torstai 2. kesäkuuta 2011

Miksi vasemmisto harrastaa positiivista diskriminaatiota?

Iltalehti tietää kertoa, että veteraaniedustaja Ben Zyskowicz joutui rasistisen ja antisemitistisen hyökkäyksen kohteeksi
- Mies haukkui minua jutskuksi ja tilanteessa oli selkeä rasistinen motiivi
Toisin kuin Virheiden puheenjohtajan Anni Sinnemäen avustajan, Paloma Hannosen, todistamasta rasistisesta hyökkäyksestä raitiovaunussa, tälle tapahtumalle on löytyi todistajia aina poliiseja myöten. Veikkaan nimittäin, että Paloman kovasti mainostamaa ratikkakohtausta ei oikeasti edes tapahtunut, vaan se on tyypillistä vihapropagandaa samaan tyyliin kuin se uutinen, jossa Espoon keskuksen juna-asemalla pientä neekerityttöä haukuttiin apinaksi.

Antisemitismi on koko Toisen maailmansodan jälkeisen ajan leimattu oikeistolaiseksi, erityisesti äärioikeistolaiseksi, ominaisuudeksi. Kuitenkin on paljon vasemmistolaisia liikkeitä, kuten Mustat pantterit tai Muslimiveljeskunta, jotka ovat avoimen rasistisia. Mussolini oli sosialisti ennen kuin tuli kuuluisaksi toisessa puolueessa. Hitler tuki aluksi Stalinia, kunnes suosiota saadakseen alkoikin vastustaa sitä. Niinpä; lähtökohtaisesti kannattaa keskustelun tason säilyttämiseksi olla kutsumatta rasismia (ääri)oikeistolaiseksi ominaisuudeksi. Rasisteja on niin pientä kuin suurtakin keskusjohtoisuutta kannattavien keskuudessa. Antisemitismin äänekkäimmät edustajat ovat Suomessa Vasemmistoliitto ja Virheät, ja kansainvälisesti juutalaisia ahdistelevat Hamasin kaltaiset vasemmistopuolueet.

Kaikki nykyajan pahimmat kansanmurhat ovat aiheuttaneet vahvaa keskusjohtoista hallintoa kannattaneet ryhmittymät. Olisi jo korkea aika eri vasemmistolaisten puolueiden ja järjestöjen - ei suinkaan irtisanoutua rasismista vaan - myöntää omaan poliittiseen ideologiaan sisäänrakennetun (ja historiallisesti myös toistuvasti esiin nousseen) rasistisen piirteen. Kaikenlainen julkinen irtisanoutuminen muistuttaa irvokkaasti "kolmesti kieltää ennen kuin kiekuu" -tyylisiä legendoja. Niin kuin pettänyt puoliso, joka loppuun asti kiistää mitään tapahtuneen.

Vasemmistolaiseen käsitykseen tasa-arvosta kuuluu myös se, että enemmistöllä saa maksattaa pienen vähemmistön elämisen, kuten kaikissa sosialistisissa yhteiskunnissa on tapana. Samasta syystä johtuu, että valtaa pitävä eliitti sylkee silmät vihasta kiiltäen Perussuomalaisten syrjimisen kieltävän julkilausuman päälle. Siinä kun nimittäin avoimesti todetaan, että pieni punavihreä eliitti maksattaa omat - ja ulkomailta tänne haettujen toveriensa - elämäntavan. Sen ääneen sanominen on majesteettirikos. Kuvaavaa on, että mediassa eliitin näkökantaa ei lainkaan kyseenalaisteta. Mahtaisko syynä olla toimittajakunnan sympatia sosialismiin?

Samaa asiaa pohditaan Daily Punditin vanhassa blogissa. Kohta yhdeksän vuotta vanhassa New York Timesin kolumnissa Daily Punditille annettiin kunnia blogosfääri-nimen keksimisestä. Jutussa arvuuteltiin nimen muuttuvan blogiversumiksi, mikä sekin olisi ollut parempi nimi kuin aiempi, varhainen blogistan, joka tuo mieleen ne kaikki paskastanit, jotka kasvattavat riesaksemme positiiviseen diskriminaatioon ja vahvaan keskushallintoon uskovia fanaatikkoja.

