torstai 28. marraskuuta 2013

Kokoomus ja kommarit

Ei liene sattumaa, että Katainen ja Arhinmäki istuvat sulassa sovussa hallituksessa. Kataisen puoluetoveri Sampsa Kataja - joka siis junaili Merja Ailukselle poliittisen korruptionimityksen Kevan johtoon - ehdotti, että valtio ottaisi hoitaakseen eläkkeet, eli yksityiset eläkevakuutusyhtiöt sosialisoitaisiin valtion omistukseen.

Eivät jääneet sampsaa pahemmiksi Arhinmäen joukot, jotka vaativat telakkayhtiö STX:n sosialisoimista valtion omistukseen. Noh, takavarikoinnin sijaan he olisivat kyllä valmiita maksamaan omistajalle jotain, mutta kuten tiedetään, valtiolla on hienoinen etulyöntiasema tämän kaltaisissa neuvotteluissa.

Ihmettelen, että miten STX tai esimerkiksi Ilmarinen toimisivat valtion omistajaohjausyksikön hallinnassa paremmin kuin nykyisten omistajiensa valvonnassa?

11 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Katajan perustelut ontuvat mm. siksi, että yksityisten työeläkeyhtiöiden sijoitustoimintaa säädellään tiukemmin kuin Kevan vastaavaa.

Keva tuottaa paremmin, koska se voi ottaa suurempia riskejä kuin yksityiset eläkevakuutusyhtiöt.

Kataja myös astuu ehdotuksellaan työmarkkinajärjestöjen reviirille, eli sen toteutumismahdollisuudet ovat olemattomat.

Kumitonttu kirjoitti...

Katajan toive perustuu marxilaiseen ajatteluun suurpääoman turmiollisuudesta ja kapitalistien moraalisesta rappiosta. On vaikea ymmärtää mitä hän tekee Sekoomuksessa vaikka puoluetovereina onkin Salolaisen, Unto Hämäläisen, Kanervan ja Pietikäisen tapaisia sosiaalidemokraatteja.

Anonyymi kirjoitti...

Surkuhupaisaa oli seurata kuinka Katajan (kok) sosialisointihoureita oli ensimmäisenä ampumassa alas Suvianne Siimes (vas), sosialisti.

Pörri

Tiedemies kirjoitti...

"Yksityiset" eläkevakuutusyhtiöt ovat korporaatioiden hallinnassa joten se, että ne yhdistettäisiin ei olisi sosialisointia sen enempää kuin VR:n ja ratahallintokeskuksen erottaminen toisistaan oli rautatieliikenteen avaamista markkinoille.

Se on jotenkin kumma, että kun veronmaksajilta kupattu raha meneekin yksityisen taskuun, niin yhtäkkiä se muuttuu jotenkin mielestäsi laillisesti hankituksi.

Kikkailla voi sanoilla vaikka kuinka paljon, mutta jos laki määrää että raha menee palkanmaksusta pussiin X, joka on joku muu kuin palkansaaja, ja laki sätelee, mitä sillä rahalla tehdään, ei ole tuon taivaallista merkitystä sillä, onko pussin X hallinnoija korporaatioiden liekassa oleva "yksityinen" vai valtion virkamiesten hallinnoima "julkinen". Samat tyypit ne Ilmarisen ja muiden hallituksissa istuvat: EK:n, SAK:n, STTK:n ja AKAVA:n silmäätekevät, ja muutamat epäonnistuneet poliitikot. Erona on lähinnä se, missä suhteessa.

Kumitonttu kirjoitti...

Olet oikeilla jäljillä tietenkin, mutta kannataa muistaa että Varma on keskinäinen vakuutusyhtiö, joten sen eläkevarojen haltuunotto valtiolle on sosialisointia. Vaikka kuinka elämme korporatismissa, niin silti keskinäisen eläkevakuuttajan omaisuus on yksityistä.

Toisin sanoen, valtio velvoittaa yhtiöt verottamaan työntekijöidensä palkasta eläkemaksun, joka on vain osin rahastoiva eli osittain korvamerkitty kyseiselle työntekijälle (hyvin laajasti tulkittuna). Sitten työnantaja päättää, kenen haltuun hän omat vastuunsa ja velvoitteensa laittaa. Jos valtio on ainoa vaihtoehto, kyse on sosialismista ja eläkevakuutusyhtiöiden sosialisoinnista.

