lauantai 10. syyskuuta 2011

Naiset uraputkessa

Viime kesänä kommentoin degrowth-oppia (Hymykuoppa 26.6.2010), joka pohjautuu asketismiin. Maailman ehkä tunnetuin askeetikko on Jeesus ja hyvänä kakkosena seuraa Muhammed. Länsimaissa juuri muut eivät kaipaa paluuta elämään Kuolleen meren luolissa paitsi siis islamia ymmärtävät vasemmistolaiset. Kristinuskohan on pohjimmiltaan aika oikeistolainen - siis yksilönvapautta kunnioittava - kun taas islam on alistumista jo nimestään alkaen. Degrowth-oppi kumpuaa siis äiti-gaiasta, panteismista.

Jostain syystä degrowthia, siis talouskasvun pysäyttämistä, edellytetään ainoastaan länsimaisilta miehiltä. Jopa Totuuden Veera Luoma-aho toteaa, että elintason laskeminen ei ole naisten edun mukaista (Astu johtoon). Veeran mielestä naisten jättäytyminen sivuun uraputkesta, downshiftaus, on äiti-gaialle karhunpalvelus, sillä johtohommissa - erityisesti mediatalon - saa aikaan paljon enemmän. Kotirouvana verkkareissa hiekkalaatikon reunalla ei ole Veeralle menestystä, mutta kivipestyt farkut ilmastoidussa neuvotteluhuoneessa edustavat naiseutta. Makuasia.

Niin on muuten tämäkin. Ilta=Totuuden etusivulla oli nimittäin melkoinen kaunotar, joka esiteltiin Pia Pakariseksi, Miss Suomeksi. Lyön vetoa, että tuo katti nousee korkealle, jos kuva yhtään vastaa todellisuutta.



13 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Miksi otsikossa ei ole kehotusta "Katso kuvat". Alkuperäisessä uutisessa nimittäin oli.

Kumitonttu kirjoitti...

Moka korjattu.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo hörhöopit ovat kultteja tai kulttikuvastoja, jos käytetään termejä joita Hommaforumin nimimerkki Anti-Utopisti on käyttänyt hahmotuksen helpottamisena. Jos joskus luet niitä niin törmäät noihin termeihin usein.

Noita häröjä hörhöoppeja ei käytännössä esiinny länsimaiden ulkopuolella, toisissa maanosissa kuten Aasia, Etelä-Amerikka tai Afrikka, vaikka hörhöopeissa ihannoidaan juuri noita maanosia, niiden asukkaita ja niiden kulttuureja. Jossain Kiinassa ja Intiassa ei noita hörhöoppeja kannateta. Korkeintaan silloin jos joku länsimainen hörhöopin kannattaja on sinne mennyt larppaamaan ja tyydyttämään omaa tarvetta esiintyä hyvänä ihmisenä ja eettisesti korkeita periaatteita omaavana. Hörhöoppien kuten jonkun degrowthin kannattajat eivät sitä älyä tai sitten se ei heitä jostain syystä haittaa. Ikään kuin taloudellisen menestyksen tavoittelu on sallittua muiden maanosien ihmisille mutta ei länsimaiselle VHM:lle. Toisaalta jopa länsimaiselle VHN:lle se on kuitenkin sallittua.

Mikään valtio ei ole ikinä koskaan luopunut tavoittelemasta taloudellista menestystä kuten Natsi-Saksa tai Neuvostoliitto.

Toisaalta voisiko länsimaissa olla mitään hörhöoppiliikettä jos ei olisi taloudellisesti vahvaa porvarillista yhteiskuntaa maksamassa ja sallimassa näiden hörhöjen touhut.

Tiedemies kirjoitti...

Mä en oikein nykypäivänä tajua tätä missijuttua. Noilla naisilla ei ole lantiota lainkaan, tämäkin näyttää kropastaan pitkälti joltain 12-vuotiaalta pojankoltiaiselta uimarannalla. Onhan se ihan sporttinen, mutta on jotenkin sääli, että ns. klassinen profiili on poissa muodista niin totaalisti.

En siis tarkoita mitään läskejä, mutta kyllä WHR:n pitää olla alle 0.7. Tällä se on jossain 0.8 paikkeilla. (Jennifer lopezilla se on 0.59...)

Kumitonttu kirjoitti...

