torstai 24. toukokuuta 2012

Tähtitieteilijä kuutamolla

Suomen tiedemaailman pikku-einstein Esko Valtaoja on omalla miellyttävällä ilmestyksellään ja esiintymisellään nostanut itsensä jonkinlaiseen valtakunnan totuudentorven asemaan. Valtaoja ei ole luonut itsestään mitään julkikuvaa - siihen hänellä ei ole mitään tarvetta - vaan on oikeasti sellainen ujo partansa silittelijä kuin mitä hän on telkkarissakin. Valtaoja on samaan aikaan kuitenkin myös vastuussa oman tiedekuntansa rahoituksen hankkimisesta, ja se valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että tutkija ei asetu poikkiteloin poliittisen valtaideologian kanssa.

Valtaojan tiedetään pitävän ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä toteennäytettynä, vaikka hän ei pidäkään katastrofaalisia seurauksia luultavina. Vastaavasti hän on hyvin humanistinen ajattelutavaltaan edustaen sellaista järkivihreää humanistia, joka korostaa nykyisen elämäntavan hyviä puolia. Nykyihmiset elävät pidempään lääketieteen ja riittävän ravinnon ansiosta, taikausko ja vanhat perinteet eivät ohjaa ihmisten toimintaa ja väkivalta on poikkeuksellinen tapa kuolla. Valtaojalle tasa-arvo on luontainen keino kohdella ympäristöään. Olkoon pehmo- tai järkivihreä, ihmisten vapauteen ei luoteta, vaan paras keino on luoda suuri julkinen sektori, joka ihmisten oman edun nimissä päättää, mitä saa tehdä.

Valtaoja oli ollut televisioväittelyssä Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen kanssa eilen. Arkipäivän tasolla Valtaojan luotettavuus on selvästi korkeampi kuin konservatiivisen poliitikon, koska hänhän on sentään tähtitieteilijä, ja jokainen tietää että taivaalla on tähtiä eikä jumalia.. Siksi olisi varmasti ollut keskustelun tason ja aiheen monitahoisuuden takia ollut parempi ottaa Räsäsen tilalle studioon valtakunnan paariaksi joutunut filosofi-tohtori, julkihomo, tietokirjailija ja blogisti Jukka Hankamäki.

Arkipäivän luotettavuus ei eilisessä keskustelussa eutanasiasta ilmeisesti tuonut tarvittavaa uskottavuutta, koska Valtaoja tempaisi itsensä tieteellisen maailmankuvan ulkopuolelle. Toki hän on sen tehnyt aiemminkin ja hänellä on siihen täysi oikeus. Ongelma tulee siinä, että hän hän nojaa vahvaan auktoriteettiinsa tieteellisenä muka-puolueettomana tutkijana, mutta perusteleekin näkemyksensä täysin epätieteellisesti omilla henkilökohtaisilla kokemuksiillaan. Päivi Räsänen aivan oikein totesi, että eutanasia on pohjimmiltaan moraalinen kannanotto siitä, mikä on yhteiskunnan oikeus (tai velvollisuus) tappaa jäseniään (pyynnöstä tai ilman). Valtaoja älykkäänä miehenä varmasti ymmärsi joutuneensa kaltevalle pinnalle, ja totesi:
Ex-vaimoni, rakkain ystäväni, kuoli kolme vuotta sitten syöpään, kun havaittiin, että mitään ei ollut tehtävissä. Puhun tässä Leenan äänitorvena. Hän vannotti minua toimimaan eutanasian puolesta.
Valtaojan toinen haastattelu Iltalehdessä otsikolla "Hitler olisi tyytyväinen" viime syksyltä on kiinnostava. Ensin hän toteaa, kuinka
Adolf Hitler olisi tyytyväinen Euroopan nykyiseen tilanteeseen, koska tämän päivän Saksalla ei ole uhkaajaa Euroopassa, ei idässä eikä lännessä. - Sen asema on turvattu. Lisää maata ei tarvita, ja taloudellista Lebensraumia riittää
Mikä vastaa osapuilleen virallista poliittista ideologiaa, paitsi että se ei ole totta. Hitler ei kokenut kenenkään suoranaisesti uhkaavan saksalaisia, vaan hän itse oli ja tiesi olevansa uhka naapureilleen hankkiessaan perusmalthusialaiseen tapaansa lisämaata turvatakseen kasvavan väestönsä ruokahuollon. Hitler arvosti omalla kierolla tavallaan saksalaisia ja hän tiesi, että internationalistiseen sosialismiin nojaava Stalin piti kansaansa kurjuudessa ja nälässä, joka tappoi neuvostokansalaisia enemmän kuin mihin Hitlerin vastaava leirijärjestelmä kykeni myöhemmin tulevaisuudessa. Mutta, Valtaoja siis korosti näkevänsä nimenomaan Hitlerin syynä toisen maailmansodan kauhuihin. Todellisuudessa kyse oli kahden kansallissosialistisen järjestelmän voimainkoetuksesta - nimittäin Neuvosto-Venäjän ja Natsi-Saksan. Nyt varmaan joku miettii, miksi kutsuin Neuvostoliittoa kansallissosialistiseksi. Vastaus on helppo: Stalinille sota oli Isänmaallinen luonteeltaan.

