keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kannetaanko vastuuta vai vettä kaivoon?

Tulihan se sieltä.



Pääkanisteri, matematiikkanero Jyrki Katainen totesi uutisissa, että
- Pitää siirtyä sellaiseen Suomeen, jossa yhteistä hyvää ei voi saavuttaa, jos puolueet pitävät kaikista vaalilupauksistaan kiinni.
Asiassa on pari ongelmaa. Ensiksi, vaalit käydään, jotta (liikkuvat) äänestäjät voivat siirtää politiikan painopistettä haluamaansa suuntaan (puolueiden vakiäänestäjistä ei siihen ole). Jotta vaalien pitämisessä on mitään järkeä, niin jokainen puolue esittää oman näkemyksensä siitä, mihin maan asioita pitäisi viedä. Usein ne ovat siis julkisen rahan siirtelyyn liittyviä, kuten "emme maksa Kreikalle mitään" tai "sari-sairaanhoitajalle maksetaan lisää". Mutta ne voivat olla myös ideologisia: "emme suostu lisäydinvoimaan" tai "emme luovu yleisestä asevelvollisuudesta". Puolueet asettavat siis kynnyskysymyksiä, joista ne eivät suostu tinkimään. Kun Soini ilmoitti ettei Perussuomalaiset suostu hallitukseen, joka antaa rahallista tukea muille euromaille, niin tämä oli sellainen kynnyskysymys, miksi puolue ei päässyt hallitukseen. Katainen tulkitsi tämän kyvyttömyydeksi "kantaa vastuuta". Nyt Katainen itse "kantaa vastuuta" ja ilmoittaa, etteivät vaalilupaukset ole tehty pidettäväksi.

Toiseksi, jotta politiikassa on mitään mieltä, niin puolueiden on pidettävä lupauksistaan kiinni, eli "kannettava vastuuta", mikä Kataiselle tarkoittaa vaalilupausten rikkomista. Sitten jos ja kun tulee se hetki, että puolue EI VOI pitää kiinni vaalilupauksistaan, on pidettävä uudet vaalit tai vähintään hajoitettava hallitus. Minusta alkaa olla aika selvää, että nykyinen hallitus on Suomen historian huonoin sen jälkeen, kun kommunistit suunnittelivat 40-luvulla lähettävänsä liitoshakemuksen Moskovaan. Katainen on tyhmä, mutta myös moraaliton. Vaarallinen yhdistelmä.

Länsimainen demokratia rakentuu sen ajatuksen varaan, että valtio on viimeinen taho, joka rikkoo sanansa. Kun ministeri Arja Alho (SDP, Ydin-lehden päätoimittaja) antoi Ulf Sundqvistille (SDP) tämän miljoonavelat anteeksi, niin poliittiset vastustajat ryhtyivät kilvan vaatimaan päätöksen perumista. Vaikka minuakin syletti moinen päätös - kun ns. rivimiehiäkin kiusattiin pankkitakauksistaan laman jälkeen, niin puoluejohtajan armahdus oli selvää poliittista korruptiota - niin minulle oli selvää ettei valtio voi luistaa sopimuksistaan. Sama juttu Trafin siirtäessä toimintojaan Espanjaan: tarjouskilpailun voittaja on annetuilla ehdoilla paras, joten päätöstä ei voi purkaa. Tai kun Mikael Lilius sai miljoonansa veronmaksajien kustannuksella, niin päätös on päätös. Valtion konkurssi on seurausta siitä, että valtio ei ole kyennyt pitämään lupaustaan. Konkurssin voi tehdä myös moraalisesti, kuten Suomi Neuvostoliiton aikaan suomettuessaan eli vaietessaan naapurinsa ihmisoikeuksista ja riekkuessaan Amerikan toimista. Nyt Katainen valmistelee henkistä konkurssia, uus-suomettumista.

9 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kun miettii tuota Kataisen lausumaa:

"Pitää siirtyä sellaiseen Suomeen, jossa yhteistä hyvää ei voi saavuttaa, jos puolueet pitävät kaikista vaalilupauksistaan kiinni."

Tulee mieleen, että eikös tuon näkemyksen mukaan voisi vaalit lopettaa ja siirtyä jonkunlaiseen virkamiesten hoitamaan valtionhoitovirastoon? Joka määrittelisi sen yhteisen hyvän meidän puolestamme.

Noin muutenkin kirjoitit hyvän kirjoituksen. Kiitos siitä.

Kari kirjoitti...

