sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Miksi Suomi velkaantuu?

Suomessa valta ei ole kansalla, kuten perustuslaki asian määrittelee. Valta on valunut puolueille, kuten Alexander Stubbin valinta Suomen uudeksi pääkanisteriksi osoittaa. Stubb on kieltämättä karismaattinen poliitikko, mutta niinhän aikalaiset sanoivat myös Adolf Hitleristä... Toivon vilpittömästi onnea ja menestystä Stubbille, sillä sitä hän totisesti tarvitsee kääntääkseen Suomi-neidon kurssin kohti seesteisempiä vesiä.

Stubb ja sosialistien puheenjohtajaksi juuri valittu entinen ay-agitaattori Antti Rinne uskovat katkaisevansa valtionvelan kasvun vuoteen 2018 mennessä. Velkakello.fi -sivustolla tätä karmeaa kehitystä voi käydä katsomassa, jos tuntuu että elämä on muuten mallillaan. Findikaattori.fi -sivustolla sama esitetään kuvana. Veronmaksajat.fi -sivustolta selviää, että Suomen velkaantuminen oli vuoteen 2008 asti hallinnassa - se oli painunut jo alle 30%:n suhteessa kansantuotteeseen. Mikä aiheutti muutoksen?

Perustuslain hidas hivuttaminen toisaalta pois kansanvallasta kohti puoluevaltaa, parlamentin vallan siirtäminen Europarlamenttiin ja presidentin vallan poistaminen. Nämä kolme asiaa yhdessä ovat vähentäneet hallituksen toiminnan tehokkuutta. Vanha sanonta - älä säädä jos kone toimii - pätee yhteiskunnalliseen toimintaan. Uusien lakien virta on ehtymätön ja jopa kiihtyvä. Virkakunta muuttaa lakeja osoittaakseen tarpeellisuutensa. Hyvä esimerkki on laki ajokortista, jota on sorvattu muutamaan vuoteen ainakin kolmeen otteeseen, vaikka entinen järjestelmä oli toimiva (joskin huono). Monissa maissa ajokortin saa muutaman satasen kustannuksilla, kunhan käy osoittamassa "inssissä" ajotaitonsa. Miksi tämä yksinkertainen toimintatapa ei voisi toimia Suomessa?

Ilta=Sanomat keräsi viime syksynä nimilistan niistä poliitikoista, jotka ovat ajaneet Suomen velkakierteeseen:
2008
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk)
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok)

2009
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk)
Valtiovarainminsteri Jyrki Katainen (kok)

2010
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk)
Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) 22.6. alkaen
Valtiovarainminsteri Jyrki Katainen (kok)

2011
Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) 22.6.2011 saakka
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) 22.6.2011 saakka
Pääministeri Jyrki Katainen (kok) 22.6. 2011 alkaen
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) 22.6.2011 alkaen

2012
Pääministeri Jyrki Katainen (kok)
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd)

2013
Pääministeri Jyrki Katainen (kok)
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd)
Vanhanen, Katainen, Urpilainen

Tekstiviestillä parisuhteensa päättänyt Nurmijärven uuniperuna Matti Vanhanen, verkkosukissa ja tekoripsissä prinsessaa leikkivä ala-asteen opettaja Jutta Urpilainen sekä asiakirjaväärennöksellä itsensä politiikkaan nostanut, matematiikkaa ymmärtämätöm savolainen idiootti Jyrki Katainen. Mieleni tekisi sanoa, että vastuussa on muitakin poliitikkoja, puoluesihteereitä ja ministereitä, mutta valitettavasti kylmä tosiasia on, että pääministeri ja valtiovarainministeri ovat viimekädessä vastuussa. Kansanedustajat antavat kumileimasimen tavoin hallitukselle valtakirjan velan ottoon tämän esityksestä. Ja virkakunnassa asiat ovat niin kuin ne esitetään.

Ainoa asia joka ihmetyttää, on puolueiden - siis pienten - haluttomuus nostaa meteliä siitä, että Sekoomuksen puoluekokous voi valita maalle pääkanisterin! Miksi missään puolueessa ei älähdetä siitä, että valta on luisunut pois parlamentilta puoluekokoukseen? Missä ovat ne poliitikot, jotka ovat huolissaan kansanvallan tilasta? Kekkosen aikaan tilanne oli samanlainen; ei silloinkaan kansanvallasta huolehtimalla valtaan päässyt. Pitääkö perustaa kansalaisadressi, että hallituksen tulee erota kun pääkanisteri vaihtuu, jos poliitikot eivät kerran itse saa siitä lakia säädettyä? Kykeneekö tämä kansa ottamaan vallan käsiinsä ja osoittamaan poliitikoille olevansa vallan arvoisia? Jotain ajalle ja Sekoomukselle kuvaavaa on, että Iiro Viinanen käännytettiin puoluekokouksen iltajuhlasta pois.

