Vuoden puhallus

Saakohan tuota kelloa jotenkin näkymään 24-tunnin systeemissä?

Koiran virka

Puolustusvoimien sisällä on hämmennetty soppaa suurella kauhalla pohjamutia myöten, kertoo tuore Kylkirauta-lehti (4/2012). Aalto-yliopiston johtamisen laitoksen tutkija Mika Aalto (sic!) teki väitöskirjan päättyneenä vuonna suomalaisen upseerin "clausewitziläisestä" johtamistaidosta. Itse väitöskirja menee hiukan ohi omien mielenkiinnon kohteitteni, joten en sitä tässä ryhdy käsittelemään tämän laajemmin. Tutkimuksen keskeinen sanoma on kuitenkin se, että suomalaiseksi upseeriksi haetaan - ja sitä myötä hakeutuu - heikosti akateemiseen ajattelutapaan soveltuvia miehiä (ja naisia). Aalto osoittaa väitöksessään, että akateemiset valmiudet antavat (tilastollisesti) yksilölle paremmat valmiudet suoriutua kaikista toimenkuvista ei-akateemisia valmiuksia omaavia paremmin. Yleinen uskomushan on se, että on akateemisia "teoreetikoita" ja ei-akateemisia "käytännöllisiä" yksilöitä. Aalto kuitenkin väittää tutkimuksiinsa perustuen, että näin ei ole, vaan "käytännön ihmiset" ajautuvat "käytännön töihin" koska he eivät pääse "akateemisiin töihin".

Itse olen aika pitkälti samaa mieltä, koska ennen akatemisen koulutuksen nykyisiä valmistusmääriä jokaisessa kylässä oli nahkurina, myllärinä tai muussa vastaavassa "käytännöllisessä tehtävässä" miehiä (ja naisia), jotka olisivat helposti kyenneet nousemaan korkeaan asemaan tutkijapiireissä. Sen ajan sääty-yhteiskunnassa se vaan oli erittäin vaikeasti tehtävissä. Mutta silti nämä parhaat käsityöläiset veivät käsityötaitoja eteenpäin siksi, että he olivat poikkeuksellisen älykkäitä. Eivät siksi, että he olisivat olleet poikkeuksellisen "käteviä käsistään". Toki he olivat sitäkin, mutta tämä on juuri Mika Aallon keskeinen väite.

Aalto toteaa, että suomalainen upseeriaines on akateemisilta valmiuksiltaan kovin heikko, joten upseerien kyky strategiseen johtamiseen on uhattuna. Hän ei vertaa suomalaisupseereita muiden maiden vastaaviin, mutta niukoilla resursseilla varustetussa maassa sotilasjohdon strategiset valmiudet korostuvat - tai siis tässä tapauksessa kyvyttömyys strategisiin valmiuksiin. Erityisen huolestuttavaa on se, että puolustusvoimien ylin johto ja asioista päättävät henkilöt ovat sulkeneet Aallon väitöksen keskustelun ulkopuolelle - tabuksi. Aivan kuten kaikissa hierarkisissa organisaatioissa, vaikeat asiat vaietaan kuoliaiksi. Suomalaisen veronmaksajat etu ei varmasti ole toimia kadettikunnan jäsenten maksuautomaattina, vaan meitä kiinnostaa huolehtia maanpuolustuksen tasosta - ei armeijan toiminnan järjestämisestä kadettikunnan ehdoilla. Kuten on ymmärrettävää, armeijan sisällä Aallon väitteet eivät saa vastakaikua, koska hänen armeija toimii ymmärrettävistä syistä jonkin verran sisäänpäinlämpiävästi.:

Indoktrinaatiota esiintyy aina, jos oppilas voisi olla toista mieltä täydellisemmän informaation varassa, mutta vajaan tiedon perusteella omaksuu opettajan näkemyksen.

Käytännön tasolla armeija siis houkuttelee riveihinsä miehiä, jotka pitävät aseista, koneista, metelistä ja toiminnasta sen sijaan, että se kilpailisi tiedeyliopistojen kanssa valtakunnan terävimpien aivojen hankkimisesta riveihinsä. On helppo yhtyä Aallon arvioon, koska upseerien palkat ovat sen verran vaatimattomat, että kovaa kilpailua ei Maanpuolustuskorkeakoulussa synny. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö puolustusvoimissa ole kovatasoisiakin upseereita - ihan varmasti on, sillä heitä hakeutuu kaikenlaisiin tehtäviin persaukisista taiteilijoista miljoonabonuksia tienaaviin pankkiireihin. Armeijan oma käsitys korkeatasoisesta upseerikoulutuksesta vaan on Aallon mukaan vinoutunut. Oma käsitykseni on, että työskentely armeijassa ei rohkaise suureen yksilöllisyyteen kuten ei missään ylhäältäpäin johdetussa laitoksessa voi rohkaista.

Koska johtamisen tai sodankäynnin teoriat eivät ole minulle tuttuja, en halua tämän enempää kommentoida itse väitöskirjaa ja sen aiheuttamaa kiehuntaa. Veronmaksajille ei saisi syntyä huolta siitä, onko armeija heitä vai upseereita varten. Käytännössä olemme oppineet, että johtajaksi ei kannata valita kovin sosiaalista yksilöä varsinkaan, jos johtaja joutuu tekemään raskaita päätöksiä. Yksi karmeimmista kohtaamistani toimitusjohtajista totesi minulle erään vetämänsä johtoryhmän kriisikokouksen jälkeen, että "olen avioerolapsi ja koen oloni hyvin epämiellyttäväksi konfliktitilanteissa". Kuten voitte arvata, tuo(kaan) johtoryhmä ei onnistunut kyseisen toimitusjohtajan johdolla saamaan päätöksiä riittävässä tahdissa.

Mää ja Tapparan mies

"Miksi pelaat Suomen maajoukkueessa?"

- Lähinnä, koska olen syntynyt Suomessa, kaikki ystäväni ovat siellä ja kävin koulua siellä. Nautin siitä, että olen osa maajoukkuetta.

Aleksander Barkov Jr.

Vihreät arvot

Heikki Sairanen (Vasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa XVI 4.12.2012) avautuu tavalla, joka saa epäuskon nousemaan pintaan uudessa kirjoituksessaan ekofascistisessa Koijärvi.org-verkkojulkaisussa. Sairasen mielestä

Parhaimmillaan meillä on kirkkaat arvot

viitaten Virheiden poliittiseen maailmankuvaan. Itse jonkin verran arvoihin ja arvomaailmoihin perehtyneenä koen tarpeelliseksi kysyä, että mitkä ovat "vihreät arvot"? Vihreät ovat "arvoliberaali" puolue, eli ei tunnusta universaaleja saati lokaaleja arvoja. Universaalien arvojen kieltäminen näkyy mm. islam-myönteisyytenä ja lokaalisti taas siinä, että Vihreiden mielestä ei ole olemassa "suomalaisia arvoja" vaan suomalaisuus on pelkästään "sosiaalinen konstruktio".

Siksi toisekseen, Vihreät arvot ovat hyvin "joustavia" (kauniisti sanottuna), koska Vihreät istuvat hallituksessa kuin hallituksessa "kantamassa vastuuta" eli hyväksymässä päätöksiä, jotka ovat omien arvojen vastaisia. Minusta Vihreiden keskeinen arvo on arvorelativismi, mikä taas ei oikeasti ole mikään arvo. Nämä kuvassa olevat heput ovat todellisia "syvävihreitä" ja he edustavat "vihreitä arvoja".

Arkikielessä puhutaan, että "tärkeitä arvoja" ovat perhe, lapset, terveys tai ekologisuus, jotka ovat oikeasti "tärkeitä asioita". Tosiasiassa arvot ovat tukijalkoja, joihin nojataan kun nuo "tärkeät asiat" katoavat alta. Terveys on tärkeä asia, ja kun terveys menetetään, pitää olla joku ARVO, jonka varassa siirrytään elämässä uuteen vaiheeseen. Se voi olla usko Jumalaan, stoalaisittain oman ihmisarvon säilyttäminen kiperien paikkojen edessä tai vaikka tarve puida asiat avoimesti läpi lähisuvun ja ystävien kanssa. Sairasen mainitsemat "vihreät arvot" ovat näitä em. tärkeitä asioita - eivät arvoja.

Jyrki Kauppinen on kirjoittanut Turun Totuuteen vastineen, joka ei niinkään kosketa kysymystä ilmaston lämpenemisestä eli AGW-teoriasta vaan vihreiden arvoja. Kauppinen toteaa, että

Hiilidioksidin pahuudesta tulisi olla jotakin kokeellista näyttöä, ennen kuin varoja kohdistetaan tällaisiin tutkimuksiin, saati menetelmien käyttöönottoon. Kokeellisesti varmistettua tieteellistä näyttöä ei ole olemassa.

Tässäkin blogissa taajaan on keskusteltu siitä, onko hiilidioksidi ongelma, vai onko USKO hiilidioksidin ongelmallisuuteen ongelma. Se on sama asia kuin puhua siitä, onko joku ongelma ARVO (siis väärä elämäntapa) vai onko joku arvo ONGELMA (siis väärä mielipide).

Ruuhkamaksu

Ekologisen ajattelutavan erikoisin ilmentymä on kansalaisten viehtymys verotukseen. Aivan kuin syntiset rippituoleissaan odottavat saavansa ruoskia itseään enemmän tai vähemmän henkisesti rangaistuksena ahneudestaan, kyltymättömyydestään tai muusta kuolemansynnistään, myös moderni Vihreä haluaa tulla rangaistuksi eläessään läntisen yltäkylläisyyden keskellä. Soininvaarat ja ylempi Vihreä eliitti maksaa itsekin mielellään veroja, mutta valtaosa Vihreistä kannattaa korkeaa verotusta lähinnä siksi, että he ovat saamapuolella.

Mielestäni kuvaavin Vihreä vero on työssäkäyntivero eli ruuhkamaksu. Toki ruuhkia on muulloinkin kuin arkiaamuina ja -iltoina, mutta valtaosa tieverkoston korkeimmista käyttöasteista tapahtuu juuri työhön mentäessä tai sieltä poistuttaessa. Tieverkostosta valtaosa on kuitenkin muita kuin varsinaisia ruuhkareittejä (pääkaupunkiseudulla säteittäiset syöttöreitit ja kehätiet), ja katuja tarvitaan ihan jokaisen talon pihaan jo pelkästään paloturvallisuusmääräysten vuoksi. Yksikään autoton viherhippi ei selviä ilman tieverkostoa, jota pitkin hän pääsee taivaltamaan lähikauppaansa, jonne elintarvikkeet on tuotu tieverkkoa käyttäneellä jakeluautolla. Hippi saattaa myös vanhetessaan tarvita kodinhoitopalvelua ja ambulanssikyytiä. Eli tieverkoston valtaosa olisi pakko rakentaa myös siinä tilanteessa, että yksityisautoilu kiellettäisiin. Käytännössä jo nyt 33% syöttöliikenteen kaistoista on varattu busseille ja kantakaupungissa puolet. Tulisi muuten bussimatkalle hintaa, kun kaikki jullkisen liikenteen kulut kohdennettaisiin käyttäjille.

Olen aiemminkin kirjoittanut, että pääkaupunkiseudun yksi bussiyhtiö ilmoittaa kuljettavansa päivittäin 300.000 matkustajaa aamuin illoin. Päivässä yhtiö kertoo ajavansa 300.000 kilometriä, eli tasan jaettuna jokainen bussi ajaa kaiken päivää yksi matkustaja kyydissään. Ihan niin kuin taksilla kulkisi.

Edellä mainittu esimerkki valaisee hyvin, miten myös bussiliikenne on rakennettu puhtaasti ruuhkahuipun (suurimman kapasiteetin käyttöasteen) mukaan. Eli tarvitaan laaja bussiverkosto ja monta sataa bussia, jotta lähiön työläiset saadaan kuljetettua työpaikoilleen. Mutta nyt tuleekin se mystinen piirre: miksei julkisille kulkuvälineille suunnitella ruuhkamaksua? Tulisihan se halvemmaksi jos käyttäjämäärä jakaantuisi pitkin päivää ihan niin kuin yksityisautoillakin.

Käytännössä bussilippu voisi olla kalliimpi ruuhka-aikaan kuin muulloin, ihan niin kuin sähkön kulutustakin ohjataan ruuhkahuippujen aikaan hinnoittelulla. Miten ihmeessä julkinen kulkuväline on täysin immuuni moiselle hinnoittelulle eli tariffi-ohjailulle?

Politiikan tiede - oksymoroni

Buchanan ja Tullock esittävät klassikossaan The calculus of consent (Julkisen valinnan teoria), että valtiolla on kolme erilaista tehtävää riippuen poliittisesta katsantokannasta. Valtio on:

1. väline, jolla taloudellisesti hallitseva luokka riistää alistettua luokkaa

2. eliötä muistuttava psykofyysinen kokonaisuus, jonka arvomaailma ja motiivit eivät riipu sen yksittäisten jäsenten vastaavista tai

3. koneisto, jonka samaan päämäärään pyrkivät ihmiset voivat perustavat tehostaakseen päätöksentekoaan.