Tulee mieleen DDR, jossa oli valtapuolue SED ja apupuolueita. Vaaleja pidettiin, mutta samat puolueet olivat vallassa. Mikään ei muuttunut. Olli Pusa kirjoitti Uudessa Suomessa, kuinka meillä 1970-luvulla muodostui Neuvostoliiton paineessa puolueiden konsensus. Oli monta näennäisesti erilaista puoluetta, mutta vaalien jälkeen mikään ei muuttunut politiikassa. Saattoi olla eri puolueet jakamassa poliittisia virkanimityksiä, politiikka pysyi ennallaan. Katainen oli hämmentävän rehellinen, hänhän vain kertoi totuuden. Äänestämällä konsensuspuolueita mikään ei muutu.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka Kataisen "paljastus" oli meidän oloissamme harvinaisen suora ja rehellinen, veikkaan, että sekään ei johda mihinkään. Hallitus ei hajoa. Ennenaikaisia vaaleja ei tule. Mitään ei tapahdu. "Kansa" ei ole tämmöisissä asioissa yhtenäinen. Eri nimillä Suomessa esiintyvät Puolueen osat on valjastettu taitavasti käyttämään hajota ja hallitse taktiikkaa hyväkseen. Todellisuudessa on vain yksi puolue. Tämä selviää sillä, että politiikka ei muutu mihinkään, oli hallituskoalitio mikä tahansa.

Sanoisin, että tämä on "Kansan" omaa syytä, koska yli 40 vuoteen "Kansa" ei ole saanut kiinni, mikä on homman nimi ja kaikki menee aina läpi. Kuten tämäkin Kataisen sanoma.

t. Pörri Orava

Becker kirjoitti...

Niin, kansa on poliitikkonsa ansainnut. Hölmöt äänestävät idiootteja edustajikseen jne.jne.

Asiaa ehkä auttaisi jos vaikka media tekisi sitä mitä sen kuuluisi, eli kertoa kansalle missä mennään ja rehellisesti. Mutta kun mediakin on pelkästään ruskeakielistä porukkaa - no ehkä jotain harvaa poikkeusta lukuunottamatta - niin mitä muuta voi odottaa. Luojan lykky että on edes tämä netti, mutta eivät sitä kaikki lue.

Naapurimaan eli Ruotsin pääministerillä on vain yksi poliittinen agenda, ja se on Sverige Demokraattien vihaaminen, ja vain se. Muiden puolueiden kanssa mennään vaikka minkälaisiin sopimuksiin kunhan vain SD:tä vihataan. Valkovenäjän Lukashenkolla on terveemmät demokratiakäsitykset kuin Reinfeldtillä. Mistä helvetistä näihin "hyvinvointivaltioihin" on saatu lahjaksi tällaiset ääliöt pääministereiksi.

Muuten oli pirun hyvä blogi jälleen. Luen kaikki, vaikken kaikkea ehdi kommentoimaankaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, vaalit voidaan tosiaan lopettaa. Ehkä ne itse asiassa pitäisikin, koska eipä mitään kovin hääviä ole tällä viritelmällä aikaan saatu. Jokainen huolehtisi omista asioistaan ja veroilla maksettaisiin kansalaisten tarvitsema yksilönvapaus sisä- ja ulkopoliittisesti. Ja kiitos kehuista.

Kari, 70-luvulla oli vielä Georg C Ehrnrooth ja tietenkin V Vennamo. Nyt ei ole mitään lähellekään samaa. Ensimmäinen askel olisi säätää virkakunnan ylimmät paikat hallituskauden mittaiseksi, jolloin uusi hallitus voisi tarvittaessa heittää koko köörin pois maleksimasta verovaroin. Olen samaa mieltä, että konsensuksen äänestäminen on paitsi turhaa myös moraalitonta.

Pörri, en itsekään usko että mikään muuttuu. Hajota ja hallitse on hyvä taktiikka, koska valtaosa ihmisistä epäilee kykyään tulla toimeen omillaan. Niinpä pienellä uhkailulla ja kiristämisellä saa helposti ihmiset puukottamaan toisiaan selkään. Kyllähän tuon nyt tietää jokainen jonka työpaikalla on enemmän kuin kaksi ihmistä.

Becker, näin se valitettavasti menee. Nuorena pidin väitettä "kansa saa arvoisensa johtajat" kyynisenä ja ajattelin, että moraalisesti tarkasteltuna asian ei pitäisi olla noin. Vanhempana olen ymmärtänyt että moraali ei tässä asiassa ratkaise mitään, koska poliitikot pelaavat toisten rahoilla. Kun ihminen pääsee päättämään toisten ihmisten rahojen käytöstä, hän korruptoituu ennemmin tai myöhemmin. Siksi meillä oikeasti hyvät poliitikot loppuivat 60-luvulla kun maa oli niin köyhä, ettei laajamittaista poliittista rälssiä voinut syntyä. Ja kiitos sinullekin kehuista. Kyllä ne mukavilta tuntuvat, sanoipa muut mitä hyvänsä.

Unknown kirjoitti...



Täysin samaa mieltä surkein hallitus aikoihin. Muistuu eräs mielipide siinä yle-vero on tämän hallituksen
tärkein päätös.