- Niin ironista ja kauhistuttavaa kuin sen sanominen onkin, Hitler voisi olla sangen tyytyväinen tavoitteidensa toteutumiseen, tosin tyystin eri tavalla kuin hän oli suunnitellut.
Tässä Valtaoja osuu oikeaan, tosin tyystin eri tavalla kuin mitä hän luulee! Vaikka natsismi ja kommunismi katosivatkin, Mussolinin hahmottelema klassinen fascismi jäi henkiin ja voi jopa niin hyvin, että siitä tuli koko läntisen Euroopan johtava poliittinen aate. Hitler tuskin jaksaisi riemuita italialaisten menestyksestä.

8 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Hiukan halpa heitto Räsäsestä, Kumitonttu, koska:

a) Räsänen, kuten muutkaan tavalliset kristityt, eivät näe "jumalia taivaalla", eikä hän ole sellaista koskaan väittänyt. Kristityt näkevät saman silmillään kuin ateistitkin, olivatpa kyseessä arkipäivän tai tieteelliset havainnot.

b) Räsänen on ollut koulussa poikkeuksellisen lahjakas, numerot lähes pelkästään kymppejä, ylioppilaskirjoituksesta kuusi L:ää ja koulutukseltaan hän on lääkäri. Hänellä on laajaa kokemusta sekä lääkärin työstä, että politiikasta. Hän on ajattelun tasoltaan selvästi keskivertopoliitikkojen yläpuolella. Sanon tämän, vaikka en kaikesta hänen kanssaan olekaan samaa mieltä