Näistä ensimmäinen muistuttaa eniten kommunismia, jossa valtio nähtiin siis riistävän luokan työrukkasena. Marxin mukaan kapitalismin toisessa vaiheessa proletariaatti otti vallan tuhotakseen valtiota apuna käyttääkseen riistävän luokan, ja kolmannessa vaiheessa - proletaarin diktatuurissa - valtiosta tuli tarpeeton. Tällä hetkellä eurooppalaisessa poliittisessa keskustelussa noudatetaan tätä oppia, kun laajaa maahanmuuttoa perustellaan juuri sillä, että rajaton maailma on jokaisen ihmisen oikeus. Että rajojen avaaminen on ideologiaan perustuvan moraalin vastaista.

Sinänsä sosialismissa moraali ei ole todellinen työkalu, vaan sosialismissa nimenomaisesti uskotaan arvorelativismiin. Vasemmistopoliitikolle vallan tuo äänten enemmistö - ei moraali. Luonnollisiin oikeuksiin (god given rights) mielipiteensä perustavat puolestaan näkevät, että enemmistö ei tuo oikeutta sortaa vähemmistöjä. Heidän - ja minun - mielestä on olemassa arvoja, jotka eivät edes enemmistön voimalla saa tulla rikotuiksi. Tai toisin päin, on arvoja joita kaikkien enemmistöpäätösten tulee kunnioittaa. Koska jos näin ei ole, mitkä tahansa vapautemme voidaan viedä yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä. Tässä kohtaa tuskin tarvinnee edes viitata holokaustiin?

Kohtien 2 ja 3 välillä käydään nykyisin keskeisin yhteiskunnallinen keskustelu, jossa toinen kohta edustaa sosiaalidemokratiaa ja kolmas tulkinta klassista liberalismia tai amerikkalaisittain konservatismia. Sosiaalidemokratia noudattaa saksalaista käsitystä, jonka mukaan on olemassa psykofyysinen Reich, orgaaninen kokonaisuus, jonka palveleminen on kansalaisten elämäntehtävä. Juuri tästä samasta muinaisgermaanisesta arjalaisesta myytistä ponnisti saksalainen kansallissosialismi, jonka mukaan kansa ei saanut tupakoida ettei yhteiskuntaan leviä syöpä, amerikkalaista elämäntapaa lihapatoineen pidettiin moraalittomana verrattuna puritaaniseen kasvisruokailuun ja yksilön vapaudet jäävät yhteiskunnan alle.

Tämä sosiaalidemokraattinen ajattelutapa lähtee ajatuksesta, että valtiota johtaa hyväksi tarkoittamaansa ideologiaa ajavat yksinvaltiaat. Tavoitteiden määrittelyä ei tarvita, koska ongelmat ovat perusluonteeltaan pragmaattisia. Valtion virkakoneisto optimoi resurssit ja panokset haluamallaan tavalla. Heti kun tiedemiehet ovat saaneet selville tehokkaimman toimintatavan niiden optimoimiseksi, ratkaisu on vain matemaattinen ongelma. Venäjällä sivilikit ja Suomessa vihreät teknokraatit ajavat samaa politiikkaa.

Konservatiiveille tai klassiselle liberaalille edellä mainittu ajattelutapa on vieras. Hänen mielestään valtion tehtävä ei ole ajaa omia tavoitteitaan vaan sen tulee heijastaa yhteiskunnan jäsenten arvoja. Ongelmaksi tietenkin tulee, miten nämä arvot saadaan selville ja miten ne voidaan millään tavalla yhdistää kaikkien tavoitteita noudattaviksi. Vastaus on, että ei millään. Mikään demokraattinen vaali ei voi antaa siihen vastausta, koska kerätyt vastaukset riippuvat kysymyksen asettelusta ja tietenkin siitä, mitä vaihtoehtoja on keksitty tai rohjettu esittää. Tähän samaan ongelmaan suomalaisessa konsensuspolitiikassa on törmätty jo vuosikymmeniä, ja sitä murentanutta Perussuomalaista puoluetta siitä karkeasti pilkattiin. Samoin suomalaiselle amerikkalaisten arvopohjainen - siis ei pragmaattinen valtiolähtöinen - keskustelu näyttäytyy "kahtiajakautumiselta" (Soininvaara: Halvaantuneet dinosaurukset 27.12.2012). Me emme ymmärrä kulttuuria, jossa valtio on ihmistä varten eikä päin vastoin.

Markkinoilla osapuolet eivät ole toisistaan riippuvaisia. He voivat vapaasti valita resurssiensa mukaan, eivätkä he vaikuta toistensa valintoihin pakottamalla eikä heidän ole pakko sopeutua toisten valintoihin ja niiden seurauksiin. Moraalisesti sellainen arvomaailma on vähempiarvoinen, joka halveksuu ihmishenkiä. Islamilainen kultuuri halveksuu, ja siksi se on löytänyt oivan liittolaisen eurooppalaisesta sosiaalidemokratiasta. Yhden elämän pitäminen toisen elämää vähäpätöisempänä sen takia, että se johtaisi suurempaan "yhteiseen hyvään" esimerkiksi verotuksen ja tulonjaon kautta, on moraalitonta. Kuitenkaan tätä ja näitä päätelmiä ei länsimaisissa demokratioissa ole haastettu toisen maailmansodan jälkeen kertaakaan. Päin vastoin, olemme yhä luisumassa kohti yhä rajoittamattomampaa enemmistön valtaa sanella ja puuttua vähemmistön oikeuksiin.

Toisin kuin hallituksessa ja eduskunnassa, yrityselämässä ei asioita päätetä äänestämällä. Jos jonkun yhtiön johto joutuu toistuvasti äänestämään tärkeissä asioissa, se vaihdetaan seuraavassa yhtiökokouksessa. Politiikka tai tarkemmin sanottuna yhteiskunnalliset asiat ovat arvomaailmaan perustuvia toisin kuin yrityksen päätettävät asiat. Siksi eri puolueiden on tuskaisen vaikeaa löytää yhteistä päätöstä. Politiikka on relativismia kukkeimmillaan - jopa enemmän kuin uskonto. "Ei ole olemassa mitään politiikan tiedettä, joka tuottaisi arvoista riippumattomia sosiaalisia valintoja", kuten Björn Wahlroos sanoo kirjassaan "Markkinat ja demokratia" s. 169.

Vuosi loppuu - eurot loppuu

Talouselämä-lehdessä (45/2012) haastateltu Hans-Werner Sinn on kokenut saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen johtaja. Saksalainen media seuraa juuri Ifoa omissa kirjoituksissaan, ja mahdollisesti juuri Sinnin ansiota on, että sikäläinen mielipideilmasto oli avoimen myönteinen, kun vuonna 2010 toteutettiin palkkamalttiin perustuva työmarkkinauudistus, jota pidetään Saksan tämänhetkisen kilpailukyvyn perustana.

Sinnin vetoomuksen eurooppalaisen pankkiunionin vastustamisesta allekirjoitti 200 saksalaista taloustietelijää. Sinn vastustaa konkurssimaiden pankkisektorin tukemista ja erilaisia pelastuspaketteja. Sinnin mukaan Saksa tuntee itsensä eristetyksi ja hakee turvaa mm. Suomesta, koska Euroopan keskuspankin neuvostoa hallitsee ranskalaisten johtama kerjäläisten ryhmä. Suomella on tässä puolustustaistelussa tärkeä osa. Jotta alijäämäiset maat eivät saa valtaa, täytyy valta jakaa niin, että velanantajat saavat antamansa velan kokoisen äänimäärän.

Sinn ei ymmärrä, miksi Etelä-Euroopassa valitetaan korkojen tasosta, koska jokainen maa voi vaikuttaa niihin itse omilla toimillaan. Kreikalla on ilmeisesti Euroopan suurimmat liuskekaasuvarat, joiden käyttäminen lainanvakuuksina olisi järkevää. Eurooppaa uhkaa viranomaistalous, joka tarkoittaa suomeksi markkinatalouden loppua ja sosialismia. "Normaalisti markkinat ohjaavat pääomia sinne, missä niitä osataan tuottavasti käyttää, mutta nyt raha pakotetaan Etelä-Eurooppaan. Viranomainen päättäävelkamaiden korkotason. Kyseessä on hallinnollinen päätös, jota ei voi enää kutsua markkinataloudeksi." Tällä tavalla me pelastamme pankit, mutta vaarannamme valtioiden olemassaolon.

Sinn veikkaa, että vuoden 2013 syksyllä Saksan Angela Merkel taipuu Ranskan presidentin Francois Hollanden vaatimuksesta eurobondeihin eli siihen, etä saksalainen veronmaksaja on vastuussa muiden euromaiden ottamien lainojen takaisinmaksusta. Perusteluna tulee olemaan, että "koko euro-operaatio kaatuu, jos emme niitä hyväksy". Jokainen europäätös on tuotu tarjolle ilman vaihtoehtoa.

Talouselämä-lehdessä (44/2012) haastateltu eläkevakuutusyhtiö Varman vt. toimitusjohtaja Risto Murto toteaa, että Suomessa ei osata saksaa niin hyvin, että kyettäisiin seuraamaan saksalaista keskustelua, joka kuitenkin on Euroopassa tällä hetkellä avainasemassa. Hänen mukaansa EU on jo hallinnollisilla päätöksillään aiheuttanut luottolaman, eli pankeilla ei ole mahdollisuuksia tukea suomalaista pientä ja keskisuurta yritystoimintaa rahoituksellaan. Eläkevakuuttaja ei ole pankki, mutta käytännössä tilanne on sellainen, että yritykset joutuvat hakemaan lainaa ohi pankkien suoraan markkinoilta. Tämä on erittäin kallista, jos rahoitusta haetaan piensijoittajilta, joilla sinänsä olisi ehkä haluakin ostaa jopa melkein 10%:n tuottoa antavia lainapapereita.

Murron mukaan koko pankkitoiminnan ajatus on hukassa ja Suomeenkin ajetaan viranomaistoimin luottolamaa. "Jos velkamarkkinoita ei kyetä kehittämään siten, että pienetkin yritykset voivat turvata rahoituksensa saannin, silloin hukka meidät perii." Murron mielestä Suomen on oltava "ruotsalaisilla linjoilla" ja turvattava oma asemansa. Euroopan hajotessa saksalais-ranskalaiseen etelään ja englantilais-ruotsalaiseen pohjoiseen on Suomi jäämässä rotkon reunalle. Liittovaltiorakenteessa Suomi menettää vaikutusvaltaansa Saksan joukoissa, mutta toisaalta se ei enää voi saada apua Englannista ja Ruotsista, jotka hakeutuvat ns. kovan ytimen ulkopuolelle turvatakseen kansallisen suvereniteettinsa. Suomen ulkomaankaupasta 70% menee euroalueen ulkopuolelle, joten oman valuutan sitominen euroon on kuin paluu kultakantaan.

Poliittisilla päättäjillä tuntuu olevan näkemys, että vain valtiolla ja kunnilla on rahaa, koska vuoden 2015 alusta Suomi joutuu investoimaan katuvaloihin 150 miljoonaa. Tämä siksi, että elohopeahöyrylamput tulee vaihtaa uusiin ecodesign-direktiivin takia. Pahimmillaan koko valaistusjärjestelmä on rakennettava uusiksi odottamatta nykyjärjestelmän taloudellista käyttöikää. Kuntaliitto olettaa, että lamppujen vaihtamisen sijaan katuosuuksia pimennetään. Suurempi ongelma liiton mukaan sisältyy siihen, että huippukestävät led-lamput eivät kestä luvattua määrää sen jälkeen, kun ne ovat pakollisia. Klassinen esimerkki tuotteiden tahallisesta lyhentämisestä on 1920-luvun Phoebus-hehkulamppukartelli, jossa valmistajat takasivat riirrävän kysynnän säätäen lamppujen maksimi-iäksi tuhat tuntia. Sitä ennen keskimääräinen elinikä oli useita tuhansia tunteja.

Sosialismi on palannut.

Vihreä joulukertomus - uusinta vuodelta nolla

Penaali Taneli Heikka kirjoittaa Vihreässä langassa, että suomalaisen median toimintakenttä on valittu maailman parhaaksi: on vahva sananvapaus, ei toimittajiin kohdistuvaa väkivaltaa ja avokätinen valtion tuki. Kuten piispan poika Heikka toteaakin, tämä ei kuitenkaan ole luonut toimittajista maailman parhaita, vaan toimittajakunta on vaiennut omalle edulleen vastakkaisista näkemyksistä. Ei ole raportoitu toimittajiin kohdistuvasta korruptiosta, ei arvosteltu vallassa olevia vaan mieluummin kaveerattu samppanjalasi kädessä eikä ole osattu tulkita lyhyen ajan poliittisia tavoitteita pitkistä historiallisista kehityskaarista.