Tuo kantaa vastuuta, onko tämänkään Jyrki Kataisen hallituksella yhtään sen parempia päätöksiä.
Kuten tämä esitys takuita lainalle.


http://yle.fi/uutiset/hallitus_esittaa_valtiontakuita_lahes_neljan_miljardin_euron_imf-lainalle/6360220

Viinaveroa korotetaan, mutta kun viinat haetaan Virosta.

http://yle.fi/uutiset/panimoliitto_laskee_viron_houkutuksesta_kymmenien_miljoonien_menetys_valtiolle/6778695


Konkurssi tuleekin tällä tuhlauksella.

Kun näitä lukenut, jotenkin Suomi on outo maa tuhlataan rahaa IT-hankkeisiin sen suuremmin välittämättä.


Onko tarpeellista hallitusta avustaa 149 ihmistä.


http://www.itviikko.fi/uutiset/2013/08/12/huono-it-johtaminen-maksaa-suomelle-miljardeja/201311071/7

http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2013/08/12/suomessa-hassataan-miljardeja-huonoon-it-johtamiseen/201311130/66


http://www.hs.fi/paivanlehti/20072013/kotimaa/Ministerien+avustajakunta+kaksinkertaistui/a1374204957943

Anonyymi kirjoitti...

Ministerien avustajakunta kerää helpommin huomiota koska ministerit valitsevat ne ja ne ovat ministereiden puoluekavereita.

Sen sijaan virkamiehistö ei ole semmoinen johon kiinnitettäisiin huomiota.

En puolusta poliitikoja enkä niiden avustajia. Totean kuitenkin että jostain syystä virkamiehistö ei ole yleensä samalla tavoin julkisuuden ja haukkujen kohteena. Kuitenkin virkamiehistö on se joka tekee valmisteluja ja toimeenpanee päätöksiä.

Suomalaisia on aina vaivannut sokea luottamus viranomaisiin. Voisi sanoa että suomalaisia vaivaa viranomaisusko. Ehkä kyse on väärin tulkitusta luterilaisesta esivaltauskollisuudesta. Virkamiehet käyttävät tuota härskisti hyväkseen ja siitä syystä he voivat toimia miten tahansa koska tavis-tsuhna ei vastusta mitenkään.

Lisäksi viranomaiskulttuuri on semmoinen että virkamies ei erehdy eikä tee ikinä virhettä eikä ole koskaan väärässä.

Jossain Kreikassa tavikset saattavat ryhtyä kivittämään viraston ikkunoita tai tunkeutua virastoon sisälle riehumaan jos jokin laki, säädös, asetus tms. ei miellytä. Enkä tarkoita noilla neekerimamuja enkä muslimimamuja vaan ortodoksisuutta tunnustavia kantakirjakreikkalaisia.

Tällä minä haluan lisätietoja siihen, mitä Kumitonttu tarkoittaa sillä että vahva virkakunta olisi vastapainona parlamentaariselle pääministerille. Tämä edellyttäisi sitä että virkamiehistö, varsinkin virkamiesjohto, koostuisi nuivista arvokonservatiivisista porvareista. Muuten virkakunnasta ei ole vastapainoksi.

Kumitonttu kirjoitti...

Hannu Karppisen mainitsema viinaveron nosto symboloi tätä hallitusta. Sitä perustellaan "kansanterveydellisellä syyllä", joka on blogini lukijoille jo tutuksi tullut Mussolinin fascismissa ja natsi-Saksassa ylimmäiseksi yhteiskunnalisten olojen ohjenuoraksi nostettu ajattelkutapa (yhteiskunta on orgaaninen eliö, jossa jokaisen on kannettava vastuunsa ja estettävä sitä sairastumasta syöpään, loiseläimiin jne).

Sairaan ideologisen perustelun lisäksi päätöksen takana on täydellisen epäpätevää taloudellista osaamista: nostetaan veroja ja myynti siirtyy Tallinnaan. Siis meillä on jo nyt verot niin tapissa, että minkä tahansa veron nostaminen vain siirtää kulutuksen kohdetta. Tätä nämä sosialistit eivät ymmärrä, koska heille jokainen kuluttajan lompakossa oleva euro on vain "toistaiseksi verottamatonta valtion rahaa", joka on vain lainassa kuluttajalla.

Kumitonttu kirjoitti...

Vieras, vahva virkakunta näyttäytyy hyvin brittisarjassa "Kyllä ministeri", jossa konservatiivinen kansliapäällikkö onnistuu torpedoimaan jokainen ministerin kirkassilmäisen ideologisen päätöksen.

Virkakunta on perinteisesti ollut konservatiivinen, mutta nykyinen cityvihreä arvomaailma on läpäissyt sen tehokkaasti. Nykyinen virkakunta onnistuu hidastamaan Suomen muutosta markkinatalousmaaksi seuraavat 20 vuotta, mikä on tietenkin erittäin valitettavaa. Sen takia jollain pervolla tavalla minäkin toivon totaalista konkurssia, jotta voitaisiin kirjoittaa uusi perustuslaki ja alkaa puhtaalta pöydältä.