Neekerit Suomen valtionhallinnossa

Blogikollega Oinomaos kirjoittaa, että Jorma Kalske ei syytä professori Erkki Aurejärveä tämän paljastuskirjassaan tekemistä syytöksistä. Ei raukka uskalla käydä itseään kovempien jätkien kimppuun, mutta pienempiään kyllä repii palasiksi innosta täristen.

Blogikollega Mikko kirjoittaa puolestaan poliittisen korruption suomalaisesta jäävuoren huipusta. Ilmaston lämpenemisen torjunnan nimissä valtio syytää 200 miljoonaa euroa tuulivoimaloihin, jotka tuottavat yhden prosentin sähköstä. Suuruusluokasta ja veronmaksajien kustannuksen kokonaiskuvasta saa käsityksen, jos laskee että vastaavalla tukisummalla Suomen koko sähköntuotantoon pitäisi syytää 20 miljardia euroa. Periaatteessa kaikki palkansaajien ansiotuloista maksetut tuloverot menisivät siis sähköntuotannon tukemiseen.

Holtittoman maahanmuuttopolitiikan seurauksena Suojelupoliisi arvioi, että Suomessa on 300 potentiaalista jihadistia. En tiedä itkeäkö vai nauraako, kun poliisi toteaa Suomen olevan ensisijaisesti terroristien lepopaikka ja että suurin osa heistä ei todennäköisesti suunnittele väkivaltaisia iskuja suomalaisiin.

Pohjoismaisen fascismin ydinajatus on, että neekerit ovat saamattomia vätyksiä, joita pitää tukea taloudellisesti, koska he eivät itse kykene elättämään itseään. Tämä ajattelutapa on silkkaa rasismia, mutta koska vasemmisto ei syyllisty rasismiin, sitä ei kutsuta rasismiksi vaan uuskielen mukaisesti "avuksi". Niinpä poltamme vuodessa miljardin verran kehitysyhteistyöhön rahaa. Entinen suurlähettiläs Matti Kääriäinen kertoo, kuinka järjetön koko kehitysapu on:

– Heidi Hautalan kabinetti oli silloin hyvin aktiivinen tässä asiassa ja sieltä orkestroitiin tätä kampanjaa, hän jatkaa.

– Todellisuudessa ei meillä ole mitään keinoja käytännössä valvoa sitä, mihin ne rahat menee. Mosambikissa on yksi maailman heikoimpia hallintoja ja on ihan selvä, että kun ihmiset eivät osaa lukea ja kirjoittaa, ja heille annetaan varoja käyttöön, niin siellä tapahtuu yhtä ja toista.

Kääriäinen ryöpyttää kirjassaan ulkoministeriötä ja sen virkamiehiä, jotka hänen mukaansa piilottavat kehitysapuun liittyvän kritiikin tiukasti ministeriön sisälle, jos päästävät sitä esiin sielläkään. Sama teema nousee esiin, kun Kääriäiselle mainitsee Vihdin Uutisissa vuonna 2012 julkaistun haastattelun. Haastattelussa Kääriäinen puhkuu intoa työhönsä Mosambikissa: ”Minulla on vuodessa 30 miljoonaa euroa käytettävissäni auttamiseen. Mikä voisi olla sen parempaa työtä!”.

– Se oli pr-artikkeli, joita ministeriö toivoi virkamiehiltä paikallislehdille, Kääriäinen sanoo nyt.

Jäätyään ennenaikaiselle eläkkeelle Kääräinen kertoo olevansa riippumaton ja voivansa puhua avoimesti. Tästä saa tietenkin irvokkaan kytköksen ilmaston lämpenemiseen, jota korkeat virkamiehet julkisesti propagoivat.

Suomalainen yhteiskunta paljastuu noissa yllä olevissa strobovalon kaltaisissa välähdyksissä kaikessa lohduttomuudessaan. Vaikka olen perusoptimisti, en usko että tätä ongelmaa saadaan ratkaistuksi äänestämällä yhä uudelleen ja uudelleen niitä puolueita, jotka ovat luoneet nämä tolkuttomat menoautomaatit. Suomalainen poliittinen korruptio toimii siten, että puolueet palkkaavat aktiivejaan erilaisiin julkisen hallinnon tehtäviin, joissa jo 23% kaikista palkansaajista on. Kreikka ajautui nykyisiin ongelmiinsa, kun siellä julkisen sektorin palkkioviroissa työskenteli 14% työvoimasta.

Kun Kääräinen kertoo, että "kun ihmiset eivät osaa lukea ja kirjoittaa, ja heille annetaan varoja käyttöön, niin siellä tapahtuu yhtä ja toista." ja tuon lauseen luettuani en tiedä tarkoittaako hän entisen asemamaansa Mosambikin vaiko Suomen viranomaisia.