perjantai 21. helmikuuta 2014

Kuolemantuomio

Blogikollegani Markus Jansson ja Anu Palosaari tuomittiin kiihotuksestakansanryhmää vastaan, kun he kommentoivat tahoillaan eri rikoksia. Jansson kirjoitti, että raiskaavat afrikkalaiset tulisi lennättää takaisin ja tiputttaa kyydistä kotikonnuilleen. Tätä tiputtamista normaalijärkinen suomalainen pitää liioitteluna, koska emme ole tottuneet siihen, että viranomaisvaltaa käytettäisiin raakaan surmaamiseen. Asian tahallinen väärinymmärtäminen valitettavasti edustaa juuri sitä viranomaisvallan väärinkäyttöä, mihin emme ole tottuneet ja millä ajatuksella Jansson ironisoi.

Palosaaren tapauksessa oli sama ajatus, että Tukholmassa riehuneet vandaalit ammuttaisiin varoitukseksi muille. Tätäkään ei ruotsalainen tai suomalainen poliisi tekisi, koska meillä ei ole kulttuuria, jossa rangaistuksena poliisi ampuu kadulle. Ukrainassa on, mutta poliitikkomme eivät saa tehtyä mitään, mikä estäisi tapahtumat.

Palosaari myös kirjoitti, millainen sikailija Iranin vallankumousjohtaja ajatollah Khomeini oli, ja Kalske syytti, ettei ole soveliasta haukkua toisen maan päämiestä pedofiiliksi, koska väite loukkaa "pyhää sharialakia". Tästä herää ajatus, että kenen kuolemaa on oikeus toivoa? Voiko suomalainen todeta kannattavansa kuolemantuomiota? Jos ei ole oikeutta toivoa Khomeinin kuolemaa, onko oikeus toivoa Salman Rushdien kuolemaa? Entä saako toivoa Hassan Nasrallahin kuolemaa? Saako toivoa sellaisen kuolemaa, joka on lähtenyt sotimaan Syyriaan islamin nimissä? Saako toivoa sellaisen muslimin kuolemaa, joka kannattaa Syyrian sisällissotaa? Ja siitä päästäänkin koko päätelmän ytimeen: saako toivoa muslimin kuolemaa?

Valistuneet lukijani tietävät Memrin ja lukuisan määrän blogeja, joissa kerrotaan väkivaltaisen, sairaan, totaalisen ideologian oikeuttamista teoista vääräuskoisille. Niitä en tässä ala toistamaan, mutta kehotan pitämään mielessä, minkä kohtalon islam asettaa vääräuskoisille. Ja se ei ole toive vaan käsky. Niin sanoo pyhä laki, joksi Suomen valtakunnansyyttäjä Kalske islamia kutsuu. Hullu mies.

5 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Ruhollah Khomeini kuoli 3. kesäkuuta 1989, joten VKSV katsoo syyttäisen arvoiseksi runsaat 20 vuotta sitten kuolleen henkilön teoista kertomisen.

acc

Nimetön kirjoitti...

1980-luvulla toivottiin laajalti Reaganin ja Thatcherin kuolemaa. Samoin George W:n tässä vähän aikaa sitten. Suurin osa suomalaisesta älymystöstä juhli Margaret Thatcherin, tuon kaikkien aikojen parhaan pääministerin, kuolemaa täysin avoimesti.

Vapaan maailman johtajien kuolemaa saa siis toivoa ja sitä saa jopa juhlia.

Kumitonttu kirjoitti...

Kuolemaa pitäisi juhlia eikä surra. Ainakin jos vainaja on veemäinen tyyppi, kuten kaikki gepardihatut, imaamit ja muut kommaridiktaattorit.

Nimetön kirjoitti...

Valtakunnan Prokuraattorin virastosta olisi hyvä aloittaa. ;)

Valkea kirjoitti...

Off-topic. Hyvä ja tieteellinen ilmastokriittinen geologitutkija Boris Winterhalterin blogi (kts. ensin kuka minä olen -esittely):

http://ilmasto.wordpress.com/

Keskustelu käy jo kuumana ilmastonmuutoslahkolaisen kanssa:

http://kansankokonaisuus.blogspot.fi/2014/02/salaliittoteoreetikko.html#gpluscomments