Toimittajien korruptio liittyy lähinnä tiedotusvälineen sisään toimituksellisena aineistona esitettyä myönteistä mielikuvamainontaa jostain yrityksestä tai politiikasta. Tätähän on ollut erityisen paljon nuorten vihreiden naistoimittajien kirjoituksissa, joissa vihervasemmistolainen oppi on saanut täysin kritiikittömän aseman. Valtaapitävien arvostelua on vältelty, jotta tärkeät kontaktit eivät rapistuisi. Toimittajan tuntema poliitikko on paljastanut vastustajiensa väärinkäytöksiä ja vastineeksi toimittaja on pysytellyt hiljaa kaverinsa tekemistä töppäyksistä. Historiattomuus näkyy puolestaan osaamattomuutena ymmärtää talouspoliittisia ja ideologisia linjauksia. Hyvänä esimerkkinä käyköön blogimaailmassa palstatilaa saanut sanan "äärioikeistolaisuus" käyttäminen. Kyseessä on vasemmistolainen maailmankuva, jonka Stalin nimesi fasismiksi välttääkseen oman aatteensa rinnastamisen siihen.

Vihreän langan toimituspäällikkö Hanna Eriksson antaa komean tyylinäytteen huonosta toimituksellisesta työstä:

Saan Vuoden lammas -palkinnon ilmastonmuutoksesta. Tiedän täydellisesti, että jotain suurta pitää tehdä äkkiä. Silti en ole kirjoittanut aiheesta tänä vuonna yhtään juttua, olen ajanut pyörän sijaan autolla lyhyitä ja pitkiä matkoja enkä ole hankkinut uuteen taloyhtiöömme kompostoria: biojäte menee roskiin, koska sitä ei jäteyhtiön mukaan kannata kerätä. Olen määkinyt, että jonkun pitäisi tehdä jotain.

Olen samaa mieltä: Eriksson on toiminut raukkamaisesti vaatien yksiltä jotain mihin ei itse ole halunnut ryhtyä. Hänen puolustuksekseen voi sanoa, että ei ole kukaan muukaan ryhtynyt.

Vihreän langan penaali Lasse Leipola antaa saman tyylinäytteen esimiehettärensä Erikssonin kanssa:

Ensi vuonna saatetaan tehdä kaikkien aikojen lämpöennätys.

Näitä julistuksia on nyt kuultu 20 vuotta putkeen. Saman ajan Karl Marx käytti Pääoman kirjoittamiseen. Kuten jo aiemmin totesin (Vuoden lyhin päivä 21.12.2012), kirja ei jäänyt kesken siksi, että aika loppui kesken vaan siksi, että Marx huomasi virheen teoriassaan, jota hän yritti korjata loppuun asti - siinä tietenkään onnistumatta, kuten olemme jälkikäteen voineet lukuisten empiiristen havaintojen perusteella todeta.

Lasse Leipola alleviivaa toisessa kirjoituksessaan Taneli Heikan esittämän väitteen, että toimittajilta puuttuu ymmärrys nähdä historialliset suuret linjat. Leipola kaivaa eväslaukustaan Thomas Malthusin ymmärtämättä itse niin tekevänsä:

Ilmastonmuutos ei ehkä aja lajiamme sukupuuttoon, mutta lämpimämpi ja epävakaampi ilmasto tulee lähivuosikymmeninä tappamaan satojatuhansia, ehkä jopa miljoonia ihmisiä.

jäätiköiden sulamisen on arvioitu aiheuttavan maanjäristyksiä, jotka paikallisten tuhojen lisäksi voivat nostaa tsunameja.

tähän kurimukseen heitetään päälle luonnonvarojen ehtyminen, väestönkasvun jatkuminen ja kyvyttömyys tehdä vaalisykliä pidemmälle katsovia poliittisia päätöksiä

lisäksi ihmiskunnan tulevaisuutta varjostaa moni muukin uhka – jopa maailmanloppu

Ihmiskunta on tähän asti onnistunut välttämään tuhoisimmat supertulivuorten purkaukset, jotka voisivat aiheuttaa ydintalven takia ihmiskunnan sukupuuton. Seuranneen vulkaanisen talven seurauksena maapallon keskilämpötila laski useita asteita.

Jos maailmanlopulla tarkoitetaan nykymuotoisen yhteiskunnan ja väestömäärän romahdusta, näyttää maailmanloppu ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ylikäytön valossa mahdolliselta ellei peräti todennäköiseltä. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos pysähtynee teollisuuden romahdettua ennen kuin viimeiset ihmiset ehtivät läkähtyä hengiltä.

Tietokirjailija Jussi Viitala pohtii teoksessaan Miten maailma loppuu? mahdollisuutta tautien aiheuttamaan maailmanloppuun. Toisena uhkakuvana Viitala nostaa esiin ilmastonmuutoksen, jonka aiheuttamat äärisäät lisäävät tautien leviämistä. Koko maapallolle kaikkine eliöineen se olisi todellinen viime tingassa tullut onnenpotku, joka pelastaisi suuren joukon lajeja kuolemasta sukupuuttoon.
/
Ilmastonmuutos, biodiversiteettikato ja luonnonvarojen ehtyminen eivät ole luonnonvoimien vaan ihmisten jokapäiväisten valintojen seurausta. Sillä tiellä jatkaminen on itsetuhoista. Olisi karmivalla tavalla lohdullista ajatella, että 32-kilometrinen Ganymede muuttaisi pikkuriikkisen rataansa ja lopettaisi kaiken kerralla ja komeasti. Silloin ei ainakaan olisi sitä häpeää, että katoaisimme maan päältä vain omaa typeryyttämme ja itsekkyyttämme.

Kirjoituksessa viitataan siis luonnonvarojen ehtymiseen (Malthusin, Marxin ja Rooman klubin keskeinen dogmi) ja raamatullisiin maailmanlopun näkymiin myrskyineen, kuivuuksineen, tulvineen, heinäsirkkoineen ja kulkutauteineen. Nykyvihreiden mieliä kiihottavat erilaiset scifi-kertomuksetkin ovat hienosti mukana asteroideineen ja mustine aukkoineen. Kaiken tietenkin kruunaa kiire, koska ei ole aikaa "vaalisykliä pidempiin" odotteluihin, aivan kuten katuvaloissa julistavat banderollit "Jeesus tulee pian - oletko valmis".

Ennen rahamarkkinoiden vapauttamista 1990-luvulla Suomi oli varsin köyhä maa, ja yksi yleisimpiä huveja oli lähteä Ruotsinlaivalle. Siellä seisovan pöydän ja edullisen alkoholin huumaamina kansa elosteli kuin roomalaisissa bakkanaaleissa. Paluumatkalla kotiin podettiin huonoa omaatuntoa vaatimattoman luterilaisuuden syntisestä unohtamisesta. Maailmanlopun piti tulla kuin Asterixin kotikylään taivaan putoamisena, jotta ei tarvitsisi mennä maanantaina häpeissään työpaikalle vaan voisi kadota kuin maan nielemänä. Huvittavaa kyllä, mayat ennustivat maailmanloppua viime viikolle ja Vihreät vain hiukan kauemmaksi.

Miksi juhlimme joulua?

Joulun tiimellyksessä paljastuu syy vapaan markkinatalouden ylivoimaan. Samanlaisia tai samankaltaisia tuotteita on lukematon määrä. Niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin sukista voi valita kolmen euron tarjouspaketin tai kahdenkympin Calvin Kleinit. Naisten sukista puhumattakaan, joista kalleimmat näkemäni Stockmannilla myynnissä olleet 200 euron Wolfordit. Valikoima on valtava tuotteessa kuin tuotteessa, ja markkinoita kuvastaa "luova tuho" paremmin kuin pyrkimys oligopoliin.

1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneet eivät luonnollisesti voi mitenkään tietää, että edellinen sukupolvi eli hyvin keskusjohtoisessa maailmassa, ja markkinoiden vapautuminen tapahtui Suomessakin niinkin myöhään kuin 90-luvulla. Hyvä kysymys on, miksi kesti 50 vuotta Yhdysvaltojen Suuren laman jälkeen, ennen kuin valtiot uskalsivat uudestaan vapauttaa taloudenpitonsa markkinoiden armoille. Vastaus on jälkikäteen varsin ilmeinen kuten Björn Wahlroos hyvin kiteyttää: "Jos kuluttaja ei voi paljastaa mieltymyksiään ilmaisemalla maksuhalukkuutensa, laadun tuottaminen jää kannattamattomaksi". Koska laatu maksaa, tuote kannattaa tehdä edullisimmalla mahdollisella tavalla. Jokainen Neuvostoliitossa käynyt voi vahvistaa tämän väitteen.

Usko vapaisiin markkinoihin tai ehkä pikemminkin pyrkimys rajoittaa taloudellista toimeliaisuutta on kulkenut pienissä pyrähdyksissä ihmiskunnan historiassa. Ensimmäinen pyrähdys kesti pitkään 1700-luvun alusta merkantilismin häviöstä 1900-luvun alkuun ja Ensimmäiseen maailmansotaan. Uskottiin valistukseen ja vapaakauppaan. 1800-luvun jälkipuoliskolla kansantulo moninkertaistui kaikissa "uusissa" talouksissa eli Amerikassa, Australiassa ja Japanissa. Vuonna 1913 koko maailman pörssiosakkeiden arvo oli 0,57% kansantuotteesta, mutta pitkään kestänyt keynesläinen oppi ja valuuttojen sitominn kultakantaan varmisti kurjuuden maksimoinnin, ja vuonna 1980 vastaava suhdeluku oli 0,24%. Kaikista reaalisijoituksista 1913 noin 13% rahoitettiin omalla pääomalla, mutta 1980 vain 2%.

Suuren laman jälkihoidossa Franklin Roosevelt esitteli New Deal (uusi jako) -ohjelmansa, joka sisälsi nykymittapuulla varsin paljon sosialistisia elementtejä. Talouskasvu hidastui, valtioiden kauppataseet muodostivat inflaation kanssa uusia ongelmia, joita kultavarantoon sidottu kansallisvaluutta ei voinut turvata. Rooseveltin aikana kolmasosa amerikkalaispankeista meni nurin, ja setelistön sitominen kultakantaan varmisti, että luotonanto hiipui ja taloudellinen toimeliaisuus lähes pysähtyi esiteollisen yhteiskunnan tasolle. Dow Jones indeksi romahti syksyn 1929 noin 400-pisteen tasolta alle 50-pisteeseen ja nousi pysyvästi vasta 1935 yli sadan pisteen tasolle. Suuri lama oli pitkälti amerikkalainen ongelma johtuen juuri kultakannassa pysymisestä, kun taas Englannissa tuotanto ylitti jo 1933 vuoden 1929 huipputason. Suomen kansantuote aleni vain neljä prosenttia ja nousu alkoi heti devalvaation jälkeen 1932.

Pysyminen kultakannassa piti pankkien rahapolitiikan kireänä ja hinnat pyrkivät nousemaan nopeammin kuin kullan määrä kasvamaan keskuspankkien holveissa. Sidoksesta tuli pakkopaita joka lopetti luotonannon ja yrittämisen. Kaiken lisäksi Toinen maailmansota loi myytin amerikkalaisesta talousihmeestä, joka perustui yksityisten yritysten tuotantoon voimakkaan valtion ohjauksessa. Vaadittiin tasa-arvoa, keskusjohtoisuutta ja luonnonvarojen kansallistamista. Bretton Woods -nimisessä lomakeskuksessa New Hampshiressä syntyi 44 liittolaismaan johdolla IMF ja Maailmanpankki sekä globaalit säännellyt pankkijärjestelmät, joiden oppi-isänä hääri lordi Keynes - säännellyn sekatalouden perustuslain kirjoittaja.

Sotien jälkeen vannottiin valtion väliintuloon suhdannepolitiikan nimissä ja uskottiin inflaation ja työttömyyden toisensa poissulkevaan oppirakennelmaan. Kysynnän ja tarjonnan sijaan uskottiin tuotannon optimointiin, mikä poistaisi suhdannevaihtelut ja takaisi tasaisen kasvun. Pankkiireita ja rahamarkkinoita pidettiin sisäpiirin manipulointina ja jopa konservatiivit uskoivat keskusjohtoiseen suunnitteluun. Markkinoita tarvittiin lähinnä tukemaan demokraattista järjestelmää sen taistelussa sosialismia vastaan.

Chicagon koulukunnaksi kutsuttiin uutta monetaristista taloustiedettä, jonka riveistä nousi moni nobelisti mukaan lukien Milton Friedman. Heidän mukaansa 30-luvun lama syveni Rooseveltin keskusjohtoisen New Deal -ohjelman seurauksena ja epätäydellisen kilpailun aiheuttamat tehokkuustappiot ovat aiheuttaneet satojen miljardien hyvinvointitappiot. Tällä hetkellä todistusaineisto Friedmanin väitteiden puolesta on yksiselitteinen. 1920-luvulta peräisin olevat Keynesin opit alkoivat vähitellen syrjäytyä uskomuksella kultakannan taloutta kuristavasta vaikutuksesta.