Oletan, että markkinatalous toimii tässäkin aika hyvin, eli missit kuvastavat ihmisten arviota kauneudesta. Muoti on toki muuttunut, samoin naisten ulkoasu ja jopa puhetapa ja "säädyllisyys".

Sporttisuus on nykyaikana in ja pop, joten "poikamainen lantio" kuvastaa terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Ajatellaanpa vaikka rusketusta, joka oli satoja vuosia ensin kielletty, ja nykynaisen oletetaan paahtavan itseään solariumissa teini-ikäiseksi tultuaan.

Kilpailu on kovaa ja rakkaus raakaa.

Tiedemies kirjoitti...

Ei tässä ole markkintaloudesta kyse. Missikisoja tuomaroivat homoseksuaalit ja kaikenlaiset muut tyypit.

Siis ei pidä ymmärtää väärin, totta kai nuori, terve ja hyväkuntoinen nainen on yleensä myös hyvännäköinen ja miestenkin mieleen, eikä tämä nainen varmasti ole poikkeus. Suurimmalle osalle miehistä tämä muotijuttu on sivuseikka, ja vartalolookissa kaikki tästä laihasta aika tavalla muodokkaampaan menevät ihan OK, läskit on sitten eri juttu.

Muutenkin markkinataloudessa se marginaalinen on se, jolla on väliä. Suurin osa miehistä diggaa parikymppisiä jos ne on hyvännäköisiä tossa skaalassa ihan riippumatta pikkuasioista (tai vähän isommista, hehheh), joten "markkinoiden" hittituote määräytyykin jonkin aika margniaalisen jutun kautta, eli homojen ja kosmetiikkateollisuuden tms mieltymistä. Juuri se markkinataloudessa on olennaista

Mutta oma preferenssini, ja väittäisin, etten ole mikään friikki on kyllä aika paljon muhkeampi erityisesti tosta lantion kohdalta. Ja jos tsiigaat jotain yleisöäänestyksiä, niin näitä mitä lie kardashianeita ja muita suhteellisen tuhtitakamuksisia siellä on ykkösenä ei suinkaan näitä luikkumissejä.

Ja ei, tämä ei ole mitään ihme feminististä vapautumismoskaa, tykkään vaan perseistä.

Kumitonttu kirjoitti...

Voi hyvin olla, että muoti ei ole sen näköistä kuin ostajat toivovat vaan sen näköistä, mitä sen luojat tuottavat. En ollut asiaa oikein tuolta kantilta miettinyt.

Nykyaikana "terveelliset" elämäntavat ovat niin ylikorostuneita, että tuommoinen laihuus on kadehdittavaa. Pari viikkoa sitten näin jossain lehdessä jutun, jossa kerrottiin, että Suomessakin esipuberteetti-iässä olevat tytöt laihduttavat yhdessä äitiensä kanssa. Noh, naisten osalta pitänee edelleen kutinsa, että
kauneus x äly x saatavuus = nolla.

Tiedemies kirjoitti...

Niin, siis tietenkään muoti ei voi olla sellaista, että ostajat eivät sitä halua. Mutta muoti voi elää tietyssä vaihteluvälissä, jossa se kelpaa suurimmalle osalle. Olennaista on se reuna-alue, josta saadaan vielä vähän lisää tuloja.

Periaatteessa kilpailu ja erikoistuminen saavat aikaan sen, että kaikille löytyy jotain mitä he haluavat. Missikisojen tuomarointisysteemi ei ole sellainen, että kansa äänestää voittajan, vaan kansan ääni vaikuttaa, mutta käytännössä tuomarit päättävät. So, se ei kuvasta miesten makua edes kovin hyvin likimääräisesti.

Miesten mausta paremman kuvan saanee ns. aikuisviihteen naiskuvasta. Sekin lienee hitusen vino, koska aikuisviihteeseen rahaa laittaa merkittäviä määriä aika marginaalinen väestönosa, itse en ole esimerkiksi ikinä penniäkään pornografiaan käyttänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Joissain on sanottu että missikisat liittyvivät alunperin eugeniikkaan, kun haluttiin esitellä synnytyskelpoisia naisia.

Aloin boikotoida missikisoja 1990-luvulla kun en jaksanut katella sitä että suurin osa kilpailijoista on yleensä riutuneen näköisiä. Kasvot ovat lommoposkisia ja kaulat pitkäksi venyneen näköisiä.

Kuinka monella missikilpailijalla on painoindeksi lääketieteellisesti normaali eli 19-24?

