Pienissä tinoissa turvallisuus unohtuu

Suomalaisen politiikan vuoden 2017 loppuhuipennus mykistää. Keskustellaan kansanedustaja Hakkaraisen kännisestä örveltämisestä, A-oluen myynnin vapautuksesta ruokakauppaan ja tietenkin kirsikkana kakun päällä uuden vuoden aaton perinteisen tinanvalannan kieltämisestä. Tietenkin myös Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon tyttöystävän näkyminen pop-konsertin taustakuvassa on nostettu esiin.

Keskustelussa vilahti myös Tsadin Pravdan julkaisemat puolustusvoimain salaiseksi luokiteltujen asiakirjojen kuvaukset sotilastiedustelusta ja sote-uudistuksen järisyttävän mittaluokan aiheuttamat systeemiset ongelmat ns. hyvinvointivaltion kantokyvylle. Vihellys kuului myös GnS-konsulttitoimiston analyysistä lähivuosina odotettavissa olevasta rahamarkkinoiden romahduksesta.

Ajattelin kommentoida lähinnä tuota Pravdan tekemän artikkelin julkaisusta noussutta kohua. Tiedustelupalvelun salaisten asiakirjojen vuotaminen ei tietenkään anna mairittelevaa kuvaa toiminnan salaisuuden asteesta. Voin kuvitella, että läntiset tiedustelupalvelut ymmärsivät, että tsuhnille ei ihan kaikkea kannata kertoa. Toisaalta en usko, että on kerrottu tähänkään asti, joten tilanne säilynee muuttumattomana.

Huomion arvoista on lähinnä presidentti Sauli Niinistön ja muun valtiojohdon paniikkikohtaus tai primitiivireaktio. Olisin odottanut, että heidän suustaan olisi julkisuudessa kuultu lähinnä sen kaltainen toteamus, että vuotoa ja sen vaikutuksia selvitetään. Kulisseissa olisi tietenkin voitu kiehua raivosta ja mitä lie, mutta julkisuuteen kuulumattomia asioita ei lähdetä julkisuudessa ruotimaan.

Kammottavin virhe oli puolustusvoimain komentajan konsensushakuinen tviitti Pravdan päätoimittajalle, että ”ei jäädä tuleen makaamaan vaan rakennetaan yhdessä luottamus uudelleen”. Mitvit? Miksi tuokin piti tehdä julkisuudessa? Tällaisten osaajien käsissä on kansallinen turvallisuutemme, mikä itsessään ei ollut yllätys. Kesän 2017 Perussuomalaisten ulosheitto hallituksesta paljasti jo, kuinka sekaisin yhteiskuntamme on.

Pravdan toiminnassa en näe moitittavaa. Lehti julkaisee mitä julkaisee, ja parempi että julkaisee kuin ei julkaise. Vuoto itsessään on merkittävä asia – ei vuodetun aineiston uutisointi. Lakia Suomessa luetaan niin sattumanvaraisesti, että laillisuusnäkökulmalla ei ole mitään merkitystä. Jos eliitti haluaa Kaius Niemelle porukoineen rangaistuksen, sen tuomioistuin kyllä mätkäisee. Luultavasti ei halua.

Ja lopuksi pohdintaa kaksinaismoralismista. Feministinen eliittimme haluaa kieltää alkoholin myynnin ja seksuaalisesti virittyneet teot, joita ihmiset – ullatus – tekevät humalassa. Feministit haluavat Suomeen islamilaista maahanmuuttoa, joten… Mitenkä olisi sharia-laki? Loppuisi seksuaalinen häirintä humalassa. Vielä kun saadaan media hiljaiseksi erilaisilla vuotokohuilla, niin Turkin tie on meidän tiemme. Eläköön Erdogan!

Turvapaikanhakijat ja jääkarhut - kuin kaksi marjaa

Juuri kun valevaltamedia oli suudellut alpakkaa Töölöntorilla ja joutui tunnustamaan, että 612-soihtukulkueen enemmistö on isänmaallisia ihmisiä, jotka kokoontuvat hiljaiseen mielenosoitukseen muistelemaan entistä itsenäisyyspäivää, uskoin jonkinlaiseen suvakkien tulitukoesitykseen. Valitettavasti olin väärässä, kuten tavallista. Trumpin hallinnon tunnustus Jerusalemista Israelin pääkaupunkina oikeuttaa valevaltamedian ylistämään muhamettilaisten väkivallan. Peitelläkseen omat valheensa, Pravda kaivoi naftaliinista myös jääkarhut.

Toimittelija Vesa Mäkinen kirjoittaa pamfletissaan:

KANADAN arktisella alueella riutuneesta jääkarhusta kuvattu video osoittaa tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset konkreettisesti.

Muuta tuosta kirjoituksesta ei kannata lukeakaan. Sen sijaan kannattaa lukea tämä Pikkupojan legeendaarinen blogikirjoitus: Totuuden voittanut 11 vuoden takaa. Siinä Sirpa Kulonen "ennusti" jääkarhujen oven takana odottavan sukupuuton...

Itse muistan blogiurani alkuajoilta nähneeni kuvaajan, joka yhdisti CO2-pitoisuuden kasvun ilmakehässä väestönkasvuun.

Uudehkossa Anthony Wattsin blogissa on yllä oleva kuvaaja ja siihen liittyvä kirjoitus. Hiilidioksidin määrän ongelmia sen kummemmin nyt käsittelemättä Gatestone Instituten kirjoituksessa kuvaillaan hyvinkin seikkaperäisesti väestönkasvun aiheuttamia todellisia ongelmia. Valevaltamedian penaalien tuntuu olevan mahdotonta puhkaista oma kuplansa ja tarkastella asioita kaikukammion ulkopuolelta. Onhan heilläkin ruokaostoksensa ja vuokranmaksunsa hoidettavana, joten alpakoiden tavoin he laumaeläiminä tietävät, että on parempi olla yhdessä väärässä kuin yksin oikeassa.

Väärässä olemisessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Luottamus on kuitenkin järjestäytyneen yhteiskunnan kasassa pitävä voima. Luottamus ansaitaan sillä, että yleensä ottaen osuu oikeaan omissa arvioissaan. Tällöin asioihin vähemmän perehtynyt kansalainen voi luottaa lukemaansa. Luottamus tulee siis ajan kuluessa ja iän myötä kuten viisauskin.

Nykyisin kai jo yli puolet suomalaisista ei luota sen enempää poliitikkoihin kuin valevaltamediaankaan. Niille, joille luottamus syntyy auktoriteettiuskon kautta, poliitikot ja media voivat syöttää pajunköyttä "arvomaailmoista" ja "ihmisoikeuksista" yhteiskunnallisten asioiden päätösten perusteina. Heille Joseph Goebbelsin menetelmät valheen toistosta toimivat niin puhdasoppisesti, että he kutsuvat poliittisia vastustajiaan absurdisti populisteiksi.

Mikä erottaa natsin ja suvakin?

Tänä vuonna 612-soihtukulkueeseen osallistui poliisin arvion mukaan 2.800 henkilöä. Tapahtuman järjestäjätaho kutsuu tapahtumaa kaikille isänmaallisille ihmisille avoimeksi, kun taas media ja mukasuvaitsevainen punavihreä eliitti pitää sitä nykyajan Hydrana. Reitin varrella asuneet töllistelivät ikkunoissaan ja hysteerisimmät innostuivat jopa huutamaan "buu".

Aiemmin päivällä järjestetyissä anarkistien Ei natseja Helsinkiin ja (lakkautetun) Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Kohti vapautta -mielenosoittajia oli kummassakin noin tuhat. PVL:n kävijämäärää luultavasti kasvatti oikeuden päätös järjestön laittomasta toiminnasta houkutellen mukaan niitä, joilta ei nykyiselle oikeuslaitokselle kiitosta ja kunniaa heru. Siitä huolimatta - osallistuminen PVL:n mielenosoitukseen omilla kasvoilla on vaarallista; niin pahasti järjestö on demonisoitu.

Onkin kuvaavaa, että kun PVL on lakkautettu poliittisin perustein, sen vastinpari ja vieläkin väkivaltaisempi järjestö Varisverkosto saa jatkaa toimintaansa Helsingin pormestarin ja Vihreiden ja Vasemmistoliiton merkkipoliitikkojen kannustamina. Jos Suomessa oikeusteitse päätetään ryhtyä kieltämään poliittisia ideologioita, pitäisi vihervasemmistolainen internationalistinen sosialismi asettaa islamin kanssa tähtäimeen. Mitenkään kansallissosialismin ideologiaa kehumatta, se on kuitenkin niin kauan seissyt kirkonmäellä häpeäpaalussa, että kyseisen ideologian julkinen kannattaminen saa toisinajattelijoissa kaikki hilpeyden ja vihan väliin jäävät tunteet.

Länsimaisen vasemmiston henkisestä muutoksesta (en viitsi kirjoittaa "kehityksestä") professori Antero Järvinen on kirjoittanut erinomaisen esityksen Mikko Mäkisen Ilmastorealismia-blogiin. Jos sinulla on vain vähän aikaa, lopeta tämän kirjoituksen lukeminen tähän ja käytä aikasi tuohon. Se on lukemisen arvoinen.

Töölön 612-soihtukulkue joutui erityisesti 2015 ja jonkin verran myös viime vuonna anarkosyndikalistien ja muun väkivaltaisen vasemmiston väkivallan kohteeksi. Myös tänä vuonna joku nutturapää joutui poliisin haaviin heiteltyään 612-kulkijoita kananmunilla. Vasemmistolla - niin PVL:n kuin Varisverkostonkin - on omasta mielestään oikeus käyttää väkivaltaa, tai kuten Vasemmistoliiton puheenjohtajatar Li Andersson totesi klassikoksi muodostuneessa haastattelussaan, että "Vasemmiston väkivalta on luonteeltaan erilaista".