Yhdysvallat lopetti dollarin sidoksen kultakantaan 15.8.1971 kullan maksaessa 35 dollaria unssilta. Joulukuussa hinta oli 44 dollaria, vuotta myöhemmin 70 ja vuonna 1980 jo 800 dollaria unssilta. Iso-Britannia puolusti urheasti George Sorosia vataan valuuttansa kultakytköstä, mutta hävisi. Maastrichtin sopimus 1992 avasi Euroopan pääomamarkkinat ja käynnistyi kaksi vuosikymmentä kestänyt nousukausi. Suomi rimpuili vielä vuoteen 1993 ajaen koko pankkisektorimme vararikon partaalle. Vain tovia myöhemmin Suomi uusi virheen liittymällä kultakannan sijaan euroon vanhojen keynesläisten oppien ohjatessa hallitusta ja Suomen Pankkia.

Kun länsimaat avasivat pääomamarkkinansa, reaalisosialismi romahti 1991 Neuvostoliiton kaatumiseen ja Kiina murtautui kansainvälisen kaupan osapuoleksi, sosialistit joutuivat luopumaan moraalisesta ylemmyydestään, jota se oli hallinnut viimeistään 60-luvun opiskelijaradikaaleista alkaen. Itä-Euroopan "tasa-arvo" ja "demokratia" paljastuivat niin räikeiksi huijauksiksi, että edelleen ne toimivat lähinnä voimasanoina ja pahojen henkien manauksissa. Todellisuudessa sosialismi oli luonut diktatuurin, etuoikeuksiin perustuvan eliitin vallan, tehottoman talouselämän, toisinajattelijoiden tukahduttamisen vankiloissa ja mielisairaaloissa, epädemokraattiset keinot lakien säätämiseksi, mustan pörssin ja ankeat kulutustavarat. Tuloksiltaan ja toimivuudeltaan vapaat markkinat osoittivat ylivoimaisuutensa. Ne luovat taloudellista epätasa-arvoa oleellisesti kilpailijoitaan vähemmän ja ennen kaikkea - ne antavat ihmisten juhlia joulua niin halutessaan.

Kotimaista korruptiota

Iltalehden mukaan eduskuntapuolueet ovat vakavasti korruptoituneita:

Eduskunnan tilitoimisto vaatii puolueiden eduskuntaryhmiä luovuttamaan talousdokumenttinsa tarkistettavaksi sekä korjaamaan puutteelliset ja virheelliset käytäntönsä.

Eduskunnan kanslia maksoi vuonna 2011 puolueiden eduskuntaryhmille ryhmäkansliarahaa yli 3,9 miljoonaa euroa. Määrärahaa saa käyttää vain ryhmien toiminnalle välttämättömän henkilöstön palkkaamiseen sekä sellaisten ryhmäkanslian menojen maksamiseen, joita ei korvata eduskunnan kanslian toimintamenoista.

Alkuvuodesta 2011 voimaan tulleen lain mukaan eduskunnan tilitoimisto saa tarkastaa kirjanpidon kannalta tarpeelliset asiakirjat. Saman vuoden rahankäytön valvonta ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, ja useiden eduskuntaryhmien rahankäytössä oli suoranaisia lainvastaisuuksia.

Iltalehden saaman eduskunnan raportin mukaan esimerkiksi RKP:n eduskuntaryhmä kieltäytyi luovuttamasta pöytäkirjojaan tilitoimistolle ja kristillisdemokraatit olivat maksaneet eduskuntavaalimainoksiaan ryhmäkanslian rahoilla.

Myös monilla muilla puolueilla oli epäselvyyksiä mainosten maksamisen suhteen, ja SDP:tä ja Vasemmistoliittoa on huomautettu samasta asiasta jo aikaisemmin.

Vakavimmat puutteet liittyivät kuitenkin luottokortteihin ja niiden maksutositteisiin. SDP:n, Keskustan, Kokoomuksen ja RKP:n eduskuntaryhmillä on käytössään luottokortit.

SDP:n ja RKP:n kirjanpidosta puuttuivat sekä kuitit että selvitykset ryhmien viime vaalikauden ryhmäpuheenjohtajien luottokorttien käytöstä. SDP:tä huomautettiin asiasta jo vuosi aikaisemmin, mutta tilanne ei korjaantunut.

Keskustan kohdalla puutteet koskivat ryhmän taloudenhoitajana toimineen kansanedustaja Mika Lintilän luottokorttikuitteja, joista puuttui suuri osa. Tästäkin tilitoimisto on huomauttanut jo aikaisemmin.

Kokoomuksen luottokorttilaskuista sen sijaan löytyi kuitit ja selvitykset, mutta tilitoimiston mukaan eduskuntaryhmän henkilökunnan luottokorttien käyttö ei ole kaikin osin ollut asianmukaista. Korteilla on esimerkiksi tarjottu puolen yön jälkeen pelkästään alkoholia, ei ruokaa - se ei tilitoimiston mukaan ole "tavanmukaisen huomaavaisuuden ja vieraanvaraisuuden osoittamista".

- Kun käytetään julkisia eduskunnan budjetista maksettavia ryhmäkansliarahoja, pitää käytön olla läpinäkyvää ja kaikilta osin asiallista, tilitoimiston eduskunnan kansliatoimikunnalle luovuttamassa raportissa todetaan.

Asia on siinäkin mielessä ajankohtainen, että eduskunta on tällä viikolla hyväksynyt eduskuntaryhmiä koskevan uuden lain, jonka mukaan lakia rikkoville eduskuntaryhmille voidaan määrätä niskuroinnista taloudellisia sanktioita.

Väärin käytetyt rahat saatetaan periä pois eduskuntaryhmältä.

Ilmeisesti siis vain Vihreät ja Perussuomalaiset ovat osanneet toimia sekä lakien mukaan että moraalisesti oikein. Sen kummemmin asiaa moralisoimatta totean vain sen, että tämä on erinomainen esimerkki siitä, että poliitikot eivät osaa huolehtia toisten rahoista.

Jotain positiivistakin uutisessa on. Nimittäin Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Se ei siis johdu poliittisesta järjestelmästämme tai poliitikoistamme vaan siitä, että suomalainen ei halua maksaa lahjusrahaa kenellekään. Keskiverto-suomalaisella on siis erittäin korkea moraali. Maailman mittakaavassa aivan poikkeuksellisen hyvä. Siksipä tuntuukin kummalliselta, kun poliittinen eliittimme arvostelee alamaisiaan suvaitsemattomuudesta, rasismista ja sisäsiittoisuudesta. Ettei vaan kuitenkin olisi toisin päin?

Tuo Kaikkosen kuva tuli muuten englanninkielisellä Google-kuvahaulla "political corruption".

Maailman paras biisi

Joulun lähestyessä on syytä tuoda oma ehdotukseni maailman parhaasta rock-n-roll -biisistä. Hyviä ehdokkaita on lukemattomasti, mutta valitsen oman suosikkini joululaulujen ulkopuolelta: Joss Stonen Less is more:

Sanat:

Don't go sending me those three dozen roses
Don't you know that just one rose will do
Don't go trying to put diamonds on my fingers
Don't you know that I'm making money too

Don't go throwing those stones outside my window
You don't gotta be calling three times a day
'Cause if you do then when we get together
I'll be biting my lip 'cause there's nothing else left to say

Haven't you heard absence makes the heart grow fonder
Haven't you heard nothing good comes overnight
I'm telling you straight baby, just in case you wonder
It's turning me off, crowding me out its not right

[Chorus]
Less is more
Back it up slow it down let it breathe
Cause you too much of a good thing can be
Bad
See we don't wanna go out like that
Less is more
Pull it back, hold it down, chill it out
If you want me to still be around
Remember

If you wanna be showing your affection
Don't you know a simple kiss will do
So many beautiful ways for love's expression
But I'm sorry to say your way ain't getting through

Haven't you heard a little space makes the heart grow fonder
Haven't you heard nothing good comes overnight
I'm telling you straight baby, just in case you wonder
It's turning me off, crowding me out its not right

[Chorus]

It would be something if I had a chance to be missing you
Too much for taking it's driving me crazy
That's all you do
It needs rearranging
It's so suffocating
That I can't move
You gotta take two steps back
Believe what they say
It's true

[Chorus]

Gimme a chance to miss you
Boy I don't mean to diss you, but
I tell you I need some space and still you call me up three times a day
You know, baby you crowding me out
Haven't you heard less is more

Less is more

Vuoden lyhin päivä

Ilmastorealismia-blogissa Mikko on käsitellyt uusinta skandaalia, joka liittyy teoriaan ilmaston lämpenemisestä. Skandaalin keskiössä on viidennen yhteenvetoraportin nettiin vuodetut ensimmäiset luonnokset, joiden mukaan ilmasto on lämmennyt kertaluokkaa vähemmän kuin tietokoneohjelmoijat ovat ennustaneet. Pahin ongelma on silti se, että kuluneella vuosituhannella lämpeneminen on pysähtynyt. Se on vakava ongelma, koska ilmiselvästi ohjelmoiduista muuttujista puuttuu joitakin, jotka vaikuttavat lämpötilan muutokseen enemmän kuin nyt tiedetyt ja käytetyt. Kyse ei ole mistään pikkujutusta vaan valtavan suuruusluokan pyrkimyksestä huijauksesta, jolle vetää vertoja Neuvostoliiton tai Kiinan suuret kommunistiset yhteiskuntakokeilut.

Kuten Björn Wahlroos mainitsee kirjassaan Markkinat ja demokratia, Karl Marxin 1867 julkaiseman Pääoman ensimmäisessä osassa kuvailtu taloustieteen perusta on täyttä tuubaa, tai paskaa suomeksi sanottuna. Marx lainasi työn arvon teoriansa David Ricardolta, jonka elinaikana ihmiskunnan historiassa tapahtui jotain aivan ennennäkemätöntä: ihmisten elintaso alkoi kasvaa. Siihen asti käytännössä Jeesuksen ajoista oli eletty samalla elintasolla. Ei siis ihme, että tuon ajan ihmiset pitivät itsestään selvänä, että talous on nollasummapeliä, jossa yhden rikastuminen on toisilta pois. Ihmiskunta eli kädestä suuhun, ja hallitsijoiden vauraus todellakin oli maaseudun asukkaiden elintasosta pois. Marx syntyi vähän myöhemmin, mutta hän ei ilmeisesti itse ymmärtänyt tilanteen historiallisuutta vaan piti sitä tilapäisenä poikkeamana. Marx omaksui Thomas Malthusilta näkemyksen, jonka mukaan miehen seksinhimo tuottaa maailmaan lapsia enemmän kuin pellot ja työaika kykenee niitä elättämään. Sen takia ihmiskuntaa riivaavat nälänhädät niittävät kansaa kuin jyrsijöiden vähyys Lapissa pöllöjä.

Malthusin ajatus oli omana aikanaan totta, mutta ei hänkään osannut aavistaa, että pian teollisuus oli tuottava välineitä maanviljelyksen tehostamiseen ja lopputuotteiden edulliseen kuljettamiseen toiselle puolelle maapalloa. Kun ylijäämää alkoi kertyä, naisten fysiologiset rajat tulivat vastaan ennen kuin teknologisen kehityksen tuottama ruoan ylijäämä uhkasi loppua ja ihmiskunta alkoi vaurastua. Jokaista syntyvää lasta kohti tuli enemmän vaurautta kuin tämän ruokkiminen ja kouluttaminen tuotti kustannuksia. Tätä nyt jälkikäteen päivänselvää asiaa eivät tajunneet Malthus eikä hänen oppipoikansa Marx. Kuitenkin heidän ajatuksensa elivät ja voivat hyvin vielä toista sataa vuotta, ja yhä edelleen vasemmistolaiseen ideologiaan uskoo satoja miljoonia ihmisiä korkeasti koulutetuissa länsimaissakin. Vaikka kaikki tosiasiat puhuvat Marxin talousoppeja vastaan, näille ihmisille tosiasiat ovat samanarvoisia kuin ilmaston lämpenemistä julistaville askeetikoille.

Uskossa ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen on Jeesuksen toiminnan kanssa yhteisiä ominaisuuksia. Askeetikot vaativat - Jeesuksen tavoin - luopumista kaikesta materiaalisesta ylijäämästä ja paluuta hengellisyyteen, paastoon ja lapsettomuuteen. Hyvinhän nämä opit ovat ainakin helsinkiläisnaisiin uponneet, kun 40-vuotiaista on lapsettomia melkein 40% ja heidän suurin huolensa liittyy oman materialistisen elämäntapansa johtavan luonnonvarojen loppumiseen ja ilmaston lämpenemisestä johtuviin lopunajan enteisiin tulvineen, heinäsirkkoineen ja helleaaltoihin. Itse nämä eivät huomaa tätä ironiaa, vaan suurimmalle osalle heistä Raamatun ennustuksiin uskovat kanssaihmiset ovat tieteestä mitään ymmärtämättömiä kouluttamattomia typeryksiä.

Palatakseni vielä Marxiin, joka loi siis pohjan yli sadaksi vuodeksi ihmisten ajattelutavalle markkinoiden toiminnasta, on syytä lyhyesti kuvata hänen oppinsa keskeinen sisältö, koska uskoakseni kovin moni ei siitä mitään tiedä. Marxin mukaan "tavaroiden hinnan määrää niihin käytetty työ(aika). Tuotteen hinta on käytetyn työn rahallinen ilmaus". Tämä on Marxin talousoppi kaikessa ytimekkyydessään. Koska "kapitalisti" ei luovuta eteenpäin työntekijöidensä tuotoksia ilman "lisäarvoa" (jota nykyisin kutsutaan voitoksi), työläisiä Marxin ja nykysosialistien mukaan riistetään, koska heille ei makseta heidän tuotoksensa täyttä arvoa. Vaikka jokainen lukijani jo tässä vaiheessa varmaan ymmärtää (kokemusperäisesti), että väite on väärä, niin vien vielä tovin aikaanne perustellakseni sen hiukan paremmin.

