudessa. Huuskon riemastuessa laittoman maahanmuuttaja Nordeen Touren menestyksestä nyrkkeilijänä, riemu tuo mieleen kreikkalaislähtöisen Salomon Arouchin elokuvasta Triumph of the spirit.

10 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Minua ei kiinnosta paskan vertaa, jos "Suomi" voittaa mitalin kisoissa tilanteessa, jossa radalla on 12 afrikan neekeriä juoksemassa, kukin kantaen eri Euroopan maan lippua selässään. Sehän ihan helvetin naurettavaa pelleilyä. Ja vielä kun soittavat päälle Maamme -laulun...

Toista oli Paavo Nurmen, Hannes Kolehmaisen ja vaikka Marjo Matikaisen menestyminen.

Kimi Räikkönen asui (asuu kai edelleen) Sveitsissä voittaessaan maailmanmestaruuden. Juhliko siellä joka paikallinen markkuhuusko sveitsiläsen voittaneen mestaruuden? En tiedä, mutta ei vaikuta todennäköiseltä. Olisiko juhlinut, jos kimi olisi ollut neekeri? En usko sitäkään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Komppaan Pörriä. Jos Huuhkajat eivät pärjää ilman muualta tulleita pelaajia, niin huuhkajien ei kuulukaan pärjätä. Jos se taas muutetaan muukalaislegioonaksi, niin mielenkiinto koko joukkueeseen loppuu saman tien.

Ironmistress kirjoitti...

I am just a poor boy though my story's seldom told...

Kumitonttu kirjoitti...

Pörri, kun 12 mustaa kaartaa etusuoralle, kyseessä on oikeasti eri maiden monikulttuurisuuspolitiikan mestaruuskilpailut.

Ykä, potkupallo on silkkaa kirppusirkusta näyttelemisineen, joten sinne monikulttuurisuuden kärki sopii hyvin. Kuten Herlin totesi "en halua edes ajatella suomalaista jalkapalloa ilman maahanmuuttajia", niin eipä sen paremmin voi kuvata liberaalivasemmiston eliitin maailmankuvaa.

Matruuna - sinua koskevat samat säännöt kuin muitakin. Eli ei yhden rivin linkkejä ilman kuvausta tai mielipidettä. Tässä tapauksessa linkittämäsi Youtube video Simon&Garfunkelin lauluun Boxer sopii kyllä kirjoituksen teemaan.

Becker kirjoitti...

Ruotsissa (missäs muualla) tämäkin kusetus on viety piirua pitemmälle.
Ruotsia pääsee edustamaan henkilö, joka ei asu Ruotsissa (papereissa ehkä), ei puhu ruotsia eikä ole ruotsalaisen kanssa naimisissa. mutta ruotsalaiset palkkiot ja sotu avut kyllä kelpaavat erinomaisesti.
Ja pottunokkaiset svennet ovat innoisaan.

Näin muuten tv;ssä viime talvena ensimmäistä kertaa somaleita talviurheilulajien katsomossa.
Tämä tapahtui Ruotsissa järjestetyissä kisoissa. Kunta varmaan maksoi taksin ja liput, jotta saatiin paikallista väriä kansainväliseen tv lähetykseen.

Kumitonttu kirjoitti...

Sairasta touhua. Ja kaikki vain siitä, että Saksassa 30-luvulla surmattiin etnisen taustan takia. Jälkipyykki (siis Neukkulan sosialismi) jäi selvittämättä ja edelleen joku vakavasti uskoo, että tällä tavalla vanhat virheet voidaan hyvittää.

IDA kirjoitti...

Hieno elokuva. Chris Nilan oli myös hyvä pelaaja, ei pelkästään tappelija.

Kumitonttu kirjoitti...

Ja niin oli myös Marty McSorley jota ilman ei olisi legendaa nimeltä Gretzky.

Hienosti meni muuten Kotkan Eerola läpi. Viksu mies.

Jaska Brown kirjoitti...

Minua ei Suomen potkupallomaajoukkue kiinnosta pätkääkään, kun siellä pelaa tyyppejä jotka ovat jopa sanoneet, että edustaisivat mieluummin jonkin toisen maan joukkuetta.

SUL on onneksi pysynyt tässä suoraselkäisenä eikä ole haalinut suomea puhumattomia Suomea edustamaan halukkaita yleisurheilumaajoukkueeseen. Hyvä niin - järkyttävin esimerkki on muuten äskettäin MM-hopeaa ottanut "Qatarin" käsipallomaajoukkue. 16 pelaajasta ainakin 14 on kotoisin muualta kuin Qatarista.

Kumitonttu kirjoitti...

Tarkemmin kun miettiin, niin eivätkös maaottelut ole nimenomaan nationaalisia juhlatapahtumia? Eihän se ole "maaottelu", jos ottelijat eivät ole kyseisestä maasta...

Odotetaan että maaottelut kielletään natsistisina.