Muuten täysin samaa mieltä.

Kumitonttu kirjoitti...

Pörri, Suvi-Anne on entinen kommari. Nykyisin ihka ehta kapitalisti, joskin kannattaa hyvinvointivaltiota eli fascismia.

Anonyymi kirjoitti...

En ole varma, uskonko että ihminen voi oikeasti muuttua niin totaalisesti. Jos hän ensin on koko elämänsä ollut vakaasti ja vilpittömästi sitä mieltä, että proletariaatin vallankumous jne. on ihan jees, onko muka mahdollista, että hän yhtenä aamuna herää ja huomaa, että no hitto. Ei muuten olekaan ihan jees tappaa kaikkia kapitalisteja, ryöstää heidän ja kaikkien muiden omaisuus ja orjuuttaa kaikki ihmiset hirmuvallan alle.

Jos joku väittää, että näin on käynyt Wahlroosille, Ollilalle, Siimekselle ja lukemattomille muille, sanon, että paskan marjat.

On tietysti eri asia mitä mediassa esittää. Poliitikot ovat tietysti tottuneet sanomaan aina sitä, minkä olettavat saavan kannatusta, olivat he itse mitä mieltä tahansa.

Ja tämä satellittiseuranta intoilu on kyllä taas paljastanut Ollilan todellisen karvan.

Pörri

P.S. Konsernillamme on tänään pikkujoulut. Pääjohtaja kävi juuri toteamassa Pörrin huoneessa, että kellohan on jo yli kymmenen. Vastasin, etten ole vielä ennättänyt katsoa pörssin avauskursseja, johon pomo että en minä nyt sitä, vaan että mites toi viinanjuonti... taitaa tulla railakas perjantai

Tiedemies kirjoitti...

No siis, toki eläkevakuutuksen ottava firma voi päättää kenen "yksityisen" rahastoon se raha laitetaan, mutta tämä on käytännössä epäolennaista, koska se, mitä rahastolla saa tehdä, on tiukasti säädeltyä. "Yksityisten" eläkevakuutusyhtiöiden hallituksissa on vahva ote AY- ja työnantajajärjestöillä, joten ne ovat käytännössä korporaatioiden hallinnassa. Tässsä sinun teoriassasi (eli että elämme korporatiivisessa fascismissa; en ole tästä sinänsä eri mieltä) ei periaatetasolla kait pitäisi siis olla mitään eroa valtion ja korporaatioiden välillä.

Kyllähän se näkyy myös siinä miten ovet käyvät korporaatioiden ja valtiojohdon välillä: Häkämies ja Ihalainen ovat korporaatioiden miehiä molemmat.

Sikäli hämmästelen tässä suhteessa sitä miten erityisen paheksunnan kohteeksi olet ottanut nimenomaan vihreät. Vihreiden sosialismi-taipumuksista tietysti on ihan OK huomautella, mutta jos verrataan muihin puolueisiin, sen korporaatiokytkökset ovat vähäiset. Tästä sinun teoriastasi siis voidaan erottaa korporaatio-vasemmisto (SDP ja VAS AY-jyrineen), korporaatio-oikeisto (Kok ja Kesk, EK- ja maatalouskytköksineen) ja Persut joilla on myös vahva tunku korporaatioiden kovaan ytimeen, pääosin työntekijäpuolella.

KD:lla ei ole, ilmeisesti yrityksistä huolimatta, muodostunut selkeää kytköstä kirkkoon. Muutenhan se voisi mennä tuohon korporaationa mukaan. RKP:lla on pikku bumiputransa jolla he saavat sitten hallituspaikan aina halutessaan.

Toki, onhan vihreilläkin yritystä päästä omine korporaatioineen mukaan neuvottelupöytään: On NGO:ita kuten Greenpeace ja vastaavat. Ja näyttääpä lehdistökin tukevan virheiden vallanhalua jonkin verran.