Marx ei ottanut huomioon maan, pääoman tai edes osaamisen hintaa. Ennen kuolemaansa hän kuitenkin näyttää itsekin oivaltaneen tekemänsä virheen, koska hän teki useita uusia korjauksia oppiinsa estääkseen sitä uppoamasta. Pääoma ei jäänyt kesken ja julkaisematta kokonaisuudessaan ajan puutteen vuoksi vaan siksi, että Marx ei kyennyt pelastamaan teoriaansa. Engels julkaisi Pääoman osat II ja III Marxin kuoleman jälkeen todeten alistuneena, että "työn arvon teoria päti ennen kapitalismin aikaa, mutta ei enää varsinaisella kapitalismin aikakaudella". Tämä koko parivaljakon tärkein oivallus jäi valitettavasti unholaan, ja ihmiskunta maksoi karmean hinnan niistä yhteiskunnallisista kokeiluista, joita marxilaisuudella perusteltiin. Ilmaston lämpeneminen on "teoria", jolla ennen marxilaisiksi kutsutut ihmiset nyt oikeuttavat oman totalitarisminsa tueksi.

Marxin pysyvin ja tuhoisin perintö on lainattu ranskalaisilta kirjoittajilta, joita hän kutsui "utooppisiksi sosialisteiksi". Tällä Marx pyrki vetämään rajan omaan "tieteelliseen" sosialismiinsa ja muiden vähäpätöisempiin yritelmiin. Marx väitti kapitalismin hävittävän keskiluokan ja jättävän jäljelle vain miljonäärejä ja keppikerjäläisiä. Älymystölle Marx jätti Hegelin tavoin tehtäväksi valmentaa ja johtaa tulevaa hallitsevaa luokkaa, joka loisi "proletaarin diktaturin". Tässä kohtaa Marx kuitenkin nojasi ranskalaiseen aatelismieheen Henri de Saint-Simoniin, joka täysin kursailematta vertasi itseään Kopernikukseen, Galileohon, Descartes'hen, Newtoniin - ja Napoleoniin.

Pohtiessaan sitä, tuleeko "viisaiden miesten" johtaa yhteiskuntaa, vai voiko kansa johtaa itse itseään Marx noudattaa Saint-Simonin oppia ja päätyy "hyvien" hallintoon demokratian kustannuksella. Tämä on toiminut syntymästään asti avoimena valtakirjana diktaattoreille ympäri maailmaa olla piittaamatta alamaistensa tahdosta. "Tieteellisestä sosialismista" tuli johtamismalli ensin Leninille, Maolle ja joukolle muita nilkkejä, mutta edelleen poliittisella areenalla vaikuttaa sivilikkien suuri joukko, joista kotimaista kyvyttömyyttä huipussaan edustaa Vihreiden Osmo Soininvaara.

Marxin nimiin vannoivat ympäri maailmaa johtajat, jotka näkivät sen oivaksi perusteluksi sosialisoida haltuunsa teollisuuslaitokset, pankit ja kaupankäynnin. Ainoastaan Yhdysvallat ja Englanti säästyivät sosialismin ikeeltä 1900-luvulla, vaikka niissäkin horjuttiin erityisesti sotien jälkeen, kun ihailtiin sotaponnistuksia keskitetyn taloudellisen suunnittelun tuloksena. Kahden sosialistisen järjestelmän (kommunismi ja kansallis-sosialismi) keskinäisen yhteenoton seurauksena juuri Euroopasta tuli sotien jälkeen yhteiskunnallisten mallien laboratorio. Englanti, Hollanti, Tanska, Norja ja Ruotsi säästyivät vallankumouksellisilta mullistuksilta, koska niihin oli syntynyt jo edellisellä vuosisadalla uudistuksia toteuttava työväenliike. Yhdysvalloissa ja Sveitsissä äärivasemmistolla ei ole koskaan ollut merkittävää kannatusta kun taas Saksassa, Espanjassa ja Kreikassa kommunismi kukistettiin aseellisesti 30-luvulla. Ainoa väliinputoaja on Suomi, joka Ruotsin aikana oli selvästi "länsimaa" mutta 1800-luvulla ilmeisesti Venäjän vaikutuksesta loi vanhasta emämaastaan poiketen kommunismista merkittävän poliittisen voiman nostaen sen reformistisena esiintyneen sosiaalidemokraattisen puolueen todelliseksi kilpailijaksi.

Kun Eurooppa vihdoin 1800-luvulla ponnisti ulos "malthusin loukusta", sen talous alkoi kasvaa nopeasti. Jo 1800-luvun lopulla talouskasvu ylitti väestönkasvun usealla prosenttiyksiköllä. 1900-luvulla oli jo selvää, että teollisuus noudattaa maataloudesta alkanutta kehitystä ja sen osuus työvoimasta tulisi laskemaan. Markkinatalous on järjestelmä, joka tasapainottaa kysynnän ja tarjonnan. Lisäksi se antaa keinon mitata laatua ja tuottaa lisätietoa. Markkinat eivät käytännöllisesti katsoen haaskaa hetkeäkään mihinkään epäolennaiseen tai turhan tiedon säilyttämiseen. Markkinat eivät tarjoa argumentteja, ne eivät osoita syitä ja seurauksia. Ne eivät ota huomioon kilpailevia selityksiä ja vaihtoehtoisia hypoteeseja. Taiteen, kirjallisuuden, antropologian ja kulttuurihistorian kiehtoviin ja moniselitteisiin nokkeluuksiin kietoutuneen mielen on vaikea ymmärtää kaiken oleellisen tiivistymistä yhteen ainoaan lukuun - hintaan. Se on monelle älyllisesti loukkaavaa.

Milton Friedmanin tunnettu vertaus lyijykynäpuun-kasvattajasta on erinomainen. Marxin kuoleman jälkeen kului melkein tarkalleen sata vuotta ennen kuin syntyi nykyisenkaltaiset vapaat pääomamarkkinat. Vaikka pääomamarkkinoilla käydään kauppaa pääomasta, todellisuudessa siellä vaihdetaan tietoa riskeistä tai oikeammin ehkä epävarmuudesta. Rahamarkkinat eivät ole musta aukko eivätkä ne vie rahoja pois "tuottavimmista kohteista". Taloudellisen menestyksen kannalta on olennaista, että tämä toimii. Kun vertaa nykyistä markkinoiden toimintaa, tuntuu ihmeelliseltä että yhä edelleen on ihmisiä, jotka uskovat keskusjohtoisen suunnittelun voivan kilpailla niiden kanssa. Siksipä myös hallituksemme into pankkiveroa kohtaan asettuu tämän luettuanne oikeaan valoon.

Yritys hyvä - poliitikko huono

Suomi on lipsumassa vaaralliselle tielle, kun oikeus päättää, mikä on sairaus ja mikä ei. Mielisairaus ja tarkemmin sanottuna syyntakettomuus on vielä ulkopuolisen asiantuntijan diagnoosi, mutta tietysti sitäkin sovelletaan poliittisiin tarkoitusperiin tarvittaessa, kuten vaikkapa Breivikin tapaus Norjasta osoittaa. Norjalaisten tuntuu olevan mahdoton käsittää, että heidän enimmäisrangaistustaan sovelletaan myös häneen, ja ilman mielisairaan diagnoosia ABB kävelee taas kadulla viimeistään 2024. Jää nähtäväksi, millä perusteilla he pitävät miehen teljettynä - veikkaan mielenvikaisuutta.

Nikotiinin vieroitusoireet eli nikotiiniriippuvuus loppuu viimeistään kolmantena päivänä. Nikotiinin vieroitusoireet ovat kovimmillaankin vain hyvin lieviä. Tupakointi on siis tapa, eivätkä tavat ole sairauksia. Ihmisillä on huonoja tapoja, mutta silti niitä on turha kutsua sairauksiksi. Jokaisella ihmisellä on joku addiktio - riippuvuus - ja ainoastaan sen kohde vaihtelee. Yleisimmät riippuvuudet ovat luonteeltaan uskonnollisia ja erityisesti islam ruokkii ja palkitsee tästä riippuvuudesta. Islam on kuin ehtymätön viinapullo alkoholistille. Perhettömän vanhanpiian tai -pojan on helppoa addiktoitua työlleen, työholisti. Sitten on tietenkin narkomaaneja ja alkoholisteja, joille elämäntapa luo riippuvuuden - ei itse huume tai alkoholi. Seksiaddiktilla on omat tarpeensa, joiden tyydyttäminen on elämäntehtävä. Yhteistä kaikille addiktioille on tapariippuvuus - addiktio itsessään ei ole sairaus, vaan tavoistaan voi päästä irti.

On myös toinen asia, jossa Suomi-neidon suksi lipsuu. Uutisen mukaan tasa-arvovaltuutettu on moittinut Tallink Silja Oy:tä siitä, että sen työntekijät ovat osoittaneet aktiivisuuttaan lakien noudattamisessa. 13-sivuinen päätös on luettavissa täällä, mutta sen tärkein anti tuntuu lähinnä olevan se, että toimisto työstää moisia lausuntoja vain olemassaolonsa oikeutukseksi. Päätös on syytä lukea punaviher-suodattimella, vaikka lopputulos onkin ainoa oikea eli ei-langettava. Kyseessä olevassa tapauksessa siis henkilökunta oli epäillyt matkustajien passeja vääriksi, ja selvittänyt tapahtuman viranomaisten kanssa. Minusta tuosta kuuluisi antaa palkinto eikä tutkimuspyyntö, mutta Suomen passilla on punavihreällä eliitillä sama painoarvo kuin Suomen kansalaisuudella, eli silkkaa sattumaa.

Passin saa takavarikoida ainoastaan viranomainen - virkavastuulla - eikä virolainen laivahenkilöstö tietenkään ole viranomainen varsinkaan Suomen aluevesillä. Kaikkein mielenkiintoisinta asiassa on se, että laivan henkilökunnan toiminta - niin hyvää tarkoittavaa kuin se olikin - on suuren tarkkailun alaisena. Laivayhtiö on kaikessa toiminnassaan markkinoiden armoilla. Teet niin tai näin, julkisuuden valokeila valaisee pimeimmätkin onkalot. Kerran vuodessa yhtiön johdon kaikki toiminta arvioidaan tilinpäätöskertomuksessa, ja yhtiön johto on rikosvastuussa sekä kaikesta tekemisestään että myös tekemättömyyksistään. Osakeyhtiölain mukaan nimittäin ylin johto voidaan tuomita myös siitä, että se EI OLE OLLUT TEHTÄVIENSÄ TASALLA. Tällaista vaatimusta ei osoiteta minkään muun työtehtävän osalta. Virkavastuussa ei nimenomaisesti edellytetä, että virkamiehen tulee osata tehtävänsä. Yritysjohtajalta edellytetään.

Vielä joitain vuosikymmenia sitten niin yrityksiä kuin yhteiskuntiakin johdettiin tummilla puilla paneloiduista saleista kaukana markkinoiden ja kansalaisten luomista paineista. Pääomamarkkinoiden vapautuminen 80-luvulla on avannut yritysjohdon ovet kaiken kansan ihmeteltäväksi, ja vastaavasti internet on avannut poliittisten salien ovat apposen auki. Kuitenkin samaan aikaan kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että yrityksiä johdetaan entistä hierarkisemmin ja yhteiskuntaa demokraattisemmin. Ja jos vertaamme näitten erilaisten johtamisten tuloksia, niin yrityselämä oikoo kriisit nopeasti ja niiden vaikutukset jäävät lyhytaikaisiksi kun taas yhteiskunnat ovat jatkuvassa kriisitilassa ja elävät yli varojensa. Kyse ei ole demokratian heikkoudesta johtamisen hyvyyden tai huonouden arvioimiseksi, koska ovathan markkinatkin - jossa yritysten johtoa arvioidaan - demokraattinen areena samalla tavalla kuin vaalit toimivat poliittisen johtamisen arvioimisen paikkana. Kyse on siitä, että politiikkaan pääsee helpommalla ja sinne hakeutuu huonompaa ainesta kuin yrityselämään.

Sports quiz

NBA versus NFL - u gotta love this............................ GUESS WHICH ONE....... Even if you aren’t a sports fan this is very interesting!

36 have been accused of spousal abuse
7 have been arrested for fraud
19 have been accused of writing bad checks
117 have directly or indirectly bankrupted at least 2 businesses
3 have done time for assault
71 - repeat - 71 cannot get a credit card due to bad credit
14 have been arrested on drug-related charges
8 have been arrested for shoplifting
21 currently are defendants in lawsuits, and
84 have been arrested for drunk driving in the last year.

Can you guess which organization this is? NBA Or NFL ?

