sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Monikulttuurinen helvetti Länsimäessä

Suomessa on niin kattava sosiaaliturva, että kenenkään ei tarvitse varastaa ruokaa (tai juomaa). Ihminen voi lyödä elämänsä täysin lössiksi, ja sosiaalitoimesta löytyy liuta mammoja, jotka kulmakarvoja kohottamatta antavat rahaa, jotta lössiksi eläminen jatkuu. Ikivanha suomalainen sanonta "naurisvarasta ei hirtetä" liittyy aikakauteen, jolloin ihmiset tosiaan joutuivat henkensä pitimiksi varastamaan ruokaa. Nauris oli ennen perunaa suomalaisten päivittäinen pasta tai pitsa.

Suomalaiset ylpeilivät vielä 90-luvulla rehellisyydellään. Jos lompakko jäi Espan penkille, sen saattoi saada takaisin koskemattomana. 70-luvun vasemmistoradikaalit Tarja Halosen, Erkki Tuomiojan ja muut rakensivat sosialistisen yhteiskuntamallin, jota kutsutaan hyvinvointivaltioksi tai kuten Ruotsissa, kansankodiksi. Sen tunnusomainen piirre on kielteinen suhtautuminen konservatiivisiin arvoihin kuten kirkkoon, perheeseen ja maanpuolustukseen. Vastaavasti se väheksyy omaisuuden suojaa, fyysistä koskemattomuutta ja uskonnonvapautta, joka on sananvapauden perusta.

Sosialismin kaikkein keskeisin pyrkimys on taloudellinen "tasa-arvo". Se tarkoittaa enemmistön oikeutuksella tapahtuvaa tulonsiirtoa varakkaammilta köyhemmille. Kuten jokainen täysjärkinen ymmärtää, kyse on vain laillistetusta ryöstöstä. Sosialistit ovat ulkoistaneet varastamisen valitsemilleen edustajille, joita paapotaan ruhtinaallisesti korvaukseksi siitä, etteivät he murehdi oman toimintansa moraalittomuutta. Pitkään jatkuneena yhteiskuntamme on vähitellen demoralisoitunut, ja työkykyisen velvollisuutta huolehtia itsestään ei pidetä enää mitenkään periaatteellisesti tärkeänä asiana. Jos ihmistä ei ns. hotsita painaa hommia, hän voi jättäytyä laiskanpulskealle joutenololle pysyvästi. Jos kerran eliitti voi makoilla pankolla, täytyyhän heidän äänestäjillään oma samat oikeudet!

Sosialismin ihanteiden mukaisesti yhteiskunnan viholliset saavat tuntuvat rangaistukset. Ankarimpia rikoksia ovat veronkierto, rahanväärennys ja pankkiryöstö. Valtion instituutionaalista monopolia ei saa uhata, ja uhkaamista on tietoisesti vaikeutettu tiukalla aseenkantolupakäytännöllä. Toisen omaisuuden varastaminen ei johda merkittäviin rangaistuksiin sen enempää kuin fyysisen koskemattomuuden rikkominenkaan. Luvallista on myös haukkua poliittisia vastustajia "rotutohtoreiksi" tai "äärioikeistolaisiksi" ja "äärioikeistolainen" tervehdys eduskuntasalin lehterillä johtaa kansanedustajan erottamiseen eduskuntaryhmästä. Vastustajilla ei luonnollisestikaan ole samanlaisia vapauksia, vaan heitä tuomitaan vuosien sakoista vankeusrangaistuksiin.