Vasemmiston vihan ensisijainen kohde maailmalla on Trump ja Suomessa myös Putin. Molemmat presidentit kun arvostelevat suorapuheisesti Euroopan Unionin johtajia ja politiikkaa. Tästä syystä EU:n vastustajia on ryhdytty kutsumaan putinisteiksi tai Venäjän trolleiksi, vaikka ainoa jonka politiikka on ollut yhdenmukaista on Putin. Muutamia vuosia sitten Putin oli Angela Merkelin oma toy-boy, kunnes Angela päätti laskea maahansa heitä miljoona kappaletta Irakista.

Presidentti Trump päätti tällä viikolla tunnustaa Jerusalemin olevan Israelin pääkaupunki. Tunnustus oli itseasiassa muodoltaan passiivinen, koska senaatti oli moisen päätöksen tehnyt jo 1995, ja kukin presidentti vuorollaan oli vain kuuden kuukauden välein jatkanut jo tehdyn päätöksen toimeenpanokieltoa. Ja mitäpä tapahtui? Kaikki maailman vasemmistolaiset ryhtyivät mellakoimaan. Muslimit paskastaneissaan ja sosialistit muissa maissa. Se, että muslimien kolmesta pyhästä kaupungista kaksi (Jerusalem ja Yathrib) on juutalaisia, on hykerryttävä yksityiskohta, jonka kanssa lähinnä kilpailee shaahin valtakaudella rakennetun Teheranin kansainvälisen lentokentän ulkokatolle valettu Davidin tähti.

Israelilaisen rakennusyhtiön källi paljastui muulle maailmalle vasta Googlen karttaohjelman myötä 2010-luvulla. Luonnollisesti Iranin tuolloinen presidentti Mahmud Ahmadinezad uhkasi työntää juutalaiset välimereen samalla tavalla raivoten kuin vasemmistolaiset nyt Trumpin tunnustettua Jerusalemin aseman. Euroopassa ja erityisesti Ranskassa ja Ruotsissa pitkään jatkunut sosialistien valtakausi on aiheuttanut uuden juutalaisvastaisen ilmapiirin nousun ja johtanut jopa suoraan väkivaltaan juutalaisia kohtaan. Kun siis PVL julistetaan pahuuden ruumiillistumaksi, olisi loogista kieltää myös kaikki muut vasemmistolaiset, juutalaisvastaiset ryhmittymät, kuten Rosmo Soininvaara, Pertti Salolainen ja tietenkin turkulainen "Muhammed A"Li Andersson.

Sosialismi on luonteeltaan rasistinen siksi, että siinä ihmiset nähdään lähtökohtaisesti eriarvoisina. Toiset ryhmät ovat vahvempia (valkoiset ja miehet) ja toiset heikompia (neekerit ja naiset), joita tulee tukea (internationalistinen sosialismi, kolmannen aallon feminismi) tai polkea (kommunismi, islam). Niin - mikä erottaa natsin ja suvakin?

Googlen vastarintaliike

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta loi sattumalta kaksi täysin vastakkaista näkökulmaa sananvapauteen. Toisessa pahasti korruptoitunut oikeuslaitoksemme lopetti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen, jonka kansallissosialistinen ideologia tuo lähinnä mieleen "Illinois nazis"-kohtauksen Blues Brothers elokuvasta.


Pohjoismainen vastarintaliike on jonkinlainen epätodellinen, lapsellinen Pekka Siitoimen kannattajakerho, jonka saattaminen oikeuteen kuvaa poliisin, syyttäjänlaitoksen ja tuomioistuimen epätodellista lapsellisuutta enemmän kuin haluaisin uskoa.

Jos jotain halutaan kieltää yhteiskunnallisen rauhattomuuden edistäjänä, niin miten olisi vaikkapa islamilaiset yhdyskunnat, Vihreiden ja Vasemmistoliiton tukemat yhdistykset tai moottoripyöräjengit? Vastarintaliike on puujalkavitsi, jonka kieltämisessä naurattaa lähinnä virkavallan puusilmäisyys.

Päivän toisesta hyvinvointiyhteiskunnan fascismista tuli todistus Teoston toimesta. Kansankynttilöiden pölhöjen taistelu Googlen tuulimyllyä vastaan on osoitus siitä, että Teosto ei ymmärrä liiketaloudesta ja taiteilijoiden elämästä mitään kaunista sanottavaa.

On kornia, että Google työnsi Teoston vaatimukset kirjaimellisesti bittiavaruuteen, kun taas suomalainen oikeuslaitos yrittää työntää Vastarintaliikkeen bittiavaruuteen siinä kuitenkaan onnistumatta. Toinen onnistui ja toinen ei. Monikulttuurinen ja suvaitsevainen vihreä fascismi on yhtä paljon markkinatalouden puolesta kuin kansallissosialistinen vastinparinsa. Jopa feministinen Google (James Damoren haastattelu NJET-liitteessä) sai tarpeekseen Teoston feministisestä höpötyksestä. Vaikka Google on ideologisesti sekaisin kuin kaakao maitolasissa, sillä oli keinot ja halu pysäyttää hulluuden ylistys toisin kuin suomalaisella oikeuslaitoksella.

Kamelikuskin kyydissä betoniviidakossa

Viikonloppuna olin pikkujoululiikenteessä, ja tulin nauttineeksi kansalaisluottamusta Tsadin ytimessä. Koska kauas on pitkä matka, päädyin Kampista Ullanlinnaan ihka-aidolla kotimaisella yön ainoalla valopilkulla.

Suvaitsevana ihmisenä olin jopa innostunut, kun ratin takana istui pienikokoinen musta mies kuin suoraan jostain Tintin seikkailuista. Polleana jopa myhäilin, että hienosti kotoutunut vuori-insinöörimme ei tarvinnut edes navigaattorin apua näin lyhyelle matkallemme. Matkaahan ei tosiaan määränpäähän ollut kuin vaivaiset kolme kilometriä. Ajattelin antaa kunnon tipin, joten sovimme matkan hinnaksi tasan 20 euroa - mittari kiinni tai auki.

Koska kiirettä ei illan viimeisellä pikataipaleella enää ollut, ja koska repustani löytyi pari rupista jupinaa matkaevääksi, en viitsinyt puuttua kuljettajan paikalla vaikuttaneen aivokirurgimme reittivalintoihin. Noin kymmenen minuutin ajon jälkeen mestari kuitenkin alkoi vaikuttaa olevan yhtä hukassa kuin henkilöpaperinsa syksyllä 2015 Torniossa. Opastettuani mustan lampaani takaisin ruotuun, olin luottavainen Mercedeksen suuntavaistoon.

Kuten elämässä yleensä, hyvää kannattaa odottaa. Noin 45 minuutin ajomatkan ja lukuisten interventioideni avustamana johtotähti pysähtyi oikean talon eteen. Tai no, ainakin samalle kadulle ja riittävän lähelle jalkautuakseni keskelle arbuusien miinoittamaa tannerta yksin tst-reppuni kanssa.

Seuraavana aamuna tilasin uudelleen vuokravaunun siirtyäkseni etulinjan korsustani lepäämään omaan yksikkööni. Tällä kertaa kuljettajana toimi pottunokkainen naisoletettu, jolle avauduin yön kokemuksestani. Hän kertoi, että Tsadin taksarit tietävät, että mestareiden osalta tutkintovaatimuksia on hieman löysennetty kotouttamisen ja käänteisen rasismin nimissä. Näyttöä tuosta tuskin saadaan, jollei empiria sellaiseksi riitä. Mutta ilmiselvästi kuvailemani draaman kaari ei tullut kuljettajattaralle uutisena.

Kuulinpa vielä sellaisenkin vihaväittämän, että samalla luvalla sitten saattaa ajaa koko kaveripiiri ja puoli sukua, mikä ei taas itselleni tullut yllätyksenä. Se vähän harmittaa, etten tullut ottaneeksi auton numeroa ylös voidakseni välittää kehuni taksitarkastajan kautta oikeaan kohteeseen.

Itseäni öinen seikkailuni enemmän huvitti kuin ärsytti - siksihän katsoin tapahtumat loppuun asti. Mutta voin hyvin kuvitella, että joku vähemmän suvaitsevainen tai yksin matkustava naisoletettu ei olisi ollut yhtä avarakatseinen ja suvaitsevainen kuin minä. Jossain vaiheessa olisin voinut huolestuakin, jos en olisi kuullut huhupuheita tämän kaltaisista tapahtumista ennakkoon.

Miksi Virtanen piiloutui takakonttiin

Demokratia on yhteiskunnan hallintomalli, jossa yhteiskunnan jäsenet käyttävät valtaa itseään koskevissa asioissa. Suomessa demokratiaa toteutetaan edustuksellisesti, eli ihmiset äänestävät keskuudestaan luottamusmiehet edustamaan itseään. Edustuksellisessa demokratiassa yksittäisen kansalaisen ääni ei useinkaan nouse kuuluviin, koska kukaan ei välttämättä kerro julkisuuteen hänen mietteitään suuressa salissa.

Demokratian heikkous on siinä, että se helposti muuttuu enemmistön diktatuuriksi. Puolet edustajista voivat toimia kansan enemmistön toiveiden ja edun vastaisesti. Sen takia kansalaisten turvaksi on säädetty yksilönvapautta suojaavia lakeja, joiden tarkoitus on suojata vähemmistön oikeuksia. Suomen vanha perustuslaki suojasi vähemmistöä voimakkaasti edellyttäessään 2/3 enemmistöä eduskunnassa kaikissa merkittävissä päätöksissä.

