tiistai 13. elokuuta 2013

40 vuotta hyvinvointiyhteiskuntaa

Länsimaisen hyvinvointivaltion kyvyttömyys tuottaa korkeatasoisia poliitikkoja on sisäänrakennettu ominaisuus. Se houkuttelee ihmisiä, jotka kokevat oikeudekseen puuttua muiden elämään ja arvoihin. Nykyinen kriisimme on sen seurausta samoin kuin 90-luvunkin, että poliitikoilta puuttuu visio paremmasta yhteiskuntajärjestyksestä ja kaikki energia käytetään ikään kuin järjestelmän puhjenneiden renkaiden pumppaamiseen.

Uudessa Kanava-lehdessä on kuvaava Max Jakobsonin kommentti vuodelta 1979:
Poliittiset puolueet näyttävät käyttäneen loppuun ideologisen polttoaineensa hyvinvointivaltion rakentamisessa. Nyt huomio kohdistuu hyvinvointivaltion pahoinvointiseurauksiin: korkeaan verotukseen, byrokratisoitumiseen, politisoitumiseen, vieraantumiseen.

Siirtyessämme uudelle kymmenluvulle johtavat poliittiset puolueet lupaavat vain aikaisempien virheiden korjaamista - anti-ohjelmia.

Vallitsevian aatetyhjiön täyttää tieteen ja teknologian kehitys. Yhä suurempi osa ihmisistä toimii tiedon tuottamisen, käsittelyn ja välityksen parissa. Olemme siirtymässä tietoyhteiskuntaan.

Kansalaiset kapinoivat tänä päivänä valtiovallan holhoavaa otetta vastaan, mutta vastustus kohdistuu laajemmin kaikkien suurten yksiköpiden tyranniaan. Toivottavasti politisoituminen ja puoluevaltaisuus kohtaavat voimistuvan vastustuksen.
Lehdessä on monta muutakin erinomaista artikkelia, joten - jälleen kerran - tilatkaapa tuo 60-luvun loppuun asti Suomalainen Suomi nimellä painettu ainoa hyvätasoinen suomalainen lehti itsellenne. Carl-Gustaf Lilius on kirjoittanut vuonna 1975:
Itsesensuuri suomalaisessa muodossa on tarpeeton, vaarallinen ja vahingollinen. Aikaa myöten itsesensuuri kaivaa maata itsekunnioituksen alta. Kun kansa alkaa kaivaa maata itsekunnioituksensa alta, on suuri riski että se kaivaa maata olemassaolon oikeutuksensa alta.
Timo Vihavainen lataa taas kerran rautaa putkeen:
Historioitsija Jerry Z Muller on Foreign Affairs lehden maaliskuun numerossa analysoinut tasa-arvon ongelmaa. Kuten tunnettua, miesten ruumiinvoimiin perustunut aiempi suhteellinen etu naisiin verrattuna on tietoyhteiskunnassa menettänyt merkityksensä.

Tärkeimmäksi on noussut sosiaalinen pääoma, johon liittyy kognitiivisia, sosiaalisia ja moraalisia taitoja. Tämä on nostanut naisten asemaa yhteiskunnassa. Mullerin mielestä on näköharhaa kuvitella feminismin saaneen aikaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Sama kuin kukolla, joka kuvittelee auringon nousun johtuvan omasta kiekumisestaan

Nyky-yhteiskunnassa pahnanpohjimmaisiksi ovat pudonnet tietyt miesryhmät. Heidän ohessaan kelkasta jää suuri osa tietyn etnisen ryhmän henkilöitä. Mistä tämä johtuu? Perimmäistä syytä voisi etsiä vaikka geeneistä ellei se olisi kiellettyä.

7 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Tämä on off topic. Mutta liittyy tuohon sivullesi ilmestyneeseen ällötys-kyselyyn.

Kun vaihtoehtona on "eläinseksiä" niin tarkoitatko eläinten välistä vai ihmisen ja eläimen välistä seksiä? Se ei selviä asiayhteydestä.

Vasarahammer kirjoitti...

Hyvinvointiyhteiskunta synnyttää isokokoisen valtion. Se myös synnyttää intressiryhmiä, jotka tulevat ajan myötä riippuvaiseksi valtiosta.

Hyvinvointiyhteiskunnan poliitikot taas pyrkivät miellyttämään julkisesta rahasta riippuvaisia intressiryhmiä. Miellyttäminen tapahtuu jakamalla julkista rahaa.

Jossakin vaiheessa rahat loppuvat ja hyvinvointiyhteiskunnan kantokyky ylittyy.

Igor kirjoitti...