Alkoiko se joskus 1970-90-luvuilla se laihojen ehdokkaiden käyttö kilpailuissa? Kuka päättää minkä tyyppiset otetaan karsintoihin ja mitkä pääsevät loppukilpailuihin? Luulen niinkuin Tidari arveli että tuomarit ovat joko naisia tai homoja jotka eivät ymmärrä naisen hyvännäköisyyden päälle mitään.

Aikaisempina vuosikymmeninä, 1960-luvulle asti missit ja missikilpailijat olivat sen näköisiä kuin niiden tuli olla.

Normaalipainoisella naisella on suurempi rasvaprosentti kuin normaalipainoisella miehellä. Kasvoissa pitää olla semmoista naisellista pyöreyttä ja pehmeyttä. Kasvot, vartalo, sääret, reidet, pylly, lantio ja tissit muodostavat kokonaisuuden joiden osien tulee olla sopivassa suhteessa.

Olen todennut että usein tv-sarjoissa ja elokuvissa tai oikeastaan elävässä elämässäkin näkee kuumempia kinkkuja kuin missikilpailuissa, puhumattakaan malleista.

Tiedemies kirjoitti...

En usko, että se homma menee niin, että naiset joita näissä on, olisi miesten mielestä rumia, ei se niin ole. Mutta kyllä väittäisin, että suurin osa miehistä preferoi, jos saa valita, vähän lihaisampaa tyyppiä, erityisesti leveämpää lantiota.

Hyvännäköiset naiset nyt vetoavat miehiin oli ne vähän laihoja tai pikkusen tuhdimpia, miesten enemmistö ei paljoa pistä painoarvoa heilahduksille kun puhutaan selkeästi kuitenkin hoikasta eikä mistään läskistä. Sensijaan jotkut naiset, homot, ja joku marginaalisempi osa heteromiehistä diggaaa tätä muodinmukaista tosi laihaa mallia.

Koska ns. läskistä tykätään selvästi vähiten, niin tämä luikkumalli on eräänlainen pienin yhteinen nimittäjä (sic).

Kumitonttu kirjoitti...

Olen valitettavasti sen verran raadollinen, että hoikkuus rinnastetaan nuoruuteen ja sitä kautta hedelmäälisyyteen. Feminismitutkimuksissa raiskausta pidetään alistamisen osoituksena, mutta valtaosa raiskauksista tapahtuu nuorille naisille - kaikkialla maailmassa. Raiskaus on pääsääntöisesti keino lisääntyä. Osmo Tammisalo käsitteli tätä Rakkauden evoluutio -kirjassaan sangen laajasti.

Kun katselee (ja ainahan minä) nuoria naisia, ne ovat pääsääntöisesti hoikempia kuin miehensä jo saaneet. Poislukien taloudellisen eliitin huipulla, jossa kilpailu on niin kova, että siellä äiditkin trimmaavat itsensä rantakuntoon parissa kuukaudessa synnytyksen jälkeen.

Tiedemies kirjoitti...

Hoikkuus on ihan eri asia kuin se, mistä tässä puhun. Ota joku naispuolinen parikymppinen pop-tähti tai joku vastaava seksisymboli, niin niissä on selvästi enemmän muotoa kuin näissä misseissä. Kyllähän ne hoikkia ovat, mutta tämä nainen on jo laiha.

Kun nainen jossain 19-21 painoindeksillä, hän on yleensä silminnähden vielä hyvinkin hoikka. Siis semmoinen josta vanhempi polvi sanoo että pitäisi syödä enemmän. Mutta näillä misseillä painoindeksi on jossain 17 paikkeilla, ja lantion ja vyötärön suhde on sen mukainen.

Tutkimusten mukaan miehillä ns. viisari värähtää eniten, kun lantion ja vyötärön suhde on jotain 0.6-0.7, sen yli menevää pidetään jo melko poikamaisena. Tämä on melko universaali, tosin jossain kulttuureissa digataan tätäkin tiukemmasta kaartuvuudesta. Kuten yllä totesin, kannattaa katsella näyttelijöiden, poptähtien jne. julkkisten linjoja, niistä saa paremman kuvan siitä, mitä markkinat hakevat kun halutaan miehiä miellyttää.

Kumitonttu kirjoitti...

Olet varmasti oikeassa, mutta silti pitäydyn alkuperäisessä väitteessäni, ja totean, että minusta Pia on hyvän näköinen. Makuasioita...