Ns. natsitervehdyskin muuten kopioitu partioliikkeeltä... Hehehe...

7 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Seksikkään sionistitytön kuva tuossa kirjoituksessa :)

Kumitonttu kirjoitti...

Ei oo paha juu... Perustetaanko oma lippukunta - Teltan pystyttäjät?

Vasarahammer kirjoitti...

Tämä on kaupallinen blogi, koska täällä on niin paljon vähäpukeisten naisten kuvia. Toisaalta, missä ovat mainokset?

Viljuri kirjoitti...

Marxilaisesta teoriakehitelmästä ammentava sosialismi noudattaa tiedotusopissaan salaliittoteoreetikkojen käyttämiä keinoja.

Laajaan kulutukseen tarkoitukset valheet, propagandistiset puolitotuudet, olkinuket ja muut argumentaatiovirheet onnistutaan levittämään mahdollisimman laajalle käyttäen hyväksi eliitin johtamia korporatiivisia rakenteita ja tiedotusvälineitä. Paranoidista mielenlaatua tai muuta sattumanvaraista tekijää ei tässä tarvita.

Keskeistä on esimerkiksi viholliskuvien aktiivinen levittäminen. Näitä on eliittien ja teoreetikkojen toimesta rakennettu sekä laajemman että suppeamman perspektiivin omaavien hallintoalamaisten tarpeisiin.

Siinä missä Erkkiä ja tovereita huvittaa "imperialististen nilkkivaltioiden" tekemien ratkaisujen arvosteleminen sekä ideologiselta että humanistiselta kannalta, johonkin toiseen puree paremmin käsitys siitä, että maailmanlaajuisesti toimivat finanssiruhtinaat ym. ovat myös ryhmänä, esimerkiksi kansallisena kokonaisuutena, jotakin porvareitakin vihattavampaa.

Vaikea on havaita muutosta siirryttäessä vanhatestamentillista ajoista punavihervasemmistoon.

Vihan, kateuden ja kaunan levittämisellä on edelleen keskeinen rooli, ja juuri tämä on se keskeisin selittävä tekijä, että miksi punavihreätä valta- ja tiedotuseliittiä perussuomalaisten nousu näyttää päällisin puolin niin paljon häiritsevän.

Kaikenlaista yhteiskunnallista toimintaa ja kehitystä mustasukkaisesti ohjaamaan pyrkivä punavihereliitti tunnistaa perussuomalaisten muodostaman ongelman omalle valta-asemalleen, ideologiset seikat (kuten idealisoitu teoreettinen näkemys niin sanotusta tavallisesta tallaajasta) eivät tällä kertaa ole johtamassa epärealistiseen tilannearvioon.

Kumitonttu kirjoitti...

Vasara; tämä ON kaupallinen blogi, koska kansainvälinen suurpääoma maksaa niille myötämielisestä kirjoittelusta. Vähäpukeisia naisia täällä näkyy jatkossakin. Pitääkin jossain vaiheessa järjestää kysely, kuka on ollut lukijoiden suosikki :)

Viljuri, puhut asiaa. Jos kirjoittaisin tuon leipätekstin nyt uudestaan, niin lisäisin siihen yhden asian. Nimittäin; samalla tavalla kuin Saksan demokraattinen kansantasavalta ei ollut demokraattinen eikä tasavalta, myöskään positiivisessa diskriminaatiossa positiivinen ei ole positiivista. Vasureilla on lyömätön kyky käyttää sanoja sumeilematta väärin.

Anonyymi kirjoitti...

Pähkäilin tässä blogissa aiemmin sitä että kieltä käytetään vallan välineenä ja että siihen voi kuulua sanojen ja niiden merkitysten manipulointia omia tarkoitusperiä varten.

Hommafoorumilla on nimimerkki Ulkopuolinen jonka signeeraus on "Merkitysrakennevarkaat koittavat hallita maailmaa. Sitä pitää vastustaa viimeiseen denotaatioon." Jos miettii tuota lausahdusta tarkemmin niin se on nerokas oivallus.

Kumitonttu kirjoitti...

Näinhän tuo just on. Toimittajat varmaan olis kriittisempiä - eli asia nostettais tapetille - jos se ei sattuis ajamaan niin näkyvästi toimittajien omaakin agendaa. Parantaa maailmaa.