sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Ulkonäkö voi pettää

Äkkipäätään voisi kuvitella, että kuvan tummahipiäinen likka ei ole suomalainen, mutta ulkonäkö voi pettää. Kaunokainen on Anu Rohima Mylläri, joka on adoptoitu pohjalaisperheeseen pari vuotiaana. Anua kiusattiin ihonvärinsä takia, mutta se ei tyttöä lannistanut. Hän kävi Suomen armeijan. Ensimmäisenä mustana tyttönä, tietää eilinen Iltalehti kertoa.


Kevään aikana lehdistä on tullut tutuksi ennen kaikkea "neekeriukkoja" risusavottaan patistava Teuvo Hakkarainen. Uuden eduskunnan maahanmuuttoasioita käsittelevää hallintovaliokuntaa puolestaan johtaa uskonrauhan rikkomisesta sakot saanut Jussi Halla-aho. Perussuomalaisten puheissa korostetaan toistuvasti, että kyllä Suomeen saa töitä tulla tekemään, mutta ei laiskottelemaan. Anu tekee töitä: maakuntakoordinaattorina vastaten kulttuurin soveltavasta käyttöönotosta Pirkanmaan alueella.
Sillä lailla!
Silti Anu on aistinut tänä vuonna entistä voimakkaammin olevansa vähemmän tervetullut kotimaahansa. Rasismia Suomessa on aina ollut, mutta nyt tuntuu siltä, että siitä on tullut selvästi hyväksytympää.
- Olin menossa junaan koirani kanssa, kun Tampereella Tammelan torilla seisoskeli ryhmä miehiä, luultavasti perussuomalaisten äänestäjiä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meneekö tämä foliohattuiluksi, mutta onko noille jostain sylttytehtaalta annettu ohjeet mitä pitää sanoa missäkin tilanteessa? Voisi olla niin että tuo menettäisi "työpaikkansa" jos sanoisi että perussuomalaiset ovat huippuhyviä.

Meinaan kuin tuon "työ" rahoitetaan verorahoista joita mokuttajapoliitikot ja mokuttajavirkamiehet järjestävät. Tuollaisen "työn" olemassaolo on riippuvainen väitetystä rasismista. Se tarvitsee viholliskuvia, jotta voi olla olemassa. Luulenpa että hän ei saisi Bangladeshissa olla ulkona tuon näköisenä kuten kuvassa näkyy.

Miksi hän ei ole töissä yksityisellä sektorilla, teollisudessa tai palveluissa? Eikö hän ole voinut meritokraattisesti edetä opiskelu-ja työurallaan?

Jos tuo muija on käynyt armeijan niin kai sillä pitäisi olla sen verran sietokykyä ja taitoa hallita hermojaan, ja myöskin suhteellisuudentajua siihen mistä ottaa pulttiin ja mistä ei.

Kumitonttu kirjoitti...

Kirjoituksen loppupuolella Anu arvioi, että hänenkaltaisensa köyhien maiden lapset ovat ihmiskaupan uhreja ja vieraista kulttuureista adoptoidut eivät koskaan täysin sopeudu uuteen kotimaahansa. Joko toimittaja toteutti kirjoituksessa omia fantasioitaan tai sitten Anun puheet ovat omituisen ristiriitaisia. Anu jatkoi, että adoptiolapsen hankkiminen on usein lääke parisuhteen ongelmiin tai osa statuksen kohottamista. Jos näin on - luulisi hänen tietävän jos kerran asiasta puhuu - niin saahan se kieltämättä homoliittojen adoptio-oikeudet aika kyseenalaiseen valoon, mutta siihen toimittaja ei tietenkään ottanut kantaa...

Anonyymi kirjoitti...

Jää hämäräksi mitä tuo muija sitten oli sanonut tai tarkoittanut. Meinaan, että toimittajilla on tapana muokata haastattelujen pohjalta tehtyjä juttuja oman ideologian opinkappaleita vastaaviksi...