lauantai 1. joulukuuta 2012

Kahvinpuruja ja noitarumpu

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kirjoittelee blogissaan, että Vasemmistoliitto ei taivu valtion menojen leikkauksiin vaan vaatii "uutta alkua" eli "progressiivisuutta" eli "edistyksellisyyttä".
Nyt on päästävä kiinni uuteen alkuun. Pelkän sopeuttamisen sijaan on luotava uutta kestävää kasvua, työllisyyttä sekä vahvistettava kilpailukykyä tulevaisuuden aloilla.
80-luvulla ei tiedetty, että 90-luvulla Suomen pelastaa Nokia eikä 90-luvulla tiedetty, että perinteinen puuteollisuutemme vienti sakkaa seuraavalla vuosikymmenellä. Eikä viime vuosikymmenellä tiedetty, että insinöörit ryhtyvät myymään täytettyjä patonkeja. Suomessa - koulutuksen ja Pisa-tutkimuksen luvatussa maassa!

Eli Arhinmäki sen enempää kuin kukaan muukaan ei tiedä, minkä tuotannon alan kilpailukykyä olisi "vahvistettava", eikä sen takia voida tietää, millä keinoilla sitä voitaisiin "vahvistaa". On kuitenkin muutamia perusasioita, joilla elinkeinoelämän kilpailukykyä voidaan Suomen tapaisessa kylmässä ja etäisessä maassa ylläpitää avoimilla pääomamarkkinoilla.

Ensimmäinen ja tärkein on edullinen energianhinta. Kallis energia luo kustannuspaineita sekä logistiikkaan että palkkoihin. Toiseksi tärkein on ennustettava verotus, mikä tarkoittaa investointihyödykkeiden osalta ainakin parinkymmenen vuoden ajanjaksoa. Kolmanneksi tärkein on pienyrityksiä ajatellen mahdollisimman vähäinen viranomaisvalvonta ja sääntely. Valvonta ja sääntely tukee ja suosii suuryritysten asemaa kilpailussa. Neljäntenä ja selvästi jo vähemmän tärkeänä olisi työntarjonnan kartellin asteittainen purkaminen, mikä jäi 90-luvun lamassa osin kesken. Se on myös pääsyy siihen, miksi suomalaisten palkat ovat nousseet Saksaa nopeammin, mikä taas on aiheuttanut Suomeen sekä vaihtotaseen vajeen että paineen erota eurosta.

Katsotaanpa ihan mielenkiinnosta, mitä eväitä Arhinmäki tarjoaa yrityselämälle:
Tasa-arvoa vahvistava suomalainen koulutusmalli on jo nyt vientituote.
Paljonko on tullut vientituloja?
Uusi alku tarkoittaa myös panostuksia laajemmin matkailuun, puhtaisiin elintarvikkeisiin ja Venäjän kauppaan.
Vielä 70-luvulla massaturismia (sitä nimeä matkailusta silloin käytettiin) kavahdettiin, koska se tuhoaa sekä luonnonvaroja että alkuperäiskulttuureita. Suomalaiset elintarvikkeet eivät ole sen puhtaampia kuin muutkaan, kuten vaikkapa tässä kirjoituksessani totesin (Luomuruoka ja uhrimenot 30.1.2012). Paras vientituote on tietysti tuo "Venäjän kauppa". Tollo!
Suuria mahdollisuuksia on myös korkeassa, puhtaassa teknologiassa, meriteollisuudessa ja liikenteessä.
Ilmeisesti viitataan tuulivoimaan ja muuhun yhteiskunnan tukia vaativiin teknologioihin, mistä kukaan ei ole valmis maksamaan - eli ei vientituloja vaan -kustannuksia. Meriteollisuutta valtio juuri päätti rokottaa pakottamalla laivat siirtymään dieselin polttoon, mikä puolestaan näkyy sitten kasvavana dieselin kysyntänä (rokottaa dieselautoilijoita) ja kutistuvana rahtilaivojen tarjontana, kun varustamot vievät ennemmin polttoöljyllä käyvät purtilonsa Välimerelle (rahdin hinta nousee).
Suomi tunnetaan myös arkkitehtuurista, muotoilusta, luovasta taloudesta, kulttuurista ja viihdeteollisuudesta.
Hehheh... "Luova talous"? Mitä ihmettä se on? Ja kuinka paljon siitä kertyykään vientituloa?
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä vientiponnisteluista, joihin Vasemmisto on valmis työntekijäjärjestöjen kanssa.
Työntekijäjärjestöt ovat parlamentin ulkopuolisia osapuolia, joiden ei tule Vasemmistoliiton (tai minkään muunkaan puolueen) kautta osallistua parlamentaariseen vallankäyttöön. Puolue ei saa olla minkään epädemokraattisen osapuolen käsikassara.

Oma listani ja Arhinmäen lista sisälsi kaksi samaa asiaa: kuljetukset ja työntekijäjärjestöt. Molemmissa meillä oli eri näkemys mitä pitää tehdä, jotta kilpailukykymme voisi säilyä. Vain toisella meistä on valtaa. Vain toinen meistä voi olla oikeassa. Aika näyttää kumpi.

6 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuli vaan Arhinmäen avautumisesta mieleen, että onko hänellä mielessä se, että omaa hyvää fiilistä voi paketoida, myydä kalliilla ulkomaille ja tienata hillittömät hillot?

Kumitonttu kirjoitti...

Hehheh... Varmaan juu. Rikkaushan on tunnetila - ei mikään objektiivisesti (esimerkiksi pankkitilin saldoa tarkastelemalla) selvitettävissä oleva asia. Siitä tämä Arhinmäen avautuminen oli hyvä, että nyt näkyy miten populistinen hän on.

Miltton Friidman kirjoitti...

Hyvä kirjoitus!

Tulee taas hyvin esille miten vähän vasemmisto on tekemisissä tosiasioiden kanssa.

Noiden palvelu- ja luovien alojen vientiin ei kannata turvata. Niissä tuottavuus on verrattain huono, verrattuna raskaaseen teollisuuteen.

Miltton Friidman kirjoitti...

Juttuvinkki @ KT

Kirjoita juttu siitä miten vihreät ovat saaneet erilaisilla rajoituksilla turpeen tuotantomäärät laskuun Suomessa. Oliko peräti jopa niin räikeä luku, että turpeen tuotannossa on 50 % lasku?

Tästä voi johtua, että turpeella toimivat kaupunkien kaukolämpövoimalat eivät välttämättä saa tänä talvena turvetta täysin tarvitsemaansa määrää.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi Arhinmäki listaa arkkitehtuurin, muotoilun, luovan talouden(wot?), kulttuurin ja viihdeteollisuuden. Ja sen jälkeen mainostaa että työntekijäjärjestöjen kanssa näiden vientiä saadaan parannettua?

Tietääkseni yhdelläkään näistä aloista ei ole mitään liittoja ja järjestöjä joiden kanssa yhtenäisesti neuvotella yhtään mistään. Vai meinaako Rovion työntekijät perustaa pelikoodareiden liiton ja alkaa neuvottelemaan palkoista?

Kumitonttu kirjoitti...

Koodarit taitaa kuulua Ertoon jos kuuluvat johonkin. Suurin osa taitaa ymmärtää, että mikään liitto ei voi ajaa koodarin etua, koska kilpailu on globaalilla tasolla eikä Suomessa.