Neither, it's the 535 members of the United States Congress.

The same folks who crank out hundreds of new laws each year designed to keep the rest of us in line.

Vihreiden puolueohjelma

Nyt käsi sydämelle jokainen lukijani - jaatko nämä puolueohjelman tavoitteet?

Vihreän ohjelman tarkoituksena on edistää tervettä aineellista sekä henkistä hyvinvointia Suomessa sekä muualla maailmassa.

Vihreän ohjelman mukaisesti me ohjaamme yhteiskunnan kehitystä valistuksen ja käytännön toimien kautta tukemalla terveempiä elämäntapoja.

Vihreän ohjelman tavoitteena on terveempi ja turvallisempi sosialistinen yhteiskunta, jossa aikuiset, nuoret ja lapset voivat elää terveessä maailmassa perustuen inhimilliseen yhteiskuntajärjestelmään ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

Vihreä ohjelma on ratkaisu kulutuksen vähentämiseen, ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen ja ympäristön säästämiseen kestävän kehityksen mukaisesti.

Vihreä ohjelma edellyttää ympäristön huomioonottamista valintojen tekemisessä ohjailemalla yhteiskuntaa sekä yksilöä näin ollen vahvistaen perheiden ja yksilöiden elämää mm. edistäen lasten ja nuorten terveitä harrastuksia sekä leirejä ja luontoretkiä järjestämällä sekä ympäristötietoutta kestävän kulutuksen ideasta ja sen tuomasta hyvinvoinnista.

Koulutukseen tulee sisältyä ympäristöarvot ja kestävä kehitys. Opiskelijoiden opintotuki on korotettava riittäväksi kattamaan elinkustannukset opiskelun aikana Kelan kautta.

Kenenkään terveydenhoito ei saa olla varallisuudesta kiinni. Kela ei korvaa yksityisten sairaaloiden, lääkäriasemien ja yksityisten hammaslääkärien hoitoa. Julkisen terveydenhuollon lääkärit ja muu hoitohenkilökunta ei saa työskennellä yksityisellä terveydenhuollon sektorilla.

Maahanmuuttajien koulutusta ja kotoutumista Suomeen pitää tehostaa. Maahanmuuttajille opetettava kestävän kehityksen mukainen elämäntyyli ja kierrätys. Maahanmuuttajien info-keskusten perustaminen eri paikkakunnille.

Yhteiskunnan rahoitettava vihreän energian kehittämistä ja tuottamista. Julkisen liikenteen kehittäminen huomioiden haja-asutusalueet. Kaupungeissa raideliikenteen kehittäminen esimerkiksi raitiovaunut ja pääkaupunkiseudulla metroverkon laajentaminen. Junaliikenteen kehittäminen rataverkkoa laajentamalla ja peruskorjaamalla.

Matkustajaystävällinen lipun hinnoittelu, jotta se olisi kilpailukykyinen yksityisautoilulle. Julkisen liikenteen tulee kattaa koko maa. Valtion tuki julkiselle liikenteelle.

Turhan uuden kuljetuskaluston ostaminen verotuksen poistojen saamiseksi estettävä verotuksellisesti. Pitkään samaa kalustoa käyttävä yritystä palkitaan verotuksellisesti. Kierrätyksen lisääminen valtion kannustamana ja johtamana. Kierrätyspisteet koko maan kattavaksi. Ihmisten valistaminen kierrätyksen merkityksestä.

Me kiellämme geenimanipuloitujen elintarvikkeiden tuottamisen.

Vihreä puolue ry

Juhana Vartiainen ja viides kolonna

Suomalainen fascismi on jo niin pitkällä, että valtiolla on virallisia mielipiteen antajia, joiden tehtäväksi on annettu ikävien asioiden alustaminen ja kansalaisten pehmittäminen tulevalle lainsäädännölle. Tällä kertaa Valtion Taloudellisen Tutkimuskeskuksen VATT:n johtaja Juhana Vartiainen vaatii iäkkäiden työntekijöiden palkan alentamista. Hänestä tulee mieleen Anthony Giddens, joka toimi 90-luvulla Britannian vasemmiston talousasiantuntijana.

Vartiainen, joka ei siis ole päivääkään ollut töissä avoimella sektorilla kilpailulle vapailla markkinoilla, on kuitenkin pätevöitynyt kuvailemaan, miten pahat kapitalistit ja yritysjohtajat ajattelevat. Vartiainen tietää, että

- Työntekijä muuttuu työnantajan silmissä epäkiinnostavaksi jo ennen eläkeikää, koska työnantaja tietää, että eläkkeelle pian pääsevän ei tarvitse ponnistella aivan yhtä paljon kuin muiden vaan hän voi hoitaa hommansa miten kuten.

Vartiainen ehdottaa sen verran yllättävää ratkaisua ongelmaan, että yksitotisena tonttuna ei olisi tullut omaan mieleeni:

Ikäsyrjintää voitaisiin ehkäistä maamme työpaikoilla myös nostamalla vanhuuseläkeikää, Vartiainen perustelee.

- Ihmiset eivät ole tyhmiä. Korkeampi eläkeikä merkitsisi, että työntekijät pitäisivät huolta työkyvystään ja ammattitaidostaan pidempään, ja työnantajat suhtautuisivat kiinnostuneemmin varttuneisiin työntekijöihin.

Ihmiset eivät todellakaan ole tyhmiä, vaikka lainsäädäntöä seuraamalla sitä ei hevin uskoisi. Kansalaisten elämää säädellään niin monella tapaa, että tässä yhteiskunnassa vammainenkin voi elää erottumatta muuten kuin sillä, että työssä käyvällä ei ole varaa palkata itselleen siivooja ja kodinhoitajaa.

Tyhmempikin ymmärtää, että Vartiaisen ehdotus ei ratkaise ongelmaa vaan siirtää sitä eteenpäin kuten hölmöläisten peitonjatkaminen. Ikävää onkin se, että meillä on vallankahvassa henkilö, joka kuuluisi hölmölään. Liberaalissa fascismissa vallanpitäjät perustelevat Venäjän silovikkien tavoin tekemiään päätöksiä tieteellisesti. Tiedeuskonto elää ja voi hyvin yhteiskunnassa, jossa päämääriä ei johdeta arvoista vaan niitä perustellaan pragamaattisuudella, käytännönläheisyydellä. Kaikki ratkaisut voidaan perustella tieteellisellä täsmällisyydellä ja "tiede" valjastetaan tuottamaan sellaisia vastauksia, joita poliittinen eliitti on valmis rahoittamaan.

Ilmaston lämpenemisen todistamisen eteen työskennelleet tutkijat ovat vähitellen uupumassa alkemiansa ääreen, joten olikin jo korkea aika uusille avauksille. Silovikkien maailmankuvasta Vartiaisen haastattelu paljastaa sen, että teknokraateille kaikki - ihminen ja ympäristö - ovat suurta elävää organismia jota voidaan hallita kuin jotain konetta. Koneenkäyttäjät ovat saaneet koulutuksen vaativaan tehtäväänsä ja heidän tietotaitonsa on ylivertainen hammasrattaina pyöriviin tavallisiin kansalaisiin nähden. Vain he ymmärtävät edessään olevan suuren kokonaisuuden ja vain heidän tarkassa valvonnassa on mahdollista saavuttaa jotain suurta - unelma kaikista rattaista pyörimässä vinhaa vauhtia samaan suuntaan kohti yhteistä päämäärää!

Vartiainen edustaa klassista fascismia aatteineen ihan puhtaimmillaan. Mussolinin Italiassa taloudenpito rakentui korporaatioille, koska valtiota on helpompi hallita muutaman sopimuskumppanin kuin lukemattomien pienyritysten kanssa. X-sukupolvi oppi Kekkosen aikaan, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta edustaa "kolmatta tietä" amerikkalaisen markkinatalouden ja venäläisen marxilaisuuden välissä:

Italian fascismi esitteli etujärjestöjen varaan rakentuvan talousjärjestelmän. Siinä työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöt yhdessä valtionhallinnon kanssa päättävät talouspolitiikasta. Mussolini kutsui sitä "kolmanneksi vaihtoehdoksi" kapitalismille ja marxismille, joita fascistit pitivät "vanhentuneina oppeina".

Italian Fascism promotes a corporatist economic system. The economy involves employer and employee syndicates being linked together in corporative associations to collectively represent the nation's economic producers and work alongside the state to set national economic policy. Mussolini declared such economics as a "Third Alternative" to capitalism and Marxism that Italian Fascism regarded as "obsolete doctrines".

Tällaisia ajatuksia ei Suomessa ole perinteisesti kutsuttu fascistisiksi, koska Stalinin määräyksestä hävinneet sosialistiset opit nimettiin harhaoppisina "fasistisiksi". Todellisuudessa klassinen fascismi voi niin hyvin, että sen äänekkäimmät kannattajatkaan eivät ymmärrä edustavansa fascismia. Jopa historiantutkija Jussi Jalonen voisi kirjoituksillaan jakaa Mussolinin tavoitteet, ja puolueista Vihreät jopa puolueohjelmassaan jakavat Mussolinin näkemyksen melkein sanatarkasti:

Vihreä liitto ei ole halunnut määritellä itseään perinteisen vasemmisto–oikeisto-jaottelun mukaisesti, vaan käyttää Saksan vihreiden luomaa ajatusta, jonka mukaan ”vihreät eivät ole vasemmalla eivätkä oikealla vaan edellä”.

Vasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa XVII

Jokaisessa yhtiössä ja järjestössä on joku keskeinen tunnusluku, jota mitataan. Koska yhteen lukuun sisältyy tulkinnanvaraisia piirteitä, mitataan muitakin asioita, joiden uskotaan selittävän keskeisen tunnusluvun ominaisuuksia syvällisemmän kuvan saamisesksi. Keskusjohtoisen talousjärjestelmän ongelmista kuvaava oli tarina, jossa Neuvostoliitossa valvottiin ikkunatehtaan tuotantomääriä. Koska ikkunalasia haluttiin lisää, tehtaiden tuotantomääriä mitattiin pinta-alalla: kuinka monta neliometriä tehdas tuottaa ikkunalasia. Ymmärrettävästi tehdas alkoi valmistamaan ohuempaa lasia saavuttaakseen tavoitteensa. Seurauksena ikkunat menivät rikki kuljetuksessa, joten tuotantotavoitteet määriteltiin seuraavalle mittausjaksolle pinta-alan sijaan tonneissa. Siitä seurasi, että ikkunoista tehtiin niin paksuja, etteivät ne hajonneet kuljetuksessa, mutta eipä niistä nähnyt kuulemma läpikään.

Kaikessa toiminnassa voidaan siis keskittyä yhteen tai useampaan tavoitteeseen, joita mitataan muutamilla tunnusluvuilla. Länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiä tunnuslukuja ovat maahanmuuttajien, energian kulutuksen ja taloudellisen eriarvoisuuden määrä. Erilaisten salaliittoteorioiden sijaan on ihan perusteltua väittää, että nämä tavoitteet ovat käytännössä aivan samat kuin Neuvostoliitossa ja kommunismin sisaraatteissa Italiassa ja Saksassa maailmansotien välisenä aikana. Siinä missä kaikki sosialistiset ihannevaltiot pyrkivät kasvattamaan maahanmuuttajien määrää valtaamalla uusia kansoja hallintaansa, moderni vasemmistolaisuus pyrkii järjestämään vallankumouksen muuttamalla kansallisvaltioiden väestörakenteen sellaiseksi, joka suosii vasemmistoa. Käytännössä se tietenkin tarkoittaa erilaisia tukiaisia tarvitsevia maahanmuuttajia ja julkisen hallinnon erityissuojelua kaipaavia toimia, kuten "positiivista diskriminaatiota".

Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja Vladimir Lenin syntyi 22.4.1870 ja hänen satavuotis-syntymäänsä juhlistettiin perustamalla Gaia-jumalalle oma joulun vastineensa, Maan päivä. Välittömästi tämän jälkeen Rooman klubi alkoi julistamaan tuomiopäivän profetiaansa varoittamalla, että ihmiskunta käyttää raaka-aineita enemmän kuin mitä ympäristö kestää ekosysteemin tuhoutumatta. Klubi sai julkisuutta mielin määrin, koska jo 1973 öljykriisi ponnahdutti energian hinnan moninkertaiseksi. Ihan viime aikoihin asti ympäristönsuojelujärjestöjen toiminnan keskeisin perustelu on ollut juuri luonnonvarojen riittämättömyys. Suomen näkyvin NGO-aktiivi Leo Stranius häkellyttävää kyllä juuri tunnusti (Leo Stranius: Ei öljy lopu 26.11.2012), että väite luonnonvarojen loppumisesta on osoittautunut valheeksi.

Toinen Rooman klubin seuraaja oli 1972 perustettu YK:n ympäristöjärjestö UNEP, joka oli järjestön ensimmäinen virasto Afrikassa (Kenian Nairobissa), ja sen ensimmäinen johtaja oli kanadalainen sosialisti Maurice Strong. UNEPin yksi pyrkimys on lisätä kasvisruokailua joka on yksi modernin vasemmiston keskeisimmistä rituaaleista, joilla tunnustetaan yhteinen usko ilmaston lämpenemiseen. Samalla tavalla kuin Tarja Halosen nuoruudessa tie valtaan tapahtui Demlan avulla, nykyiset vasemmistolaiset rynnivät ympäristöjärjestöjen kautta tuleviksi vallankäyttäjiksi.