Voi olla kaikenlaisia lainalaisuuksia hyvinvointivaltion kehityshistoriassa ja mielenkiintoista lukea niistä.

Minun mielikuvani tästä Suomen hyvinvointivaltio kehityskaaresta on toisenlainen.

Ensinnä minä en usko että yhteistä rahaa kansalaisille jaettaisiin liikaa ja että raha sen vuoksi olisi loppumassa.

Kalevi Sorsan tuli SDP:n puoluesihteeriksi ja SDP pääsi vihdoin Kekkosen avulla salonkikelpoiseksi ja hallitukseen.

Sorsa kekski kopioida kommunisteilta soluttamisen strategian. Ryhdyttiin määrätietoisesti luomaan puolueläänityksiä virkakoneistoihin ja syntyi demarien virkarälssi. Akateeminen nuoriso otti mielellään demarien jäsenkirjan kun luvassa oli sopiva palkintovirka julkishallinnossa. Tästä tuli vakiintunut maantapa.

Nokia boomin myötä rahaa virtasi julkiselle vallalle niin paljon että virkarälssin kasvu lisääntyi räjähdysmäisesti.

Kun onnenkantamoinen Nokian kierre alaspäin alkoi kiihtyä hurjaksi alkoivat rahat loppua mutta meillä oli valtava virkarälssi. Muistelen jossain lukeneeni, että meidän virkakoneistomme olisi nykyään kansan kokoon suhteutettuna noin puolet isompi kuin Ruotsin virkakunta.

Mutta samassa yhteydessä kun tuo virkarälssi on luotu syntyi myös valtava joukko äänestäjiä, jotka saavat elantonsa julkisen vallan leivissä. Eikä kukaan poliitikko uskalla kajota tähän. Entisenä poliitikkona Matti Vanhanen on esittänyt virkakunnan kohtuullista pienentämistä.

Em perustuu omiin havaintoihini vuosikymmenien saatossa. Ja on samalla suurin syy miksi vierastan nykyään demareita.

Kumitonttu kirjoitti...

Igor - ihmisen ja eläimen välistä. Mutta aika monta viherpeippoa täällä näkyy käyneen kun 17% ei pidä sitä ällönä.

Vasara - noinhan se menee. Hassua suorastaan, että asialle ei kukaan tee mitään.

Igor - kuulostaa uskottavalta. Virkakoneistomme voisi puolittaa, koska maata johdetaan Brysselistä. Mitä nämä nykyiset tekevät muut kuin kuppaavat elannon itselleen.

Anonyymi kirjoitti...

Jos muistan oikein niin Kumitonttu totesi joskus aiemmin että Suomesta puuttuvat ne instituutiot joilla olisi edellytyksiä hillitä valtion vallan kasvua ja sitä kautta hillitä holhousvaltion muotoutumista tai jopa torpata se.

Tällaisia instituutioita ovat:

a) Kaksikamarisen parlamentin ylähuone. Jokainen alahuoneen päätös pitää viedä ylähuoneen käsittelyyn. Ylähuoneella olisi veto-oikeus kaikkiin alahuoneen hyväksymiin päätöksiin. Ylähuoneen hylkäämät päätökset palautetaan alahuoneelle. Vasta silloin jos ylähuone on hyväksynyt päätöksen niin asia viedään presidentin pöydälle.

Hallitus ei voisi käyttää kaksikamarista parlamenttia kumileimasimena, koska vaikka alahuone hyväksyisi hallituksen esitykset, ylähuone voi hylätä ne joka kerta. Hallitus tai presidentti ei voisi uhata parlamentin hajottamisella ja ennenaikaisilla vaaleilla koska se koskisi vain alahuonetta.

Ylähuoneen jäsenet valittaisiin eri reittejä pitkin kuin alahuone, korkeintaan puolet ylähuoneen jäsenistä valittaisiin samaan aikaan alahuoneen kanssa. Ylähuoneen jäsenten toimikaudet olisivat eri mittaisia kuin alahuoneen jäsenillä. Ylähuoneen jäsenen pitäisi olla vähintään 40 vuotta täyttänyt.

Jos parlamentin jäsen alahuoneesta tai ylähuoneesta valitaan hallituksen ministeriksi, hänen tulee erota parlamentista siksi ajaksi kun ministerin toimi kestää. Sille ajalle otetaan parlamenttiin varajäsen vaalipiiristä. Joissakin maissa tehdään näin, mutta ei tietenkään Suomessa.

b) Vahva valtionpäämies eli presidentti joka voi käyttää veto-oikeuttaan, jos ylähuoneen hyväksymä päätös ei kelpaa. Presidentin hylkäämä päätös palautetaan alahuoneelle. Vasta sitten kun presidentti on hyväksynyt päätöksen, se astuu voimaan.