Sosialistien pitkäikäinen unelma yksinkertaisesta määräenemmistöstä (101 kansanedustajaa) perustui siihen, että he tiesivät 2/3 enemmistön olevan tavoittamattomissa. 90-luvun laman aikana Esko Aho ja Iiro Viinanen tarjosivat sosialisteille luopumista 2/3 määräenemmistöstä voidakseen muuttaa ns. taloudellisia valtalakeja helpottaakseen omaa vallankäyttöään keskellä vakavaa taloudellista kriisiä. Sosialistit hväksyivät tarjouksen luottaen siihen, että seuraavissa (Paavo Lipposen) hallituksissa he saavat vallan.

Tuota valtaa onkin sitten käytetty - ensiksi se luovutettiin pois kansalta Brysseliin. Kuvaavaa vallan luovutukselle on marraskuussa 2017 käyty keskustelu Suomen eduskunnassa luopumisesta kesäajasta. Eduskunta totesi, että sillä ei ole valtaa päättää moisesta, ja se velvoitti hallituksen kertomaan Brysseliin kansan tahdosta. On vaikea kuvitella vähemmän merkittävää päätöstä kuin kesäajasta luopuminen kuvaamaan kansallisen itsemääräämisoikeuden menettämistä.

90-luvun lopussa kansanedustajien tulotasoa korotettiin reippaasti tarkoituksena houkutella elinkeinoelämän ja virkakunnan korkeimpia päättäjiä mukaan politiikkaan. Poliitikon ura ei kuitenkaan houkuttele merkittäviä johtajia siihen liittyvän julkisen ryvettymisen uhan vuoksi. Niinpä politiikkaan alkoi yhä voimakkaammin pyrkiä ihmisiä, jotka nauttivat julkisuudesta, mutta eivät ikinä saisi moista tulotasoa työelämässä. Niinpä eduskunnassa onkin nykyisin muutamia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta erilaisia Li Anderssonin ja Petteri Orpon kaltaisia matalan moraalin omaavia nihilistejä.

Suomalainen poliitikko on kuuliainen Brysselille, joka tarjoaa vielä kotimaistakin tulotasoa kovemman mahdollisuuden yltäkylläiseen elämiseen. Suomalainen veronmaksaja ei kykene tarjoamaan sellaista taloudellista elintasoa kuin Bryssel, joten poliitikon ei edes tarvitse vaivautua ajamaan suomalaisen etua menestyäkseen elämässään.

Yksinkertaisen enemmistön myötä poliittinen järjestelmä muuttui vallan tavoitteluksi. Poliitikot alkoivat uskoa, että suuri suosio on politiikan teon ensisijainen tavoite. Demokratian alkuperäinen ajatus siitä, että kaikkia kansalaisia kuullaan päätöksenteossa kuten Georg C. Ehrnroothia äänestäneitä perustuslaillisia oikeistolaisia. Enemmistö saa toki päättää asioista, mutta vähemmistön äänen kuuluminen on demokraattisen järjestelmän itseisarvo. Vaikka vähemmistöllä ei olisi valtaa itseään koskevissa asioissa, ainakin sille tulisi tarjota mahdollisuus saada äänensä kuuluviin.

Pääminiteri Juha Sipilän, puheenjohtaja Petteri Orpon ja ulkoministeri Timo Soinin toiminta Perussuomalaisen puolueen hajottamisessa on vastoin demokratian keskeisiä arvoja moniäänisyyden ja -arvoisuuden suvaitsemisena. Hajottamalla yhden puolueen, kolmikko tuli samalla hajottaneeksi viimeisenkin rippeen suomalaisesta demokratiasta. Enää ei edes peitellä halua hiljentää politiikkaan ja itsensä kohteluun tyytymätön kansanosa.

Kun vaiennettu kansa siirtyi sosiaaliseen mediaan puheineen ja mielipiteineen, päätti valtiovalta tukahduttaa nettipoliisien voimin vihapuheeksi ristityn keskustelun. Kuin kirsikkana kakun päällä, nimimerkkien takaa kirjoittavia kansalaisia alettiin haukkua epäisänmaallisiksi venäläismielisiksi putinin trolleiksi. Enää ei edes asia ratkaise vaan pelkkä oikeamielisyyden todiste, jollaiseksi puolueen jäsenkirja kelpaa.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta ilahduttavia esimerkkejä on ilmassa. Eurovaluutan aikakauden loppu, keskuspankkikuplan puhkeaminen ja valtioiden hurja velkaantuminen osoittaa, että vapaus rynkyttää aina kalterinsa rikki. Näköpiirissä oleva Euroopan Unionin hajoaminen paljastaa, että diktatuurit eivät ole ikuisia. Kun lisäarvoa tuottavat yksilöt kauppaavat osaamistaan mustissa pörsseissä, totaaliset järjestelmät luhistuvat. Neuvostoliitto kesti kolme sukupolvea, nykymuotoinen EU on elänyt vasta 25 vuotta.

Kuvaavaa poliitikkojen itseriittoisuudelle on heidän väitteensä siitä, että valittu politiikka synnyttää talouskasvua. Uskooko kukaan täysjärkinen, että Apple kehitti puhelimensa poliitikkojen takia tai että lääkkeitä ei olisi ilman poliitikkoja? Poliittisen järjestelmän ainoa tehtävä on taata yhteiskuntarauha, eikä se näytä kykenevän edes siihen, kuten tässä Sitran julkaisussa todetaan.

Oikeuslaitos korruptoituu kovaa vauhtia EU:ssa

Enpä olekaan taas ärsyyntynyt niin paljoa kuin tänään lukiessani professori Jyrki Virolaisen blogeja. Toisessa (Puolan presidenttiparin vierailu Suomessa) Jyrki kirjoittaa (Huom! tiivistin kirjoitusta hiukan):

13. Sitten päästiinkin presidenttien pitämään lehdistö- ja tiedotustilaisuuteen. Tällöin esille nousi myös Puolalle kiusallinen demokratia- ja oikeusvaltiokysymys, kun Helsingin Sanomien toimittaja kysyi presidentti Dudalta, miksi Puolan on niin vaikea kunnioittaa EU:n yhteisiä arvoja kuten esimerkiksi tuomioistuimien riippumattomuutta lainsäädäntövallasta sekä toimeenpano- eli hallitusvallasta.

14. Kysymys on aiheellinen, kun konservatiivinen populistipuolue Laki ja oikeus (PiS), jota myös presidentti Andrzej Duda edustaa, nousi maan johtoon syksyn 2015 parlamenttivaaleissa. Uusi hallitus ensi töikseen alisti maan syyttäjälaitokseen suoraan poliittiseen ohjaukseensa.

15. Puola on ajautunut törmäyskurssille EU:n kanssa myös oikeuslaitoksen uudistamisen osalta siten, että poliitikot saisivat oikeuden päättää laajalti tuomareiden nimityksistä. EU katsoo Puolan hallituksen ajamien uudistusten sotivan unionin perusarvoja vastaan. EU-komission mukaan tuomareiden nimitysoikeutta koskeva uudistus uhkaa maan oikeuslaitoksen riippumattomuutta.

16. Presidentti Andrzej Duda näytti suorastaan kimpaantuvan toimittajan edellä mainitusta kysymyksestä. Hän ryhtyi vastahyökkäykseen EU:ta vastaan ja aloitti kiihkeän puolutuspuheenvuoronsa kysymällä, miksi EU:n instituutioiden ja komission on niin vaikea hyväksyä, että Puolassa 2015 pidettyjen vaalien jälkeen maa toteuttaa vaalikampanjan aikana esittämiään muutoksia. Duda väitti puolalaisten tukevan edellä mainittuja uudistuksia. Dudan mukaan Puolassa toteutettavat uudistukset eivät kuulu EU:lle vaan ovat maan sisäinen asia. EU:ssa on presidentin mukaan muita maita, joiden ongelmat ovat Puolan kehitystä paljon suurempia.

Myönnän että juridiikka on kaukana omasta ydinosaamistani, mutta kysymys ei nyt edellytä oikeustieteellistä koulutustakaan. Kyse on siis siitä, kuka nimittää ylimmät tuomarit. Suomessa periaatteessa onkin jo voimassa EU:n liittovaltion lait, jotka komissio leimauttaa EU-parlamentissa ja kansallisilla kansanedustuslaitoksissa. Myös oikeusistuimia sitoo EU:n tuomioistuimien tekemät linjaukset. Näin ollen voi perustellusti väittää, että yksikään suomalainen ei olisi riippumaton - siis suhteessa komissioon - vaikka tulisi arvalla nimitetyksi korkeimpiin oikeusistuimiin.

Toisessa blogissaan (Esittelijästä tulee KKO:n jäsen!) Virolainen tuomitseekin Korkeimman Oikeuden uuden jäsenen nimittämiseen johtaneen prosessin oikeuslaitoksen uskottavuutta heikentävänä. Jyrki kirjoittaa (Huom! lyhennetty):

6. Minä en tunne Juha Mäkelää. Hän on varmaankin kelpo juristi. Mäkelää on syytä onnitella uudesta virasta maan ylimmän tuomioistuimen tuomarina. Periaatteelliselta kannalta virkaesitys, jonka maan hallitus ja tasavallan presidentti tulevat tietenkin kumileimasimen tavoin siunaamaan, herättää kuitenkin huolta ja monia kysymyksiä.

7. KKO:n aseman ja tehtävien kannalta pidän KKO:n virkaesitystä huonona ja suoraan sanoen onnettomana päätöksenä. Minusta nykyään ei pitäisi tulla kuuloonkaan, että ylin tuomioistuin, jolla on jäsenistönsä osalta tosiasiallinen valintavalta, haluaa muut ja todella pätevät ja kokeneet viranhakijat kylmästi sivuuttaen esittää jäsenekseen omaa virkamiestään ja esittelijää, jolla ei ole käytännöllisesti katsoen muuta kokemusta tuomioistuimista, asianajosta, syyttäjän tehtävistä tai edes lainsäädäntöneuvoksena toimimisesta.

