Intiassa varttunut
Dinesh D'Souza on ohjannut
erittäin mielenkiintoisen dokumentin Yhdysvaltain presidentistä Barack Obamasta. Dokumentista on luonnollisesti myös
oma sivustonsa Wikipediassa. Ohjelma on monilta osin hyvin tulkinnanvarainen - esimerkiksi kun psykologian emeritusprofessori pohtii Obaman isättömyyden vaikutuksia hänen politiikkaansa - mutta kokonaisuus rakentuu yllättävän tukevasti huterien alkuoletusten päälle. Ohjelma kestää tunnin ja on ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Obaman omaelämäkerrallinen kirja on nimeltään Dreams from my father eikä Dreams of my father, mikä yllättävää kyllä alleviivaa Obaman poliittista ideologiaa. Obaman isä oli tulisieluinen siirtomaapolitiikan vastustaja. 50- ja 60-luvuilla kehitysmaissa syntyi voimakas - lähinnä Neuvostoliiton tukema - itsenäistymisliike samalla tavalla kuin länsimaissa opiskelijat kääntyivät pasifismiin ja osa jopa stalinismiin, maolaisuuteen tai muuhun terroriin. Obaman isä kuului radikaaliin vasemmistoon, jonka tavoitteena oli "murtaa valkoinen ylivalta". Tuon symbolina oli Yhdysvallat, jonne Obaman isä muuttikin. Yhdysvaltain tarjottua kolmannen maailman idealisteille mahdollisuuden tutustua oman yhteiskuntajärjestyksensä toimintaan, nämä palkitsivat isäntänsä samanlaisella väkivallalla, joka kulminoitui vuonna 2001 New Yorkin WTC-tornien tuhoutumiseen.
Obama siirrätti Yhdysvaltain liittolaisena toimineen Englannin pääministeri Winston Churchillin muotokuvan pois Valkoisesta talosta, koska se edusti hänelle isänsä vihaamaa siirtomaa-aikaa. Vaikka Obama mielellään puhuu clintonilaiseen tyyliin "kyläyhteisöstä" poliittisessa retoriikassaan, ei Obamalta ole herunut myötätuntoa velipuolelleen Keniaan. Ohjelmassa haastateltu velipuoli nimittäin totesi, että valitettava tosiasia on, että kolonialismi loppui Afrikassa liian aikaisin ja lyhyellä varoitusajalla. Afrikkalaiset eivät osanneet valmistautua, vaan vallan kaappasivat sosialistimaiden - lähinnä Neuvostoliiton - tuella erilaiset terroriin taipuvaiset yksinvaltiaat. Obaman veli muistuttaa, että vielä 50-luvulla Etelä-Korea ja Kenia olivat yhtä rikkaita. Ero ei ole sattumaa vaan seurausta siitä, että amerikkalainen vapauteen perustuva yhteiskuntamalli oli parempi kuin sitä vastustava sosialismi.
Koska veljen näkemykset poikkeavat isänsä - ja siten Barack Obaman - näkemyksistä, velipuolet eivät ole missään tekemisissä keskenään. Ajatuksistaan kirjankin kirjoittaneen velipuolen näkemykset ovat satavarmasti saavuttaneet Washingtonin, mutta "kyläyhteisön" rajat eivät kata isänsä opit hylännyttä. Samasta syystä presidentti on hylännyt toisenkin vanhan liittolaisen, Israelin, joka edustaa presidentille kolonialismia sekin. Koska Israel on alueellisesti vahvin peluri, presidentti on päättänyt sallia Iranille ydinaseen. Obaman kuuluisa puhe virkakautensa alussa Kairossa sisälsi tähän voimakkaan viittauksen: kenelläkään ei ole oikeutta estää valtiota hankkimasta ydinasetta!