Iltalehden uutisen mukaan Vantaalla ryöstettiin mies. Saaliiksi ryöstäjät saivat maitoa, perunoita ja balkanmakkaraa. Köyhän ihmisen perusruokaa nyky-Suomessa, ja ryöstöpaikka Länsimäki on sekin tunnetusti persaukisten ghettoa. Uutisesta ei käy selville, ovatko tämän monikulttuurisuuden lähiön ryöstäjät kantakirjasuomalaisia vaiko siirtolaisia, mutta seura tekee kaltaisekseen:
Koulumme on hyvin monikulttuurinen ja ehkä keskivertoa suvaitsevampi. Mitä kulttuureita voi löytyä meidän koulusta? Venäjä, somali, albania, viro, hindi, kurdi, pandzabi, turkki ja vietnam ovat oppilaiden äidinkieliä, suomen lisäksi.
Vain kuusi minuuttia ennen tuota uutista lehti uutisoi toisen tapauksen, jossa 14-vuotias puolustuskyvytön poika menetti terveytensä lisäksi puhelimen ja kotiavaimet. Lukkojen vaihto siis edessä, vaikka sosialismin tavoitteiden vastaista on, että joku ahne yrittää pitää omaisuutensa itsellään. Avoimet lukot, avoimet rajat, avoimet mielet.

Kuten alussa totesin, Suomessa ei ole kenenkään pakko varastaa henkensä pitimiksi. Varkaudet ovat silkkaa pahuutta, jännityksen hakemista ja toisen ahdingosta nauttimista. Normaalissa yhteiskunnassa nämä sadistit laitettaisiin vankeuteen pois häiritsemästä muiden ihmisten elämää. Mutta koska sosialismi, tämä ei onnistu. Kasvavat vankitilastot olisivat esimerkki sosialismin toimimattomuudesta ja siitä, että se hävittää ihmisiltä korkeat moraaliset päämäärät. Ehkä konservatiivit ovat sittenkin oikeassa, kun he väittävät ainoastaan jumalanpelon voivan taata korkean moraalin. Niin tai näin, peli alkaa olla joka tapauksessa menetetty.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Uutisoinnista" käy selkeästi ilmi että kyseessä olivat iloiset ja välittömät työvoimapulan paikkaajat jotka taistelivat julmaa rasismia vastaan.Tuntomerkkien puute kertoo kaiken oleellsien.

Becker kirjoitti...

Onko joku poliitikoista tehnyt esityksen että vanhusten ryöstöstä tai pahoipitelystä pitäisi rangaista kovennetun asteikon mukaan.
Tiettävästi ei, sillä sehän olisi rasismia mm.mustalaisia kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Aika älytöntä haukkua Länsimäkeä, että olisi jokin ongelmapaikka. Jokainen on ihminen, ei tuo Oulukaan varmaan ole jokaisen kohdalta ihanne, mites nuo Nokialta irtisanotut luuserit?

Anonyymi kirjoitti...

Ja varsinkaan, kun pahoinptelijät eivät olleet länsäläisiä, joten pitäköön naapurilähiöt nämä pahoinpitelijöijät ☺️

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tässähän sitä ollaan. Pari vuotta sitten olin töissä isossa suomalaisessa yrityksessä. Törmäsin kaupungilla vanhaan tuttuuni, joka silloin(ja luultavasti nytkin) oli vakaumuksellinen elämäntapatyötön. Kaveri kysyi naama vakavana että eikö minua hävetä olla töissä moisessa riistäjäfirmassa. Menin kysymyksestä niin hämilleni, etten edes osannut vastata yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti...

No niin, tuttu poika oli tuo uhri. Pahoinpitelijät eivät olleet Länsimäestä, eivätkä sukujuuriltaan täysin suomalaisia. Tulkitkoon kukin tämän miten haluaa..

Kumitonttu kirjoitti...

Vai siirtolaisia olivat, mikä yllätys. Toivottavasti uhrit paranevat pian, sillä mitään muuta oikeudenmukaista ei tämä näytelmä enää voi maksajilleen tarjota.

Nukkukaa hyvin ettette heräisi tähän painajaiseen.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

(siltä varalta, kun internetti afriikassa pätkii, laitetaan uudestaan)

Tuossa on sana hallussa. Täytyy tehdä kunniaa. Ei yhtään kirosanaa, ja kaikki. Ihan kaikki sanottu niinku se on.

- buuri johannesbuurista -

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos ja kumarrus. Kuten olen toistuvasti korostanut, blogihan on lukijoidensa näköinen.