8. Virkaan esitetty Juha Mäkelä on toki toiminut reilut kymmenen vuotta (1997-2009) yliopiston tutkijana ja assistenttina ja saanut tuon ajanjakson päätteeksi vihdoin valmiiksi siviilioikeutta käsittelevän noin 230 sivua käsittävän väitöskirjansa (Sopimus ja erehdys). Hän ei ole ko. aikana hoitanut viransijaisena professorin viransijaisuuksia eikä hakenut myöhemmin dosentuuria. Miehen muu julkaisutoiminta on ollut aika vaatimatonta. Kohta väitöstilaisuuden jälkeen eli syyskuun 2010 alussa hän on sitten monien suureksi yllätykseksi "pompannut" KKO:n ma. esittelijäneuvoksen virkaan, jota hän on näihin päiviin asti hoitanut. Kaikki kunnia tutkimukselle sekä assistenttina ja esittelijänä toimimiselle, mutta rehellisyyden nimissä on selkeästi syytä todeta, että nuo ansiot eivät vielä ole lähimainkaan sellaisia meriittejä, jotka riittäisivät todella korkean tuomarinviran saamiseen.

Näinpä. Tuomareiden tulee siis Virolaisen mielestä olla poliittisen painostuksen ulkopuolella - ajatus jota itsekin tuen. Mutta - nyt tulee se ratkaiseva ero - Virolainen ei ole huolissaan siitä, että tuomarit itsessään politisoituvat ja ohjaavat päätöksillään politiikkaa. Jo kulunut esimerkki olkoon James Hirvisaaren saama tuomio.

Syy miksi Virolainen ei näe tuomarikunnan politisoitumista ongelmaksi johtunee siitä, että hän on itse juristi. Virolainen pitää itseään tavallista rahvasta parempana ja mieluusti käyttää toimeenpanovaltaa sulkeakseen toisinajattelijat pois silmistään. Suomessa Korkein Oikeus siis nimittää jäsenensä kannattajakerhostaan. Paha sanoa, kummalla on suurempi ongelma käsissään: meillä vai Puolalla.

Miksi jätin Twitterin?

Olen melko lailla vetäytynyt Twitter-maailmasta, koska poliittisen eliitin vallankäyttö sananvapauden nimissä on niin pöyristyttävää, että ainoa asia mitä voin tehdä, on kieltäytyä osallistumasta moiseen teatteriin. Huomatkaa muuten tuossa edellisessä lauseessa ovat peräkkäin sanat "valta" ja "vapaus". Valta annetaan ja otetaan - sen vastapainona on vallankäyttäjän vastuu. Vastuu kannetaan joko taloudellisesti (yritykset) tai polliittisesti (vaalit).

Vapaus taas on jokaisen ihmisen perusoikeus (luonnonoikeus), jota kukaan ei saa ottaa pois. Käytännön tasolla ihminen voi toki itse heittää oman vapautensa pois, esimerkiksi ryöstämällä, raiskaamalla tai muulla yhteisöään loukkaavalla tavalla. Tällöin yhteisö eristää yksilön pois laumasta. Ihminen siis saa pitää vapautensa, jos hän täyttää yhteisöään kohtaan saamansa velvoitteet.

Olen kirjoittanut aiheesta useasti, mutta silläkin uhalla että jankkaan, sanon tämän uudestaan: valta ja vastuu - vapaus ja velvollisuus. Nyt EU:n ja suomalaisen taloudellisen ja poliittisen eliitin ottaessa minulta pois vapauteni - vaikka olen täyttänyt kaikki minulle annetut velvoitteet - koen että valtiovaltaa (huomaatteko yhdyssanan lopussa seisoo "valta"?) ei saada vastuuseen EU:ssa. No yllättäen - siksihän EU on olemassa.

Luin mielenkiintoisen Jörn Donnerin kolumnin Apu-lehdestä. Meinasin kirjoittaa alla olevan tekstin kommentiksi, mutta totesin että jos olen jättänyt Twitterin taakseni, olkoon paluu bloggaajaksi vaihtoehtoinen tapa täyttää velvollisuuteni Suomen sisäisen turvallisuuden pönkittämisekseksi. Alla siis alun perin Donnerin blogiin tarkoitettu kommenttini. Koitan aktivoitua kirjoittajana mutta vanhaan tahtiin (päivä per kirjoitus) tuskin enää kykenen syttymään. Tai mistä senkään tietää...

Historiasta on kuulemma mahdollista ottaa oppia, ja paljon minua kokeneempana Jörn Donnerilla tietoa asioista, joista minä en ole edes kuullut. Valtaosa kansasta nöyränä kulkee vaikka teuraaksi, joten pienten ryhmien kiivaistakaan vaatimuksista ei aina tarvitse huolestua, vaikka 1918 esimerkki osoittaa, että joskus tarvitsisi.

Ottamatta kantaa siihen, missä Eurooppa on 40 vuoden kuluttua edes epäröidessään käyttää voimakeinoja maahanmuuton hallitsemiseksi, voidaan puhua jo alle 10 vuoden jaksosta, jolloin EU nykyisessä muodossaan hajoaa. Koska se ei kykene lisäämään yhdentymistään entisen sosialistiblokin vastustuksen takia, yhdentyminen tulee väistämättä vähentymään. Maailmassa mikään ei pysy ennallaan, vaikka tässä asiassa erityisesti poliittinen eliitti niin toivoisi vain saadakseen lisäaikaa unensa jatkumiseksi.

EU ja sen aktiiviset puolustajat haukkuvat Yhdysvaltoja ja Venäjää epädemokraattisiksi ja syyttävät Trumpia ja Putinia melkein kaikesta. Ilmastopolitiikka saakin varauksetonta suosiota Euroopan lisäksi vain niissä maissa, jotka taloudellisesti siitä hyötyvät. EU:n komissiota ei johda vaaleilla puheenjohtaja vaan tehtävään epädemokraattisesti nimitetty ahdaskatseinen juoppo. EU:n presidenttinä puuhastelee tehtävään nimitetty ja nimitys on tehty kansaa kuulematta. Parlamentilla ei ole oikeutta säätää lakeja itsenäisesti ja niin edelleen.

Donner varmasti nuo asiat tietää, miksi onkin ihmeellistä että hän haikailee muutoskykyistä Ranskaa ja vahvaa Saksaa turvaamaan demokratiavajeen jatkumista. Kokeneelta mieheltä mielellään kuulisi, miksi valtaa ei saa antaa kansalle. Sille tavalliselle pienituloiselle naiselle tai miehelle, joka kasvattaa lapsensa, pelkää Jumalaa tai ilmastonmuutosta ja antaa puolet tuloistaan valtiolle, jossa virkamiehet päättävät mistä veronmaksajat saavat hakea väkijuomansa tai julkisuudessa puhua.

Minusta on mahdotonta nähdä, että EU jatkaa seuraavat 10 vuotta nykyisellään. EU on sekä moraalisesti (ei-kansanvaltainen) väärä tapa järjestää yhteiskunnan toiminta että taloudellisesti (sosialistinen) itselleen ja ympäristölleen vaarallinen.

Sote-uudistus tappaa

Valtakunnan poliittisesti merkittävin keskustelun aihe on ns. sote-uudistus. Yhteiskunnallisesti merkittävämpiä olisi väestörakenteen muuttuminen islamilaisen maahanmuuton ja vähäisen syntyvyyden takia, jotka molemmat ovat seurausta sosialistisen hyvinvointivaltion Curley-ilmiötä ruokkivasta ominaisuudesta. Korkea verotus, digitalisaatio ja globaali kilpailu ovat pysyvästi laskeneet matalan tuottavuuden työpaikkojen määrää teollisuusmaissa.

Sote-uudistuksen tarve on myös seurausta tehdyistä poliittisista linjauksista. Curley-ilmiön vuoksi poliitikot ovat luvanneet kansan terveydenhoitoon enemmän kuin mihin kantokyky riittää. Kun valtio käyttää rahaa maksuttomaan terveydenhoitoon, se raha on pois muista investoinneista. Terveydenhoidon pohjana pitäisi olla arvoihin perustuva näkemys siitä, kuinka paljon on järkevää investoida kuhunkin potilasryhmään ja loppujen lopuksi kuhunkin yksittäiseen ihmiseen.

Curley-ilmiö käytännössä estää arvopohjaisen keskustelun leimatessaan toisinajattelijoita ihmisvihamielisiksi natseiksi. Perustuslakimme nojaa enemmistödemokratiaan, joten se menettää kykynsä turvata yksilönvapaudet (luonnonoikeus). Kun yksilönvapaudet menetetään, jäljelle jää kylmä nihilismi.

Sote-uudistuksen perimmäinen kysymys siis kuuluu: ketä hoidetaan julkisin varoin. Tätä arvoihin perustuvaa keskustelua ei voida käydä, koska enemmistödemokratiassa sille ei ole tarvetta. Ei tarvitse miettiä, mikä on yksilön vastuu ja mitä valtaa yksilöllä on elämässään. Vapaus on noussut kaiken päätöksenteon keskiöön ilman kytköstä velvollisuuksiin, jota yksilöillä on suhteessa yhteisöönsä nauttiakseen vapaudesta. Jos ihmisellä on aseenkantoon vapaus, hänellä on velvollisuus käyttää asettaan yhteisön edun mukaisesti.

Sote-uudistuksen lähtökohta on siis rahojen loppuminen. Arvopohjaisessa keskustelussa pohdittaisiin, kuinka paljon yksilö voi odottaa saavansa yhteisön tukea: pitääkö kalliita hoitoja kustantaa yhteiskunnan rahoista? Pitääkö itsetuhoisen yksilön elämäntavan vahinkoja maksattaa asioistaan huolehtimaan kykenevillä? Mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei voi olla lakikaan.