Politiikkansa tavoitteiden mukaisesti Obama haluaisi tehdä Yhdysvalloista ydinaseettoman, mikä on ulkopuolisesta idiotismia. Länsimaiden ydinaseet turvasivat kylmän sodan aikana aseellisen konfliktin syntymiseltä, joten ihmetellä sopii, miksi ydinaseet eivät suojaisi arabisosialismin pyrkimyksiltä alistaa länsimaat hallintaansa. Yhdysvaltain talouden Obama on osapuilleen ajanut matalikolle täysin holtittomalla talouspolitiikallaan. Yhdysvallat on Obaman kaudella velkaantunut enemmän kuin muiden presidenttien aikana yhteensä, eikä velkaantumiselle näy vieläkään loppua. Obama vastustaa amerikkalaisen öljyteollisuuden porauslupia rannikkoalueella, mutta täysin paradoksaalisesti kannattaa samaa toimintaa Etelä-Amerikassa. Obama kannattaa Falklandin saarten antamista Argentiinan hallintaan jättäen ikivanhan liittolaisensa Englannin yksin. Elokuva vilisee muitakin hyviä esimerkkejä, mutta tässä eräitä.
Obaman valtaannousu oli hyvän strategian tulos. Hänen poliittiset esikuvansa piilotettiin huolella, jotta vastustajat eivät päässeet paljastamaan Obaman ihastusta sosialismiin, joka yhä edelleen on nimenä Amerikassa yhtä hyljeksitty kuin "äärioikeistolaisuus" tai "natsismi" Euroopassa. Vaikka samasta aatteesta toki on kyse molemmissa. Obaman ideologiset oppi-isät olivat
Frank Marshall Davis (joka oli kommunistisen puolueen jäsen)
Bill Ayers (joka yritti räjäyttää Pentagonin 1971)
Edward Said (joka oli kiihkeä antisemitisti)
Roberto Mangabeira Unger (joka oli Obaman mentori Harvardissa) ja
Jeremiah Wright (joka oli al-Qaedaa avoimesti ihaileva Obaman lapsuuden pappi ja miesmalli).
Jos tuota porukkaa yhdellä sanalla kuvailee, niin suomalaisittain se olisi "stalinisteja". Unger kieltäytyi haastatteluista presidentinvaalien alla 2008 todeten myöhemmin, että heidän "läheisen suhteensa paljastuminen olisi vaarantanut Obaman voiton".
Suomalaisessa mediassa syytetään Yhdysvaltoja poliittisesta kaksinapaisuudesta, vaikka todellisuudessa osavaltioiden sisällä demokraatit ja republikaanit ovat yleensä lähempänä toisiaan kuin eri osavaltioiden republikaanit tai demokraatit keskenään. Median mielestä Yhdysvaltain republikaanit - raamattuvyöhykkeen uskovaiset, juutalaiset neokonservatiivit, äärioikeistolainen Tea Party ja kansallismielinen Kansallinen kivääriliitto - ovat aiheuttaneet kompromissihaluttomuudellaan Yhdysvaltain hallinnon halvaantumisen. Osin väite on totta, sillä konservatiivipuolue on herännyt vastustamaan Obaman hallintoa tosissaan. Mutta toisin kuin Yhdysvalloissa on perinteisesti Valkoisessa talossa toimittu, Obama ei hae kompromisseja vaan jyrää haluamansa päätökset läpi voimalla.
Suomelle Yhdysvaltain sisäpolitiikalla on se merkitys, että Yhdysvaltain vapaaehtoinen valtapiirinsä supistaminen nostaa muita, länsimaille vihamielisiä tekijöitä valtaan. Eurooppa ei ole turvassa kun sen lähialueella voimistuva radikaali islamismi saa suoraa tukea Turkilta ja Iranilta. Venäjän silloiselle presidentille Medvedeville Obama kertoi - luultuaan mikrofonien olleen suljettuina - muuttavansa politiikkaansa toisella kaudella, jolloin hän ei enää ole riippuvainen kannatuksestaan.
Obama on ilmeisesti kaikkien aikojen inhotuin Yhdysvaltain presidentti. Kyseenalainen kunnia, jota eurooppalainen media ei juuri esittele toisin kuin presidentti Bushin tapauksessa. Obama valittiin, koska hän oli musta. Häneen asetettiin samanlaisia toiveita, joita suomalaiset asettivat vuonna 2000 Tarja Haloseen. Halonen ja Obama eroavat oikeastaan vain siinä, että Obama on huomattavasti paljon enemmän vasemmalla, mikä on monelle eurooppalaiselle varmaan aikamoinen yllätys.