Ei varastettu vesi kaivossa pysy

Götz Alyn kattavassa tutkimuksessa kerrotaan, miten natsi-Saksa verotti suuyrityksiä, yrittäjiä, maanomistajia, porvareita ja muita "luokkavihollisia" rahoittaakseen valtavat tulonsiirrot työväestölle turvatakseen hallintonsa vallan. Siinä missä Yhdysvalloissa ja Englannissa sodan aikana palkansaajien tulot keskimäärin olivat vain 25-35% sotaa edeltävästä tasosta, Saksassa vastaava suhde oli 75%. Aly kertoo kuvaavan esimerkin erään ryöstön anatomiasta:

Emil ja Henny Uhlmann omistivat 12.500 valtakunnanmarkan säästöt ja 34.700 markan kiinteistön. Vertailun vuoksi, alle 6.000 euron vuosituloja ei verotettu. Summat ovat nykyrahassa noin 10-kertaiset. Eli Uhlmannit olivat tyypillistä iäkkäämpää keskiluokkaa nykyrahassa noin 500.000 euron nettovarallisuudellaan.

Huhtikuussa 1940 pariskunta pakeni Luxemburgiin (aina voit muuttaa pois Suomesta jos tää on niin sosialistinen maa - anyone???) ja sai mukaansa 10 markkaa kumpainenkin. Heidän kiinteistönsä siirrettiin valtion nimeämälle edunvalvojalle, joka siirsi vuokratuotot valtion haltuun lakien mukaisesti. Helmikuussa kiinteistö takavarikoitiin heidän menetettyään Saksan kansalaisuutensa, ja marraskuussa 1941 heidän Saksaan jääneiden jälkeläistensä menetettyään Saksan kansalaisuuden myös talletukset takavarikoitiin.

47.200 markan omaisuudella vastasi 50%:n korotusta 800 työläisperheen tuloveroissa - joka olisi pitänyt toteuttaa sotaa käyvän valtion rahoituksen turvaamiseksi. Vähän lisätuloja saatiin, kun kiinteistö myytiin huutokaupassa parhaiten tarjoavalle. Joulukussa 1941 Saksassa oli pienimuotoinen kiinteistö- ja pörssikupla, kun sodan Stalinia vastaan uskottiin päättyvän lyhyeen. Myöhemmin talon ostanut saksalainen kauppias menetti talonsa valtiolle, kun hänet pakotettiin ostamaan sotavelkakirjoja kiinteistön arvoa vastaavalla summalla. Tällä kertaa tosin kiinteistön arvona ei pidetty sen ostohintaa kuplan huipulla vaan sen hintaa sotaa edeltävänä aikana.

Muutama viikko Uhlmannien paon jälkeen huhtikuussa 1940 Saksa miehiti Luxemburgin. Lokakuussa 1941 heidät karkotettiin Lodzin ghettoon keski-Puolaan, ja marraskuussa 1942 Emil kuoli aliravitsemukseen. Henny oli kuollut saapumispäivänään 70 km päässä sijaitsevassa Chelmnon tuhoamisleirissä kuorma-autossa, joka toimi yhtenä ensimmäisenä liikuteltavana kaasukammiona.

Samoin kuin Henny katosi tuhkana tuuleen Chelmnon krematoriossa, paloivat Uhlmannin rahatkin vanhassa kotimaassaan jälkeäkään jättämättä. Sosialismin ydin näkyy tuossa kuvauksessa kaikkein raadollisimmassa muodossaan.

Yllättävintä itselleni tuossa Alyn tutkimuksessa on se, miten vahvasti natsi-Saksa oikeasti oli vasemmalle kallellaan. Hitlerin hallinto verotti 1943-45 noin 90% yritysten voitoista. Se käytännössä lopetti pörssin toiminnan, koska pelkäsi markkinoiden reaktiota. Käytännössä natsi-Saksassa oli käytössä Tobinin vero, jota myös nykyiset poliitikot kiivaasti ajavat. Samoin kuin nykyiset Vihreät puhuvat Windfall-verosta, myös natsit lanseerasivat oman Windfall-veronsa, jolla sodan aikana tapahtunut kiinteistöjen ja arvopapereiden hinnannousu verotettiin valtiolle.

Toinen mielenkiintoinen huomio natsien taloudenpidossa oli suoranainen haluttomuus keskustella saati hyväksyä valtiontalouden kestokyvystä. Södertäljen kaupungissa Tukholman eteläpuolella on mm. AstraZenecan ja Scanian kotipaikka. Kaupungin 66.000 asukkaasta puolet(!) on irakilaisia tai syyrialaisia. Poliisi on ilmoittanut, että neljässä kaupunginosassa se on menettänyt hallinnan muslimeille. Alla olevalla videolla kaupunginjohtaja siitä huolimatta toteaa (5:49 minuuttia), että häntä inhottaa puhua rahasta ja sen riittävyydestä, koska kyseessä on suuren luokan inhimillinen hätä. Onhan se, mutta kenellä?