Kokoomus ajaa voimakkaasti näkemystä, jonka mukaan yksityiset terveydenhoitoyhtiöt voivat päättää, kenellä on oikeus saada hoitoa. Ne varmasti kykenevät tuon päätöksen tekemään, mutta se on asia, joka pitäisi päättää yhteiskunnalliseen keskusteluun perustuen siten, että oman suomalaisen yhteisömme arvot olisivat ratkaisun taustalla. Suomeksi sanottuna, päätökset tehtäisiin poliittista vastuuta kantaen ja virkavastuulla toteuttaen. Yksittäiset yritykset kykenevät tekemään omistajiensa edun mukaisia päätöksiä, mutta etu ei suinkaan aina ole yhteneväinen maksajan edun kanssa.

Sote-uudistuksessa vaaditaan poliittiselta järjestelmältä sellaista, mihin se ei kykene vastaamaan, koska Curley-ilmiö vaientaa arvoihin perustuvan päätöksenteon. Myöskään yksityiset yhtiön eivät kykene tekemään kyseistä päätöstä, koska asiakas on valtio eikä potilas. Kun potilaasta tulee asiakas, lääkäristä tulee myyjä. Hyvä myyjä etsii asiakkaalle ratkaisun, joka poistaa ongelman asiakkaan maksukyvyn mukaisella tavalla. Nykysysteemissä maksukyvyllä ei ole rajaa, joten myyjän ehdotukset ovat sen mukaisia.

Kaikki sote-uudistuksen vaihtoehdot ovat siis huonoja nykyisillä säännöillä. Kyse on sosialismin ydinongelmasta eli osaoptimoinnista. Ilman perustavaa laatua olevaa keskustelua siitä, paljonko terveydenhoito saa maksaa suhteessa maksajan kantokykyyn (esimerkiksi suhteessa kansantuotteeseen), mikään ratkaisu ei ole sen enempää taloudellisesti kestävä kuin moraalisesti perusteltu.

Käytännössä uusien puolueiden syntykään ei ratkaise tätä ongelmaa, koska ongelma ei ole puolueissa vaan poliittisen päätöksenteon mekanismissa. Ladasta ei saa Cadillacia. Vaikuttaa siltä, että poliittinen järjestelmä ajaa seinään niin länsimaissa kuin globaalistikin. Elinikäni kestänyt Pax Americana rakoilee Kiinan ja - ällistyttävää kyllä - Venäjän nostaessa profiiliaan Lähi-idässä. OPEC maat ovat kiinnostuneita Venäjän tarjoamasta sotilaallisesta avusta ja Kiinan yuanista öljykaupassa.

On enää ironista loppuhuomiota vaille, että tavoitellessaan öljystä riippumatonta vihreää taloutta länsimaat sysäsivät sylistään Lähi-idän ruutitynnyrit kiinalaisten ja venäläisten syliin. Vihreä energiapolitiikka toteutti Iranin pitkäaikaisen haaveen ydinaseiden hankkimiseksi. Islamin kaltainen misantropinen, nihilistinen ideologia etenee, jos judeo-helleeninen filosofia tuhotaan vihreän sosialismin nimissä. Sote-uudistus voi vaihtaa nimensä joukkosidontapaikaksi.

Kuka rahoittaa syvällistä journalismia tulevaisuudessa?

En muista aiemmin törmänneeni Frank Martela -nimiseen henkilöön, mutta Twitter aiheutti senkin. Selailin hänen twiitti-virtaansa, jonka perusteella hän nauttii eliitin piirissä kohtuullisen korkeaa statusasemaa. On vierailtu Suomi Areenassa Porissa, sadat Facebook-kaverit olivat onnitelleet kuplan sisällä ”uran vaihdosta” ja muuta vastaavaa. Pekka Himanen tuli hakematta mieleen, samoin ehkä Esa Saarinen. Ja kuten asiayhteydestä varmaan tulee selväksi, kumpikaan ei kuulu niihin filosofeihin, joiden kirjoituksia haluan lukea.

Martelan kotisivuilla puolestaan on pohdintoja erilaisista asioista, joilla joko on tai ei ole kosketuspintaa filosofiaan kovinkaan paljoa. Yksi tällainen on Martelan kirjoitus otsikolla ”Kuka rahoittaa syvällistä journalismia tulevaisuudessa?”. Kirjoituksen ensimmäinen lause on pielessä Martelan väittäessä, että demokratia vaatii kansalaisilta ”riittävää tietoa ja ymmärrystä asioiden tilasta”. Lausetta voi käännellä puolin jos toisinkin, ja ensimmäisen arvion mukaan siis sivistymättömillä muslimeilla demokratia ei voi toimia eivätkä he kykene uskonnostaan luopumatta asettumaan demokraattisiin maihin maahanmuuttajina...

Pinnallisesti katsottuna Martela on oikeassa, mutta hän ei puhunut islamista vaan meistä suomalaisista. Ja tarkalleen ottaen vielä niin, että turvatakseen asemansa, eliitin kannattaa ottaa suomalaisilta veroja, antaa ne punavihreille toimittajille, jotka todistavat suomalaisille, että muslimeissa ja islamissa ei ole mitään vikaa. Filosofilta pitäisi voida odottaa enemmän, mutta ei näemmä nyky-Suomessa kannata.

Sen sijaan, pureudun pinnallisesti Martelan kirjoituksen ytimeen – miten media saisi uudestaan rahaa palauttaakseen asemansa neljäntenä valtiomahtina lainsäätäjien, tuomarien ja toimeenpanijoiden valvojana. Martela ei määrittele demokratiaa, joten oletan hänen puhuvan hallintomuodosta, joka perustuu enemmistön päätöksiin. Vähemmistöt eivät saa suojaa kuin parhaimmillaan joistain ”kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista”, joilla ei ole mitään merkitystä enää siinä vaiheessa, kun valtio polkee vähemmistön yksilönvapauksia.

Demokratian vaihtoehtohan on amerikkalainen perustuslaillinen hallintomuoto, jossa kansalaisilla on luonnonoikeuden mukaisia yksilönvapauksia, joita lainsäätäjä ei voi rajoittaa. Kyse ei välttämättä ole merkittävästä oikeudesta itsessään (saako aseen viedä kouluun) vaan perustuslain rikkomattomuuden tinkimättömästä noudattamisesta. Kalteva pinta helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla…

Martela siis näkee että kapitalismi ja vaurauden myötä lisääntynyt vapaa-aika johtaa klikkihuoraukseen ja pinnalliseen uutisointiin julkkiksista, kokkiohjelmista ja urheilusta. En sinänsä vastusta tuota, mutta jos ihmiset haluavat mieluummin lukea kimiräikkösestä kuin Juha Sipilästä, ei kannata syyttää. Jos silti haluaa, niin syytöksen tulee kohdistua Sipilään ja hänen tekoihinsa.

Martela ei saa pidettyä fillariaan kaistalla, joten kirjoitukseni jatkuu vielä tovin. Siis Martelan ensimmäinen virhe oli kuvitella, että demokratia on hyvä hallintomuoto ja se tarvitsee toimiakseen vahvaa mielipiteen muokkausta julkisin varoin, koska ”kapitalistiset lehdet” keskittyvät tuottamaan kevyttä viihdettä. Tätä on kokeiltu kautta aikain, ja sitä kutsutaan propagandaksi tai aivopesuksi.

Martela ei siis käsittele keskeistä ongelmaa kirjoituksessaan: MIKSI yksityisessä omistuksessa olevat mediat keskittyvät tuottamaan lähinnä viihdettä. Toimittajakunta on naisistunut ja se tarkoittaa palkkojen laskua, mikä yleensä johtaa sitä kautta myös tason laskuun. Naiset eivät sinänsä tee sen enempää huonoa journalismia kuin miehetkään, mutta feminismin myötä poliittinen korrektius on muuttunut omien tavoitteiden ajamiseen soveltuvaksi lyömäaseeksi. Koska feminismi on ideologiana tummanpunaista, vasemmisto on saanut voimakkaan otteen mediakentästä – usein vastoin omistajan tahtoa.

Jos lukee 1900-luvun poliittisia lehtiä, niin väkisinkin erilaiset vasemmistotaustaiset lehdet saavat suoranaisen häpeän lisäksi koomisia ja tragikoomisia piirteitä. Niin sanotuissa oikeistolaisissa tai konservatiivisissa lehdissä suoranainen järjen käytön puute oli harvinaista. Miettikääpä nyt vaikka sellaisia kylmän sodan ajan lehtiä kuin ”Maailma ja Me” tai ”Neuvostoliitto” ja verratkaa vaikka ”Valittuihin paloihin” tai Kari Suomalaisen pilapiirroksiin. Kummat ovat mielestänne kestäneet paremmin aikaa?

Toinen keskeinen ongelma on, millä keinoin – jos millään – yksityisen sektorin omistamat mediatalot saisivat lukijansa maksamaan analyyttisistä, hyvin taustoitetuista artikkeleista ja uutisista. Pohditaanpa tätä lopuksi. Jokaisella organisaatiolla on joku syy tai motiivi, miksi se on perustettu. Osakeyhtiölain mukaan se on yksityisellä yrityksellä lähtökohtaisesti voiton tekeminen. Vastaavasti, kaikilla kuluttajilla eli asiakkailla on joku tarve tyydytettäväksi. Normaalisti markkinoille syntyy erilaisia yrityksiä, jotka kilpailevat asiakkaiden suosiosta. Kilpailu perustuu sekä organisaatioiden erilaisiin motiiveihin, että asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin.

