maanantai 11. toukokuuta 2015

Islamissa raiskaajaa ei leimata

Yleisradio on lähettänyt hyvän keskusteluohjelman "Naisen asema islamissa". Pottunokka Suaad Onniselkä selittelee omaa uskoaan aivan uskomattomin sanakääntein, kun taas kurdi (sunni) Seida Sohrabi myöntää avoimesti, että islamissa nainen on aina jonkun miehen omaisuutta. Hän painottaa perehtyneensä islamiin nimenomaan koraanin kautta, ja Allah - jos koraani on hänen sulkakynästään - alistaa naiset miesten seksiorjiksi.

Pottunokkainen Suaad - on muuten matematiikan opettaja ammatiltaan - tunnustaa myös hänkin, että 1.400 vuotta sitten maailmassa naisella ei ollut mitään oikeuksia, ja koraani on tiukasti sidottu tuon aikakauden arvoihin. Keskustelun edetessä Suaad tunnustaa, että koraani antaa oikeuden väkivaltaan ja ISIS nojaa koraaniin. Seida ihmettelee lakonisesti, miksi islamia tulkitaan eri tavalla eri kulttuureissa, ja miksi väkivaltainen islam on suosittua nimenomaan arabien keskuudessa...

Suaad ihmettelee, miksi Myyrmannin räjähdyksen jälkeen kristityt eivät irtisanoutuneet siitä. Seida vastaa hyvin, että Petri Gerdt ei ollut uskovainen tai kulkenut Raamattu kädessä Jeesuksen sanaa julistaen. Suaad käsittää jäävänsä alakynteen ja kääntää keskustelun uskonnon opetukseen, mutta Seida ei anna kusettaa itseään. Hän toteaa, että islamia ei voi opettaa suomalaisen opetussuunnitelman mukaan tunnuksettomasti. Koska islam vaatii kuolemantuomiota islamista luopuvalle, Seida korostaa ettei opettaja käytännössä voi pitää muita uskontoja samanarvoisina.

Seida myös kertoo, että hänellä ei olisi oikeutta avioitua suomalaisen kristityn kanssa, mutta veljensä voisi naida suomalaisen naisen. Hän korostaa, että muslimiyhteisössä tiukasti valvotaan yhteisön jäsenten toimintaa ja velvollisuuksien noudattamista, ja sen takia muslimeilla ei ole samanlaista uskonvapautta kuin muilla Suomessa asuvilla. Hän korostaa lopuksi, että islam on politiikkaa - vallankäyttöä. Suaad menee täysin lukkoon, kun Seida toteaa että islam määrää homoille kuolemantuomion. Jaakko Hämeen-Anttila kertoo, miksi raiskaukset eivät ole islamilaisessa kulttuurissa väärin:
"Tietenkään avioliiton ulkopuolinen suhde ei ole hyväksyttävä, mutta suhteen aktiiviselle osapuolelle se ei ole leimaavaa."

5 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Kuitenkin homoseksualismi ja eläimiin sekaantuminen on islamissa nyvin yleistä.

Lisäksi nuoret pojat ovat sallittua riistaa ennen puberteettia, koska heitä ei lasketa miehiksi/ihmisiksi, vaan feminiineiksi. Sama koskenee osittain myös eläimiä?

Väkivallan, ryöstelyn ja juutalaisvihan lisäksi nämä ovat tekijöitä, jotka yhdistävät islamilaisen ja vasemmistolaisen moraalin ja ideologian.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Ei tietenkään islamissa leimata raiskaajaa; raiskaushan on aina naisen syytä.

Kumitonttu kirjoitti...

Myös homoseksi tai eläimiin sekaantuminen katsotaan "aktiivisen osapuolen" kannalta myötäsukaisesti.

Kari kirjoitti...

Näinhän se menee. Se taas johtuu kunnia/häpeä koodistosta.
Vahva päällekäyminen tuottaa kunniaa.
Heikko alistuminen, kuten länsimaissa on tapana, taas häpeää. Häpeää esim perheeseen tuottanut voidaan vaikka tappaa, koska vain veri voi puhdistaa häpeän. Hengen voi sentään korvata rahalla.

Kari kirjoitti...

Ainakin Iranin Khomeininkin vahvistamassa shariakäytännössä sekä mies-, että naisvankien raiskaaminen kuuluu hyvään oikeustapaan.

Sitä tulee kuitenkin välttää, jos se näyttää tuottavan mielihyvää rikolliselle.

Raiskaukset ja valeteloitukset olivat käytössä Iranin Mashadissa, mutta eivät Keravalla ja Suomenlinnassa, missä kävin kaveriani tapaamassa.