c) Fyysikot ja tähtitieteilijät ovat usein tyhmiä. Arvelen sen johtuvan ainakin kahdesta tekijästä: vaativan lahjakkuuden keskittyminen yhdelle ajattelun alueelle syö usein aivokapasiteettia muilta ajattelun alueilta (vrt. esim. lisääntyvän sosiaalisen prosessoinnin heikentävä vaikutus idiot savantien erityislahjakkuuksiin ja aivokuvauksissa havaitut idiot savantien lahjakkuuteen liittyvien prosessointien leviäminen muille aivoalueille, esim. matemaattinen prosessointi yhdistyy visuaaliseen prosessointiin ja osittain valtaa sen [aivojen kapasiteetistä n. 1/3 prosessoi visuaalista informaatiota, matemaattista informaatiota paljon vähemmän] ja monien huippuälykkäiden puutteet sosiaalisessa ja arkipäiväisessä prosessoinnissa, mukaanlukien sekä periaatteessa sosiaalisesti normaalit, että autistiseen spektrumiin kuuluvat) ja toisaalta fyysikkojen ja tähtitieteilijöiden usein intensiivinen keskittyminen omalle ajattelun alueelleen muiden elämän- ja ajattelun alueiden kustannuksella. Erityisesti fyysikkojen idioottimaisuudet ovat legendaarisia. Esim. fyysikko David Boehm kannatti ja ajoi kommunismia ja kaikkien ihmisten yhteenkuuluvuutta sillä perusteella, että (fysiikan) maailmassa kaikki on vuorovaikutuksessa keskenään ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Auringosta lähtee sähkömagneettista säteilyä, se osuu fundamentalistimuslimiin ja heijastuu Kumitontun silmiin. Sinun painovoimasi vetää häntä puoleensa ja sama toisinpäin. Te olette näillä ja muillakin tavoin fysikaalisesti vuorovaikutuksessa keskenänne, joten te kuulutte yhteen. :) Valtaojan poliittisia ja muita ei-tähtitieteeseen liittyviä kirjoituksia jonkin verran lukeneena ne vaikuttavat aika heikkotasoisilta, vaikka sivuuttaisimme niiden poliittisen sisällön.

Se siitä fyysikkojen ja tähtitieteilijöiden arkiuskottavuudesta.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos kommentista Valkea. Yritin kertoa, ilmeisesti siinä kuitenkaan onnistumatta, miten media ja näkee Räsäsen ja Valtaojan asetelman. Tuo ei ollut minun mielipiteeni vaan arvioni siitä, minkälainen asetelma näiden kahden eri maailmankatomuksen kesken nykyisessä cityliberaalissa maailmankuvassa vallitsee.

Valkea kirjoitti...

Ok.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Eikö se Aatu tajunu sitä että jos jotain ei voi tuottaa itse tai jos jostain on vajausta niin sitä voi ostaa tai vaihtaa? Esim. viljaa olisi voinut ostaa USA:sta ja Australiasta ja naudanlihaa Argentiinasta ja lampaanlihaa Uudesta Seelannista. Ja kasvinjalostuksella on pyritty parantamaan satoja, joten sakut ois voinu yrittää sitäkin. Suurtilauksille saa neuvoteltua paljousalennusta. Mitäs sitä suotta hankkia muutamaa lisäneliöö massiivisella verenvuodatuksella. No Danzigin kaupunki sekä maayhteys Itä-Preussiin olisi ollut hyvä saada pitää, mutta voittajavallat ylimitoittivat alueluovutukset ja sotakorvaukset Versaillesissa 1919.

Kumitonttu kirjoitti...

Aatuhan osti Stalinilta viljaa. Arvion mukaan kolme miljoonaa venäläistä kuoli sen seurauksena nälkään. Huvittavinta n, että viimeiset viljajunat ylittivät rajan samana yönä kun Saksa hyökkäsi. On siinä kohtalon ironiaa, johon ei tosikko taivu.

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa olla yleistä kommarimeininkiä että kommarijohtajat määräävät viljaa myytäväksi ulkomaille propagandamielessä? Näin tapahtui senkin uhalla että omaa kansaa kuolee, vai oliko se just sen tarkoitus? Lenin taisi tehdä saman sisällissodan 1917-22 aikana, taisi myös Mao silloin kun oli Suuri Harppaus tai Kulttuurivallankumous.

Kumitonttu kirjoitti...

Juu, samoin teki Ciasescu Romaniassa ja Castro Kuubassa. Varsinkin Romanian tapauksessa kyse oli puhtaasta sadismista. Castro oli enemmän Neuvostoliiton taloudellisen tuen suomassa turvassa, eikä sen kansalaisia tietääkseni ole nälkään kuollut. Aliravitsemukseen ehkä, mutta se on yleistä kolmannessa maailmassa. Ja koska se taphtuu siellä, syyllisiä ovat kapitalismi ja mitä sylki suuhun tuo.