Jälkiteollista kilpailua tehostaa digitalisaatio eli tietoverkkojen kaupallinen hyväksikäyttö asiakkaiden palvelemiseksi. Raskaat organisaatiot ja valtavat toimitilat muuttuvat arvottomiksi kuin Stockmannin liikekiinteistö Suomen parhaalla liikepaikalla sen kilpaillessa nettikauppojen kotiin toimituksia vastaan. Silti – kuluttajat ostavat samat hatut, kengät ja takit niin verkkokaupoista kuin kivijalkamyymälästäkin. Ensimmäinen tekee sen edullisemmin (varasto ei sijaitse kaupungin paraatipaikalla), halvemmin (myyjiä ei tarvita) ja tehokkaammin (24/7).

Mainostajat toivat perinteisesti puolet paperilehden myynnistä, mutta myyntitulot ovat laskussa, koska amerikkalaiset googlet ja amazonit kykenevät palvelemaan suomalaista mainostajaa paremmin. Tämä ei tietenkään koske kaikkia tuotteita, kaikkia mainostajia ja kaikkia kohderyhmiä kaikkina aikoina. Jos koskisi, metroasemilla ei jaettaisi Voima-lehteä kilpailijoineen. Nyt puhutaan yhteiskunnallisia asioita seuraavista työikäisistä ihmisistä – ei anarkisteista.

Jos perinteiset mediatalot eivät ole saaneet myyntiään kuntoon, niillä ei ole mitään, mistä asiakkaat olisivat valmiita maksamaan. Mikä on se lisäarvo, josta sinä tai minä olisimme valmiita maksamaan esimerkiksi Helsingin Sanomille tai MTV:lle?

Jo nyt suuri osa suomalaisista maksaa Yle-veron (100 eur vuodessa) lisäksi VAPAAEHTOISESTI useita maksukanavia aina 40 euroon/kk asti. He siis kokevat, että viasatit ja cmoret parantavat heidän vapaa-aikaansa niin paljon, että he pakollisen Yle-veron lisäksi maksavat suoratoistolähetyksistä, videokirjastoista jne. Näiden mediajättien lisäksi omaa lähetysaikaansa syövät erityisesti nuorten toisilleen tekemät lähetykset, joissa itse asiassa tulevat ammattilaiset vasta teroittavat kynsiään.

Videopelit ovat menossa perinteisen urheilun suosion ohi jollain aikavälillä. Vaikka minuakin alkuun nauratti, miten joku voi saada pelaamalla miljoonia, niin eihän se sen hullumpi tapa ole tienata elantonsa kuin pelaamalla korttia, lyömällä puukepillä palloa tai kantaa sitä kainalossa vastustajia karkuun juosten. Huoraamisesta nyt puhumattakaan…

Hesarin ja paperilehtien puolella tilanne on vaikeampi. Yhteiskunnallista lisäarvoa voi tuottaa vain älykäs ja kokenut henkilö – toimittaja tai amatööri. Perinteisessä mediassa nuoret märkäkorvat saivat vähän palstatilaa, auttoivat konkareita ja oppivat arvostamaan työtään ja lukijoitaan. Iäkkäämmät lukijat tajusivat, että nyt siellä joku rebekkahärkönen tai tuuliathynell höpöttelee omiaan, mutta kohta onneksi tulevat pääaiheet käsittelyyn.

Nykyisin rebekkat ja tuuliat saavat parasta lähetysaikaa aiheilleen, jotka eivät ole uutisia vaan oksennuksia, joita maailmantuskasta kramppaava vatsa aiheuttaa. He eivät tuota lisäarvoa kuin kaikkein marginaalisimmille katsojaryhmille, joten näitä toimittajan planttuja asioihin paremmin perehtyneet siirtyvät itse tuottamaan uutisista lisäarvoa toisilleen.

Nyt uudet konkaritoimittajat kuten Marco de Witt tai Junes Lokka kuvaavat suoraa lähetystä nettiin. Sitten kaltaiseni hitaammin syttyvä mutta asioita rauhassa pohdiskeleva ja muista asioista elantonsa saava taustoittaa uutista. En väitä taustoittavani sitä joka puolelta ja kaiken kattavasti, mutta siinä työssä minua taas auttavat lukuisat muut blogistit. Meillä on kaikilla erittäin syvä tuntemus jostain pienestä osa-alueesta, ja yhdistämällä näitä, lukijoillemme tulee monipuolinen ymmärrys tapahtuneesta ja tulevista tapahtumista.

Jos Yle tai Hesari olisivat olleet ainoat mediat, me kaikki uskoisimme että Turussa ei ole tapahtunut mitään uutisen arvoista. Paperimedian kaudella vastaavasti toimittajat kantoivat ammattiylpeydestä huolta, ja olisivat kertoneet Turun tapahtumista. He olisivat ehkä siloitelleet jotain suomettumisen aikana, mutta lisäarvo kuluttajalle oli selkeä. Neuvostoliitossa lisäarvoa ei ollut, joten sielläpä Pravdaa luettiin näyteikkunoista – tai ne lukivat ketkä lukivat.

Kreationismin hintalappu

Suomalaisena lapsena ensikontaktini institutionalisoituun uskontoon tuli seurakunnan pyhäkoulusta. Seuraavaksi tutustuin luterilaiseen shariaan kun kuulin, että eräs koulukaverini ei saa tulla katsomaan telkkaria. Samalla opin uuden termin: lestadiolainen, joka myöhemmin sai myös etunimen Leevi.

Seuraava suurempi shokki tapahtui, kun pääsin turistimatkalle rautaesiripun taakse. Tiesin toki, että suomalaiset veivät Raamattuja Neuvostoliittoon, mutta en tajunnut, miksi kukaan ottaisi Jumalan takia riskin virua loppuelämänsä gulagilla. Vaikka kyse oli lähetystyöstä, siinä oli mukana myös aimo annos maallisia ulottuvuuksia hyväntekeväisyydestä jännityksen hakemiseen.

Kun myöhemmin näin televisiosta, miten Puola murskasi pappeja poliittisessa koneistossaan jäljettömiin, ymmärsin, miksi puolalaiset vihasivat sosialismiaan. Heillä ei ollut uskonnonvapautta. Merkillisin yksityiskohta olikin se, että musta sosialismi (natsismi) ei ollutkaan sen pahempi kuin punainen. Päinvastoin, Itä-Euroopassa nomenklatuura pakotti alamaisensa juhlimaan veristä vallankumousta.

Olin käynyt keskitysleirimuseossa, joka tatuoi aivoihini kuvia yksilönvapauksien menettämisen hinnasta. Olin kuitenkin vielä liian nuori ymmärtääkseni tuon hinnan koituvan vain tavallisen kansan maksettavaksi. En tajunnut, että sosialismissa oli myös voittajia: nomenklatuuran jäsenet ja suuri joukko hyödyllisiä idiootteja.

Aleksandr Solzenitsyn kuvaili osuvasti, että gulagilla valtaosa vangeista ei valittanut olosuhteista, joilla vastavallankumouksellisia kohdeltiin vaan sitä, että heitä kohdeltiin vastavallankumouksellisina. Hehän koittivat auttaa isänmaataan – miksi heidät oli tuomittu!

Näihin aikoihin tutustuin ensi kertaa juutalaisuuteen, ja samalla tietenkin myös islamiin. Jälkimmäisestä opin kerralla, että se muistuttaa suunnattomasti eurooppalaisia ideologisia sisaraatteitaan. Juutalaiset joutuivat maksamaan kovaa hintaa asumisestaan Israelissa, jota arabinaapurit parhaansa mukaan yrittivät tuhota samoin opein, joita Euroopassa oli kokeiltu. Vääräuskoisilla ei ole oikeutta harjoittaa uskontoaan.

On toki huomattava määrä ihmisiä, joille uskonnot edustavat kaikkea huonoa patriarkaalisuudesta suoranaiseen älylliseen tyhmyyteen. Omana elinaikanani nämä ihmiset jaksavat toistaa toistamasta päästyään, miten henkiolentoihin uskominen on todiste uskovaisen älyllisestä tasosta.

Laura Huhtasaari on ilmoittanut uskovansa Jumalan luoneen maailman, kuten Raamatussa kuvaillaan. Tämä hänen oma henkilökohtainen uskomuksensa on joutunut hyödyllisten idioottien vihan kohteeksi. Vaikka Suomessa siis periaatteessa on uskonnonvapaus olemassa, käytännössä uskovaiset saa leimata vajaaälyisiksi. Vain sekulaarin sosialismin uskontunnustus nauttii käytännössä täyttä uskonnonvapautta.

Nykyinen vihreä sosialismi on uskonnollinen ideologia, joka julistaa panteistista gaia-kulttia. Siinä on samanlaiset rituaalit kuin muissakin uskonnoissa, se on luonteeltaan muita alistava ja siinä on pakottavia dogmeja, joilla niskuroivia alamaisia ajetaan kuriin.

On vain kaukainen haave, että liberaalissa fascismissa ihmiset saisivat nauttia uskonnonvapaudesta. Maahan tulleiden muslimien myötä heidän edellytetään luopuvan islamiin elimellisesti nivoutuvasta sharia-laista. Käytännössä yhteiskunnan on siedettävä erilaisia näkemyksiä ja erilaisia arvomaailmoja, jos emme halua toistaa 1900-luvun eurooppalaisia totaalisia hallintomuotoja.

Ainoa keino sietää, on pitää siedettävien lukumäärä riittävän vähäisenä. Suomessa asuneet tataarit ja juutalaiset eivät aiheuttaneet omilla uskonnoillaan ristiriitoja, koska heidän toimintansa oli pienimuotoista. Toiminta oli pienimuotoista myös siksi, että elättääkseen itsensä, heidän tuli omaksua suomalaiset arvot ja tavat. Vuoden 2015 jälkeen nuo arvot on haastettu Euroopassa ja siinä sivussa myös Suomessa.