Lakien, asetusten tms. päätösten teko vaatisi näin enemmän yhteistyötä hallituksen, parlamentin molempien kamareiden ja presidentin kesken. Tässä olisi jonkilainen kauhun tasapaino ettei mikään instanssi muuttuisi mielivaltaiseksi.

c) Perustuslakituomioistuin tai valtiosääntötuomioistuin joka voi todeta lain, valtiosopimuksen, asetuksen, tms. päätöksen perustuslain vastaiseksi ja tällöin sillä on valtuudet julistaa se mitättömäksi. Saksan mallisesti tuo erikoistuomioistuin toimisi vain kansalaisen tekemän aloitteen pohjalta. Oliko niin että Saksassa se totesi vetelämaiden tukipaketit ja ERVM:n olevan Saksan perustuslain vastaisia?

d) Virkakunnan vaihtuminen kun hallinto vaihtuu. Näin on USA:ssa kun presidentti vaihtuu, niin merkittäviä korkeita liittovaltion virkamiehiä vaihdetaan. Näin hillitään sitä riskiä että sama virkamies pyörittääisi ministereitä useiden vuosikymmenien ajan miten tahtoo, ja jolloin ministereitä tulee ja menee mutta itse istuu virassa kuin takiainen.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Vieras - hyvin muistettu :)

Voimakas parlamentaarinen pääministeri valtion päämiehenä edellyttää, että vastavoimana on joko parlamentin ylähuone tai vähintään vahva virkakunta. Jos mietitään viimeisiä pääkanistereita (Katainen, Kiviniemi ja Vanhanen), niin he ovat kaikki enintään keskinkertaisuuksia. Kukaan ei ole sosiaalisesti kovin taitava, koulumenestys on vähän niin (eli ahkeruus) ja älyäkään ei ole annettu kuin nimeksi. Jotta tuollaiset virravietävissä olevat idiootit eivät kykenisi jättämään sormenjälkeään historian aikajatkumoon, niin heidän vastassa tarvitsisi olla vahva, asemastaan ei-huolissaan oleva instituutio. Yle on hyvä esimerkki instituutiosta, joka on huolissaan asemastaan ja tyytyy vain nuolemaan valtaapitäviä. Nythän Katainen jo ehtikin pohtia Yleveron mahdollista alentamista.

Anonyymi kirjoitti...

Itse pitäisin tarpeellisina tasapainottavina vastavoimina sekä parlamentin ylähuonetta että presidenttiä. Jos jonkin valtiomuotoon ei kuulu presidentti niin sitten ainakin parlamentin ylähuone.

Virkakunnan ongelma on se kuka valitsee tai ketkä valitsevat virkamiehet sekä erottaa/erottavat ne. Millä valtuuksilla virkamiehet käyttävät valtaansa? Nykysysteemi on jo kauan mahdollistanut sen sen että poliitikot pystyvät miehittämään virkakoneiston omilla puoluekavereillaan. Siitä Igor mainitsi ylempänä.

Muistaakseni Kalevi Sorsa totesi joskus että on sama mitä poliitikko sanoo koska hän puhuu virkamiesten suulla.

Yrjöperskeles on blogissaan maininnut paljon siitä millaista julkishallinnossa on ja minkälaisia virkamiehet tai -naiset ovat ja miten toimivat.

Blogisti Valkea on maininnut että käytännössä byrokraatit pyörittävät poliitikkoja vaikka poliitikot luulevat käyttävänsä valtaa. Lainaus hänen blogijutun
kommenttiosastolta jossa hän vastasi:

Ministerit ovat täysin riippuvaisia siitä informaatiosta, jonka virkamiehet heille antavat. Virkamiehet valmistelevat niitä asioita, joista ministerit päättävät. Virkamiehet tuntevat aina oman alansa paremmin kuin saman alan ministeri, ja he voivat muokata ja valikoida antamaansa informaatiota niin, että se suosii virkamiesten oman byrokratian etuja. Usein käykin niin, että vaikka periaatteessa komentoketjun käskyjen kuuluisi mennä ministeriltä virkamiehille, ne menevät todellisuudessa toiseen suuntaan, eli virkamiehiltä ministerille. Vain voimakastahtoinen ja erittäin asiantunteva ministeri pystyy säilyttämään komentoketjun sellaisena kuin sen periaatteessa pitäisi olla (melko harva ministeri on tällainen). Nykytilanteessa byrokratia johtaa pitkälti hallitusta ja muuta poliittista eliittiä.