keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Soininvaara ja vallankumous

Vihreiden pääideologi Osmo Soininvaara totesi vuosi sitten, että Vihreillä on perinteisesti ollut erityisen läheinen kytkös sosiaalidemokraatteihin (Demareiden alamäki Euroopassa 6.10.2009). Kuluvan vuoden keväällä hän alkoi ottaa etäisyyttä (Demareita ja vennamolaisia 13.5.2010). Jälkimmäisessä hän toteaa, että
minä en kyllä tietäisi, miten demarit mitenkään muutenkaan voisivat menestyä aikana, jolloin heidän suuri visionsa on romahtamassa
kun vielä edellisessä hän ei peitellyt myötätuntoaan
Vihreitä ei pidä demareiden kyljessä niinkään veljeys ja solidaarisuus kuin vastenmielisyys oikeistoa kohtaan
Molemmissa kirjoituksissa, mielenkiintoista kyllä, Soininvaara myös hyökkää demarien pääideologia Eero Heinäluomaa vastaan syyttäen tätä vennamolaiseksi populistiksi eli perussuomalaisten peesaajaksi.

Soininvaaran arvion mukaan sosiaalidemokraateilla on pallo hukassa. He ovat saaneet Forssan-agendansa työväestön nostamiseksi kurjuudesta vaurauteen valmiiksi, ja nyt he eivät tiedä, mihin suuntaan vallankumousta tulisi jatkaa. Lääkkeeksi hän tarjoaa Vihreitä, joille verojen korottaminen, julkisen hallinnon paisuttaminen ja ylhäältä johdettu talouspolitiikka ovat keskeisiä päämääriä.

Vuonna 1965 Suomen Kommunistinen Puolue pyysi emopuolueeltaan NKP:ltä apua vallankumouksen järjestämiseksi Suomessa. Kieltäytymisestä huolimatta NKP vastasi laajalla muistiolla, jossa arvioitiin vallankumousta vastustavia tahoja. Tärkeimmäksi NKP nosti sosiaalidemokraatit. NKP:n mielestä SDP on epävarma liittolainen silloin, kun kysymys on vallankumouksen tekemisestä. Muistion mukaan sosiaalidemokraateista tulee tässä kriittisessä vaiheessa sosialismin rakennustyön jarruja. Sosiaalidemokraatteja kuitenkin tarvitaan vallankumousta valmisteltaessa, koska laajat työtätekevin joukot seuraavat heitä. (Arvo Tuominen Myrskyn mentyä s.44)

Mielenkiintoista on myös NKP:n opastus vallankumouksen jälkeiseen tilanteeseen. Muistion mukaan "Te tulette tarvitsemaan niin suunnattoman määrän virkamiehiä ja toimihenkilöitä yhteiskunnan eri aloille: maatalouteen, hallintoon, oikeuslaitokseen, puolustuslaitokseen ym., että tästä selviytyminen on kerta kaikkinen mahdotomuus ilman maalaisliiton tukea." Jälkipolvi tietää, että kyllä kepulaiset ahkerasti maataan Tehtaankadulla myivätkin. Väistämättä mieleen nousee Jyrki Käteinen-Katainen, joka saa Soininvaaralta paljon paremmat pisteet kuin kaikki kepulaiset yhteensä.

Vuonna 1965 vallankumousta ajoi SKP. NKP:n ohjeiden mukaan demareita piti käyttää apuna siis "tiettyyn rajaan asti", ja tämän rajan jälkeen Keskustapuolueen tuella oli tarkoitus kasvattaa valtava virkamieskunta. Vuoden 1990 jälkeen Vihreät ovat ajaneet vihreää vallankumousta tukeutuen aluksi demareihin. Raja lienee saavutettu, koska nyt Soininvaara alkaa turvata Sekoomukseen, joka saa vastatakseen valtavan virkakoneiston, korkean verotuksen ja ulkomaisen laina-avun pyörittämisen.

Lopuksi, kannattaa varata 20 minuuttia aikaa ja katsoa Tundra Tabloidin linkittämät videot, jossa Geert Wildersin juttua johtava tuomari lukee Wafa Sultanin haastattelun, jossa nti Sultan kertoo näkemyksensä islamista. Wildersin juttu on näemmä saamassa päinvastaisen lopun kuin mihin syytteitä ajaneet tahot pyrkivät. Oletan, että tuomion julistamisen jälkeen voi huoletta verrata Koraania Mein Kampfiin ja islamia kommunismiin.

2 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Todella mielenkiintoista. Katselin heti nuo linkitetyt videot. Ei niissä minulle mitään uutta ollut mutta silti vakuuttavaa todistusta 'rauhan uskonnosta'.

Pieni korjaus: kirjoitit nti Sultan. Wafa Sultan on kuitenkin rouva. Vaikka ei tuo olennaista itse asialle ole.

Kumitonttu kirjoitti...

GPI!!!

On todellakin mielenkiintoista. Erityisesti se, että vuonna '65 Kepu oli tasavallan presidentin oma puolue, johon NKP niin vahvasti luotti! Toki NKP on voinut tehdä väärät johtopäätökset, mutta on siinä aimo annos symboliikkaa.

Tiesin kyllä, että Wafa Sultan on aviossa, joten lieneekö ollut freudilainen lipsahdus...