Vapaiden pääomamarkkinoiden nerokkuus piilee siinä, että rahaa voidaan luoda vastaamaan kysyntää. Toisin sanoen, yksikään hyvä investointikohde ei jää syntymättä sen takia, ettei valtiolla ole siihen rahaa - keskuspankissa kultaa. Ongelma on siinä, että myös poliitikoilla on oikeus hakea projekteihinsa rahoitusta pääomamarkkinoilta. Poliitikko voi luvata mitä tahansa päästäkseen valtaan ja rahoittaa lupauksensa velalla. Tämä on perimmäinen syy, miksi kaikissa länsimaissa valtaa pitävät sosialistit.

4 kommenttia:

Igor kirjoitti...

KT, olen ihmetellyt samaa, että kokoomus jo valitse pääministerinkin vain sillä perusteella, että se joskus eduskuntavaaleissa oli edelleen suurin puolue, vaikka kannatus oli laskenut. Nythän meillä ei moneen vuoteen ole ollut kuin gallupeja ja niihin minusta ei voida perustaa kansan mielipidettä.

Alexander Stubb on varmaankin monilahjakkuus. Melkein liian täydellinen ollakseen inhimillinen. Olen kutsunutkin häntä teflon-pintaiseksi, johon mikään lika ei näyttäisi tarttuvan.

En ole kovin vakuuttunut, että kokoomukselaiset välttämättä ajattelisivat kaikki itsenäisesti. Kun ajattelen Stubbin EU vaaleissa yksin saamaa murskaavaa äänimäärää niin minusta se enemmänkin alkaa tuntua joltain herätysliikkeeltä. Eikä tällainen palvonta näytä kokoomukselaisille vieraalta vaan suorastaan jo säännöltä kun muistelen samanlaista hurmoshenkeä aikoinaan Sauli Niinistölle.

Muutenkin pidän liiallista hurmoshenkisyyttä huolestuttavana.

Stubbin koen huolestuttavaksi ylenpalttisella länsi-, EU- ja Nato-myönteisyydellä. Minusta olikin virkistävää kun Björn Nalle Wahlroos rohkeni vähän aikaa sitten näpäytti Stubbia euro-myönteisyydestä. Vaikka en ole kokoomukselainen pidin eniten Vapaavuoresta puheenjohtajaehdokkaana. Kaverissa on sentään jotain inhimillisiä rosojakin eikä vaikuta monipuoliselta ohjelmoidulta robotilta.

Kumitonttu kirjoitti...

Kokoomus on nykyajan SDP. Kun sotien jälkeen maatalouden osuus työvoimasta laski, Maalaisliitto muutti nimensä Keskustapuolueeksi ja pysyi Kekkosen ja Neuvostoliiton pelossa vallassa. Globalisaatio söi SDP:n kannatuksen, joka siirtyi pitkälti Perussuomalaisten taakse. Nyt valtaa pitää Kokoomus, kun 24% työläisistä on julkisella sektorilla, ja he eivät koe olevansa sosialisteja. Voittajan on helppo hymyillä, ja hurmoshenkisyys on oiva sana kuvaamaan puolueen tilaa.

Tulee kusemaan kintuille ja pitkään kun Stubb alkaa toteuttamaan lupaustaan velanoton katkaisemisesta. Se tarkoittaa virkakunnan rajua alasajoa tai palkanleikkauksia.

Miltton Friidman kirjoitti...

Kokoomus on nykyajan SDP.

Älä muuta sano, KT.

Kreikassahan yksi kriisiin johtaneista syistä oli se, että "Kreikan Kokoomus", eli Uusi Demokratia -puolueen linja muistutti melko lailla PASOK:ia, eli Kreikan sosiaalidemokraatteja.

Suomi tarvitsisi kipeästi mitä tahansa seuraavista puolueista:

-Talousoikeistolainen puolue
-Viron Reformipuolueen tapainen puolue
-Konservatiivipuolue Britannian, Kanadan tai Australian tapaan, ei niinkään PerSujen kansallissosialistiseen tapaan

Uskoisin, että oikealla kyllä olisi kysyntää vaaleissa, jos olisi oikeanlaisia tekijöitä.

Suomen nykyoikeisto on vanhoja kokkareita, ja möläytteleviä kokoomusnuoria. Ei kovin hienostunutta.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus on käynyt mielessä että valtionvelasta ei pääse eroon muuten kuin jos se annettaisiin anteeksi kokonaan tai osittain. Tai että sen lyhennystä jaksotettaisiin tilanteiden mukaan. Tällöin velkaa myöntävien luottolaitosten pitäisi määrätä Suomelle kielto ottaa velkaa. Ainakin joksikin aikaa.

Onko Suomen pankilla niin paljon kultaa että se voisi sillä lyhentää velkaa?

Jos Suomella olisi superarmeija ja ydinase niin silloin se voisi sanoa että uhataan ydinaseella jos ei anneta velkaa, tai anna anteeksi kokonaan tai osittain. Jokin Pohjois-Korea, Iran tai Pakistan olisi varmaan niin hullu että sillä olisi pokkaa ammuskella.

Virossa on Reformipuolueen lisäksi IRL. IRL on talousoikeistolainen mutta kannattaa enemmän perinteisiä ja konservatiivisia arvoja.

Persut olisi suurempi puolue jos se osaisi huoukutella oikeistolaisia konservatiiveja.