lauantai 31. elokuuta 2013

Monikulttuurisia havaintoja pääkaupungista

Eilen Helsingin ydinkeskustassa odotin Runeberginkadun ja Eteläisen rautatienkadun risteyksessä jääkiekkokassin kokoista laukkua olkapäälläni kantaen suojatien edustalla valojen vaihtumista vihreäksi. Kuten paikan tuntevat tietävät, siinä suojatien ja jalkakäytävän välissä kulkee punaisella ajorataan maalattu pyörätie. Vasemmalta - siis Töölön suunnasta - tuli keski-ikäinen cityvihreä pukinpartainen pyöräilijä, joka näytti kansainvälistä käsimerkkiä ja ajoi päin laukkuani vauhdilla - osoittaen tyytymättömyytensä siihen, että seisoin "hänen" kulkuväylällään. Vähän matkaa jatkettuani rautatieaseman suuntaan odotin taas bussiaseman rampin edessä valoissa. Päin punaisia lähti tietä ylittämään eläkeläismummo aiheuttaen tietenkin sen, että bussit joutuivat odottamaan mummon ylitystä ja vain kaksi pääsi vihreiden aikana kadulle.

Myöhemmin illalla istuimme asiakkaitteni kanssa Graniittitalon vieressä siinä Aussi-baarissa, ja terassilta katseella seuraten todistin kolme kertaa saman, merkillisen näytelmän. Semmoinen pienen invamopon kokoinen ghettoahterinen suomiblondi kulki vierellään pikimusta nuorukainen pitäen kättään tytön olalla turvaa tarjoten. Loppuillasta pääsin myös todistamaan todellista monikulttuurista Suomea kun viisi-kuusi nuorta (TM) somalia käveli tyhjää oluttölkkiä edellään potkien. Joka jannulla oli kädessään sinivalkoinen lonkerotölkki ja toisessa handussa rööki. Hienosti ovat tosiaan kotoutuneet! Vasemmiston ajama maailma ilman rajoja alkaa tuottaa hedelmää.

Toki nämä ovat yksittäistapauksia, vaikka kaikki tapahtuikin yhden iltapäivän aikana kaupungissa, joka oman nuoruuteni aikana vielä jossain määrin ylpeili asukkaidensa rehellisyydellä, kuinka turistin Espalla puistonpenkille unohtama lompakko löytyi samasta paikasta lojumassa tyhjentämättömänä. Vaikka tuo impiwaaralainen olympialaisten mielikuvamarkkinointi ei enää tuolloin pitänytkään täysin - noh, lähellekään - paikkaansa, siinä kiteytyi kuitenkin tuon aikakauden yksi arvo eli rehellisyys. Ei Helsinki mikään Detroit ole, mutta jonkinlaista yhdenmukaisuutta alkaa kuitenkin näkyä. Detroitiahan johti 40 vuoden ajan suomalaisenkin mittapuun mukaan sosialisteiksi laskettava joukko (loppuvaiheessa mustia) demokraatteja. Helsingissä valtaa ovat pitäneet koko minun aikuisikäni ajan joukko (loppuvaiheessa vihreitä) demokraatteja. Tulokset alkavat valitettavasti vähitellen näkyä.

Tässä hiukan monikulttuurisuutta Helsinkiinkin.



Lisäys - tässä yksi hauskimmista Springsteen-videoista (All shook up) jossa Elvis nousee Pomon kanssa yhdessä lavalle.

7 kommenttia:

Jaassu kirjoitti...

joo, ei oikein minuakaan helsinki jaksa innostaa, ihmiset ovat siellä liian erilaisia.

Muutin takaisin maalle, ja täällä on mukavampaa, ihmiset ovat vähemmän pinnallisia ja kiireisiä ja katsovat useammin silmiin kun tulevat vastaan.

Ei ole liikenteen ruuhkia ja rullaluistelu on mukavaa kun tien vieressä luistellessa on raitista ilmaa. Kauppojakin on enemmän lähiympäristössä kuin helsingin pasilassa asustaessani.

On omakotitalo jossa kunnon piha ja pihakalusteet ja marjapensaat josta saadaan kunnon mustaherukka, punaherukka, raparperi sekä karviassato josta keitellään mehut aina seuraavan vuoden ajaksi.
Paljon parempia kuin kaupan keinotekoiset litkut, eikä ole lisäaineita.

Jotkut väittävät että omakotitalossa asuminen olisi vaivalloisempaa kun on paljon asioita joista pitää huolehtia, no ei ole, ruohonleikkuu kerran kuussa ja joskus vähän kitkee rikkaruohoja pensaista mikä on ihan mukavaa ulkoilua sekin. Sauna ja takkapuidenkin pilkkominen käsivoimin on mukavaa kuntoilua.

Talvella on kohtuu hyvät yksityisten maanviljelijöiden ja maanomistajien ylläpitämät hiihtomaastot kymijoen rantamaisemaa pitkin ja muutama kunnan ylläpitämä latu.
Ja autolle ja moottoripyörälle on oma talli, sekä moottorinlämmitin.
Auton huollot ovat varmaan puolet halvempia kuin pk-seudulle.
Polkupyörän huoltaminen ja vastaavat jutut ovat helpompia kuin kerrostalossa asuessa eikä tarvi pelätä varkaita.
Kirjasto on kahden kilometrin päässä, ja siellä on hyvät lehti ja kirjavalikoimat.

Lähistöllä kotkan, kouvolan, ja haminan kaupungit jos tarvetta kaupunkiajanviettoon.

