keskiviikko 13. elokuuta 2014

Yle astui miinaan

Mark Lavie, kirjeenvaihtaja vuodesta 1972, kertoo avoimesti, miksi Israelin ja palestiinalaisten sodasta ei saada länsimaihin puolueetonta uutisvirtaa. Kirjoituksessa todetaan, että mukana ovat osittain toimittajien poliittinen mielipide, mutta sitäkin enemmän uutistoimistojen omat toimittajien turvallisuuteen vaikuttavat tekijät. Fatah ja Hamas ovat tehneet selväksi, että toimittajien turvallisuus on taattu vain, jos he uutisoivat niille suotuisaan sävyyn. Uutistoimitusten taloudelliset voimavarat eivät riitä toimittajien ja heidän tietolähteittensä turvaamiseen ja alueelle lähtetään yhä enemmin sellaisia toimittajia, joilla ei ole osaamista tai kielitaitoa luoda suhteita paikallisiin.

Lavie toteaakin, että vain harjaantunut toimittaja kykenee näkemään paikallaolevien toimittajien ja heidän raporttinsa suodattavien mediatalojen toiminnan läpi. Joskus uutistoimistot yrittävät indikoida aivan liian yksipuolisella uutisoinnillaan lukijoilleen, että tämä raportti ei sitten ole muuten tosi, mutta emme voi sitä tämän paremmin rivien väliin kirjoittaa. Toimittajat asettavat itsensä suureen vaaraan, mikäli uutisointi ei miellytä Hamasia. Ylen toimittaja Aisha Zidan (Hamas ampuu raketteja sairaalan pihalta 3.8.2014) kuuluu Zidanin kannalta vaaralliseen sarjaan. Mikä Lavien kirjoituksen luettua panee miettimään, miksi Yle edes julkaisi kyseisen raportin. Niin ilmiselvästi se vaaransi heidän toimittajansa ja hänen Gazassa asuvien sukulaistensa terveyden. Ilmeisesti Ylessä ei tajuta pelin henkeä ja kuviteltiin, että nyt saatiin "puolueetonta" uutisointia alueelta.

Ylessä toimituksen johto on ilmeisesti vähitellen alkanut uskoa ulkomaisen median luomaa vääristynyttä kuvaa alueelta, ja tuli yllätetyksi ns. housut kintuissa. Satavarmaa nimittäin on, että tuo uutispätkä on jo vuotanut Hamasin johtajien tietoon. Vilpittömästi toivon, että Zidan on turvassa ja osoitan samalla Ylelle paheksuntani siitä, että lähettävät alueelle noin huonosti perehdytettyjä toimittajia. Vai sanoisinko jopa tyttölapsia.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Eikös hän ollut Hesarin asioilla Gazassa, ei YLEn? Jos niillä nyt mitään eroa on.

Kumitonttu kirjoitti...

Oho, "pikku"moka.

Kiitos tarkkaavaisuudestasi :)

Jaassu kirjoitti...

Harvoin näkee tuollaista journalismia. Selittää kohtuullisen hyvin toimittajien raportointia.

Minulla on linkki yhteen uutiseen jossa ranskalainen toimittaja raportoi gazan militanttien ohjuksen laukaisusta, videoraportin tunnelma heijastaa täsmälleen tuota kirjoitusta.

Samassa linkissä on juttu toiseen videoon jossa intialainen tv-ryhmä kuvaa ohjuksen laukaisun valmistelua lehdistön hotellin edessä ja siinäkin toimittajat piileskelevät koko ajan gazalaisilta piilossa.

Ylemmässä videossa intialaisten filmi ja alemmassa ranskalaisten.

News reports reveal Hamas rocket launch sites in built-up areas of Gaza

Pikkupoika kirjoitti...

Hamas manipulated and intimidated the media in Gaza. Why was that kept from us?

Vasarahammer kirjoitti...

Sitten on vielä se Pallywood-kuvasto. Tyypillisessa Pallywood-tuotannossa joukko nuoria miehiä kantaa paareilla menehtynyttä edes takaisin vanhan naisen itkiessä ja huutaessa vierellä.

Eli uutiskuvien aitoudesta ei ole mitään takeita. Ne voivat olla täysin lavastettuja tilanteita.

Suosittuja Pallywood-videoita