Maurice Strongin keskeinen ajatus on, että se joka hallitsee hiiltä, hallitsee kaikkea inhimillistä elämää. Sen perusteella voi ohjata ihmisten ruokailua, asumista, liikkumista, pukeutumista ja tahtoa. Hiilen käytön verottaminen on kuin verottaisi hengittämistä - sekin tuottaa hiilidioksidia. Henkilökohtaiset päästöoikeudet tuovat hakematta mieleen Stalinin gulagit, joissa vangeilla oli päivittäisenä ruoka-annoksena 400-800 grammaa leipää. Jo silloin ymmärrettiin, että lihaa on kallista tuottaa, eikä sitä ole vangeille syytä jakaa. Leo Stranius tulikin jo mainittua, mutta tällä Facebook-sivustolla esiintyy koko liuta suomalaisia ympäristöhihhuleita.

Li Andersson ja Pasi Toiviainen ovat liikkeen aktiiveja. Andersson opiskelee kansainvälistä oikeutta (ja venäjää), mikä ikävä kyllä kuvastanee sekin jotain. Kotisivunsa kuvassa Andersson tervehtii lukijoitaan nyrkki pystyssä (Breivik ja kohotettu nyrkki 24.8.2012). Ympäristöliikkeen kannattama totalitaarinen yhteiskuntajärjestys näkyy em. Facebook-sivulla, jossa hahmotellaan ympäristöliikkeen toimintatapoja ja tulevaisuutta:

1. Ympäristöliike on olemassa 1960-luvulta mahdollisesti 2060-luvulle. Tuona aikana liike joko onnistuu tai epäonnistuu.

2. Kaikki arvoakennelmat, joilla on motiivi löytää jonkinlainen tasapaino inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän välille kuuluvat niiltä osin ympäristöliikkeeseen. Vain jos luonnon tai ihmisen arvo kiistetään totaalisesti, ei kyse ole enää ympäristöliikkeestä.

3. Ympäristöliikkeen tulee valita sellaiset toimintatavat, jotka johtavat sen tavoitteisiin oletetun aikarajan puitteissa ja ovat kulloisessakin toimintaympäristössä toteutettavissa.

4. Ympäristöliike näkee maailman vaurastuvana, demokratisoituvana, yhdentyvänä ja lisääntyvässä määrin hallittavana. Tämä on illuusio.

5. Niukkuus ja konfliktit lisääntyvät. Yhtenäisyys ja hallittavuus heikkenevät. Tämä on ympäristöliikkeen toimintaympäristö.

6. Kestävä kehitys edellyttää vaurautta, vakautta, yksimielisyyttä, teknologisia läpimurtoja ja aikaa. Niitä ei ole.

7. Pakkovaltainen ekohallinto edellyttää kiistatonta valtaa, sitotunutta eliittiä, toteutamiskelpoista suunnitelmaa sekä kykyä valvontaan ja hallintaan. Niitä ei ole.

8. Entropian vaikutus yhteiskunnan rakenteisiin lisääntyy. Ympäristöliikkeen ei pidä vastustaa sitä vaan toimia sen ehdoilla.

Kirjoittaja Pasi Takkinen, julkaisija Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry 2012.

Ensimmäiseksi luetellaan aivan oikein ympäristöliikkeen syntyaika tuohon 60-luvun vasemmistoradikalismin nousuun. Sen jälkeen todetaan julkeasti, että vallankumous täytyy tehdä tämän sukupolven elinaikana. Sitten todetaan, että kaikki toimintatavat ovat mahdollisia sitä mukaa kun anarkia etenee. Anarkian tavoitteena on romahduttaa taloudellinen aktiivisuus, synnyttää mellakoita ja väkivaltaisia konflikteja. Vaikka luonnollisesti vastustan kaikkia noita näkemyksiä, on hienoa että Li Andersson avoimesti niitä tukee, jotta voimme nähdä mikä hän ja edustamansa järjestön todellinen tavoite on.

Puhki poikki ja päätä särkee

Paras suomalaiseen kulttuuriin kuuluva ominaisuus on pikkujouluaika. Jengi höpöttää asioita, joista ei 364 päivänä pihahdeta mitään ja sitten avaudutaan kuin vanhan Buickin kaappariovi. Naurua riittää ja tosiugrihan ei lasiin sylje, kun menee virman piikkiin. Puolilta öin taksia ei enää saa, joten kannattaa odottaa pilkkuun asti. Sittenkään ei saa taksia, joten kannattaa tietenkin kävellä lähimpään hotelliin ja ottaa huone. Kun minibaari on tyhjennetty onkin aamiainen jo katettu, ja on sopiva aika herättää kotiväki, ja pummia kyyti. Tietenkään tässä vaiheessa ei kannata kertoa, että tipautetaan samalla pari kolleegaa kotiinsa, koska aamutakkiinsa kääriytynyt puuma ei alkuunkaan ymmärrä, että se on samalla vähän niin kuin joululahja - eipähän tarvitse enää miettiä mitä ostaisi. Sitten sauna lämpiämään ja sitä odotellessa kolmen tunnin tirsat takkahuoneessa.

Ensi vuoden paras uutinen on se, että Radio Suomipopin Aamulypsy alkaa uudelleen. Jaajo Linnonmaan jutut ovat parasta suomalaista viihdettä. Esimerkiksi tämä Anteron isän kertoma tarina on poliittisesti niin epäkorrekti, ettei mitään rajaa. Myös tämä Jaajon tarina itsestään suomenruotsalaisena on kuin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen ääneen luettuna. Myös tämä Lähi-idän levyraati on kuuntelemisen arvoinen. Harmi ettei radiosta näe kuvaa, koska Anni Hautala (alla) on syötävän hyvän näköinen. Ja Juha Perälä on Kotkan poikii, mikä sekin on ohjelmalle vain plussaa.

Muutama vuosi sitten Yö-yhtyeen Olli Lindholmin kaveri kertoi Yle Suomen Miten minusta tuli minä -ohjelmassa, miten heidän ensimmäinen ulkomaanmatkansa sujui. Pojat olivat parikymppisiä, ja kävelivät sunnuntai-aamuna Sergelin torilla. Tuolloin 80-luvun alussa se oli vielä suomalaisten lestinheittäjien ja pikkurikollisten hallussa. Edellisen illan keikka oli mennyt hyvin ja nyt alkoi hiukomaan. Ollihan ei puhunut sanaakaan ruotsia ja oli liian ylpeä ottaakseen tulkkausapua kieltä osaavalta ystävältään. Tilatessaan hot doginsa hän ilmoitti myyjälle samalla myös haluamansa lisukkeet: "Senap, sibul and köörk" englantilaisittain äännettynä.

Sattuneesta syystä olen kotimaisen rockin suuri ystävä, ja mikäpä on parempi tapa viettää tuiskuava lauantai kuin torkkua kuunnellen hyvää musiikkia, pyytää muoria tilaamaan Kotipizza ja tuomaan ämpäri jäitä ja laatikko kokistölkkejä. Paras suomalainen musiikkikauppa on muuten Kivisen Ollin Levyikkuna. Palvelu on aidosti henkilökohtaista ja Olli vinkkaa kunkin omaan musamakuun liittyvistä uutuuksista ja postittaakin ne tarvittaessa.

Palestinia

Palestiina on maantieteellinen alue, jossa on kautta aikojen asunut erilaisia etnisiä ryhmiä juutalaisten ja arabien lisäksi. Kaikkia Palestiinan alueella asuvia ihmisiä nimitettiin satojen vuosien ajan palestiinalaisiksi heidän etnisyydestään riippumatta. Sen sijaan Palestiinan valtiota tai Palestiinan kansaa siellä ei ole koskaan ollut. Eihän Fennoskandiassakaan ole ”Fennoskandian valtiota” tai ”Fennoskandian kansaa”.

Satoja vuosia vanha nimikäytäntö muuttui vasta kun Palestiinaan perustettiin Jordanian (1946) ja Israelin (1948) valtiot. Jordanian palestiinalaisista tuli tuolloin jordanialaisia, ja Israelin palestiinalaisista tuli israelilaisia. Jordanian palestiinalaisista suurin osa on arabeja tai beduiineja, Israelin palestiinalaisista suurin osa on juutalaisia. Mistä siis ilmestyi tämä ”Palestiinan kansa”, joka islamistipropagandan mukaan omisti Palestiinan ja hallitsi sitä ennen sionistien saapumista? Antakaamme palestiinalaisjohtaja Zuhair Mohsenin kertoa:

”Palestiinan kansaa ei ole olemassa. Todellisuudessa ei ole mitään eroa jordanialaisten, palestiinalaisten, syyrialaisten ja libanonilaisten välillä. Palestiinan kansasta puhutaan vain poliittisista ja taktisista syistä. Taktisista syistä Jordania, joka on suvereeni valtio rajoineen, ei voi esittää vaatimuksia Haifan ja Jaffan suhteen. Sen sijaan ’palestiinalaisena’ voin vaatia Haifaa, Jaffaa, Beer-Shevaa ja Jerusalemia.” (Trouw 1977)

Palestiinassa asuvista arabeista tehtiin ”kansa” Arabiliiton päätöksellä vuonna 1967, koska tuolloin Jordania menetti vuonna 1948 valtaamansa Länsirannan mandaattialueen Israelille. Arabit keksivät ryhtyä vaatimaan aluetta itselleen koska se muka kuului ”Palestiinan kansalle”, vaikka Jordanian miehitysaikana sellaisesta kansasta ei ollut kukaan kuullutkaan. Tämä juoni on mennyt mediassa läpi loistavasti. Todellisuudessa arabit eivät Länsirannalla omista kuin yksityistonttinsa, muu on juutalaisten laillisesti asutettavissa vuoden 1922 asutuslain (mandaatin) mukaisesti. Pertti Salolaisenkin olisi syytä selvittää itselleen nämä asiat ennen kuin antaa lausuntoja julkisesti.

YK:n yleiskokouksessa on 57 islamilaista valtiota äänestämässä Israelia vastaan. Islamistit eivät tarvitse ehdottomaan enemmistöön kuin 40 liittolaista, joita löytyy helposti erilaisista diktatuurivaltioista. Näin taataan Israelin ja samalla demokraattisen maailman tappio jokaisessa äänestyksessä.

Me Miehet

Prkl - kuvia Suomesta

Kun kerran Kanava-lehteä tässä blogissa on tullut tavaksi kehua, niin annetaanpa lukijoilleni vielä toinenkin makupala. Liisa Suvikumpu on kirjoittanut Ulkoministeriön laskuun oppaan Suomesta, joka on käännetty englanniksi nimellä Find about Finland. Nyt kirja on käännetty myös arabiaksi, koska onhan viralliselle monikulttuurisuuden aatteelle kovin tärkeää kuvitella muslimien olevan meistä kiinnostuneita. Tapauksesta meille kertoo UM:n tutkija Jussi Pekkarinen, joka ilmeisesti kuuluu viraston nuivempaan siipeen. Hän nimittäin kuvailee edellisen vastaavanlaisen Suomi-oppaan (Look at Finland) kääntämistä 70-luvulla. Käännösprosessissa hukkui melkoinen määrä tärkeinä pidettyjä suomalaisuuden symboleita. Prosessin kulun tuleville jälkipolville tallensi Carolus Lassila - yksi harvoista UM:n palveluksessa olleista arabiankielen ja -kulttuurin taitajista.

Lassila täräyttää heti alkuun, että Suomen historiaa on arabeille turha kertoa, koska arabit ovat enemmänkin kuuntelijoita ja tarinankertojia kuin meille merkittävistä tosiasioista kiinnostuneita historianharrastajia. Liika paneutuminen merkittäviin käännekohtiin tappaa kiinnostuksen ja on epätarkoituksenmukaista. Lassilan mukaan tuli pidättäytyä vain "historian ääriviivoissa". Erityisen vaaralliseksi meno Lassilan mukaan muuttui käännettäväksi tarjotussa artikkelissa, jossa käsiteltiin kristinuskon historiaa. Lassila painottaa, että "vaikka islam periaatteessa suhtautuu suvaitsevaisesti kristittyihin, on kristillinen kirkko muslimeille kuitenkin erheen levittäjä ja aiheena tabu". Lassila saattaa nykyajan monikulttuurisen propagandan tahattomasti naurunalaiseksi todetessaan, että "arabit eivät tiedä mitään Euroopan historiasta, mutta eivät ole myöskään tippaakaan kiinnostuneita oppimaan".