Väki vähän vanhenee mutta ei mua haittaa, yrityksiä tosin saisi tulla lisää, mutta mutta minkäs teet kun hallitus panostaa verovarat lähinnä helsingin alueen kehittämiseen, hesalaisten keskustakirjastoonkin käytetään meidän muiden suomalaisten verovaroja 30 miljoonaa.
Sekään ei tunnu kelpaavan hesan päättäjille, vaan haluavat lisää.

Hesassa ei ole käytännössä mitään sellaista joka kiinnostaa. Muutama huvilateltan konsertti ja siinä se.

Kumitonttu kirjoitti...

Olen pitkään puhunut siitä että Helsinki elää muun Suomen rahoilla ja - hullua kyllä - palkat ovat siellä maan parhaat. Lypsylehmä elättää melkoista sakkia.

Kymi on kappale kauneinta Suomea.

Igor kirjoitti...

Jos ihan tarkkoja ollaan Helsingin valtuustossa on ja on ollut eniten kokoomukselaisia. Tosin sinä kirjoititkin yleisnimikkeellä 'demokraatit' mutta sitten viittasit ikään kuin pelkästään vihreät olisivat jotenkin yksin määräävässä asemassa. Tosin pidän heidän valtaansa lähes yhtä pelottavana kuin demareita.payrico

Anonyymi kirjoitti...

Elvis elää...

Huomaa kyllä, että olet ollut Kampissa ja kohdannut oikeamielisen, järkensä heittäneen ja itsesuojeluvaistonsa pyörän tarakalle laittaneen cityfillariaktivistin. Noita hiljaisia kuoleman ohjuksia sinkoilee sinne tänne harva se päivä, onneksi talvi ne nujertaa joka vuosi hetkeksi ja kaupunki on taas hetken turvallinen ja mukava kävellä.

Kipein osa noista aktivisteista on se porukka, joka sikailee jarruttomilla mankeleilla muun liikenteen seassa. yksi tällainen tuli autoni kylkeen männäkesänä.

joskus käy näin, onneksi todella harvoin.
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/karajaoikeus_tuomitsi_pyorailijan_sakkoihin_jalankulkijan/

Kumitonttu kirjoitti...

Vihreät ovat viimeisen 10-20 vuoden aikana nousseet määräävään asemaan siinä mielessä, että gaia-uskontoa palvovien määrä on Helsingissä enemmistössä myös Sekoomuksessa. Ei tarvi mennä kuin Espooseen niin tilanne paranee oleellisesti mutta hyväksi se muuttuu vasta kun poistuu Uudeltamaalta. Siis siinä suhteessa että sekoomuslaiset alkavat muistuttaa järki-ihmisiä.

Tapasin kunnallisvaalien alla oman kotikuntani sekoomuslaisia kaupan edessä jakamassa flaijereitaan. Sanoin että harkitsen uudestaan Sekoomuksen äänestämistä jos saatte juttaurpilaisen pois puheenjohtajan paikalta. Ne katso vähän sillee että onko tuo tosiaan noin tyhmä. Puhekielessä kun ei voi lausua nimiä pienillä kirjaimilla ;)

Kumitonttu kirjoitti...

Tikka, mua ihmetyttää tuo pyöräilijöiden itsesuojeluvaiston puute. Eihän mun olis tuossa tilanteessa tarvinut kuin sen verran liikahtaa taaksepäin että se olis kaatunut. Olihan sillä kypärä päässä että ei se nyt henkeään olis varmaan heittänyt mutta pahasti sitä loukkaantuu jos kaatuu täydessä vauhdissa.

Ja oleellisinta tuossa oli se, että jatkossa en laita mitään painoarvoa sille, jos joku cityvihreä selittää että autoilijat sitä taikka tätä. Ne ovat itse ihan samanlaisia mulkkuja kävelijöitä kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

olen jotenkin ajatellut sen fillarilla sekoilun sillä tavalla, että koska he ovat Oikealla Asialla ja Parempia ihmisiä, se ikäänkuin antaa jonkinlaisen yliluonnollisen suojan sille mankelistille. Eli Oikeamielinen ja jalo Gaia-soturi ei voi loukkaantua tahi kuolla, tai jotain sinnepäin.

miettii nyt sotimisenki historiaa, onhan siellä näitä hevosella sapeli tanassa päin panssarivaunuja -tarinoita ja mitä niitä inkkareillakin oli jotain uskomuksia että Suuri Henki (Gaian vastine?) auttaa eikä valkoisen miehen luoti tapa... Ekassa MS:ssä ranskalaiset meni töyhtökypärässä ja punaisissa housuissa rivissä saksalaisten konekiväärien eteen, usko oli varmasti vahva omaan asiaan, kunnes totuus kirpaisi.

ja jos Gaia-soturi ratsunsa (fillari) selässä loukkaantuisikin, on vika ja vastuu aina jollain muulla, koska Gaia ja hiilijalanjälki.

Näen tuota fillarisekoilua joka päivä niin paljon etten enää lue uutisia jotka alkavat Autoilija tönäisi pyöräilijää tai Pyöräilijä jäi auton alle, koska uskon nykyään että suurin osa näistäkin on johtunut fillaristin sekoilusta ja liian suuresta tilannenopeudesta.

Se mitä minä esim tässä näen, on itsesuojeluvaistonsa kadottanut kaahaaja. minkäläinen kohelo ajaa tommoseen tilanteeseen tota vauhtia, tilanne puolen minsan kohdalla. riippumatta siitä kuka on oikeessa tai väärässä sääntöjen mukaan niin mankelistiin sattuu enemmän kuin autossa istuvaan. http://www.youtube.com/watch?v=lhuY3jzF83w

muistelen että tommoselle psykologiselle "suojakilvelle" oli joku termikin, en vaan muista mikä.