Kun katsoo, minkälaisen yhteiskunnan vihreä fascismi on 2000-luvulla Suomeen luonut, en lainkaan ihmettele, että muslimit avoimesti kapinoivat sitä vastaan kuten katoliset papit aikoinaan Puolassa. Tulevaisuus näyttää, uhraammeko omat yksilönvapautemme, mukaan lukien uskonnonvapauden, vai tulppaammeko islamilaisen muuttoliikkeen.

Miksi näin kävi? Pääsyy on se, että Suomen perustuslaki ei keskity kansalaisten vapauksiin vaan heidän velvollisuuksiinsa palvella valtiota. Eliitti mielellään harhauttaa väittämällä, että vapaus tulee ansaita (Arbeit macht Frei), ja tuo ansainta tapahtuu olemalla vastuullinen (hiljaa). Vastuu on kuitenkin sillä, kuka käyttää valtaa.

Tavallisella ihmisellä on vapaus kasvattaa lapsensa, ja hän saa tuota vapautta käyttää sitoutuessaan täyttämään yhteisön hänelle asettamat velvollisuudet. Velvollisuudet ovat luonteeltaan ohjaavia ja ne nojaavat paikallisiin arvoihin (Suomessa perinteiset talonpoikaisarvot ovat rehellisyys, ahkeruus ja vaatimattomuus). Jos kasvattaja poikkeaa velvollisuuksistaan, hän saattaa menettää pahimmillaan vapautensa kasvattaa lapsiaan, jotka yhteisön muun jäsenet ottavat turviinsa.

Poliitikolla puolestaan on valtaa, joka ilmenee parhaiten käsitteessä väkivalta. Ei ole väkivapautta tai -velvollisuuksia – on vain väkivaltaa, jota käytetään poliisin ja vankeinhoidon kautta vapaudenriistoon. Valta tuo mukanaan vastuun, johon Olaus Petri viittaa Tuomarinohjeissaan: ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.”

Suomalainen poliittinen rälssi on luopunut tuosta säännöstä, ja sen sijaan se yrittää sälyttää vastuun niille, joilla ei ole valtaa ja ottaa pois vapauden niiltä, jotka täyttävät velvollisuutensa. Huhtasaari uskoo, että yksilöillä on olemassa ns. luonnonoikeudet (God given rights), joita kukaan ei voi riistää pois. Huhtasaari näyttää niin korkeaa moraalista esikuvaa, että kreationismille on mahdotonta asettaa mitään hintalappua kenenkään maksettavaksi, koska se kuuluu uskonnonvapauden piiriin.

Suomen presidentinvaali 2018

Laura Huhtasaari valittaneen Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi. Kilpailevat ehdokkaat ovat istuva presidentti Sauli Niinistö, ilmeisesti Maarit Feldt-Ranta (SDP), viime vaaleissa Niinistölle murskaluvuin hävinnyt Pekka Haavisto (Vihr), entinen vallankumoustaistelija Nils Torvalds (RKP), entinen pääkanisteri Matti Vanhanen (Kesk) sekä Merja Kyllönen (Vas). Huhtasaari on ainoa, joka tarjoaa vaihtoehdon nykyisen politiikan jatkumiselle.

Nykyisellä politiikalla tarkoitan kansanvallan halveksuntaa, yksilönvapauksien rajoituksia, islamilaisen muuttoliikkeen tukemista, panteistisen gaia-jumalan palvomista ja internationalistisen sosialismin suosimista. Listaa voisi syventää loputtomalla määrällä suomalaisille epäedullisten asioiden luettelolla, jonka väliotsikkoina toimivat edellä mainitut pääluokat.

Huhtasaaren ehdoton etu on hänen tahrattomuutensa, joka vaikuttaa juontavan hänen pyrkimyksistään elää perinteisten suomalaisten talonpoikaisten arvojen mukaisesti: vaatimattomasti, ahkerasti ja rehellisesti. Muistaakseni Matti Mäkelä Sää-kirjassaan kertoo, kuinka elinympäristömme muokkaa sekä geenejämme että kulttuuriamme. Hän kutsuu kirjassaan keski-eurooppalaisia jokilaaksojen asukkaiksi erotuksena vuoristojen, arojen ja aavikoiden täyttämistä muista maanosista.

Jokilaaksoissa asuvilla on ollut mahdollista keskittyä rakentamaan kulttuuria, joka tarkoittaa ”hengen viljelyä” eli sivistystä paremmin kuin ilmastoltaan huomattavasti karumpien alueiden asukkailla. Jokilaaksoissa on viljelty maata ja kesytetty eläimiä ravinnoksi ja työjuhdiksi. Tuhansien vuosien aikana jokilaakson asukkaat osasivat jalostaa itselleen raudasta aseita ja lähtivät tutkimaan ennakkoluulottomasti itselleen ennestään tuntemattomia alueita löytöretkeilijöinä ja kauppiaina.

Huhtasaaren kristilliset arvot ovat tuon noin vajaan viiden tuhannen vuoden kulttuurisen kehityksen huipentuma. Jos Huhtasaari olisi syntynyt Marokkoon, hän julistaisi islamin ylivaltaa. On siis tavallaan sattumaa, että hän ei muodosta uhkaa kenellekään ympärillään. Pohjois-afrikkalaisena hänet olisi kasvatettu tukemaan islamista tuttuja ominaisuuksia: heikkoa impulssikontrollia, sivistymättömyyttä ja eri ihmisryhmien erilaista kohtelua. Sinänsä marokkolaisena hänen arvomaailmallaan ei kauheasti olisi edes merkitystä, koska hän ei koskaan olisi noussut nykyiseen vaikutusvaltaiseen asemaansa.

Sauli Niinistön katkaistua pitkän sosialististen presidenttiemme ketjun, hänellä on vankka peruskannatus. Mikäli hän ei olisi hätiköinyt pääkanisteri Juha Sipilän, ulkokanisteri Timo Soinin ja mikä-lie-kanisteri Petteri Orpon suorittaman mahdollisesti perustuslain vastaisen vallankaappauksen alla myötäillen median luomaa mielikuvaa Jussi Halla-ahosta, Huhtasaarta tuskin olisi nimetty edes ehdokkaaksi. Niinistö olisi luultavasti valittu heti vaalien ensimmäisellä kierroksella jatkokaudelleen. Nyt hän kerännee 45%:n ääniosuuden.

Euroopan kansallismieliset puolueet ovat lukuisissa vaaleissa osoittaneet, että nykyisen monikulttuurisen asteen vallitessa ne saavuttavat noin 20%:n kannatuksen. Moni äänestäjä karttaa Halla-ahoa median onnistuneen agitoinnin tuloksena, mutta tuskin kukaan Halla-ahoa äänestämään kykenevä karttaa Huhtasaarta. Huhtasaari tuskin saa suurta joukkoa nukkuvista äänestäjistä liikkeelle, koska hänen potentiaaliset kannattajansa – itseni tavoin – ovat jo luopuneet kuvittelemasta, että äänestämällä EU:ssa voi mihinkään vaikuttaa. Äänestyslippu on kuin postikortti, jota poliittisen rälssin raimovistbackat eivät edes vaivaudu noutamaan.

Pekka Haavisto, jota Mikko Paunio on blogissaan höykyttänyt (https://beta.oikeamedia.com/o1-29817), on kuin Vihreän valheen ruumiillistuma. Jos Huhtasaarta pilkataan hänen uskonnollisuutensa takia, Haaviston pankkitili on karttunut ilmastonmuutos-aneita kauppaamalla. Hänen puolisonsa hakumatka kehitysmaan baarista tuo mieleen Saku-sammakon kosiomatkassa mainitun Heikki Hepokatin. Ainoa syy, joka estää Vihreitä naisia pilkkaamasta Niinistön ja puolisonsa Jenni Haukion ikäeroa, on Haaviston ja Antonio Floresin ikäero. Haaviston äänestäminen on epätoivon merkki, kuin hakkaisi kuollutta hevosta pystyyn, mutta Vihreillä on viime vaaleissa ollut kyky herätellä kuolleiksi luultuja äänestäjiään nukkuvien puolueesta, joten Haavisto saanee 15% ääniosuuden.

Matti Vanhanen on kuin absolutisti Urho Kekkonen. Tosin Vanhanen sai selvin päinkin aikaiseksi samanlaista  kohellusta naisrintamalla kuin Urkki vallan hybriksessään. Kaikkein vanhimmat kepulaiset puolisoineen ovat perineet Lepikon torpan mullasta äänestysohjeensa, joita he noudattavat ennen kuin löytävät itsensä samojen multien alta – siis vielä parit vaalikaudet. Sen jälkeen kanki-Kaikkonen sammuttaa valot sulkiessaan torpan oven lopullisesti. Hänen ääniosuutensa on siis 10%:n luokkaa.

Maarit Feldt-Ranta joutunee tyytymään suhmuroinnin naisten sarjan Suomen mestarin – Päivi Lipposen – puolison äänisaaliseen, joka tuo entisen mahtipuolueen ehdokkaalle sinänsä ällistyttävän 7%:n saaliin. Ällistyttävän sinänsä, että kukaan ei tiedä, hyvässä ja pahassa, Feldt-Rannasta ja hänen mielipiteistään tai saavutuksistaan yhtään mitään. Eikä ole edes kiinnostunut. Hän on kuin Somali-liitto olisi laittanut pakollisen kaapuakan kiintiöehdokkaaksi. Eikä hänen äänestäjänsä edes kavahtaisi, vaikka Feldt-Ranta kävisi kampanjansa burkhaan pukeutuneena.