Tässä teoriassasi - ja siinä miten kieltäydyt näkemästä "oikeiston" käsitteen ongelmallisena - on vain se heikkous että et huomaa pelaavasi vähän väliä kaksilla korteilla: puolustat usein yhtä korporaatiota toista vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedemies, olen varma, ettei KT eikä kukaan muukaan "täällä" pidä Kokoomusta millään tavalla oikeistolaisena. Ongelman "oikeiston" käsitteestä tekevät ne, jotka pitävät esim. Kokoomusta esimerkkinä oikeistosta.

Niitäkin esiintyy pilvin pimein, jotka surutta leimaavat persut jopa äärioikeistoksi.

Vasemmiston tapana on yrittää sumuttaa muuttamalla sanojen merkityksiä ja määritelmiä. Ei oikeiston. Tässä pieni vinkki auttamaan selvittämään, kumpaa kantaa kukin toimija edustaa.

t. Pörri

Tiedemies kirjoitti...

Ei kun "oikeisto" tarkoittaa persuja, kokkareita ja osin Kepua. Ei se mene niinkuin Kumis ja moni muu yrittää esittää että vasemmisto tarkoittaa niitä jotka puuttuvat muiden asioihin ja oikeisto niitä jotka eivät. Vasemmisto tarkoittaa
-tasavaltalaisia, liberaaleja, sosialisteja, anarkisteja, feministejä, antimerkantilisteja, pasifisteja jne.
Oikeisto tarkoittaa:
-konservatiiveja, nationalisteja, rojalisteja, teokraatteja, militaristeja, protektionisteja, korporativisteja, rasisteja, jne.

Ihmisillä on erikoinen tarve omaksua joko "oikeistolainen" tai "vasemmistolainen" identiteetti ja sitten ikäänkuin puhdistaa sanan merkityksestä kaikki se mitä itse vastustaa. Tästä seuraa usein kognitiivinen dissonanssi kun joku joka kuuluu "omiin" kannattaakin jotain väärää asiaa. Vaikka Milton Friedman vastustamassa asevelvollisuutta ja kannattamassa vapaata markkinataloutta, perustuloa, huumeiden laillistamista jne. Koska hänet on historiallisista syistä asemoitu "oikeistoon" niin vasurit eivät ymmärrä tai suostu ymmärtämään hänen näkemyksiään ja oikeisto taas mieluummin vaikenee niistä jotka olivat "vääriä".

Maailmassa on monta eri asiaa joista voi olla montaa mieltä. Perustavanlaatuinen typeryys syntyy siitä että edellytetään näkemysten redusoituvan johonkin "oikea vai vasen"- kysymykseen. Yhteiskunta ei ole sellainen. Siksi tarve puolustaa "oikeistolaisuutta" tai "vasemmistolaisuutta" on sairaus, josta pitäisi päästä eroon. Todellista arvokeskustelua ei voi käydä ideologioiden välillä, vaan ihmisten oikeiden näkemysten välillä.

Kumitonttu kirjoitti...

Noh, tuo on sun tapasi määritellä oikeisto ja vasemmisto. Minä määrittelen sen toisella tavalla, mutta en silti koe tarvetta mihinkään dissonanssiin. Joku Milton Friedmanin mielipide asevelvollisuudesta on Suomen osalta yhtä tyhjän kanssa. Huumeiden laillistamisen osalta olen ehkä samaa mieltä, koska nykyinen politiikka ei näytä tuottavan tuloksia.

Poliittiset ideologiat ovat häilyviä ja hankalasti määriteltäviä, joten ollakseen "oikeistolainen" tai "vasemmistolainen" ei tietenkään tarvitse allekirjoittaa kaikkea, mitä kyseisen ideologian sisällä on hengen tuotteesta materiaksi saatettu.

Arvokeskustelua on Suomessa melkein mahdotonta käydä politiikassa, koska maata johtavat niin nuoret ja epäkypsät henkilöt, jotk eivät oikeasti ymmärrä, mitä arvot ovat. Niin kauan kuin media antaa tällaisen pelleilyn jatkua eikä haasta näitä idiootteja, arvoista keskusteleminen pysyy blogistanissa. Islamilaisen maahanmuuton vastustaminen perustuu arvomaailmojen ristiriitoihin eikä "fobiaan", kuten Katainen sönköttää.