Joukkosurmien jälkimainingit

Kuluneen viiden vuoden aikana blogosfäärissä on puhuttu paljon äärioikeistolaisuudesta. Kyseinen termi on harhaanjohtava ja sen loi Neuvostomyönteinen vasemmisto sodan jälkeisessä Euroopassa. Yleistä hyväksyntää on saanut näkemys, jonka mukaan sosialismi voidaan jakaa kahteen päähaaraan sen mukaan, miten ne suhtautuvat ylikansalliseen hallintoon. Historiallisesti ylikansallisen hallinnon keulakuvana toimi Neuvostoliitto satelliittivaltioineen, ja kansallista sosialismia ajoivat mm. Kiina ja Jugoslavia. Lukuisa joukko kehitysmaita haki apua Neuvostoliitolta, joten myös monet nykyaikuiset lukuisissa eri maissa saivat aimo tujauksen suvaitsevaisuuskasvatusta arabimaista läpi mustan Afrikan aina Väli-Amerikan viidakoita myöten.

Nykyisessä blogimaailmassa ei käytetä äärioikeistolaisuutta kuvaamaan kaikkea pahaa konservatismista kansallismielisyyteen, jos keskustelija haluaa säilyttää uskottavuutensa. Äärivasemmiston määritelmä on valtavirtamediassa hyväksytty joukoksi erilaisia antikapitalistisia, yhteiskunnan väkivaltamonopolia vastustavia mutta itse kuitenkin avoimen väkivaltaisia ryhmittymiä kettutytöistä ydinvoiman vastustajiin. Äärioikeisto on todellisuudessa osa äärivasemmistoa, mistä sen erottaa oikeastaan vain kansallisuusaate. Molemmat sosialismin pääsuuntaukset - niin äärivasen kuin -oikeakin - ovat sen verran juhlavilla luvuilla surmanneet vastustajiaan vallankumouksellisina (ja siinä sivussa myös omiaan vastavallankumouksellisina), että yksin joukkosurmaamisella ei lunasta pääsylippua kumpaankaan leiriin. Äärioikeiston fantasioidessa joukkosurmista rodunjalostuksellisilla näkökulmilla äärivasemmisto on unelmoinut omistavan luokan (porvarit, kulakit ja kapitalistit) tuhoamisella.

Euroopan nykykriisi juontaa juurensa epäonnistuneesta talouspolitiikasta, jossa kansan ääniä on - populistisesti - ostettu lupauksilla paremmasta tasa-arvosta. Tasa-arvoa on tuotettu ensin erilaisille väestöryhmille naisista ateisteihin. Kun konservatiivien rintama tältä osin saatiin murrettua, vaatimuksia jatkettiin kiihtyvällä tahdilla läpi koulutuksen ja terveydenhuollon. Loppujen lopuksi kaikki olivat tasa-arvoisia paitsi tulevat sukupolvet, joille langetettiin jättimäiset valtionvelat hoidettavaksi. Kun pääomasijoittajat epäilivät eräiden valtioiden kykyä selviytyä veloistaan, varakkaammat EU-maat antoivat takeet, että eurosta ei erota eikä siellä velkakirjoja leikata. Nyt kun sieltä erotaan saksia napsien, samat poliitikot syyttävät pankkiireita ahneudesta. Kuuleeko kukaan kaikuja 30-luvulta?

Kautta rantain - on vihdoin tapahtunut ihme. Suomen Eurooppakanisteri Alexader Stubb toteaa, että

Stubbin mielestä äärioikeistoa ja äärivasemmistoa erottaa toisistaan vain suhtautuminen maahanmuuttoon.
- Muutoin he ovat erittäin samoilla linjoissa eri asioissa.

Ja Jutta "Papukaija" Urpolainen toteaa, että

ei koe eurooppalaista äärioikeistoa ja äärivasemmistoa samanlaisina nurkkakuntaisina liikkeinä eurooppaministeri Alexander Stubbin (kok.) tapaan. - Kyllä siitä olen eri mieltä. Mutta ehkä se yhdistävä tekijä näiden ääriliikkeiden kesken on eurooppakriittisyys.

Ja päivystävä dosentti Vesa Paloheimo toteaa, että

populistipuolueiden demokratiakäsitys eroaa perinteisestä siinä, että ne eivät ole yhtä luottavaisia puolueita ja etujärjestöjä kohtaan.

Sinänsä mukava huomata sekä Stubbin että Urpilaisen siirtynen kohti blogimaailman termistöä. Onneksi olkoon avustajille, jotka näemmä tiiviisti seuraavat meitä pelottavia netsejä. Mutta Paloheimon kommentti menee freudilaisen lipsauhduksen piikkiin. Etujärjestöt edustavat sosiaalidemokraattista lähestymistapaa. Se ei sinänsä vastusta (puolueita ja) demokratiaa, mutta kokee, että tärkeät yhteiskunnalliset ratkaisut päätetään ja tehdään etujärjestöissä ja ne siunataan parlamentissa. Siksi ay-liike on demarien "jerusalemin temppeli", jonne ei aikoinaan laskettu kommunisteja eikä nyt perussuomalaisia. On syytä muistaa, että nimenomaan klassinen fasismi (ja sen 20-luvun italialainen versio) rakentui kiltojen (ja ay-liittojen) varaan. Korporativismi on siis fascismiin kuuluva ominaispiirre, ja sen vastustaminen on - yllätys yllätys - "äärioikeistolaista" (eli fasismia). Ympyrä sulkeutuu.

Kanniaisen väittäessä niitä populisteiksi, jotka eivät kannata sosiaalidemokraattista yhteiskuntamallia, hän itse asiassa paljastaa vahingossa oman (ja kannattamansa sosiaalidemokratian) aatetaustan olevan fascistinen.