Sitten lopuksi muttei saavutuksiltaan suinkaan pienimpänä on toistaiseksi vielä kruunaamaton Keminmaan kuningas Paavo Väyrynen. On tragikoomista, että Paavo (saanee sinutella?) on ainoa ehdokas, joka on ollut alusta asti oikeassa suhtautumisessaan Euroopan Unioniin. Jos eläisimme kaksipuoluejärjestelmässä, Paavo olisi kahvia juovien suomalaisten teeliikkeen korvike-Trump. Paavo lupaisi rakentaa raja-aidan Torniojoelle – ja ruotsalaiset maksaisivat sen. Paavo lupaisi valjastaa Kemijoen ja korvata venäläisen ydinsähkön kotimaisilla reaktoreilla – ja kaivaisi rahat siihen Suomen Pankin kirstusta. Sen jälkeen, kun olisi Paavo Nurmen tavoin juossut markan valuutaksi valuuttojen joukkoon. Koska kiittämättömyys on maailman palkka, Paavon äänisaalis julkaistaan vasta kun Kainuun korpien viimeisetkin liput on saatu laskettua: 3% vastaa noin 100.000 äänestäjää.

Toisella kierroksella Niinistö saa lähes pohjois-korealaisen kannatusprosentin, mutta huomionarvoista on, että toisella kierroksella äänestäjiä on useita satoja tuhansia vähemmän kuin ensimmäisellä (2012 äänestäneiden määrä laski vain 180.000 hengellä) Nämä ovat uuden aikakauden ensimmäiset vaalit: loukkaantujien ja mielensäpahoittajien uuteen poliittiseen kulttuuriin nimittäin kuuluu vähäinen suvaitsevaisuus. Tähän asti suvaitsemattomuutta on pääasiassa lietsottu mediassa ja itsenäisyyspäivän soihtukulkuetta vastustavien punaisten fascistien joukossa, mutta demokratiaan – siis äänestämiseen – on luotettu. Näistä vaaleista eteenpäin hävinnyt puoli – siis vasemmisto – luopuu perinteistään ja lopettaa uskonsa demokraattiseen sosialismiin.

Kun mensevikkien protestiin yhdistetään velkakuplan puhkeaminen ja haittamaahanmuuttajien kasvava tuhovoima, en pidä mahdottomana, etteikö Helsingissäkin ensi vuonna nähdä pahoja mellakoita, kuten Vicky Rostin laulussa: Moni siitä yöstä vaikenee, moni verityöstä vaikenee - kauhuissaan.

10 työttömälle tarjolla kovapalkkaista työtä

Aviisin mukaan hallitus aikoo pakottaa työttömät postittamaan työhakemuksia urakalla. Ja koska johtamisen kultainen sääntö on, että sitä saadaan mitä mitataan, voinee ennustaa että kohta kusti polkee siihen malliin yritysten henkilöosastolle uusia hakijoita, että yritykset vähentävät ilmoitteluaan. Se taas johtaa jäljelle jääneiden ilmoittajien henkilöstöosastolle yhä suurempaa tulvaa, kunnes ilmoittelu työhallinnon sivuilla loppuu. Olen itse todistanut kevään kuluessa noin kymmenen henkilön rekrytointeja, joista yhtäkään ei ilmoitettu työvoimahallinnon sivuilla - eikä millään muillakaan sivuilla.

Koska Suomessa on yhä jonkinlainen elinkeinovapaus, esitän uuden bisnesidean, jonka saa vapaasti ottaa käyttöön.

Perusta firma, joka hakee kaikkien alojen ammattilaisia nollatuntisopimuksella ja bonuspalkalla. Yhtiön palvelee työttömiä työnhakijoita tarjoten rekrytointipalveluita. Jokainen työtön voi ryhtyä yrityksen asiakkaaksi kiinteällä 50 euron kuukausimaksulla. Sitä vastaan asiakas saa lähettää kuukaudessa viisi työpaikkahakemusta, jotta työtön täyttää työvoimatoimiston minimivaatimuksen hakumääristä ilman työttömyyspäivärahan karenssin uhkaa.

Yritys laittaa hakuun kaikkia mahdollisia toimenkuvia apupojasta toimitusjohtajaan ja tarjoaa työsuhteen jokaiselle, joka kykenee tienaamaan enemmän kuin saamansa työttömyysrahan verran myymällä omaa osaamistaan markkinoilla. Tällaista ihmistä normaalisti kutsutaan yrittäjäksi, joten jokainen mikroyrittäjä voi työllistää itsensä samalla tavalla kuin nyt esimerkiksi Ukko.fi tai Eezy.fi -palveluiden kautta. Toisin kuin niissä, tämä yritys velvoittaa pitämään lakisääteiset lomat, joten yrittäjällä ei ole pelkoa joutua yrittäjäksi vaan hän säilyttää työntekijän statuksen työvoimaviranomaisten silmissä.

Työtön siivooja lähettää siis hakemuksen yhtiöön, joka hakee myyjää nollatuntisopimuksella ja tulospalkalla. Yhtiö toteaa, että hakijalla ei ole edellytyksiä elättää itseään yrityksen edellyttämillä ehdoilla, se ei palkkaa kyseistä hakijaa. Seuraavaksi siivooja hakee avoinna olevaa traktorikuskin paikkaa vain saadakseen taas kieltävän vastauksen ja niin edelleen. Ne hakijat, jotka oikeasti kykenevät täyttämään avoinna olevan työpaikan, pääsevät puolestaan yhtiöön töihin. Yhtiö kuitenkin edellyttää, että työntekijä viettää heinäkuun lomalla, eikä maksa siltä ajalta palkkaa. Työntekijä voi kuitenkin sopia asiakkaiden kanssa, että heinäkuussa tehty työ laskutetaan elokuussa, joten työntekijä pääsee pois pakkoyrittäjän statuksesta työntekijäksi.

Työeläkevakuutuksen ja Yrittäjän eläkevakuutuksen ero on työntekijän etu verrattuna Ukko.fi tai Eezy.fi -palveluihin verrattuna. Työtön - mutta itsensä työllistämään kykenemätön - puolestaan saa 50 eurolla kuussa itselleen mahdollisuuden hakea töitä saaden joka kerta kohteliaan mutta kielteisen päätöksen työhaastattelusta. Työtön kutsutaan kerran kuukaudessa tunniksi kuulemaan, että kaikki hänen viisi hakemustaan on hylätty. 50 eurolla maksetaan haastattelijan tunnin palkka sivu- ja muine kuluineen.

Yritys tuo aidosti lisäarvoa markkinoille, jotka valtiovalta suuressa viisaudessaan loi lopettamalla mikroyrittämisen statuksen Ukko.fi ja Eeze.fi -palveluiden kautta ja pakottaen itsensä työllistämään kykenemättömät laatimaan turhia työhakemuksia. Yhtiö luo nettisivut, jotka työtön työnhakija voi avata maksettuaan 50 euroa. Hakemus on valmiiksi täytetty joten pelkkä "Lähetä" -painikkeen näppäys riittää ja työtön saa kutsun hakemukseen valitsemalleen ajankohdalle kerran kuussa. Hakija saa samalla sähköpostiinsa kuittauksen haetusta työpaikasta todistukseksi aktiivisuudestaan.

Voidaan hyvin olettaa, että 10.000 hakijaa rekisteröityy palveluun etsiessään itselleen sopivaa työpaikkaa, joten kuukausilaskutus on 500.000 euroa. Jotta 10.000 hakijaa voidaan haastatella, tarvitaan 100 haastattelijaa olettan, että kukin haastattelija haastattelee 100 henkilöä kuussa ja haastattelijan palkka kuluineen on luokkaa 3.000 euroa kuussa. Haastattelut tehdään Skypellä hakijan valitsemana ajankohtana, joten jokainen haastattelija voi tehdä töitä kotoaan käsin. Koska jokainen haastattelija toimii nollatuntisopimuksella ja tulospalkalla, heidän palkkaamisensa on riskitöntä. Sairaslomia ja muita korvauksia on turha hakea yhtiöltä, jonka ainoa tehtävä on tarjota työkalut niille, jotka kykenevät työllistämään itsensä työhaastattelijoina.

Kerrataan: itsensä työllistämään kykenevä saa nollatuntisopimuksen täydellä tulospalkalla ja pääsee pois Yrittäjän eläkemaksusta Työeläkemaksun piiriin säästäen rahaa. Itsensä työllistämään kykenemätön puolestaan saa 50 eurolla kuussa täytettyä työvoimaviranomaisten vaatimat hakemukset ja saa todellisen hylätyn hakemuksen. Yhtiö tuottaa loputtoman määrän erilaisia avoimia työpaikkoja, joita jokainen työtön voi vapaasti hakea.

Mitä tarvitaan? Kymmenen työtöntä, joilla jokaisella on vähintään 5.000 euroa panostaa itsensä työllistämiseen. Koska jokainen omistaa 10% yrityksestä, heitä pidetään sivutoimisina yrittäjinä, jotka saavat tehdä töitä menettämättä ansiosidonnaistaan, kunhan eivät nosta palkkaa yhtiöstä. Toiminnan käynnistämiseen menee noin vuoden päivät ja 50.000 euroa riittää aloituskuluihin ja markkinointiin alkuvaiheessa. Minuun voi olla yhteydessä sähköpostilla, jos kiinnostaa. Päästäkseen mukaan pitää osoittaa olevansa nuiva oikeistolainen, joten laita sähköpostiin liitteeksi CV ja lyhyt hakemus, jossa arvioit kriittisesti esittämääni liikeideaa.

Tukisukat - kaupallinen mainos

Arvon lukijani,

nyt teillä on oiva mahdollisuus todistaa terveysaiheisen blogini kaupallista läpimurtoa. Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi lukijamääräni ovat olleet laskussa, mutta luultavasti juuri laskevien lukijamäärien onnistun pysäyttämään arvioimalla tukisukkia. Ostakaa tai älkää, minua ei kiinnosta, mutta annan arvostusta yhtiölle, joka koittaa poimia Googlelta mainosmarkkoja kotimaisiin taskuihin.

Eli sukkia kokeilematta, tuotetta tuntematta ja taloudellisesti riippumatta: kannatan.