Maalaustaidetta ja kuvanveistoa käsittelevät artikkelit eivät Lassilan mukaan sopineet tuon aikakauden Suomi-oppaan arabiankieliseen versioon. Ritva Heikkilän kirjoittama "Yllätys näyttämöllä" sai Lassilan ruksittamaan sen punakynällään lisäkaneettinaan "ei voi vähempää kiinnostaa" jo hiukan enteellisin sanavalinnoin. "Oopperan mahdottomuus arabimaailmassa perustuu siihen, että arabeilla ei ole näyttämötaidetta eivätkä he arvosta eurooppalaista musiikkia - kuten ei eurooppalainenkaan arvosta arabien" totesi Lassila suorasukaisesti. Sama päti myös kaunokirjallisuutta koskevaan artikkeliin ja muutkin kulttuurin osa-alueet olivat "arabeille yhtä kaukaisia kuin kulttuuridebatti ja -analyysi".

Antero Raevuoren tarjoama kirjoitus pesäpallosta oli "paperin, painomusteen ja käännöskulujen tuhlausta". Hän veistelee nykyihmisellekin hyvin selvästi arabien ajattelutavan: "Joko tämä peli on baseball ja saamme siitä kaikki tiedot Amerikasta tai se ei ole baseball ja silloin se ei meitä kiinnosta". Urheilun yhteydessä saattoi käsitellä saunaa terveyden kannalta, mutta alastomuudesta Lassila kehotti olemaan vaiti. Muitakaan suomalaisia tapoja ei Lassila kehottanut pitkään kokemukseensa perustuen ottamaan käännökseen mukaan, koska jokaiselle arabille on päivänselvää, että "suomalainen yhteiskunta ei kuitenkaan ole arabiyhteiskunnan veroinen". Elokuvista olivat kiinnostavia ne, joissa näkyi alastonta pintaa.

Ruokailuun liittyvän aihealueen Lassila käy läpi myös sangen seikkaperäisesti: "Arabi on syvästi kiintynyt omaan yksitoikkoiseen ja mitättömään ruokailuunsa ja vaihtoehtoina saattaa kokeilla amerikkalaista tai ranskalaista keittiötä". Jos ruoasta olisi kuitenkin pakko jotain oppaaseen kirjoittaa, Lassila painottaa, että "kaikki viittaukset sianlihaan ja alkoholiin on poistettava". Ylipäänsä on syytä välttää kirjoittamasta yhtään mitään suomalaisesta yhteiskunnasta, koska arabit tulkitsevat vapaamieliset piirteet - kuten ulkopoliittiset suhteet Israeliin - erittäin kielteisinä. Niinpä eräänlaisena yleisohjeena Lassila toteaakin, että kirjoitukset eivät saisi olla "kovin pitkiä, abstrakteja, filosofisia ja sisältää monimutkaisia virkerakenteita, jaarittelua, pakinaa tai minkäänlaista yritystä olla vitsikäs".

Terve kuin pukki

Uudessa Kanava-lehdessä (8/2012) on uskonnonfilosofian Vesa Näreahon kirja-arvio saksalaisten Hans-Joachim Neumannin ja Henrik Eberlen kirjasta "War Hitler krank?" eli "Oliko Hitler sairas?". Sairaus on tietenkin määrittelykysymys, ja minun mielestäni ihminen on sairas, jos hän toimii kuten Hitler tai Stalin toimivat. Valitettavan usein niin blogeissa kuin todellisessakin elämässä tehdään pikadiagnooseja ihmisistä, joita ei ole edes tavattu saati että edes lääkärit olisivat yksimielisiä taudinkuvasta.

Neumann ja Eberle nojaavat kirjassaan pääasiassa Hitleriä vuodesta 1936 hoitaneen Theo Morellin muistiinpanoihin. He toteavat, ettei ole mitään näyttöä siitä, että Hitlerin lähisuvussa olisi esiintynyt mielisairautta tai että Hitlerkään olisi ollut. Hitlerillä oli - vastoin yleistä luuloa - molemmat kivekset ja hän oli viriili heteroseksuaali. Natseillehan kansanterveyden edistäminen julkisella terveydenhuollolla, kasvisruokailulla ja liikunnalla oli päähänpinttymä, jolla haluttiin varmistaa tulevien soturisukupolvien syntyminen. Niinpä Hitlerkin sai sota-aikana omat testosteroni-piikkinsä Eva Braunin suureksi riemuksi.

Morell oli ilmeisen kyvykäs ja innostunut kliinikko ja medisiinari, vaikka hänen mainettaan on pyritty mustaamaan ymmärrettävistä syistä. Hänen muistiinpanojensa perusteella Morellia ei voi pitää minään puoskarina, vaan hän keskittyi ensisijaiseen tehtäväänsä eli Hitleriin toimintakyvyn turvaamiseen, ja vaikuttaa onnistuneen siinä harmillisen hyvin. Itsellenikin hieman yllättäen siis paljastui, että vaikka Morell ruiskutti potilaaseensa vitamiiniruiskeita, piristeitä, uni- ja särkylääkkeitä (myös morfiinijohdannaisia sellaisia), Hitler säilytti henkisen vireytensä - olosuhteet huomioon ottaen - loppuun asti. Hitler ei ollut huume- tai lääkeriippuvainen, Neumann ja Eberle arvioivat analysoituaan Morellin muistiinpanoja ja nykyisiä hoitokäytäntöjä.

Hitlerin hermosto oli suorituskykynsä äärirajoilla, mistä esimerkkinä sympatikuksen yliaktiivisuus, joka ilmeni toistuvina suolisto- ja sydänvaivoina. Viimeistään 1941 hänen vasemman käden vapinansa olisi nykytiedoin osattu diagnosoida Parkinsonin taudiksi, jota Morell ei tunnistanut. Kirjoittajien mukaan Hitlerin terveydentila ei kuitenkaan heikentynyt niin nopeasti ja niin radikaalisti, ettäkö niillä olisi ollut vaikutusta hänen tekemiinsä kohtalokkaisiin virheisiin. Tähän en tosin ole uskonut koskaan itsekään, sillä Saksa kaatui Yhdysvaltojen parempaan logistiikkaan eikä huonoon sotilastaitoon. Taktisesti Hitler oli jopa Stalinia parempi (mikä ei todellakaan ole paljoa), mutta jos Hitler kulutti omia joukkojaan säälimättömästi, ei Stalin tuntenut mitään armoa omiensa henkirievuista.

Kirjoittajien mukaan syksyllä 1944 Hitleriltä vedettiin kaksi hammasta ja asetettiin kullasta tehty silta yläleukaan. Silta oli, kuinkas muuten, valmistettu keskitysleirivankien hammaspaikoista sulatetusta kullasta.

Julkinen talous ja moraali

Jan Hurri kirjoittaa, että julkisen sektorin ssätötoimet ja veronkorotukset kesken taantumaa supistavat kokonaiskysyntää ja syventävät taantumaa entisestään. Tämä perinteinen keynesläinen näkemys nojaa siihen oletukseen, että yksi julkisen talouden kuluttama euro kasvattaa dominoreaktiona myös yksityisen sektorin kulutusta. Eli jos valtio laittaa Hemmolle tai Hannalle euron toimeentulotukeen, tämä euro kulutetaan kaupassa, ja kauppias laittaa sen eteenpäin palkkana myyjälle, jolle jää siitä kaikkien sivukulujen jälkeen noin puolet, josta puolet menee kulutukseen ja puolet asuntolainaan, vuokraan tms.

Ajattelutavassa unohdettiin kertoa, että se toimeentulotuen euro on ensin otettu lainana ulkomailta, mutta kerrotaan se nyt. Tai tarkkaan ottaen siitä on otettu noin 20 senttiä lainana, eli siinä suhteessa kun julkinen sektori rahoittaa toimintaansa velalla. Ja se loppu 80 senttiä on verotettu, joten se on pois jonkun toisen kulutuksesta. Jokainen julkisen sektorin työntekijöiden palkkoihin ja tulonsiirtoihin käytetty euro on pois jostain muusta kulutuksesta, ellei se ole velkarahaa.

Hurri on hyvä toimittaja, mutta tässä asiassa hän kuitenkin ampuu omaan jalkaansa. Nimittäin, eurokriisissä on kyse erityisesti julkisen sektorin paisumisesta yli äyräittensä, koska se on ottanut tehtäväkseen yhä laajemman joukon asioita. Länsimaissa ei veronkorotuksilla saada enää kasvatettua verokertymää, koska kulutus ohjautuu sinne, missä verotus on lievempää. Ja sen seurauksena viimeiset 30-40 vuotta veroaste on noussut spiraalin lailla tasaisesti joka puolella. Terho Pursiainen nimitti käsitteen aikoinaan "Kuninkaan aarteeksi". Yhteiskunta on ottanut seurakunnille ennen kuuluneen tehtävän moraalinvartijana. Aiemmissa uskonpuhdistuksissa papit pääsivät hengestään ja kirkko menetti kultansa kuninkaalle. Tällä kertaa papit eivät pääse hengestään, koska luopuvat vapaaehtoisesti moraalistaan.

Nykyinen julkinen sektori on ylittänyt sen lakipisteen, jossa verokertymä on suurin mahdollinen. Juuri tällä hetkellä elämme reaalitalouden syvintä vaihetta, ja ensi vuoden aikana talous lähtee uudelleen kasvuun. Nykyisin yritykset käyttävät tuotannonohjausjärjestelmiä minimoidakseen toimintaansa sitoutuneen pääoman. Se on sitä kvartaalitaloutta ja globalisaatiota. Vapailla pääomamarkkinoilla tehoton raha on kallista, koska sijoittajat voivat investoida sellaiseen maahan ja yritykseen, jonka hallinto on läpinäkyvää. Julkinen sektori ei ole tässä suhteessa poikkeus. Koska Suomen hallitus ei kykene leikkaamaan hallinnon kuluja, markkinat tulevat tiputtamaan Suomen luottoluokitusta. Se ei niinkään johdu sinänsä kyllä näköpiirissä jo olevasta "ylivelkaantumisesta" vaan siitä, että sijoittajat ymmärtävät Pursiaisen ajatuksen kuninkaan aarteesta. Luottoluokitus kuvaa sijoittajien uskoa siihen, että valtio saa omilta kansalaisiltaa kerättyä veroina ne varat, jotka se tarvitsee korkojen ja lyhennysten maksuun. Suomen osalta tuo hetki lähenee lujaa vauhtia, eikä edes kirkon ryöstöstä ole tällä kertaa pelastukseksi.

Pursiainen pohtii sitä, minkälainen on se moraali, jonka tavalliset ihmiset luonnostaan omivat ja soveltavat elämäänsä. Nykyisin voi rehellisesti todeta, että ihmisten moraalikäsitys on muuttunut parissakymmenessä vuodessa. Vielä 90-luvun lamassa suomalaiset olivat ylpeitä vanhasta fraasista, jonka mukaan Espalla saattoi turisti unohtaa lompakon puistonpenkille ja sen sieltä myöhemmin hakiessaan huomaavan rahojen olevan tallessa. Vaikka tuo stereotypia olikin 50- tai 60-luvun Matkailun edistamiskeskuksen videolta, se piti paremmin paikkansa kuin nyt. Yhteistä hyvää ei ole, koska monet asiat ovat keskenään ristiriitaisia. Mitä suuremmaksi valtio paisuu, sen useammin ihmiset huomaavat joutuvansa rahoittamaan asioita, joita he eivät tue vaan joita he jopa vastustavat.

Moraalikato on turhan voimakas ilmaisu, mutta ilmiselvästi suomalaiset pitävät entistä useammin oikeana sitä, että valtio saa puuttua yksilöiden elämään hyvin monin tavoin. Tämän uutisen myötä joku viranomainen jopa otti tehtäväkseen ohjeistaa kansalaisia, että lapsia ei oltu lyöty laimin, vaan "vanhemmilla on oikeus silloin tällöin jättää lapset yksin kotiin, jos he tai joku heistä on teini-ikäinen". Usko hyvinvointivaltioon on yhtä sokeaa kuin usko mihin tahansa asiaan, ja valitettavan usein siihen liittyy myös toisia pakottamaan pyrkiviä piirteitä joko lainsäädännön avulla tai yhteisöstä eristämällä.

Valtion menojen leikkaaminen tässä tilanteessa on paitsi taloudellinen pakko myös moraalinen kannanotto. Eurooppalainen sosialismi on ajanut itsensä samanlaiseen umpikujaan kuin muutkin varhaisemmat sosialistiset yhteiskuntakokeilut. Ylivelkaantunut valtio johtuu moraalikadosta (siis maksuhaluttomuudesta) koska ihminen on perusluonteeltaan itsekäs eikä ole loputtomiin valmis työskentelemään toisten eteen. Kuten Pursiainen hyvin sanoo, poliitikon tärkein hyve - kardinaalihyve - on kyky asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. On kuitenkin myös ihmisiä, jotka menettävät toimintakykynsä moraalisissa ristiriidoissa, kuten maamme hallitus juuri nyt osoittaa. Kun on valittava kahdesta väärästä vähemmän väärä eikä voi luvata pelkkiä oikeudenmukaisia asioita äänestäjille, punnitaan poliitikon oma moraali. Valitettavasti hallituksemme jäsenet jatkuvasti osoittavat toimillaan, että he ovat hyvinvointivaltion kasvatteina ulkoistaneet oman moraalinsa valtiolle. Kun valtion johto on ulkoistanut moraalinsa, ei valtiolla ole moraalia.