Korruptio ja siirtolaisuus

Akateemisen korruption ongelma on nykyään niin syvällä, että tieteenalat ja Yhdysvaltain johtavat yliopistot ovat ryvettyneet vakavalla tavalla, ja valtavirran suuntauksen vastustamista ajattelevan kannattaa rationaalisesti olla erittäin varovainen. Pohditaan seuraavaa tilannetta: olet jatko-opiskelija tai määräaikaisessa virassa ja suunnittelet tutkivasi esimerkiksi ilmaston lämpenemistä tai taloudellisten kytkösten julkisen ilmoitusmenettelyn vaikutusta tutkimustuloksiin. Tai jos työskentelet ajatushautomossa, huomaat ehkä että sen hallitus muodostuu yliopiston professoreista. Johtavien professoreiden tulot ovat nykyisin miljoonia vuodessa, yksi luentopalkkio tai todistajan lausunto professorin vuosipalkan verran ja näitä voi olla kymmeniä.

Tiedät myös että apurahahakemuksia seulovat komiteat ja arviointiryhmät, jotka päättävät siitä, mitkä artikkelit julkaistaan akateemisesissa aikakauskirjoissa, ovat täynnä professoreita, jotka konsultoivat poliittisia puolueita. Näillä ihmisillä on melkoisesti valtaa sen suhteen, julkaistaanko artikkelisi, saatko työpaikan tai nimitetäänkö sinut vakinaisen virkaan. Jos nuorena tutkijana olet juuri saanut valmiiksi tutkimuksesi tai analyysisi, jotka ovat kriittisiä vallitsevaa ilmapiiriä kohtaan, missä aiot julkaista sen?

Kenties on tuotava esiin, että en vastusta sitä, että professorit hankkivat rahaa, konsultoivat teollisuutta tai perustavat yrityksen kaupallistaakseen jonkin keksimänsä asian. Avoimesti ilmoitetun asiantuntija-avun antaminen on kuitenkin aivan toista kuin salainen toiminta korkeapalkkaisena lobbaajana. Lobbareilla on laissa määrätty velvollisuus rekisteröityä ulkomaiden agentiksi, jos ne lobbaavat ulkomaisen hallinnon puolesta, ja samoin yliopistomaailmassa toimivilta tulisi vaatia eturistiriitojen ilmoittamista, kun he antavat politiikkaan liittyviä lausuntoja. Laki tekee mahdolliseksi sen, että kansa voi arvioida tällaisen ihmisen lausunnot sen valossa, että he antavat niitä eniten maksavalle.

Yllä oleva ei ole sanatarkkaa lainausta Terra Cognitan julkaisemasta Charles Fergusonin kirjasta Roistojen valtio. Tutkimuksen korruptiosta huolissaan olevien kannattaa lukea se. Toinen mainio esimerkki oli Richard Portesin lausunto heinäkuussa 2008, vain kolme kuukautta ennen Islannin kuplan puhkeamista:

Islantilaisen rahoitusalan kansainvälistyminen on merkittävä onnistuminen ja rahoituksen volatiliteetti ei ole uhka.

Tilaajana oli Islannin Keskuskauppakamari - poliittikkoja lobbaava järjestö:

Siitä ei ole vielä viikkoakaan, kun pääministeri Alexander Stubb paalutti kokoomuslaiset verolinjaukset Keskuskauppakamarin veropäivän avajaispuheessaan.

Tuossa puheessa Stubb halusi keventää työn verotusta ja vastineeksi kiristää kulutuksen verotusta. Tämän verotuksen painopisteen muutoksen hän asetti peräti kaiken muun ylittäväksi päämääräksi.

Tänään tiistaina Stubb näytti, miten veropolitiikkaa tehdään juhlapuheiden sijaan käytännössä. Hallitus perui ensi vuodelle sovitun makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteveron. Siinä on puhdas kulutusvero.

Kesällä Stubbin hallitus perui yritysten edustuskulujen vähennysoikeuden poiston, josta oli sovittu osana talouden tasapainotuspaketteja. Myös tämän etuuden menetyksestä yritykset pitivät kovaa porua.

Samanlaista toimintaa edustavat meillä Suvi-Anne Siimes, Matti Vanhanen, Jyri Häkämies, Ilkka Suominen, Kari Häkämies, Harkimon dynastia ja niin edelleen. Suomalainen poliittinen kulttuuri on yhtä korruptoitunutta kuin missä tahansa banaanivaltiossa. Ainoa ero on poliittisen väkivallan käytön vähäisyys vastustajia kohtaan, mutta siirtolaisten myötä vasemmisto saa työkalut myös siihen.

Olli Herrala bloggaa, miten rahalla saa näkyvyyttä ja mahdollisuuden indoktrinaatioon. Yhdysvalloissa demokraatit ovat nousseet taloudellisesti suuremmaksi puolueeksi kuin republikaanit. Siinä missä 70-luvulla Jimmy Carter pysyi vallassa yhden kauden, Obama osti niitä itselleen kaksi.